Veikko Virmajoki

Pienin kala

Tapahtui kerran kun Jeesus oli opetuslastensa kanssa Genesaretin järvellä kalastamassa, että idästä nousi äkkiä ankara myrsky. Opetuslapset pelkäsivät ja ohjasivat venheensä lähimpään rantaan.

Vasta maihin päästyään he huomasivat, että ranta oli aivan autio ja asumaton. Läheisiin kyliin oli pitkä matka, eikä rannalla kasvanut edes sellaisia puita, joiden alta olisi voinut etsiä suojaa myrskyltä.

Silloin joku opetuslapsista huomasi etäämpänä kallioluolan, jonka kattona oli suojaava kivilohkare. Luolassa paloi pieni nuotio, ja sen ympärillä istui joukko lapsia.

Jeesus ja hänen opetuslapsensa ottivat kalat venheestä ja menivät lasten luokse nuotiolle. Mutta sinne tultuaan he huomasivat, että kaikki lapset itkivät hiljaa ja että he olivat nääntymäisillään nälkään.

Kun Jeesus näki lasten hädän, kysyi hän heiltä, keitä he olivat ja miten he olivat joutuneet Genesaretin autioimmalle rannalle.

— Olemme kaukaisesta kylästä köyhän Siimonin poikia, vastasivat lapset. — Kotonamme ei ole kolmeen päivään ollut ruokaa. Tulimme tänne kaukaiselle rannalle, koska luulimme täältä saavamme paremmin kaloja. Mutta me emme ole saaneetkaan mitään.

Silloin Jeesus valitsi opetuslasten saamien kalojen joukosta yhtä monta kalaa kuin luolassa oli nälkäisiä lapsia. Kaloista oli yksi aivan pieni, niin pieni, että opetuslapset ihmettelivät, miten Jeesus saattoi yhdellekään nälkäiselle tarjota niin vähäistä kalaa. He eivät kuitenkaan kysyneet mitään, ja Jeesus antoi kalat lapsille sanoen:

— Jakakaa nämä keskenänne.

Lapset riensivät ahnaasti kaloihin käsiksi sillä he kaikki olivat hyvin nälkäisiä. Ja kun kukin heistä tahtoi itselleen suurimman kalan, syntyi heidän välillään suuri riita. Varsinkaan ei heistä olisi yksikään mitenkään tahtonut tyytyä pienimpään kalaan.

Opetuslapset ihmettelivät, miksi Jeesus ei rientänyt sovittamaan riitaa. He eivät kuitenkaan vieläkään sanoneet mitään, sillä he aavistivat, että Jeesus oli tarkoittanut jotain asettaessaan niin pienen kalan muiden joukkoon.

Jeesus seisoi etäämpänä ja katseli hymyillen lasten kamppailua. Se päättyi siihen, että heikoin ja pienin Siimonin lapsista sai myös pienimmän kalan.

Opetuslapset ihmettelivät jälleen miksi Jeesus ei vieläkään puuttunut asiaan, vaan yhä hymyillen katseli miten lapset ryhtyivät siivoamaan kaloja.

Mutta äkkiä huudahti pienin ja heikoin lapsista, joka oli saanut pienimmän kalan:

– Katsokaa ihmettä!

Hän piti kädessään kaunista sormusta, jossa kimalteli suuri jalokivi. Sen hän oli löytänyt pienimmän kalan vatsasta.

Silloin Jeesus tuli lähemmäksi ja katsottuaan sormusta sanoi:

– Tämä on maaherran vaimon sormus, jonka löytäjälle on luvattu suuri palkinto.

Ja laskettuaan kätensä Siimonin pienimmän lapsen pään päälle hän lisäsi:

– Sinulle on käynyt hyvin, sillä kun viet tämän sormuksen maaherran kartanoon, ihastuu hän sinuun ja sinä pääset köyhästä Galileasta Roomaan, jossa sinun ei koskaan tarvitse nähdä nälkää.

Siimonin isommat lapset hämmästyivät suuresti nähdessään, mitä heidän nuorimmalle veljelleen oli tapahtunut. Ja yhä enemmän he hämmästyivät, kun kolmen päivän kuluttua Jeesuksen ennustus toteutui. Maaherra ihastui heidän veljeensä, joka oli löytänyt hänen vaimonsa sormuksen, ja lähetti köyhän pojan Roomaan rikkaan veljensä kasvatettavaksi.

Mutta Rooman loiston keskelläkään ei poika voinut unohtaa Jeesusta, joka oli sallinut hänen kärsiä kalojen jaossa vääryyttä tehdäkseen hänet koko eliniäkseen rakkaaksi. Suureksi tultuaan hän kertoi ystävilleen viisaasta ja lempeästä ihmisestä, jonka ihana oppi alkoi silloin levitä Roomaan.

Ja ensimmäisten marttyyrien joukossa hän astui areenalle petojen eteen saman lempeän ja viisaan ihmisen nimi huulillaan.

Ruusu-Risti – helmikuu 1933