V. Arti

Deevanusiikkia

Erään deevalajin muodostavat gandharvat eli musiikkideevat. Tämän kirjoittaja on tutustunut pianokappaleeseen nimeltä "Gandharva-Music", jonka siihen liitetyn esipuheen mukaan on säveltäjä John Foulds havainnut selväkuuloisesti syyskuun 9. pnä 1915, "ei mielikuvituksellisesti, vaan tosiasiallisesti ja objektiivisesti". Hän on sovittanut kappaleen pianolle mutta huomauttaa, että hän kuuli sen huilumaisina sävelinä; viritys ei ollut temperoitua [tasavireistä] vaan luontaista.

Sävellys sisältää kuusi nuottisivua triolijuoksutuksia, jotka parveilevat yksinkertaisen, joka tahdissa toistuvan basso-ostinaton ja koko kappaleen ajan pysyvän dominantti-urkupisteen yläpuolella. Juoksutukset liikkuvat sopraanon äänialalla kohoten vain yhdessä tahdissa sen yläpuolelle, g3:een asti. Lyhyen, samoja nuotteja ja sointuja toistelevan johdannon jälkeen sävellys jatkuu esimerkiksi seuraavanlaisina, kappaleen keskeltä otettuina triolikuvioina:

 

Sävellys päättyy pitkiin, venyttäytyviin ja haipuviin sointuihin. Kuten jo yllä olevistakin tahdeista ilmenee, tämä sävellys vaikuttaa omalaatuisen kauneutensa ohella yksitoikkoiselta, etydimäiseltä. Saa sen vaikutelman, että kyseessä olevan deevaolennon
tunne-elämästä puuttuu kokonainen maailma kokemuksia, joita ihmiset ovat saavuttaneet.* Tämä johtunee osaksi siitä, etteivät deevat ole eläneet älyllisinä olentoina fyysisessä ruumiissa, sekä osaksi siitä, etteivät ne ole koskaan kokeneet tuskaa ja niitä lukemattomia erilaisia tunteita, jotka syntyvät tuskan ja olon yhtymisestä, kuten kaihoa, kaipausta, toivoa, intohimoa, mustasukkaisuutta, jännitystä, pelon hurmaa. Sen sijaan sävellys ilmentää itsetyytyväistä varmuutta ja käsitystä siitä, että sen laatijan elämänmuoto on luonnollinen, jo samoin vastaansanomattomasti oikeaksi todettu.


* John Fouldskin huomauttaa esipuheessaan: "Tätä kappaletta ei tule kuunnella kuten tavallista musiikkia. Se ei edusta inhimillistä tunne-elämää, vaan se on musiikkia, joka soi olioista (things) itsestään. Se ei ilmaise tunteita." Tähän voidaan huomauttaa, että se kyllä ilmaisee, kuten kaikki musiikki, tunteitakin, mutta ne ovat erikoislaatuisia ja inhimillisessä mielessä rajoitettua lajia.


Tämän deevan koko sielunelämä toimii ilmeisesti auktoriteettiuskon varassa. Sävelkuluissa ja soinnuissa ei ilmene itsenäisiä arvostelmia, ei tuloksien etsimistä eikä päätelmiin pyrkimistä, vaan pelkästään toteamista: näin ja näin on ja tulee olla. Sävellyksen muoto on sekava sekä alinomaa toistuvine triolikuvioineen ja basso-ostinatoineen yksitoikkoinen. Sävellaji on kauttaaltaan duurinen ja diatoninen, modulaatioita puuttuu kokonaan.

Eräs musikaalinen nainen, entinen konserttitoimiston johtajatar, joka kuuli tämän kappaleen soitettuna mahdollisimman tarkoin alkumuodon kaltaisilla sävelväreillä, urkujen ilmavilla huiluäänikerroilla, kysyi minulta ihmetellen: "Mitä musiikkia tuo on, kun se aina vain jankkaa samaa?" Hän luuli sitä joksikin Bachin kappaleeksi, ja tosiaankin se muistuttaa Bachin duuripreludeja. Tämä suurkanttori lienee sisäisellä korvallaan kuunnellut enkelienkin sävelmiä, mutta muuntanut ne positiivisemmiksi ja sisällysrikkaammiksi. Hänenkin sävellyksilleen on usein ominaista samantapainen tulokseen pyrkimättömyys ja pelkkään toteamiseen tyytyminen. Sellaiset tuotteet kuvastavat sattuvasti Bachin aikana vallinnutta, puolikeskiaikaista uskon kuuliaisuutta. Tunnetusti Bach sangen usein sävelsi myös toisenlaiseen, syvällisempään ja persoonallisempaan tyyliin.

Jos tämän kirjoittajalle tarjottaisiin tilaisuus muuttua olennoksi, joka tuntisi siihen tapaan kuin tuo gandharva-sävellys ilmentää, niin hän hetkeäkään epäröimättä kieltäytyisi siitä. Sellaisten olentojen elämä on, sikäli kuin siitä tiedämme, loistavaa ja ilon täyttämää, samalla kun se on ihmiselämään verraten älyllisesti ja – ylemmillä asteilla – moraalisestikin kehittynyttä, mutta meikäläisten kannalta katsoen sen täytyy myös olla henkisesti yksitoikkoista. Joka tapauksessa heidän tajuntansa lienee perin toisenlaista.

Voitaisiin ajatella, että kyseinen sävellys edustaa poikkeuksellista, kehittymätöntä gandharva-tyyppiä. Mutta miksi gandharvat ovat sallineet sen tulla painetuksi, lontoolaisen teosofisen kustannusliikkeen toimesta deevamusiikin nimellä? Se ei ole voinut päästä julkisuuteen heidän huomaamattaankaan, sillä niin älyllisesti kehittyneet olennot kuten deevat, jotka helposti näkevät kaiken, mitä maan piirissä tapahtuu, eivät voi olla tarkkaamatta heille niin läheistä seikkaa kuin deevamusiikin näytteiden julkaisemista. He ovat sen varmasti itse järjestäneet, eivätkä suinkaan tahtoneet tuoda julki näytettä, joka antaisi siitä musiikista aivan väärän käsityksen. Meidän täytynee siis pitää tätä sävellystä tyypillisenä, vaikkakin nähtävästi alemmanlaisena deevamusiikkina. Se avaa laajoja näköaloja tällaisten deevojen, ehkä kāmadeevojen, sisäiseen maailmaan ja tekee varsin käsitettäväksi, että he mielellään siirtyisivät ihmiskuntaan. Siellä he epäilemättä saavuttaisivat fyysisen ruumiin ja tajun omaajina uusia, rikkaita elämyksiä.

Teosofi 1941, n:o 7-8


Eräs versio po. sävellyksestä on kuunneltavissa youtubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=M5duwgliMf8


Etusivu Sekalaista