Lucifer
Joulukuun mysterio
Kuudennen arkaanan valoisa puoli. Kristuksen syntymä.
On sysimusta synkkä yö. Ääntäkään ei kuulu. Maa nukkuu. Sielut nukkuvat... Tuntuu kaamealta ... Äkkiä läpäisee valonuoli samettimustan taivaan kuin valosäde. Sen jälkeen tulee toinen ja sitten kolmas. Ne ovat kirkasta valoa, joka ikään kuin leikkaa valojuoviksi mustan yön raskaan ilmapiirin. Suuri taistelu alkaa. Synkkyys ei tahdo alistua, yhä uudestaan verhoaa musta yö loistavan valon. Mutta taaskin alkavat valosäteet kiihkeän taistelun. Musta verho ratkeaa ja valosäteitten loistossa ilmestyy Hän, joka on vaihtanut Nirvanan autuuden ja voiman ristiin ja maan orjantappurakruunuun. Se on Hän, joka on särkenyt kristallinkirkkaan sydämensä voidakseen pelastaa kadotukseen kulkevat sielut. Hän on särkenyt sydämensä maan teräviä kallioita vastaan, jotta hänen sydämensä valovälkähdykset tunkisivat ihmisten sydämiin, haavoittaisivat ne verille, jotta ne pääsisivät vuodattamaan myötätunnon pelastavia veripisaroita. Sillä on sanottu: "Vain se ihminen voi astua Tielle, jonka jalat on sydänveressä puhdistuneet."
Loistava, palavista valosäteistä punottu vaippa laskeutuu aaltoilevina poimuina pitkin Hänen vartaloaan ja näyttää valontuojan solakat muodot. Kasvot ovat jumalallisen kauniit miehen kasvot, ja kaikki kadotettujen ja harhaan kulkeneitten ihmislasten kärsimykset ja tuskat heijastuvat Hänen puoleksi suljetuissa, jumalallisissa silmissään. Hänen korkealla otsallaan loistaa auringon lailla viisihaarainen tähti, jonka kirkkaat säteet valaisevat kaikki taivaan ja maan ääret. Hänen korkealle kohotettu oikea kätensä pitelee seitsenhaaraista kynttilänjalkaa. Sen jalustin on ylösalaisin käännetyn Venus-merkin muotoinen ja sen seitsemän kynttilää palavat kirkkaasti. Kullakin kynttilällä on vastaavan planeetan väri ja tuoksu, sillä kukin kuvaa yhtä maailmankaikkeuden seitsemästä maailmasta. Keskellä paloi Hänen oma kynttilänsä ruusunvärisellä valolla. Se on kestänyt kautta pitkien elämien, kautta kärsimysten ja taistelujen. Se oli Venuksen kädellä sytytetty kynttilä.
Jumalallinen sanansaattaja laskeutuu lentäen auttamaan kärsivää maailmaa. Mutta kuta lähemmäksi hän tulee sitä voimakkaammiksi käyvät vihollisten pyörteet, jotka kiiruhtavat sammuttamaan kynttilöiden jumalallista tulta. Mutta heidän työnsä on turhaa. Valo-olennon jalka on jo maata valaissut ja Hänen oikea kätensä, joka tähän asti on ollut piilossa, kohoaa. Majesteetillisena se laskee maan päälle seitsemän maailman ylevän voittajan säteilevän kruunun. Tällä hetkellä kaikuvat taivasten piireissä majesteetilliset ja jumalalliset sävelet. Ne täyttävät ilman ja kuuluvat ihmisille, jotka kutsua tahtoivat totella. Ne, jotka kuulivat, olivat maailman ensimmäisiä tietäjiä Hekin pitivät käsissään samanlaista soihtua, mutta niistä olivat useat kynttilät sammuneet. Seitsemästä kynttilästä paloi vain kolme. He lähestyivät ja kumartuivat Valontuojan eteen. Nostamatta päätään ja sanaakaan sanomatta ojensivat he soihtunsa Häntä kohden. Hän sytytti oman soihtunsa jumalallisella tulella uudestaan nuo sammuneet kynttilät. Viisaat ja valtiaat eivät uskaltaneet nostaa päätään vaan jäivät hänen eteensä polvilleen haltiotilassa. Mitään sanomatta nousivat he sitten taas, ja uskaltamatta katsella Valontuojaa menivät he pois peittäen vaipoillaan huolellisesti sytytetyt soihtunsa. Mutta ne, joilla oli silmät nähdä, huomasivat heidän valonsa. He lähestyivät vuorostaan pitkissä sarjoissa tietäjiä ja sytyttivät uudestaan omat sammuneet kynttilänsä heidän soihduistaan tuona pimeänä, mutta samalla loistavana kirkkaana yönä.
Kautta tuskien, kautta epätoivon kyynelten kaikuu uudestisyntyneitten sielujen majesteetillinen kuoro ja sointujen jumalalliseen harmoniaan yhtyvät hetkeksi taivas ja maa. Sen aiheutti Hän, joka oli itsensä uhrannut; Hän, joka oli tuonut valon; Hän, jonka kautta loistava seitsenhaarainen tähti oli kaiverrettu kaikkeen olevaiseen.
Aum
Eräät tutkijat
Ruusu-Risti
— joulukuu 1925