Aamuvartiolla
On mennyt yö mun sielustain,
jo aamutähti herää,
ja säteet aamuauringon
koskettaa sydän-terää -
ne kertoo Valon voimasta,
mi pimeydessä loisti,
ja vaikka yö mun saartoikin,
ne lupausta toisti.
Ah yössä yksin harhailin
ma mittaamattomasti,
mut' aamun armas aurinko
säteillään minut kasti.
Pois häipyi varjot pimeyden,
kun Valon Airut koitti,
ja koko luonto riemuiten
nyt uutta päivää soitti.
Oon ollut lapsi synnintien,
mun velkain suuret ovat -
oon rämeiköissä viipyillyt -
siit' tuskain liian kovat!
Oon alla tähtein syntynyt,
ne ristin muodostavat,
siks' kunnes ristin keskelle
nuo ruusut puhkeavat...
...niin silloin vasta kirpoaa
mun päältäin raskas taakka,
kun käynyt olen ristintien
ma kuolemahan saakka;
kun itselleni pyydä en
ma yhtään lohdutusta,
vaan veljein hätää muistaen
suon heille virvoitusta.
Kun jälleen olen lapsena
ja lapsen mielen kannan,
ja Jeesuksehen turvaten
omakseen itsen annan.
Hän silloin saapuu luokseni,
mun majaan matalaiseen,
tuo ilon yltäkylläisen
sydämeen vajavaiseen.
Ah tunnen sen, ah tiedän sen:
kaikk' ilo muuten puuttuu,
vaan jos Hän saapuu vieraaksen
niin murheet iloks' muuttuu!
Ja risti, joka raskaasti
mua painoi maahan asti,
sen peittää ruusut rakkauden,
ne tuoksuu ihanasti.
Ja pilvet tuskain, huolien
kuin aamu-usva hajoo,
kun rakkauden tulvaveet
ne sydämihin vajoo.
Ei silloin saata tuntea
kuin suurta antaumusta,
ja veljiänsä rakastaa -
näin täyttäin kutsumusta!
On tieni luokse veljien,
jotk' tuntee vilun, petun,
ja eksyksissä harhaan käy
vuoksi ilon kadotetun
sen ilon, jota maailma
ei milloinkaan voi tuottaa,
vaan autuus sille suurin on,
ken Jeesuksehen luottaa.
Kun sitten mainen elo on
näin päästy päähän kerran,
niin kulku alkaa vuorelle,
Luvattuun maahan Herran.
Ja silloin säteet auringon,
ne kultiansa valaa,
ja säihkyvässä valossa
pois harhat kaikki palaa.
Ah silloin vasta kysyä
me voimme kuolemalta,
kun risti pois on kirvonnut
ja ruusut hohtaa alla:
"Miss' voittosi on kuolema;
miss' okas, tuonenvalta,
kun Kristus ylösnoussut on
ja ruusut mullan alta?"
On poissa yö,
vain aamu on
ja henki aamutuulen,
on tuoksut lehtoin,
ruusujen ja lintuin laulun kuulen - -
Ja kaikki yhtyy kuorohon,
kun riemuvirsi helää:
"Ei tuoreen valta mitään voi,
kenessä Kristus elää!"
Frater Spes.
[Ruusu-Risti – elokuu 1932] |