Swami Vivekananda

Universaalinen uskonto

Uskontojen maailman kongressissa Chicagosta v. 1894 pidetty esitelmä

Niin pitkälle kuin ajatuksemme ulottuu ja kykenemme tajuamaan olevaista, havaitsemme kahden vastakkaisen voiman työskentelevän, nimittäin teon ja vastavaikutuksen. Näiden alituiset vaihtelut aikaansaavat kaikki ne ilmiöt, jotka havaitsemme ympäristössämme. Ulkopuolisessa maailmassa tämä tapahtuu niissä puitteissa, joissa keskihakuis- ja keskipakoisvoimat toimivat. Sisäisessä maailmassa ilmenee tämä voima vastakohtien sympatian ja antipatian, rakkauden ja vihan, hyvän ja pahan, hengen ja aineen kautta. Uskonnon alalla, joka on korkein ihmisajatuksen alue, näemme näiden vastakkaisten voimien vaikutukset kaikkein voimakkaimmin. Suurin rakkaus, mikä koskaan on päässyt ilmenemään, on puhjennut uskonnosta, ja pirullisin viha ihmiskunnassa on myös lähtenyt siitä. Uskonnon miehet ovat lausuneet jaloimmat rauhan sanat, ja maailman katkerimmat tuomiot ovat peräisin samasta lähteestä. Mitä korkeampi on aihe ja mitä jalompi sen sisäinen olemus, sitä vaikuttavampi on tulos. Näemme uskon alalla näiden voimien suuren vaikutuksen. Usko on aiheuttanut mitä hirveimmät verilöylyt, ja usko on pystyttänyt lukemattomat sairaalat, turvattomien kodit ja hyväntekeväisyyslaitokset. Ei mikään tee meitä niin julmiksi eikä niin lempeiksi kuin usko. Niin on ollut ja niin tulee olemaan.

Voiko tällä taistelukentällä koskaan syntyä tasapainoa ja rauhaa toisiaan vihaavien ja keskenään taistelevien uskontojen, lahkojen ja toisiaan kadehtivien ja kilpailevien ihmisten välillä? Jos on vaikea saada tasapainoa ja rauhaa aikaan ja herättää rakkautta elämämme ulkonaisessa menossa, niin miten paljon vaikeampi onkaan saada sopusointua aikaan meidän paljon hienommassa sisäisessä luonnossamme. Puhutaan paljon rakkaudesta, rauhasta, veljeydestä ja tasa-arvoisuudesta. Mutta kun niitä niin yleisesti käytetään, ovat ne tulleet vain sanoiksi ilman merkitystä. Kun suuret henkiset johtajat ovat lausuneet näitä sanoja, niillä on ollut merkitystä, ja muutamat ovat niitä ymmärtäneet ja ottaneet ne sananmukaisesti, mutta myöhemmin tulleet ihmiset toistavat tietämättömyydessään näitä sanoja ajattelematta niiden merkitystä. Uskonto on silloin muuttunut hengettömäksi, ikään kuin vain soittokoneeksi eli välikappaleeksi, jolla he soittavat mielitekojaan. Puhutaan minun isäni uskonnosta, meidän kansamme uskonnosta. Tämä ei ole muuta kuin eräs puoli kansalliskiihkoa, patriotismia. Harmonian saavuttaminen uskonnon alalla on siitä syystä hyvin vaikeaa. Sopusointu ja tasapaino eri uskontojen kesken on erittäin arkaluontoinen asia, ja se vaatii viisautta, valistuneisuutta ja hyvää tahtoa.

Yleistä uskontoa ei koskaan voida rakentaa siten, että keksittäisiin joitakin yleisiä uskonkappaleita, joihin kaikki ihmiset, koko ihmiskunta voisi yhtyä. Se on yhtä mahdotonta kuin että joskus tulisi aika, jolloin kaikkien kasvot olisivat samannäköiset. Ihmisolentoina olemme erilaisia, mutta elävinä olentoina olemme yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Tämä olento on Jumala, maailmankaikkeuden äärimmäinen ykseys. Hänessä olemme kaikki yhtä. Mutta samalla kertaa olemme olentoina erilaisia ja tämän erilaisuuden täytyy aina päästä ilmenemään.

Suuret, elävät, tunnustetut uskonnot voidaan jakaa kolmeen osaan, ja kaikissa uskonnoissa on kolme tekijää, jotka ovat:

1) Filosofia, uskonnon opit, aatteet ja ihanteet. Tässä uskonnon filosofiassa ruumiillistuu päämäärä, koko uskonnon tarkoitus, ja se esittää tunnustajilleen ja kannattajilleen uskonnon ytimen, tavan saavuttaa päämäärän.

2) Mytologia, jossa tämä filosofia ruumiillistuu. Mytologia kertoo ihmisten, yli-ihmisten ja suurten olentojen elämästä. Se on samaa kuin filosofia, muuttuneena konkreettiseen muotoon, sillä filosofian abstraktiset käsitteet toteutetaan näiden ihmisten ja olentojen elämässä.

3) Rituaali, joka on vieläkin konkreettisempi kuin mytologia. Se on kokoonpantu seremonioista, muodoista ja liikkeistä. Ja siihen kuuluvat kukat, suitsutus, musiikki, puvut ja kaikki, mikä vetoaa tunteeseen.

Kaikki uskonnot on kokoonpantu näistä kolmesta tekijästä: filosofiasta, mytologiasta ja rituaalista. Yhteistä filosofiaa ei ole, sillä muutamat uskonnot panevat enemmän painoa yhteen puoleen opista, toiset toiseen. Yhteistä kaikille on, että ne pitävät omaa uskontoaan muita parempana ja uhkaavat kadotuksella sellaista, joka ei siihen usko. Toiset eivät tyydy edes tähän vaan menevät vielä pitemmälle ja ryhtyvät voimakeinoihin uskontonsa puolesta. Tämä on fanatismia, kiihkoa, joka on sairautta.

Jokaisella uskonnolla on myös oma erikoinen mytologiansa, kuitenkin sillä erotuksella, että jokainen sanoo: minun kertomukseni eivät ole mytologisia, vaan tosia, historiallisia. Esimerkiksi kristityt kertovat, että Jumala otti kyyhkysen muodon ja laskeutui maahan, ja pitävät tätä historiallisena totuutena eikä mytologisena. Hindut uskovat Jumalan ilmestyneen lehmän hahmossa. Tästä kristityt sanovat, että se on taikauskoa eikä historiallista totuutta. Juutalaiset uskovat, että jos he tekevät suunnikkaan muotoisen arkun, asettavat sille kaksi kultaista enkeliä ja panevat sen kaikkein pyhimpään, niin se on pyhitetty Jehovalle ja se on liitonarkki; mutta jos kuvat ovat kauniin miehen tai naisen näköiset, on tämä kauheaa epäjumalan palvelusta, hylkää se. Mitä toiset pitävät totuutena, se on toisista taikauskoa. Samoin on kertomusten laita. Jos yhden profeetan kerrotaan tehneen ihmeitä, toisen uskon kannattajat sanovat heidän profeettansa suorittaneen vielä ihmeellisempiä asioita, ja sitä paitsi ne ovat historiallisia. Ei voida tehdä eroa historian ja mytologian välillä, sillä ero on hyvin pieni ja kaikkien kertomuksiin on sekoitettu mytologiaa ja päinvastoin.

Sitten tulee seremoniajärjestelmä, rituaali. Toisella uskonnolla tai lahkolla on erikoislaatuinen rituaali, ja se pitää tätä muotoa erittäin pyhänä ja hylkii toisen uskonnon rituaalia vääränä ja taikauskoisena. Jos toinen palvoo yhtä vertauskuvaa, niin toinen pitää sitä kauheana. Ajatelkaamme esimerkiksi kristittyjen sakramenttia, jossa syödään ihmisen ruumista ja verta! Ei-kristityt voivat pitää tätä pyhää asiaa kannibalismina, vaikka se on pyhä kristityille. Ei voida löytää yleismaailmallista vertauskuvaa eikä rituaalia, jota kaikki voisivat yleisesti tunnustaa.

Onko sitten mitään universaalista lainkaan olemassa, kun sitä ei ole uskonnossa? Puhutaan yleisesti veljeydestä, ja sen toteuttamiseksi perustetaan järjestöjä. Mutta miten käy Kun saarnataan yleisestä veljeydestä, sanotaan: olemme kaikkia samanarvoisia, liittykäämme yhteen ja muodostakaamme järjestö. Kun sitten muodostamme järjestön tai ryhmän, ei ole enää tasa-arvoisuutta, ja me alamme vastustaa niitä, jotka ovat ryhmämme ulkopuolella. Muhamettilaiset eivät hyväksy muunuskoisia, vaikka he puhuvat yleisestä veljeydestä. Kristityt tekevät samoin. Tässä maailmassa on yleisen veljeyden periaate huonosti toteutettu omaisuuteen, ajatukseen ja kaikkeen muuhunkin nähden. Se on vain puhetta, mutta ei todellisuutta. Ne, jotka todella pyrkivät yleiseen veljeyteen ja jotka tuntevat sen sydämessään, eivät puhu siitä, mutta heidän tekonsa ja koko heidän olemuksensa, ruumiinsa ja liikkeensä, heidän tapansa syödä ja juoda, koko heidän elämänsä todistaa heidän veljeyttään ihmissukua kohtaan, he osoittavat rakkautta ja myötätuntoa kaikkia kohtaan ilman erotusta. He eivät puhu, he toimivat.

Tiedämme, että on vaikea keksiä yleispäteviä aatteita veljeydestä ja kuitenkin niitä on. Me kaikki olemme ihmisolentoja, mutta emme ole samanlaisia. Poikkeamme toisistamme aivojemme, voimiemme ja ruumiimme puolesta, sillä toinen on toista vahvempi, toinen toista älykkäämpi. Mistä tämä eroavaisuus, kun kaikki olemme samanarvoisia? Kuka eron aiheutti? Me itse. Koska meillä on erilaiset kyvyt, täytyy syntyä eroavaisuuksia. Sitten toinen esimerkki. Olemme jakautuneet miehiin ja naisiin, mustiin ja valkoisiin, ja kuitenkin olemme kaikki ihmisolentoja. Erilaiset kasvot, erilainen ulkomuoto, ja kuitenkin kaikki inhimillisiä. Missä piilee inhimillisyys? Kun ajattelee eroavaisuutta, ei sitä voi tavoittaa, eikä sen syytä havaita ennen kuin tunkeutuu syvemmälle abstraktiseen ihmisyyteen, jossa kaikki nämä erilaisuudet ovat yhtä, ja niin ei tuota eroa olekaan. Abstraktinen ihmiskunta on aistien, ajatusten ja kuvittelun yläpuolella. Se on olemassa, vaikka emme voi sitä tavoittaa; tuo kaikille yhteinen ominaisuus on Jumala. Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Sen kautta katsoen näemme toinen toisemme ykseydessä, veljinä, jumalina. Universaalinen ykseys ja myötätunto, universaalinen uskonto, joka jumalkäsitteenä läpäisee kaikki uskonnot, on olemassa ikuisesti kaikissa uskonnoissa. Krishna sanoo, että hän on se lanka, joka kulkee kaikkien helmien lävitse, ja näitä helmiä ovat lahkot ja uskonnot, vaikka suurin osa ihmiskuntaa on siitä tietämätön. Ykseys moninaisuudessa kuuluu maailmankaikkeuden suunnitelmaan. Elämän prinsiippi on moninaisuuden vaihtelua. Eroavaisuus tekee meidät luoduiksi olennoiksi. Täydellinen tasapaino olisi samaa kuin pysähtyminen, hävitys. Tasapainon puute saa aikaan liikkeen maailmankaikkeudessa. Meidän ei pidä pyrkiä siihen, että me kaikki ajattelisimme samoin. Silloin ei olisi mitään ajateltua ajatusta. Ajatuksen erilaisuus on kehityksen ydin, ajatuksen sielu.

Mitä universaalisella uskonnolla tarkoitetaan? Mikään yleinen filosofia, mytologia tai rituaali ei ole sitä, vaan sillä tarkoitetaan, että tämän maailman monimutkaisen, mitä ihmeellisimmän koneiston täytyy jatkaa kulkuaan pyörien pyöriessä toisiinsa liittyneenä. Mitä voimme tehdä? Voimme saada tämän koneiston käymään tasaisesti, voimme vähentää sen kitkaa, voimme rasvata pyöriä. Mutta miten? Tunnustamalla vastavaikutuksen ja moninaisuuden lait. Aivan samoin kuin tunnustamme ykseyden, meidän täytyy tunnustaa myös erilaisuus. Meidän täytyy oppia, että totuus voidaan ilmaista tuhannella eri tavalla ja että näistä jokainen erilaisuudestaan huolimatta voi olla tosi. Meidän täytyy oppia, että samaa asiaa voi katsella tuhannelta eri kannalta ja että kaikki nämä näkemykset ovat oikeita. Suuri tai pieni, jokainen pyrkii joko korkean tai alhaisen ja kehittymättömän filosofian kautta korkeinta kohti. Ylevien tai mitä alhaisimpien oppien välityksellä, mitä hienostuneimman tai mitä matalimmalla olevan mytologian, ylevän tai alhaisen sivistyksen rituaalilla jokainen lahko tavoittaa jumaluutta. Jokainen sielu ja jokainen kansa ja uskonto tietoisesti tai tiedottomasti pyrkii sellaista jumaluutta kohti, joksi itse kukin on sen kuvitellut. Jokaisella on oma kuvansa tästä Jumalasta, ja kuitenkin Jumala, tuo korkein, on yksi ja sama. Hän on Jumala, ja se on tärkeintä.

Kun on koetettu luoda yhtenäinen, kaiken käsittävä uskonto, on epäonnistuttu siitä syystä, että ei ole ollut mitään käytännöllistä ohjelmaa, jonka mukaan tämä olisi voitu toteuttaa. On hyväksytty sellainen näkökanta, että kaikki uskonnot ovat omalla tavallaan oikeassa, mutta ei ole voitu tehdä näistä uskonnoista yhteissovitelmaa säilyttämällä samalla niiden oma luonne. Näyttää siltä kuin ainoastaan sellainen suunnitelma voisi onnistua, jossa kaikki uskonnot saavat säilyttää omat erikoisuutensa hävittämättä mitään ja jossa ihmisten yksilöllisyydestä ei poistettaisi uskonnollisessa suhteessa mitään piirteitä.

Älkää hävittäkö mitään. Kuvien särkijät eivät ole uskonpuhdistuksellaan tehneet mitään hyvää. Älkää repikö, vaan rakentakaa. Älkää haavoittako siellä, missä ette voi auttaa. Älkää sanoko kenenkään rehellistä vakaumusta vastaan. Asettukaa sen ihmisen käsityskannalle ja tasolle, jota tahdotte auttaa, ja koettakaa lähteä siitä nostamaan häntä. Jos kerran se teoria on totta, että Jumala on keskus ja me lähestymme Häntä Häneen johtavia säteitä myöten, silloin on totta, että jokainen saapuu Jumalan luo keskukseen, missä kaikki säteet kohtaavat toisensa, omaa sädettään myöten. Tehtävämme on poistaa esteet kasvun tieltä, mutta kunkin kasvun täytyy tapahtua sisältä käsin, sillä kukaan muu ei voi toista opettaa, kunkin tulee itse opettaa itseään. Luopukaamme sellaisesta käsityksestä, että voimme antaa ihmisille henkistä selvyyttä. Tämä on mahdotonta. Ei ole muuta opettajaa kuin oma sielu. Kun tunnustamme tämän, niin mitä tapahtuu? Näemme yhteiskunnassa monenlaatuisia ihmisluonteita. On tuhansia erilaisia taipumuksia ja luonteenpiirteitä omaavia ihmisiä.

Ihmiset voidaan jakaa luonteensa puolesta neljään eri luokkaan. Ensimmäiseksi toimivat, aktiiviset ihmiset, joilla on tarve toimia, tehdä työtä. He ovat rajun energisiä, ja heillä on voimakkaat lihakset ja hermot. He rakastavat työtä, rakentavat, harjoittavat hyväntekeväisyyttä, suunnittelevat, järjestävät ulkonaista elämää ja toimintaa sekä palvelevat. Toiseksi ovat tunneihmiset, jotka rakastavat ylevää ja kaunista. He ajattelevat ja palvovat luonnon lempeyttä ja kauneutta sekä rakkautta ja rakkauden Jumalaa. He rakastavat koko sydämestään uskontojen suuria henkisiä profeettoja, eivätkä he ole kiinnostuneita järjen perustetuista ja todisteista Jumalan olemassaolosta tai esimerkiksi Kristuksen ja Buddhan historiallisesta todellisuudesta ja syntymäajoista. Heille on palvomansa henkilön persoona kaikki kaikessa. Hän on heidän ihanteensa. Kolmanneksi ovat mystikot, joiden sielu tahtoo tutkia ja eritellä omaa minäänsä ymmärtämään ihmishengen työskentelytapaa, sielutiedettä, sisäisten voimien toimintaa ja kysymystä siitä, miten voimme saavuttaa niiden hallinnan. Neljänneksi ovat filosofit, jotka tahtovat rakastaa elämää sinänsä, eläviä olentoja, ja punnitsevat harkiten kaikkea sekä ulottavat järkeilynsä filosofian rajojen tuolle puolenkin.

Universaalisen uskonnon, ollakseen täydellinen, tulisi voida tyydyttää kaikkia näitä erilaisia luonteita, mutta se on mahdotonta. Toiminnan ihminen ei tyydy tunneihmisen rakkauden ja rauhan saarnoihin, hän tahtoo voimakasta toimintaa. Filosofiluonne kaipaa henkistä selkeyttä, ja hän puhuu Intian ja Idän viisaudesta. Mystiset ihmiset ja järjestöt tutkivat olemassaolon tasoja, sieluntiloja ja kaikkea sitä, mitä voidaan suorittaa sielunvoimilla. Näin eri ihmisluonteet kaipaavat eriluontoista uskontoa. Emme voi yhdistää ja yleistää yksiin puitteisiin filosofista, tunnepitoista, mystistä ja käytännöllisen toiminnan ominaisuutta, jotta saataisiin sellainen uskonto, joka sopisi kaikille. Kaikki neljä tyyppiä ovat yksipuolisia.

Uskonnon ihanteena on auttaa ihmiskunnan henkistä elämää näiden neljän suuntauksen keskinäisen tasapainon saavuttamiseksi. Tämä on mahdollista joogan avulla. Jooga on yhtymistä Jumalaan eli Jumalan ja ihmisen, alemman ja ylemmän minän yhteyttä. Toiminnan ihmiselle ilmenee tämä yhteys ihmisen ja ihmiskunnan välisenä yhtymisenä. Mystikolle se on ylemmän ja alemman minän yhtymistä. Tunneihmiselle se on ihmisen itsensä ja rakkauden Jumalan välistä yhteyttä ja filosofille kaiken olevaisen yhtymistä. Ihmistä, joka harjoittaa joogaa, sanotaan joogiksi. Toiminnan tie on karmajooga, rakkauden tie bhaktijooga, mystikon tie rajajooga ja filosofin tie jnanajooga.

Tiedonhankintakeinot ovat vaisto eläimillä, ajatus ihmisellä ja inspiraatio eli intuitio jumalihmisellä. Viimeinen tiedonhankintakeino on uinuvana jokaisella ihmisolennolla, se vasta on kehitysmahdollisena. Kaikkien joogien täytyy harjoittaa ajatuksen keskitystä, sillä se on työtapa, johon kaikki toiminta perustuu. Yhteyden aikaansaamisen ensimmäinen ehto on, että järkeä ei saa vastustaa. Tähän perustuvat kaikki joogajärjestelmät. Ajatusvoiman keskitys on se keino, jolla kaikki tieto ja taito saavutetaan.

Yllä mainitut neljä joogajärjestelmää opettavat eri puolia ihmiselle. Rajajoogi on mystikko, joka analysoi mielellään omaa minäänsä. Hän neuvoo, miten hajanaiset ajatukset on keskitettävä saadaksemme mielemme ja ajatuksemme tasapainoon. Karmajoogi opettaa, miten täytyy toimia toiminnan itsensä vuoksi. Karmajoogin elämänasenne on antajan eikä ottajan, sillä hän antaa ja palvelee vaatimatta mitään itselleen. Bhaktijoogi on tunneihminen, jonka luonne on rakkauden täyttämä. Tällainen ihminen tuntee tarvetta rakastaa Jumalaa ja kaipaa kaikenlaisia seremonioita, kukkia, suitsutuksia, kauniita kuvia ja rakennuksia. Ne kansat, joilla on rikas mytologia ja rituaali, ovat synnyttäneet suuria henkilöitä. Ne lahkot, jotka ovat tahtoneet palvella Jumalaa ilman muotoja ja seremonioita, ovat usein musertaneet säälimättä kaiken kauniin ja hienostuneen, ja heidän uskontonsa on muuttunut kuivaksi ja kiihkoisaksi. Bhaktijoogit ovat ihmiskunnan rakastajia. He rakastavat Jumalaa ihmisissä ja näkevät hänen läsnäolonsa heissä. Jnanajoogi on filosofi, joka pyrkii kaiken tuolle puolen. Hän ei tyydy maailmaan sellaisena kuin se on, vaan tavoittaa sielussaan olemassaolon syvänteihin nähdäkseen todellisuuden ja tullakseen yhdeksi universaalisen olennon kanssa. Filosofille Jumala on ei vain isä ja äiti, vaan maailmankaikkeuden luoja, suojelija ja johtaja. Jnanajoogi tuntee alemman minänsä sulautuvan ylempään minään ja yhtymisensä Jumalaan, joten hän tulee itse Jumalaksi. Hän havaitsee Hänet, josta on opetettu, että Hän on maailmankaikkeuden elämä, joka on atomissa, aurinkokunnissa ja tähdissä, ja että Hän on elämämme perusta, sielumme tausta. Jnanajooga opettaa ihmiskunnalle olemassaolon todellisen ykseyden, että jokainen meistä on Herra Jumala itse maanpäällä ilmenneenä. Jokainen olento pienimmästä maan matosesta korkeimpiin olentoihin asti, joihin katsomme vavistuksella, ovat samaa Herran ilmennyksiä.

Kaikki joogajärjestelmät täytyy käytännössä toteuttaa, sillä puheet ja teoriat eivät riitä. Myös uskonto on toteuttamista. Se on olemista eikä mitään sellaista, jota tulisi kuulla ja käsittää tai älyllisesti tunnustaa. Koko luonnon pitää muuttua uskonnoksi. Todellinen uskonto on pysyväistä olemista yhtyneenä Jumalaan, korkeimpaan ykseyteen. Ainoa universaalinen, yleinen ja yhteinen, uskonto on jooga, sillä joogan harjoittamisen kautta pääsee jokainen eri uskonnon tunnustaja omaa tietään yhtymään Jumalaan, joka on yksi ja sama kaikilla.

Lyhennetty, suom. A. U. R.

Teosofi — 1942 n:o 7-8


Koko alkukielinen teksti: https://www.swamivivekananda.guru/teachings/universal-religion


Etusivu Eri uskonnot