Sarasvati

Hinduismista

Elävistä uskonnoista vanhin on hinduismi. Hindut uskovat yhteen kaikkialliseen kaikkitietävään kaikkivaltiaaseen, joka ilmenee moninaisissa muodoissa. Koko universumin uskotaan olevan tämän ainoan Jumalan luoman tai hänestä lähtöisin. Ihminen ei hindujen käsityksen mukaan ole vain ainetta, vaan myös jumalallisuudesta osallinen. Siksi tulee ihmisolentojen maisella matkallaan olla kuuliaisia Jumalalle. Hindut uskovat myös universaalisen kausaalilain hallitsevan ihmisten syntymien ja jälleensyntymien kiertokulkua. Ankaran itsekurin ja saavutetun oikean tiedon perusteella tämä kiertokulku päättyy ikuiseen rauhaan ja onneen. Tämä päämäärä saavutetaan uskonnon asettamia velvollisuuksia suorittamalla.

Vaikka hindut uskovatkin vain yhden Jumalan, Parabrahmanin, olemassaoloon, he kunnioittavat lukuisia jumalvoimia, mies ja naispuolisia, joilla kuitenkaan ei ole itsenäistä olemassaoloa. Ne vain edustavat Jumalan eri puolia, koska se on käytännöllistä. Hinduismi ei ole polyteismiä (monijumalaisuutta) varsinaisessa mielessä. Jumalolennot ovat vain vertauskuvia ja välikappaleita eivätkä varsinaisen palvonnan kohteita.

Vaikka kaikkia jumalolentoja kunnioitetaan, on kolme muita huomattavampaa, nimittäin Brahmaa (luoja), Vishnu (varjelija) ja Shiva (hävittäjä).

Suosituimmat 33 jumalolentoa voidaan ryhmittää seuraavasti: 12 aditjaa (auringon muotoja), 11 rudraa (Shivan muotoja), 8 vasu-jumalolentoa (runsauden jumalolentoja) eli yhteensä 31 ns. maan ja taivaan lasta, siis yhteensä maan ja taivaan kanssa 33. Näiden lisäksi on lukuisia pienempiä jumaluuksia. Yhdessä kaikki edustavat yhtä Jumalaa, joka vallitsee koko universumia.

Hindut tuntevat syvää kunnioitusta hyveellisyyttä kohtaan, ja sen vuoksi hyväksyvät suuret persoonallisuudet jumalien inkarnaatioiksi. Näitä kutsutaan avataaroiksi. Sana avataara merkitsee jumalasta lähtöisin. Kymmenen pääavataaraa ovat

1. Matsja eli jumalan inkarnaatio kalana,
2. Katshapa eli jumalan inkarnaatio kilpikonnana,
3. Varaaha eli jumalan inkarnaatio villisikana,
4. Nara-Sinha eli jumalan inkarnaatio koirasleijonana,
5. Vaamana eli jumalan inkarnaatio kääpiönä,
6. Parasu-Raama eli jumalan inkarnaatio sotakirveenkantajana,
7. Raama eli jumalan inkarnaatio ihanne miehenä,
8. Bala-Raama eli jumalan inkarnaatio kyntäjänä,
9. Krishna eli jumalan inkarnaatio mietiskelijänä,
10. Buddha eli jumalan inkarnaatio valaistuneena ihmisenä.

Avataara-usko ilmaisee, että jumala sisältyy universumin ikuiseen kehitykseen. Paitsi korkean tason jumaluuksiin uskotaan haltioiden, demonien ja pahojen henkien olemassaoloon, joita inhotaan ja karkotetaan monin menoin.

Hinduismi ei ole minkään profeetan perustama vaan traditionaalinen uskonto, joka on omaksunut erilaisia aineksia kaikilta ilmansuunnilta ja ehkä juuri siksi pitää kaikkia uskontoja yhdenvertaisina ja kunnioittaa niiden rinnakkaiseloa. Hinduismi ei ole pelkkää abstraktista uskoa, vaan konkreettista elämää, jota käytännössä harjoitetaan.

Vishnun kymmenen avataaraa

Vishnun sanotaan jälleensyntyneen kymmenen kertaa. Jokaisen hänen inkarnaationsa tarkoitus on suojella maailmaa pahuuden voimilta ja hävitykseltä. Näitä inkarnaatioita sanotaan avataaroiksi. Ensimmäinen tapahtui kalan hahmoisena. Siitä nimi Matsja, suomeksi kala.

Matsja (Jumaltaru)

Elipä kerran kauan kauan sitten kuningas nimeltään Manu. Hänen isänsä oli itse aurinko, Vivasvuat ja Jama vainajien hallitsija, oli hänen veljensä.

Jonkin aikaa hallittuaan kuningas halusi ruveta pyhäksi mieheksi, ja siksi hän antoi valtaistuimen pojalleen ja lähti itse paikkaan, joka nykyään tunnetaan Malabarina. Siellä hän vietti miljoona vuotta harjoittaen ankaraa askeesia.

Tapahtui sitten eräänä päivänä, kun Manu pesi käsiään Tshirinin joessa, että pieni kala tuli hänen luokseen ja kertoi olevansa peloissaan joutuessaan asumaan suuressa virrassa ja pyysi Manua suojelijakseen. Manu suostui pyyntöön ja otti kalan kannuun, joka oli kirkas kuin kuunsäde. Hän huolehti sitten kalasta niin hyvin, että se kasvoi nopeasti ja tunsi pian olonsa kannussa tukalaksi ja pyysi siirtoa tilavampaan paikkaan. Manu siirsi kalan lammikkoon, mutta pian sekin oli liian pieni, silloin Manu siirsi kalan Gangesvirtaan. Mutta jonkun ajan kuluttua pyhä virtakin oli liian ahdas ja kala pyysi päästä valtamereen. Manu täytti tämänkin pyynnön, mutta ennen kuin kala katosi se kertoi Manulle, että maailma pian hukkuisi vedenpaisumukseen, sillä maailman puhdistautumisen aika oli tullut. Kala neuvoi Manulle, kuinka hänen tuli rakentaa laiva ja kiinnittää siihen köysi sekä ottaa laivalle seitsemän pyhää miestä ja kaiken elämän siementä. Kun sitten hyökyaalto tulee, Manun pitää odottaa kalaa, jonka hän kyllä tuntisi nokkasarvesta.

Manu teki kuten häntä oli neuvottu, ja kun vesi nousi, laiva kellui sen pinnalla. Silloin Manu näki kalan uivan häntä kohti, ja hän sitoi köyden sen sarveen. Niin kala kuljetti laivan yli myllertävän meren kohti ainoata näkyvissä olevaa vuorenhuippua, Himalajan korkeinta huippua. Kala käski Manua ja pyhiä miehiä yhteisvoimin sitomaan nuoran vahvasti sen huipun ympäri, jota nykyään nimitetään Laivankiinnittäjäksi, Naumapandhanaksi. Sitten kala kehotti miehiä pysymään laivassa, kunnes vedet laskeutuisivat ja laiva alenisi niiden mukana, sillä muuten he eivät pääsisi alas huipulta. Ennen kuin kala ui tiehensä, se kertoi Manulle olevansa Vishnu kalan hahmossa ja käski hänen heti aloittaa luomistyönsä kun vedet laskeutuisivat.

Niin Manu käytti kalalta saamaansa valtaa ja merestä nousi entistä parempi maailma, johon Manu kuitenkin teki laivan kiinnitysköydestä Ananta-käärmeen. Sellainen oli tarina kalanhahmoisesta Vishnusta.

Vishnun Inkarnaatio Kilpikonnana (Jumaltaru)

Maailmaan tuli jälleen kerran suuri murhe, kun eräs noita oli kironnut Indra-jumalan niin, että tämä menetti koko maailmaa ylläpitävän voimansa. Kun Indran energia oli kadonnut, maailma alkoi rappeutua ja sen mukana elämä. Siihen aikaan käytiin ankaraa ja pitkää sotaa jumalten ja paholaisten välillä. Kun Indran voimat hupenivat, jumalat rupesivat häviämään kamppailussa ja ne tulivat aivan epätoivoisiksi. Lopulta ne menivät Brahmaan luo pyytämään hänen apuaan. Brahmaa vei heidät Vishnun luo, jolle he selittivät asiansa. Vishnu päätti auttaa jumalia ehdolla, että nämä lupaisivat tehdä niin kuin hän määräsi. Hän pyysi jumalia kokoamaan jokaista kasvilajia ja ruohoa, mikä maailmassa kasvoi, ja heittämään ne maito-mereen. Sen jälkeen maitomerta piti alkaa kirnuta, kunnes saataisiin kuolemattomuuden nektaria, amritaa. Vishnu myös lupasi ottaa kilpikonnan muodon ja auttaa jumalia. Tehtävän tärkeyden vuoksi hän ehdotti, että jumalat keskeyttäisivät taistelunsa asuroiden* kanssa ja pyytäisivät näitä mukaan kirnuamaan maitomerta, ja samalla hän lupasi huolehtia siitä, etteivät paholaiset pääsisi osallisiksi palkkioista, kuolemattomuuden ihmejuomasta.


* Paholaiset.


Jumalat ryhtyivät suorittamaan tehtävää ja veivät korkean vuorenhuipun, Mandaaran, maitomerelle käytettäväksi mäntänä kirnuttaessa. Vaasukista, käärmeiden kuninkaasta, tuli vipu, jolla mäntää liikuteltiin. Tuashtri, jumalten puuseppä, teki kirnun. Lupauksensa mukaan Vishnu oli ottanut kilpikonnan hahmon ja kantoi Mandaara-vuorta selässään ja tuli siten männän lavaksi. Hän myös antoi työhön tarvittavan energian. Deevat' asettuivat Vaasukin hännän päälle, mutta asurat menivät käärmeen päälaelle ja kärsivät siellä kovasti, sillä kun Vaasukille tuli kuuma, sen suusta tupruavat liekit mustasivat asuroiden kasvot ja heille tuli myös kuuma. Mutta deevojen kasvoja viilensi käärmeen hännän heilahduksista syntyvä lauha tuuli.


* Jumalat, haltiat.


Kirnunta jatkui synnyttäen valtavan syvyyksiä vellovan aallokon ja lopulta pinnalle paiskautui ihmeellisiä esineitä. Ensimmäisenä tuli Saräbhi, pyhä lehmä, sitten seurasi monipäinen hevonen (Atshtshee Sreivas), valkoinen elefantti* (Eiraavata) idän suojelija, jonka Indra otti omakseen. Maitomerestä nousi myös ihmeellinen puu (Paaridsjaata), joka myöhemminn kaunisti Indran puutarhaa. Siitä Indraani (Indran vaimo) piti kovasti. (Kerran myöhemmin Krishna varasti puun ja istutti sen omaan puutarhaansa, mutta se annettiin Krishnan kuoltua takaisin Indralle.)


* Elefantti edustaa voimaa.


Maitomerestä nousi vielä lisää esineitä. Jalokivi (Koostubha), jota sitten sekä Vishnu että Krishna käyttivät vuoroon. Merestä nousi myös kuu, jonka Shiva asetti otsalleen, joukoittain nymfejä, jumalatar Lakshmii, Vishnun puoliso, lootuskukassa istuen. Hänen kauneuttaan ylisti koko luomakunta, ja taivaan elefantit suihkuttivat pyhän Gangesvirran vettä hänen vilvoittamisekseen ja maitomeri lahjoitti hänelle ikuisesti tuoreina pysyvät, raikkaat kukkakiehkurat. Lakshmiin jälkeen tulivat pyhät Vedakirjat ja lopulta taivaallinen apteekkari (Dhanvuantari) pitäen kädessään amrita-maljaa.

Mutta merestä oli noussut myös myrkky. Jotkut väittävät Shiva-jumalan juoneen sitä ja että häntä sen vuoksi sanotaan sinikaulaksi (Nilakanthaksi), sillä myrkky värjäsi koko kaulan siniseksi. Jotkut väittävät, että Vasukikäärme anasti myrkyn itselleen ja koko rodulleen.

Nyt asurat rakastuivat Lakshmiin ja halusivat ryhtyä taisteluun jumalia vastaan saadakseen hänet omakseen. Ja taistelu todella alkoikin, mutta silloin Vishnu otti uuden hahmon ja ilmestyi ihanana neitona ja asurat alkoivat taistella häneltäkin. Vishnu käytti tilaisuutta hyväkseen ja anasti sillä aikaa amritamaljan ja antoi jumalten juoda siitä. Ja jumalat joivat hartaasti. Eräs asura, Raahu, kuitenkin otti jumalten muodon ja onnistui saamaan kulauksen juomasta, mutta aurinko ja kuu näkivät mitä tapahtui ja kantelivat Vishnulle. Silloin Vishnu linkosi kiekkonsa kohti Raahua, jonka pää katkesi ja lensi taivaalle, missä se on vielä tänäkin päivänä, sillä hän oli juonut kuolemattomuuden amritaa. Suu ammollaan hän ajaa takaa aurinkoa ja kuuta kostaakseen niille ja taivaanrannassa nielaisee ne.

Taistelu jatkui ja Vishnu tappoi kiekollaan* tuhansia asuroita, mutta tappamatta jääneet pakenivat meren ja maan uumeniin, mutta voittaakseen jumalat ne vierittävät vuoret ja kalliot heidän päälleen, ennen kuin piiloutuivat. Lopulta kaikki asettui, ja Indra lauloi Lakshmille ylistystä, ja Lakshmi lupasi, ettei hän milloinkaan jättäisi auttamatta ketään, joka kääntyy hänen puoleensa pyytäen. Siksi Lakshmia edelleen kunnioitetaan anteliaisuuden jumalattarena.


* Vishnun kiekko palaa aina hänen luoksensa takaisin.


Elonpyörä – 1968 n:o 1-2


Vishnun neljäs avataara

Vishnun neljäs inkarnaatio sattui Hiranja-Akshahan* kaksoisveljen, Hiranja-Kasipun hallitessa maailmaa. Tämän pahuuden ruhtinaan valta oli suuri. Jopa aurinko ja kuu tottelivat hänen mahtisanaansa ja kansa ylisti hänen kunniaansa. Erikoisen asemansa hän oli saavuttanut kieltäymysten ja itsehillinnän avulla, joita hän oli harjoittanut kymmenentuhatta vuotta. Sankarillisen kärsimyksensä johdosta hän oli saanut valita joko nopean kehityksentien olemalla kolmessa elämässä Vishnun vihollinen* tai hitaan kehityksen syntymällä lukuisia kertoja Vishnun ystävänä. Ja hän oli valinnut kehitykselleen nopeimman keinon. Kun Kasipu näin oli askeesillaan saavuttanut herruuden kolmen valtakunnan yli ja vapautunut jumalten, ihmisten ja eläinkunnan vallasta, ne eivät voineet vahingoittaa häntä päivällä eivätkä yöllä, eivät sisällä eivätkä ulkona, eivät maassa eivätkä taivaassa. Kuitenkin tähän tarkoin määriteltyyn vahingoittumattomuuteen kätkeytyi heikko kohta, joka aikanaan koitui hänen tuhokseen. Se sattui ovensuussa olevan pylvään luona, joka ei ollut sisällä eikä ulkona, hetkellä joka ei ollut päivää eikä yötä, vaan niiden vaihde, ilta. Sen aiheutti Vishnu-jumala ollessaan yhtä aikaa sekä ihminen että eläin eli kaikkien kolmen valtakunnan asukas.


* Hiranja = kultainen, Akshah = demoni.

** Sama Hiranja-Kasipu syntyi myöhemmin Lankaan (Ceylonille) demoniruhtinas Raavanaksi.


Kasipulla oli hyvä ja viisas poika, Prahlaada*. Tämän hän lähetti pappien opetettavaksi ja kasvatettavaksi. Joidenkin aikojen kuluttua isä kutsui poikansa kotiin ja tiedusteli, mitä tämä oli oppinut. Poika sanoi oppineensa, että Vishnu on maailmankaikkeuden herra ja että hän palvoo tätä. Tästä vastauksesta isä suuttui ja haetti papit luokseen ja moitti heidän opetustaan. Papit kiistivät opettaneensa mitään sellaista ja arvelivat Prahlaadan saaneen tietonsa suoraan itse Vishnulta. Poika myönsi tämän ja sanoi Vishnun vallanneen hänet ja asustaessaan hänessä opettavan häntä. Tämän kuultuaan Hiranja-Kasipu suuttui entistä enemmän ja lähetti poikansa uudelleen kasvatettavaksi. Muutamien aikojen perästä isä jälleen kutsui Prahlaadan kuulusteltavaksi ja tiedusteli, mitä tämä nyt oli oppinut. Vastaukseksi poika esitti Vishnulle omistetun ylistys- ja rukoushymnin. Isän suuttumuksella ei ollut rajoja ja raivoissaan hän määräsi palvelijansa antamaan Prahlaadalle raippoja. Kun Kasipu arveli kuritusta annetun tarpeeksi, hän keskeytti ja vaati poikaansa peruuttamaan sanansa, mutta tämä kieltäytyi, sillä pitäessään ajatuksensa lujasti Vishnuun keskitettyinä, hän ei ollut tuntenut lainkaan kipua. Yhä uudestaan ja uudestaan Prahlaadaa kuritettiin. Kerran hänet jopa viskattiin jyrkänteeltä mereen terävien kivenjärkäleiden joukkoon, mutta hän ei vahingoittunut, sillä hänen ajatuksensa olivat kiinteästi Vishnussa.


* Prahlaada = Vishnua palvova demoni.


Lopulta pahuuden ruhtinas Kasipu tiedusteli pojaltaan tämän palvoman jumalan olinpaikkaa. Nuorukainen vastasi Vishnun olevan kaikkialla. Osoittaen vieressään olevaa pylvästä ja koskettaen sitä isä sanoi pilkallisesti: "Sitten hän lienee myös tässä pylväässä." Samassa pylväs aukeni ja puoliksi ihmisen ja puoliksi leijonan kaltainen Vihsnu syöksyi Hiranja-Kasipun kimppuun ja raateli tämän kuoliaaksi.

Näin loppui demonien valta maan päältä ja jumalten hallitus koitui jälleen maailman siunaukseksi.

Vishnun kymmenen avataaraa ovat:

I  Matsja (kala)
II  Kurma (kilpikonna)
III  Varaha (villisika)
IV  Nara-Sinha (puoliksi ihminen puoliksi leijona)
V  Vaamana (peukaloinen)
VI  Parasu-Raama (kirves-Raama)
VII  Raama (jumalvoimien valtias)
VIII  Krishna (jumalihminen)
IX  Buddha (täydellinen ihminen)
X  Kalkii (loistava pyrstötähti kädessä miekkanaan, valkean ratsun selässä saapuva voittaja, Vishnu)

Ensimmäinen ja toinen avataara kuvaavat jumalten antamaa apua luonnonvoimien ja demonien hillitsemisessä ja voittamisessa. Kolmas, neljäs ja viides kuvaavat kamppailua määrättyjä demonivoimia vastaan. Kuudes avataara hävittää koko sotivan ihmiskunnan, seitsemäs kamppailee jälleen määrättyjä pahuuden voimia vastaan ja ne voitettuaan hallitsee oikeudenmukaisesti. Se on täydellisen elämäntaidon malliesimerkki. Kahdeksannessa inkarnaatiossaan Vishnu auttaa taistelemaan sotijia vastaan. Yhdeksännestä puuttuu sota täysin ja kymmenennessä, joka on vasta tulossa, sota on jo poistettu maailmasta.

Elonpyörä – 1970 n:o 1


 Etusivu   Eri uskonnot