Elämäni, kuolemani ja kohtaloni

En ole mitään muuta kuin määrätön tahto,
määrätön tahto, mutta mihin, mihin?
Kaikki on pimeää ympärilläni,
en voi nostaa oljenkortta.
Tahtoni tahtoo vain yhtä,
mutta tätä ainoaa en minä tunne.
Kun tahtoni syöksyy esiin, olen minä kuoleva:
ole tervehditty, elämä, kuolema ja kohtalo.

Edith Södergran

Oi taivaan kirkkautta

Oi taivaan kirkkautta lapsen otsalla –
sen enkeli näkee taivaallisen Isän.

Ja valo, joka virtaa pyhimyksen silmistä, on pimeä
sen rauhan rinnalla, joka lepää lapsen otsalla, taivaallisen rauhan.

Ei edes pyhimyksen otsaa kiertävä glooria ole niin selvä ja suuri
kuin kruunu joka kruunaa ihmislasta aivan nuorena.

Ja maa ja kukkaset ja kivet puhuvat lapselle kieltään,
ja lapsi vastaa soperrellen luomakunnan kieleen.

Ja Jumalan kätkee pienin kukka
ja luodut julistavat häntä,
mutta se ihmisen sydän, jonka Isä on työntänyt luotaan,
ei tiedä, miten lähellä hän on.

Edith Södergran

Suuri puutarha

Me olemme kaikki kodittomia vaeltajia
ja kaikki me olemme sisaruksia.
Alastomina, repaleissa kuljemme, reppu selässämme,
mutta mitä omistavat ruhtinaat meihin verraten?
Ilmojen halki virtaavat meille aarteet,
kullassa arvioimattomat.
Mitä vanhemmiksi tulemme,
sitä enemmän tiedämme olevamme sisaruksia.
Meillä ei ole muuta tekemistä muun luomakunnan kanssa,
me vain annamme sille sielumme. 

Jos minulla olisi suuri puutarha,
kutsuisin sinne kaikki sisarukseni.
Jokainen ottaisi mukaansa suuren aarteen.
Kun ei meillä ole mitään kotimaata, me voisimme tulla kansaksi.
Me rakennamme muurin puutarhan ympäri,
että ei mikään maailman ääni saavuta meitä.
Hiljaisesta puutarhastamme
annamme maailmalle uuden elämän. 

Edith Södergran

Maa jota ei ole

Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
maasta jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,
maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,
maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme
kuun kasteessa.
Elämäni oli kuuma harha.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut -
tien maahan jota ei ole.
Maassa jota ei ole
kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu.
Ken on rakastettuni?
Yö on pimeä ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni?
Mikä hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus.
Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja vastaus tulee:
Minä olen se, jota rakastat
ja aina olet rakastava.

Edith Södergran

Elämä

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

Edith Södergran

Animaalinen hymni

Punainen aurinko nousee
vailla ajatuksia
ja yhtäläisenä kaikkia kohtaan.
Me iloitsemme auringosta niinkuin lapset.
Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä,
samantekevää, milloin se tapahtuu.
Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään
ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella
väkevänä niinkuin metsä, talvi ja meri.

Edith Södergran

Autuus

Tahdon pian ojentua lepotilalleni,
pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin
ja siroittavat punaisia ruusuja paareilleni.
Kuolen - sillä olen liian onnellinen.
Autuudesta vielä puren käärinliinojani.
Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni,
ja kun sydämeni pysähtyy – nukkuu se hekumaan.
Vietäköön paarini torille –
tässä lepää maan autuus.

Edith Södergran