Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat. Ja kuitenkin
sanat saattava johdatella ihmistä sanomattomaan tuntumaan.
PROLOGI
Yksinkertaista ja luonnollista on
ystävyys, avuliaisuus, oma ja yhteinen huolenpito asioista ilman
kilpailua, ilman etuilua, ilman taistelua.
- Vaikeata on tajuta
tämä ympäristössä, joka rakentuu kilpailusta, etuilusta ja taistelusta.
Yksinkertaista ja luonnollista on myötäelää jokainen
kohdalle tuleva ihminen, tuntea hänen ilonsa ja surunsa omina iloina ja
suruina.
- Vaikeata on todellistaa nämä tunnot käytännöksi
maailmassa, joka on eturyhmien, mielipiteiden, puolueiden, uskontojen ja
kansallisuuksien pirstoma, juopia, rajoja ja vastakohtia täynnä.
Yksinkertaista ja luonnollista on ahkeroida ja suorittaa
sitä, mikä on tarpeellista, elämänmyönteistä.
- Vaikeata on kaikki
siellä, missä aherruskin on alistettu kilpailun, etuilun, keinottelun ja
taistelun välivaiheeksi.
Rehellisyys on yksinkertaista;
valehteleminen monimutkaista.
Molemminpuolinen avuliaisuus on
helppoa; molemminpuolinen pyrkimys etuilla toisten kustannuksella, pelata,
pettää ja voittaa on näännyttävän vaikeata.

________________
ERILLISYYS - IHMISEN SYVÄ UNI
Elämän pyhimmät kokemukset lienevät hämäriä aavistuksia
valvetilasta. Mutta niistä huolimatta uni jatkuu syvänä, pimittävänä.
________________
EMME OLE HERÄNNEET TÄYTEEN IHMISYYTEEN
Arki on vain meissä oleva unitila
On aloitettava tästä tietoisuudesta: minä nukun. Minun
täytyy tiedostaa tämä tila, olla koko ajan tietoinen ja katsoa
kriittisesti itseäni, omia varmuuksiani.
~ ~ ~
Me nukumme, ihmiset ympärillämme kulkevat unessa ja
toistelevat heille annettuja lauseita.
~ ~ ~
Arkea ei ole. Se on vain meissä oleva unitila.
~ ~ ~
Me emme tunne itseämme. Me olemme eksyksissä. Me nukumme. Me
emme ole heränneet täyteen tietoisuuteen. Ihminen on vasta
kehkeytymisvaiheessa oleva olento. Me koemme tyhjyyttä, osattomuutta,
tarkoituksettomuutta. Törmäilemme sinne ja tänne. Haemme keinotekoisesti
jotain sisältöä itseemme. Entinen ei enää tyydytä, ja uutta ei ole
löydetty. Ja kuitenkin se on meissä.
Unessa kuljemme toistemme ohi
Voin katsoa lähimmäistäni silmiin ja haukotella tai
tähtitaivasta ja haukotella. En näe siinä mitään ihmeellistä. Minä en
tiedä mitään, jos näin tunnen. Olen unessa.
~ ~ ~
Tämä yhteiskuntamme, tämä elämämme, on kulkenut minuuden
lumoissa. Ihminen pyrkii elämään erillistä minuutta. Ja kuitenkin, kun
ihminen tulee normaalitilaan, hän kykenee tuntemaan spontaania
myötätuntoa, rakkautta, toista ihmistä, lasta, kissanpoikaa, kaikkea
olevaista kohtaan. Tuo totuus, tuo perusolemus, tuo ihmisen sisin,
jumalallisin, mitä ihmisessä on, on aina läsnä.
~ ~ ~
Rikkimeno, erillisyys, näkyy ihmisen ja ihmisten välillä. Me
emme ole enää yhtä, niin kuin me todellisuuden kannalta olemme.
~ ~ ~
Meidän on herättävä tästä unesta ja nähtävä arvo tässä
arkitodellisuudessa, ihmisessä, joka on meidän edessämme. Hän on mysteeri.
Hän on jumalallinen ihme.
Erillisyydentunto on erehdys
Meidän perusonnettomuutemme on eristyminen, minän ja
ei-minän vastakohta, subjektin ja objektin vastakohta. Me olemme
kadottaneet alkuyhteytemme.
~ ~ ~
Minä tunnen erillisyyden, ja voin sitä erillisyyttä korvata
keinotekoisella hyveellä - rakastan lähimmäistäni vähän hammasta purren,
kun on käsketty. Ja se käy huonosti.
~ ~ ~
Sen, että me ihmiset asumme eri seuduilla, että me
valitettavasti emme aina ymmärrä toistemme kieltä, että meillä on
erilaisia tapoja ja tottumuksia, ei suinkaan tarvitse merkitä
yhteydentunnon rikkoutumista. Toisaalta taas voidaan mikä tahansa
erikoispiirre ottaa eristyksen perustaksi, alkaa tehostaa sitä, kunnes
ihmiset itsekin uskovat sen olevan jotain oleellista, auttamattomasti
jakavaa.
~ ~ ~
Niin kauan kuin haen onnea itselleni, en sitä koskaan löydä.
Jos pyrin vain selville pääsemiseen oman itseni iloksi, se osoittaa, etten
ole päässyt selville alkuunkaan. Selville pääsemistä seuraa itsestään
myötäelämisen kyky. Ihminen elää toista ihmistä, toinen ihminen on minä;
raja sinun ja minun väliltä katoaa. Ja minulle on yhtä tärkeätä toisen
ihmisen elämä kuin oma elämäni.
AJATUSTOTTUMUKSET KAHLITSEVAT MEITÄ
Elämämme on ajatusuurteissa
Kun me luulemme ajattelevamme, me itse asiassa siirtelemme
jähmettyneitä ajatusosia tajunnassamme, rakentelemme niistä selityksiä
niin kuin lapset palikoista taloja, ja luulemme tämän olevan ajattelua. Se
ei ole ajattelua. Se on valmiilla ajatuksilla leikkimistä.
~ ~ ~
Olemme eläneet vuosituhansia siinä yksinkertaisessa ja hyvin
ymmärrettävässä uskossa, että se, mikä on omassa ympäristössämme, missä
tahansa annetussa ympäristössä - sanottakoon sitä kulttuuripiiriksi tai
miksi tahansa - on yleisesti hyväksyttyä, oikeaksi todettua, pysyvästi
iankaikkisesti totta ja oikeata.
~ ~ ~
Meidän ihmisten elämä on ajatusuurteissa. Se kiertää vain omaa
uraansa.
~ ~ ~
Tarkasti havaiten ovat useimmat ihmisten tunnustamat ja
tavoittelemat, juhlavimmat arvot jotakin, jotka "niin
ajattelemalla" on tehty arvoiksi ja toisin ajattelemalla lakkaavat
olemasta arvoja.
~ ~ ~
Olemme sidottuja perinnäisiin ajatus- ja tunnetottumuksiin.
Niiden pohjalta järkeillen ja tunteillen aina päädymme vanhoihin
ristiriitoihin vain muodollisesti uusin asetelmin.
~ ~ ~
Pohdinta, joka noudattelee sovinnaisia, totunnaisia ratoja,
ei ole entistä hajottavaa ja uutta vapauttavaa pohdintaa, jatkettakoon
sitä vaikka tuhat vuotta ja harjoittakoot sitä miten lahjakkaat aivot
tahansa.
Todellisuus on lahjomaton
Entiset arvostukset, varmuudet, uskomukset, jotka ovat
hallinneet maailmaa ja johtaneet kansakuntien historiaa, eivät enää käy.
On herättävä kuin unesta. On nähtävä valhe valheeksi, erehdys
erehdykseksi, julmuus ja tunnottomuus julmuudeksi ja tunnottomuudeksi,
pelkuruus pelkuruudeksi.
~ ~ ~
Kaikkinainen huoli ja murhe kaikissa oloissa ja kaiken
tapahtumisen keskellä johtuu vain ja yksinomaan tietämättömyydestämme:
vääristä, erheellisistä ajatustottumuksistamme.
~ ~ ~
Kehitys edellyttää nimenomaan vakiintuneimpien arvostusten
kriittistä tarkastelua - ei niiden hylkäämistä vain siksi, että ne ovat
vanhoja, vaan niiden sisällyksen kirkasta näkemistä. Tällainen näkeminen
vapauttaa ihmisen ilman muuta arvottomasta, meluttakoon sen puolesta miten
äänekkäästi tahansa.
~ ~ ~
Ottakaa jokainen sukupolvien lujan uskon vakiinnuttama
käsite siihen liittyvine arvoineen perinpohjaisen tarkastelun alaiseksi.
Älkää tyytykö käsittelemään noita käsitteitä ja arvoja valmiina,
lopullisina, itsestään selvinä, jollaisina miljoonat ne ottavat, vaan
kaivautukaa niihin ja tutkikaa, onko niissä jokin realiteetti pohjalla,
realiteetti, joka on todella arvokas, tosi, ainakin todella arvokkaan ja
toden kannalta edelleen ja jatkuvasti tarpeellinen.
~ ~ ~
Todellisuuden näkeminen on pohjimmiltaan äärimmäisen
lahjomatonta realismia. Pitää katsoa tosiasioita silmästä silmään eikä
uiskennella ideologisten varmuuksien varassa.
~ ~ ~
Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön
ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla.
Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause:
Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä.
Ajattelun vapautuminen on heräämistä
On mahdollista, joskin vaikeata, irtautua sen verran
kaikesta opetetusta, annetusta, mieleen syövytetystä, että alkaa toden
teolla kysyä, mitä tämä kaikki oikeastaan on, mistä se johtuu ja mihin se
vie. Jos pääsee alkuun, jos saa edes toisen kätensä siteistä irti, saattaa
tapahtua ihme. Perinteiden, annettujen arvokäsitysten mahti raukeaa.
Harha, joka tajutaan harhaksi, lakkaa olemasta. Lumous, jonka olemus
oivalletaan, lakkaa vaikuttamasta. Jos näin tapahtuu minussa, sinussa, yhä
useammassa, muutos on mahdollinen.
~ ~ ~
Jos maailmanhistoria voi osoittaa meille puhtaasti
inhimillisen onnen lisääntymisen maailmassa yleensä tai maailman jossakin
osassa, vaikkapa pienessäkin, jos yleensä on mahdollista aikaansaada joko
yksilöllistä tai yleistä onnellisuuden lisäystä, niin se on tapahtunut ja
tapahtuu vain sikäli, kuin ihmisten perusajatuksissa, elämänasenteessa, on
tapahtunut ja tapahtuu muutoksia.
~ ~ ~
Mikään ei ole vaikeampaa kuin vapautuminen perinteiden ja
arvovaltojen mahdin alaisuudesta. Mutta siellä, missä vapautuminen
tapahtuu, siellä pääsee esille se tunto, joka saa meidät ystävystymään
ihmisen, eläimen, kukan ja iltaruskon kanssa.
~ ~ ~
Jos me tulemme kohdalle, jossa tapahtuu kaikkien arvojen
uudelleen arviointi, saattaa tapahtua, että se lahjomaton tosi, totuus,
ihmisten mielipiteistä riippumaton totuus, pääsee esille. Siinä on meidän
toivomme.
~ ~ ~
Uskon sittenkin ihmisten vähitellen heräävän perinteellisten
ajatustottumusten unesta. Tiedän, että se on mahdollista, sillä siellä
täällä on ihmisiä, jotka ovat täysin hereillä.
~ ~ ~
Elämänmyönteinen, periytyneistä pakkomielteistä vapautuva
ajattelu ilmenee monivivahteisena ja eriasteisena, milloin syvänä
filosofian, milloin vain uutena ja itsestään taukoamatta uudistuvana
sielunelämänä.
SYVIN MEISSÄ ON KAIKKIEN ILMAISUJEN TUOLLA
PUOLEN
Asioiden nimittäminen ei selitä niitä
Yhtä tärkeää kuin on valmiina annetuista ajatustottumuksista
vapautuminen, on myöskin sen seikan oivaltaminen, että jonkin asian
nimittäminen ei ole samaa kuin sen selittäminen. Ellei tätä oivalleta,
tajunta kyllä täyttyy nimien ja sanojen paljoudella, mutta elämän ymmärrys
ei lisäänny eikä syvene.
~ ~ ~
Lauseet, määritelmät, peittävät itse asian ja sen tähden
lausutut teoriat voivat olla nukuttavia, ajatusta ehkäiseviä.
~ ~ ~
Meidän sanalliset ilmaisumme ja käsitteemme ovat merkillisen
hataria ja sekavia. Ihmisessä on tarve hahmottaa asiat, nähdä ne
kokonaisuuksina ja ilmaista ne sanalla. Ilmaisu palvelee meitä hyvin
konkreettisissa asioissa, mutta käsitteellisyydessä se ei lainkaan päde.
Siitä johtuu, että ideologiat, olkoonpa ne uskonnollisia, poliittisia tai
mitä tahansa aateryhmityksiä, voivat kaikki sisältää mitä vain suurimmasta
julmuudesta kauneimpaan rakkauteen. Ihmiset ryhmittyvät käsitteiden
ympärille ja taistelevat keskenään. Ja ne, jotka eniten taistelevat,
kaikkein vähiten tietävät, minkä puolesta he taistelevat.
~ ~ ~
Useimmat inhimilliset käsitteet ja etenkin niiden
sanailmaisut ovat toivottoman epämääräisiä. Tästä johtuu, että monia
sanoja voidaan käyttää ja myöskin väärinkäyttää milteipä rajattomasti.
~ ~ ~
Inhimillisten elämäntuntojen moninaisuus on rajaton, ja
niitä koskevat sanailmaisumme ovat vain avuttomia, epätäsmällisiä
viittauksia.
~ ~ ~
Jokaisella tilanteella, hetkellä ja ongelmalla täytyy olla
ratkaisu ikään kuin itsessänsä. Ei ole mitään kaavamaista ratkaisua. Meillä
on perinnäinen taipumus etsiä ja löytää kaavamaisia ratkaisuja ja kaavoja.
Ne antavat turvallisuuden tunnetta. Mutta todellisuus ei tunnusta niitä.
Kaikki on hetkestä hetkeen uutta.
~ ~ ~
Tarkemmin ajatellen meidän sielunelämämme on melua täynnä.
Siellä puhuvat vakaumukset ja varmuudet. Tämän maailman meteli elää
minussa, jos annan sen elää.
Sanat eivät tavoita totuutta
Kas, yksi peruseksytyksistä on juuri siinä, että yritetään
teoretisoida totuutta, lausua sanoin jotakin, joka olisi yleensä totta. Se
käynee jossain määrin laatuun matematiikassa ja jossakin käytännöllisissä
asioissa, mutta elämän ytimen ymmärtämisestä puheen ollen se on
mahdotonta. Elämä, veljeys, rakkaus ja totuus eivät ole formuloitavissa.
Formulat, kaavat ja säännöt ovat poistettavissa, harhakuvitelmat
hajotettavissa ja se, mitä jää jäljelle, on elämää, veljeyttä, rakkautta
ja totuutta.
~ ~ ~
Mitään todellista totuutta ei koskaan ratkaista järkeillen
eikä määritellen. Totuus on nimittäin kaiken määrittelymme tuolla puolen.
Sitä ei voida sanoa, ei edes ajatella, se voidaan vain elää.
~ ~ ~
Jokainen yleinen teoria on harmaata ja elotonta. Vain elämä
on ikivihreä.
~ ~ ~
Määritelmä voi korkeintaan piirittää totuutta, mutta ei sitä
ilmaista. Nimittäin elämän totuutta. Junan lähdön se voi ilmaista
moitteettomasti.
~ ~ ~
Toistan zen-mestarien lauseen: Sana on kuin sormi, joka
viittaa kuuhun, mutta sormi ei ole kuu. Jos ihmisellä on sellainen
sisäinen tila, että hän voi nähdä sen kuun, niin se sormi on tehnyt
tehtävänsä. Mutta joka tuijottaa siihen sormeen on erehtynyt.
~ ~ ~
Elämäntotuutta ei ole kukaan milloinkaan sanoin julistanut,
sitä ei löydy yhdestäkään pyhästä kirjasta. Yksikään inhimillinen sana ei
ole rakentanut sitä ilmaisemaan, mikään määritelmä ei siihen sovellu. Vain
viitteitä siitä voimme saada, mutta vain viitteitä, jotka eivät ole samaa
kuin elämäntotuus.
~ ~ ~
Totuus - ikuista oleva - ei ole ilmaistavissamme. Se on
käsiteajattelun tuolla puolen. Me liikumme edelleenkin pinnalla. Vasta
naarmun olemme vetäneet salaisuuden ytimen pintaan.
Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat
Syvin meissä on kaikkien ilmaisujen tuolla puolen.
~ ~ ~
Näkymätön todellisuus lakkaisi olemasta todellisuutta, jos
yrittäisimme vangita sen sanoillamme. Käsitteemme symboleineen eivät kerta
kaikkiaan ole rakentuneet ilmaisemaan näkymätöntä todellisuutta.
~ ~ ~
Uskonnollisen hengenelämän ydinoivallukset ja -kokemukset
ovat hahmottomia. Ne kumpuavat käsitteellisen ajattelun ja määrittelyn
alueen tuolta puolen. Mutta me pyrimme tajuamaan ne ajatuskuvina, pukemaan
ne sanoin ilmaistaviin käsitteisiin. Täten ovat syntyneet myytit,
määritelmät, opit ja dogmit.
~ ~ ~
Dogmit, uskonkappaleet, ideologiat, ovat enemmän tai
vähemmän staattisia. Siinä on niiden voima ja heikkous. Syvimmät ja
todella elävät totuus kokemukset ovat, ilmeisesti, ainutkertaisia.
~ ~ ~
Tietystikään emme voi luopua ajattelunvälineistämme,
käsitteistä ja niiden ilmaisuista. Mutta ne saattava lakata vangitsemasta
ymmärrystämme. On mahdollista oivaltaa sanattomasti ja tavalla, jolle ei
löydy sanallista ilmaisua.
~ ~ ~
Jos ihminen pääsee käsitteellisen ajattelunsa rajoille ja
kokee elävästi ja syvästi, varmaankin varmemmin, että nyt hän vasta on
todellisuuden tuntumassa, silloin ei ole kysymyksessä pako mihinkään.
Pikemminkin se on unesta heräämistä.
ELÄMÄ ON LOPUTON KILPAKENTTÄ
Olemme noidutussa kehässä
Kilpailun, etuilun ja taistelun tuntuu pakottavan kaikki
kilpailemaan, etuilemaan ja taistelemaan. Me synnymme maailmaan, jossa
tämä tila vallitsee.
~ ~ ~
Enemmistö uskoo ja tahtoo uskoa, että elämä on taistelua,
kilpailua, väkevämmän voittoa heikommasta. Sen vuoksi kilpailun ja
taistelun henkeä ylistetään. Voittajia kunnioitetaan ja kumarretaan,
voitettuja ivataan, joskus säälitään.
~ ~ ~
Olemme noidutussa kehässä. Kuta kiihkeämmin tavoittelemme
voittopisteitä ulkonaisten saavutusten, näkyvyyden, huomion, vallan,
menestyksen, etevyyden ja pysyvyyden kilpakentällä, sitä enemmän ehtyvät
spontaanin ilon lähteet ja samalla myös positiivisen toiminnan
energialähteet sielussamme. Mitä ehtyneemmäksi, juurettomammaksi sisäinen
elämämme käy, sitä kiihkeämmin yritämme täyttää tyhjän elämämme ulkonaisin
saavutuksin ja korvikkein. Ja kaiken tämän väistämättömänä seurauksena on
alati kiristyvä taistelu ihmisten kesken kotona, koulussa, yhteiskunnassa,
politiikassa, kansojen ja etupiirien kilpakentillä.
~ ~ ~
Ihmiset voisivat elää rauhaa - mutta eivät voi, koska heidät
lapsesta saakka kasvatetaan kilpailemaan ja taistelemaan, voittamaan,
kukistamaan, alistamaan ja tappamaan toisiaan. Tämä kasvatus ja siihen
pohjaava elämänkäsitys todellistaa itsensä: Syntyy ja säilyy asiaintila,
jossa on kilpailtava, taisteltava ja tapettava.
Elintason nousu ei lisää onnea
Jotakin meissä itsessämme on vinossa. Elintason nousu ei
olekaan lisännyt elämän onnellisuutta, elämän rauhaa, elämän iloa.
~ ~ ~
Ihmisten valtava enemmistö näkee unia voitoista, mutta ei
voita. Jokaista voittajaa vastaan on vähintään sata voitettua,
jälkeenjäänyttä. Ihmisen luonnollinen, lämmin suhde, alkaa viiletä.
~ ~ ~
Mitä vimmatumpi elintasokilpa, sitä herkemmin nähdään toinen
ihminen mahdollisena kilpailijana, jonka ylipuolelle pitäisi päästä.
~ ~ ~
Ihmisiä hallitsee etäisyyden illuusio. He luulevat, että
päämaali, täyttymys, on jossakin etäällä, korkealla, ja niin he juoksevat
kuin orava rattaassaan pääsemättä milloinkaan mihinkään.
~ ~ ~
Kuta korkeampi elintaso on, sitä enemmän alkavat merkitä ns.
statussymbolit, sosiaaliset arvonmitat. Ihmisen arvoa aletaan mitata
ulkoisilla seikoilla: Ihminen sinänsä ei ole arvo. Ihmisen rehellinen
aherrus ei ole arvo.
~ ~ ~
Ihmiset voisivat olla onnellisia ja onnellistaa toistensa
elämää - mutta eivät voi, koska heitä hallitsee yleinen usko, jonka mukaan
kunkin on taisteltava oman onnensa puolesta, riistettävä se toisilta sekä
varjeltava omaa onnea suhtautumalla piittaamattomasti toisten
onnettomuuteen. Juuri täten saadaan sydän kuivaksi ja kovaksi, ehdytetään
sisäiset onnenlähteet.
Ihmisen sisin ja parhain jää viljelemättä
Elämään tulee onttous, kun ihmiselämän merkitys ja arvot
siirtyvät ulkonaisiin asioihin, joita me emme voi hallita, keskinäiseen
kilpailuun. Ja tässä on ydinkohta: ihmisessä jää viljelemättä sisin ja
parhain. Ihmisen sieluun tulee tyhjyys. Siellä ei olekaan tarkoitusta,
siellä ei ole välitöntä, elämyksellistä sisällystä.
~ ~ ~
Arvostus siirtyy elämää kantavasta arkitodellisuudesta,
todella hyödyllisistä asioista, keinotekoisiin asioihin, jotka ovat irti
hyödyllisestä elämästä. Ihailua ja arvostusta saa mies, joka voittaa
nyrkkeilykehässä tai juoksee sekunnin kymmenesosan nopeammin kuin toiset
tai voittaa iskelmäkilpailussa - samantekevää missä, kunhan voittaa. Mutta
mies, joka ahertaa tehtaassa, raataa pellolla tai metsässä, on vain
tavallinen mies, joka ei ole elämässä mihinkään päässyt.
~ ~ ~
Ihmiset palvovat mitä tahansa, mistä luulevat uhoavan heille
arvonkorotusta, etua, aineellista tai henkistä hyötyä, mutta kulkevat ohi
köyhän, mitäänantamattoman.
~ ~ ~
Nykyisen yhteiselämämme luonnottomuus on siinä, että me
paisutamme, pöhötämme luonnolliset ja sinänsä oikeutetut tarpeemme
luonnottomiksi. Meitä villitsee poroporvarillinen paljouden tarve,
rellestäminen, pöyhkeilyn, isottelun, upeilun tarve. Ja kuta enemmän
rellestämme, maksamme rahaa ja pöyhkeilemme rahankäytöllämme, sitä
viheliäisemmäksi käy sisäinen sielunelämämme.
OIVALLUS - HERÄÄMINEN ON MAHDOLLINEN
Herääminen on mahdollinen. Se on kuin heräämistä
painajaisunesta. Se on yksilöllinen tapahtuma ja sen täytyy tapahtua
vastoin koko ympäristön suggeroivaa vaikutusta, vastoin aikakauden
arvovaltaisinta vakuuttelua. Ja kuitenkin vain tämän heräämistapahtuman
toistumisessa yhä useammissa ihmisissä on ihmisten maailman tulevaisuuden
toivo.
LÖYDÄMME KADOTETUN ITSEMME
Ihminen meissä murtautuu esille
Teoreettisesti ja myöskin käytännöllisesti on olemassa
pienen pieni mahdollisuus unesta heräämiseen. Ennen sitä on päästävä
täysin selville siitä, että todellakin nukumme, vaellamme suggestioiden
vallassa, että meissä ajattelevat, tuntevat ja toimivat ympäristömme,
perinteet, meille annetut arvostukset, ja että persoonina olemme vain
ikäänkuin kaiken tuon summa. Tämä selvyys on järkyttävä. Sen jälkeen
saattaa tulla miltei kammottava tyhjyyden tunto. Ihminen kokee, mitä on
seisoa tyhjän päällä ja pitää kiinni tuulesta.
~ ~ ~
Siellä täällä ilmestyy ihmisiä, jotka aivan kuin unesta
heräten alkavat hengittää uudella tavalla, ovat löytäneet jotakin, joka
oli ennen ollut hukassa. Näitä uudenlaisia ihmisiä on kaikkialla.
~ ~ ~
Todellisuus osoittaa, että ihmisessä voi milloin tahansa ja
mitä erilaisimmista syistä viritä jopa käänteentekevässä mielessä jotakin
aivan uutta, joka näyttää kerta kaikkiaan olevan ristiriidassa kaiken
entisen kanssa. Jotakin näennäisesti mitätöntä tapahtuu, ja ihminen
ikäänkuin pysähtyy. Jotakin aukeaa hänen sielussansa, ja ihminen
muuttuu.
~ ~ ~
On mahdollista kokea elämä myös myönteisesti, valoisasti ja
totuudellisesti.
~ ~ ~
Sisäinen uudistumisemme ei edellytä uutta maailmaa
ympärillemme. Se on eräässä mielessä sama maailma, ja kuitenkin
todellisessa mielessä se on täydellisesti uusi maailma, sillä suhteemme
siihen on uusi.
~ ~ ~
Mitä enemmän ihminen herää meissä itse kussakin, sitä
ihmismäisemmäksi tämän maailman teemme, sitä enemmän saamme siihen iloa ja
valoa.
Totuudellisuudesta seuraa ymmärtäminen
Ihmisessä voi viritä totuudellisuus ja sen vaikutuksesta
asiallistuminen, hiljentyminen, joka aivan kuin uudestaan avaa spontaanin,
itsestään kumpuilevan ilon ja onnellisuuden lähteet.
~ ~ ~
Totuudellisuuden tila merkitsee sitä, että ihminen katsoo
jopa kärsimyskokemustakin silmästä silmään: mitä tämä on, voidaanko tätä
korjata vai ei. Jos sitä ei voida korjata, niin miten sen kanssa tullaan
toimeen?
~ ~ ~
Ihminen saattaa aivan kuin herätä näkemään oman tilansa.
Miten hänen ajatusmaailmansa on koostunut, miten vähän hänessä on mitään
todellista omaa ja aitoa, miten ihmeen vähän hän todella tietää todella
tietämisen arvoista, muistitietojen paljouksista huolimatta.
~ ~ ~
Millä tavalla ongelma todella häviää? Se raukeaa. Sitä ei
enää ole. On vain jotakin, jota katsotaan levollisesti, tarkaten,
totuudellisesti.
~ ~ ~
Ainoa pelastuksen ehto on tämä: että ihmisessä ihmisen
jälkeen viriäisi yhä enemmän ja enemmän totuudellisuuden henkeä, tarvetta
nähdä tosiasiat tosiasioina ja vetää niistä tosiasioiden mukaiset
johtopäätökset eivät vain hokea jotakin.
Itsensä kanssa on tultava sinuksi
Kun ihminen tajuaa: Sinä olet hyväksytty sellaisena kuin
sinä olet, tämä tunto vapauttaa ihmisen. Hän pääsee sovintoon oman
rikkinäisyytensä kanssa. Tästä seuraa kummallisen uusi asenne: Se, mitä
ennen piti epätoivoisesti yrittää, on luonnollista yrittämättäkin -
ystävyys, avuliaisuus, käden ojennus, myötäeläminen.
~ ~ ~
Omaa itseään on katsottava totuudellisesti silloin, kun
huomaa itsensä vajavaiseksi, katsottava silmästä silmään sitä tosiasiaa,
että minussa on nyt vihaa, tunnen kostonhimoa, myönnettävä se, katsottava
sitä rauhallisesti, käsiteltävä sitä. Minkä arvoinen tuo tunne on? Miksi
tämä elämä muuttuisi, jos kaikilla olisi tuollainen tunne? Kyllä tuon
totuudellisen tarkastelun valossa monet ongelmat, hyveen ongelmat ja
paheen ongelmat, raukeavat.
~ ~ ~
En yritä muuttaa itseäni, vaan yritän päästä selville, miksi
olen sellainen kuin olen. Mitä rehellisemmin ja aidommin yritän katsoa
omia heikkouksiani - inhimillisyyksiäni, sillä sitähän ne ovat - sitä
suurempaa vapautumista tunnen.
~ ~ ~
Ihmisen on tultava sinuksi itsensä kanssa, tavattava itsensä
aivan kuin ensi kertaa.
~ ~ ~
Elävä totuudellisuus hävittää näyttelemisen tarpeen. Ei
tarvitse kuvitella olevansa mallikappale.
TOTUUS ON OLEMASSAOLON YDINLUONTOA
Tosiasioita on katsottava silmästä silmään
Korkeinta, ylevintä, velvoittavinta kaikessa siveellisessä,
eettisessä ja henkisessä elämässämme on uskollisuus totuudelle ja
totuudellisuudelle.
~ ~ ~
Mistä lähtee totuus? Se lähtee vain ihmisten totuudellisesta
itsetarkkailusta ja tosiasiain tarkkailusta. Riittää, kun ihminen katsoo
tosiasioita silmästä silmään.
~ ~ ~
Ihmiset eivät yleensä halua kuulla sitä, mikä on totta, vaan
sitä, mikä on mieluista.
~ ~ ~
Jos todellisuuden oikea ymmärtäminen on elämäni vakain
pyrkimys, silloin en pohdi kuviteltuja pulmia, vaan yritän tajuta totuuden
tässä ja nyt.
~ ~ ~
Tahtoisin olla vaikka vähäisenäkin tekijänä siellä, missä
suunta totuutta kohti otetaan mieluummin kuin siellä, missä sitä vain
seurataan.
Elämäntotuus on pulppuavaa elämää
Elämäntotuus ei ole staattista, se ei ole säilöntätavaraa.
Se on pulppuavaa elämää.
~ ~ ~
Totuudella ei ole motiivia. Elävällä totuudella ja todella
aidolla rauhalla ja ilolla ei ole syytä. Se on olemassaolon, todellisen ja
selkeän olemassaolon ydinluontoa.
~ ~ ~
Älä usko sokeasti, mitä sinulle on uskoteltu, vaan katsele
levollisesti itseäsi. Jos näet omaa itseäsi kokevan totuuden, oman
sielunelämäsi liikkeitä, tarpeita, pelkoja, yllykkeitä kokevan totuuden,
niin se totuus vapauttaa.
~ ~ ~
Elämäntotuus on jotain elämyksellistä, välittömästi,
yksilöllisesti koettavaa tässä ja nyt. Sen ehtona näyttää olevan tajunnan
vapautuminen kaikesta lainatusta, kaikista sovinnaisista
ajatustottumuksista, mielipiteistä, arvokäsityksistä, vapautuminen
todella, eikä vain sanoissa, sillä kukapa ei kuvittelisi olevansa
sovinnaisuuksista vapaa! On kuin sisäinen valomme pääsisi vasta silloin
esille, omaan tajuntaammekin, kun muilta lainattu on omavireisen,
kriittisen ajattelun voimalla murrettu ja poistettu.
~ ~ ~
Jokainen totuuden tuntumaan päässyt ihminen elää ja tajuaa
totuuden aina syvemmin ja syvemmin, elävämmin ja elävämmin.
Ihmisessä voi viritä hyvyys
Mitä on ihminen? Hän on pohjaton mysteeri. Hänessä on
salaisuus salaisuuden takana, mahdollisuus mahdollisuuden takana molempiin
suuntiin: niin sanottuun pahaan, pimeään, demoniseen, kauhistuttavaan, ja
rajattomat mahdollisuudet hyvyyteen, kauneuteen, onneen,
jumalalliseen.
~ ~ ~
Hyvyyden idea - ei vain se ihanne, joka usein on ainoastaan
illuusio - on tosiasia, johon sanoinkuvaamattomalla tavalla sisältyy
kaikki, se on kaiken juuri ja perusta. Kirkastuvan ihmissielun jalokivessä
se taittuu kauneudeksi, viisaudeksi, voimaksi, mutta kaikkien niiden
olemus on hyvyyttä ja ilman sitä ei ole kauneutta, viisautta eikä
voimaa.
~ ~ ~
Ihmisen ei tarvitse hankkia itseensä hyvää, jumalallista ja
kaunista: Hänen ei tarvitse sitä tehdä eikä hän voikaan sitä tehdä. Se
kaikki on hänessä hänen tosiolemuksenaan.
~ ~ ~
Ihminen saattaa olla jumalallisen hyvä. Ihmisessä voi viritä
sellainen hyvyys, että kaikki enkeli- ja jumalmyytit todellistuvat
hänessä.
PERUSOLEMUKSEMME ON MYÖTÄELÄMISESSÄ
Hyvä tahto ylläpitää elämää
Olemassaolossa on auttamisen tarve, suojelemisen tarve,
ystävyyden tarve. Se elää ihmisessä. Joka ikinen on tuntenut sielussansa
lämpimän tuulahduksen, auttamisen tarpeen. Eikä ihminen siitä tarpeesta
pääse ikinä irti. Se on se tunne, jolle me annamme tuon moniselitteisen,
tuon määrättömästi pilatun nimen 'rakkaus' tai 'hyvä tahto',
'avuliaisuus', 'ystävällisyys', tuo positiivinen sieluntila, joka on
yhteenkuuluvaisuutta, myötäelämistä. Se on elämän eliksiiri, se on elämän
perusvoima, josta riippuu terveys, josta riippuu elämän onni.
~ ~ ~
Kaikki, mikä yhteiskunnassa on rakentavaa, elämää
ylläpitävää, elämää sulostuttavaa, lähtee hyvästä tahdosta, toisten
ymmärtämisestä.
~ ~ ~
Mikä todella valaisee elämän kasvoja, mikä todella vähentää
pahaa ja lisää hyvää, mikä jopa puolueiden, ideologiain ja järjestelmien
puitteissa ja avulla saa todellista hyvää aikaan, on ihminen, jonka
sydämessä on virinnyt myötäelämisen kyky.
~ ~ ~
Myötäelämisen kykyä ei tarvitse kehittää. Pelkään, että
pilaisimme sen, jos ryhtyisimme sitäkin jonkin ansion tai saavutuksen
toivossa ahnehtimaan. Se on meissä yhtä luonnollisesti ja yhtä
salaperäisesti, mystisesti, kuin elämä.
~ ~ ~
Ihmisellä on täysi mahdollisuus harmoniseen, terveeseen
myötäelämiseen toisen ihmisen kanssa. Elämä voi olla onnellisuutta.
Myötäelämiseen ei tarvita moraalia
Ei rakkauden tunne tule ihmisestä. Ihmisellä vain on jokin
venttiili auki, josta se pääsee sisään. Jos venttiilit ovat auki syvyyden
suuntaan, niin sieltä uhoaa jotakin, jonka ihminen ottaa vastaan ja
välittää. Se tulee jostakin kuin tuulen leyhähdys, ja ihminen suhtautuu
olevaiseen toisin kuin ennen. Luonto on entistä kauniimpi, ja syntyy tarve
osoittaa ystävällisyyttä, myötäelää toisen ihmisen tuska.
~ ~ ~
Me emme tarvitse moraalia osataksemme auttaa, rakastaa, olla
ystävällisiä, hymyillä, kärsiä toisen tuskaa. Mutta sen sijaan me
tarvitsemme kovaa moraalia voidaksemme tehdä pahaa hyvällä
omallatunnolla.
~ ~ ~
Jollei toisen kärsimys aiheuta meille kärsimystä, silloin
jotakin on pahasti vinossa. Sitä kärsimystä emme saa pelätä. Otetaan
veljeä tai sisarta kädestä kiinni ja katsotaan yhdessä, mitä voidaan
tehdä.
~ ~ ~
Ehkäpä vain tietämättömyys meissä erottaa toisistaan Jumala
- olevaisen ytimen - ja ihmissydämen kyvyn iloita toisen ilosta, kärsiä
toisen kärsimyksestä.
~ ~ ~
Myötäelämisen kykyä, hyvää tahtoa ja avuliaisuutta on
kaikista sitä estävistä ja vääristelevistä tekijöistä huolimatta hyvin
paljon. Ellei olisi, niin viimeinen ihminen olisi jo kauan sitten tuhonnut
viimeisen seuralaisensa ja kuollut itsekin.
~ ~ ~
Kaikkialla, missä ihminen myötäelää toisen ihmisen
ahdistuksen ja tekee kaikkensa toisten auttamiseksi, on läsnä jotain
täydellistä, jumalallista, aivan aidossa, arkisessa asussaan.
Parhaat teot tehdään tekemisen ilosta
Arkitodellisuudessa - siinä todellisuudessa, jota me
tavalliset ihmiset elämme - parhain ja siunauksellisin syntyy, kun se
suunnitellaan ja tehdään joko toisten hyväksi tai vain tekemisen
ilosta.
~ ~ ~
Iloitsen eheästi ja varauksettomasti joka kerta, kun
havaitsen tavallisten ihmisen olevan spontaanisti ystävällisiä, avuliaita,
ymmärtäväisiä. Aivan kuten aurinko pilvien välitse, säteilee tuolla
hetkellä ja tuossa tilanteessa ihmisestä se jumalallinen, joka uskon
olevan ihmisen sisäisintä ja todellisinta luontoa.
~ ~ ~
Jokainen ylenkatseellinen, synkkä ja
vihamielinen ajatuksemme ja tunteemme, kohdistukoon se mihin tahansa,
rakentuu maailmaksemme, ja saamme sen kipeästi kokea; jokainen
kunnioittava, valoisa ja rakastava ajatuksemme ja tunteemme rakentuu
maailmaksemme, ja me saamme sen iloiten kokea.
~ ~ ~
Vähäisinkään teko ei ole merkityksetön, jos sen tarkoitus on
oikea.
~ ~ ~
Olisi viisasta ja onnellista, jos me eläisimme
ystävällisesti hyvässä sovussa ja auttaisimme toisiamme. - Täällä on
toisia. Siitä itsestään seuraa, että on hyvä olla ystävällinen. Se on
meille kaikille ilo.
~ ~ ~
Hetkestä hetkeen minulla on tilaisuus tehdä jotakin aitoa ja
hyvää juuri niille ihmisille tai niille asioille, joiden keskellä
elän.
~ ~ ~
Jos olen tuntenut surua, se on ollut surua lähimmäisilleni
aiheuttamani surun johdosta. Jos askeleeni on tuntunut keveämmältä, sitä
on keventänyt jonkun olennon ilo.
AITOON ONNEEN EI TARVITA SYYTÄ
Onni ei ole joskus vaan nyt
Ihminen on rakennettu niin, että hänen perustarpeensa on
onnellisuuden tarve. Tämä sana on vain kovin hämärä, sillä onnellisuutta
ihminen voi hakea niin monella tavalla, mutta tarkemmin tutkien ihmisellä
aina on tarve jonkinlaiseen onnellisuuden elämykseen. Se on aivan
luonnollinen ja aivan luvallinen tarve, elämäntalouden kannalta hyvin
hyödyllinen tarve.
~ ~ ~
Ihmiset luulevat, että onni löydetään etsimällä, pyrkimällä,
kapuamalla, kasaamalla. Näin he yhtä mittaa ajavat takaa omaa varjoaan,
eivätkä näe aurinkoa.
~ ~ ~
Inhimillisten perusajatusten ja elämänasenteen ollessa sama
ja ydinolemukseltaan muuttumaton tai vain vähän muuttunut, onni tulee
väikkymään jossain töyrään takana. Ja kun töyräs on ylitetty, onni väikkyy
seuraavan töyrään takana. Mutta nykyhetken onni ei lisäänny.
~ ~ ~
Ihmisen todellinen luonto on onnea. Ihmisen onnenetsintä on
hänen oman itsensä tiedotonta etsintää. Sen vuoksi ihminen, joka löytää
sen, löytää onnellisuuden, jolla ei ole loppua. Maailma on onneton vain
sen vuoksi, ettei se tunne todellista itseään. Tulemme tuntemaan pysyvää
onnellisuutta, kun opimme tuntemaan itsemme.
Onnelle on osattava antaa tilaa
Aitoon onnellisuuteen ei tarvitse olla mitään syytä.
~ ~ ~
Sisäinen selkeys toteuttaa onnen. Onnellisuus on kuin onkin
sisäinen asia. Ihminen ei tavoita onnea etsimällä. Selvyys on onnea.
~ ~ ~
Onnellistuminen ei ole olojen vaan ihmisen muuttumista.
Niinpä myöskään onnellisuuden säilyttäminen ei edellytä olosuhteiden
säilymistä vaan onnea-antavan suhtautumiskyvyn säilymistä.
~ ~ ~
Minkään, mikä on ihmisen ulkopuolella, ei tarvitse muuttua
miksikään, ja kuitenkin ihminen voi saavuttaa yhä suuremman
onnellisuuden.
~ ~ ~
Hosuisimme vähemmän ja tekisimme muutoksia vaikuttavammin,
jos tajuaisimme, mikä osuus onnentaloudessa on ulkonaisilla asioilla ja
mikä taas ihmisellä itsellään.
~ ~ ~
Aito onni kohoaa ihmissieluun, kunhan ihminen vain osaa olla
hiljaa, antaa tilaa sille aidolle onnelle.
Merkitykselliseksi tullut nykyhetki on iloa
Sisäinen vallankumous on mahdollinen, ja se on ainoa
vallankumous, joka todella jotain merkitsee. Ja sen vallankumouksen kautta
avautuu tie ihmisyyselämään, joka on luonnollista, rajoittamatonta
ystävällisyyttä ja iloa.
~ ~ ~
Miten selittäisimme ilon, joka todellakin voi väreillä
hienon hienona tunneliikuntona ilman mitään käsitettävää syytä?
~ ~ ~
Ilon ja myötätunnon kokemuksessa ei herää tarvetta sen
teoreettiseen määrittelyyn. Se on jotain itseolevaista.
~ ~ ~
Hiljaisen ilon pysyvästi täyttämä, elämän
iltaan saakka ja ehkä ohi siitäkin kestävä, arvokkaista elämyksistä rikas
sisäinen tila on sillä suunnalla, missä on kaikista vähimmin kysymys ns.
ajanvietteistä, huvituksista, joutoajan tappamisesta.
~ ~ ~
Merkitykselliseksi tullut nykyhetki on alati uudistuvaa
rikkautta ja iloa, selkiytymisen ja vapautumisen iloa.
Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat. Ja kuitenkin
sanat saattava johdatella ihmistä sanomattomaan tuntumaan.
YKSEYS - TUNTO KAIKEN YHTEYDESTÄ
Ihmisessä on syvällä tunto kaiken ykseydestä. Niin
kauan kuin hän on erillinen, hänen on paha olla. Hän kaipaa yhteyttä, ja
se yhteys on rakkautta, se on ihmisyyttä, avuliaisuutta. Sillä ihminen
hengittää olentona - uskaltaisinko sanoa ikuisuusolentona - jonka
elinvoima on ystävyys, kontakti, kanssakäyminen.
________________
YKSEYDENTUNTO ON NIMI RAKKAUDELLE
Elämä on me ja me olemme elämä
Saattaa olla, että joskus tätä planeettaa - jos tämä säilyy,
ettemme hulluudessamme sitä hävitä - asuu sellainen ihmislaji, joka
suunnilleen on selvillä siitäkin, mitä ihminen on. Voimme ajatella, että
silloin maailma alkaisi olla sitä, mitä me olemme arasti uneksineet:
paikka, jossa on hyvä olla, jossa ihminen on herännyt ykseydentuntoon,
joka on nimi rakkaudelle.
~ ~ ~
Elämä on yhtä. Niin kauan kuin elämme
persoonallisuudessamme, elämme erillisyyden ja jaotuksen piirissä. Kun
alamme elää persoonallisuuden yläpuolella, elämme yhteydessä.
~ ~ ~
Ihminen voi intellektuaalisen olemassaolonsa ylittäen
jälleen kokea aavistuksenomaisesti, ehkä selkeästikin, ykseyden.
~ ~ ~
Elämä on me ja me olemme elämä. Oikein tarkasti sanoen elämä
on minä ja minä olen elämä. Sillä niin se on, että se, mikä sisässäni
säteilee tuntona "minä olen", on täsmälleen sama, joka samoin säteilee
jokaisessa toisessa.
~ ~ ~
Rakkaus on ykseydentunnon riemua.
Rajat väliltämme katoavat
On olemassa kummallinen tila. Se on syvintä ihmistä
kuvastava tila, että ihminen on olemassa, mutta sen olemassaolon kukinta,
sen elämä, on yhteydentunnossa. Ei ole enää sinä ja minä niiden sanojen
tavallisessa mielessä. On vain olento, jota minkä rakastan. Me
olemme, ja tämä olemisen tunto on niin vahva, että se sulkee
kokonaisuuden piiriinsä. Ja, tiedättekö, tässä tilassa loppuu peruspelko,
ja tilalle tulee aivan luonnollinen, ponnistukseton hyvän olon tunne.
~ ~ ~
Maailma alkaa näyttää erilaiselta. Alkaa tapahtua
eheytyminen. Alkaa viritä ymmärrys toiseen ihmiseen ja hänen
kärsimykseensä. Ei ole enää jyrkkää rajaa minän ja sinän välillä, vaan me
olemme eräässä kerrostumassa yhtä.
~ ~ ~
Me olemme yhtä, ja siksi emme voi vahingoittaa toista
vahingoittamatta itseämme. Me olemme yhtä, ja siksi emme voi auttaa
toista auttamatta itseämme. Me olemme yhtä, ja siksi meidän ainoa
autuutemme ja rauhamme on tämän ykseyden tietoisessa elämisessä.
~ ~ ~
Minä olen ihmissuku. Ihmissuku on minä. Sillä mehän olemme
aivan sama olento - kurkistelemme vain eri ikkunoista tätä olevaista,
mutta katsoja on sama, yksi ja sama. Ihmissuku herää meissä. Ja meitä on
kaikkialla.
On vain yksi todellisuus
Kaikille niille, joiden mieltä hämmentää näennäinen kahden
todellisuuden ristiriita - toisaalta tämän maailman tunnustamien ns.
realiteettien todellisuuden, toisaalta hengen todellisuuden - tahtoisin
sanoa: ei ole olemassa muuta kuin yksi todellisuus ja se on hengen
todellisuus.
~ ~ ~
Ihmisessä avautuva henkinen maailma on samalla kaiken
olevaisen henkisen perusta.
~ ~ ~
Näkymätön todellisuus on jokaisen ihmisen todellisinta
luontoa, joskin se usein tuntuu peittyvän kaiken katoavaisen alle.
~ ~ ~
Kauneimmalta puoleltaan elämä on kukkiva puutarha, jonka
salaperäinen sulo, sanomattoman hienot värit ja tuoksut, voivat sulattaa
kyyneliin kauneutta tajuavan sielun, kohottaa hänet pyhään aavistukseen
suuresta, alkuperäisestä kauneudesta, jonka peilikuvaa ja heijastusta
kaikki ilmennyt kauneus on.
~ ~ ~
Hahmoton on jotakin mittaamatonta - eikä se muutoin
olisikaan hahmotonta - ääretöntä, Jumalaa jumalienkin tuolla puolen, mutta
samalla se on kaikessa, missä on hyvyyttä. Se on hymy hymyssä, ystävyys
ystävällisyydessä, rakkaus rakkaudessa.
OLEMME TUNTEMATTOMAN TUNTUMASSA
Uskonto on kohoamista arkipäivän yläpuolelle
Kaikkeen elämän kohoamiseen arkipäivän keskitason
yläpuolelle sisältyy uskontoa.
~ ~ ~
Uskonnosta löytää kukin sitä, mitä joko tietoisesti tai
tiedostamattomasti siitä hakee. Se on kuin meri, josta voi pyytää milteipä
minkälaisia kaloja tahansa. Julmille tarpeilleen tukea etsivä ihminen
löytää uskonnosta oikeutuksen ja pyhityksen julmuudelleen. Mukavuutta
etsivä ihminen löytää mukavan päänalusen. Hyvyyttä ja rauhaa etsivä löytää
siitä, oikeammin sen merkeissä alkaneiden sisäisten tapahtumien avulla,
itselleen ikuisesti kumpuavat hyvyyden ja rauhan lähteet. Yhdelle se on
kokoelma opinkappaleita, toiselle sisäistä kokemusta.
~ ~ ~
Usko tapahtumana ja asiantilana voi esiintyä vain ihmisessä
ja inhimillisten ehtojen alaisena.
~ ~ ~
Me elämme aikaa, jolloin uskonnollinen hengenelämä elää
renessanssin aikakauttansa, ja toivottavaa vain on, että siinä itsessään
tapahtuisi vastaavaa syventymistä, että se siirtyisi pois
intellektuaalisen dogmatiikan erämaista, että se lakkaisi olemasta
älyllisen väittelyn aihe ja kenttä, ja sen sijaan muuttuisi elämän
kokemuksen asiaksi.
~ ~ ~
Uskonnollinen elämä parhaimmillaan on ihmishengen
syvyyselämää.
~ ~ ~
Hengellisten, ikuisten arvojen ja pyrkimysten piirissä
saattaa ihmissydän kokea ja ilmentää rauhaa, sopusointua, rakkautta.
Usko toteutuu hyvinä tekoina
Uskonto voi saada uuden muodon. Ihminen ikään kuin ymmärtää
ja hyväksyy kaikki uskonnon muodot - mikäli ne tekevät hyvää, koettavat
auttaa kärsiviä, helpottaa ihmiskunnan hätää. Muodolla ei ole väliä,
hedelmistähän puu tunnetaan. Jos se on oikeata jumalasuhdetta, niin se
näkyy oikeana elämisenä, auttamisen tahtona.
~ ~ ~
Olen tavannut ja uudestaan tavannut ihmisiä, joille
uskonnollinen hengenelämä on tavallista syvempää iloa, miltei spontaania
hyvyyttä, jotka puhuvat teoillaan eivätkä vain sanoillaan.
~ ~ ~
Kaikkinainen hyvyys, ystävällisyys, rakkaus, rauha, on
välittömimmin Jumalaa kehityksen tällä kohdalla, jossa nyt olen;
kaikkinainen viha, kosto, kylmämielisyys, hävittämisen halu, on tällä
kehityksen kohdalla Jumalan vastakohtaa.
~ ~ ~
Oikea jumalasuhde näkyy oikeana elämänä. Auttamisen
tahtona.
~ ~ ~
Uskokoon ihminen mitä tahansa, jos hyvyys rupeaa sen uskon
voimalla hänessä pulppuamaan ja hän odottaa jopa kuolemaa iloisena
tapahtumana. Silloin on parasta olla hiljaa. Ei saa häiritä uskoa.
Jumalaan ei kiivetä vaan pudotaan
Olemme eristäneet Jumalan jonnekin tuonne pilvien päälle tai
ulkoavaruuteen. Jumala on jotakin etäistä.
~ ~ ~
Kaikkialla, missä ihminen asettaa Jumalan taivaaseen ja
autuuden hänen taivaallisen istuimensa ympärille, alkaa ennen pitkää
armoton tappelu taivaspaikoista ja kiista niiden myynnin monopolista.
~ ~ ~
Ihmisen syvimmät juuret ovat jossakin, josta ehkä parhaiten
saamme aavistuksen sanoessamme, että ne juuret ovat Jumalassa. Silloin
tietenkin on Jumala käsitettävä kaiken olevaisen perusolemuksena.
~ ~ ~
Elämä, olemassaolo, Jumala ei nähtävästi ole jotain mielemme
mukaista. Päinvastoin, juuri ihmismielessä täytyy tapahtua syvällinen
muutos, ennen kuin siinä viriää edes aavistus todellisuudesta, elämästä,
olemassaolosta, Jumalasta.
~ ~ ~
Ihmiset uskovat, että Jumalaankin on kiivettävä joko opin
voimin tai toisen nostamana. Vain joskus, syvimmän epätoivon tai
kirkastuksen hetkellä he saattavat hellittää otteensa ja kokea, miten
Jumalaan pudotaan.
TAIVAS ALKAA MAAN PINNALTA
Pyhyys ei ole taivaanrannan takana
Meissä on pyhyyden tarve, jumalallisen kaipuu,
ikuisuustarve.
~ ~ ~
Elämä ei ole arkinen ja harmaa. Arkinen harmaus on vain
meissä. Todellisuus on jumalallinen.
~ ~ ~
Ihmisessä saattaa viritä meille käsittämättömällä tavalla
voima, joka on ihmisen persoonallisuuden voimia suurempi, korkeampi,
pyhempi ja väkevämpi.
~ ~ ~
Jumalallisuus, pyhyys, ikuisuus eivät ole jossain kaukana
taivaanrannan takana. Jumalallisuus, pyhyys ja ikuisuus ovat aina
kaikkialla, missä rajallinen alkaa sulautua rajattomaan ja siksi myöskin
siellä, missä ihmisen elämä alkaa kohota oman persoonallisuuden
yläpuolelle.
~ ~ ~
Taivas alkaa maan pinnalta.
Hiljaisuus on tie ikuiseen
Ympäröivän maailman hälinä täyttää mielemme niin, että
tuskin tajuamme, mitä on hiljaisuus.
~ ~ ~
Tasapainoinen, avaran ymmärryksen sävyttämä ja myötätunnon
rauhoittama sieluntila on luonnollisin esiaste sille hiljaisuudelle, jossa
tajutaan asioita sana- ja käsitehelinän tuolta puolen.
~ ~ ~
Mikä meissä on ikuista ja todellista, ei ole kadotettavissa.
Se on ikuista ja täydellistä. Siksi siitä ei ole huolta eikä murhetta.
~ ~ ~
Ihminen vaeltaa kohti itseään pisimmän mahdollisen matkan
kautta.
~ ~ ~
Sana "hyvyys" on vain symboli. Sen takana on ikuinen elämä.
Myös sana "hiljaisuus" on vain symboli. Sen takana on todellisuus, jonka
olemus on hyvyyttä. Sen vuoksi hiljaisuus on tie ikuiseen. Tietysti myös
se "tie" on vain symboli, sillä ei ole kysymys etenemisestä ajassa eikä
paikassa eikä missään ajateltavassa ulottuvuudessa, ei edes
sisääntymisestä. Kaikkialliseen ei kuljeta. Se tajutaan, sitä koetaan ja
eletään.
~ ~ ~
Herääminen, selkeytyminen, ei ole minäisen mielemme
kuvitteleman kasvun, lisääntymisen, täydellistymisen suunnalla. Se on
vähenemisen, sisääntymisen, hiljentymisen suunnalla. Ja sillä suunnalla on
myös onni, aurinkotietoisuus, ilo, joka ei tarvitse syytä, aihetta, vaan
joka on ja pulppuaa itsestään.
Elämme ikuista nykyhetkeä
Elämä on, sen koko todellisuus on tässä ja nyt. Sitä koskeva
totuus ei ole staattista, vaan se kumpuaa hetkestä hetkeen ja aina juuri
nyt.
~ ~ ~
Aina ja hetkestä hetkeen olemme tuntemattoman tuntumassa,
mutta joskus tuntematon, sanomaton, kaiken käsitteellisen ajattelun
ylittävä pääsee tavallista vapaammin - ihmissielun vireestä riippuen -
aivan kuin sisästä käsin hehkuttamaan käsitteellisen mielen luomuksia. Se
on jotakin alati läsnäolevaa, todellisinta todellisuutta, mutta vain
hetkittäin se pääsee todella vaikuttavasti esille sielunelämämme
usvakerrosten lävitse. Tämän todellisuuden, tämän sisäisesti alati
läsnäolevan "taivasten valtakunnan" kannalta, ei ole eroa juhlan ja arjen
välillä.
~ ~ ~
On mahdollista kokea todellisuudeksi myös tila, jossa
levottomuus lakkaa, tila, jossa on elävänä, luonnollisena, yksinkertaisena
se mitä ihmiset etsivät väärältä suunnalta, väärin keinoin ja
vääränlaatuisena silloin, kun he puhuvat onnesta, rauhasta, tyydytyksestä,
turvallisuudesta. Pelkkä älyllinen tietäminen ei tähän tilaan ihmistä
johda; tuonpuoleisen tavoittelu, maailman arkitodellisuutta pakeneva
kuvittelu ei sitä anna. Se on lähellä jokaista: se on koettavissa tässä ja
nyt.
VALAISTUMINEN: KAIKKI ON KOHDALLAAN
Olemassaolo on mittaamaton ihme
Jos ihmiset tajuaisivat olemassaolon mittaamattoman ihmeen
edes väläyksenomaisesti, tuokion ekstaasina, niin arkipäiväisyyden
suomukset eivät enää milloinkaan heidän silmiään tyystin peittäisi.
~ ~ ~
Jokaiseen asiaan auringosta ruohonkorteen ja lapsen hymystä
maailmansotaan sisältyy mysteereitä. Ihmiselo on niin tylsän laumamaista,
niin surkeata ajelehtimista juuri siksi, että emme ole heränneet
ihmettelemään, kysymään, epäilemään.
~ ~ ~
On mahdollista herätä tajuamaan tämän olevaisen
ihmeellisyys, ihmisten ja asiain merkillisyys, ja tämän heräämisen
voimalla päästä tilaan, jossa kiehtovat ongelmat syntyvät ja selvenevätkin
tajussamme, ja jossa tilassa elämämme on sisäisesti rikasta, alati uutta,
pulppuilevaa, jännittävää, ilman ikävystymisen häivettäkään.
~ ~ ~
Ihminen voi elää sisäisesti ehtymättömän rikasta elämää,
jossa ei ole mitään tuntoa ikävystymisestä, mistään tyhjästä tai
tarkoituksettomasta. Elämä on täynnä tarkoitusta.
~ ~ ~
Ihmeellisin tapahtuma on alati yhtä esteettömämmin havaittu
elämä.
Elämän valaiseminen alkaa läheltä
Soisin kunkin aloittavan elämän valaisemisen, onnen
lisäämisen, läheltä: kulloinkin juuri kohdalla olevasta ihmisestä.
~ ~ ~
Me olemme ihmisiä. Ihmisiä olemme sen nojalla, että meillä
on sydän, joka voi tahtoa kaikkien hyvää.
~ ~ ~
Mikäli ihminen löytää oman itsensä, hän löytää myös
lähimmäisensä, toisen ihmisen.
~ ~ ~
Ystävällisyys ja avuliaisuus selventää kaiken, valaisee
kaiken. Ystävällisyys ja avuliaisuus ovat ainoata realismia, elämän ja
onnen todellisuutta. Me kukin voimme kasvaa tähän ainoaan todellisuuteen
osoittamalla korutonta, yksinkertaista ystävällisyyttä juuri sitä tai
niitä olentoja kohtaan, jotka juuri nyt sattuvat olemaan lähettyvillämme.
Juuri se lisää onnellisuutta: enemmän ja todellisemmin kuin mikään
muu.
~ ~ ~
Maailman auttaminen tapahtuu minussa, ei naapurissa.
Ihmisen todellinen olemus on valoa
Kukapa tietää, jos tässä elämässä sittenkin kaikki on
kohdallaan, ja siihen virheettömään elämän kulkuun kuuluu myös
valaistuminen, vapautuminen, joka merkitsee ilon spontaania
pulppuamista.
~ ~ ~
Emme näe todellisuutta. Jos näkisimme, olisimme
silmänräpäyksessä valaistuneita, täydellisiä. Olemme erässä mielessä
täydellisiä jo tällä hetkellä.
~ ~ ~
On olemassa elämän valaistus, jonka valossa kaikki on hyvin,
kaikki on oikein, kaikki on kohdallaan.
~ ~ ~
Ihmisessä voi todella tapahtua joko äkillisesti tai
vähitellen muutos, joka aikaansaa sen, että elämästä tulee valoisaa.
Kaikki on ennallaan, mutta kuitenkin kaikella on toinen merkitys ja
sisältö.
~ ~ ~
Kukaan, jossa valoa on, ei voi estää valoansa vaikuttamasta
vaikka menisi vuorenluolaan. Ei auringon eikä kynttilän tarvitse sanoa
itselleen: Minä tahdon valaista!
~ ~ ~
Selkeytyminen, herääminen, valaistuminen on kunkin ihmisen
kohdalla mahdollinen tässä ja nyt. Hetkestä hetkeen, ja sittenkin vain
tässä ja nyt, ei milloinkaan joskus, jossakin. Todellisuus, Jumala, on
läsnä tässä ja nyt. Ulkonaisesti ei tarvitse tapahtua mitään, ja kuitenkin
puhtaasti sisäinen tapahtuma saattaa avata ihmiselle uuden maailman, uuden
elämän, uuden todellisuuden. Tuolla hetkellä ihminen tietää aina olleensa
siinä, kotonaan, vaikka hän vasta nyt sen tajuaa.
~ ~ ~
Valoa ei tarvitse mistään hakea, sitä ei tarvitse luoda; se
on ihmisen todellinen olemus.
~ ~ ~
Olkoon valo miten sarastavaa tahansa, se on sittenkin
valoa.
________________
ERILLISYYDESTÄ KOHTI YKSEYTTÄ - SODAN JA RAUHAN
SANAT
Ihmissuku on vaeltanut ja tulee vaeltamaan alati
täydellisemmin toteutettua ihmisyyttä kohden, pimeydestä valoon,
sekavuudesta selkeyteen, väkivallasta rauhaan.
________________
SOTA ON NÄYTELMÄ, JOLLE EI TAPUTETA
Sodan juuret ovat meissä jokaisessa
Aivan liian usein erehdytään puhuman sodasta jonakin
jokapäiväisestä elämänmenosta irrallisena asiana. Tarkemmin havaiten sodan
juuret ovat meissä itse kussakin: arvostuksissamme, pyrkimyksissämme,
tahdossamme menestyä ja voittaa.
~ ~ ~
Kaiken inhimillisen järjestetyn toiminnan tarkoituksena on
tavallisesti taistella, kuten me kuvaannollisesti puhumme, jonkin asian
puolesta jotakin asiaa tai asiaintilaa vastaan. On kuvaavaa inhimillisen
kielenkäytön sotilaalliselle traditionaalisuudelle, että me käytämme
tavallisessa rauhanomaisessa siviilielämässämme hyvin paljon sotilaallisia
termejä. Me hyökkäämme ja puolustamme ja me taistelemme. En sano, että
tämä nyt on mikään erikoisen suuri kehittyneisyyden merkki meidän
kielenkäyttömme kannalta, mutta niin me vain teemme.
~ ~ ~
Vuosituhannesta toiseen on ihmisiä opetettu uskomaan
tappamiseen perusteellisimpana keinona suuriin ratkaisuihin pyrittäessä.
Usko säilyy, vaikka kohteet ja tarkoitukset muuttuvat.
~ ~ ~
Meidät kasvatetaan elämäntaistelua varten, meitä aseistetaan
tiedolla ja taidolla, jotta voittaisimme tuossa taistelussa, saisimme
paljon toisten saadessa vähän.
~ ~ ~
Kaikki puhuvat rauhasta ja sovinnosta, mutta ihmissuvun
suuren suuri enemmistö ajattelee kansallisesti, tavoittelee taloudellisia
etuja, tahtoo selviytyä pelistä voittajana, rakentelee keskenään
ristiriitaisia ideologioita ja pitää kunnia-asianaan taistella niiden
puolesta vaikkapa kuolemaan saakka. Kaikki uskovat tarkoittavansa
ihmissuvun parasta, ja todellakin, ihmissukua uhkaa se vaara, että se
hukkuu maailmanparannuksen hirmumyrskyyn.
Kaikki sodat ovat uskonsotia
Olemme sotineet ja taistelleet, ja lähemmin tarkastaen aina
oikean puolesta väärää vastaan molemmin puolin.
~ ~ ~
Vuosisatoihin ei ole käyty yhtään hyökkäyssotaa; on vain
joko ryhdytty aktiiviin puolustukseen tai tuhottu pesäkkeitä, jotka ovat
uhanneet rauhaa.
~ ~ ~
Kaikki sodat ovat jo kauan olleet sotia onnen puolesta,
pyhien arvojen puolesta, sotien lopettamisen puolesta.
~ ~ ~
Me vihaamme rakkauden nimessä ja menemme sotaan rauhan
nimessä.
~ ~ ~
Kaikki sodat ovat uskonsotia, eivät milloinkaan mitään
muuta. Jokainen sotaan johtava usko on harhausko.
Sota on ratkaisuista primitiivisin
Me olemme kautta aikojen paljon ahkeroineet toistemme
tappamisessa, mutta ensi kerran olemme tilanteessa, jossa historiallisen
sodankäynnin jatkaminen muuttaa tähänastisen vähittäistappamisen
mantereita ja meriä käsittäväksi massatuhoksi.
~ ~ ~
Uutta on sodan totaalisuus. Nyt eivät rintamantakaisen
alueet ole enää teatterin katsomoita, joissa taputetaan käsiä rintaman
murhenäytelmälle.
~ ~ ~
Voimme todeta omassa ajassamme merkillisesti huipentuneen
kaksinaisuuden. Milloinkaan aikaisemmin ei ole tällä planeetalla nähty
niin laajamittaisia, niin raivokkaasti käytyjä ja niin tuhoisia sotia kuin
ovat olleet oman aikamme maailmansodat. Mutta toisaalta milloinkaan
aikaisemmin ei ole sivistyneen ihmissuvun enemmistö ollut niin syvästi
selvillä sotien järjenvastaisuudesta.
~ ~ ~
Sota on ratkaisuista primitiivisin, mutta sen nykykeinot
ovat mielikuvituksellisen uudenaikaisia.
~ ~ ~
Ikuiset tähdet tulevat joskus ihaillen katsomaan autiota
planeettaa, joka sankarien ylväänä hautana vaeltaa radallaan.
VASTAUS VÄKIVALTAAN ON EI-VÄKIVALTA
Taistelemalla ei saavuteta mitään pysyvää
Parhain ja pysyvin on saavutettu toiminnalla, jota on turha
nimittää taisteluksi. Se, mitä taistelemalla saavutetaan, tuskin on
pysyvää. Taistellen saatu useimmiten menetetään taistellen.
~ ~ ~
Rauhan tie merkitsee siunausta, hyvinvointia, elämää. Sodan
tie tietää kärsimystä, kurjuutta, kuolemaa.
~ ~ ~
Tuhat kertaa on lähdetty sotaan vakain tunnoin, että tämän
sodan tuloksesta riippuu koko kansan tulevaisuus. Tuhat kertaa on sodan
jälkeen solmittu rauha 'ikuisiksi ajoiksi'. Ja tuhat kertaa on jälleen
palattu vanhaan tunnukseen: Jos tahdo rauhaa, valmistaudu sotaan. Niin on
jatkunut kunnon kansalaisten noidantanssi seuraamuksiltaan yhä
planetaarisempana, yhä tuhoisampana, yhä itsemurhamaisempana.
~ ~ ~
Emme voi lakata puhumasta rauhasta, vaikka näemmekin
kaikkialla varustauduttavan sotaan rauhan nimessä.
~ ~ ~
Kaikki puhe rauhantahdosta on silkkaa sananhelinää niin
kauan, kun puhuminen tapahtuu tykin takaa.
Rauhan puolesta ei voi sotia
Vanha tunnuslause "Jos tahdo rauhaa, valmistaudu sotaan!" on
väärä ja tuhoisa, tänään tuhoisampi kuin milloinkaan aikaisemmin.
Rauhanasiaa voidaan palvella vain puhtaasti rauhanomaisin keinoin.
~ ~ ~
Tarkasti ottaen rauhan puolesta sen enempää kuin minkään
hyvän asian puolesta ei voi milloinkaan taistella, sotimisesta
puhumattakaan. Sen puolesta voidaan vain kärsivällisesti työskennellä. Ja
loppujen lopuksi kansojen todellisen rauhantahdon ilmaisee niiden halu ja
kyky kärsivällisyyteen, sovintoa etsivään työskentelyyn.
~ ~ ~
Viisaasti teemme, jos ryhdymme johonkin positiiviseen.
Eläydymme rauhan ja rauhallisen rakennustyön luovaan ajatteluun. Mitä
vähemmän puhumme sodasta, sitä parempi; mitä enemmän ja eheämmin
suunnittelemme elämää pysyvän rauhan ajatuksen pohjalla, sitä tehokkaammin
omalta vähäiseltä osaltamme elvytämme rauhan voimia tässä maailmassa.
~ ~ ~
Kansojen välisen rauhan puolesta ja hyväksi voidaan
vaikuttaa ainoastaan puhtaasti rauhanomaisia suhteita lujittamalla.
Toiseen suuntaan käyvät keinot merkitsevät kohtalokasta erehdystä -
nykyisin kohtalokkaampaa kuin milloinkaan aikaisemmin.
~ ~ ~
Tulevan rauhan puolesta tappeleminen on mahdottomuutta ja
itsepetosta, koska se on rauhasta loittonemista, siitä poispäin
pyrkimistä.
Rauhaan varustautuminen on siitä etääntymistä
Väkivalta voidaan lopettaa ainoastaan ei-väkivallalla
~ ~ ~
Sota merkitsee sekä ihmisluonnon että olosuhteiden
saattamista pahimpaan mahdollisen tilaan.
~ ~ ~
Me saamme sotia miten tarmokkaasti tahansa, me saamme
kilpailla, etuilla, syrjäyttää toisia miten menestyksellisesti tahansa, ja
aina on edessä uusia sotia, uusia ristiriitoja, uusia kärsimyksiä, uusi
epävarmuus.
~ ~ ~
Mitä tarmokkaammin valmistaudumme edistämään rauhaa
varustautumalla ja väkivallalla, sitä kauemmas etäännymme rauhasta.
~ ~ ~
Elämää säilyttävät voimat aina lopuksi voittavat elämää
tuhoavat voimat. Hävittävä toiminta jättää paikkansa rakentavalle
työlle.
SISÄINEN RAUHA HEIJASTUU MAAILMAAN
Sovinnollisuus on todellista voimaa
On perin helppoa sopia toisten riitoja. Paljon vaikeampaa ja
arvokkaampaa olisi todellistaa rauhantahtomme oman pihamaamme piirissä.
Rauhantahto - jota ei tietystikään tarvitse sekoittaa
välinpitämättömyyteen eikä kannattomuuteen - ei ole eikä voi olla aitoa,
ellei se leimaa suhtautumistamme kaikkeen niin lähellä kuin
kaukanakin.
~ ~ ~
Jokaisen meidän ja kunkin omalta kohdaltaan on mahdollista
löytää itsessään sisäisen rauhan tila, jossa on voimaa ilman taistelemisen
tarvetta, lujuutta ilman haavoittamishalua, myötätuntoa ilman jaottelua ja
luokittelua, varmuutta ilman käännytysintoa. Sen olemus on ymmärtämistä,
ja todellinen ymmärtäminen, joka kohdistuu yhtä hyvin omaan itseen kuin
toisiin, saa aikaan merkillisen tuloksen, ihminen elää rauhantilaa
keskellä rauhatonta maailmaa.
~ ~ ~
Kaikki, mikä on omiaan vahvistamaan ihmisyystuntoa
heikentäviä ryhmätuntoja, syventämään juopaa ryhmien välillä, tähdentämään
niiden vastakohtaisuuksia, johtaa yhä yleisemmin tuhoon. Kaikki, mikä on
omiaan vähentämään näiden tuntojen merkitystä ja elvyttämään
ihmisyystuntoa, luo edellytyksiä kaikkien hyvinvointiin ja rauhaan.
~ ~ ~
Rauha voidaan ymmärtää ainoastaan sovellettaessa
rauhanomaisia keinoja ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.
~ ~ ~
Sovinnollisuus vaatii todellista voimaa monin verroin
enemmän kuin jyrkkyys. Vääjäämätön rauhantahto edellyttää lujuutta paljon
enemmän kuin aplodien säestämä iskeminen ja haavoittamien.
Tulevaisuus toteutuu tässä ja nyt
Maailma on nyt muuttumassa ja muuttumassa siten, että
ihmisyys lopultakin voittaa. Luolakauden ihminen saa väistyä modernin
ihmisen, planetaarisen ihmisen tieltä, todellisen henkisesti heränneen
ihmisen tieltä.
~ ~ ~
Inhimillisten ajatustottumusten mukaista on puhua erikseen
pyrkimyksestä sisäiseen rauhaan ja toisaalta pyrkimyksestä ulkoiseen
rauhaan.
~ ~ ~
Ihmisessä yleisesti puhuen on mahdollisuudet mitä suurimpaan
hyvään, mahdollisuudet mitä täydellisimpään inhimilliseen elämään, rauhan
tilaan.
~ ~ ~
Kaikkialla, missä ihminen tarttuu ihmisen käteen lämpimin
mielin, on rauhaa ystävyyttä.
~ ~ ~
Jos kysymme, mitä seuraisi, jos kaikki ryhtyisivät
harrastamaan vapaaehtoista, sovinnollista yhteistoimintaa yhteiseksi
hyväksi, vastaus on selvä. Tie yleiseen hyvinvointiin, rauhalliseen ja
turvattuun olotilaan olisi parhaalla mahdollisella tavalla viitoitettu.
Vielä enemmän, jo tuo työ sinänsä on todellistunutta ihmisyyttä, jo tuo
toiminta sinänsä on jalostuneemman ihmisyyden täyttymystä. Se on
tulevaisuuden toteuttamista tässä ja nyt.
Ainoa tie rauhaan on rauha
Kerran koittaa aika, jolloin nääntynyt ihmissuku
rikkiammuttuine kulttuureineen ei enää jaksa menettää enempää. Silloin
tulee rauha.
~ ~ ~
Ainoa tie rauhaan on rauha, ainoa keino aseettomuuteen on
aseettomuus. Ainoa todellinen rohkeus on rohkeutta katsoa silmästä silmään
sitä, mikä seuraa rauhasta ja aseettomuudesta, ihmisyyden toteuttamisesta
omalta kohdalta.
~ ~ ~
Rauhan puolesta voidaan vaikuttaa vain elämällä rauhaa.
~ ~ ~
Vain elämällä rauhaa - ei sitä huutamalla - vahvistamme
maailmanrauhan ja yleismaailmallisen järjestyksen valtavaa ajatusta, jonka
kerran täytyy todellistua, tietä tai toista.
~ ~ ~
Toivomme on rauhanihmisten lukumäärän ja vaikutuksen
lisääntymisessä.
~ ~ ~
Rauha, todellinen ja pysyvä rauha, edellyttää kerta
kaikkiaan uutta asennoitumista. Uutta ymmärrystä, uutta rohkeutta, uutta
valmiutta kohdata mitä tahansa. Ja mitä jää jäljelle, jos saamme uuden
näkemyksen? Jäljelle jää syventynyt ja alati rikastuva elämä, terveessä
ihmisessä piilevä luonnollinen, spontaani myötätunto, valveutuneen sielun
kyky myötäelää jokainen kohdalle tullut lähimmäinen, ilo ilahduttaa,
auttaa, tukea - lyhyesti - olla ihminen.
EPILOGI
Me olemme unessa. Ensimmäinen heräämisen oire on siinä,
että me alamme hämärästi tajua olevamme unessa. Meitä hallitsee entisyys,
vuosituhannet dominoivat meitä. Meidän on katsottava uudestaan ja
uudestaan kaikkea.
__Unesta
tietoiseksi tuleminen on heräämisen ensimmäinen oire. Tämän tietoisuuden
virittämä totuudellisuuden tarve, tarkan, levollisen ja kuitenkin
intensiivisen tarkastelun tarve, on toinen aste. Saattaa tulla hetki,
jolloin ylitämme kaiken, mitä olemme oppineet, tietäneet ja ymmärtäneet,
jopa sanoisinkin pukeneet itsellemme ja muille.
__Kaikkia asioita on katsottava silmästä silmään sellaisina
kuin ne ovat, hyväksymättä tai hylkäämättä, levollisesti, uudestaan ja
uudestaan. Mikä on tämä tunto? Mitä on tämä pelko? Mitä on tämä viha? Mitä
on tämä rakkaus? Levollisesti ja tarkasti. Hetkestä hetkeen. Uudestaan ja
uudestaan.
__Ihmisessä voi viritä
totuudenrakkaus, yli kaiken totuudenrakkaus. Tämä totuus, jos se viriää,
virittää ihmisessä hyvyyden. Ja missä totuus ja hyvyys ovat läsnä, siellä
syntyy kauneus. Ja niin saa oikeutuksensa ja vahvistuksensa kreikkalaisten
filosofien meille välittämä määritelmä totuudesta, hyvyydestä ja
kauneudesta. Ne ovat meissä sisäisesti läsnä. Vain meidän mielemme peittää
ne, meille periytyneet käsitteet ja varmuudet peittävät ne.
__Totuus on yksilöllinen asia. Jokin mystinen,
sanoin selittämätön salaisuus meissä. Se ei sellaisenaan ole
siirrettävissä kenellekään toiselle. Mutta sen yhteisenä tunnusmerkkinä
voimme sanoa olevan tuon pyhän arvokolmion, joka ihmisessä ilmenee:
totuus, hyvyys ja kauneus. Kaikki sanan todellisimmassa mielessä.
__Tämä kaikki on piilevänä meissä
jokaisessa. Ehkäpä se piilevänä ilmenee silloin, kun ihminen tarttuu
toisen ihmisen käteen, silloin, kun hän tuntee vilpitöntä myötämieltä,
myötäelämisen kykyä, ymmärtämisen kykyä. Ymmärtää rikollistakin veljeä.
Ymmärtää tuota, joka vihaa. Ymmärtää, että niin täytyy olla, niistä
lähtökohdista lähtien, joiden vaikutuksen alaisena hän on elänyt. Noin
asian täytyy olla hänen silmissään. Voimme ymmärtää toista ihmistä. Joka
kerta kun äiti syleilee lastansa, kun veli auttaa veljeä, sisar sisarta,
aviopuoliso toistaan, ystävä ystävää, tämä täydellisyys ilmenee maailman
luonnollisimmassa arkielämässä.
__Emme ole perillä, jos siirrämme sen taivaanrannan taakse,
joskus tulevaisuudessa tapahtuvaksi. Se on eksytyksien eksytys. Jos me sen
vallassa vaellamme, se ei tapahdu koskaan.
__Täydellisyys alkaa tässä ja nyt. Se on läsnä. Se kumpuilee
esille teissä jokaisessa. Tietoisuus tästä vapauttaa. Se muuttaa tämän
ihmiselämän juhlavaksi. Se ei olekaan arkista, arkinen on vain minussa
olevan unitila. Haukottelen, koska olen uninen. Voin katsoa lähimmäistäni
silmiin ja haukotella tai tähtitaivasta ja haukotella, en näe siinä mitään
ihmeellistä. Minä en tiedä mitään, jos näin tunnen. Olen unessa.
__Jos olen vähänkin valveilla, niin jokainen
vastaantuleva olento on mysteeri, pyhä, juhlallinen. Se on eläimessä,
kukassa, kaikkialla. Tämä tilaisuus on jumalallisen olemassaolon muoto.
Ihmishenget kysyvät tässä tilaisuudessa itseltään: Keitä me olemme?
__Tähän juuri tähtää luomakunta,
että ihmisessä viriää tarve nähdä totuus. Tarve toteuttaa hyvyys. Tarve
tajuta kauneus.
Käsitteiden tuolla puolen, 1969, Yrjö
Kallisen Tampereella 83-vuotiaana pitämä puhe (50)