Aurat

Aura on niin kuin tiedetään, se valo- ja väri-ilmiö, jonka havaitaan ympäröivän esineitä tai eläviä olentoja, kun niitä tarkastellaan selvänäköisyydeksi nimitetyn sisäisen herkkyyden tilassa.

Värit, jotka eräissä alhaisella kehitysasteella olevien kansojen maalauksissa ympäröivät ihmisiä, pyhimysten sädekehät ja ekstaattisissa tiloissa koetut näyt osoittavat, että auran olemassaolo on ollut kauan tunnettu tosiasia, mutta vasta nykyajan ihmiset ovat pyrkineet antamaan tästä ilmiöstä riittävän tarkkoja kuvauksia.

Reichenbach on tehnyt selkoa koehenkilöittensä, ns. sensitiivien vaikutelmista, joita nämä saivat hämärässä eräistä henkilöistä. Erikoisesti hän on pannut merkille, että nämä näkivät ihmisen toisesta kyljestä eriävän ruusunpunaista, toisesta sinertävää valoa.

Leadbeater on kirjassaan Ihminen näkyväisenä ja näkymättömänä esittänyt sarjan värikuvia, jotka esittävät ihmisen väriellipsin keskellä, jonka laatu ja vivahdukset riippuvat ihmisen kehitysasteesta. Hän karakterisoi eri ihmistyyppien auran, kuten villi-ihmisen, tavallisen ihmisen, mystikon, tiedemiehen jne. kolmessa aspektissa, joita hän nimittää astraaliruumiiksi, mentaalisruumiiksi ja syyruumiiksi, ja kuvaa intohimojen vaikutuksesta johtuvat auran muutokset. Sen eri ainekset, värisävy, värin laajuus, loistavuustase ja väri-massojen jakautuminen liittyvät Leadbeaterin esityksessä aina ruumiillisiin, älyllisiin tai tunnetiloihin.

Muuan ranskalainen tutkija esittää omat kokemuksensa auroista seuraavasti:

"Aura esiintyy väripilvenä, jonka muoto ja tiiviys on erilainen yksilöistä ja heidän temperamentistaan, heidän terveydentilastaan ja heidän luonteensa pääominaisuudesta riippuen. Hermostuneella temperamentilla se ilmenee harmaan tai sinisenvalkoisina lyhyinä aaltoina: lymfaattisilla sakeana, himmeänkeltaisena tai kullanpunertavana ainemassana, joka näyttää valuvan luustosta ja noudattavan kiinteästi ruumiin muotoja; henkilöillä, jotka eivät tiedä itseään tarkkailtavana, se näkyy herkkäliikkeisenä pilvenä, missä näkyy kuvia heidän entisistä tai nykyisistä harrastuksistaan.

Hengitys voi laajentaa auran ulottuvaisuutta, mutta eri tavoin, riippuen siitä, vastaako henkilön tajunta mentaalista tai psyykkistä, hermostollista tai fyysistä tilaa. Henkisessä tilassa hengitys suunnataan päälakea kohden kuin korkeaa ääntä tavoitellen, psyykkisessä tilassa se suuntautuu plexus solarikseen tai imusuoniverkostoon, hermotiloissa se keskitetään lantiossa sijaitseviin hermokeskuksiin. Kaikissa tapauksissa liittyy menettelyyn rauhoittamisen ja tyynnyttämisen pyrkimys.

Lukuisten kokeilujeni nojalla olen tullut siihen tulokseen, että hermoauran laajentaminen on hyvä keino voimien uudistamiseen. Kun on oikein keskitetty hengittämään ilmakehän vastaavia voimia, on tuloksena hyvänolon ja elollisuuden tunne, joka kestää useita tunteja."

Tämä kuvaus on annettu toiselta näkökannalta kuin Reichenbachin tai Leadbeaterin; muunkinlaisia kuvauksia voidaan esittää, mutta eroavaisuuksista huolimatta niissä on yhteinen pohja: kaikki selvänäkijät havaitsevat värillistä valoa, jonka nojalla he voivat päätellä henkilön sielullisen, psyykkisen tai fysiologisen tilan, mutta peruselementit, värisävyjen laatu ja laajuus näkyy jokaiselle erilaisena. Tämä johtuu ilmiön monimutkaisuudesta, ja niistä lukemattomista mahdollisuuksista, jotka riippuvat tarkastelijan ja tarkastetun tilasta.

Aurailmiön määritteleminen ja tieteellinen tutkiminen käy päinsä vasta sitten, kun sen tunnusmerkeistä voidaan erottaa sen harvinaisuus ja välittömyys. Lontoon yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dosentti ja Saint Thomas -sairaalan sähköhoidon johtava lääkäri Kilner on astunut ensimmäisen askelen tähän suuntaan. Hänen on onnistunut saada aura näkyväiseksi miltei jokaiselle, jonka näköaisti on normaali, käyttämällä disyaniini nimistä ainetta. Muitakin tämäntapaisia aineita on kaikesta päättäen olemassa; niiden ominaisuutena on, että ne herkistävät silmän verkkokalvon ultravioleteille valosateille.

Kun auran halutaan tutkia, koehenkilö asetetaan puolihämärään mustaa taustaa vasten, ja tutkija on selin valoon. Tarkastelu tapahtuu "varjostimen" lävitse, jonka muodostaa disyaniinin alkoholiliuosta sisältävä lasiastia. Disyaniinin vaikutus jatkuu muutamia hetkiä vielä senkin jälkeen, kun varjostin on poistettu, mikä todistaa aineen vaikuttavan näköhermoon; se on siksi vaarallista, että sillä voi kokeilla päivittäin vain tunnin ajan. Tutkimuksiin tarvitaan kahdenlaista liuosta, heikkoa ja voimakasta, koska muutamat näkevät helpommin toisella kuin toisella. Liuokset on säilytettävä pimeässä, sillä ne hajaantuvat helposti valossa.

Tulokset, joihin tri Kilner menetelmällään on päässyt, ovat pääpiirteissään seuraavat:

Aura on soikea muodoltaan; sen valohohde ympäröi ihmistä ikään kuin hän olisi valomunan keskellä. Miehen aura on levein pään ja olkapäiden kohdalla, samoin on laita tytöillä puberteettiaikaan saakka, jolloin aura laajenee keskiruumiin tienoilla noin 20-25 cm. Sivulta katsoen se näyttää suuremmalta kuin edestä katsoen. Lämpö- ja kosteussuhteet eivät näy siihen vaikuttavan. Tarkkaan tutkien siinä voidaan erottaa kolme selvää vyöhykettä,

1) Tumma, puolen senttimetrin .levyinen nauha, joka peittää koko ruumiin. Se laajenee, milloin henkilö on sairas tai taipuvainen neuroosiin. Se vivahtaa punaiseen, vaikuttaa hienorakenteiselta ja taipuvaiselta muodostamaan juovia.

2) Toinen aura, ns. sisäinen aura, peittää edellisen toisinaan näkyvistä, mutta se voidaan erottaa varjostimella, jossa on karmiinia tai metyylisinistä. Se on 3-8 cm levyinen, tiivis ja luotisuoraan juomuinen; ulommaisin reuna on mutkitteleva ja hammastettu. Sillä ei ole omaa väriä; juovat näyttävät ryhmittyvän kimpuiksi.

Kolmannella vyöhykkeellä eli ulommaisella auralla ei ole selviä ääriviivoja, ja se häviää huomaamattomasti ympäröivään ilmaan.

Eräissä tapauksissa tri Kilner on luullut voivansa erottaa vielä neljännenkin auran, joka siis olisi vielä edellisen ulkopuolella,

Tutkimuksen kuluessa aurassa tapahtuu muutoksia. Siinä näkyy loistavia, nopeasti välähtäviä säteitä. Niitä on kolmea luokkaa:

1) Säteitä, jotka kulkevat samassa henkilössä toisesta pisteestä toiseen tai henkilöstä toiseen; ne muodostuvat ruumiin ulkonevissa kohdissa ja ovat loistavimmat.

2) Säteitä, jotka lähtevät suorassa kulmassa ulommaisen auran rajoille saakka. Ne näyttävät lähtevän sisemmästä aurasta, jota ne rakenteeltaan muistuttavat; ne singahtelevat sähkökipinöiden tavoin.

3) Säteitä, jotka muodostuvat lähellä ruumista syntyvistä ja nopeasti häviävistä loistavista pisteistä; tummaa karmiiniväriä sisältävän varjostimen lävitse nähdään, että niiden juovat ja rakeet eroavat sisemmän auran vastaavista tunnusmerkeistä.

Tri Kilner on edelleen tutkinut magnetismin, staattisen sähkön ja galvaanisen sähköpariston vaikutusta auraan.

Magneetti, jota pidetään koehenkilön ruumiin lähellä, laajentaa auran kokoa, mutta siitä, että sinertävät väripilvet, jotka disyaniinivarjostimella voidaan nähdä napojen kohdalla, kun magneetti on eristettynä, sekoittuvat toisiinsa, voidaan päätellä, että aurassa ei ole polariteettia. Koehenkilöllä ei ole tästä minkäänlaista aistimusta.

Staattinen sähkö pienentää auran kokoa ja hävittää sen kokonaan näkyvistä, mutta sähköpurkauksen jälkeen ulompi aura tulee puolta suuremmaksi palautuakseen jonkun ajan kuluttua entisen kokoiseksi.

Hypnoottinen tila pienentää ulompaa auraa, joka heräämishetkellä palaa entiseen tilaansa.

Tri Kilner jakaa ihmiset värien perusteella kolmeen luokkaan:

1) Valkoinen: keskinkertaista paremmat henkiset kyvyt.

2) Sinisenharmaa. keskinkertaiset kyvyt.

3) Harmaa: keskinkertaista huonommat kyvyt.

Hyvässä terveydentilassa olevien henkilöiden aurat ovat symmetriset, sairaiden auroissa on täpliä sairaan ruumiinosan kohdalla; auran selvyys vähenee ja siinä näkyy aukkoja. Terveyden palatessa aura tulee entiselleen.

Tri Kilner tulee siihen lopputulokseen, että on mahdotonta määritellä auran rakenne: se on voimaa, joka ei ole magneettista, ei sähköistä eikä radioaktiivista.

Disyaniini, joka on tehnyt tällaiset kokeilut mahdolliseksi, on kuitenkin kallista ainetta. Tämä asettaa vaikeasti voitettavia esteitä kokeiluille, jotka hyvin ymmärrettävistä syistä kaiken lisäksi täytyy toimittaa ilman varsinaisten tieteellisten piirien osanottoa ja apua.

Noin vuosi sitten julkaisi ranskalainen E. Caslant ihmisen auraa käsittelevän kirjasen, mikä suurimmalta osaltaan on esitystä hänen omista selvänäköisyyteen perustuvien tutkimustensa tuloksista. Caslant näkee ihmisellä seitsemän eri auraa. Niitä voidaan tutkia ihmisen aineellisen, sielullisen ja henkien olemistason kannalta, ja jokaista vastaa määrätty planeetta, väri ja sävel. Tämä yksityiskohtiin ulottuva jaotus ja Caslantin riippumattomuus yleisesti auktoriteetteina pidetyistä tutkijoista tekee hänen esityksensä tavallista mielenkiintoisemmaksi. Palaamme siihen tämän johdannon jälkeen myöhemmin.

Ranskalaisen Caslanin selvänäkötutkimuksiin perustuva esitys eri tasojen auroista

[E. Caslant, Laura humaine. Paris 1930, Librairie Chacornac]

Viime numerossamme selostimme lyhyesti tuloksia, joihin englantilainen tiedemies, tri Kilner; on päässyt tutkiessaan ihmisen auraa puhtaasti fysikaalisin välinein, ja samalla viittasimme ranskalaisen Caslantin selvänäköisesti suorittamiin auratutkimuksiin. Jälkimmäinen perustaa menetelmänsä, jonka tuloksia seuraavassa esitämme pääpiirteittäin, yksinkertaisille psyko-fysiologisille ehdoille.

Jokainen ärsyke (ääni, tuoksu, väri jne.) synnyttää tajuntatilan, jota nimitetään aistivaikutelmaksi. Tämän ilmeneminen edellyttää, että ärsyke on sopivan voimakas, sillä liian heikko tai liian voimakas ääni ei enää ole tajuttavissa; toiseksi se edellyttää vastakohtaa, sillä ärsykkeen vaikutus, joka on keskeytymätön ja muuttumaton, jää tehottomaksi. Toisaalta on aistivaikutelman tajuttavuuden minimi ja maksiimi riippuvainen henkilön kehitysasteesta ja ruumiillis-sielullisesta tilasta. Kun nämä ehdot pidetään mielessä, voidaan ymmärtää, että johdonmukaisella harjoittelulla, joka perustuu ajatuksen keskitykseen ja vastakohtavaikutuksiin voidaan rajattomasti laajentaa tajunnan kenttää ja saada ihminen tajuamaan entistä nopeampia värähtelyjä, joihin lopulta voivat sisältyä myöskin auriset värähtelyt. Tähän menettelytapaan emme tässä sen tarkemmin puutu.

Yleensä se, joka havaitsee auran, huomaa tarkkaavansa nopeita värähtelyjä, jotka muodostavat monimutkaisia yhdistelmiä ja muuttuvat alinomaa; ne ilmaisevat laatunsa kuulo- tai näköaistimuksin riippuen tavasta, jolla tutkija keskittää huomionsa. Vaikeimmin kuvattavia ovat soivat aurat.

Tavallisesti värit esiintyvät massana, jota uurtavat suorat tai käyrät, rihlamaiset tai spiraalimuotoiset viivat, milloin henkilö on toiminnassa; henkilön levätessä ne ovat värittäin sijoittautuneet kerroksiksi tai samankeskeisiksi vyöhykkeiksi. Äärimmäiset tapaukset, puhdas säteily tai pelkkä väriusva, ovat harvinaisia; yleensä ne esiintyvät samanaikaisesti. Harjoittelulla tutkija voi oppia lisäämään tarkkaavaisuuttaan, jolloin hän näkee auraan ilmestyvän uusia vivahduksia, tai keskittymään yhä hienompiin värähtelyihin, jolloin hän näkee auran muuttavan muotoaan ja laatuaan. Molemmissa tapauksissa eräänlainen intuitiivinen "transponeerauskyky" tekee mahdolliseksi ymmärtää värien merkityksen. Tutkimusten tulosten samanlaisuuden ehtona on, että tarkkailijat hallitsevat sisäisen herkkyytensä, ja että koehenkilöä tutkitaan lyhyen ajan kuluessa ja samanlaisissa olosuhteissa.

Tehdyistä havainnoista johtuvat seuraavat yleiset periaatteet.

Aura on ihmisen moninkertainen verho, joka käsittää aineen perättäiset kerrokset, ihmisen yksilöllinen värähtely, joka ilmaisee hänen perättäiset reaktioissa kosmisissa tasoissa, tai vielä yleisemmin ja abstraktisemmin sanottuna: aura on se kehityskaaren perifeerinen piste, johon hänen huomionsa kussakin määrätyssä kehitysvaiheessa on keskittynyt.

Se on joka hetki toisasteisten aurojen kokoomus, aurojen, jotka ilmenevät olennon kaikkien toimintojen, kuten verenkierron, ruumiin elinten, solujen jne. yhteydessä. Sen väreillä on analoginen merkitys, joka riippuu tajunnantilasta ja väreilytavasta. Se esiintyy lukemattomissa muodoissa, mutta nämä ryhmittyvät kahdentoista perusvärähdystavan mukaisesti. On seitsemän perusauraa, jotka vastaavat diatoonista sävelasteikkoa ja viisi aliauraa, jotka vastaavat kromaattista asteikkoa.

Jokainen näistä aspekteista vaihtelee tajunnan hetkellisten muutosten mukaan, mikä taas lisää aurojen moninaisuutta, mutta nämä muunnelmatkin voidaan jakaa kolmen karakteristiikan mukaan, jotka vastaavat fyysistä, animaalista ja sielullishenkistä tilaa. Nämä kaksitoista perusauraa muodostavat siis kolmessa aspektissaan kolmekymmentäkuusi auratyyppiä; seuraavassa esitämme lyhyesti seitsemän tärkeintä aloittaen värähtelyltään karkeimmasta.

Ensimmäinen aura heijastaa fyysisessä aspektissaan soluaineen värähtelyjä ja esiintyy munanmuotoisena, hattaramaisena massana, joka liittyy tiiviisti ruumiiseen. Sen värit ovat toisistaan erillään ja rajoitetut; tummetessaan jossakin kohdassa ne ilmaisevat sairautta vastaavassa elimessä, mustien pisteiden ilmestyminen merkitsee sairauden pahentumista, suuri halkeama on äkillisen kuoleman merkki.

Animaalisessa aspektissaan se heijastaa olennon fysiologista tilaa, solujen ja orgaanien kemiaa ja dynamismia, ja sielullishenkisessä aspektissaan solukokoomuksen toimintaa, joka ilmenee henkilön älyllisestä toimeliaisuudesta riippuen enemmän tai vähemmän loistavana säteilynä.

Toinen aura on eetteriksi nimitetyn karkean aineen perustan ilmennys. Se on hermoaura, joka heijastaa herkkyyden muunnelmia ja enemmän tai vähemmän tunnepitoisten aistimusten leikkiä. Se on edellistä laajempi; se vaikuttaa läpinäkymättömältä massalta, jonka värähtelyt ovat verraten hitaat. Fyysisessä aspektissaan se lähettää suuria aaltoja, animaalisessa aspektissaan virvatulien kaltaisia pisteviivoja ja sielullisessa aspektissaan säteitä. — Se säilyy jonkun aikaa kuoleman jälkeen, ja se voi näkyä niille, jotka hetkellisesti tulevat selvänäköisiksi. Se on tarinoiden haamu.

Molempien aurojen välillä on ensimmäinen aliaura, joka on niiden välisenä siltana eikä näy selvästi kuin kuoleman hetkellä. Se on kokoomukseltaan vaaleata massaa, jossa näkyy rinnakkaisia kerrostumia, harmaita fyysisessä aspektissa, punaisia animaalisessa ja keltaisia sielullisessa aspektissa. Ne korostuvat iän tai sairauden mukana, jotka aiheuttavat lopulta molempien aurojen erkanemisen toisistaan, kuoleman syyn. Tätä auraa tarkkailemalla voi päätellä henkilön tai jonkun hänen ruumiinosansa elinvoimaisuuden ja kuoleman lähestymisen.

Kolmas aura, joka on edellistä huomattavasti laajempi, pyrkii muodostumaan palloksi, jonka halkaisija on 2–3 kertaa ihmistä pitempi. Se antaa yhteenvedon edellisistä ja ilmaisee sielulliset taipumukset, jotka henkilö on toteuttanut menneisyydessä ja nykyisyydessä. Se on erittäin monimutkainen rakenteeltaan; sen säteilyn, sen pyörteiden, sen värillisten läikkien laatu, animaalisessa aspektissa esiintyvien virtausten erikoisuus, sielulliseen aspektiin nousevien muotojen kokoomus, — kaikki nämä antavat monenlaisia viittauksia ihmisen elämästä ja hänen taipumuksistaan.

Se kestää kauan kuoleman jälkeen.

Toisen ja kolmannen auran väliin on sijoittunut toinen aliaura, joka näyttää kanavien ja kierukanmuotoisten virtausten uurtamalta pallolta Siihen sisältyvät ahdistavat tai toistuvat ajatukset, ja se heijastaa ihmisen iloja ja kärsimyksiä, sillä se liittää toisen auran animaalisen tilan kolmannen auran sielullisiin toimintoihin.

Kaikki kolme ensimmäistä auraa ovat helposti nähtävissä, so. ilmestyvät henkilöille, jotka ovat jollakin tavalla selvänäköisiä, tai verraten lyhyen harjoittelun jälkeen. — Samoin kuin sävelasteikon kolmannen ja neljännen äänen, mi'n ja fa'n väliltä, puuttuu puoliääni, samoin puuttuu aliaura kolmannen ja neljännen auran väliltä. Tästä johtuu huomattava ero kolmen ensimmäisen auran ja niitä seuraavien kesken. Nämä viimeiset ovat useimmilla ihmisillä vielä utuiset ja muodottomat. Ne esiintyvät selvinä vain niillä, joiden sivistys tai kehitysaste on keskitasoa ylempänä. Silloin ne ovat hyvin kauniit ja laajenevat.

Neljäs aura, joka on kooltaan 4–5 kertaa ihmistä suurempi, ilmaisee tiedon, mitä yksilöllä on universaalisista vastaavaisuuksista. Se kaavioituu 28 säteen muotoon, jotka muodostavat vinoneliön, ja sen väritys ja mittasuhteet vaihtelevat riippuen siitä, missä aspektissa sitä tutkitaan.

Viides aura, joka on 12-15 kertaa ihmistä suurempi, muodostuu kahdesta vierekkäisestä valosoikiosta, joiden ääriviivat liekehtivät runsas- ja voimakasvärisinä, ja joiden loistavissa keskuksissa muodostuu lakkaamatta toisiinsa liittyviä kahdeksan numeron muotoisia kuvioita. Se ilmaisee ihmisen tietoisen tunkeutumisen kosmisiin tasoihin, ja se tekee mahdolliseksi mukautua yhä monimutkaisempiin tajunnantiloihin ja ymmärtää niitä.

Neljännen ja viidennen auran väliin sijoittuu kolmas aliaura, jonka kummallinen muoto herättää mielikuvan kukkien, kasvien, erilaisten muotojen yhdistelmästä; ne ovat järjestyneet sopusointuiseksi kokonaisuudeksi kehittyneen ihmisen aurassa. Se heijastaa sen ihmisen ylimenotilaa, joka on käsittänyt neljännellä auralla analogian lait ja järjestää niitä elämäänsä viidennen auran avulla.

Kuudes aura, joka on 25-30 kertaa ihmistä suurempi, on sanoin kuvaamattoman valopylvään näköinen. Sen reunukset herättävät mielikuvan luvuista, jotka ilmaisevat ihmisen kosmisen rakenteen.

Sen liittää viidenteen auraan neljäs aliaura. Se on muodostunut loistavasta pallolta, jota ympäröi kaksitoista viuhkanmuotoisesti asettunutta ja Saturnuksen renkaita muistuttavaa ympyrää.

Seitsemäs aura antaa koko olennon synteesin; se on kokonainen maailma mistä voidaan lukea henkilön menneet ja nykyiset olemistilat samoin kuin hänen tulevaisuutensakin. Sen muodostavat käyräviivaiset säteet, joiden kokonaisuus synnyttää vaikutelman kaavamaisesta lootuksesta, ruususta tai vain monivärisestä ruusukkeesta. Kehittyneellä olennolla se on häikäisevä, eikä se olisi analysoitavissa, ellei se samalla heijastuisi myöskin alkeellisimmissa värähtelymuodoissa. Silloin sen nähdään hajautuvat viideksi ruusukkeeksi, joista yksi vastaa fyysistä aspektia, kolme animaalista ja yksi sielullishenkistä. Siitä voidaan nähdä kaikki, mikä on tälle henkilölle tunnusmerkillistä, kaikki hänen hyvät tai huonot taipumuksensa, kaikki hänen tekonsa ja hänen suunnitelmansa.

Ruusukeauran liittää kuudenteen auraan viides aliaura, jonka muoto muistuttaa loistavaa, valosäteiden reunustamaa ristiä. Se ilmaisee olennon laajenemisen kosmokseen päin seitsemännen auran merkityksessä.

Edellä on mainittu, että aurat esittävät ihmisen kaikkien säteilyjen synteesin. Kun tutkija keskittää huomionsa johonkin edellä mainituista auroista tarkoituksella analysoida sitä, hän todellakin erottaa ensin seitsemän perusauraa, jotka lähtevät seitsemästä toimintakeskuksesta, sitten kahdentoista elonvoimakeskuksen aurat ja tämän jälkeen muita auraryhmiä; joiden lukumäärä lisääntyy hänen näkökykynsä mukana.

Seitsemän toimivaa auraa esiintyvät summittaisesti sanottuna ympyröinä, joilla kullakin on oma hallitseva värinsä, ja jotka ovat sijoittuneet seuraavasti:

Sinipunainen rengas pystysuorassa tasossa ja keskuksenaan sydän. Keltainen vaakasuora rengas aivojen ympärillä.

Punainen vaakasuora rengas, edellisen täydennys, sukupuolielimien ympärillä

Sininen rengas pystysuorassa ja poikittaisessa tasossa ja keskuksena keuhkot.

Vihreä rengas, samaten pystysuorassa tasossa ja edellisen täydennyksenä keskuksena napa.

Oranssinvärinen rengas vasemmalla olkapäällä ja keskuksena maksa.

Indigonvärinen rengas oikean olkapään vaiheilla ja keskuksena perna.

Elinvoimakeskustat, joita on kaksitoista ja jotka jakaantuvat seitsemään ja viiteen alikeskukseen, esiintyvät valoisina pyörteinä tai nopeasti kiertävinä pyörinä, jotka ovat väritykseltään monivaihteiset. Jokaisella on oma hallitseva värinsä. Nämä keskukset välittävät elollisvoimien vaihtoa kosmisten voimavarastojen kanssa. Hindut nimittävät näitä tshakroiksi. Ne ovat seuraavissa paikoissa:

1) Päälaella: kullankeltainen keskikohdalta, kehässä esiintyvät kaikki värit.

2) Otsalla: keltainen, pohjavärinä tumma ruusunpunainen ja vaalea sinipunainen.

3) Kurkulla: sininen, sivuväreinä kulta ja valkoinen.

4) Sydämessä: ruusunpunainen, kullalla kirjailtu.

5) Navalla: ruusunpunainen, mihin on sekaantunut mantelinvihreää.

6) Pernassa: himmeänvalkoinen, sivuvärinä kellertävän ruusunpunaista.

7) Sukupuolielimissä, värit karmiininpunainen, mihin on sekaantunut oranssinpunaista.

Apukeskukset sijoittuvat seuraavasti:

1) Takaraivolle. Se on väriltään smaragdinvihreä, missä ajoittain näkyy kirkkaan tummansinistä; sen keskuksessa musta ympyrä vuorottelee keltaisen ympyrän kanssa.

2) Vasemmassa keuhkossa, ruusunpunainen ja sinertävä.

3) Oikeassa keuhkossa, sininen ja ruusunpunaiseen vivahtava.

4) Lanteissa, sinipäärmeistä keltaista.

5) Selkänikamien alapäässä, punaista ja keltaista vuorotellen.

Edellä olevasta käynee ilmi, mistä johtuu selvänäkijöiden kuvausten erilaisuus. Useimpien kyky on herännyt luonnostaan ja se on vailla järkiperäistä harjoittelua; he tekevät oikeita havaintoja, mutta eroavat toisistaan niiden luokittelussa.

Niinpä Reichenbach, josta viime kerralla puhuimme, on tuntenut vain ensimmäisen tässä selostetuista auroista. Tri Kilner on jo mennyt pitemmälle, mutta hänen karkeasta tutkimustavastaan johtuu, että hän on kompastunut ensimmäisen auran kahteen ensimmäiseen aspektiin, niin kuin hänen mainitsemansa tunnusmerkit osoittavat. Yleensä ne, joilla on kyky katsella auroja, kiintyvät erikoisesti johonkin kolmesta ensimmäisestä aurasta ja jättävät muut huomiotta.

Julkisuudessa esiintyneistä tutkijoista on Leadbeater parhaiten eritellyt auroja. Hän on, niin kuin tiedetään, erottanut kausaaliruumiin, mentaaliruumiin ja astraaliruumiin, jotka suunnilleen vastaavat tässä esitettyjä aspekteja nimittäin sielullishenkistä, animaalisia ja fyysisiä, mutta hän on sekoittanut toisiinsa kolme ensimmäistä auraa eikä ole osannut erottaa muita. Hänen korkeammat auransa ovat vain tässä kolmanneksi merkityn muunnelmia. Hän on myös nähnyt tshakroja, mutta hän erottaa niitä vain seitsemän; kuusi niistä vastaavat yllä olevista kuutta ensimmäistä; viittä alitshakraa hän ei ole havainnut.

Aurojen värien merkityksestä

Tunnettua on, että selvänäkijälle aurat ovat muutakin kuin pelkkiä näköaistimuksia. Hän liittää ne vaistomaisesti ruumiillisiin, tunne- tai älytiloihin, joiden monimutkaisuuden ja laadun ilmaisee värisävyjen luonne, voimakkuus ja yhdistelmät. Selvänäköisyyskyvyn luonteesta jo johtuu, että väreille annetut merkitykset vaihtelevat eri okkultistien esityksissä. Syynä tähän on useimmissa tapauksissa liian yksinkertaiset ja summittaiset määritelmät, jotka jättävät huomioonottamatta sen tärkeän tosiasian, että aurojen värisymboliikka vaihtelee aspektien mukaan, joissa koehenkilöä tutkitaan. Voidaanpa sanoa, että sen tutkiminen olisi suorastaan mahdotonta, elleivät nämä aspektit palautuisi edellä mainitsemiimme tasoihin, fyysiseen, animaaliseen ja mentaaliseen, joiden merkitysten ymmärtäminen siis on suoranaisena ehtona symboliikan vivahdusten käsittämiselle. Tämän ja senkin takia, että Caslantin terminologia eroaa teosofisessa kirjallisuudessa esiintyvästä, on paikallaan lyhyesti esittää hänen määritelmänsä näistä kolmesta tasosta.

Fyysinen taso merkitsee nousua alhaalta ylöspäin. Se ilmenee biologisena vitaliteettina tai aineen magneettisena fluidumina. Mentaalinen taso merkitsee laskeutumista ylhäältä alaspäin; se ilmenee kaksinkertaisena, ulkonaisena ja sisäisenä tajuntana. Edellinen syntyy ihmisen periferiassa aistimusten välityksellä ja kehittyy vastakohtien vuorovaikutuksesta ja ärsykkeiden erilaisista voimakkuusasteista. Jälkimmäinen sijaitsee ihmisolennon sisäisimmässä keskuksessa. Siihen sisältyvät kaikki mahdollisuudet. Se herää uinuvasta tilastaan kehityksen kuluessa ja kehittyy joutuessaan kosketuksiin rikkauksien kanssa, joita sille tuo ulompi perifeerinen tajunta. Se ilmenee korkeampana henkisenä elämänä. Animaalinen taso sijaitsee tasapainona molempien edellä mainittujen välillä. Sitä voidaan verrata vaakaan, jonka vaakakupeista toisessa on ihmisen henkinen omaisuus, se taivaallinen puoli, jonka hän voi saavuttaa kehityksensä kuluessa ja jonka toisessa kupissa on hänen ajallinen, passiivinen, menneisyyden saavutusten alainen puolensa.

Auroissa esiintyvien värien joukossa on joitakin, jotka ovat aineellisessa maailmassa tuntemattomia. Ne on siis jätettävä huomiotta tarkasteltaessa värien merkityksiä kolmessa edellä mainitsemassamme tasossa.

Violetti. — Fyysisessä tasossa violetti vastaa spektrin ultraviolettia. Se heijastaa organismimme aineellisen puolen vitaalisinta toimintaa (hermot, selkäydin jne.), joka esiintyy elollisfluidumin toimintaa.

Animaalisessa tasossa violetti ilmaisee tunteiden tasapainoa ja hierarkiaa, joka antaa valtaa itseen ja toisiin nähden. Se ilmaisee teologin, sen, joka ulkonaisin aistimin tuntee jumalalliset lait; siksipä violetti on piispojen väri. Heikommassa loistavuusasteessaan se merkitsee avartumista, kykyä auttaa muita, altruismin kaikkia muotoja. Tästä johtuu, että siitä voi päätellä henkilön kehitysasteen ja henkisessä suhteessa saavutetut ominaisuudet tai tehdyt erehdykset.

Mentaalisessa tasossa se auttaa tunkeutumaan henkilön syvimpään tajuntaan ja näkemään sitä, mikä hänessä on jumalallista.

Kun violetti väri loistaa aurassa, se ilmaisee korkeinta viisautta. Mutta sumentuneena, laikullisena, levottomana, täplikkäänä tai juomuisena se fyysisesti ilmaisee sairautta hermokeskuksissa, animaalisesti mielisairautta, mentaalisesta jumalallisten lakien tuntemuksen puutetta.

Violetti vastaa musiikissa do- eli c-säveltä ja astrologiassa Jupiteria.

Indigo. — Violetin vastatessa olemuksemme vitaalisen puolen hienointa säteilyä indigo vastaa aineen karkeampaa värähtelyä ja on tavallaan edellisen jatkona alas aineeseen päin. Se ilmaisee ruumiin peruselementtien säteilyn ja on tukena vitaaliselle elementille, jota se suojelee ulkoapäin tulevilta hävittäviltä tai häiritseviltä vaikutuksilta.

Animaalisessa tasossa se ilmaisee tunnetta, joka etsii tukea aineesta, kaikkia sielun ilmaisutapoja, elettä ja sanaa.

Mentaalisesti se kertoo luovista aatteista, organisatorisista inspiraatioista; sisemmän näön kannalta siihen sisältyy henkinen eli jumalallinen tajunta, joka ilmenee vapaana tahtona. Se voi ilmaista harkitsevaa neron.

Häiriytyneenä se osoittaa ruumiissa peruselementtien (kudosten ym.) sairautta; animaalisella tasolla se ilmaisee laiskuutta, laajentumisen puutetta, itsekästä syrjään vetäytymistä, ja sielullisella tasolla kapinoimista inhimillisiä tai jumalallisia lakeja vastaan.

Indigo vastaa värähtelyssään h-säveltä ja Saturnusta.

Sininen. — Fyysinen taso: Violetin sykähtely, joka jatkuu indigon värisenä, ei voi levitä äärettömiin; se heijastuu kääntyäkseen takaisin ja muodostaa siten elliptisen liikkeen. Tämä aaltoliikkeen pidättyminen ilmenee sinisenä, jonka värähdystapa kaavamaisesti esitettynä on pyörimistä kiehkurassa. Sininen symbolisoi elollisvoimaa välittäviä nesteitä, verenkiertoa kaikissa muodoissaan.

Animaalinen taso: Sama näkökanta ulotettuna affektiivisiin ja psyykkisiin tiloihin ilmaisee kaikkia tunteita, jotka pyrkivät liittämään ihmisen johonkin keskukseen tai tunteiden keskittämiseen. Henkiseltä näkökannalta se ilmaisee henkilön uskonnollisuuden asteen, sen, mihin hän turvautuu, inhimilliseltä näkökannalta hänen sopivaisuutensa yhteistyöhön.

Mentaalisella tasolla sinisen ilmaisena taipumus liittyä johonkin keskukseen kertoo alistumisesta jonkun teoreettisen tai käytännöllisen rakentavaa prinsiipin alaisuuteen, sillä kaikki rakentuminen on keräytymistä perustan ympärille, kaikessa yhdistymisessä ovat osat riippuvaisuussuhteessa kokoavaan prinsiippiin.

Violetti vastaa tietoisuutta jumaluuden ilmennystapojen moninaisuudesta, indigo valmistelee objektiivista tekoa ilmentääkseen jotakin näistä muodoista, sininen ilmaisee tunnetta, joka tekee rakentamisen mahdolliseksi.

Häiriytyneenä sininen merkitsee aineellisella tasolla huonoa verenkiertoa, animaalisella tasolla välinpitämättömyyttä jumalallisille inspiraatioille eli siis ateismia (kun taas häiriytynyt violetti ilmaisee agnostisismia); mentaalisella tasolla kykenemättömyyttä kokoavaan työhön luonnollisten tai jumalallisten lakien mukaisesti.

Sinisen värähtely liittyy a-säveleen ja Kuun värähtelyyn.

Vihreä. — Fyysinen taso: Violetti, indigo ja sininen muodostavat kolminaisuuden, joka on analoginen henkisen kolminaisuuden kanssa, kun taas jäljelle jääneet värit, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen vastaavat fyysistä nelinäisyyttä. Vihreä, joka siis muodostaa ylimenokohdan tämän kolminaisuuden ja nelinäisyyden välillä, liittää subjektiivisen maailman objektiiviseen. Värähtely, joka sinisessä oli elliptinen, avautuu vihreässä S-kirjaimen muotoiseksi. Se ilmenee tavallaan värähtelynä kahden navan välillä ja välittää siirtymistä tilasta toiseen. Siksi se ilmaisee ruumiissa ihmisen pääsemistä kosketuksiin ulkomaailman kanssa hermoston välityksellä, tahdosta riippumatonta aistimuskykyä, refleksiliikkeitä.

Animaalisella tasolla vihreä on merkkinä uskonnollisen tunteen siirtämisestä ulkopuoliseen maailmaan, käännytyskiihkosta ja alemmassa piirissä enemmän tai vähemmän korkeitten totuuksien opettamisesta, taiteellisesta luomistyöstä, joka on korkeamman harmonian ilmennystä, kirjan kirjoittamisesta jne. Se voi myös ilmaista manausta, joka sanan voimalla liittää korkeamman virtauksen alempaan.

Mentaalisella tasolla vihreä ilmaisee sielullista taipumusta opettamiseen, ajatusten sulattelua, jonka tarkoituksena on esittää ne toisille, kaikkine älyllisine vivahduksineen: omaksumista, kaunopuheisuutta, järkeilyä, analyysiä, jne.

Häiriytyneenä vihreä ilmaisee ruumiissa yliherkkyyttä, milloin se esiintyy voimakkaasti sähköisen vihreänä, tai liiallista jännitystä, milloin vihreä väri on samentunut, animaalisella tasolla laiskuutta, johon liittyy pahanilkisyyttä, mentaalisella tasolla henkisellä tasolla pöyhkeilemistä tarkoituksella nostattaa omaa arvoa.

Vihreän värähtely vastaa g-sävelen ja Merkuriuksen värähtelyä.

Keltainen. — Fyysinen taso: Värähtelyllään vihreä rakentaa sillan kahden navan välille, keltainen liittää nämä navat toisiinsa vakiinnuttaakseen elämän toimimisen. Sen värähtely näkyy 8:n muotoisena; se ilmaisee fysiologista prosessia, elinten elämää.

Animaalisella tasolla keltainen liittäessään ylemmän prinsiipin alempaan symbolisoi sitä, joka saattaa jumaluuden elämään ihmisessä, rakkautta kaikissa muodoissaan: jumaloimista, ihmisrakkautta, hyvyyttä, suopeutta ja kaikkea altruismia.

Mentaalisesta keltaiseen sisältyy äly, joka ei enää ole aktiivinen, kuten vihreässä ilmenevä, vaan passiivinen, ja joka pysähdyttää virtaukset niiden omaksumista varten. Keltainen liittyy valon näkemiseen, joka antaa ymmärrystä rauhassa ja tyyneydessä, ei violetin koskemattomalla rakkaudella, vaan konkretisoituneella rakkaudella.

Häiriytyneenä keltainen ilmaisee ruumiissa viallisia elimiä ja huonoa fysiologista toimintaa, sielullisesti laiskuutta, itsekkyyttä, henkisesti hämmennystä, selvyyden puutetta.

Keltainen vastaa f-säveltä ja Venusta.

Oranssinpunainen. — Keltaisen värähtelevä kahdeksikko hajautuu oranssinpunaiseksi ja synnyttää kaksi vastakkaista, kuin keskeistä pyörimisliikettä; kaavamaisesta kuvattuna se on kuin keskuksena oleva aurinko, jota ympäröi vastapäivään kiertävä kehä. Oranssi ilmaisee siis uuden olennon, esim. sikiön kehittymistä. Fyysisessä ruumiissa se esittää kaikkea, mikä ilmenee ihmisessä jossakin määrin hänestä riippumatta, kuten jäseniä ja keskuselimiä.

Animaalisesti värähdyskaavan keskus vastaa olennon keskittymistä itseensä ja sen kehä hänen laajentumistaan ulospäin. Edellisessä tapauksessa keltaisen määrittelemä jumalointi muuttuu tietoisuudeksi Jumalasta ihmisessä itsessään, mikä taas päättyy ylpeyteen tai nöyryyteen henkilön kehitysasteesta riippuen. Toisessa tapauksessa laajentumispyrkimys tähtää organisaatiotoimintaan.

Mentaalisesti oranssinpunainen symbolisoi jumalallisen ajatuksen älyllistä organisaatiota ensin ihmisessä itsessään, sitten säteilyn avulla muissa. Se ilmaisee luovan neron tai henkilön järjestämiskyvyn.

Häiriytyneenä oranssinpunainen ilmaisee ruumiissa aistillisuutta, karkeutta, aineellisia vaistoja; animaalisessa tasossa, itsekkyyttä ja ylpeyttä; mentaalisessa tasossa hidasta älyntoimintaa, taipumusta huijaukseen tai ulkonaisen loiston tavoittelua.

Oranssinpunainen vastaa e-säveltä ja Aurinkoa.

Punainen. — Punaisessa värissä värähtely saapuu päätekohtaansa; oranssin värähtelykehrä muuttuu värähtelevien ja rinnakkaisten solupallojen massaksi niin, että pyörivän piirin kärjet lakkaavat liikkumasta ja muodostavat kiinteän ympyrän. Punainen vastaa alkeellista elämää aineessa; ruumiissa se esittää verisoluja.

Animaalisella tasolla punainen merkitsee toimivaa alttiutta; itsensä antamista, uhria.

Mentaalisella tasolla se ilmaisee ajatuksen pysähtymistä aineeseen ja siis meidän mahdollisuuksiemme rajoja. Siitä näkee meidän toimintatapamme, meidän toteuttamiskykymme.

Häiriytyneenä punainen ilmaisee ruumiissa vitaalista köyhtymistä, ei verenkiertoon nähden, niin kuin sininen, eikä heimoihin nähden, niin kuin vihreä, vaan ruumiin muodostaviin aineksiin nähden; sielullisesti se ilmaisee vihaa, julmuutta tai rikosta, henkisesti humaltumista fyysisistä voimista. energian väärinkäyttöä.

Punainen vastaa d-säveltä ja Marsia.

*

Edellä mainitut värit muodostavat keskenään loppumattoman määrän vivahduksia. Niissä voidaan erottaa viisi tärkeätä aurallista aliväriä, jotka samalla vastaavat kromaattisen skaalan viittä säveltä. Ne syntyvät edellä mainittujen värien parittaisesta yhtymisestä, jolloin violetti yhtyessään punaiseen antaa punasiniseen (mauve, lilas), punainen ja oranssi ruusunpunaisen, oranssi ja vihreä keltaisenvihreän, vihreä ja sininen sinivihreän, sininen ja indigo vaaleansinisen. Niiden analogiset merkitykset ovat lyhyesti seuraavat:

Punasininen. — Fyysisessä tasossa se ilmaisee valkoisia ja punaisia verisoluja, joista edelliset positiivisina, toimivana tunkevat violettiin, jälkimäiset negatiivisina ja vastaanottavina liittyvät punaiseen.

Animaalisella tasolla violetin kaikkitietäväisyys aineeseen tunkeutuessaan synnyttää ihmeitten tekotaidon, se antaa uskonnollisia kykyjä, voimien käyttötaitoa; se edustaa uskonnollisia seremonioita, maagisia ilmiöitä, käsien päällepanoa ja siunausta.

Mentaalisella tasolla kahden värähtelytavan yhtyminen synnyttää yhdistyneen tajunnan, joka ulottuu kaikille tasoille ja antaa tasapainotuloksena moraalisen tajun. Siksi sinipunaisesta voidaan päätellä henkilön moraalisuus tai amoraalisuus.

Häiriytyneenä sinipunainen ilmaisee ruumiissa kudosten hajaantumista, verenkierrossa punaisten ja valkoisten verisolujen erkanemista toisistaan tai jommankumman ylenmääräisyyttä; animaalisella tasolla voimien väärinkäyttöä, taikuutta; mentaalisella tasolla moraalin tajuamattomuutta, intohimojen aiheuttamaa ahdistusta ja palautumista animaaliselle tasolle.

Sen värähtely vastaa cis- tai des-säveltä ja Uranusta.

Ruusunpunainen. — Fyysisellä tasolla se vastaa orgaanisia kudoksia, ydintä ja kudosten ja luuston yhteyttä välittäviä hermoja ja sympaattista hermostoa.

Animaalisella tasolla rakentavaan oranssin toiminta vaikuttaessaan aineeseen johtaa aatteen sovelluttamiseen intohimojen hallitsemaan aineeseen ja vie täten aistirakkauteen.

Mentaalisesti oranssin valo punaisen aineellista tehtävää valaistessaan asettaa ihmisen hyvän ja pahan vaihtoehtojen väliin. Ihminen joko tarkastelee punaisen impulsiivista tekoa oranssin valossa vastustaakseen sitä tai mukautuu punaisen vienteihin, jotka ajavat häntä eteenpäin, ja oranssin kunnianhimoon, joka vetää häntä puoleensa. Hän on valon ja varjon välissä, ja hänen on tehtävä valintansa. Vaaleanpunaisesta voi siis nähdä, millainen on ihmisen tasapainosuhde hyvään ja pahaan.

Häiriytyneenä vaaleanpunainen ilmaisee ruumiissa aistien kiihtymystä, animaalisella tasolla rakkauden raivoa ja sukupuolisia paheita, mentaalisella tasolle älyllisesti perusteltua ja tarkoituksellista moraalisuutta.

Ruusunpunainen vastaa dis- tai es-säveltä ja Maata.

Topaasinkeltainen. — Fyysisellä tasolla se yhdistää vihreän edustaman hermotoiminnan oranssien ilmaisemien elinten toimintaan. Se on kuin tislausastia, joka tislaa sen, mitä se saa.

Animaalisella tasolla tämä väri, joka on syntynyt vihreästä, jonka tunnusmerkkinä on omaksuminen ja sovelluttaminen, ja rakentavasta oranssista ilmaisee halua tuoda ihmiskunnalle jotakin uutta. Se ilmaisee kolonisaatioprinsiipin kaikilla alueilla; se ilmaisee lähetystyöntekijän sieluntilan, poliitikon, tutkimusmatkailijan, sen, jolla on rakkaus tietoon ja joka haluaa antaa sitä muillekin.

Mentaalisella tasolla keltaiseen sisältyy moraalisten arvojen arvostaminen ihmiseen itseensä nähden. Sinipunainen osoittaa, onko ihminen moraalinen vaiko moraaliton, pääseekö hänen oma vaakansa, tasapainon vertauskuva, tasapainoon; ruusunpunainen punnitsee kuppeihin pannut lajit ja tekee valintansa; topaasinkeltainen arvostaa valinnan tuloksen. Siitä voi siis nähdä, missä määrin ihminen kykenee näkemään sen, mikä kussakin teossa on oikeata ja väärää.

Häiriytyneenä topaasinkeltainen ilmaisee ruumiissa kaikenlaisia seksuaalisia häiriöitä. Animaalisella tasolla apostolista laiskuutta tai sen vastakohtaa, fanatismia, mentaalisella tasolla hyvän kieltämistä, pahaa tahtoa.

Topaasinkeltaisen värähtely vastaa fis- tai ges-säveltä ja Proserpina-planeettaa.

Sinivihreä. — Fyysinen taso: Sinivihreä yhdistää vihreän assimilaatio- ja ekspansiotoiminnan sinisen järjestelytaipumukseen. Ruumiin kannalta tämä väri vastaa kudosten kasvua ja uudistumista (esim. hiusten ja kynsien kasvu).

Animaalinen taso: Sinisen ilmaisema taipumus. mystiikkaan ja vihreän taipumus ulospäin suuntautuvaan työhön synnyttävät yhdessä nerollisen inspiraation, joka painaa leimansa ihmiskunnan parhaimmistoon kautta aikojen. Tästä väristä voi päätellä henkilön taiteelliset taipumukset; ne suuntautuvat puheeseen, jos vihreä on voitolla, lyyriikkaan ja musiikkiin, jos sininen väri on voitolla.

Mentaalinen taso: Topaasinkeltaisen osoittaessa hyvän ja pahan arvostamista sinivihreä ilmaisee henkilökohtaista mukautumista prinsiippeihin, joka perustuu harmonian lakien todellisuuksille. Siinä nähdään vihreän omaksumis- ja sinisen järjestämistoiminta. Siitä voidaan päätellä, kuinka henkilö arvostaa muita heidän tekojensa moraalisuuden kannalta.

Häiriytyneenä tämä veden väri osoittaa plasman atrofiaa tai hypertrofiaa, animaalisella tasolla epäsointuisia ja kiihtyneitä tunteita, loiseläinluonnetta, ja mentaalisella tasolla moraalisen arvostelukyvyn puutetta

Se vastaa gis- tai as-säveltä ja Pluto-planeettaa.

Vaaleansininen. — Tämä väri on tulos sinisen sekaantumisesta indigoon ja valkoiseen valoon. Ruumiin kannalta se on koottu kahdesta väristä, joista toinen, sininen, vastaa verenkiertoa ja toinen, indigo, kudoksia ja verinestettä, ja ilmaisee rauhasten erittämiä nesteitä.

Animaalinen taso: Sinisen ilmaisema uskonnollisuus yhtyneenä indigon tietoisuuteen lähetystehtävästä antaa suuntautumisen korkeanlaatuiseen maailmasta eristävään psyykkisyyteen, kontemplaatiopyrkimykseen, joka kaikissa kolmessa tasossa kaikuessaan synnyttää moraalisen selvänäköisyyden.

Mentaalisella tasolla vaaleansininen symbolisoi tietoista tunkeutumista jumalallisen maailman salaisuuksiin, tavalliselta tieltä etääntymistä ja mystillisen tien omaksumista, joka johtaa ylösnousemukseen taivastason harmoniaan.

Häiriytyneenä se ilmaisee ruumiissa kaikkia huonosta verenkierrosta johtuvia sairauksia, animaalisella tasolla kiintymystä pahaan, kaikkeen, mikä myrkyttää sielun, mentaalisella tasolla ihmisen, joka tahtoo hankkia kykyjä ja valtaa mustalla magialla ja joka tulee riivatuksi; se merkitsee juurtuvaa pahaa, kapinoimista tasapainon lakeja vastaan, vaakaa, joka on tallattu maahan.

Vaaleansininen vastaa ais- tai b-säveltä ja Neptunusta.

Luonnollisista syistä yllä oleva, kahdesta viime vuoden numerosta jatkunut selostus ei ole täydellinen, vaan supisteltu, ehkäpä vajavainenkin. Niitä, jotka aurojen teoreettisesta tutkimuksesta uskovat saavansa valaistusta okkultismin arvoituksiin, ja niitä, jotka haluavat saada omille selvänäköisyyskokemuksilleen kriittisen mittapuun, suosittelemme selostuksemme kohteena ollutta Caslantin kirjasta. Se on, sikäli kuin pystymme arvostelemaan, parhaimpia intellektualistisesti väritetyn ranskalaisen okkultismin inspiroimia tutkielmia.

J. E. P.

Ruusu-Risti — marraskuu, joulukuu 1931, tammikuu 1932