C. W. Leadbeater

KADOTETUT SIELUT

On sanomaton huojennus, kun teosofian järkevä opetus vapauttaa meidät ikuisen kadotuksen hirvittävästä painajaisesta, joka pitää vielä vallassaan tietämättömiä kristittyjä, sillä he käsittävät väärin muutamien Mestarinsa lauseiden todellisen merkityksen. Mutta muutamat teosofian tutkijat ovat havainneet, että jokaisen yksilön täytyy lopuksi päästä täydellisyyteen, ja he tuntevat intonsa laimenevan kauheista viittauksista, että kaikesta huolimatta sielun on mahdollista joutua kadotukseen, ja he alkavat ihmetellä, eikö jumalallisen lain valta olekaan kaikenkäsittävä vaan voisiko ihminen todella jollakin keinoin onnistua irtautumaan LOGOKSEN huomasta ja kadottaa itsensä. Olkoot he lohdutettuja, jotka ajattelevat seuraavasti: LOGOKSEN tahto on äärettömän paljon voimakkaampi kuin minkään ihmisen tahto eikä pahuuden äärimmäisinkään ponnistus mahda mitään Häntä vastaan.

Totta on, että Hän sallii ihmisen käyttää vapaata tahtoaan mutta ainoastaan määrätyissä rajoissa. Jos ihminen käyttää tätä tahtoaan hyvin, niin rajat nopeasti laajenevat ja hänelle annetaan yhä enemmän valtaa omaan kohtaloonsa nähden. Mutta jos hän käyttää tahtoaan pahaan, tulevat hänen rajoituksensa suuremmiksi. Siten hänen voimansa hyvään suuntaan on todella rajaton, koska sillä on mahdollisuus kasvaa äärettömiin asti, mutta hänen voimansa pahaan suuntaan on tarkasti rajoitettu. Eikä tämä johdu mistään Suuren Lain epätasaisuudesta vaan siitä, että edellisessä tapauksessa hän käyttää tahtoaan samaan suuntaan kuin LOGOS ja siis ui kehitysvirran mukana, sitä vastoin jälkimmäisessä tapauksessa hän ponnistelee vastavirtaan.

"Kadotettu sielu" ei ole hyvin valittu ilmaus, sillä se tulee miltei aina väärin käsitetyksi ja ymmärretyksi paljon laajemmassa merkityksessä kuin se todella tarkoittaa. Jokapäiväisessä puheessa käytetään sanaa "sielu" hyvin häilyvästi, mutta yleensä sillä tarkoitetaan ihmisen hienompaa ja pysyvämpää osaa, niin että tavallinen ihminen ymmärtää sielunsa kadottamisella suorastaan häviöön joutumista, itsensä kokonaan menettämistä. Mutta tämä ei voi koskaan tapahtua, ja sen tähden on ilmaus harhaanvievä. Tutkijoille voi olla hyödyksi lyhyt esitys niistä tosiasioista, jotka kuuluvat ilmaukseen "kadotetut sielut". Tällaisia tapauksia on kolme luokkaa.

1. Ne, jotka lankeavat pois tästä kehitysjärjestelmästä ns. "viidennen pyörän" keskellä. Tämä putoaminen on juuri se aioninen eli aikakautinen kadotus, josta Kristus puhui ja jota hän piti todellisena vaarana muutamille heräämättömille kuulijoilleen. Tämä kadotus merkitsee ainoastaan, että he eivät vielä kykene korkeampaan kehitykseen, mutta siinä ei ole mitään moitetta, paitsi jos mahdollisuus on laiminlyöty. Teosofia opettaa, että kaikki ihmiset ovat veljiä keskenään mutta ei, että ne olisivat yhtäläisiä. Suunnattomia eroavaisuuksia on heidän välillään. He ovat tulleet inhimilliseen kehitysjärjestelmään eri aikoina, niin että muutamat heistä ovat paljon vanhempia sieluja ja eri kohdalla kehityksen asteikolla. Vanhemmat sielut oppivat tietysti paljon nopeammin kuin nuoremmat, ja siten välimatka niiden välillä yhä laajenee ja lopuksi tulee sellainen hetki, jolloin toiselle välttämättömät olosuhteet ovat toiselle kerrassaan sopimattomat.

Me voimme löytää hyvän vertauksen, jos ajattelemme lapsia koulussa. Opettajalla on edessään vuoden työ, valmistaakseen lapsiaan tiettyä tutkintoa varten. Hän jakaa työn: niin ja niin paljon ensimmäisenä kuukautena, niin paljon toisena jne. helpommasta vähitellen aina vaikeampaan. Mutta lapset ovat eri ikäisiä ja lahjoiltaan erilaisia, muutamat oppivat pian mutta toiset jäävät jälkeen... Vähän ajan kuluttua voi opettaja jo selvästi nähdä, että muutamat lapsista varmasti pääsevät läpi tutkinnossa, joidenkin onnistuminen on epävarmaa ja on sellaisia, jotka epäilemättä tulevat hylätyiksi. On järkevää sanoa näille viimeksi mainituille:

"Me olemme nyt tulleet sellaiseen kohtaan, että enempi työ tässä luokassa on teille hyödytöntä. Te ette voi kuitenkaan millään ponnistelulla päästä vaaditulle tasolle ajoissa ennen tutkintoa. Se vaikeampi opetus, jota nyt tullaan antamaan muille, ei sopisi teille, ja koska ette voisi sitä ymmärtää, se olisi teille vaan ajantuhlausta ja olisitte vielä muille esteeksi. Parempi on siis teille heti siirtyä alemmille luokalle ja valmistautua vielä paremmin, niin että ensi vuonna voitte tulla tälle luokalle ja päästä kunnialla läpi tutkinnosta."

Tämä juuri tapahtuu viidennen kierroksen keskellä. ["Salaisen Opin" mukaan elämme nyt neljännessä kierroksessa. Kun kaikki tämän kierroksen seitsemän rotua ovat eläneet ja sen jälkeen ollut pralaya eli yö, alkaa viides kierros, jossa ratkaisu tapahtuu. – Suom. huom.] Ne, jotka eivät millään ponnistuksella voi päästä vaadittuun päämäärään ajoissa, siirretään aiemmalle luokalle, ja jos luokkahuone ei vielä ole avattu, niin he saavat rauhassa odottaa. Meidän joukostamme he ovat "kadonneet". He ovat jääneet jälkeen tästä pienestä kehitysaallosta, johon me kuulumme. Mutta "ensi vuonna" he tulevat olemaan luokallaan etevimpiä, koska heillä on jo tehtynä paljon työtä.

Useimmat näistä jäävät jälkeen sen tähden, että he ovat liian nuoria ja ei siinä ole mitään moitittavaa. Mutta on toinen suuri joukko sellaisia, jotka voisivat onnistua päättävällä ponnistuksella, mutta eivät sitä tee... Näille puhui Kristus kehotuksiaan – näille, joilla olisi kykyä päästä perille, mutta eivät riittävästi ponnista. Näistä puhui madame Blavatsky voimakkaita sanoja: "”Hyödyttömiä kuhnureita, jotka eivät suostu tulemaan yhteistyöhön luonnon kanssa ja joita tuhoutuu miljoonittain manvantarisen elämänkierroksen aikana.” (H. P. Blavatsky, Esoteeriset ohjeet, s. 135). Mutta huomattava on, että "hukkuminen" merkitsee ainoastaan hukkumista tästä "manvantarisesta elämänkierroksesta" ja että se siis on heille viivytys mutta ei täydellinen sammuminen. Viivytys on pahinta, mikä voi ihmisille tapahtua tavallisessa kehityksen kulussa. Tällainen viivytys on epäilemättä hyvin paha, mutta sittenkin se on heihin nähden parasta. On selvää, että he tarvitsevat harjoitusta ja heidän täytyy se saada – vaikka siihen menisi monta raskasta ja tuskallista elämää. Mutta heidän täytyy käydä se läpi, sillä se on ainoa keino, jolla he voivat päästä samalle tasolle kuin kehittyneemmät rodut ovat jo tulleet yhtä pitkän työn jälkeen.

Kristus tahtoi pelastaa niin paljon ihmisiä kuin mahdollista tästä lisätystä kärsimyksestä, kun hän sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa hyvää sanomaa kaikille luoduille. Se joka uskoo ja kastetaan, tulee pelastetuksi, mutta joka ei usko, joutuu kadotukseen." Sillä kaste ja muiden uskontojen vastaavat menot ovat merkkinä siitä, että ihminen on antanut elämänsä Veljeskunnan palvelukseen, ja se, joka tähän suuntaan kääntää kasvonsa, on varmasti pääsevä "pelastettujen" joukkoon viidennessä kierroksessa. Ne taas, jotka eivät ota vaivakseen seurata totuutta, lankeavat varmasti tähän kadotukseen. Muistakaa aina, että "kadotus" merkitsee ainoastaan hylkäystä tästä "aionista" eli maailmanketjusta ja heittäytymistä takaisin seuraavaan elonaaltoon. Meiltä he ovat "kadonneet", mutta ei LOGOKSELTA. Parempi olisi ehkä sanoa, että heidät on väliaikaisesti siirretty syrjään. Tietysti ei pidä luulla, että se "usko", joka heidät pelastaa, on teosofian tunteminen. Ei ole lainkaan väliä sillä, mikä heidän uskontonsa on, kunhan he lopullisesti ovat asettuneet hyvän puolelle ja työskentelevät epäitsekkäästi.

2. On sitten toinen luokka, sellaisia tapauksia, jolloin persoonallisuus on tullut niin vahvaksi, että korkeampi minä sulkeutuu kokonaan pois. Näitä on kahdenlaisia: sellaisia, jotka ainoastaan elävät itsekkäässä ymmärryksessään, ja sellaisia, jotka ainoastaan elävät himoissaan. Kumpikaan luokka ei ole harvinainen.

Meidän korkeampi minämme elää korkeammalla mentaalitasolla ja lähettää joka ruumiillistumassa alemmille tasoille osan itsestään tekemään kokemuksia. Se ikään kuin sijoittaa osan omaisuudestaan liikkeeseen, josta se toivoo voittoa, mutta siksipä on myös tapauksia, jolloin se hävittää tämän liikkeeseen lasketun omaisuuden. On olemassa side ihmisen korkeamman minän ja maan päällä toimivan persoonallisuuden välillä, mutta toisinaan tapahtuu, että persoonallisuus uppoutuu aineeseen niin, että se unohtaa "isänsä, joka on taivaissa" ja pitää itseään kokonaisena ihmisenä. Jos sen tukikohta on älytasolla, on sellainen ihminen kokonaan materialistinen. Hän voi olla kenties teräväpäinen, mutta hän ei voi lainkaan käsittää eikä sietää mitään henkisiä asioita. Hän pitää itseään hyvin "käytännöllisenä", mutta voi olla niin kova kuin alin myllynkivi ja sen tähden hänen elämänsä kuluu hukkaan. Jos taas hän on enemmän astraalinen, ajattelee hän aina vain omaa nautintoaan eikä vähääkään välitä, mitä kärsimyksiä hän muille tuottaa. Tällaisia on kutsuttu "kadotetuiksi sieluiksi", mutta ne eivät ole auttamattomasti kadonneet. Madame Blavatsky sanoo niistä:

"Kuitenkin on vielä toivoa sellaisella ihmisellä, joka on paheittensa kautta kadottanut korkeamman 'sielunsa', niin kauan kuin hän on vielä ruumiissa. Hän saattaa vielä pelastua ja kääntyä pois aineellisesta luonnostaan. Sillä joko kiihkeä katumuksen tunne tai yksikin ainoa vakava vetoomus egoon, joka on paennut, taikka kaikkein paras keino, aktiivinen ponnistus elämäntapojensa muuttamiseksi, saattaa tuoda korkeamman egon jälleen takaisin. Yhdysside ei ole kokonaan katkennut." (H. P. Blavatsky, Esoteeriset ohjeet, s. 135)

Sellainen elämä on silloin kuitenkin mennyt aivan kuin hukkaan. Mutta ihmisen korkeammasta minästä on ainoastaan kadonnut se sangen pieni osa, jonka se on lähettänyt alemmille tasoille toimimaan. Voi tuntua uskomattomalta, että se pääsee niinkin vähällä, mutta maailmankaikkeutemme lait ovat sellaiset, ettei ole helppo saada aikaan suurta tappiota. Syy huomataan seuraavasta.

Kaikki, mitä me kutsumme "pahaksi" on itsekkäitä värähtelyjä alemmilla tasoilla. Hyvät ajatukset ja tunteet vaikuttavat taas korkeammilla tasoilla, ja koska aine näillä korkeammilla tasoilla on niin paljon hienompi, ei sen liikkeelle panemiseen tarvita läheskään niin paljon voimaa kuin alemmilla tasoilla. Erotus on melkein satakertainen. Emme suinkaan tehne vääryyttä, jos sanomme, että tavallisen ihmisen ajatuksista noin 90 % liikkuu hänen itsensä ympärillä, vaikka eivät ne olisikaan suorastaan pahoja. Ainoastaan 10 % hänen ajatuksistaan on henkistä laatua. Jos siis hyvät ja pahat ajatukset tuottaisivat yhtäläisiä tuloksia, niin useimmat ihmiset ottaisivat yhdeksän askelta taaksepäin samalla kun he ovat ottaneet yhden eteenpäin, ja muutamissa ruumiillistumissa he jo olisivat ehtineet eläinten tasolle asti, mistä me olemme tulleet. Onneksi kuitenkin tämä kymmenesosa hyviä ajatuksia painaa paljon enemmän vaa'assa kuin yhdeksän kymmenesosaa huonoja ajatuksia, ja siten tällainen tavallinen ihminenkin joka elämässä kulkee eteenpäin hyvän matkaa. Kiitos tämän armeliaan lain maailma vähitellen kehittyy kaikesta huolimatta.

3. Kolmas luokka käsittää ne tapaukset, jolloin persoonallisuus suorastaan irtautuu pois korkeammasta minästä. Nämä tapaukset ovat onneksi tavattoman harvinaisia, ja ne ovat kauheinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Tähän voi viedä ainoastaan päättävä itsetietoinen jatkuva pahalla toiminta: musta magia. Tässä ei ainoastaan persoonallisuus jää hyödyttömäksi, vaan se vie mennessään korkeammasta minästä koko sen osan, mikä oli yhteydessä alempien mentaalitasojen kanssa, ja jättää korkeamman minän heikentyneeksi. Tällainen ihmisminä on huolimattomuudellaan ikään kuin toistaiseksi sulkeutunut pois Logoksen mahtavasta elämänaallosta. Ja ennen kuin hän taas voi palata ruumiillistumiin, on hän avitchin tilassa. Ja sanotaan, että tämä tila – kun ihminen tuntee olevansa ikään kuin täysin yksin keskellä avaruutta – on hirmuisin kohtalo, joka voi sattua kenellekään ihmiselle. Silloinkin kun se palaa ruumiillistumiin, se ei enää voi tulla niiden joukkoon, jotka se ennen tunsi, sillä se ei enää kykene ruumiillistumaan samanlaisiin oloihin. Sen täytyy nyt tulla johonkin paljon aikaisempaan rotuun ja kulkea uudestaan entiset askeleensa.

Kuinka käy sitten tällaisen mustan maagikon irtileikatun persoonallisuuden? Se ei ole enää kehityskykyinen olento mutta täynnä eloisuutta ja pahuutta ja ilman jälkeäkään vastuunalaisuuden tunteesta. Sen tulevaisuus on hajota tyhjiin niissä kammottavissa alueissa, jotka kutsutaan "kahdeksanneksi piiriksi". Se koettaa sen tähden pidentää oloaan fyysisessä maailmassa niin kauan kuin mahdollista, ja kuolemansa jälkeen se pyrkii verenimijäksi tai yrittää varastaa jonkun toisen ruumiin. On lohdullista tietää, että tällaiset tapaukset nykyaikana ovat niin harvinaisia, että niitä tuskin tunnetaan.

Me opimme siis, että miljoonittain ihmisminuuksia, jotka eivät voi seurata muiden mukana, putoavat pois viidennessä kierroksessa ja jäävät seuraavaan elonaaltoon. Ne taas, jotka elävät itsekkäästi, joko älyssään tai himoissaan, tuottavat itselleen paljon kärsimystä ja tappiota. Ne, jotka kiintyvät mustaan magiaan, voivat tuottaa itselleen kauheuksia, joita mielikuvitus karttaa kuvittelemasta. Mutta sittenkin "kadotettu sielu" on harhaanvievä lauseparsi, sillä jokainen ihminen on kipinä jumalallista tulta, joka ei koskaan voi kokonaan sammua.

Tietäjä – heinä-elokuu 1909

Kieliasua uudistettu, käännöstä on tarkistettu ja paikoin täsmennetty.

Lyhennetty alkuperäisestä artikkelista, joka löytyy osoitteesta:

http://www.anandgholap.net/Inner_Life_Vol_I-CWL.htm (Luku: "Lost souls")