Kuoleman kautta
Niinkuin autio maa,
lakastunut ja musta
ikävöi mennyttä kukkeuttaan,
niinkuin alaston, paljas puu
uneksii, janoaa
auringon lämpöä, armoitusta,
— niin on minun sieluni
sairas ja alakuloinen.
Vuottelen, vuottelen päivin ja öin,
aamusta iltaan ikävöin
Sinun tuloas, ylimpäni,
minun ainoa ystäväni.
Ah, olen kuihtunut,
käynyt niin kurjaksi,
uskoni vaihtunut
hurjaksi synnin työksi —
Kohtalon salama
Minut maahan syöksi,
langetti kuoleman kynnykseen.
Miksi, ah, miksi liian myöhään saavut,
oi, pelastajani,
minun valkea vapahtajani?
Jo kalman varjot päälleni lankeaa,
satojen silmien ahnaat peitset
mua uhkaa, ahdistaa —
Ruumiini tunnoton —
kourissa, kuoleman —
turtuu jo jääksi —
Voi, viimeinen liekki jo sammui,
mustaksi hiileksi
paloi murtunut sydän — — —
* * *
— Rakkaani, raukkani,
ainoani!
Nouse, nouse ja herää!
Luonasi olen, sun lähelläs!
Sua kutsuvi ystäväs!
Etkö kuule, mun kalleimpani?
— Sinut herätän, nostan haudasta pois,
lämmitän omalla lämmölläni,
veren annan sinulle sydämestäni,
sinut terveeksi jälleen teen.
Katso! Avaa silmäsi valkeuteen!
— Sillä yö on jo poissa ja poissa on kuoleman ota,
poissa on epätoivo, poissa on synti ja sota,
ja kärsimyskalkki
on juotu jo pohjaan asti,
Yhdessä, ystävät, kuljemme
kunnaille elämän valon,
syliin toisemme suljemme
kullassa nousevan auringon palon,
ja huulilta onnellisilta
kiitosvirtemme autuas vierii,
korkeuden äärihin kierii —
Jussi Snellman
Ruusu-Risti — huhtikuu 1927
Auringon vuorella
Auringon vuorella seisoin,
katselin koillista kohti.
Yö alas laaksoon hukkui.
Taivas ylläni loimusi, hohti,
alhaalla ihmiset nukkui.
En ollut ihminen,
sammal, en kivi, en puu:
hetkenä autuaana
elämä unena unhoittuu — — —
Väristys onnekas
karkaa sieluni yli,
luonto nyt henkeään vetää,
riemusta paisuu maaemon syli — — —
Taivaan ruskoiset
rannat kultien välkettä valaa.
Ihme!
Ihme, kaikista suurin,
eessä mun silmäini palaa!
— Aurinko! — eilinen, —
uusi,
valasi ikuisen täytät!
Aurinko, kimaltokirkkahin!
Aurinko, valoista valtavin!
Elämän ruhtinas, riemullinen, pyhä aurinko, armollinen,
ihanat kasvosi näytät — — —
— — — — — — — — — —
Tunnen: sieluni,
puhdas,
sieluni, syntiä vailla,
siiville nopeille nousee,
kiitää joutsenen lailla
kohti mun rakkauttani — — —
— Aurinko! jumaloimani!
salli mun sylisi valoon
iäksi vaipua, kuolla,
pudota pätsisi paloon,
raueta rakkauteen
iankaikkisesta iankaikkiseen — — —
— — — — — — — — — —
Aurinko, armollinen,
päivän ruhtinas, riemullinen
pyörii korkeammalle:
lämpöä, lempeä, valkeutta valaa
unesta havahtuvalle maailmalle — — —
Jussi Sn—
Ruusu-Risti — toukokuu 1929
Haasteli Yli-Jumala
Haasteli Yli-Jumala
Kerran keskellä suvea
Kielellänsä kirkkahalla,
Suullansa ylen sulolla
Mietteitä mitattomia,
aurinko-ajatuksia
Paisteessa pyhäisen päivän,
aamun puhtaan alkaessa.
Poika nurmella makasi,
Silmät ui sinessä päivän.
Lauloi Luoja luomakunnan,
Kuiskasi kukan terästä:
— Minä yksin oon elämä,
Minä kaiken oon takana!
— Syntymätön synnyttäjä,
Valon syynä oon valossa!
— Liekin Herra hehkuvainen,
Olen alku auringolle!
— Öistä ylin, ensimmäinen,
Pisin ikuinen pimeys!
— Kipunat tuleni tuiman,
Hetken säihkyvät säkenet!
Mitä mielitte minusta,
Henkijästänne halaatte?
Miksi, ihmiset, minulle
Asetatte alttareita?
Miksi kirkkoja kyhäätte,
Pyhätöitä pystytätte?
— En oo kiitoksen kipeä,
Imarruksiin innostunut.
En suvaitse suosikkeja,
Kysy en kumarrustanne.
Lauhkene en laulustanne,
Soitostanne en somene.
— Kaikki kalliit on minulle,
Omani joka olento:
Toukka mullassa matava,
Peto raain raatelija,
Taikka puhtahin pyhimys,
Aatoksissaan aina hurskas,
Rosvo, ryöväri katala,
Kiivas kieltäjä jumalan,
Pilkkaaja, piruja täysi,
Harmiton hyväntekijä;
— Kaikki luotani lähetin,
Herätin mun hengelläni
Kiertämään kodittomina,
Harhailemaan harhan teillä.
Maassa suin matelemahan,
Jaloin hyppimään kedolla,
Uimaan virroissa, vesissä,
Pimeydessä piilemähän,
Kitumaan kivien alla,
Tukehtumaan turpehessa,
Ilmoissa iloitsemahan,
Ailakoimaan autereessa.
— Panin kaikki pyörimähän,
Pyrkimään pois minusta,
Etsimään olematonta,
Pyytämään pysymätöntä,
Kunnes nousevat unesta,
Havahtuvat harhastansa,
Kasvavat minun kaltaiseksi,
Muuttuvat mun muotoiseksi,
Juuttuen jumalahansa,
Lujittuen luojahansa.
— Kuuli poika kumman virren,
Tajusi pyhän tarinan.
— Jatkoi Herra heinän päästä
Murtehella muurahaisen:
— Siis jos, ihminen, sinulla
Halu harras, on vakava,
Muistamaan mua — murheetonta —
Kiihkotonta — kiittämähän,
Ollos toimessa totinen
Päivätyössä päättäväinen.
Palvo mua paikallasi,
Huokaa hengessä minulle.
Vaan jos mielistyt minuhun
Elämääsikin enemmän,
Rakastat rajattomasti
Ylinnä yksin minua:
— Muista ensin murheellista,
Kurjinta sun kumppalias,
Ollos hyvä hyljätylle,
Maanpakohon painetulle.
— Sure syyllisen suruja,
Kanna kuormaa kunnottoman,
Ole vangitun varana,
Yksinäisen ystävänä.
Madon jos polulla poljet,
— Poljet poloista minua;
Verkon vesiin jos virität,
— Mulle ansoja asetat;
Linnun ampunet likeltäs,
— Osaat siipehen omaani;
Vuodatat elävän verta,
— hakkaat haavoja minuhun;
— Piinaat jotain pienempääsi,
— runtelet mun ruumistani.
Kohisee palava koski
iki-virttä viisauteni;
Karjuu peto, korven pelko,
Voimaani mun, voitollisen;
Laulaa merten laajat rinnat
Kauneutta mun, kaikkivallan;
Puhuu vuoret puolestansa
Pyhyyttäni pyörryttävää;
Tarinoivat yössä tähdet
Rajatonta rakkauttani.
Kerran syöksyvi syliini,
Uppoo kaikki uumeniini,
Vaipuvi vapautehensa,
Aamulliseen alkuhunsa.
Sinne mahtuu suuret, pienet,
Sinne kaikkeus katoopi,
Päiväni tään päättyessä.
Illan yöhön yhtyessä,
Hämärien nukkuessa
Piilohon iki-pimeyden.
— Näinpä lauloi luonnon Herra,
Hyrisi hyvä Jumala.
Kuunteli kukat suviset,
Seisoi heinät hiiskumatta.
Aamu oli aivan tyyni,
Pilvetön, totinen taivas.
Koski kaukainen kohisi,
Poika henkeään pidätti — — —
Jussi Snellman
Ruusu-Risti — joulukuu 1929
Poika ja vanhus
"— Mistä henki annetaan
syntyvälle maailmaan?"
kysyi poika vanhemmalta.
Vanha vastas: "Jumalalta."
"— Mistä löydän Jumalan?
talostako taivahan?"
Vanha virkkoi: "Sielussasi
Jumala on kaipaamasi."
Poika tuumi: "Luojani
siis on aina luonani?"
Lausui vanha: "Tulevaksi
tunne itses Jumalaksi."
"— Mitä siis on kuolema?"
tutki poika vanhalta.
Vanha haastoi: "Eipä heitä
ikuisesti Henki meitä."
katselin koillista kohti.
Yö alas laaksoon hukkui.
Taivas ylläni loimusi, hohti,
alhaalla ihmiset nukkui.
Jussi Snellman
elonpyörä — 1959 n:o 1
Mysterium Magnum
Maan asukas — tään
pienen pisaran —
sait mielikuvituksen valtavan:
voit kuvitella tähtiavaruudet —
Oi, mitä kätkeekään ne ihanuudet?
Jos tuntisit vain aaltopituuden,
sanoman lähettäisit salaisen
ystävätähteen täältä tähdeltäsi
viestinä ikuisen sun ikäväsi.
Vaan onhan kaikki yhtä elämää —
sen ulkopuolelle ei mitään jää.
Siis tyydy, sielu — eihän suremista:
Sylissä elämän on turvallista.
Lähempi kättä — jalkaa — henkeäsi
on itse Ikuinen — sun ikäväsi
Kuin meri pohjaton, kuin avaruus
on tuntematon suuri salaisuus.
Jussi Snellman
elonpyörä — 1959 n:o 2
Maan lapset
Ikihiljaisuutta äänet maiset
eivät häirinneet oo milloinkaan.
Mitkään julistukset jumalaiset
eivät paljastaa voi konsanaan
tosi Olevaista itseään.
Lapset maan, me täällä harhailemme
kasvojansa nähdä kaivaten —
Tänne synnyimme — taas erkanemme:
näämme leikin hetken harhojen —
— itse innostumme leikkimään.
Mutta kaipausta kantaa rinta,
etsii erehtyen onneaan —
janoo kauneutta ihaninta
— rauhatonna — rauhaa suloisinta —
— jot' ei löytyä voi päällä maan.
Jussi Snellman
elonpyörä — 1960 n:o 1
Satuseikkailija
Jo päättää suuri hiljaisuus
tään päivän rauhattoman.
Yön tähtikirkas kuulakkuus
hymisee laulun soman.
Se kertoo taruvuoresta
ja taika-tapulista,
ja kuinka sinne notkosta
on nousu pulmallista.
Tuon taru-kummun valtias
on kaunis nuorukainen.
Niin linnansa on loistokas,
tuo talo taivahainen.
Isäntä itse kylläkin
voi muistuttaa viel' lasta.
Vaan tietäisit jos tarkemmin
— häll' onkin ikää vasta!
On hartain hällä huolensa
sun mainen taivallukses.
Ei pysy hältä piilossa
sun voittos, kompastukses
Oot luotaan tullut lähetti
— maan satuseikkailija.
Hän on sun iki-itsesi,
tuo kaunis hallitsija.
Ja seikkailus on tottakin
kuin satu jännittävin.
— Ryövätty rosvoluolihin,
et irti pääse hevin:
Sun täytyy löytää ihana
se polo prinsessasi,
vapauttaa hänet — vakava
on sankar-tarinasi.
Sa sitten vasta kuningas
voit taru-vuoren olla.
Ja kimmellys on kruunullas
kuin itse auringolla.
On ryövärit nuo entiset
nyt nöyrät palvelijas.
Ja alamaisten sydämet
sun seuraa viittauksias.
Jussi Snellman
Ruusu-Risti — helmikuu 1931
Luojan päivä
On kuin kuuluis virsi pyhä, vieno,
huminoisi huomenlaulu uus.
Luontoäidin hyräily soi hieno:
Saapuu, saapuu suven ihanuus!
Päive kulta, kasvos kauniit näytä, aurinko,
taas ihmetyösi täytä!
Saata onnen suvi Suomehemme,
hehku hellekesä Pohjolaan.
Siunaa leipä joka veljellemme,
kuten lintuin kuorot laulamaan.
Lemmenkukka nosta ikkunalle,
anna rauha joka rinnan alle.
Loista, loista, Luojan päivä loista,
hehku heleästi päällä pään!
Viesti kartanoista valkeoista,
paista joka mieleen pimeään!
Kultalehvät loihdi kulmillemme,
lietso, päivä, liekkiin sydämemme!
Jussi Snellman
Ruusu-Risti – huhti-toukokuu 1933
|