J. Pohjanmies
Valon välähdyksiä pimeydessä — ajatelmia
Penkoessani kerran pöytälaatikkoni pohjia, osui käteeni nippu vanhoja käsikirjoituksia, jotka olivat kotoisin nuoruusvuosiltani. Minussa heräsi utelias halu silmäillä mitä silloin olin ajatellut, mitä tuntenut. Olinko siitä ajasta kehittynyt ja mitä uutta on ajatuselämääni tullut. Kokonaisuuden kannalta on joskus hyvä silmäillä taaksepäin.
Minulla oli nuoruudessani ajanjakso, jollainen varmaan on joka ihmisellä, jolloin jotain uutta, tai niin kuin nyt ymmärrän, jotain vanhaa heräsi tajuntaan ja etsi muotoa ilmentyäkseen. Sellainen aika minulla alkoi siinä seitsentoistavuotiaana, ja jatkui vielä vuosina, jolloin olin täyttänyt kaksikymmentä kolme vuotta. Tämä aika oli minulla kauneuden tajun heräämistä. Ja niin kuin nyt käsitän: totuudentajun heräämistä.
On erittäin vakuuttavaa ja terveellistä tarkastella joskus sitä elämänsä kohtaa, jolloin on seisonut omilla jaloillaan ja huomioinut elämää omintakeisesti. Nuoruudessahan näkyy totuus ja ihanteet kirkkaina ja ennakkoluulottomina. Nuoruusvuosina on ihminen oma itsensä. Nuoruusvuosina on ihminen puhdas itsekkyydestä ja sanotaan:
"Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan".
Minullakin oli siis tuollainen kirkas aika, sittemmin se peittyi elämän moniin valheisiin, kunnes taas miehuusajalla tuli (ruusuristiläisen elämänymmärryksen avulla) jälleen näkyviin.
Näinä kirkkaina vuosina oli minulla tapana kiteyttää kaikki tärkeimmät tapahtumat ja kokemukset aforismeiksi. Hämmästyksekseni nyt näen, että ihminen on pohjaltaan aina sama, ja että Totuus on myös pohjaltaan sama. Näen nyt, jolloin Ruusu-Ristiläinen elämänymmärrys on tullut vakaumuksekseni, että ennenkin olen ollut ruusuristiläinen, ja että siinä on Totuus, koska se on ollut omakohtainen tietoni silloin, kun sitä en ollut saanut "tartuntana" mistään ulkoapäin.
Mutta annan nuorukaisen puhua. Vuonna 1915, 1916, 1917:
Jos aiot elämässäsi jotain suurta ja kaunista tehdä, vedä itsesi varjoon.
Ellet ole varma omasta hyvyydestäsi, älä tuomitse toista.
Älä nurise vaikka ylitsesi kulkeekin murheen pilvi, eikö elämä ole riemun ja murheen vaihtelua.
Tutki elämää ja opi sitä ymmärtämään.
Voitko olla ojentamatta auttavaa kättäsi kuullessasi ympärilläsi äänettömiä avunhuutoja ja nähdessäsi henkistä kurjuutta.
Pyhitä elämäsi. Muista, että jokainen elämäsi hetki on kuin helmi, joka elettyäsi ikuisuuteen vaipuu. Itsestäsi riippuu, kuinka kauniina ne löydät, vaipuessasi itse helmiesi jälkeen.
Eläminen ei ole helppoa, jos otat oikein elääksesi.
Ponnistele. Ponnistele sitä kiihkeämmin mitä enemmän kohtaat tielläsi vaikeuksia ja olet viimein pääsevä voitolle.
Yksinäisyydessä löydät Oman Jumalasi.
Ole kiitollinen kaikesta.
Älä kahlehdi työtäsi kaavoihin, vaan toimi vapaasti, jos se suinkin on mahdollista.
Äla kadota malttiasi ellet heti saa mitä toivot ja odotat.
Mihin vaihtaisin nämä yksin viettämäni helmikimalteiset iltahetkeni? Kun keinutuolissani istun, ja tuossa edessäni on pöytä täynnä mietteitä, joita tässä itsekseni selvittelen; kun illan kajo kurkistaa akkunasta viekoitellen mielikuvituksen mukaansa ja ympärillä on rauha — ihmeellinen rauha. Mihinkö vaihtaisin? En mihinkään. Mitä kaipaisin? En mitään. Oi jospa aina voisin olla yhtä tyytyväinen!
Ellei päämäärä johon pyrit, ole edessäsi kyllin selvä, selvitä se ensi tilassa, muuten on ponnistelusi turhaa.
Sinä pyysit rikkautta, rukoilit kunniaa; kun sinä molempia sait, sano minulle: mitä sinulla on?
Älä ketään halveksi, kaikki elämässä ovat Sinun arvoisiasi.
Pyri nousemaan tehtäväsi yläpuolelle, mutta tunne aina olevasi sen alapuolella.
Ei kenenkään rehellisesti tehtyä työtä saa pitää vähä-arvoisena.
Pikkuseikat väistykööt suurempien tieltä.
Kasvata tahtoasi. Olet näkevä mahdottomuuksien muuttuvan mahdollisuuksiksi.
Mitä yksinkertaisempi olet, sen onnellisempi ja tyytyväisempi olet.
Varo, ihminen! Pelättävä on saatana, jonka tielläsi kohtaat. Tuhat kertaa pelättävämpi on kuitenkin se saatana, joka oman sydämesi syvyyksissä asuskelee.
Suojele ihanteitasi kuin henkeäsi! Kun ihanteet hukkuvat, vievät ne muassaan kaiken sen mikä ihmisessä on jaloa, puhdasta ja kaunista.
Ihanteitta elävä ihminen elää ainaisessa yksitoikkoisessa arkipäiväisyydessä: elämää ilman sisältöä.
Elämä ei ole heikkoja eikä masentuneita varten. Vain kestävät ja lujalla elämänuskolla varustetut saavuttavat päämääränsä. Hanki itsellesi elämänusko.
Halpaa on helpolla saatu onni, ja hyvinvointi, taisteluitta saavutettu, ala-arvoista.
On suuri onni osata mukautua olosuhteisiin.
Onni ei kaikille ole Onni samassa merkityksessä.
Niin kuin kosken kuohu kiven sileäksi hioo, samoin tuska sielun särmät kuluttaa.
Oikea, todellinen rakkaus on jotain sellaista, jota ei järjen lyhyellä mittapuulla mitata. Rakkaus on kuolemattomien sielujen koskaan kuolematon sukulaisuus ja on sukulaisuus sellainen, joka ei tunne ihmisten asettamia rajoja eikä ihmisten asettamia arvoja.
Jos sinulle on annettu onni tuntea syvän, puhtaan ja epäitsekkään rakkauden loimo rinnassasi, pidä se taivaan korkeista lahjoista korkeimpana lahjana, vaikkapa se murskaisikin maallisen elämäsi onnen. Kerran, ellet jo täällä, niin ainakin kuoleman porttien tuolla puolen, olet siitä lahjasta iloitseva.
Järki ei hyväksy unelmia. Siitä huolimatta on järki vain tajuamattoman vähäinen osa unelmista, jotka kuolemattomina ikuisten aikojen halki kestävät, järjen jäädessä mustaan multaan maatumaan.
Ei valoa ellei varjoa. Ei hyvyyttä ellei syntiä.
Olla olevinansa jotain, edellyttää naurettavaa turhamielisyyttä, lyhyesti: luonnetta joka ei mitään ole. Olla todella jotain, tietää neroutta joka itsensä peittää, itsensä uhraa, rakastaa ja kärsii.
Kuihtuminen on puolen kuolemaa, puolen elämää on rauha, puolen taitoa on tyyneys, puolen tuskaa rakkaus. Tunne tuska, tunnet parhaimman ystäväsi. Tunne kaipaus, näet tulevien aikojen tulitornin kutsuvan valon. Tunne köyhyys, tunnet suojelevan veljesi, jonka vakava katse pelastaa sinut vajoamasta turhamaisuuksien liejuun. Tunne rakkaus, tunnet Elämän Mestarin kuluttavan tulen, joka sielusi syvyyksistä elävää kultaa hakee. Niinpä: tunne tuskaa, kaipaa, ole köyhä, kärsi, rakasta ja anna sielusi kulua. Se on Mestarin tarkoitus, että olisit kirkas ja puhdas tulevien aikojen täydellisyydessä.
Ei ole suuri taito puhua totta toiselle, vaikeampi on olla itselle aina rehellinen.
Joka vakaumuksistaan tahtoo tinkiä, painakoon päänsä alas. Hän ei ole arvollinen miehen nimeä kantamaan.
Nosta pääsi alakuloinen, synkkä mies. Jumala on kasvun antanut, katso, toiveittesi tuhkasta nousee elinvoimainen taimi.
Älä pelkää, et ole hetkeäkään yksin.
Toisille tuottamasi ilo antaa suuremman koron kuin luuletkaan.
Olet onnellinen saadessasi rakkautta — ja monin verroin onnellisempi saadessasi rakastaa.
Kaikki se kulta, jonka vastoinkäymisissä kadotamme, ei ole omistamisen arvoista.
Elämä on lyhyt. Siksi on erinomaisen tärkeätä muistaa velvollisuutemme kutsumuksessamme. Vielä tärkeämpi on muistaa velvollisuutemme ihmisenä. Vielä kerran sanon: elämä on lyhyt.
Kun olet hyvä jollekin, osoita sitä hyvyyttäsi harkitusti. Sanotaan, ettei hyvyyttä voi koskaan jakaa liikaa. On kuitenkin viisasta valita ja löytää oikea tapa, jolla sitä eri ihmisille osoitetaan.
Elämä on lyhyt. Kuka tietää, näkevätkö silmäni koskaan ns. parempia aikoja. Vetoan ajan henkeen ja kaiken kehitykseen. Minun on uhrattava kaikki ja tehtävä kaikki mitä voin sen työn hyväksi, joka on kutsumukseni, ja sen asian eteen, joka on aatteeni.
Vain itsensä voittanut voi olla rauhantekijä.
Ruusu-Risti — helmikuu 1930
Etusivu Sekalaista