Aate

Eräs hämärä raamatunpaikka

Raamatun sanan kirjaimellinen ymmärtäminen saa tavallisen järki-ihmisen väistämättä käsittämään, että Raamatuksi kutsuttu kirjoituskokoelma on ristiriidassa sekä itsensä että inhimillisen järjen kanssa. Robert Ingersoll onkin tehnyt hyvän palveluksen niille, jotka tahtovat ymmärtää Raamatun sanaa "niin kuin kirjoitettu on", keräämällä joukon ristiriitaisia raamatunpaikkoja, joilla hän on nimenomaan tahtonut osoittaa, ettei Raamattu ole aiottu sellaiseksi "autuudenohjeeksi", joksi protestanttinen jumaluusoppi on sen korottanut. Ingersoll on tällä työllään halunnut herättää raamatunlukijoita ajattelemaan. Hän on tahtonut sanoa: "Katsokaa, mihin pulaan Raamatun sana vie teidät, jos ette kehitä ajatuskykyä sitä ymmärtääksenne."

Matteuksen evankeliumin alkupuolella kerrotaan sellainen tapaus, joka välttämättä panee tavallisen oikeudentuntoisen lukijan pään pyörälle. Siinä kerrotaan vertauksen muodossa, että eräs isäntä kutsui viinitarhaansa työväkeä ja sovittuaan työntekijäin kanssa päiväpalkasta antoi heille työtä. Mutta työntekijät tulivat eri aikoina päivästä työhön. Viimeiset työntekijät otettiin lähes yhdennellätoista hetkellä. Juutalaiset laskivat – sivumennen sanottuna – päivän klo 6:sta aamulla klo 6:een illalla. Nämä viimeiset työntekijät tulivat siis työhön noin klo 5 iltapäivällä.

Kun isäntä maksatti taloudenhoitajallaan illalla työntekijöille palkan, saivat klo 5:Itä tulleet yhtä paljon kuin nekin, jotka olivat tulleet klo 6 aamulla. Kun sitten viimeksi mainitut uskalsivat huomauttaa isännän mielivaltaisuudesta, nuhteli tämä heitä kysyen, eikö hän saisi antaa omastaan mielensä mukaan, ja lisäten lopuksi, että "viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi".

Luvun alussa sanotaan, että taivasten valtakunta — alkukielellä hee basileia toon uuranoon — on tällaisen isännän kaltainen. Kertomus on näet vertaus. Jeesus käytti tavalliselle kansalle puhuessaan yksinomaan vertauskuvallista kieltä.

Vaikka tämä kertomus onkin vertaus, siitä huokuu tavallisen oikeuskäsityksen valossa katsottuna täydellinen mielivalta ja puolueellisuus. Jos näet vertauksessa kerrottu viinitarhan omistaja olisi tahtonut lahjoittaa rahaa niille työntekijöille, jotka olivat tulleet työhön klo 5 illalla, olisi hänen tullut kutsua lahjan saajat eri paikkaan eikä antaa lahjaa päiväpalkan nimellä muiden nähden. Tuskin kukaan nykyajan työnantaja menettelisi tämän viinitarhan omistajan tavalla.

Mitä tahdotaan tällä vertauksella sanoa? Vallitseeko todella taivasten valtakunnan taloudessa tuollainen epäehdonmukaisuus ja puolueellisuus? Tahdotaanko siellä "härnätä" koko helteisen päivän työssä raataneita siten, että vasta viime hetkellä työmaalle tulleille isäntä maksaa "hyvyyttään" palkan täydeltä päivältä? Kaukana siitä!

Elämässä vallitsee ankara, yksilön ansioon perustuva laki. Luonto ei anna ilmaiseksi muuta kuin raaka-aineet. Niistä on kaikki "valmis" tehtävä yksilöllisellä työllä. Karman laki ei lahjoita mitään. Se maksaa työstä vain sen luonteen mukaisella tuloksella.

Kuka sitten on se viinitarhan omistaja, josta vertauksessa puhutaan? Saadaksemme tähän kysymykseen vastauksen, täytyy meidän päästä selville siitä, mitä taivasten valtakunnalla tarkoitetaan. Uuden testamentin alkukielessä – kreikassa – käytetään taivas-sanaa melkein aina monikossa. Taivaita on siis monta. Kun vielä tiedämme, ettei taivas ole mikään paikka vaan tietoisuuden tila, niin on taivasten moninaisuus lukematon.

Vertauksessa mainittu viinitarhan isäntä on aurinkokuntamme Logos. "Perheenhaltija" eli taloudenhoitaja on personoitu karman laki. Ne työntekijät, jotka "kantavat päivän kuorman ja helteen", ovat elämänsä tarkoituksesta epätietoisia ihmisiä. Vertauksessa tahdotaan tehdä selväksi se ero, joka on elämän tarkoituksesta tietoisen ja tiedostamattoman taivastilan välillä. Kun tavallinen ihminen työpäivänsä iltana, so. fyysisen ja astraalisen elämänsä lopussa, menee palkanmaksulle, on "päiväraha" verrattain pieni hänen raskaaseen työhönsä nähden. Hänen taivasosuutensa on supistunut pieneksi sen tähden, että hän on suurimman osan ajastaan maanpäällisessä elämässä kuluttanut persoonallisen itsensä hyväksi. Astraalitasolla – kaamalokassa – hän on vielä kaiholla muistellut tätä hyvitystä ja sen tähden kärsinyt.

Taivaassa maksetaan palkka ansiosta eikä armosta. Kun kristillinen jumaluusoppi Raamatun sanaa kirjaimellisesti ymmärtäen väittää ihmisen tulevan "armosta autuaaksi", ymmärtää se tällä "armolla" ansion vastakohtaa, ilmaiseksi saamista. Niin ei kuitenkaan ole laita. Kreikkalainen kharis-sana ei ole meidän käsityksemme mukainen kiitollisuutta odottava "armo" – kreikaksi eleos – vaan syy kaikkiyhteisyyden perustalla.

Seurauksen mittaaminen syyn mukaan on elämän kaikkiallinen, todellakin "pelastava" laki. "Pelastus" on se, että vähitellen opitaan lakkauttamaan syyt. Silloin lakkaavat seurauksetkin.

Kun ajattelemme hyvin alhaisella kehitysasteella olevaa, oman aikakautemme ihmisyksilöä, esimerkiksi Australian alkuasukasta, niin voimme sanoa, että hän saa hyvin pienen palkan yhden ruumiillisen elämän päivätyöstä. Hänen taivaansa on kovin niukka ja lyhytaikainen. Miksi? Siksi, ettei hän parempaa tarvitse eikä parempaa osaa hankkia. Kuitenkin "kantaa hän päivän kuorman ja helteen", etsien persoonallisen minänsä tyydytystä suurella kiihkolla kykyjensä mukaan. Vähän korkeammalla kehitysasteella oleva ihminen, joka – vertauksemme mukaisesti puhuen – tulee viinitarhaan työskentelemään esimerkiksi vasta klo 9 aamulla, tehden vain yhdeksäntuntisen työpäivän, saa saman päiväpalkan kuin edellinenkin, vieläpä paremman, sillä hän yhteisessä luomistyössä, jota viinitarha kuvaa, osaa käyttää niin sanoaksemme uudenaikaisempia työkaluja. Hän ymmärtää jossakin merkityksessä käyttää ajatuksen luovaa voimaa, ja se merkitsee taivaselämän aivan toisenlaista tilaa. Taivastila on sitä suurenmoisempi, mitä enemmän elämänkaikkeuden ikiainetta ihminen osaa ajatustyöllä muovata.

Vielä korkeammalla kehitysasteella oleva ihminen tulee viinitarhan työhön vasta klo 5 iltapäivällä. Mutta hänen käytettävänään on työkaluja, joilla saa tehtyä työn nopeasti. Hän tekee yhdessä tunnissa yhtä paljon kuin toiset kahdessatoista, toiset yhdeksässä tunnissa.

Nämä vertauksessa mainitut eri työntekijät saavat saman palkan, yhden roomalaisen denaarin, vaikka työskentelevät eri tuntimäärät. "Taivasten valtakunnan" asioihin sovitettuna merkitsee tämä näennäisesti epäoikeutettu palkanmaksu juuri sitä seikkaa, että korkeammalla kehitysasteella olevan työntekijän tarvitsee käyttää vähemmän "raakaa voimaa" kuin alemmalla asteella olevan hankkiakseen hänelle sopivan taivastilan. Eri aikoina työhön tulleet saavat saman palkan siinä merkityksessä, että he kaikki pääsevät taivasten valtakuntaan, mutta tuo palkka näyttää ulospäin erilaiselta. Kuitenkin tämä näennäinen erilaisuus häviää, jos syventyy tutkimaan "taivasten valtakunnan salaisuuksia". Se työntekijä, joka tulee viinitarhan työhön klo 5 iltapäivällä, työskennellen vain yhden tunnin, on niin vanha sielu, että hän on tietoinen velastaan koko maailmalle. Tuota tunnin työstä saamaansa yhtä denaaria hän ei siis saa pitää yksin, vaan hänen on annettava siitä maailmanvelan suoritukseksi esimerkiksi kolmeneljäsosaa denaarista. Asiallisesti hän joutuu siten saamaan tunnin työstä vain yhtä paljon kuin ne, jotka ovat tehneet työtä koko päivän saaden itse käyttää koko denaarin.

Esimerkiksi Paavali oli sellainen työntekijä. Hän sanoi olevansa velkaa kaikille. Jokaisella oli oikeus vaatia häneltä. "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan." Paavali sopii hyvin valaisemaan yhdennellätoista tunnilla viinitarhan työhön tulleen asemaa. Hän on lukemattomissa eri ruumiillistumissa ollut mukana samassa suuressa, yhteisessä työssä niin kuin monet muutkin. Mutta tuossa ruumiillistumassa on hän, suunnattomaan työkykyynsä katsoen tullut työhön vasta viime hetkellä. Hän oli keski-ikäinen mies ryhtyessään tietoisesti työskentelemään Logoksen apulaisena. Riippuu näet paljon siitä, että on tietoinen työnsä merkityksestä ja vastuullisuudesta. Juuri tuo tietoisuus lisää työkykyä – seikka, jota Jeesuksen vertauksessa kuvataan yhtä suurella päiväpalkalla, vaikka työaika sillä kerralla, so. yhdessä ruumiillistumassa, onkin lyhyempi.

On tuhansia hartaita "uskovaisia", jotka ovat nyt harmaapäisiä vanhuksia ja jotka koko ikänsä ovat harrastaneet "taivasten valtakunnan" asioita, työskennelleet, itkeneet ja rukoilleet mutta jotka kaikesta työstään ja puuhastaan huolimatta ovat jääneet niin paljon jälkeen Paavalista. Tehdäänkö noille kuoltuaan vääryyttä, kun he saavat niukemman taivasosuuden kuin viimeksi mainittu henkilö? Ei suinkaan. Ei Paavali saa mitään lahjakseen enempää kuin hekään. Erotus on vain erilaisessa työkyvyssä ja erilaisessa tarpeessa. Noiden "uskovaisten" taivasosuus voi olla paljon yksilöllistä nautintoa suurempi, mutta se ei tarjoa heille samanlaisia tulevien kykyjen kehittämistilaisuuksia kuin mainitun tietoisen työntekijän taivasosuus hänelle tarjoaa.

On vielä otettava huomioon se taivasten valtakunnan salaisuus, että taivastiloja on lukemattomia. Tavallisesti kutsutaan deevakhanista elämäntasoa taivaaksi. Sellainen se onkin niille ihmisille, jotka ovat vielä kauan jälleensyntymän lain alaisia. Mutta Raamatussa puhutaan myös taivasten taivaista, jotka – niin suurenmoisia kuin ovatkin – eivät kumminkaan voi käsittää olemisen juurta, ehdotonta Itseä.

"Taivasten taivaita" ovat buddhinen, nirvaaninen ja hengen taso. Ne ovat hurmaavia korkeuksia, joista ei yksikään "kuolevainen" tiedä muuta kuin että ne voi "todistaa" logiikan avulla
itselleen ja että hän saa niistä välitasojen kautta valonvälähdyksiä.

Jeesus sanoo useassa paikassa Uudessa testamentissa oppilailleen: "Teidän palkkanne on oleva suuri taivaassa." Tarkoittiko hän deevakhanista taivasta? Tuskin. Mestarin oppilaat eivät pidä sitä kutsumuksensa päämääränä, vaikka voivatkin siellä työskennellä suuremmalla menestyksellä kuin tavalliset ihmiset. On siis syytä edellyttää, että Jeesus tarkoitti buddhista, nirvaanista ja hengen tasoa. Mutta mikä sitten on Logoksen viinitarhan tietoisten työntekijäin palkka näillä tasoilla? Se on lyhyesti sanoen yhä suurempi kyky työskennellä maailman elämän hyväksi. Se on kyky vaikuttaa suunnattomalla voimalla maailman elämän eristettyjen itsejen yhdistämiseen.

Syy, miksi erilaisen palkan maksaminen yhtä pitkän työajan kuluttamisesta tuntuu fyysisellä tasolla epäoikeutetulta, on persoonallisen itsen paisumishalu. Pienemmän palkan saaja kadehtii sitä, joka saa suuremman palkan yhtä suurelta, usein paljon lyhyemmältäkin ajalta. Miksi hän niin tekee? Sen tähden että hänkin haluaisi saada suuremman palkan voidakseen fyysisen tason luonnon mukaan palvella enemmän persoonallista itseään. Hänen astraaliruumiissaan vaikuttaa laki, jonka tehtävänä on eristäytymisen voimassa pitäytyminen eli kehityksen alaspäisen kaaren mukaisen elämän elvyttäminen.

Meidän näennäisesti niin kurjat yhteiskunnalliset olomme ovat taivasten valtakunnan salaisuuksien kuvastusta himoelämän taustaa vasten. Korkeammissa maailmoissa annetaan sen tähden, että saaja vuorostaan antaisi kaikkensa. Tämä laki on soveltumaton fyysisellä ja astraalitasolla. Kun Jeesus kehotti kuulijoitaan tekemään ystäviä "väärästä mammonasta", hän tahtoi antaa heille viittauksen ruveta tutkimaan sitä merkillistä lakia, jonka toiminta fyysisessä ja astraalisessa maailmassa ilmenee räikeän aineellisen epätasapainon ilmiöinä. Tämän yhteisen lain toiminta on aivan päinvastainen aistillisessa kuin yliaistillisessa elämässä. Fyysisessä elämässä kehottaa sama laki yksilöitä hankkimaan omaisuutta sitä enemmän, mitä runsaammin hän sitä saa, ja käyttämään hankittua omaisuutta persoonallisen itsensä paisuttamiseksi. Taivasten valtakunnassa kehottaa sama laki yksilöä hankkimaan niin ikään mahdollisimman paljon omaisuutta, mutta antamaan sen muiden hyväksi sitä mukaa kuin hän saakin, joten hänellä ei yksilönä ole koskaan mitään.

Mutta tämä laki ei sittenkään ole ristiriidassa itsensä kanssa. Sekä alas- että ylöspäisessä kaaressa tajuntakeskuksen edessä on kerran se kehityksen kohta, jossa tapahtuu vähitellen huomattava suunnanmuutos. Persoonallisen itsen paisumishalulla on huippukohtansa samoin kuin persoonattoman tajuntakeskuksen itsensä uhraamisen halullakin.

Useat kansansielut, jotka tähän asti ovat eläneet alaspäisen kaaren elämänilossa, alkavat nykyään tulla kehitystilaan, jossa suunnanmuutos on välttämätön. Yhä useammasta suusta alkaa nyt kuulua vaatimus, ettei fyysisen tavaran nimellinen omistaminen saa enää jakaa ihmisiä eri luokkiin ja että moraalisesti hyväksyttävän luokkajaon tulee olla sellainen, että henkilö, joka haluaa kuulua ylempään luokkaan, tehköön sitä enemmän työtä muiden hyväksi.

Taivasten valtakunnassa on myös luokkajako, ja so. että olento, joka eniten antaa oman työkykynsä tuotteita, kohoaa yhä korkeammalle. Halu kohota ei saa kannustaa poisantamista; tämän tulee olla aivan tiedostamatonta.

Tällaisia asioita Jeesus tahtoi kehottaa kuulijoitaan tutkimaan. Sen tähden hän lopetti usein puheensa, sanoen: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon." Hän tarkoitti "korvilla" sitä ajatusruumiin kehittämistapaa, joka vastaa fyysisten korvien tarkkakuuloisuutta.

Persoonallinen itse antaa ollessaan tietoinen vastahyvityksestä, persoonaton itse antaa ollessaan itsetiedoton hyvityksestä. Persoonallinen itse säästää itselleen tuhlatessaankin, persoonaton itse tuhlaa muille itselleen säästäessään. Näihin vastakohtiin perustuu erilainen palkanmaksu aistillisessa elämässä ja taivasten valtakunnassa.

Teosofisen lähetystyön erikoinen tehtävä on kasvattaa yhä enemmän sellaisia yksilöitä, jotka tulevat viinitarhan työhön vasta yhdennellätoista tunnilla fyysisessä maailmassa. Miksi? Sen tähden että sellaisten yksilöjen enin työaika kuluu muilla korkeammilla tasoilla. He eivät suinkaan ole vähemmän toimeliaita itse viinitarhatyössä. Erona on vain se, että he voivat tehdä tätä työtä muillakin tasoilla kuin tavalliset "arki-ihmiset". Kun suurin osa heidän ajastaan kuluu samaan yhteiseen työhön korkeammalla tasoilla, joutavat he työhön fyysisellä tasolla hyvin myöhään, so. vasta sitten, kun tavalliset työntekijät itsetiedottomasti ovat avun tarpeessa.

Buddha ja Jeesus olivat fyysisessä maailmassa verrattain lyhyen ajan. Lukemattomia hyvää tekeviä on ollut ennen heitä ja heidän jälkeensä. Mutta nämä eivät ole yhteensä saaneet aikaan sitä, mitä yksi Jeesus ja yksi Buddha tekivät. Sen tähden viimeksi mainitut saavat lyhyemmältä työajalta fyysisellä tasolla yhtäläisen palkan kuin lukemattomat muut työntekijät pitemmältä. Mutta Buddha ja Jeesus eivät ollenkaan välitä palkasta vaan antavat sen muille. Armostako? Eivät suinkaan. He jakavat palkkansa maailman hyväksi "taivasten valtakunnan" lain mukaan. Mutta mitä antaa heille elämä sen sijaan? Yhä enemmän työkykyä, jonka he taas – palkkaa ajattelemattakaan – käyttävät maailman hyväksi.

Tällaista ihmeellisen viisasta, siunausta uhkuvaa taloudenhoitoa tarkoittaa Matteuksen evankeliumissa mainittu, Jeesuksen käyttämä vertaus.

Tietäjä — heinä-elokuu 1912

Kieliasua uudistettu, artikkelia hieman lyhennetty.