Jumalan olemuksesta
1. Tuntematon jumala ilmenemättömänä
Jos tutkimme Jumalaa hänen olemuksensa rajattomuuden kannalta, esiintyy hän meille käsittämättömänä ja selittämättömänä. Tuntematon on meille se ilmenemätön Jumala, olemisen mahdollisuus, joka ei ajattele eikä toimi, mutta pyrkii lähentyäkseen toimintaa ja sisältää omassa olemuksessaan mahdollisuuden kaikkiin tuleviin olentoihin. Me emme kuitenkaan voi luoda itsellemme mitään käsitystä Tuntemattomasta muuten kuin analogian lakien mukaan vertaamalla sitä ihmiseen, joka — kuten sanotaan — on luotu Jumalan kuvaksi.
Yön aikana, kun ihminen nukkuu, on häntä helpompi tutkia, kuin silloin, kun hän on valvetilassa.
Ihmisen nukkuessa jatkaa hänen fyysinen ruumiinsa olemassaoloaan, elämistään, johon sitä pakottaa elollissielu, joka on osallinen kosmillisesta kaikkeuselämästä, mikä ei koskaan pysähdy eikä katoa.
Mutta nukkuva ihmisruumis ei ajattele eikä toimi. Fyysisessä ruumiissa sijaitsevat hermokimput, ollen todellisia voimavarastoja, käyttävät hyväkseen tätä toimettomuutta täyttääkseen varastoansa erilaisilla nesteillä, valmiina alkamaan toimintaansa.
Samalla tavalla voimme lähtökohdaksi, tutkiessamme Tuntematonta, ottaa Jumalan unitilan sen meille käsittämättömän ajanjakson kestäessä, jota nimitetään Parabrahman yöksi.
Jumala on nukuksissa! Hänen ääretön ruumiinsa, joka sisältää kaiken, jatkaa elämistään ikuisuudessa, vaikka verhottuna yön pimeyteen. Jumalallinen Ajatus, joka on hänen tahtonsa käyttöväline, on ikään kuin kokoon puserrettuna yhteen ainoaan paikkaan, äärettömän ruumiin aivoihin ja on herätessä valmiina astumaan toimintaan, kun Jumala tahtoo toiminnan mahdollisuudesta siirtyä ilmeiseen toimintaan.
Tässä nukkuvassa Jumalassa voimme niin muodoin havaita kolme erilaista olemuspuolta, jotka ovat: 1) tahdon olemus mahdollisuutena, 2) ajatusolemus mahdollisuutena ja 3) elollisolemus todellisuutena eli Valo-Ruuumis. Nämä kolme olemuspuolta muodostavat sen, mikä voidaan sanoa Olemisen Kolminaisuudeksi.
2. Jumala ilmentää itsensä. Kolminaisuus, nelinäisyys.
Parabrahman pitkä yö päättyy! Jumala herää! Parabrahman päivä koittaa. Sama, mikä tapahtuu ihmisen herätessä unesta, tapahtuu myös tässä. Jumala alkaa tulla tietoiseksi itsestään. Mikään ei silloin estä hänen tahdonolemustaan siirtymästä mahdollisuudesta toimintaan siten että ensiksi käyttää ajatustaan, joka nukkuessa oli ollut kokoon käärittynä. Mutta toiminta ei tule täydelliseksi eli tajuttavaksi, ennen kuin ajatusta seuraa Sana eli Ele, sillä ihminenkin saattaa ajatella ilman että Hänen ajatuksensa tulee tunnetuksi, ellei hän ilmaise sitä sanoilla tai eleillä. Hänen ajatuksensa voi kyllä näkymättömällä tavalla ulottua fyysisen ruumiin ulkopuolelle, mutta sana ja ele ovat ainoat, jotka kiihottavat hänen ruumiinsa näkyväiseen toimintaan.
Mutta ihmistä ja Jumalaa verratessa analogian lain mukaan täytyy huomauttaa, että ihminen ajattelee sisäisesti ja toimii ulkonaisesti, jota vastoin Jumala ajattelee ja toimii yksinomaan sisäisesti, koskapa ei mitään ole olemassa hänen ulkopuolellaan.
Voimme siis sanoa, että Jumalan herätessä 1) tahdonolemus astuu rajan yli mahdollisuudesta todellisuuteen; tämä on Jumala Isänä, 2) ajatus-olemus siirtyy mahdollisuudesta todellisuuteen leviämällä joka kohtaan Jumalan äärettömässä ruumiissa; tämä on Jumalan hengitys eli Pyhä Henki; ja 3) tahdon-olemus ja ajatus-olemus yhdessä muuttuvat toiminnaksi Jumalan äärettömässä ruumiissa, siten esiintuoden Pojan, joka on Sana.
Nämä kolme olemuspuolta Jumalassa muodostavat Jumalan Kolmiyhteyden.
Poika eli Sana ilmentää itsensä Jumalan äärettömässä ruumiissa. Tämä ruumis, joka täyttyy jumalallisesta ajatusaineesta, on Jumal-Morsian, ikuinen äidin-kohtu, jossa kaikki tulevaisuudenmahdollisuudet ottavat muodon, tahdon, eli Isän, ajatuksen eli Pyhän Hengen ja sanan eli Pojan mukaan.
Isä, Pyhä Henki, Poika ja Morsian, joka on Ikuinen Luonto, muodostavat yhdessä Suuren Nelinäisyyden. 1 + 2 + 3 + 4 = Kymmenen = Suuri Kaikkeus.
Aur-lehdestä (1912)
suom. J. A. Linden
Ruusu-Risti — helmikuu 1927