Sanat kuin valo

Harri Markkula (toim.)
WSOY 1995

Sisällys

Prologi

ERILLISYYS - IHMISEN SYVÄ UNI

Emme ole heränneet täyteen ihmisyyteen
Arki on vain meissä oleva unitila
Unessa kuljemme toistemme ohi
Erillisyydentunto on erehdys

Ajatustottumukset kahlitsevat meitä
Elämämme on ajatusuurteissa
Todellisuus on lahjomaton
Ajattelun vapautuminen on heräämistä

Syvin meissä on ilmaisujen tuolla puolen
Asioiden nimittäminen ei selitä niitä
Sanat eivät tavoita totuutta
Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat

Elämä on loputon kilpakenttä
Olemme noidutussa kehässä
Elintason nousu ei lisää onnea
Ihmisen sisin ja parhain jää viljelemättä

OIVALLUS – HERÄÄMINEN ON MAHDOLLINEN

Löydämme kadotetun itsemme
Ihminen meissä murtautuu esille
Totuudellisuudesta seuraa ymmärtäminen
Itsensä kanssa on tultava sinuksi

Totuus on olemassaolon ydinluontoa
Tosiasioita on katsottava silmästä silmään
Elämäntotuus on pulppuavaa elämää
Ihmisessä voi viritä hyvyys

Perusolemuksemme on myötäelämisessä
Hyvä tahto ylläpitää elämää
Myötäelämiseen ei tarvita moraalia
Parhaat teot tehdään tekemisen ilosta

Aitoon onneen ei tarvita syytä
Onni ei ole joskus vaan nyt
Onnelle on osattava antaa tilaa
Merkitykselliseksi tullut nykyhetki on iloa

YKSEYS – TUNTO KAIKEN YHTEYDESTÄ

Ykseydentunto on nimi rakkaudelle
Elämä on me ja me olemme elämä
Rajat väliltämme katoavat
On vain yksi todellisuus

Olemme tuntemattoman tuntumassa
Uskonto on kohoamista arjen yläpuolelle
Usko toteutuu hyvinä tekoina
Jumalaan ei kiivetä vaan pudotaan

Taivas alkaa maan pinnalta
Pyhyys ei ole taivaanrannan takana
Hiljaisuus on tie ikuiseen
Elämme ikuista nykyhetkeä

Valaistuminen: kaikki on kohdallaan
Olemassaolo on mittaamaton ihme
Elämän valaiseminen alkaa läheltä
Ihmisen todellinen olemus on valoa

ERILLISYYDESTÄ KOHTI YKSEYTTÄ – SODAN JA RAUHAN SANAT

Sota on näytelmä, jolle ei taputeta
Sodan juuret ovat meissä jokaisessa
Kaikki sodat ovat uskonsotia
Sota on ratkaisuista primitiivisin

Vastaus väkivaltaan on ei-väkivalta
Taistelemalla ei saavuteta mitään pysyvää
Rauhan puolesta ei voi sotia
Rauhaan varustautuminen on rauhasta etääntymistä

Sisäinen rauha heijastuu maailmaan
Sovinnollisuus on todellista voimaa
Tulevaisuus toteutuu tässä ja nyt
Ainoa tie rauhaan on rauha

Epilogi


~ YRJÖ KALLISEN AJATUKSIA ~

Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat. Ja kuitenkin sanat saattava johdatella ihmistä sanomattomaan tuntumaan.


PROLOGI

Yksinkertaista ja luonnollista on ystävyys, avuliaisuus, oma ja yhteinen huolenpito asioista ilman kilpailua, ilman etuilua, ilman taistelua.

- Vaikeata on tajuta tämä ympäristössä, joka rakentuu kilpailusta, etuilusta ja taistelusta.

Yksinkertaista ja luonnollista on myötäelää jokainen kohdalle tuleva ihminen, tuntea hänen ilonsa ja surunsa omina iloina ja suruina.

- Vaikeata on todellistaa nämä tunnot käytännöksi maailmassa, joka on eturyhmien, mielipiteiden, puolueiden, uskontojen ja kansallisuuksien pirstoma, juopia, rajoja ja vastakohtia täynnä.

Yksinkertaista ja luonnollista on ahkeroida ja suorittaa sitä, mikä on tarpeellista, elämänmyönteistä.

- Vaikeata on kaikki siellä, missä aherruskin on alistettu kilpailun, etuilun, keinottelun ja taistelun välivaiheeksi.

Rehellisyys on yksinkertaista; valehteleminen monimutkaista.

Molemminpuolinen avuliaisuus on helppoa; molemminpuolinen pyrkimys etuilla toisten kustannuksella, pelata, pettää ja voittaa on näännyttävän vaikeata.

________________

ERILLISYYS - IHMISEN SYVÄ UNI

Elämän pyhimmät kokemukset lienevät hämäriä aavistuksia valvetilasta. Mutta niistä huolimatta uni jatkuu syvänä, pimittävänä.
________________

 

EMME OLE HERÄNNEET TÄYTEEN IHMISYYTEEN

Arki on vain meissä oleva unitila

On aloitettava tästä tietoisuudesta: minä nukun. Minun täytyy tiedostaa tämä tila, olla koko ajan tietoinen ja katsoa kriittisesti itseäni, omia varmuuksiani.

~ ~ ~

Me nukumme, ihmiset ympärillämme kulkevat unessa ja toistelevat heille annettuja lauseita.

~ ~ ~

Arkea ei ole. Se on vain meissä oleva unitila.

~ ~ ~

Me emme tunne itseämme. Me olemme eksyksissä. Me nukumme. Me emme ole heränneet täyteen tietoisuuteen. Ihminen on vasta kehkeytymisvaiheessa oleva olento. Me koemme tyhjyyttä, osattomuutta, tarkoituksettomuutta. Törmäilemme sinne ja tänne. Haemme keinotekoisesti jotain sisältöä itseemme. Entinen ei enää tyydytä, ja uutta ei ole löydetty. Ja kuitenkin se on meissä.

 

Unessa kuljemme toistemme ohi

Voin katsoa lähimmäistäni silmiin ja haukotella tai tähtitaivasta ja haukotella. En näe siinä mitään ihmeellistä. Minä en tiedä mitään, jos näin tunnen. Olen unessa.

~ ~ ~

Tämä yhteiskuntamme, tämä elämämme, on kulkenut minuuden lumoissa. Ihminen pyrkii elämään erillistä minuutta. Ja kuitenkin, kun ihminen tulee normaalitilaan, hän kykenee tuntemaan spontaania myötätuntoa, rakkautta, toista ihmistä, lasta, kissanpoikaa, kaikkea olevaista kohtaan. Tuo totuus, tuo perusolemus, tuo ihmisen sisin, jumalallisin, mitä ihmisessä on, on aina läsnä.

~ ~ ~

Rikkimeno, erillisyys, näkyy ihmisen ja ihmisten välillä. Me emme ole enää yhtä, niin kuin me todellisuuden kannalta olemme.

~ ~ ~

Meidän on herättävä tästä unesta ja nähtävä arvo tässä arkitodellisuudessa, ihmisessä, joka on meidän edessämme. Hän on mysteeri. Hän on jumalallinen ihme.

 

Erillisyydentunto on erehdys

Meidän perusonnettomuutemme on eristyminen, minän ja ei-minän vastakohta, subjektin ja objektin vastakohta. Me olemme kadottaneet alkuyhteytemme.

~ ~ ~

Minä tunnen erillisyyden, ja voin sitä erillisyyttä korvata keinotekoisella hyveellä - rakastan lähimmäistäni vähän hammasta purren, kun on käsketty. Ja se käy huonosti.

~ ~ ~

Sen, että me ihmiset asumme eri seuduilla, että me valitettavasti emme aina ymmärrä toistemme kieltä, että meillä on erilaisia tapoja ja tottumuksia, ei suinkaan tarvitse merkitä yhteydentunnon rikkoutumista. Toisaalta taas voidaan mikä tahansa erikoispiirre ottaa eristyksen perustaksi, alkaa tehostaa sitä, kunnes ihmiset itsekin uskovat sen olevan jotain oleellista, auttamattomasti jakavaa.

~ ~ ~

Niin kauan kuin haen onnea itselleni, en sitä koskaan löydä. Jos pyrin vain selville pääsemiseen oman itseni iloksi, se osoittaa, etten ole päässyt selville alkuunkaan. Selville pääsemistä seuraa itsestään myötäelämisen kyky. Ihminen elää toista ihmistä, toinen ihminen on minä; raja sinun ja minun väliltä katoaa. Ja minulle on yhtä tärkeätä toisen ihmisen elämä kuin oma elämäni.


 

AJATUSTOTTUMUKSET KAHLITSEVAT MEITÄ

Elämämme on ajatusuurteissa

Kun me luulemme ajattelevamme, me itse asiassa siirtelemme jähmettyneitä ajatusosia tajunnassamme, rakentelemme niistä selityksiä niin kuin lapset palikoista taloja, ja luulemme tämän olevan ajattelua. Se ei ole ajattelua. Se on valmiilla ajatuksilla leikkimistä.

~ ~ ~

Olemme eläneet vuosituhansia siinä yksinkertaisessa ja hyvin ymmärrettävässä uskossa, että se, mikä on omassa ympäristössämme, missä tahansa annetussa ympäristössä - sanottakoon sitä kulttuuripiiriksi tai miksi tahansa - on yleisesti hyväksyttyä, oikeaksi todettua, pysyvästi iankaikkisesti totta ja oikeata.

~ ~ ~

Meidän ihmisten elämä on ajatusuurteissa. Se kiertää vain omaa uraansa.

~ ~ ~

Tarkasti havaiten ovat useimmat ihmisten tunnustamat ja tavoittelemat, juhlavimmat arvot jotakin, jotka "niin ajattelemalla" on tehty arvoiksi ja toisin ajattelemalla lakkaavat olemasta arvoja.

~ ~ ~

Olemme sidottuja perinnäisiin ajatus- ja tunnetottumuksiin. Niiden pohjalta järkeillen ja tunteillen aina päädymme vanhoihin ristiriitoihin vain muodollisesti uusin asetelmin.

~ ~ ~

Pohdinta, joka noudattelee sovinnaisia, totunnaisia ratoja, ei ole entistä hajottavaa ja uutta vapauttavaa pohdintaa, jatkettakoon sitä vaikka tuhat vuotta ja harjoittakoot sitä miten lahjakkaat aivot tahansa.

 

Todellisuus on lahjomaton

Entiset arvostukset, varmuudet, uskomukset, jotka ovat hallinneet maailmaa ja johtaneet kansakuntien historiaa, eivät enää käy. On herättävä kuin unesta. On nähtävä valhe valheeksi, erehdys erehdykseksi, julmuus ja tunnottomuus julmuudeksi ja tunnottomuudeksi, pelkuruus pelkuruudeksi.

~ ~ ~

Kaikkinainen huoli ja murhe kaikissa oloissa ja kaiken tapahtumisen keskellä johtuu vain ja yksinomaan tietämättömyydestämme: vääristä, erheellisistä ajatustottumuksistamme.

~ ~ ~

Kehitys edellyttää nimenomaan vakiintuneimpien arvostusten kriittistä tarkastelua - ei niiden hylkäämistä vain siksi, että ne ovat vanhoja, vaan niiden sisällyksen kirkasta näkemistä. Tällainen näkeminen vapauttaa ihmisen ilman muuta arvottomasta, meluttakoon sen puolesta miten äänekkäästi tahansa.

~ ~ ~

Ottakaa jokainen sukupolvien lujan uskon vakiinnuttama käsite siihen liittyvine arvoineen perinpohjaisen tarkastelun alaiseksi. Älkää tyytykö käsittelemään noita käsitteitä ja arvoja valmiina, lopullisina, itsestään selvinä, jollaisina miljoonat ne ottavat, vaan kaivautukaa niihin ja tutkikaa, onko niissä jokin realiteetti pohjalla, realiteetti, joka on todella arvokas, tosi, ainakin todella arvokkaan ja toden kannalta edelleen ja jatkuvasti tarpeellinen.

~ ~ ~

Todellisuuden näkeminen on pohjimmiltaan äärimmäisen lahjomatonta realismia. Pitää katsoa tosiasioita silmästä silmään eikä uiskennella ideologisten varmuuksien varassa.

~ ~ ~

Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä.

 

Ajattelun vapautuminen on heräämistä

On mahdollista, joskin vaikeata, irtautua sen verran kaikesta opetetusta, annetusta, mieleen syövytetystä, että alkaa toden teolla kysyä, mitä tämä kaikki oikeastaan on, mistä se johtuu ja mihin se vie. Jos pääsee alkuun, jos saa edes toisen kätensä siteistä irti, saattaa tapahtua ihme. Perinteiden, annettujen arvokäsitysten mahti raukeaa. Harha, joka tajutaan harhaksi, lakkaa olemasta. Lumous, jonka olemus oivalletaan, lakkaa vaikuttamasta. Jos näin tapahtuu minussa, sinussa, yhä useammassa, muutos on mahdollinen.

~ ~ ~

Jos maailmanhistoria voi osoittaa meille puhtaasti inhimillisen onnen lisääntymisen maailmassa yleensä tai maailman jossakin osassa, vaikkapa pienessäkin, jos yleensä on mahdollista aikaansaada joko yksilöllistä tai yleistä onnellisuuden lisäystä, niin se on tapahtunut ja tapahtuu vain sikäli, kuin ihmisten perusajatuksissa, elämänasenteessa, on tapahtunut ja tapahtuu muutoksia.

~ ~ ~

Mikään ei ole vaikeampaa kuin vapautuminen perinteiden ja arvovaltojen mahdin alaisuudesta. Mutta siellä, missä vapautuminen tapahtuu, siellä pääsee esille se tunto, joka saa meidät ystävystymään ihmisen, eläimen, kukan ja iltaruskon kanssa.

~ ~ ~

Jos me tulemme kohdalle, jossa tapahtuu kaikkien arvojen uudelleen arviointi, saattaa tapahtua, että se lahjomaton tosi, totuus, ihmisten mielipiteistä riippumaton totuus, pääsee esille. Siinä on meidän toivomme.

~ ~ ~

Uskon sittenkin ihmisten vähitellen heräävän perinteellisten ajatustottumusten unesta. Tiedän, että se on mahdollista, sillä siellä täällä on ihmisiä, jotka ovat täysin hereillä.

~ ~ ~

Elämänmyönteinen, periytyneistä pakkomielteistä vapautuva ajattelu ilmenee monivivahteisena ja eriasteisena, milloin syvänä filosofian, milloin vain uutena ja itsestään taukoamatta uudistuvana sielunelämänä.


 

SYVIN MEISSÄ ON KAIKKIEN ILMAISUJEN TUOLLA PUOLEN

Asioiden nimittäminen ei selitä niitä

Yhtä tärkeää kuin on valmiina annetuista ajatustottumuksista vapautuminen, on myöskin sen seikan oivaltaminen, että jonkin asian nimittäminen ei ole samaa kuin sen selittäminen. Ellei tätä oivalleta, tajunta kyllä täyttyy nimien ja sanojen paljoudella, mutta elämän ymmärrys ei lisäänny eikä syvene.

~ ~ ~

Lauseet, määritelmät, peittävät itse asian ja sen tähden lausutut teoriat voivat olla nukuttavia, ajatusta ehkäiseviä.

~ ~ ~

Meidän sanalliset ilmaisumme ja käsitteemme ovat merkillisen hataria ja sekavia. Ihmisessä on tarve hahmottaa asiat, nähdä ne kokonaisuuksina ja ilmaista ne sanalla. Ilmaisu palvelee meitä hyvin konkreettisissa asioissa, mutta käsitteellisyydessä se ei lainkaan päde. Siitä johtuu, että ideologiat, olkoonpa ne uskonnollisia, poliittisia tai mitä tahansa aateryhmityksiä, voivat kaikki sisältää mitä vain suurimmasta julmuudesta kauneimpaan rakkauteen. Ihmiset ryhmittyvät käsitteiden ympärille ja taistelevat keskenään. Ja ne, jotka eniten taistelevat, kaikkein vähiten tietävät, minkä puolesta he taistelevat.

~ ~ ~

Useimmat inhimilliset käsitteet ja etenkin niiden sanailmaisut ovat toivottoman epämääräisiä. Tästä johtuu, että monia sanoja voidaan käyttää ja myöskin väärinkäyttää milteipä rajattomasti.

~ ~ ~

Inhimillisten elämäntuntojen moninaisuus on rajaton, ja niitä koskevat sanailmaisumme ovat vain avuttomia, epätäsmällisiä viittauksia.

~ ~ ~

Jokaisella tilanteella, hetkellä ja ongelmalla täytyy olla ratkaisu ikään kuin itsessänsä. Ei ole mitään kaavamaista ratkaisua. Meillä on perinnäinen taipumus etsiä ja löytää kaavamaisia ratkaisuja ja kaavoja. Ne antavat turvallisuuden tunnetta. Mutta todellisuus ei tunnusta niitä. Kaikki on hetkestä hetkeen uutta.

~ ~ ~

Tarkemmin ajatellen meidän sielunelämämme on melua täynnä. Siellä puhuvat vakaumukset ja varmuudet. Tämän maailman meteli elää minussa, jos annan sen elää.

 

Sanat eivät tavoita totuutta

Kas, yksi peruseksytyksistä on juuri siinä, että yritetään teoretisoida totuutta, lausua sanoin jotakin, joka olisi yleensä totta. Se käynee jossain määrin laatuun matematiikassa ja jossakin käytännöllisissä asioissa, mutta elämän ytimen ymmärtämisestä puheen ollen se on mahdotonta. Elämä, veljeys, rakkaus ja totuus eivät ole formuloitavissa. Formulat, kaavat ja säännöt ovat poistettavissa, harhakuvitelmat hajotettavissa ja se, mitä jää jäljelle, on elämää, veljeyttä, rakkautta ja totuutta.

~ ~ ~

Mitään todellista totuutta ei koskaan ratkaista järkeillen eikä määritellen. Totuus on nimittäin kaiken määrittelymme tuolla puolen. Sitä ei voida sanoa, ei edes ajatella, se voidaan vain elää.

~ ~ ~

Jokainen yleinen teoria on harmaata ja elotonta. Vain elämä on ikivihreä.

~ ~ ~

Määritelmä voi korkeintaan piirittää totuutta, mutta ei sitä ilmaista. Nimittäin elämän totuutta. Junan lähdön se voi ilmaista moitteettomasti.

~ ~ ~

Toistan zen-mestarien lauseen: Sana on kuin sormi, joka viittaa kuuhun, mutta sormi ei ole kuu. Jos ihmisellä on sellainen sisäinen tila, että hän voi nähdä sen kuun, niin se sormi on tehnyt tehtävänsä. Mutta joka tuijottaa siihen sormeen on erehtynyt.

~ ~ ~

Elämäntotuutta ei ole kukaan milloinkaan sanoin julistanut, sitä ei löydy yhdestäkään pyhästä kirjasta. Yksikään inhimillinen sana ei ole rakentanut sitä ilmaisemaan, mikään määritelmä ei siihen sovellu. Vain viitteitä siitä voimme saada, mutta vain viitteitä, jotka eivät ole samaa kuin elämäntotuus.

~ ~ ~

Totuus - ikuista oleva - ei ole ilmaistavissamme. Se on käsiteajattelun tuolla puolen. Me liikumme edelleenkin pinnalla. Vasta naarmun olemme vetäneet salaisuuden ytimen pintaan.

 

Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat

Syvin meissä on kaikkien ilmaisujen tuolla puolen.

~ ~ ~

Näkymätön todellisuus lakkaisi olemasta todellisuutta, jos yrittäisimme vangita sen sanoillamme. Käsitteemme symboleineen eivät kerta kaikkiaan ole rakentuneet ilmaisemaan näkymätöntä todellisuutta.

~ ~ ~

Uskonnollisen hengenelämän ydinoivallukset ja -kokemukset ovat hahmottomia. Ne kumpuavat käsitteellisen ajattelun ja määrittelyn alueen tuolta puolen. Mutta me pyrimme tajuamaan ne ajatuskuvina, pukemaan ne sanoin ilmaistaviin käsitteisiin. Täten ovat syntyneet myytit, määritelmät, opit ja dogmit.

~ ~ ~

Dogmit, uskonkappaleet, ideologiat, ovat enemmän tai vähemmän staattisia. Siinä on niiden voima ja heikkous. Syvimmät ja todella elävät totuus kokemukset ovat, ilmeisesti, ainutkertaisia.

~ ~ ~

Tietystikään emme voi luopua ajattelunvälineistämme, käsitteistä ja niiden ilmaisuista. Mutta ne saattava lakata vangitsemasta ymmärrystämme. On mahdollista oivaltaa sanattomasti ja tavalla, jolle ei löydy sanallista ilmaisua.

~ ~ ~

Jos ihminen pääsee käsitteellisen ajattelunsa rajoille ja kokee elävästi ja syvästi, varmaankin varmemmin, että nyt hän vasta on todellisuuden tuntumassa, silloin ei ole kysymyksessä pako mihinkään. Pikemminkin se on unesta heräämistä.


  

ELÄMÄ ON LOPUTON KILPAKENTTÄ

Olemme noidutussa kehässä

Kilpailun, etuilun ja taistelun tuntuu pakottavan kaikki kilpailemaan, etuilemaan ja taistelemaan. Me synnymme maailmaan, jossa tämä tila vallitsee.

~ ~ ~

Enemmistö uskoo ja tahtoo uskoa, että elämä on taistelua, kilpailua, väkevämmän voittoa heikommasta. Sen vuoksi kilpailun ja taistelun henkeä ylistetään. Voittajia kunnioitetaan ja kumarretaan, voitettuja ivataan, joskus säälitään.

~ ~ ~

Olemme noidutussa kehässä. Kuta kiihkeämmin tavoittelemme voittopisteitä ulkonaisten saavutusten, näkyvyyden, huomion, vallan, menestyksen, etevyyden ja pysyvyyden kilpakentällä, sitä enemmän ehtyvät spontaanin ilon lähteet ja samalla myös positiivisen toiminnan energialähteet sielussamme. Mitä ehtyneemmäksi, juurettomammaksi sisäinen elämämme käy, sitä kiihkeämmin yritämme täyttää tyhjän elämämme ulkonaisin saavutuksin ja korvikkein. Ja kaiken tämän väistämättömänä seurauksena on alati kiristyvä taistelu ihmisten kesken kotona, koulussa, yhteiskunnassa, politiikassa, kansojen ja etupiirien kilpakentillä.

~ ~ ~

Ihmiset voisivat elää rauhaa - mutta eivät voi, koska heidät lapsesta saakka kasvatetaan kilpailemaan ja taistelemaan, voittamaan, kukistamaan, alistamaan ja tappamaan toisiaan. Tämä kasvatus ja siihen pohjaava elämänkäsitys todellistaa itsensä: Syntyy ja säilyy asiaintila, jossa on kilpailtava, taisteltava ja tapettava.

 

Elintason nousu ei lisää onnea

Jotakin meissä itsessämme on vinossa. Elintason nousu ei olekaan lisännyt elämän onnellisuutta, elämän rauhaa, elämän iloa.

~ ~ ~

Ihmisten valtava enemmistö näkee unia voitoista, mutta ei voita. Jokaista voittajaa vastaan on vähintään sata voitettua, jälkeenjäänyttä. Ihmisen luonnollinen, lämmin suhde, alkaa viiletä.

~ ~ ~

Mitä vimmatumpi elintasokilpa, sitä herkemmin nähdään toinen ihminen mahdollisena kilpailijana, jonka ylipuolelle pitäisi päästä.

~ ~ ~

Ihmisiä hallitsee etäisyyden illuusio. He luulevat, että päämaali, täyttymys, on jossakin etäällä, korkealla, ja niin he juoksevat kuin orava rattaassaan pääsemättä milloinkaan mihinkään.

~ ~ ~

Kuta korkeampi elintaso on, sitä enemmän alkavat merkitä ns. statussymbolit, sosiaaliset arvonmitat. Ihmisen arvoa aletaan mitata ulkoisilla seikoilla: Ihminen sinänsä ei ole arvo. Ihmisen rehellinen aherrus ei ole arvo.

~ ~ ~

Ihmiset voisivat olla onnellisia ja onnellistaa toistensa elämää - mutta eivät voi, koska heitä hallitsee yleinen usko, jonka mukaan kunkin on taisteltava oman onnensa puolesta, riistettävä se toisilta sekä varjeltava omaa onnea suhtautumalla piittaamattomasti toisten onnettomuuteen. Juuri täten saadaan sydän kuivaksi ja kovaksi, ehdytetään sisäiset onnenlähteet.

 

Ihmisen sisin ja parhain jää viljelemättä

Elämään tulee onttous, kun ihmiselämän merkitys ja arvot siirtyvät ulkonaisiin asioihin, joita me emme voi hallita, keskinäiseen kilpailuun. Ja tässä on ydinkohta: ihmisessä jää viljelemättä sisin ja parhain. Ihmisen sieluun tulee tyhjyys. Siellä ei olekaan tarkoitusta, siellä ei ole välitöntä, elämyksellistä sisällystä.

~ ~ ~

Arvostus siirtyy elämää kantavasta arkitodellisuudesta, todella hyödyllisistä asioista, keinotekoisiin asioihin, jotka ovat irti hyödyllisestä elämästä. Ihailua ja arvostusta saa mies, joka voittaa nyrkkeilykehässä tai juoksee sekunnin kymmenesosan nopeammin kuin toiset tai voittaa iskelmäkilpailussa - samantekevää missä, kunhan voittaa. Mutta mies, joka ahertaa tehtaassa, raataa pellolla tai metsässä, on vain tavallinen mies, joka ei ole elämässä mihinkään päässyt.

~ ~ ~

Ihmiset palvovat mitä tahansa, mistä luulevat uhoavan heille arvonkorotusta, etua, aineellista tai henkistä hyötyä, mutta kulkevat ohi köyhän, mitäänantamattoman.

~ ~ ~

Nykyisen yhteiselämämme luonnottomuus on siinä, että me paisutamme, pöhötämme luonnolliset ja sinänsä oikeutetut tarpeemme luonnottomiksi. Meitä villitsee poroporvarillinen paljouden tarve, rellestäminen, pöyhkeilyn, isottelun, upeilun tarve. Ja kuta enemmän rellestämme, maksamme rahaa ja pöyhkeilemme rahankäytöllämme, sitä viheliäisemmäksi käy sisäinen sielunelämämme.


 

OIVALLUS - HERÄÄMINEN ON MAHDOLLINEN

Herääminen on mahdollinen. Se on kuin heräämistä painajaisunesta. Se on yksilöllinen tapahtuma ja sen täytyy tapahtua vastoin koko ympäristön suggeroivaa vaikutusta, vastoin aikakauden arvovaltaisinta vakuuttelua. Ja kuitenkin vain tämän heräämistapahtuman toistumisessa yhä useammissa ihmisissä on ihmisten maailman tulevaisuuden toivo.

 

LÖYDÄMME KADOTETUN ITSEMME

Ihminen meissä murtautuu esille

Teoreettisesti ja myöskin käytännöllisesti on olemassa pienen pieni mahdollisuus unesta heräämiseen. Ennen sitä on päästävä täysin selville siitä, että todellakin nukumme, vaellamme suggestioiden vallassa, että meissä ajattelevat, tuntevat ja toimivat ympäristömme, perinteet, meille annetut arvostukset, ja että persoonina olemme vain ikäänkuin kaiken tuon summa. Tämä selvyys on järkyttävä. Sen jälkeen saattaa tulla miltei kammottava tyhjyyden tunto. Ihminen kokee, mitä on seisoa tyhjän päällä ja pitää kiinni tuulesta.

~ ~ ~

Siellä täällä ilmestyy ihmisiä, jotka aivan kuin unesta heräten alkavat hengittää uudella tavalla, ovat löytäneet jotakin, joka oli ennen ollut hukassa. Näitä uudenlaisia ihmisiä on kaikkialla.

~ ~ ~

Todellisuus osoittaa, että ihmisessä voi milloin tahansa ja mitä erilaisimmista syistä viritä jopa käänteentekevässä mielessä jotakin aivan uutta, joka näyttää kerta kaikkiaan olevan ristiriidassa kaiken entisen kanssa. Jotakin näennäisesti mitätöntä tapahtuu, ja ihminen ikäänkuin pysähtyy. Jotakin aukeaa hänen sielussansa, ja ihminen muuttuu.

~ ~ ~

On mahdollista kokea elämä myös myönteisesti, valoisasti ja totuudellisesti.

~ ~ ~

Sisäinen uudistumisemme ei edellytä uutta maailmaa ympärillemme. Se on eräässä mielessä sama maailma, ja kuitenkin todellisessa mielessä se on täydellisesti uusi maailma, sillä suhteemme siihen on uusi.

~ ~ ~

Mitä enemmän ihminen herää meissä itse kussakin, sitä ihmismäisemmäksi tämän maailman teemme, sitä enemmän saamme siihen iloa ja valoa.

 

Totuudellisuudesta seuraa ymmärtäminen

Ihmisessä voi viritä totuudellisuus ja sen vaikutuksesta asiallistuminen, hiljentyminen, joka aivan kuin uudestaan avaa spontaanin, itsestään kumpuilevan ilon ja onnellisuuden lähteet.

~ ~ ~

Totuudellisuuden tila merkitsee sitä, että ihminen katsoo jopa kärsimyskokemustakin silmästä silmään: mitä tämä on, voidaanko tätä korjata vai ei. Jos sitä ei voida korjata, niin miten sen kanssa tullaan toimeen?

~ ~ ~

Ihminen saattaa aivan kuin herätä näkemään oman tilansa. Miten hänen ajatusmaailmansa on koostunut, miten vähän hänessä on mitään todellista omaa ja aitoa, miten ihmeen vähän hän todella tietää todella tietämisen arvoista, muistitietojen paljouksista huolimatta.

~ ~ ~

Millä tavalla ongelma todella häviää? Se raukeaa. Sitä ei enää ole. On vain jotakin, jota katsotaan levollisesti, tarkaten, totuudellisesti.

~ ~ ~

Ainoa pelastuksen ehto on tämä: että ihmisessä ihmisen jälkeen viriäisi yhä enemmän ja enemmän totuudellisuuden henkeä, tarvetta nähdä tosiasiat tosiasioina ja vetää niistä tosiasioiden mukaiset johtopäätökset eivät vain hokea jotakin.

 

Itsensä kanssa on tultava sinuksi

Kun ihminen tajuaa: Sinä olet hyväksytty sellaisena kuin sinä olet, tämä tunto vapauttaa ihmisen. Hän pääsee sovintoon oman rikkinäisyytensä kanssa. Tästä seuraa kummallisen uusi asenne: Se, mitä ennen piti epätoivoisesti yrittää, on luonnollista yrittämättäkin - ystävyys, avuliaisuus, käden ojennus, myötäeläminen.

~ ~ ~

Omaa itseään on katsottava totuudellisesti silloin, kun huomaa itsensä vajavaiseksi, katsottava silmästä silmään sitä tosiasiaa, että minussa on nyt vihaa, tunnen kostonhimoa, myönnettävä se, katsottava sitä rauhallisesti, käsiteltävä sitä. Minkä arvoinen tuo tunne on? Miksi tämä elämä muuttuisi, jos kaikilla olisi tuollainen tunne? Kyllä tuon totuudellisen tarkastelun valossa monet ongelmat, hyveen ongelmat ja paheen ongelmat, raukeavat.

~ ~ ~

En yritä muuttaa itseäni, vaan yritän päästä selville, miksi olen sellainen kuin olen. Mitä rehellisemmin ja aidommin yritän katsoa omia heikkouksiani - inhimillisyyksiäni, sillä sitähän ne ovat - sitä suurempaa vapautumista tunnen.

~ ~ ~

Ihmisen on tultava sinuksi itsensä kanssa, tavattava itsensä aivan kuin ensi kertaa.

~ ~ ~

Elävä totuudellisuus hävittää näyttelemisen tarpeen. Ei tarvitse kuvitella olevansa mallikappale.


 

TOTUUS ON OLEMASSAOLON YDINLUONTOA

Tosiasioita on katsottava silmästä silmään

Korkeinta, ylevintä, velvoittavinta kaikessa siveellisessä, eettisessä ja henkisessä elämässämme on uskollisuus totuudelle ja totuudellisuudelle.

~ ~ ~

Mistä lähtee totuus? Se lähtee vain ihmisten totuudellisesta itsetarkkailusta ja tosiasiain tarkkailusta. Riittää, kun ihminen katsoo tosiasioita silmästä silmään.

~ ~ ~

Ihmiset eivät yleensä halua kuulla sitä, mikä on totta, vaan sitä, mikä on mieluista.

~ ~ ~

Jos todellisuuden oikea ymmärtäminen on elämäni vakain pyrkimys, silloin en pohdi kuviteltuja pulmia, vaan yritän tajuta totuuden tässä ja nyt.

~ ~ ~

Tahtoisin olla vaikka vähäisenäkin tekijänä siellä, missä suunta totuutta kohti otetaan mieluummin kuin siellä, missä sitä vain seurataan.

 

Elämäntotuus on pulppuavaa elämää

Elämäntotuus ei ole staattista, se ei ole säilöntätavaraa. Se on pulppuavaa elämää.

~ ~ ~

Totuudella ei ole motiivia. Elävällä totuudella ja todella aidolla rauhalla ja ilolla ei ole syytä. Se on olemassaolon, todellisen ja selkeän olemassaolon ydinluontoa.

~ ~ ~

Älä usko sokeasti, mitä sinulle on uskoteltu, vaan katsele levollisesti itseäsi. Jos näet omaa itseäsi kokevan totuuden, oman sielunelämäsi liikkeitä, tarpeita, pelkoja, yllykkeitä kokevan totuuden, niin se totuus vapauttaa.

~ ~ ~

Elämäntotuus on jotain elämyksellistä, välittömästi, yksilöllisesti koettavaa tässä ja nyt. Sen ehtona näyttää olevan tajunnan vapautuminen kaikesta lainatusta, kaikista sovinnaisista ajatustottumuksista, mielipiteistä, arvokäsityksistä, vapautuminen todella, eikä vain sanoissa, sillä kukapa ei kuvittelisi olevansa sovinnaisuuksista vapaa! On kuin sisäinen valomme pääsisi vasta silloin esille, omaan tajuntaammekin, kun muilta lainattu on omavireisen, kriittisen ajattelun voimalla murrettu ja poistettu.

~ ~ ~

Jokainen totuuden tuntumaan päässyt ihminen elää ja tajuaa totuuden aina syvemmin ja syvemmin, elävämmin ja elävämmin.

 

Ihmisessä voi viritä hyvyys

Mitä on ihminen? Hän on pohjaton mysteeri. Hänessä on salaisuus salaisuuden takana, mahdollisuus mahdollisuuden takana molempiin suuntiin: niin sanottuun pahaan, pimeään, demoniseen, kauhistuttavaan, ja rajattomat mahdollisuudet hyvyyteen, kauneuteen, onneen, jumalalliseen.

~ ~ ~

Hyvyyden idea - ei vain se ihanne, joka usein on ainoastaan illuusio - on tosiasia, johon sanoinkuvaamattomalla tavalla sisältyy kaikki, se on kaiken juuri ja perusta. Kirkastuvan ihmissielun jalokivessä se taittuu kauneudeksi, viisaudeksi, voimaksi, mutta kaikkien niiden olemus on hyvyyttä ja ilman sitä ei ole kauneutta, viisautta eikä voimaa.

~ ~ ~

Ihmisen ei tarvitse hankkia itseensä hyvää, jumalallista ja kaunista: Hänen ei tarvitse sitä tehdä eikä hän voikaan sitä tehdä. Se kaikki on hänessä hänen tosiolemuksenaan.

~ ~ ~

Ihminen saattaa olla jumalallisen hyvä. Ihmisessä voi viritä sellainen hyvyys, että kaikki enkeli- ja jumalmyytit todellistuvat hänessä.


 

PERUSOLEMUKSEMME ON MYÖTÄELÄMISESSÄ

Hyvä tahto ylläpitää elämää

Olemassaolossa on auttamisen tarve, suojelemisen tarve, ystävyyden tarve. Se elää ihmisessä. Joka ikinen on tuntenut sielussansa lämpimän tuulahduksen, auttamisen tarpeen. Eikä ihminen siitä tarpeesta pääse ikinä irti. Se on se tunne, jolle me annamme tuon moniselitteisen, tuon määrättömästi pilatun nimen 'rakkaus' tai 'hyvä tahto', 'avuliaisuus', 'ystävällisyys', tuo positiivinen sieluntila, joka on yhteenkuuluvaisuutta, myötäelämistä. Se on elämän eliksiiri, se on elämän perusvoima, josta riippuu terveys, josta riippuu elämän onni.

~ ~ ~

Kaikki, mikä yhteiskunnassa on rakentavaa, elämää ylläpitävää, elämää sulostuttavaa, lähtee hyvästä tahdosta, toisten ymmärtämisestä.

~ ~ ~

Mikä todella valaisee elämän kasvoja, mikä todella vähentää pahaa ja lisää hyvää, mikä jopa puolueiden, ideologiain ja järjestelmien puitteissa ja avulla saa todellista hyvää aikaan, on ihminen, jonka sydämessä on virinnyt myötäelämisen kyky.

~ ~ ~

Myötäelämisen kykyä ei tarvitse kehittää. Pelkään, että pilaisimme sen, jos ryhtyisimme sitäkin jonkin ansion tai saavutuksen toivossa ahnehtimaan. Se on meissä yhtä luonnollisesti ja yhtä salaperäisesti, mystisesti, kuin elämä.

~ ~ ~

Ihmisellä on täysi mahdollisuus harmoniseen, terveeseen myötäelämiseen toisen ihmisen kanssa. Elämä voi olla onnellisuutta.

 

Myötäelämiseen ei tarvita moraalia

Ei rakkauden tunne tule ihmisestä. Ihmisellä vain on jokin venttiili auki, josta se pääsee sisään. Jos venttiilit ovat auki syvyyden suuntaan, niin sieltä uhoaa jotakin, jonka ihminen ottaa vastaan ja välittää. Se tulee jostakin kuin tuulen leyhähdys, ja ihminen suhtautuu olevaiseen toisin kuin ennen. Luonto on entistä kauniimpi, ja syntyy tarve osoittaa ystävällisyyttä, myötäelää toisen ihmisen tuska.

~ ~ ~

Me emme tarvitse moraalia osataksemme auttaa, rakastaa, olla ystävällisiä, hymyillä, kärsiä toisen tuskaa. Mutta sen sijaan me tarvitsemme kovaa moraalia voidaksemme tehdä pahaa hyvällä omallatunnolla.

~ ~ ~

Jollei toisen kärsimys aiheuta meille kärsimystä, silloin jotakin on pahasti vinossa. Sitä kärsimystä emme saa pelätä. Otetaan veljeä tai sisarta kädestä kiinni ja katsotaan yhdessä, mitä voidaan tehdä.

~ ~ ~

Ehkäpä vain tietämättömyys meissä erottaa toisistaan Jumala - olevaisen ytimen - ja ihmissydämen kyvyn iloita toisen ilosta, kärsiä toisen kärsimyksestä.

~ ~ ~

Myötäelämisen kykyä, hyvää tahtoa ja avuliaisuutta on kaikista sitä estävistä ja vääristelevistä tekijöistä huolimatta hyvin paljon. Ellei olisi, niin viimeinen ihminen olisi jo kauan sitten tuhonnut viimeisen seuralaisensa ja kuollut itsekin.

~ ~ ~

Kaikkialla, missä ihminen myötäelää toisen ihmisen ahdistuksen ja tekee kaikkensa toisten auttamiseksi, on läsnä jotain täydellistä, jumalallista, aivan aidossa, arkisessa asussaan.

 

Parhaat teot tehdään tekemisen ilosta

Arkitodellisuudessa - siinä todellisuudessa, jota me tavalliset ihmiset elämme - parhain ja siunauksellisin syntyy, kun se suunnitellaan ja tehdään joko toisten hyväksi tai vain tekemisen ilosta.

~ ~ ~

Iloitsen eheästi ja varauksettomasti joka kerta, kun havaitsen tavallisten ihmisen olevan spontaanisti ystävällisiä, avuliaita, ymmärtäväisiä. Aivan kuten aurinko pilvien välitse, säteilee tuolla hetkellä ja tuossa tilanteessa ihmisestä se jumalallinen, joka uskon olevan ihmisen sisäisintä ja todellisinta luontoa.

~ ~ ~

Jokainen ylenkatseellinen, synkkä ja vihamielinen ajatuksemme ja tunteemme, kohdistukoon se mihin tahansa, rakentuu maailmaksemme, ja saamme sen kipeästi kokea; jokainen kunnioittava, valoisa ja rakastava ajatuksemme ja tunteemme rakentuu maailmaksemme, ja me saamme sen iloiten kokea.

~ ~ ~

Vähäisinkään teko ei ole merkityksetön, jos sen tarkoitus on oikea.

~ ~ ~

Olisi viisasta ja onnellista, jos me eläisimme ystävällisesti hyvässä sovussa ja auttaisimme toisiamme. - Täällä on toisia. Siitä itsestään seuraa, että on hyvä olla ystävällinen. Se on meille kaikille ilo.

~ ~ ~

Hetkestä hetkeen minulla on tilaisuus tehdä jotakin aitoa ja hyvää juuri niille ihmisille tai niille asioille, joiden keskellä elän.

~ ~ ~

Jos olen tuntenut surua, se on ollut surua lähimmäisilleni aiheuttamani surun johdosta. Jos askeleeni on tuntunut keveämmältä, sitä on keventänyt jonkun olennon ilo.


 

AITOON ONNEEN EI TARVITA SYYTÄ

Onni ei ole joskus vaan nyt

Ihminen on rakennettu niin, että hänen perustarpeensa on onnellisuuden tarve. Tämä sana on vain kovin hämärä, sillä onnellisuutta ihminen voi hakea niin monella tavalla, mutta tarkemmin tutkien ihmisellä aina on tarve jonkinlaiseen onnellisuuden elämykseen. Se on aivan luonnollinen ja aivan luvallinen tarve, elämäntalouden kannalta hyvin hyödyllinen tarve.

~ ~ ~

Ihmiset luulevat, että onni löydetään etsimällä, pyrkimällä, kapuamalla, kasaamalla. Näin he yhtä mittaa ajavat takaa omaa varjoaan, eivätkä näe aurinkoa.

~ ~ ~

Inhimillisten perusajatusten ja elämänasenteen ollessa sama ja ydinolemukseltaan muuttumaton tai vain vähän muuttunut, onni tulee väikkymään jossain töyrään takana. Ja kun töyräs on ylitetty, onni väikkyy seuraavan töyrään takana. Mutta nykyhetken onni ei lisäänny.

~ ~ ~

Ihmisen todellinen luonto on onnea. Ihmisen onnenetsintä on hänen oman itsensä tiedotonta etsintää. Sen vuoksi ihminen, joka löytää sen, löytää onnellisuuden, jolla ei ole loppua. Maailma on onneton vain sen vuoksi, ettei se tunne todellista itseään. Tulemme tuntemaan pysyvää onnellisuutta, kun opimme tuntemaan itsemme.

 

Onnelle on osattava antaa tilaa

Aitoon onnellisuuteen ei tarvitse olla mitään syytä.

~ ~ ~

Sisäinen selkeys toteuttaa onnen. Onnellisuus on kuin onkin sisäinen asia. Ihminen ei tavoita onnea etsimällä. Selvyys on onnea.

~ ~ ~

Onnellistuminen ei ole olojen vaan ihmisen muuttumista. Niinpä myöskään onnellisuuden säilyttäminen ei edellytä olosuhteiden säilymistä vaan onnea-antavan suhtautumiskyvyn säilymistä.

~ ~ ~

Minkään, mikä on ihmisen ulkopuolella, ei tarvitse muuttua miksikään, ja kuitenkin ihminen voi saavuttaa yhä suuremman onnellisuuden.

~ ~ ~

Hosuisimme vähemmän ja tekisimme muutoksia vaikuttavammin, jos tajuaisimme, mikä osuus onnentaloudessa on ulkonaisilla asioilla ja mikä taas ihmisellä itsellään.

~ ~ ~

Aito onni kohoaa ihmissieluun, kunhan ihminen vain osaa olla hiljaa, antaa tilaa sille aidolle onnelle.

 

Merkitykselliseksi tullut nykyhetki on iloa

Sisäinen vallankumous on mahdollinen, ja se on ainoa vallankumous, joka todella jotain merkitsee. Ja sen vallankumouksen kautta avautuu tie ihmisyyselämään, joka on luonnollista, rajoittamatonta ystävällisyyttä ja iloa.

~ ~ ~

Miten selittäisimme ilon, joka todellakin voi väreillä hienon hienona tunneliikuntona ilman mitään käsitettävää syytä?

~ ~ ~

Ilon ja myötätunnon kokemuksessa ei herää tarvetta sen teoreettiseen määrittelyyn. Se on jotain itseolevaista.

~ ~ ~

Hiljaisen ilon pysyvästi täyttämä, elämän iltaan saakka ja ehkä ohi siitäkin kestävä, arvokkaista elämyksistä rikas sisäinen tila on sillä suunnalla, missä on kaikista vähimmin kysymys ns. ajanvietteistä, huvituksista, joutoajan tappamisesta.

~ ~ ~

Merkitykselliseksi tullut nykyhetki on alati uudistuvaa rikkautta ja iloa, selkiytymisen ja vapautumisen iloa.


Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat. Ja kuitenkin sanat saattava johdatella ihmistä sanomattomaan tuntumaan.


 

YKSEYS - TUNTO KAIKEN YHTEYDESTÄ

Ihmisessä on syvällä tunto kaiken ykseydestä. Niin kauan kuin hän on erillinen, hänen on paha olla. Hän kaipaa yhteyttä, ja se yhteys on rakkautta, se on ihmisyyttä, avuliaisuutta. Sillä ihminen hengittää olentona - uskaltaisinko sanoa ikuisuusolentona - jonka elinvoima on ystävyys, kontakti, kanssakäyminen.
________________

 

YKSEYDENTUNTO ON NIMI RAKKAUDELLE

Elämä on me ja me olemme elämä

Saattaa olla, että joskus tätä planeettaa - jos tämä säilyy, ettemme hulluudessamme sitä hävitä - asuu sellainen ihmislaji, joka suunnilleen on selvillä siitäkin, mitä ihminen on. Voimme ajatella, että silloin maailma alkaisi olla sitä, mitä me olemme arasti uneksineet: paikka, jossa on hyvä olla, jossa ihminen on herännyt ykseydentuntoon, joka on nimi rakkaudelle.

~ ~ ~

Elämä on yhtä. Niin kauan kuin elämme persoonallisuudessamme, elämme erillisyyden ja jaotuksen piirissä. Kun alamme elää persoonallisuuden yläpuolella, elämme yhteydessä.

~ ~ ~

Ihminen voi intellektuaalisen olemassaolonsa ylittäen jälleen kokea aavistuksenomaisesti, ehkä selkeästikin, ykseyden.

~ ~ ~

Elämä on me ja me olemme elämä. Oikein tarkasti sanoen elämä on minä ja minä olen elämä. Sillä niin se on, että se, mikä sisässäni säteilee tuntona "minä olen", on täsmälleen sama, joka samoin säteilee jokaisessa toisessa.

~ ~ ~

Rakkaus on ykseydentunnon riemua.

 

Rajat väliltämme katoavat

On olemassa kummallinen tila. Se on syvintä ihmistä kuvastava tila, että ihminen on olemassa, mutta sen olemassaolon kukinta, sen elämä, on yhteydentunnossa. Ei ole enää sinä ja minä niiden sanojen tavallisessa mielessä. On vain olento, jota minkä rakastan. Me olemme, ja tämä olemisen tunto on niin vahva, että se sulkee kokonaisuuden piiriinsä. Ja, tiedättekö, tässä tilassa loppuu peruspelko, ja tilalle tulee aivan luonnollinen, ponnistukseton hyvän olon tunne.

~ ~ ~

Maailma alkaa näyttää erilaiselta. Alkaa tapahtua eheytyminen. Alkaa viritä ymmärrys toiseen ihmiseen ja hänen kärsimykseensä. Ei ole enää jyrkkää rajaa minän ja sinän välillä, vaan me olemme eräässä kerrostumassa yhtä.

~ ~ ~

Me olemme yhtä, ja siksi emme voi vahingoittaa toista vahingoittamatta itseämme. Me olemme yhtä, ja siksi emme voi auttaa toista auttamatta itseämme. Me olemme yhtä, ja siksi meidän ainoa autuutemme ja rauhamme on tämän ykseyden tietoisessa elämisessä.

~ ~ ~

Minä olen ihmissuku. Ihmissuku on minä. Sillä mehän olemme aivan sama olento - kurkistelemme vain eri ikkunoista tätä olevaista, mutta katsoja on sama, yksi ja sama. Ihmissuku herää meissä. Ja meitä on kaikkialla.

 

On vain yksi todellisuus

Kaikille niille, joiden mieltä hämmentää näennäinen kahden todellisuuden ristiriita - toisaalta tämän maailman tunnustamien ns. realiteettien todellisuuden, toisaalta hengen todellisuuden - tahtoisin sanoa: ei ole olemassa muuta kuin yksi todellisuus ja se on hengen todellisuus.

~ ~ ~

Ihmisessä avautuva henkinen maailma on samalla kaiken olevaisen henkisen perusta.

~ ~ ~

Näkymätön todellisuus on jokaisen ihmisen todellisinta luontoa, joskin se usein tuntuu peittyvän kaiken katoavaisen alle.

~ ~ ~

Kauneimmalta puoleltaan elämä on kukkiva puutarha, jonka salaperäinen sulo, sanomattoman hienot värit ja tuoksut, voivat sulattaa kyyneliin kauneutta tajuavan sielun, kohottaa hänet pyhään aavistukseen suuresta, alkuperäisestä kauneudesta, jonka peilikuvaa ja heijastusta kaikki ilmennyt kauneus on.

~ ~ ~

Hahmoton on jotakin mittaamatonta - eikä se muutoin olisikaan hahmotonta - ääretöntä, Jumalaa jumalienkin tuolla puolen, mutta samalla se on kaikessa, missä on hyvyyttä. Se on hymy hymyssä, ystävyys ystävällisyydessä, rakkaus rakkaudessa.


 

OLEMME TUNTEMATTOMAN TUNTUMASSA

Uskonto on kohoamista arkipäivän yläpuolelle

Kaikkeen elämän kohoamiseen arkipäivän keskitason yläpuolelle sisältyy uskontoa.

~ ~ ~

Uskonnosta löytää kukin sitä, mitä joko tietoisesti tai tiedostamattomasti siitä hakee. Se on kuin meri, josta voi pyytää milteipä minkälaisia kaloja tahansa. Julmille tarpeilleen tukea etsivä ihminen löytää uskonnosta oikeutuksen ja pyhityksen julmuudelleen. Mukavuutta etsivä ihminen löytää mukavan päänalusen. Hyvyyttä ja rauhaa etsivä löytää siitä, oikeammin sen merkeissä alkaneiden sisäisten tapahtumien avulla, itselleen ikuisesti kumpuavat hyvyyden ja rauhan lähteet. Yhdelle se on kokoelma opinkappaleita, toiselle sisäistä kokemusta.

~ ~ ~

Usko tapahtumana ja asiantilana voi esiintyä vain ihmisessä ja inhimillisten ehtojen alaisena.

~ ~ ~

Me elämme aikaa, jolloin uskonnollinen hengenelämä elää renessanssin aikakauttansa, ja toivottavaa vain on, että siinä itsessään tapahtuisi vastaavaa syventymistä, että se siirtyisi pois intellektuaalisen dogmatiikan erämaista, että se lakkaisi olemasta älyllisen väittelyn aihe ja kenttä, ja sen sijaan muuttuisi elämän kokemuksen asiaksi.

~ ~ ~

Uskonnollinen elämä parhaimmillaan on ihmishengen syvyyselämää.

~ ~ ~

Hengellisten, ikuisten arvojen ja pyrkimysten piirissä saattaa ihmissydän kokea ja ilmentää rauhaa, sopusointua, rakkautta.

 

Usko toteutuu hyvinä tekoina

Uskonto voi saada uuden muodon. Ihminen ikään kuin ymmärtää ja hyväksyy kaikki uskonnon muodot - mikäli ne tekevät hyvää, koettavat auttaa kärsiviä, helpottaa ihmiskunnan hätää. Muodolla ei ole väliä, hedelmistähän puu tunnetaan. Jos se on oikeata jumalasuhdetta, niin se näkyy oikeana elämisenä, auttamisen tahtona.

~ ~ ~

Olen tavannut ja uudestaan tavannut ihmisiä, joille uskonnollinen hengenelämä on tavallista syvempää iloa, miltei spontaania hyvyyttä, jotka puhuvat teoillaan eivätkä vain sanoillaan.

~ ~ ~

Kaikkinainen hyvyys, ystävällisyys, rakkaus, rauha, on välittömimmin Jumalaa kehityksen tällä kohdalla, jossa nyt olen; kaikkinainen viha, kosto, kylmämielisyys, hävittämisen halu, on tällä kehityksen kohdalla Jumalan vastakohtaa.

~ ~ ~

Oikea jumalasuhde näkyy oikeana elämänä. Auttamisen tahtona.

~ ~ ~

Uskokoon ihminen mitä tahansa, jos hyvyys rupeaa sen uskon voimalla hänessä pulppuamaan ja hän odottaa jopa kuolemaa iloisena tapahtumana. Silloin on parasta olla hiljaa. Ei saa häiritä uskoa.

 

Jumalaan ei kiivetä vaan pudotaan

Olemme eristäneet Jumalan jonnekin tuonne pilvien päälle tai ulkoavaruuteen. Jumala on jotakin etäistä.

~ ~ ~

Kaikkialla, missä ihminen asettaa Jumalan taivaaseen ja autuuden hänen taivaallisen istuimensa ympärille, alkaa ennen pitkää armoton tappelu taivaspaikoista ja kiista niiden myynnin monopolista.

~ ~ ~

Ihmisen syvimmät juuret ovat jossakin, josta ehkä parhaiten saamme aavistuksen sanoessamme, että ne juuret ovat Jumalassa. Silloin tietenkin on Jumala käsitettävä kaiken olevaisen perusolemuksena.

~ ~ ~

Elämä, olemassaolo, Jumala ei nähtävästi ole jotain mielemme mukaista. Päinvastoin, juuri ihmismielessä täytyy tapahtua syvällinen muutos, ennen kuin siinä viriää edes aavistus todellisuudesta, elämästä, olemassaolosta, Jumalasta.

~ ~ ~

Ihmiset uskovat, että Jumalaankin on kiivettävä joko opin voimin tai toisen nostamana. Vain joskus, syvimmän epätoivon tai kirkastuksen hetkellä he saattavat hellittää otteensa ja kokea, miten Jumalaan pudotaan.


 

TAIVAS ALKAA MAAN PINNALTA

Pyhyys ei ole taivaanrannan takana


Meissä on pyhyyden tarve, jumalallisen kaipuu, ikuisuustarve.

~ ~ ~

Elämä ei ole arkinen ja harmaa. Arkinen harmaus on vain meissä. Todellisuus on jumalallinen.

~ ~ ~

Ihmisessä saattaa viritä meille käsittämättömällä tavalla voima, joka on ihmisen persoonallisuuden voimia suurempi, korkeampi, pyhempi ja väkevämpi.

~ ~ ~

Jumalallisuus, pyhyys, ikuisuus eivät ole jossain kaukana taivaanrannan takana. Jumalallisuus, pyhyys ja ikuisuus ovat aina kaikkialla, missä rajallinen alkaa sulautua rajattomaan ja siksi myöskin siellä, missä ihmisen elämä alkaa kohota oman persoonallisuuden yläpuolelle.

~ ~ ~

Taivas alkaa maan pinnalta.

 

Hiljaisuus on tie ikuiseen


Ympäröivän maailman hälinä täyttää mielemme niin, että tuskin tajuamme, mitä on hiljaisuus.

~ ~ ~

Tasapainoinen, avaran ymmärryksen sävyttämä ja myötätunnon rauhoittama sieluntila on luonnollisin esiaste sille hiljaisuudelle, jossa tajutaan asioita sana- ja käsitehelinän tuolta puolen.

~ ~ ~

Mikä meissä on ikuista ja todellista, ei ole kadotettavissa. Se on ikuista ja täydellistä. Siksi siitä ei ole huolta eikä murhetta.

~ ~ ~

Ihminen vaeltaa kohti itseään pisimmän mahdollisen matkan kautta.

~ ~ ~

Sana "hyvyys" on vain symboli. Sen takana on ikuinen elämä. Myös sana "hiljaisuus" on vain symboli. Sen takana on todellisuus, jonka olemus on hyvyyttä. Sen vuoksi hiljaisuus on tie ikuiseen. Tietysti myös se "tie" on vain symboli, sillä ei ole kysymys etenemisestä ajassa eikä paikassa eikä missään ajateltavassa ulottuvuudessa, ei edes sisääntymisestä. Kaikkialliseen ei kuljeta. Se tajutaan, sitä koetaan ja eletään.

~ ~ ~

Herääminen, selkeytyminen, ei ole minäisen mielemme kuvitteleman kasvun, lisääntymisen, täydellistymisen suunnalla. Se on vähenemisen, sisääntymisen, hiljentymisen suunnalla. Ja sillä suunnalla on myös onni, aurinkotietoisuus, ilo, joka ei tarvitse syytä, aihetta, vaan joka on ja pulppuaa itsestään.

 

Elämme ikuista nykyhetkeä


Elämä on, sen koko todellisuus on tässä ja nyt. Sitä koskeva totuus ei ole staattista, vaan se kumpuaa hetkestä hetkeen ja aina juuri nyt.

~ ~ ~

Aina ja hetkestä hetkeen olemme tuntemattoman tuntumassa, mutta joskus tuntematon, sanomaton, kaiken käsitteellisen ajattelun ylittävä pääsee tavallista vapaammin - ihmissielun vireestä riippuen - aivan kuin sisästä käsin hehkuttamaan käsitteellisen mielen luomuksia. Se on jotakin alati läsnäolevaa, todellisinta todellisuutta, mutta vain hetkittäin se pääsee todella vaikuttavasti esille sielunelämämme usvakerrosten lävitse. Tämän todellisuuden, tämän sisäisesti alati läsnäolevan "taivasten valtakunnan" kannalta, ei ole eroa juhlan ja arjen välillä.

~ ~ ~

On mahdollista kokea todellisuudeksi myös tila, jossa levottomuus lakkaa, tila, jossa on elävänä, luonnollisena, yksinkertaisena se mitä ihmiset etsivät väärältä suunnalta, väärin keinoin ja vääränlaatuisena silloin, kun he puhuvat onnesta, rauhasta, tyydytyksestä, turvallisuudesta. Pelkkä älyllinen tietäminen ei tähän tilaan ihmistä johda; tuonpuoleisen tavoittelu, maailman arkitodellisuutta pakeneva kuvittelu ei sitä anna. Se on lähellä jokaista: se on koettavissa tässä ja nyt.


 

VALAISTUMINEN: KAIKKI ON KOHDALLAAN

Olemassaolo on mittaamaton ihme

Jos ihmiset tajuaisivat olemassaolon mittaamattoman ihmeen edes väläyksenomaisesti, tuokion ekstaasina, niin arkipäiväisyyden suomukset eivät enää milloinkaan heidän silmiään tyystin peittäisi.

~ ~ ~

Jokaiseen asiaan auringosta ruohonkorteen ja lapsen hymystä maailmansotaan sisältyy mysteereitä. Ihmiselo on niin tylsän laumamaista, niin surkeata ajelehtimista juuri siksi, että emme ole heränneet ihmettelemään, kysymään, epäilemään.

~ ~ ~

On mahdollista herätä tajuamaan tämän olevaisen ihmeellisyys, ihmisten ja asiain merkillisyys, ja tämän heräämisen voimalla päästä tilaan, jossa kiehtovat ongelmat syntyvät ja selvenevätkin tajussamme, ja jossa tilassa elämämme on sisäisesti rikasta, alati uutta, pulppuilevaa, jännittävää, ilman ikävystymisen häivettäkään.

~ ~ ~

Ihminen voi elää sisäisesti ehtymättömän rikasta elämää, jossa ei ole mitään tuntoa ikävystymisestä, mistään tyhjästä tai tarkoituksettomasta. Elämä on täynnä tarkoitusta.

~ ~ ~

Ihmeellisin tapahtuma on alati yhtä esteettömämmin havaittu elämä.

 

Elämän valaiseminen alkaa läheltä

Soisin kunkin aloittavan elämän valaisemisen, onnen lisäämisen, läheltä: kulloinkin juuri kohdalla olevasta ihmisestä.

~ ~ ~

Me olemme ihmisiä. Ihmisiä olemme sen nojalla, että meillä on sydän, joka voi tahtoa kaikkien hyvää.

~ ~ ~

Mikäli ihminen löytää oman itsensä, hän löytää myös lähimmäisensä, toisen ihmisen.

~ ~ ~

Ystävällisyys ja avuliaisuus selventää kaiken, valaisee kaiken. Ystävällisyys ja avuliaisuus ovat ainoata realismia, elämän ja onnen todellisuutta. Me kukin voimme kasvaa tähän ainoaan todellisuuteen osoittamalla korutonta, yksinkertaista ystävällisyyttä juuri sitä tai niitä olentoja kohtaan, jotka juuri nyt sattuvat olemaan lähettyvillämme. Juuri se lisää onnellisuutta: enemmän ja todellisemmin kuin mikään muu.

~ ~ ~

Maailman auttaminen tapahtuu minussa, ei naapurissa.

 

Ihmisen todellinen olemus on valoa


Kukapa tietää, jos tässä elämässä sittenkin kaikki on kohdallaan, ja siihen virheettömään elämän kulkuun kuuluu myös valaistuminen, vapautuminen, joka merkitsee ilon spontaania pulppuamista.

~ ~ ~

Emme näe todellisuutta. Jos näkisimme, olisimme silmänräpäyksessä valaistuneita, täydellisiä. Olemme erässä mielessä täydellisiä jo tällä hetkellä.

~ ~ ~

On olemassa elämän valaistus, jonka valossa kaikki on hyvin, kaikki on oikein, kaikki on kohdallaan.

~ ~ ~

Ihmisessä voi todella tapahtua joko äkillisesti tai vähitellen muutos, joka aikaansaa sen, että elämästä tulee valoisaa. Kaikki on ennallaan, mutta kuitenkin kaikella on toinen merkitys ja sisältö.

~ ~ ~

Kukaan, jossa valoa on, ei voi estää valoansa vaikuttamasta vaikka menisi vuorenluolaan. Ei auringon eikä kynttilän tarvitse sanoa itselleen: Minä tahdon valaista!

~ ~ ~

Selkeytyminen, herääminen, valaistuminen on kunkin ihmisen kohdalla mahdollinen tässä ja nyt. Hetkestä hetkeen, ja sittenkin vain tässä ja nyt, ei milloinkaan joskus, jossakin. Todellisuus, Jumala, on läsnä tässä ja nyt. Ulkonaisesti ei tarvitse tapahtua mitään, ja kuitenkin puhtaasti sisäinen tapahtuma saattaa avata ihmiselle uuden maailman, uuden elämän, uuden todellisuuden. Tuolla hetkellä ihminen tietää aina olleensa siinä, kotonaan, vaikka hän vasta nyt sen tajuaa.

~ ~ ~

Valoa ei tarvitse mistään hakea, sitä ei tarvitse luoda; se on ihmisen todellinen olemus.

~ ~ ~

Olkoon valo miten sarastavaa tahansa, se on sittenkin valoa.

________________

ERILLISYYDESTÄ KOHTI YKSEYTTÄ - SODAN JA RAUHAN SANAT

Ihmissuku on vaeltanut ja tulee vaeltamaan alati täydellisemmin toteutettua ihmisyyttä kohden, pimeydestä valoon, sekavuudesta selkeyteen, väkivallasta rauhaan.
________________

 

SOTA ON NÄYTELMÄ, JOLLE EI TAPUTETA

Sodan juuret ovat meissä jokaisessa

Aivan liian usein erehdytään puhuman sodasta jonakin jokapäiväisestä elämänmenosta irrallisena asiana. Tarkemmin havaiten sodan juuret ovat meissä itse kussakin: arvostuksissamme, pyrkimyksissämme, tahdossamme menestyä ja voittaa.

~ ~ ~

Kaiken inhimillisen järjestetyn toiminnan tarkoituksena on tavallisesti taistella, kuten me kuvaannollisesti puhumme, jonkin asian puolesta jotakin asiaa tai asiaintilaa vastaan. On kuvaavaa inhimillisen kielenkäytön sotilaalliselle traditionaalisuudelle, että me käytämme tavallisessa rauhanomaisessa siviilielämässämme hyvin paljon sotilaallisia termejä. Me hyökkäämme ja puolustamme ja me taistelemme. En sano, että tämä nyt on mikään erikoisen suuri kehittyneisyyden merkki meidän kielenkäyttömme kannalta, mutta niin me vain teemme.

~ ~ ~

Vuosituhannesta toiseen on ihmisiä opetettu uskomaan tappamiseen perusteellisimpana keinona suuriin ratkaisuihin pyrittäessä. Usko säilyy, vaikka kohteet ja tarkoitukset muuttuvat.

~ ~ ~

Meidät kasvatetaan elämäntaistelua varten, meitä aseistetaan tiedolla ja taidolla, jotta voittaisimme tuossa taistelussa, saisimme paljon toisten saadessa vähän.

~ ~ ~

Kaikki puhuvat rauhasta ja sovinnosta, mutta ihmissuvun suuren suuri enemmistö ajattelee kansallisesti, tavoittelee taloudellisia etuja, tahtoo selviytyä pelistä voittajana, rakentelee keskenään ristiriitaisia ideologioita ja pitää kunnia-asianaan taistella niiden puolesta vaikkapa kuolemaan saakka. Kaikki uskovat tarkoittavansa ihmissuvun parasta, ja todellakin, ihmissukua uhkaa se vaara, että se hukkuu maailmanparannuksen hirmumyrskyyn.

 

Kaikki sodat ovat uskonsotia


Olemme sotineet ja taistelleet, ja lähemmin tarkastaen aina oikean puolesta väärää vastaan molemmin puolin.

~ ~ ~

Vuosisatoihin ei ole käyty yhtään hyökkäyssotaa; on vain joko ryhdytty aktiiviin puolustukseen tai tuhottu pesäkkeitä, jotka ovat uhanneet rauhaa.

~ ~ ~

Kaikki sodat ovat jo kauan olleet sotia onnen puolesta, pyhien arvojen puolesta, sotien lopettamisen puolesta.

~ ~ ~

Me vihaamme rakkauden nimessä ja menemme sotaan rauhan nimessä.

~ ~ ~

Kaikki sodat ovat uskonsotia, eivät milloinkaan mitään muuta. Jokainen sotaan johtava usko on harhausko.

 

Sota on ratkaisuista primitiivisin


Me olemme kautta aikojen paljon ahkeroineet toistemme tappamisessa, mutta ensi kerran olemme tilanteessa, jossa historiallisen sodankäynnin jatkaminen muuttaa tähänastisen vähittäistappamisen mantereita ja meriä käsittäväksi massatuhoksi.

~ ~ ~

Uutta on sodan totaalisuus. Nyt eivät rintamantakaisen alueet ole enää teatterin katsomoita, joissa taputetaan käsiä rintaman murhenäytelmälle.

~ ~ ~

Voimme todeta omassa ajassamme merkillisesti huipentuneen kaksinaisuuden. Milloinkaan aikaisemmin ei ole tällä planeetalla nähty niin laajamittaisia, niin raivokkaasti käytyjä ja niin tuhoisia sotia kuin ovat olleet oman aikamme maailmansodat. Mutta toisaalta milloinkaan aikaisemmin ei ole sivistyneen ihmissuvun enemmistö ollut niin syvästi selvillä sotien järjenvastaisuudesta.

~ ~ ~

Sota on ratkaisuista primitiivisin, mutta sen nykykeinot ovat mielikuvituksellisen uudenaikaisia.

~ ~ ~

Ikuiset tähdet tulevat joskus ihaillen katsomaan autiota planeettaa, joka sankarien ylväänä hautana vaeltaa radallaan.


 

VASTAUS VÄKIVALTAAN ON EI-VÄKIVALTA

Taistelemalla ei saavuteta mitään pysyvää


Parhain ja pysyvin on saavutettu toiminnalla, jota on turha nimittää taisteluksi. Se, mitä taistelemalla saavutetaan, tuskin on pysyvää. Taistellen saatu useimmiten menetetään taistellen.

~ ~ ~

Rauhan tie merkitsee siunausta, hyvinvointia, elämää. Sodan tie tietää kärsimystä, kurjuutta, kuolemaa.

~ ~ ~

Tuhat kertaa on lähdetty sotaan vakain tunnoin, että tämän sodan tuloksesta riippuu koko kansan tulevaisuus. Tuhat kertaa on sodan jälkeen solmittu rauha 'ikuisiksi ajoiksi'. Ja tuhat kertaa on jälleen palattu vanhaan tunnukseen: Jos tahdo rauhaa, valmistaudu sotaan. Niin on jatkunut kunnon kansalaisten noidantanssi seuraamuksiltaan yhä planetaarisempana, yhä tuhoisampana, yhä itsemurhamaisempana.

~ ~ ~

Emme voi lakata puhumasta rauhasta, vaikka näemmekin kaikkialla varustauduttavan sotaan rauhan nimessä.

~ ~ ~

Kaikki puhe rauhantahdosta on silkkaa sananhelinää niin kauan, kun puhuminen tapahtuu tykin takaa.

 

Rauhan puolesta ei voi sotia


Vanha tunnuslause "Jos tahdo rauhaa, valmistaudu sotaan!" on väärä ja tuhoisa, tänään tuhoisampi kuin milloinkaan aikaisemmin. Rauhanasiaa voidaan palvella vain puhtaasti rauhanomaisin keinoin.

~ ~ ~

Tarkasti ottaen rauhan puolesta sen enempää kuin minkään hyvän asian puolesta ei voi milloinkaan taistella, sotimisesta puhumattakaan. Sen puolesta voidaan vain kärsivällisesti työskennellä. Ja loppujen lopuksi kansojen todellisen rauhantahdon ilmaisee niiden halu ja kyky kärsivällisyyteen, sovintoa etsivään työskentelyyn.

~ ~ ~

Viisaasti teemme, jos ryhdymme johonkin positiiviseen. Eläydymme rauhan ja rauhallisen rakennustyön luovaan ajatteluun. Mitä vähemmän puhumme sodasta, sitä parempi; mitä enemmän ja eheämmin suunnittelemme elämää pysyvän rauhan ajatuksen pohjalla, sitä tehokkaammin omalta vähäiseltä osaltamme elvytämme rauhan voimia tässä maailmassa.

~ ~ ~

Kansojen välisen rauhan puolesta ja hyväksi voidaan vaikuttaa ainoastaan puhtaasti rauhanomaisia suhteita lujittamalla. Toiseen suuntaan käyvät keinot merkitsevät kohtalokasta erehdystä - nykyisin kohtalokkaampaa kuin milloinkaan aikaisemmin.

~ ~ ~

Tulevan rauhan puolesta tappeleminen on mahdottomuutta ja itsepetosta, koska se on rauhasta loittonemista, siitä poispäin pyrkimistä.

 

Rauhaan varustautuminen on siitä etääntymistä


Väkivalta voidaan lopettaa ainoastaan ei-väkivallalla

~ ~ ~

Sota merkitsee sekä ihmisluonnon että olosuhteiden saattamista pahimpaan mahdollisen tilaan.

~ ~ ~

Me saamme sotia miten tarmokkaasti tahansa, me saamme kilpailla, etuilla, syrjäyttää toisia miten menestyksellisesti tahansa, ja aina on edessä uusia sotia, uusia ristiriitoja, uusia kärsimyksiä, uusi epävarmuus.

~ ~ ~

Mitä tarmokkaammin valmistaudumme edistämään rauhaa varustautumalla ja väkivallalla, sitä kauemmas etäännymme rauhasta.

~ ~ ~

Elämää säilyttävät voimat aina lopuksi voittavat elämää tuhoavat voimat. Hävittävä toiminta jättää paikkansa rakentavalle työlle.


 

SISÄINEN RAUHA HEIJASTUU MAAILMAAN

Sovinnollisuus on todellista voimaa


On perin helppoa sopia toisten riitoja. Paljon vaikeampaa ja arvokkaampaa olisi todellistaa rauhantahtomme oman pihamaamme piirissä. Rauhantahto - jota ei tietystikään tarvitse sekoittaa välinpitämättömyyteen eikä kannattomuuteen - ei ole eikä voi olla aitoa, ellei se leimaa suhtautumistamme kaikkeen niin lähellä kuin kaukanakin.

~ ~ ~

Jokaisen meidän ja kunkin omalta kohdaltaan on mahdollista löytää itsessään sisäisen rauhan tila, jossa on voimaa ilman taistelemisen tarvetta, lujuutta ilman haavoittamishalua, myötätuntoa ilman jaottelua ja luokittelua, varmuutta ilman käännytysintoa. Sen olemus on ymmärtämistä, ja todellinen ymmärtäminen, joka kohdistuu yhtä hyvin omaan itseen kuin toisiin, saa aikaan merkillisen tuloksen, ihminen elää rauhantilaa keskellä rauhatonta maailmaa.

~ ~ ~

Kaikki, mikä on omiaan vahvistamaan ihmisyystuntoa heikentäviä ryhmätuntoja, syventämään juopaa ryhmien välillä, tähdentämään niiden vastakohtaisuuksia, johtaa yhä yleisemmin tuhoon. Kaikki, mikä on omiaan vähentämään näiden tuntojen merkitystä ja elvyttämään ihmisyystuntoa, luo edellytyksiä kaikkien hyvinvointiin ja rauhaan.

~ ~ ~

Rauha voidaan ymmärtää ainoastaan sovellettaessa rauhanomaisia keinoja ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.

~ ~ ~

Sovinnollisuus vaatii todellista voimaa monin verroin enemmän kuin jyrkkyys. Vääjäämätön rauhantahto edellyttää lujuutta paljon enemmän kuin aplodien säestämä iskeminen ja haavoittamien.

 

Tulevaisuus toteutuu tässä ja nyt


Maailma on nyt muuttumassa ja muuttumassa siten, että ihmisyys lopultakin voittaa. Luolakauden ihminen saa väistyä modernin ihmisen, planetaarisen ihmisen tieltä, todellisen henkisesti heränneen ihmisen tieltä.

~ ~ ~

Inhimillisten ajatustottumusten mukaista on puhua erikseen pyrkimyksestä sisäiseen rauhaan ja toisaalta pyrkimyksestä ulkoiseen rauhaan.

~ ~ ~

Ihmisessä yleisesti puhuen on mahdollisuudet mitä suurimpaan hyvään, mahdollisuudet mitä täydellisimpään inhimilliseen elämään, rauhan tilaan.

~ ~ ~

Kaikkialla, missä ihminen tarttuu ihmisen käteen lämpimin mielin, on rauhaa ystävyyttä.

~ ~ ~

Jos kysymme, mitä seuraisi, jos kaikki ryhtyisivät harrastamaan vapaaehtoista, sovinnollista yhteistoimintaa yhteiseksi hyväksi, vastaus on selvä. Tie yleiseen hyvinvointiin, rauhalliseen ja turvattuun olotilaan olisi parhaalla mahdollisella tavalla viitoitettu. Vielä enemmän, jo tuo työ sinänsä on todellistunutta ihmisyyttä, jo tuo toiminta sinänsä on jalostuneemman ihmisyyden täyttymystä. Se on tulevaisuuden toteuttamista tässä ja nyt.

 

Ainoa tie rauhaan on rauha


Kerran koittaa aika, jolloin nääntynyt ihmissuku rikkiammuttuine kulttuureineen ei enää jaksa menettää enempää. Silloin tulee rauha.

~ ~ ~

Ainoa tie rauhaan on rauha, ainoa keino aseettomuuteen on aseettomuus. Ainoa todellinen rohkeus on rohkeutta katsoa silmästä silmään sitä, mikä seuraa rauhasta ja aseettomuudesta, ihmisyyden toteuttamisesta omalta kohdalta.

~ ~ ~

Rauhan puolesta voidaan vaikuttaa vain elämällä rauhaa.

~ ~ ~

Vain elämällä rauhaa - ei sitä huutamalla - vahvistamme maailmanrauhan ja yleismaailmallisen järjestyksen valtavaa ajatusta, jonka kerran täytyy todellistua, tietä tai toista.

~ ~ ~

Toivomme on rauhanihmisten lukumäärän ja vaikutuksen lisääntymisessä.

~ ~ ~

Rauha, todellinen ja pysyvä rauha, edellyttää kerta kaikkiaan uutta asennoitumista. Uutta ymmärrystä, uutta rohkeutta, uutta valmiutta kohdata mitä tahansa. Ja mitä jää jäljelle, jos saamme uuden näkemyksen? Jäljelle jää syventynyt ja alati rikastuva elämä, terveessä ihmisessä piilevä luonnollinen, spontaani myötätunto, valveutuneen sielun kyky myötäelää jokainen kohdalle tullut lähimmäinen, ilo ilahduttaa, auttaa, tukea - lyhyesti - olla ihminen.


 

EPILOGI

Me olemme unessa. Ensimmäinen heräämisen oire on siinä, että me alamme hämärästi tajua olevamme unessa. Meitä hallitsee entisyys, vuosituhannet dominoivat meitä. Meidän on katsottava uudestaan ja uudestaan kaikkea.
__Unesta tietoiseksi tuleminen on heräämisen ensimmäinen oire. Tämän tietoisuuden virittämä totuudellisuuden tarve, tarkan, levollisen ja kuitenkin intensiivisen tarkastelun tarve, on toinen aste. Saattaa tulla hetki, jolloin ylitämme kaiken, mitä olemme oppineet, tietäneet ja ymmärtäneet, jopa sanoisinkin pukeneet itsellemme ja muille.
__Kaikkia asioita on katsottava silmästä silmään sellaisina kuin ne ovat, hyväksymättä tai hylkäämättä, levollisesti, uudestaan ja uudestaan. Mikä on tämä tunto? Mitä on tämä pelko? Mitä on tämä viha? Mitä on tämä rakkaus? Levollisesti ja tarkasti. Hetkestä hetkeen. Uudestaan ja uudestaan.
__Ihmisessä voi viritä totuudenrakkaus, yli kaiken totuudenrakkaus. Tämä totuus, jos se viriää, virittää ihmisessä hyvyyden. Ja missä totuus ja hyvyys ovat läsnä, siellä syntyy kauneus. Ja niin saa oikeutuksensa ja vahvistuksensa kreikkalaisten filosofien meille välittämä määritelmä totuudesta, hyvyydestä ja kauneudesta. Ne ovat meissä sisäisesti läsnä. Vain meidän mielemme peittää ne, meille periytyneet käsitteet ja varmuudet peittävät ne.
__Totuus on yksilöllinen asia. Jokin mystinen, sanoin selittämätön salaisuus meissä. Se ei sellaisenaan ole siirrettävissä kenellekään toiselle. Mutta sen yhteisenä tunnusmerkkinä voimme sanoa olevan tuon pyhän arvokolmion, joka ihmisessä ilmenee: totuus, hyvyys ja kauneus. Kaikki sanan todellisimmassa mielessä.
__Tämä kaikki on piilevänä meissä jokaisessa. Ehkäpä se piilevänä ilmenee silloin, kun ihminen tarttuu toisen ihmisen käteen, silloin, kun hän tuntee vilpitöntä myötämieltä, myötäelämisen kykyä, ymmärtämisen kykyä. Ymmärtää rikollistakin veljeä. Ymmärtää tuota, joka vihaa. Ymmärtää, että niin täytyy olla, niistä lähtökohdista lähtien, joiden vaikutuksen alaisena hän on elänyt. Noin asian täytyy olla hänen silmissään. Voimme ymmärtää toista ihmistä. Joka kerta kun äiti syleilee lastansa, kun veli auttaa veljeä, sisar sisarta, aviopuoliso toistaan, ystävä ystävää, tämä täydellisyys ilmenee maailman luonnollisimmassa arkielämässä.
__Emme ole perillä, jos siirrämme sen taivaanrannan taakse, joskus tulevaisuudessa tapahtuvaksi. Se on eksytyksien eksytys. Jos me sen vallassa vaellamme, se ei tapahdu koskaan.
__Täydellisyys alkaa tässä ja nyt. Se on läsnä. Se kumpuilee esille teissä jokaisessa. Tietoisuus tästä vapauttaa. Se muuttaa tämän ihmiselämän juhlavaksi. Se ei olekaan arkista, arkinen on vain minussa olevan unitila. Haukottelen, koska olen uninen. Voin katsoa lähimmäistäni silmiin ja haukotella tai tähtitaivasta ja haukotella, en näe siinä mitään ihmeellistä. Minä en tiedä mitään, jos näin tunnen. Olen unessa.
__Jos olen vähänkin valveilla, niin jokainen vastaantuleva olento on mysteeri, pyhä, juhlallinen. Se on eläimessä, kukassa, kaikkialla. Tämä tilaisuus on jumalallisen olemassaolon muoto. Ihmishenget kysyvät tässä tilaisuudessa itseltään: Keitä me olemme?
__Tähän juuri tähtää luomakunta, että ihmisessä viriää tarve nähdä totuus. Tarve toteuttaa hyvyys. Tarve tajuta kauneus.

Käsitteiden tuolla puolen, 1969, Yrjö Kallisen Tampereella 83-vuotiaana pitämä puhe (50)


Esipuhe "Yrjö Kallisen puheenvuoroja Teosofisessa Seurassa"-teokseen
 

Vaikka Yrjö Kallisen kuolemasta (1976) on kulunut jo runsaat 20 vuotta, silti hänen persoonansa ei ole päässyt unohtumaan suuren yleisön mielestä. Siitä ovat pitäneet huolen monet hänestä kirjoitetut teokset, artikkelit, tutkimukset, näyttelyt sekä radio- ja televisio-ohjelmat. Vuonna 1995 sai myöskin ensi-iltansa Esa Kirkkopellon näytelmä "Yrjö Kallisen valaistuminen", joka veti katsomon täyteen ilta illan jälkeen ja sai huomattavaa julkisuutta.

Tuon näytelmän nimi viestitti ihmisille, että Yrjö Kallisen uskomattoman värikkääseen elämään sisältyi jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, jotakin niin ainutlaatuista, että sitä luonnehdittiin ´valaistumisena`.

Mihin tuo sana viittaa, mitkä olivat sen juuret? Oliko se valon leimahdus, joka sammui ja katosi heti synnyttyään ja haalistui miellyttäväksi muistoksi ajan kuluessa?

Näihin kysymyksiin on mahdotonta vastata tyhjentävästi, mutta Yrjö Kallinen on itse yrittänyt kuvailla tapahtumaa, joka sattui hänelle nuorena kangaspolulla, Oulussa:

"Olin silloin nuori, alle kahdenkymmenen ja olin hiljattain tutustunut teosofiaan sekä moniin hienoihin asioihin. Halusin olla yksin ja katsella tätä olevaista... näin vastaani tulevan miehen, joka oli pukeutunut työasuun... katsoin miestä silmiin ja yhtäkkiä salamana näin edessäni mysteerin, sanomattoman pohjattoman ihmeen. - Tämä kokemus ei koskaan haihtunut. Minun tarvitsee hiljentyä vain hetkiseksi ja vastassani oleva ihminen muuttuu jumalaiseksi mysteeriksi. Se tieto säilyy minussa. Olen sen kerran nähnyt ja voin nähdä sen minä hetkenä tahansa uudestaan. "

(Haastattelu Elonpyörä-lehdessä 1969)

Kun lukee tuon Yrjön kuvauksen tapahtumasta, jolle on hänen kuolemansa jälkeen annettu ilmaus ´valaistuminen`, ymmärtää miksi vapaussodan pyörteissä vangitun ja kuolemaan tuomitun Yrjö Kallisen telottajat perääntyivät ja tuomio muutettiin elinkautiseksi kuritushuoneeksi. Kuinka paatuneinkaan ihminen voisi vahingoittaa sellaista ihmistä, jonka silmistä loistaa syvä ymmärrys ja rakkaus ampujaa kohtaan.

 

Yrjö Kallinen oli teosofi sanan korkeimmassa merkityksessä    

Tutustuttuaan jo vuosisadan alussa teosofiaan hän nopeasti omaksui sen korkeahenkiset, eettiset periaatteet, joista tärkein on ihmisten täydellinen yhdenvertaisuus elämän edessä ulkoisista eroavaisuuksista huolimatta. Niinpä hän liittyikin Suomen Teosofisen Seuran jäseneksi pari vuotta sen perustamisen jälkeen eli v. 1909. Hän sisäisti teosofian niin, että se tuli osaksi hänen minuuttaan, se tuli hänelle eläväksi totuudeksi, joka ei koskaan himmennyt vaan kestä hänen kuolemaansa saakka.

Hän opetteli englanninkielen ja täydensi sivistystään monilla kursseilla ja opiskelemalla filosofiaa ja muita yleissivistäviä aineita, joita hän tarvitse kansanvalistustyössään osuustoimintaliikkeen parissa. Tästä toiminnasta hänelle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi v. 1957.

Tähän työhönsä, jonka ulkoinen maailma tunsi hän aina yritti viedä ´tiedon tuosta olevaisesta`, tiedon elämän perimmäisestä mysteeristä piilotettuna sanojen verhon taa.

Yrjö oli sytyttävä puhuja, joka ei jättänyt ketään välinpitämättömäksi. Hän joutui kuitenkin puhumaan suurelle yleisölle ikään kuin naamarin takaa. Hän ei voinut antaa ulos sitä mitä hän piti arvokkaimpana: tietoa teosofiasta, ajattomasta viisaudesta, joka oli antanut hänelle eväät koko elämää varten, sillä kulttuurimme oli tuolloin valtauskontojen kahlitsema.

Yrjön persoonaa ovat muutamat tutkijat pitäneet ristiriitaisena, ärsyttävänä ja heilahtelevana. Yrjöhän esimerkiksi erosi kirkosta, liittyi takaisin, erosi ja taas liittyi siihen. Viimeistä liittymistään hän perusteli perhesyillä. Hän ei halunnut puolisonsa joutuvan hankaliin käytännön vaikeuksiin hänen kuolemansa jälkeen.

Tämä ´heilahtelu` oli kuitenkin hyvin pinnallista, merkityksetöntä. Sisäisesti Yrjössä paloi vakaa liekki, joka ei koskaan sammunut sen jälkeen kun se jo nuorena oli alkanut roihuta hänen sisimmässään. Se oli teosofian valo, jumalaisen viisauden soihtu.

Yrjön elämä oli täynnä paradokseja. Hän, tunnettu pasifisti, sodan vastustaja, rauhan saarnaaja, oli ainoa henkilö, joka kelpasi Neuvostoliiton valvontakomissiolle sodan jälkeen puolustusministerin virkaan. Tämän tehtävän hän otti vastaan ehdolla, että hänen ei tarvitse ottaa osaa mihinkään, mikä liittyy puolustusvoimain koulutukseen, kokoonpanoon, täydentämiseen jne. (Valtioneuvoston pöytäkirja 28.3.1946). Ehto hyväksyttiin ja tehtävä jaettiin pääministerin kesken.

Yrjön maine loistavana puhujana ja osuustoimintamiehenä levisi myöskin ulkomaille ja hänet kutsuttiin kansainvälisen osuustoimintajärjestön keskuskomitean jäseneksi. Kveekarit kutsuivat hänet Intiaan v. 1949 rauhankongressiin, jolloin toteutui matka hänen ´unelmiensa Intiaan`. Kun toiset osanottajat lähtivät katselemaan nähtävyyksiä, suuntasi Yrjö matkansa Adyariin, Kansainvälisen Teosofisen Seuran päämajaan, joka merkitsi hänelle yhtä hänen elämänsä tärkeimmistä virstanpylväistä.

Yrjö Kallisen rikos, josta hän kärsi vuosikausien kuristushuonerangaistusta, oli yritys estää sodan syttyminen hänen kotikaupungissaan Oulussa. Hän ponnisteli punaisten ja valkoisten välisen sovinnon aikaansaamiseksi työväestön edustajana. Tätä ennen hän oli toiminut jo vuosia Teosofisen Seuran lähettinä ympäri Suomea, perustanut Ouluun teosofisen Aatto-loosin, kirjoittanut ja luennoinut teosofiasta. Vuonna 1922 hänet valittiin Suomen Teosofisen Seuran varapuheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän palvelu Seuraa vuosikymmeniä. Kiitokseksi uskollisesta työstä Teosofisen Seuran hyväksi hänet kutsuttiin Teosofisen Seuran kunniajäseneksi. Hänen elämänkokemuksena ja viisautensa auttoivat Seuraa selviytymään monista takaiskuista, läpi sotien ja pulavuosien. Hän oli myöskin kahden loosin perustajajäsen Helsingissä: Uranuksen v 1933 ja Septiman v 1941. Septima toimi säännöllisesti koko sodan ajan. Yrjö Kallinen toimi Septiman puheenjohtajana vuoteen 1953 saakka.

Kiitollisena vuosikymmeniä kestäneestä yhteistyöstä Teosofisen Seuran tehtävissä.

Kirsti Elo


Etusivu

Sekalaista