Väinö Koponen

Arvoituksellinen Gurdjieff

Vuonna 1949 kuoli Ranskassa kreikkalais-armenialainen George Gurdjieff, joka oli 1920-luvun alkupuolelta lähtien suppeassa piirissä harjoittanut omaleimaista opetustoimintaa osaksi Ranskassa osaksi Yhdysvalloissa. Opetuksen aiheena oli ihmisen sisäinen muuttaminen. Hän kirjoitti laajan kolmiosaisen teoksen Kaikki ja kaikesta, jonka osien nimet ovat: "Puolueeton objektiivinen kritiikki ihmisen elämästä eli Beelzebubin kertomuksia pojanpojalleen", "Merkillisten ihmisten tapaamisia" sekä "Elämä on todellista vain silloin kun ‘Minä olen’ ". Julkaistut kaksi ensi osaa sisältävät verhotusti huomattavan määrän Gurdjieffin omia kokemuksia, mutta hänestä tiedetään tarkkoja tosiasioita verraten vähän. Hän oli kotoisin Vähä-Aasiasta ja hänen lapsuutensa ympäristö oli Kaukasian ja Kurdistanin välillä sijaitseva Karsin kaupungin seutu. Tuo muinaisten kulttuurimaiden tuntumassa oleva alue oli otollinen lähtökohta niille laajoille matkoille, joita Gurdjieff teki vuosisadan vaihteen molemmin puolin, matkojen ulottuessa Lähi-idästä Afrikkaan, Tiibetiin, Kiinaan, Intiaan ja Tyynen valtameren saarille. Hän tavoitteli "ihmisen salaisuutta", korkeampaa tietoa luonnosta ja ihmisestä, joka jostakin syystä oli ollut kätkettävä ja säilytettävä salaisena tietona. Ei ole epäilystä siitä, että Gurdjieff sai yhteyden eräisiin "tradition säilyttäjiin" ja että hänen välityksellään tietty sanoma – tai ehkä varoitus – saapui länsimaihin.

Gurdjieff aloitti toimintansa vuonna 1912 Venäjällä, jossa hän piti luentoja ja muodosti pieniä ryhmiä Moskovaan ja Pietariin "kehittääkseen ihmistä harmonisesti". Hän järjesti myös vanhoihin sakraali- ja temppelitansseihin pohjautuvia tanssiesityksiä, joista eräs kiinnostusta herättänyt oli nimeltään "Maagien taistelu". Vallankumouksen jälkeen hän ja osa hänen oppilaitaan siirtyi ensin Turkkiin ja sieltä Ranskaan, missä hän perusti opetuskeskuksen Pariisin tuntumassa olevaan Fontainebleau’hon. Oppilaita tuli, paitsi Ranskasta, etupäässä Englannista ja Yhdysvalloista.

Gurdjieffin ensimmäinen opetusvaihe kesti vuodesta 1922 vuoteen 1933, jolloin Fontainebleau’ssa sijaitseva suuri hovimainen kartano oli eräänlaisena sisäoppilaitoksena. Oppilaat hoitivat keskuksen talouden, varsinaisen opetuksen tapahtuessa Gurdjieffin rakennuttamassa studiossa iltaisin ja öisin. Studion oven yläpuolella oli oireellinen lause: "Jos mielenlaatunne ei ole luonnostaan kriittinen, teidän on hyödytöntä jäädä tänne." Ruumiillisen työn rasituksen ohella myös toiset olemuspuolet, tunne ja ajatus, asetettiin joskus sietämättömyyttä lähentelevän paineen alaisiksi. Iltaisin ja öisin opittua sovellettiin käytäntöön päivän töissä. Opetus tähtäsi ihmisen heikkouksien voittamiseen, sisäiseen vapauteen ja yksilöllisyyden saavuttamiseen. – Vuonna 1924 Gurdjieff joutui pahaan auto-onnettomuuteen, josta toivuttuaan hän supisti opetustoimintaansa ja ryhtyi kirjoittamaan edellä mainittua laajaa teosta, joka valmistui joskus 1930-luvulla. Opetustyö jatkui sitten Pariisissa, missä hän oleskeli toisen maailmansodan ajan. Hänen viimeinen asuinpaikkansa oli Pariisin keskustassa lähelle Riemukaarta.

Gurdjieffin persoona oli monivivahteinen, särmikäs ja yllätyksellinen, ja siksi hän on ollut vaikea kuvattava. Eräät hänen olemuksensa puolet ovat jääneet jokaiselle arvoituksiksi. Kukaan ei ole asettanut kiistanalaiseksi hänen syvällistä tietämystään eikä hänen epätavallisia kykyjään, mutta hänen tapansa käyttää niitä on saattanut monet ymmälle. Edelleenkin on niitä, jotka epäilevät hänen aitouttaan, mutta sen nojalla, mitä hänen lähellään työskennelleet ovat viimeisten vuosien aikana hänestä kertoneet, hänen persoonallisuutensa omalaatuinen voima ja hänen opetuksensa kantavuus saavat yhä enemmän vakuuttavuutta. Hänen tavoitteenaan oli avata ihmisten silmät huomaamaan toisaalta, mitä suuria kehitysmahdollisuuksia jokaisessa normaali-ihmisessä piili ja toisaalta saada ihmiset ymmärtämään, millaiseen umpikujaan nykyinen "kulttuuri" oli ihmisen johtanut. Hän tarkoitti myös antaa niille, joilla oli siihen edellytyksiä, välineitä itsensä muuttamiseen.

Gurdjieffin ensimmäiset tutkimusmatkat, jotka hän aloitti jo 16–17-vuotiaana, suuntautuivat Lähi-itään. Teoksensa ensi osassa hän mainitsee useasti muinaisen Babylonian, jonka sijaintipaikalla suoritettiin vuosisadan vaihteessa kaivauksia. Se, mitä Gurdjieff löysi, ei kuitenkaan ollut raunioiden kätköissä, vaan se oli eräiden salaisten veljeskuntien säilyttämää ja elossa pitämää perimätietoa ihmisen maanpäällisen elämän ja koko elollisen luonnon olemassaolon tarkoituksesta. Ihminen on jäsen suuressa kosmisessa prosessissa, jossa jokaisella oliolla ja ilmiöllä on tarkoin määrätty paikkansa ja tehtävänsä. Gurdjieffin sanonta "kaiken olemassa olevan keskinäisestä ylläpidosta" merkitsee, että elämän lukemattomat eri ilmenemismuodot ovat kietoutuneet yhteen ja muodostavat kudoksen, jossa jokaisen on tehtävä jotakin jonkun toisen hyväksi. Ihmiselle kuuluu eräiden energioiden muuntaminen ja hänen elämäntavastaan riippuu, pystyykö hän tuottamaan tiettyjä hienompia aineita hyvin korkeaa tarkoitusta varten. Täyttäessään tämän tehtävänsä ihminen saa samalla itselleen jotakin katoamatonta. Tämä perinne on ikivanha; se oli olemassa jo paljon ennen Babylonian tuhoa, se oli osa nestoriaanikristittyjen traditiota ja se on havaittavissa ortodoksisten kirkkoisien tavassa tulkita Uuden testamentin vertausta häihin ilman häävaatteita saapuneesta vieraasta (Matt. 22). Tietoa siitä, kuinka energioiden muuntaminen kävi mahdolliseksi, säilytettiin sanotuissa veljeskunnissa eli kouluissa.

Gurdjieff ei itse paljastanut löytöjensä lähteitä, vaan niihin on päästy eräiden hänen teoksissaan olevien viitteiden perusteella. Mielenkiintoinen on hänen kouluja koskeva lausuntonsa: "Koulujen jakaantuminen tapahtui kauan sitten; Intiassa on filosofiaa, Egyptissä teoriaa ja nykypäivän Persiassa, Mesopotamiassa ja Turkestanissa – käytäntöä."

Turkinkieli, jonka Gurdjieff oli oppinut jo lapsena, teki hänelle mahdolliseksi liikkua laajoilla alueilla Aasiassa. Hän oleskeli useita vuosia Turkestanissa ja myöhemmin Tiibetissä, jonka kielen hän myös oppi, toimien tällöin muun muassa ammattimaisena hypnoosiparantajana. Noihin aikoihin olivat alkoholismi ja oopiuminpoltto väestön kirouksina, edellinen venäläisten ja jälkimmäinen aasialaisten keskuudessa. Parantajatoimen edellytyksinä olivat Gurdjieffin suuret psyykkiset kyvyt, joita hän oli kehittänyt koulujen yhteydessä sekä hänen tietonsa aineiden muuntamisesta. Ihmisiä auttaessaan hänelle avautui mahdollisuus tutkia ihmisen sielunrakennetta ja päästä näkemään psyyken syvempiä kerroksia, jotka tavallisesti ovat persoonallisuudeksi kutsutun naamion kätkössä. Noiden nykykielellä psykosomaattisten vaivojen parantamis- ja tutkimustyön kokemusten pohjalta Gurdjieffille selvisi, että suurin ihmisluonteen heikkous, hänen vaikeuksiensa ydin, oli hänen suggeroitavuutensa: alttius ulkonaisille vaikutuksille ja taipumus kulkea joukon mukana. Nykyisenä voimakkaan viestintätekniikan aikana on jo havaittavissa, kuinka suggestioon liittyvän omakohtaisen aloitekyvyn heikentyminen johdosta ihmisten reagointeja voidaan massatiedotusvälineillä ohjata ja hallita lähes täydellisesti. Suggestiivisuus on kuitenkin vain oire, erään toisen heikkouden johdannainen: se on tulos ihmisen egoismista. Jos ihminen olisi vailla egoismia, hän ei olisi suggeroitavissa.

"Ihmisen salaisuus" kätkeytyy hänen sielulliseen olemukseensa, missä ongelmina ovat kahtiajakautuminen ja sisäinen riippumattomuus. "Tunne itsesi" on ensimmäinen ehto vapautumisen tiellä ja suggeroitavuuden taustalla on ihmisen surkuteltava tietämättömyys oman mielensä rakenteesta ja siinä vaikuttavista voimista. Miksi ihminen ei tunne itseään, ja miksi psykologinen tietämyksemme sisältää paljon kuvittelua, jonka aika paljastaa? Harhan pohjana on virheellinen käsityksemme tajunnan luonteesta. Se, mitä tavallisesti kutsumme tuolla nimellä, on vain tajunnan heijastumaa ja todellinen tajunta on heijastuman takana. Kun tajunnan luonne oli selvinnyt Gurdjieffille, hänen tavoitteekseen tuli löytää keinot, joilla ihminen saattoi päästä todelliseen tajuntaansa, kadottamatta silti kosketustaan ulkomaailmaan, johon hän piti yhteyttä "tavallisella" tajunnallaan.

Kun sanotaan, että ihminen on eräs kosmisen prosessin välijäsen, niin "ihmiseksi kutsutun ilmiön" ymmärtäminen edellyttää ihmisen rakenteen ohella myös maailman rakenteen tuntemista. Emme voi määritellä omaa paikkaamme, jollei meillä ole tietoa kosmologiasta ja niistä voimista, jotka ovat maailman luoneet ja pitävät sitä yllä. Gurdjieffin systeemin eli, kuten hän itse sitä kutsui, "ideoitten" kosmiset lait sisältävät osaksi sellaista, mitä tavataan ns. okkulttisessa perinteessä, mutta osaksi myös ennen esittämätöntä. Ihmistä sitovat sekä ulkoiset että sisäiset lait, joiden kosminen lukumäärä on 48. "Vetyjen taulukossa" aineet on järjestetty hienoimmasta eli jumalaisesta aineesta karkeimpaan eli "aineeseen ilman pyhää henkeä". Ilmiöiden kulku noudattaa "kolmen" ja "seitsemän lakeja". Edellinen merkitsee kolmen voiman: vaikuttavan, vastaanottavan ja neutralisoivan tekijän yhteistoimintaa. Jolleivät kaikki kolme tekijää ole mukana, ilmiötä ei synny. Seitsemän lain yhteydessä esiintyvät musiikkitermeinä tutut skaala ja oktaavi. Tämä laki ilmaisee sen, ettei mikään prosessi maailmassa jatku keskeytyksettä. Uutta Gurdjieffin ideoissa ovat skaalan tiettyjen puoliaskelintervallien kohdalla tarpeelliset sysäykset, jottei ilmiöiden kulku muuttaisi suuntaansa. Laki pitää paikkansa sekä ulkoisessa että sisäisessä tapahtumisessa.

Eräs kysymys Gurdjieffin arvoituksessa on se, mistä ovat peräisin hänen ideansa intervalleista ja sysäyksistä. Jos ne olisivat Gurdjieffin itsensä keksimiä, hänen systeeminsä olisi saman kohtalon alainen kuin muut ihmisten laatimat teoriat. Gurdjieffin ideat eivät ole peräisin hänen aivoistaan. Hänen osuutensa on siinä, että hän yhdisti eri traditioista saamansa tiedot yhtenäiseksi käytännölliseksi menetelmäksi. Hän tähdensi jatkuvasti, ettei hänen systeeminsä ole oppijärjestelmä vaan sarja menettelytapoja, joilla on mahdollista muuttaa ihmisluontoa. Ihmiselle tiedon hankkiminen on välttämättömyys, mutta samalla on oivallettava tiedon erilaatuisuus ja eriasteisuus. Gurdjieffin tarkoittama tieto on saavutettavissa vain kokemisen yhteydessä. Tiedon moniulotteisuudesta johtuen se on vaikeasti ilmaistavissa tavanomaisella kielellä ja siksi kuulostaa oudolta se Gurdjieffin lausuma, että "tieto, kuten kaikki muukin maailmassa, on aineellista". Paitsi tiedon laadusta, riippuu tiedon vastaanottaminen ja ymmärtäminen myös ihmisen itsensä laadusta.

Henkiset opettajat ovat tavallisesti joko pyhimyksiä tai viisaita ihmisiä. Gurdjieff, kuuluen jälkimmäisiin, poikkesi menetelmissään niin paljon tavanomaisista, että tämä on ilmeisesti enemmän kuin mikään muu hämmentänyt ihmisten käsityksiä hänen persoonastaan. Hän paljasti nopeasti oppilaan heikkoudet, joista tällä ei tavallisesti ollut aavistusta ja peilin lailla näytti hänelle sen tuntemattoman olennon, mikä asusti hänen ulkokuorensa alla. Saadakseen ihmisen "hereille" hänen oli usein armottomasti annettava tälle shokkeja, järkytyksiä. Mutta tämä ei riitä vielä selittämään eräitä hänen käyttäytymisensä piirteitä, hänen ristiriitaiselta vaikuttavia asenteitaan sekä hänen tyrmistyttäviä ja usein käsittämättömiä kannanottojaan. Pyrkiessään tekemään ihmisestä itsenäisen, suggestiosta vapaan olennon, hänen oli torjuttava oppilaan taipumus tehdä opettajaltaan ihannetta. Tällainen vaikeus on niillä, joiden on suurten synnynnäisten kykyjensä avulla täytettävä jokin korkea henkinen tehtävä. Heidän on estettävä ihmisiä korostamasta opettajan persoonan ulkonaista puolta. Suojatakseen oppilaan – ja joskus ehkä itsensäkin – tältä kiusaukselta ja vaaralta he saattavat elää "luonnonvastaista elämää", ts. he käyttäytyvät tarkoituksellisesti niin, että he joutuvat huonoon valoon. Tätä moitteen tietä (Malamat) käytti myös Gurdjieff ottaessaan itselleen valheasun, jolla hän esti ihmisiä tekemästä hänestä suurempaa tai pienempää messiasta.

Elonpyörä — 1968 n:o 1