Kertomus Himalajan vuorilta

Vuonna 1905 lähti muuan ystäväni, lakimies Ramsvami Raju yhdessä erään oppineen pandiitin (sanskritistin) Conjiveram Charlun kanssa vaellukselle Himalajan vuoristoon, aikoen viipyä siellä muutamia kuukausia. Kun rautatie loppui, he jatkoivat matkaansa jalkaisin pitkin Ganges-joen laaksoa. Näköalojen suurenmoisuus poisti kaiken väsymyksen, eikä toimeentulosta ollut huolta, sillä kaikkialla kasvoi monenlaisia ihania hedelmiä ja paimenpojat toivat ilmaiseksi maitoa. Näin he vaelsivat eteenpäin pari viikkoa yhä kauemmaksi ihmisten asuinsijoilta.

Eräänä aamuna he tapasivat näissä luonnonihanissa vuorimaissa pitkän, majesteetillisen miehen, mutta tämä ei näyttänyt huomaavan heitä, kulki vain ohi ja heittäytyi virtaan kylpemään. Sieltä noustuaan hän kulki nopeasti pois, hyppäsi suuren kallion yli ja katosi. Hämmästyneinä he tutkivat paikkaa ja näkivät siitä aukenevan syvän rotkon. Tätä he seurasivat muutamia kilometrejä, mutta siellä, kauempana joen äyräiltä, he saivat mennä nukkumaan nälkäisinä pieneen majaan, jonka tiellään tapasivat. Äkkiä ilmestyi tähän majaan samanlainen kookas muukalainen kuin äskeinen, tarjosi heille maitoa ja hedelmiä, paransi jollakin yrtillä Charlun pahoinvoinnin ja poistui majasta.

Seuraavana aamuna he jatkoivat matkaansa, ja kuljettuaan väsymykseen asti he löysivät vuoristosta ihmeellisen ihanan lammikon, jonka kristallinkirkkaan veden partaalle johtivat korkeaan graniittikallioon hakatut askelmat. Siellä he sammuttivat janonsa ja pandiitti alkoi virkistyneenä laulaa pyhiä lauluja. Silloin paikalle riensi pitkätukkainen mies ja vaati kiivaasti selitystä, kuinka he uskalsivat häiritä tämän paikan hiljaisuutta. He saivat luvan lähteä, mutta sitä ennen hän antoi heille hienoa, jauhomaista ainetta, joka karkotti heti sekä nälän että väsymyksen. Sen päivän iltapuolella he löysivät Ganges-joen äyräillä pienen majan, johon Raju heti laskeutui maaten ja vaipui sikeään uneen.

Pandiitti istui majan ulkopuolella ja alkoi laulaa. Taas ilmestyi joku vuoriston erikoisista asukeista, istuutui hänen viereensä ja käski jatkaa. He aloittivat keskustelun ja pandiitti, ihmetellen luonnon kauneutta, antoi silmänsä viipyä erityisesti eräällä korkealla vuorenhuipulla joen toisella puolella. Silloin muukalainen kysyi häneltä, tahtoisiko hän nousta sille huipulle ja katsella sen laelta maisemaa yltympäri. Hän käski pandiitin sulkea silmänsä ja toistaa mielessään Gajatrin mantran. Kun pandiitti avasi silmänsä, hän huomasi olevansa muukalaisen kanssa tuolla vuorenhuipulla. Laulaen ja keskustellen he viettivät siellä tunnin verran, ja pandiitin taas sulkiessa silmänsä samalla tavalla hän tapasi itsensä istumassa joen varrella muukalaisen kanssa.

Hän olisi voinut luulla, että hän oli käynyt astraaliruumiissaan vuorella, mutta hänen poissa ollessaan oli Raju herännyt ja juossut yltympäri etsimässä ystäväänsä, luullen tämän joutuneen petojen saaliiksi. Nyt kun Raju kuuli, mitä hänen ystävälleen oli tapahtunut, hän suuttui ensin tavattomasti ja vaati itselleen samaa kokemusta. Mutta vieras käski häntä ensin hävittämään luontonsa kiivauden ja uteliaisuuden.

Ylhäällä vuorella oli vieras kysynyt, tahtoisiko pandiitti jäädä näiden erakkojen seuraan ja tulla osalliseksi heidän viisaudestaan ja elämäntavoistaan. Pandiitti ei suostunut siihen. Hänellä oli vanha äiti huolenaan, eikä hän tahtonut jättää Rajua, joka oli 20 vuoden ajan ollut hänen ystävänsä ja hyväntekijänsä. Ei auttanut, että vieras lupasi hänen saavan nähdä äitinsä, millä hetkellä vain tahtoisi. Pandiitti lähti takaisin sivistyneisiin maihin. Hän kuoli aivan äskettäin, ja hänen 85-vuotias äitinsä jäi sittenkin vaille hänen huolenpitoaan. Tässä siis näemme opettavan esimerkin, että ihmisen tulee olla valmis luopumaan kaikesta, kun hänelle tarjotaan tilaisuutta korkeampaan kehitykseen.

"Superintendent"

Theosophist, November 1910

Tietäjä — joulukuu 1910

Lyhennelmä artikkelista, joka löytyy tuolta:

http://iapsop.com/archive/materials/theosophist/theosophist_v32_n2_nov_1910.pdf


Etusivu

Sekalaiset