Vonda Urban

Mysteereitä edeltää harjoitus

Aikain Viisaudesta lukeminen on aivan toista kuin sen opetusten käytännön elämään soveltaminen. Älyllisen kehityksen erottaminen henkisestä avautumisesta on tärkeätä pidettäessä yllä tasapainoa mentaalisen tiedon hankinnan sekä epäitsekkyyden ja itsekurin avulla tehtyjen tiedon hankinnan pyrkimysten välillä.

Ylevistä ajatuksista alituisesti pulppuava Aikain Viisauden opiskelu on kasvua silmällä pitäen erikoisen tarpeellista, mutta se ei riitä. Se kehittää varmasti älyllisiä kykyjämme, puhdistaa meitä ja synnyttää inspiroituja ideoita, jotka avaavat tietoisuuttamme, mutta se ei herätä henkisyyttä, joka on sydämessä, ja jos emme harjoita sydäntämme sääliin ja epäitsekkyyteen lähimmäistemme suhteen yhtä tehokkaasti kuin harjoitamme aivomme opiskeluun, antaudumme vaaraan, että sydämemme jää pieneksi, vaikka kehitämme itsellemme suuren pään. Sellaisen tasapainottomuuden tulos on helposti henkinen ylpeys, eräs itsekkyyden ansoista.

Viisauden Mestarien kirjeissä A. P. Sinnettille (kirjeessä n:o 38) mestari M. ei jätä sijaa epäilyille, etteikö eläminen toisten hyväksi olisi ennakkoedellytys korkeamman tiedon saamiselle. Hän kirjoittaa: "Sanottakoon se jälleen. Ainoastaan se, jolla on koko ihmiskuntaan kohdistuva rakkaus sydämessään, joka kykenee perinpohjin käsittämään Veljeyden aatteen käytännössä, on oikeutettu saamaan salaisuuksiamme omistukseensa. Ainoastaan sen kaltainen ihminen ei tule koskaan väärinkäyttämään voimaansa, eikä ole pelkoa, että hän käyttäisi sitä itsekkäisiin tarkoituksiin. Ihminen, joka ei aseta koko ihmiskunnan etua oman etunsa yläpuolelle, ei ole arvollinen pääsemään oppilaaksemme, eikä hän ole kyllin arvokas saadakseen tietoa enempää kuin toisetkaan ihmiset."

Jos me pidämme Aikain Viisauden opetukset vain ajatuksissamme, emmekä vielä elä niitä aktiivisesti teoissamme, saatamme kääriytyä eristyneisyyden koteloon, erilleen muusta ihmiskunnasta. Etsiessämme yleviä henkisen pyrkimyksen korkeuksia on meidän varmistuttava, etteivät opintomme nostaisi meitä pelkästään persoonallisen autuuden ja rauhan puolitaivaalliseen tietoisuuteen, jossa emme havaitse tilaisuutta toisten palveluun, ja jossa olemme tunteettomia kanssapyhiinvaeltajiemme kärsimyksille, niiden, jotka ponnistelevat jäykässä ja inhottavassa epäinhimillisyyden maailmassa. Meidän on varmistuttava siitä, että kehitymme noiden jalojen opetusten elinvoimaisiksi, eläviksi esimerkeiksi, sillä ainoastaan täällä, syiden ja vaikutusten maailmassa puhdistautumisen avulla, pääsevät sydämemme kosketukseen henkisen todellisuuden kanssa. Samalla kun ylevät pyrkimyksemme saavuttavat toisten sydämet ja kohottavat heitä, saavutamme mekin kasvua.

Psyykkisen ja henkisen tietoisuuden välinen ero on suuri. Psyykkisten kykyjen ja henkisten voimien sekä niiden astraalivaloon ilmentymisen erilaisuuden selvä tajuaminen on tarpeellista, mikäli haluamme välttää vaaran joutua houkutelluksi varomattomuuteen ja psyykkisten aistiemme impulsiiviseen kokeiluun ilman asiallista tietoa ja ohjausta. Onnettomuudeksi psyykkisyyttä pidetään usein henkisyyden oraakkelina, korkeimpana papittarenaan mediumistisuus. Psyykkiset kyvyt kuuluvat kuitenkin alimpiin voimiin inhimillisessä rakenteessa, ja ne pohjautuvat psyykkis-astraalis-fyysiseen osaan inhimillisestä kokonaisuudesta, jossa voidaan tajuta seitsemän eri tasoa, kun taas mediumistisuus on tulos hämmentyneestä ja tasapainottomasta psykologisesta välineestä, tilasta, missä psykologinen luonto on korkeamman tahdon kontrollin ulkopuolella, joutuen avoimeksi kurittomille astraalisille virtauksille.

Sellaisen mediumistisuuden aktiviteetti on astraalivalon alimmalla tasolla, kaamalookan alueella, kerrostumassa, joka läheisimmin ympäröi ja lävistää fyysisen maailmamme. Se on puolimateriaalinen maailma, joka leviää fyysisen maailman ylitse aineen eetterisessä tilassa, sekä myös sen alapuolelle fyysistä ainetta raskaampaan tiheyteen. Kaamalooka jaetaan seitsemään asteeseen eli alatasoon, joista korkein sekoittuu deevakhaanin alimpaan tasoon ja alin vajoaa avichin korkeimpaan alueeseen. Se on "selvityspaikka", missä tilapäisesti maahan sidotun sielun kuoleman jälkeiset vaiheet suoritetaan, matkalla korkeampiin tiloihin. Kaamalooka on myös maasta ja kaikesta elollisesta pois imetyn myrkyllinen säteilyn varasto, joka sieltä palautuu takaisin pahojen vaikutusten ja kaikenlaisten epidemioiden muodossa. Se on siis "ikuisen kesämaan" todella pöyristyttävä vastine, missä meediot ovat kuvaamattomien vaarojen onnettomia uhreja. Jopa ohimennenkin saatu, kuoleman-jälkeisiä tiloja ja ihmisen seitsemää prinsiippiä koskeva tieto hillitsee varmasti kaiken halun liittoutua sen "henkioppaisiin".

Meedion vastakohta on välittäjä, jota G. de Purucker kuvaa Okkulttisessa sanakirjassaan seuraavaan tapaan: "Rakenteeltaan korkealle kehittynyt inhimillinen olento, jonka jokainen osa on häntä hallitsevan henkisen tahdon ja luovan älykkyyden välittömässä hallinnassa... ja joka palvelee välittäjänä Suuren Valkoisen Veljeskunnan, mahatmojen ja tavallisen ihmiskunnan välillä. Sen tähden meediot ja välittäjä ovat toistensa vastakohdat, meedio on säännötön, negatiivinen ja usein vastuuton... sitä vastoin välittäjä on enemmän tai vähemmän täydellinen henkisiltä ja älyllisiltä kyvyiltään ja niitä vastaavilta välineiltä. Jokaisen ihmisen pitäisi pyrkiä välittäjäksi sisäisen jumalansa ja aivotajuntansa välillä. Mitä enemmän hän siinä onnistuu sitä täydellisempi hän on ihmisenä."

Okkulttiset taidot ja okkultismi eroavat suuresti toisistaan. Pelkän okkulttisten kykyjen etsimisen erottaminen vakavasta, kurinalaisesta, itsensä hallintaan johtavasta okkultismista – mikä tarkoittaa tunne-himoluonnon kontrolloimista – on elämän ja kuoleman kysymys, kysymys henkisestä, moraalisesta, psyykkisestä ja fyysisestä elämästä tai kuolemasta; suoran ja kapean, henkiseen avartumiseen johtavan polun tai alas noituuteen vajoamisen välillä.

"Puhtaan opin mukainen elämä" on hidas, varma tie ylöspäin, minkä varrella henkiset kykymme kehittyvät tehtyjen ponnistelujen mukaisesti, ja sisäiset voimat sekä havaintokyky avautuvat luonnollisesti, suhteessa saavutettuun henkiseen tasoon. Luonnon voimien kanssa vehkeileminen, tarkoituksella saavuttaa kykyjä, joihin emme ole oikeutettuja tai joita emme kykene käsittelemään, on petosta. Tulos "irtautuneista" voimista, joita emme pysty hallitsemaan, johtaa varmasti "sulakkeen palamiseen" jossakin rakenteemme osassa.

Mahatmat sekä kaikki heidän lähettiläänsä, kuten esim. H. P. Blavatsky ja ne, jotka häntä seurasivat, ovat toistuvasti varoittaneet, että harjoituksen täytyy edeltää mysteerioita, eikä missään aidossa okkultismin opetuksessa löydy mitään sille vastaista. Eräs herättävimpiä artikkeleja tästä aiheesta on H. P. B:n kirjoitus Okkultismin suhde salaisiin kykyihin, jonka varsin osuva kappale kuuluu seuraavasti:

"Kysymyksessä olevan yksilön ei pidä ottaa raskaampaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa. Tutkikoon hän ’tietoa sielusta’ ja sen filosofiaa ajattelematta, että hänestä tulee suuri ’mahatma’, Buddha tai joku suuri pyhimys, ja hänestä voi tulla yksi ihmissuvun vaatimaton hyväntekijä ilman mitään yli-inhimillisiä voimia. Siddhit (eli arhatvoimat) kuuluvat vain niille, jotka kykenevät elämään vaadittavaa elämää, jotka voivat suostua niihin suunnattomiin uhrauksiin, joita sellainen koulutus vaatii, ja heidän on täytettävä ne kirjaimellisesti. Sanottakoon heti etsiville, älkööt he milloinkaan sitä unohtako, että todellinen okkultismi eli teosofia on omasta minästä luopumista, ehdotonta ja varauksetonta, ajatuksissa ja teoissa. Okkultismi on altruismia, ja se sinkauttaa toteuttajansa kokonaan tavallisesta olemassaolosta ja sen olosuhteista. ’Hän ei elä itseään, vaan maailmaa varten’, heti kun hän on lupautunut tähän työhön. Paljon annetaan anteeksi koeajan ensimmäisinä vuosina. Mutta siitä hetkestä alkaen, kun hänet on ’hyväksytty’, hänen persoonallisuutensa on hävittävä, hänen on muututtava pelkäksi siunaukselliseksi luonnon voimaksi. Tämän jälkeen hänellä on vain kaksi vaihtoehtoa, kaksi tietä, ei mitään lepopaikkaa niiden välillä. Hänen on joko noustava askel askeleita ja vaivalloisesti, usein lukuisten ruumiillistumien kautta ilman deevakhaanista lepoa, niitä kultaisia portaita, jotka vievät mestariuteen (arhat- eli boodhisatvatilaan) tai sitten hän liukuu portaita alas ja syöksyy dugpatilaan."

Missä tahansa seisommekin sillä voitollisella tiellä, joka johtaa henkiseen täydellistymiseen, on meidän suunnattava katseemme Mystiseen Itään. Joka päivä pitää inspiraatiomme uudistua ja uskomme vahvistua, sillä niin kauan kuin jatkuvat pyrkimyksemme ilmentävät täydellisintä meille mahdollista itsekurin ja epäitsekkyyden kykyä, olemme tehneet parhaamme.

Theosophia, vol. XXXII

Suom. Asko Nuotio

Teosofi — kesäkuu 1976


Alkukielinen artikkeli:

http://www.teozofija.info/Theosophia/Theosophia_Vol32_No2.htm


Etusivu Artikkelit