Vain sydämellä näkee hyvin
- Siinäpä älykäs ihminen!
- Kunpa en itse olisi näin tyhmä!
- Tuo ei ole ihan viisasta.
- Sydämessäni tiesin toimivani oikein.Moni on kuullut vastaavia kommentteja erilaisissa tilanteissa — toisiin tai itseen liittyen. Äly, sen mahti tai sen vähyys ovat aina puhuttaneet ihmistä. Älykkyyttä on pidetty ihailtavana ja kenties kadehdittavanakin ominaisuutena. Vähä-älyisyys on puolestaan nähty säälittävänä vajautena. Sydäntään kuunteleva on taas määritetty "tunteelliseksi haaveilijaksi", jonka ongelma on tunteiden tuominen järjen valtapiiriin. Älykkyyden ja viisauden käsitteitä on usein käytetty synonyymeinä. Seuraavassa esitetyn näkökannan perusteella ne kuitenkin ovat kaksi eri asiaa. Niiden välillä on merkittäviä eroja. Kirjoituksessa esitetään myös, ettei järkeä ja tunnetta tarvitse pitää toisensa poissulkevina orientaatiotapoina.
Mitä on älykkyys? Kuka tahansa voi tehdä älykkyystestin, jonka perusteella saa selville älykkyysosamääränsä. Esimerkiksi Mensa käyttää Cattellin&Cattellin kuviopäättelytestiä, jossa testattavan on osattava päätellä kuinka kuviosarjat loogisesti jatkuvat. Tämän tyyppisten testien valossa älykkyyttä voi verrata kykyyn laskea ja hahmottaa nopeasti; eri tyyppisten kuvioiden määrä ja esiintymisjärjestys noudattaa testinlaatijan valitsemaa logiikkaa, jonka testattava pyrkii löytämään. Testin perusteella älykkääksi osoittautuva näkee nopeasti kuvioiden välisen yhteyden soveltamalla klassisen logiikan yksinkertaisia päättelysääntöjä.
Onko kuviopäättelytestit hallitseva, älykkääksi "todistettu" ihminen viisas? Vai onko viisaus jotakin muuta? Yhä useamman mielestä on. Viisaudessa äly ja tunne yhdistyvät. Viisas näkee asioiden välisen syvällisen yhteyden. Viisas tuntee myötätuntoa kaikkea elollista kohtaan. Viisas näkee yksityiskohdissa kokonaisuuden ja kokonaisuudessa yksityiskohdat. Viisas näkee pienen suuressa ja suuren pienessä. William Blaken sanoin:
"To see a world in a grain of sand,
And a heaven in a wild flower,
Hold infinity in the palm of your hand,
And eternity in an hour."
Älykkyys ei sinällään ole tavoiteltavaa tai kadehdittavaa. Se on vain yksi askel henkisen kehityksen polulla. Sen sijaan viisaus on jotakin tavoittelemisen arvoista, se on kalliimpaa kuin kulta, arvokkaampaa kuin jalokivet.Asiaa voidaan tarkastella kolmen kategorian avulla. Näiden kategorioiden valossa ihmisen kehitys hahmottuu kolmivaiheisesti; sydämen tuntona, järjen logiikkana ja sydämen logiikkana. Aluksi ihminen elää sydämen tunnolla. Sydämen tunto edustaa lapsenmielistä suhtautumista maailmaan ja eläviin olentoihin. Sydämen tunto merkitsee luontevaa myötäelämisen kykyä, kykyä ihmetellä, kykyä rakastaa.
Seuraavassa vaiheessa maailman myrskyt sammuttavat lapsen uskon, sydämen tunnon. Ihmisestä tulee korostuneesti älyllinen olento; hän astuu järjen logiikan piiriin. Järjen logiikan ihminen on älykäs. Hän on vakuuttunut järkipäättelyn tehokkuudesta. Hän pitää tunteita päättelyä haittaavina tekijöinä ja pyrkii sen vuoksi minimoimaan niiden osuuden tai ainakin rajaamaan todellisuutta järkiasioista ja tunneasioista koostuviksi. Hän ehkä myöntää tunneasioiden todellisuuden, mutta ensisijaisesti tosiolevana hän pitää kvantitatiivisin keinoin havaittavissa olevaa. Älykäs ihminen luottaa aistihavaintoon, kausaliteettiin, induktioon, deduktioon ja klassiseen logiikkaan.
Järjen logiikka tunnustaa tunteiden merkityksen, mutta näkee ne tyypillisesti järjen vastakohtana ja sille alisteisina. Järjen logiikassa tunteiden ja järjen yhteensovittaminen on mahdotonta. Äly repii tietoisuuden ja todellisuuden kahteen osaan, järjen ja tunteiden valtakuntiin. Moderni, kriittinen ihminen on ensisijaisesti järjen logiikan muodostaman valtakunnan kansalainen. Tiede ja tieteen saavutukset ovat loistava osoitus järjen logiikan voimasta. Mutta kuten Paavali sanoo:
"vaikka tuntisin kaikki salaisuudet
ja kaiken tiedon
ja vaikka minulla olisi kaikki usko,
niin että voisin siirtää vuoria,
mutta minulta puuttuisi rakkaus,
en olisi mitään"
(1.Kor.13:2).Äly ilman tunnetta, logiikka ilman rakkautta tekevät ihmisestä ja hänen kauttaan myös maailmasta kovan ja kylmän.
Mitä on viisaus? Viisaudessa sydämen tunto ja järjen logiikka yhdistyvät salatulla, saumattomalla tavalla ja näin ihminen on siirtynyt henkisellä tiellä kolmanteen vaiheeseen, sydämen logiikkaan. Sydämen logiikassa äly ja tunne, järki ja sydän toimivat yhdessä. Kun järjen logiikkaa voidaan kutsua sydämettömäksi logiikaksi, viisaassa sydämen logiikassa tietoisuus on jumalallisen rakkauden läpivalaisema.
"Autuas se ihminen, joka on löytänyt viisauden,
ihminen, joka on saanut taidon.
Sillä parempi on hankkia sitä kuin hopeata,
ja siitä saatu voitto on kultaa jalompi.
Se on kalliimpi kuin helmet,
eivät mitkään kalleutesi vedä sille vertaa.
Pitkä ikä on sen oikeassa kädessä, vasemmassa rikkaus ja kunnia.
Sen tiet ovat suloiset tiet, sen polut rauhaisat kaikki tyynni.
Elämän puu on se niille, jotka siihen tarttuvat;
onnelliset ne, jotka siitä pitävät kiinni."
(Snl. 3:13-18)Sydämen logiikka sisällyttää itseensä lapsenmielisen uteliaisuuden ja hyväntahtoisuuden, älyllisen analysointi- ja syntetisointimekanismin sekä ennen kaikkea rakkaudellisen suhtautumisen kaikkeen olevaan. Sydänloogikon tahto, tunne ja äly muodostavat triadisen logosliiton. Tässä logosliitossa itseys ja sen myötä maailma eheytyvät. Järjen logiikan erottamat tunteen ja järjen valtapiirit yhdistyvät sisäisen ja ulkoisen todellisuuden osalta. Todellisuus on yksi. Ajattelun painopiste laskeutuu pään tasolta sydämen tasolle.
Edelläesitettyä ei tule käsittää siten, että sydämen tunto, järjen logiikka ja sydämen logiikka erottuisivat selväpiirteisesti toisistaan tai että ne seuraisivat lineaarisesti toisiaan. Esitetyt tyylit ilmenevät harvoin puhtaasti tietyssä yksilössä. Sen sijaan tyypillistä on, että ne esiintyvät vaihtelevassa määrin painotettuina. Mallin tarkoitus on toimia eräänä apuvälineenä omaa tietä ja päämäärää selvitettäessä.
Kuinka meistä tulee sydänloogikkoja? Suuren työn ja armon kautta. Tässä alkemistisessa työssä minän tulee vähetä, vetäytyä sivuun ja siten antaa tilaa todelliselle itseydelle. Suuren työn tekijä vetäytyy kammioonsa ja kumartaa syvään. Tämä ei välttämättä merkitse erakon elämää, vaan sitä että polulla kulkija elää kyllä edelleen maailmassa mutta ei maailmasta. Siispä henkisellä tiellä kulkeva on kahden maailman kansalainen.
Nykyajan ihmisen suurimpia erehdyksiä on samaistuminen persoonaan. Arkiajattelussa pidetään tavoiteltavana olla persoonallinen. Oivallus persoonasta vain naamiona (ital. persona = naamio) auttaa meitä luopumaan persoonasta. Todellinen itseytemme ei ole persoonamme. Vasta uhratessamme persoonan, löydämme todellisen itseytemme. Kristus sanoo, että joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen (Matt. 10:39). Tässä elämä on persoonan kautta määrittyvä elämä. Persoonaan ripustautuva todellisuus on katoavaista. Tämän todellisuuden, tämän elämän kadottava löytää todellisen elämän, joka on ylipersoonallista. Minäisyyden uhraus on välttämätöntä. Vain tämän uhrauksen myötä todellinen itseytemme, joka on kätketty sisäämme jumalallisen kipinän muotoon syttyy täyteen liekkiin. Tällöin voimme Paavalin sanoin todeta etten enää minä elä, vaan Kristus elää minussa (Gal. 2:20).
Antoine de Saint-Exupéryn rakastetussa pikku-prinssissä viisas kettu viittaa juuri sydämen logiikkaan paljastaessaan pikku-prinssille salaisuutensa.
"Hyvästi," kettu sanoi.
"Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen:
Ainoastaan sydämellään näkee hyvin;
tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.""Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä,"
pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.Sydänloogistukaamme!
JälleensyntyminenKristinuskon dogmit ihmetyttivät usein Dofriasta.
Kerran hän pohti jälleensyntymisopin ja kristinuskon suhdetta.Reinkarnaatiooppi eli oppi jälleensyntymisestä oli kauan osa alkukristillisyyttä ja vasta vuonna 553 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa kirkkoisät sanoutuivat irti reinkarnaatiosta.
Miksi näin tehtiin? Vastaus riippuu selittäjästä; klassiseen kristilliseen dogmatiikkaan sitoutuva selittää, että gnostisista harhaaineksista oli päästävä eroon, tilanne oli selkiytettävä, ja niinpä päätös tehtiin.Mikä on totuus tässä asiassa?
Onko gnostismi harhaoppia?Dofrias oli itse vakuuttunut siitä, että reinkarnaatio-oppi sekä syyn ja seurauksen laki läpäisevät todellisuuden. Niiden myötä toteutuu todellinen oikeudenmukaisuus. Hän mietti edelleen.
Historiallisesti tähän yhteyteen liittyy sielujen pre-eksistenssikysymys. Konstantinopolin päätös on yhteydessä tähän kysymykseen. Luoko Jumala ihmissielun syntymähetkellä vai ovatko sielut 'ikuisia'. Mikäli Jumala luo sielun syntymähetkellä, voidaan kysyä miksi Jumala näyttää antavan toisille 'luontaisen' taipumuksen hyvään, ja toisille taipumuksen pahaan. Miksi Jumala luo ihmisolentoja, joista toisille on 'luontevaa' hakeutua totuuden tuntoon, ja toisille on 'luontevaa' orientoitua ateistisesti? Näyttää siltä, että saamme kovin erilaiset lähtökohdat elämäämme; toiset syntyvät 'otollisiin' olosuhteisiin ja toiset eivät.
Kristillisten dogmaatikkojen mielestä kuitenkin viimeisen tuomion valossa kaikki tuomitaan samoja kriteerejä käyttämällä. Voidaan kysyä: eikö hyviin olosuhteisiin päässeellä ollutkin paremmat mahdollisuudet pyrkiä totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen; elämään Jumalan yhteydessä? Entäpä epäotollisiin olosuhteisiin syntyneet — kuinka heissä saattoi herätä totuuden jano, jos he saivat vain huonoja vaikutteita?
Onko Jumala siis epäoikeudenmukainen?
Miten voidaan selittää se, että on lapsineroja ja toisaalta on vähälahjaisia?
Sielujen pre-eksistenssi ei sinällään kysymystä ratkaise; mikäli sielut ovat 'odottamassa' Jumalan luona ja putkahtavat sitten syntyvään ihmisolentoon, miksi toiset sielut ovat 'parempia' kuin toiset? Olipa pre-eksistenssiä tai ei; klassisen dogmatiikan valossa sielua odottaa tämän elämän jälkeen ns. välitila, jonka jälkeen viimeisellä tuomiolla ratkaistaan, kuka on 'turvautunut' Jeesukseen ja siis pääsee ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä ja toisilla taas on edessä ikuinen 'itku ja hammastenkiristys'.Konstantinopolin kirkolliskokous v. 553 päätti tietyistä anateemoista eli kirkonkirous ja yksi näistä kohdistui Origeneen oppiin sielujen pre-eksistenssistä ja siihen liittyvästä reinkarnaatio-ajatuksesta. Näin sitouduttiin käsitykseen, jonka mukaan Jumala luo ihmissielun syntymähetkellä ja sielu elää vain kerran maan päällä kohdatakseen sitten lopullisen kohtalonsa viimeisellä tuomiolla.
Dofrias tarkisti kirjasta Konstantinopolin päätöksen tarkan sanamuodon.
"Jos joku kannattaa väitettä sielun tarunomaisesta preeksistenssistä ja siitä seuraavaa väitettä kauheasta takaisintulosta, hän olkoon kirottu."
Oppi ikuisesta kadotuksesta oli aina tuntunut Dofriaan mielestä vastenmieliseltä.
Oppi on hyvin ongelmallinen ja epätyydyttävä sekä älyllisesti että tunteen tasolla; mitä järkeä on luoda ihmissieluja, joista osan 'tietää' joutuvan ikuiseen kadotukseen? Eikö Jumala olisi voinut jättää luomatta nämä ikuiseen kadotukseen joutuvat sieluparat? Jumalan sanotaan olevan Rakkaus — onko tällainen menettely rakkautta? Onko tämä oikeudenmukaista? Tilanne mutkistuu entisestään, kun ajatellaan vaikkapa murhamiestä, ihmistä joka on tehnyt mitä kauheimpia tekoja koko elämänsä ja joka sitten kuolinvuoteellaan sanoo 'minä uskon Jeesukseen' — klassisen kristillisen dogmatiikan valossa miestä odottaa ikuinen autuus. Toisaalta henkilö, joka on elänyt 'tavallisen' elämän; ei ole murhannut eikä mitään kauheuksia tehnyt, on tehnyt hyvää mutta on tehnyt myös virheitä — tällaista henkilöä odottaa ikuinen kadotus.
Tilanne näyttää järjettömältä. Tyypillinen 'uskovaisen' tapa on vakuuttaa itselleen, että oikeudenmukaisuus kyllä toteutuu, Jumala tuomitsee oikein, me emme voi rajallisella järjellämme ymmärtää Jumalan aivoituksia . . . näin dogmaatikko yrittää rauhoittaa mieltään. Tällaiselta dogmaatikolta on kuitenkin kysyttävä: miksi Luojan luomalla ihmisellä on järki ja tunteet? Miksi järki ja tunteet harhauttavat meitä näin?
Dogmaatikko vastaa: niin, mehän olemme langenneita olentoja. Aatamin lankeemuksen vuoksi olemme etääntyneet Jumalasta, me kaikki olemme viallisia . . . me emme enää pysty järkeämme ja tunnettamme käyttäen saamaan yhteyttä Jumalaan, yhteys on peruuttamattomasti katkennut . . . koko ihmiskunta on menettänyt alkuperäisen yhteyden Jumalaan . . .
Tämä asia kuitenkin johtaa uusiin ongelmiin, uusiin kysymyksiin: miten ihmeessä yksittäisen henkilön virhe langetetaan meidän kaikkien niskaan? Yksi tekee virheen ja kaikki kärsivät? Onko tämä oikeudenmukaista? Ja mikä oli tuo kuolettava virhe? Aatami halusi tietää enemmän, Aatami halusi erottaa hyvän ja pahan . . . tämäkö oli väärin?
Jos Aatami ei olisi mitään kysellyt, kaikki olisi hyvin? Mieletöntä! Jumala, jonka väitetään näin ajattelevan, ei ole rauhan, rakkauden eikä järjestyksen Jumala, vaan mielipuolinen diktaattori. Kuka haluaisi palvella tällaista olentoa?
Dogmaatikko edelleen toteaa, että meidän ajatuksemme ovat niin kaukana Jumalan ajatuksista ja suunnitelmista että on vain parempi luottaa siihen että kaikki kääntyy parhain päin . . . dogmaatikko joutuu kieltämään järkensä, tunteensa, itsensä . . . dogmaatikko joutuu turvautumaan epä-älyllisyyteen, tunteidensa paaduttamiseen, siis epärehellisyyteen, jotta hän pysyy 'uskossa'.
Näin menetellessään dogmaatikko leikkaa ihmisolennon usko-olennoksi ja järkiolennoksi. Jako ulotetaan myös todellisuuteen; uskon asiat muodostavat oman alueensa, jossa suunnistetaan uskontojen avulla. Uskonnot kuvaavat metafyysistä todellisuutta, johon järkipäättelyllä ei ylletä. Usko on uskoa eikä siis järjen asia . . . Järjen piiri taas kuuluu tieteelle. Tieteen asia on tutkia järjellisyyden piiriin kuuluvaa todellisuutta. Tieteen kaikkivoipaisuuteen luottava pitää tieteen tutkimaa todellisuutta ainoana todellisena todellisuutena.
Dofrias huokasi.
Tässä ollaan ongelman ytimessä. Tästä seuraava kaksinaisuus, tietoteoreettinen ja ontologinen dualismi, skitsofreninen harha läpäisee länsimaisen ihmisen todellisuuden. Tämä harha on kuin sokea piste tajunnassamme.
Tämä tauti estää meitä ymmärtämästä, mistä todellisuudessa on kysymys. Tämä ajatusvirhe jakaa ihmiset uskoviin ja järki-ihmisiin. Ja kaikki tämä vain sen takia, että dogmaatikon Jumala-kuva on väärä. Kun kirkko leikkasi itsestään gnosiksen luuloteltuna harhaoppina, se samalla sulki itseltään oven oikeaan henkiseen todellisuuskäsitykseen.
Dogmeihin takertunut kirkko johtaa todellisuuden pirstoutumiseen. Kirkko on hukannut avaimen ja nyt on korkea aika löytää tuo avain uudestaan. On uskonpuhdistuksen aika.Kun asetelmaa tarkastellaan vilpittömästi, on helppoa todeta että Jumala-käsitys, joka johtaa edelläkuvattuihin johtopäätöksiin, on sekä sydämen että järjen vastainen. Kristillisen dogmatiikan Jumala on mielivaltainen januskasvoinen kauhistuttava Jumala; vanhan testamentin Jahve ja Kristus Jeesuksen rakastava Isä eivät voi olla sama olento, vaikka dogmaatikkomme niin väittää. Vanhatestamentillinen Jahve-'oikeudenmukaisuus', joka tuomitsee ihmiset ikuiseen autuuteen tai kadotukseen Jeesus-tunnustuksen perusteella edustaa todellisen oikeudenmukaisuuden irvikuvaa.
VT:n Jumala, joka kehottaa tappamaan kokonaisen kaupungin asukkaat, ei voi olla sama olento, joka UT:ssa nimetään itse rakkaudeksi. Vain dogmaattisista dogmaattisimmat voivat näin väittää. VT:n Jahve kostaa isien pahat teot toiseen ja kolmanteen polveen ja mustasukkaisesti vaatii itsensä palvomista. UT:n Isä Jumala on Rakkaus, joka kehottaa meitä anteeksiantoon, lähimmäisenrakkauteen, täydellisyyteen . . . onko kyse samasta olennosta?
Sydän ja järki ovat tässä aivan oikeassa. Jumala ei ole mielivallan eikä mielipuolisuuden Jumala. Jumala on rauhan, rakkauden ja järjestyksen Jumala.
Unohtakaa dogmit.
Unohtakaa muodollisuus, kaavamaisuus!
Varttukaa henkiseen täysi-ikäisyyteen!Tämä merkitsee tietoista astumista henkiseen elämään. Henkinen elämä on LogosLoogista TotuusHyvyysKauneus -elämää Jumalassa, Kristuksessa. LogosLoogisuus on älyn ja tunteen Viisausliitto sisäisen Kristus-prinsiipin kautta.
Ystävät, tulkaamme täydellisiksi, olkaamme täydellisiä
niin kuin Taivaallinen IsäÄitimme on täydellinen!Mikä sitten ratkaisee viimeisen tuomion, ikuisen kadotuksen ja autuuden kysymyksen? Vastaus on: syyn ja seurauksen laki sekä reinkarnaatio. Se, mitä olen nyt, on seurausta siitä mitä olin eilen. Tämä ei johda fatalismiin, sillä minulla on vapaus valita; haluanko edistyä hyvyydessä, haluanko elää hyvin. Lapsinerous taas selittyy sillä, että sieluolento, joka ruumiistuu, on aiemmassa elämässään tai elämissään tehnyt paljon töitä kehittääkseen taitojaan. Luontaiset kykymme ja taipumuksemme ovat seurausta aikaisemman elämämme ponnisteluista tai ponnistelemattajättämisistä. Toiset ovat ponnistelleet enemmän ja toiset vähemmän; niinpä toiset ovat pidemmällä elämän koulussa ja toiset opettelevat alkeita. Elämän koulua käydään tällä planeetella niin kauan kunnes on valmis toisenlaisiin tehtäviin täällä tai muualla.
Miksi emme muista aikaisempaa elämäämme? Fyysinen kehomme hajoaa kun siitä lopullisesti poistumme ja sen mukana katoaa 'aivo'sidonnainen muistiaines; jälleensyntymismuisti liittyy 'korkeampaan', minuuteen, ja harva meistä on itsetietoinen tällä tasolla. Mikäli pystymme luopumaan persoonallisuudestamme (itsekkyys, egoistiset halut, toiveet, pyrkimykset) ja tulemaan tietoisiksi tosi-itseystasolla, voimme myös tarkastella menneitä elämiämme.
Myös hypnoosiin kautta on saatu esille sivupersoonia, jotka joissakin hyvin raportoiduissa tapauksissa näyttävät tukevan reinkarnaatiohypoteesia. On myös tapauksia, joissa pieni lapsi on kivenkovaan väittänyt eläneensä aikaisemmin, kertonut yksityiskohtaista tietoa aiemmasta perheestään, elinympäristöstään, kuolintavastaan jne. — tietoa, jota lapsi ei ole mitenkään voinut muuta kautta hankkia.
Sinällään huomiota ei kannata väärällä tavalla kiinnittää reinkarnaatioon. Mikä tai kuka olin aiemmissa elämissäni — tämä ei ole merkityksellistä, sillä ratkaisevaa on mitä olen juuri nyt. Se miten olin aiemmin 'vaatetettu' ei ole merkityksellistä. Juuri nyt minulla on tietyt eväät, tietyt mahdollisuudet, ja todellisen vapautumiseni, tieni totuuden tuntoon voin aloittaa tässä ja nyt.
Jumalan valtakunta on lähellä — se ei ole tuolla eikä se ole täällä; katso; Jumalan valtakunta on jo tullut, sisäisesti!
Ulkoinen Jumalan valtakunta toteutuu, kun koko ihmiskunta tulee totuuden tuntoon. Juuri nyt on otollinen aika, nyt on aika tehdä parannus ja kääntyä!Persoonassamme on monenlaista epäpuhtautta; tosi-itseytemme kohtaaminen Kristuksessa mahdollistaa totuudellisuuden täyden toteutumisen ajatuksissamme, teoissamme, elämässämme. Christo in nobis! — Kristus meissä.
Kristuspotentiaali sinussa ja minussa. Voi puhua myös Buddha-potentiaalista. Kristus Jeesus ja Gautama Buddha ovat toki eri henkilöitä, mutta heissä molemmissa realisoitui Ihmisyysideaali.Kirkoissa korostetaan Christo pro nobis -ajattelua, eli Kristus meidän puolestamme. Tämä liitetään kummalliseen sovitusoppiin; Jumala 'tappoi' itsensä ihmisessä, jotta ihminen joka 'turvautuu' tuohon veritekoon, pelastuisi. Tämä logiikka ei järjelle eikä tunteelle avaudu.
Uskonpuhdistus — on tullut aika rukoilla IsäÄiti Jumalaa hengessä ja totuudessa!
Yormeister
http://i.am/yormeister
email: yormeister@notme.com