V. H. V. Mystikko John PordageSuuri mystikko John Pordage eli Englannissa 1600-luvulla. Hän oli sivistynyt mies, teologi ja etevä lääkäri. Hänen kirjoituksensa on käännetty saksan kielelle ja käsittävät kolme nidosta, kussakin 800–900 sivua. John Pordage kertoo, millä tavalla hän saavutti tietonsa korkeammista maailmoista: "Pyhä Henki johti minun henkeni erilleen kuolevaisesta ruumiistani ja sen syntisestä sielusta ikuisuuden hiljaisuuteen. Siellä seisoin ikuisen henkeni kanssa lukemattomien yksilöllisten henkien keskellä, sellaisia kuin on kaikkein pyhimmässä temppelissä. Siellä näin, kuulin, tunsin ja maistoin kaiken, mitä olen kirjoittanut ensimmäisestä alkuperäisestä maailmasta eli ikuisuuden prinsiipistä... Tässä tilassa tunsin sisälläni kaksi ihmistä, ulkonaisen ja sisäisen. Sisäinen ihminen elää näkymättömänä ulkonaisen sisällä. Ulkonainen minäni on kuolevainen, sisäinen minäni kuolematon, ja minä tiesin, että ulkonaisen ihmisen (persoonallisuuden)* asumuksena on lihan ruumis (fyysinen) ja sillä on kuolevainen sielu (kāma eli tunneluonto). Mutta sisäisellä ihmisellä on sisäinen sielu (ylempi manas), kuolematon ja aivan erilainen kuin kuolevainen sielu (kāma). Nämä kaksi sielua elivät sisäkkäin, niin kuin olisivat olleet yksi sielu. Mutta kuitenkin ne olivat kaksi sielua, eikä ulkonainen tuntenut sisäistä sielua. * Sulkumerkkien sisällä vastaavat teosofiset nimitykset Franz Hartmannin mukaan. "Sitten minä vielä huomasin, että ulkonaisella ihmisellä oli ulkonainen kuolevainen henki (alempi manas), joka kuului hänelle ja jonka hän oli saanut ulkonaisen maailman hengeltä. Se oli syntynyt ainoastaan tätä maailmaa varten ja tuomittu kuolemaan määrätyn ajan kuluttua tähtiasentojen mukaan. Lisäksi näin selvästi, että sisäisen ihmiseni ikuisella sielulla oli myöskin ikuinen kuolematon henki (buddhi), ikuisuudesta (atmasta) syntynyt ja että se oli ikuisista ajoista laskeutunut alas (syntynyt maan päälle) ja sen tähden kuolematon. Minä huomasin sitten, että tämä ikuinen on kätkettynä ajalliseen ja kuolevaiseen henkeen, vaikka ne molemmat ovat toisistaan eroavaisia, eikä kuolevainen henki voi käsittää kuolematonta, vaikka jälkimäinen elää ja toimii edellisessä... Ikuisuuden valtakunnassa kaikki oliot nähdään, tunnetaan ja käsitetään sellaisina kuin ne ovat todellisuudessa, omassa olemuksessaan. Ikuisella hengellä on oma ymmärryskykynsä ja oma näkemiskykynsä ja silmänsä. Tämä henkinen näkeminen... valaisee järkeä erehtymättömällä valolla, joka elää siinä ja paljastaa sille kaiken." Ihmisen kaksinainen luonto on tässä ihmeellisen selvästi esitetty. Goethen Faustkin huudahtaa: "Ah, rinnassani asuu kaksi sielua!" Pordage muistuttaa, ettei meidän pidä tuhlata aikaamme ainoastaan ulkoisen tiedon hankkimiseen eikä täyttää mieltämme kaikenlaisilla kuvilla, mikä vain tekee sydämen turhamaiseksi ja saattaa meitä uskomaan tietoamme hyvinkin korkeaksi, vaikka emme todellisuudessa mitään tietäisikään. Meidän täytyy itsessämme löytää totuuden lähde. Ja kuitenkin "on eduksemme luottamuksella kuunnella sellaisia ihmisiä, jotka tunnemme rehellisiksi, jos ne kertovat meille tuloksia henkisestä kokemuksestaan". Pordage kuten muutkin mystikot oli tunkeutunut syvälle kristinuskon henkeen ja kirjoittaa mm.: "Kristus meissä on juuri Jumalan oikea Kristus, Isän ikuinen Sana (= Logos), josta Paavali todistaa, että se on salainen mysteerio (maailmalle) mutta ilmestyy pyhilleen. Sen tähden "Kristus meissä" kutsutaan Kristuksen hengeksi, koska ymmärretään, että se on korkea pyhä jumalallinen voima, joka lähtee jumal-ihmisestä Kristuksesta ja valitsee istuimensa sydämeemme, ilmennyksensä keskukseksi. Siten ikuinen Sana (joko ulkopuolellamme tai sisällämme) on meidän vapahtajamme juuri sillä tavalla, että se pukeutuu meidän ihmisluontoomme, ja jumal-ihminen Kristus, sisällä ja ulkopuolella, on yksi ja sama ja ainoa keinomme tulla jumalallisiksi ja Jumalan yhteyteen. "Kristuksen salainen mysteerio on hänen syntymisensä meissä, hänen kuolemansa meissä, hänen ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa meissä. Siten oikea Kristus on ollut pyhissään kaikkina aikoina ja jo ennen näkyväistä esiintymistään lihan ruumiissa. Hän on ollut sama eilen ja tänä päivänä kaikessa ikuisuudesta, hän on syntynyt, kärsinyt, kuollut, noussut ylös ja astunut taivaaseen pyhiensä sydämissä. "Tuo suuri mysteerio ei ole uskomista kirkastettuun Kristukseen kaukaisessa taivaassa tai ristiinnaulittuun ja haudattuun Kristukseen. Sana on meidän lähellämme, se on sydämissämme, ja tämä Sana on sama, joka "alussa oli Jumalan tykönä". Kuinka erehtyvät nuo sokeasti uskovat, jotka opettavat, että kaikki pakanat ja muut, jotka eivät usko Kristukseen historiallisena henkilönä, ovat tuomittuja kadotukseen, vaikka he eivät ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta henkilöstä! Kaikilla pyhillä ennen Kristuksen tuloa on ollut Kristus, Isän mysteerio itsessään. Tämän salaisuuden ovat keksineet ei ainoastaan muutamat saksalaiset mystilliset kirjailijat vaan monet Englannin kansastakin (Parker, Dayton ym.) ovat sangen vakavasti ja rohkeasti julistaneet tätä totuutta. Todellinen kristitty on ainoastaan sellainen, joka on uudesti syntynyt Kristuksen henkeen. Tämä on suuri salaisuus, ajattele sitä tarkoin, sillä siitä riippuu pelastuksesi. Jos henkesi käsittää tämän salaisuuden, niin se pääsee vapaaksi itseydestään. Jollei se sitä käsitä, niin sinä olet vielä vangittu minuuden harhaan. Koko (tavallinen) oppi sijaissovituksesta, joka saattaa ihmiset uskomaan, että historiallinen Kristus kerta kaikkiaan ja kaikkien tähden on kärsinyt ja kuollut ja ettei tarvitse muuta tehdä kuin uskoa siihen kertomukseen – se on puhdasta Baabelia ja pelkkää muotoa. Sinä pysyt aina erotettuna Kristuksesta, vaikka hän olisi tehnyt mitä tahansa sinun puolestasi, jollet tahdo kuolla pois itseydestä ja tulla jumalallisen armon lapseksi. Ei kukaan voi itseydessään oman tahtonsa voimalla tulla ikuisuuden tilan perilliseksi, koska aina kun on kahdenlainen tahto, niin siinä on vihollisuus. Jos joku pyrkii elämään Jumalan tahdossa, täytyy hänen saattaa tahtonsa jumalallisen tahdon ja sen Sanan mukaiseksi, joka puhuu hänen sydämessään." Näin kirjoittaa John Pordage 1600-luvulla, pimeimmän ja ahdasmielisimmän oikeaoppisuuden aikakaudella. Kuinka oikein hän puhuu, kuinka selvästi ja varmasti! Siinä kristitty, joka suoraan sanoo, että muodollinen oppijärjestelmä ja usko persoonalliseen sovittajaan on juuri se Baabelin valtakunta, jonka lähestymistä Johannes ilmestyksessään ennusti (17 luku). Ainoastaan sisäinen elämä on todellista, ja siinä eivät pakanat ja kristityt ole erotettuja. Ja ajatelkaamme vielä: tässä suurimman taikauskon ajalla eli mies, joka oman kokemuksensa ja näkemisensä perusteella tiesi ja todisti, että ihmisellä on kuolematon ylempi osa, joka yhä uudelleen luo itselleen kuolevaisen sielun ja syntyy maan päälle. Ja tietämättä (ulkonaisesti) mitään ikivanhasta itämaalaisesta opista hän selitti ihmisen kokoonpanon aivan samalla tavalla kuin sekin. Tietäjä — touko-kesäkuu 1909 Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta. Artikkeli perustuu Franz Hartmannin Theosophist-lehden kirjoitukseen: http://www.iapsop.com/archive/materials/theosophist/theosophist_v30_n7_apr_1909.pdf |