Erkki Melartin
MINÄ USKON
Mietelmiä
(Poimintoja)Minä uskon, että jokaisen rehellisen etsijän tie voi olla tärkeä ja opettava ainakin jollekulle toiselle. Sen vuoksi rohkenen julkaista nämä mietelmät. Olen täysin tietoinen siitä, että aforismit ovat kuin kiertävät mustalaiset. Ne – aforismit nimittäin – on aina julkaistava ilman alkuperäisyyden takausta. Ne ovat kuin jokin melodia: me emme voi tietää olemmeko kuulleet ne ennen vai laulautuvatko ne esille meistä itsestämme. Vasta kun me täytämme ne oman sielumme lämmöllä, silloin ne elävät.
Mahdollisille "lainausten" metsästäjille, sellaisille, joilla on aikaa, halua ja muistia vertailuihin, tahdon osviitaksi mainita, että minä, paitsi tavallisesti luettuja kirjoja, myöskin olen lukenut Morgensterniä, Weissia ja Raamattua.
IM
e olemme oppineet paljon, kun tajuamme, että kaikki on turhuutta (mâjâ), mutta vielä syvempi viisaus alkaa, kun meille tyhjyyden ja turhuuden läpi alkaa häämöttää uusia valo.«
S
ille, joka henkisesti nousee yhä korkeammalle, muuttuvat entiset keitaat erämaiksi; uudet, aavistamattomat maailmat uusine ankarampine vaatimuksineen nousevat hänen eteensä.«
O
nni on oikean elämän miellyttävä sivutulos – ei koskaan sen tarkoitus. Sankarillinen elämä, joka voi olla yksinkertaisen karua ja eleetöntä, ei kysy "onnea". Todella suurille se ei koskaan ole ollut pääasia.«
K
ehittynyt ihminen tuntee vaistomaisesti toisen ihmisen henkisen ominaispainon. Tämän mukaan hän arvostelee häntä, eikä hänen satunnaisten tekojensa mukaan.«
S
uuret surut hakevat suuria sieluja. Niille ne muodostuvat uuden ja syventyneen elämän kulmakiviksi.«
"Sattumaksi" sanomme lakia, jota me emme tunne.
(Kybalion)
«
K
öyhä, sairas, yksinäinen mummo kadulla. Sydämeni on pakahtua surusta…
Täytyykö niin olla? – Täytyy!
Köyhä – sairas – yksinäinen –«
T
ämä meidän elämämme ei ole loppu eikä alku; se on vain yksi pysäkeistä Elämän maanteillä.«
I
hmisen syvin tarkoitus, kuten kaiken olevaisen, on sulautua korkeampaan.«
M
uistakaamme, että elämme Kosmoksessa eikä Kaaoksessa. Sen vuoksi ei sovi meille puhua tarpeettomasta kärsimyksestä, tarkoituksettomasta kuolemasta. On ainoastaan meidän likinäköisen optiikkamme syytä, että emme näe tarkoitusta ja järkiperäisyyttä. Jos tätä tarkoituksenmukaisuutta ei olisi aina vähäpätöisimpään seikkaan saakka, niin Kosmos olisi Kaaos. – ("Ilman Jumalan tahtoa ei varpunenkaan putoa maahan.")«
"Lapsi ja syyllisyys" -ongelma on vaikeimmin ratkaistavia meille länsimaalaisille, jotka luulemme tietävämme niin paljon. Itämaan yksinkertaisimmatkin ajattelijat tietävät kokemuksesta, että lapsi sielullis-henkisesti ei ole vastasyntynyt, vaan uudestisyntynyt, ja että sillä siis syntymähetkestä saakka on itsessään edellisten ihmiselämiensä "´syyt", jotka itävät ja vaikuttavat sen sisällä ja ympärillä.
«
I
hminen ei ole niin vapaa eikä niin sidottu kuin hän luulee olevansa. "Tahdon vapaus", josta vuosisatoja on kiistelty ja filosofoitu, on kehityksen lopullinen päämäärä, josta jokainen meistä nyt on oman eri matkansa päässä.«
S
yntymä ja kuolema ovat kaksi pyhää porttia. Mutta muistakaamme, että niiden välillä oleva suuri, rikas elämä on meidän pyhä toiminta-alamme juuri nyt.«
T
ämän elämän aikana olen vain keskeneräinen luonnos suureen taideteokseen. Tahdon voimieni mukaan koettaa valmistaa kaikkia sen osia mikäli kykenen. Mutta minä en hätäänny enkä joudu epätoivoon; sillä minä tiedän: kerran se tulee valmiiksi.«
I
hminen on paras todistus luonnon rajattomasta kärsivällisyydestä.«
Haetaan yhteyttä toisten taivaankappaleiden kanssa, ja kuinka harvat ovat vielä löytäneet yhteyden meitä ympäröivän luonnon kanssa, jossa puut ja kukat hakevat yhteyttä meidän sielujemme kanssa.
«
P
appi: Mitä meidän tulee tehdä syntiemme anteeksiantamiseksi?
Poika: Syntiä. –
Yksinkertainen ja syvämietteinen totuus, jota kannattaa ajatella pohjaan saakka.«
K
orkeasti kehittyneet ihmiset hakeutuvat kernaasti lasten tai hyvin nuorten pariin. Pääasiallisin syy tähän on, että nämä ihmiset elävät oman aikansa edellä, siis etupäässä täysikasvuisten (ja vääräksi kasvaneitten) edellä. Silloin on mahdollisuus, että lapsi, joka edustaa tulevaa, on vaistomaisesti heitä lähempänä, siksi että he henkisesti kuuluvat samaan sukupolveen.«
M
e kysymme: minne on nuoruutemme hävinnyt? Emmekä huomaakaan, että se on piiloutunut syvälle meihin itseemme.«
T
odellinen opettaja sanoo: minä opetan sinua, että tulisit vapaaksi – myöskin minusta.«
Elämän ongelmat ovat vaikeita ja mutkikkaita vain niille, jotka todenteolla työskentelevät niitä ratkaistakseen. Muille ne ovat helppoja; he tietävät aina pilkulleen, mikä on oikea, mikä väärä, mikä kaunis, mikä ruma jne.
«
Y
htä tärkeätä kuin on osata kysyä, yhtä tärkeätä on myöskin – määrättyyn paikkaan tultua – lakata kysymästä.«
Uskomattoman lyhytnäköistä on koettaa määrätä, missä »tietämismahdollisuuksien rajan kulkee. Ja sitten päivitellä, kun joku ei kunnioita näitä rajoja.
«
Viisaus on useimmiten kiteytynyttä kärsimystä.
« «
«
II
M
e emme voi omaksua emmekä käyttää ainoatakaan suurta ajatusta, ellemme ole valmistettuja. Koko kasvatuksemme, sen minkä saamme ja sen minkä annamme itsellemme, tulee olla tällainen maaperän valmistus.«
O
n ajatuksia, jotka ottavat meidät omiksi lapsikseen, "adoptoivat" meidät.«
A
jatuksien laita on usein kuten sisältämme pulppuavien sävelien. Kysymme itseltämme: ajattelenko minä vai ajatteleeko se minussa?«
Ainoa todellinen ja pysyvä edistysaskel on ihmisen itsekasvatus.
«
Meidän tulee henkisesti niin hienostua, että ikään kuin taikasauvalla löydämme elämän raikkaat alkulähteet, että löydämme juuri sen, mitä kulloinkin tarvitsemme.
«
Oi, jospa sielullamme olisi yhtä varma vaisto elämäntiestään kuin muuttolinnuilla on omastaan! – Ehkä meillä se onkin, vaikkemme tietoisesti seuraa sitä? – Eikö omatunto ole osa siitä?
«
Moni nimittää huonojen tekojensa pelkoa – omaksitunnoksi.
«
Harvoissa kouluissa on niin huonoja oppilaita kuin elämän koulussa.
«
Suurin osa elämäämme (se jota ylipäänsä käytämme) menee ongelmien ratkaisemiseen – jotka jo ovat ratkaistut. Ja siitä huolimatta on useimmiten välttämätöntä, että me itse yritämme taas ratkaista ne.
«
Kuinka suhteellisesti meidän tulee arvostella kaikkea, etenkin siveellisiä asioita, huomaamme, kun esimerkiksi ajattelemme, että monelle ihmiselle jo se on suuri siveellinen edistysaskel, että he eivät syö omia heimolaisiaan, vaan ainoastaan taistelussa voitettuja vihollisiaan.
«
Suuren miehen läsnäolo selvittää meille salaman tavalla suuren osan omaa itseämme. Se vahvistaa meissä kaikkea, mikä on sukua hänelle, ja samalla se näyttää meille omat korkeimmat mahdollisuutemme.
«
Suuren persoonallisuuden ajatus-, tunne- ja elämismestaruus on siinä, että hän itsessään ylläpitää vastakohdat ja antaa niiden soida yhteen ja vastakkain, että hän ei koeta poistaa jännitystä antavia elementtejä, vaan on kyllin laaja mahduttaakseen ne itseensä ja kyllin vahva ilmentääkseen ne.
«
Kasvattakaamme lapsemme siten, että hankimme heille hyvät vanhemmat!
«
Sisimmässäni en voi ihailla muita kuin niitä ihmisiä, joille siveellinen kehitys on elämänehto, "paatos".
«
Ihmisellä on vain yksi todella vaarallinen vihollinen maailmassa, se on — hän itse.
«
Rikos on tiedon puutetta; mutta tiedon puute ei ole rikos.
«
Me olemme kaikki syypäät kaikkeen, mikä tapahtuu maailmassa! – Tämä syyllisyyden tunne ei kuitenkaan saa painaa meitä alas eikä tehdä meitä toimettomiksi, vaan sen tulee olla elävä side meidän ja koko kärsivän ihmiskunnan välillä.
«
Todelliset velvollisuutemme nostavat ja kehittävät meitä. Mutta ne, mitä ihmiset useimmiten nimittävät "velvollisuuksiksi", ne painavat ja näivetyttävät meitä.
«
Kuinka moni onkaan oman vähäisen omaisuutensa orja, ja kumminkin hän toivoo tulevansa rikkaaksi, luullen siten tulevansa vapaaksi!
«
Tiemme maailmassa: iloisin mielin yhä uudestaan ja uudestaan epäonnistua.
«
Useimmat pelkäävät yksinäisyyttä sen vuoksi, että he aavistavat siten joutuvansa huonoon seuraan.
«
Ainoastaan itserakas on ujo. Todella vaatimattomat ihmiset tietävät, että heihin ei kiinnitetä huomiota, ja ovat jo senkin vuoksi luonnollisia.
«
Ole ensin hyvä ihmiselle; tulet sitten vähitellen huomaamaan, että sinä pidät hänestä!
«
Kaikki on antamista ja ottamista. Emme anna pienintäkään ropoa (aineellisesti tai henkisesti) ottamatta samalla jotakin vastaan ja päinvastoin. – Tähän perustuu myös kaikki kehitys.
«
Sanottiin eräästä kuolleesta suurmiehestä: hänen elämänsä traagisuus oli se, että elämä oli opettanut häntä halveksimaan ihmisiä, mutta että hän siitä huolimatta rakasti jokaista ihmistä.
«
Kasvata itseäsi ennen kaikkea sitkeyteen, ja sinä tulet kohta näkemään viehkeiden kevätkukkien nousevan maasta, jonka luulit olevan kuivan ja hedelmättömän.
Lessingin määritelmässä: "nerokkuus on ahkeruutta", on paljon syvempi perspektiivi kuin mitä yleisesti tahdotaan luulla ja tunnustaa.«
Ei riitä, että me itsessämme pidämme tekemisemme ja olemisemme tasapainossa, mutta näiden tulee myös kokonaan läpäistä toisensa, siten että se, mitä teemme, perustuu lujasti meidän sisimpään olemukseemme, ja että meidän olemisemme aina on latenttia toimintaa, siis "tekoa".
«
Jos ihmisellä ei ole eräänlaista levottomuutta veressään, niin hän ei kasva sisäisesti. Mutta jos tätä levottomuutta on liiaksi, niin ihminen kehittyy epäharmonisesti ja liian nopeasti, kuten ansarikasvit, eikä kanna kunnollisia hedelmiä.
Kaikessa ja kaikkialla tämä hiuskarvanhieno tasapainolaki!«
Ainoa tehokas tapa auttaa toista on auttaa häntä auttamaan itseään.
«
Ikivanha itämainen tarina kertoo: "Ja kun hän ratsasti kaupunkiin, jossa oli kolme kultaista porttia, tuli hän ensimmäisen luo ja luki sen yllä: Ole varma! Ja hän ratsasti toisen luo ja luki sen yllä: Ole varma! Lopulta hän tuli kolmannen luo, ja sen päälle oli kirjoitettu: Älä ole liian varma!"
Suunnilleen tässä suhteessa tulee meillä olla itseluottamusta ja epäilystä.«
Ei riitä: ante vicrtoriam noli cantare triumphos! Sillä "post victoriam" on tämä vielä vähemmän soveliasta. Ei koskaan lankeamismahdollisuutemme ole suurempi ja vaarallisempi kuin voiton jälkeen.
«
Tiedemies, joka ei huomaa, että hänen työnsä perusta on mysteerio, ei ole syvä ja hedelmöittävä; hänellä ei ole meille annettavana mitään todella pysyvää. Yksin hänen "tosiasiansa" ovat ilman elinvoimaa. Sillä mysteerio on hengen ravinto.
«
Selvimmät ja kirkkaimmatkin, sidotuimmat ja muodollisimmatkin persoonallisuudet ottavat syvimmät vaikutteensa irrationaalisista lähteistä.
«
On surullista, kun huomaamme, kuinka ahtaat meidän rajamme ovat. Mutta vielä surullisempaa on, kun emme sitä huomaa.
«
Harvat ovat niin rikkaita, että osaavat – ottaa vastaan.
«
Unemme ovat kuin verkko, jonka me joka yö heitämme alitajuntamme pimeihin vesiin. Aamulla ihmettelemme oudonlaista kalansaalista: olenko minä todella sellainen? – Olet; sillä meistä ei voi tulla sellaista, jota meissä ei ole. Mutta unemme eivät tyhjennä meidän sielujamme enemmän kuin nuotat merta.
Emmekä saa unohtaa, että on myöskin inspiroituja unia.« «
«
III
"Ainoastaan kuolema voi heidät erottaa", sanotaan rakastavista. Kuinka lyhytnäköistä! Elämä erottaa paljon raaemmin ja kylmemmin. – Kuolema yhdistää ne, jotka todella kuuluvat yhteen.
«
Ei ole olemassa huokeaa eikä mukavaa rakkautta. Meidän on ostettava rakkaus sydänverellämme.
Rakkaus on vahvin keino täydellistymiseen, jumalalliseen ihmisyyteen. Kuinka voitaisiin tämä saavuttaa ilman alituisia taisteluja vaikeuksia vastaan meissä itsessämme ja ulkopuolellamme?
Rakkaus, joka ei ole alituinen uhri, ei ole paljonkaan arvoinen, ei itsellemme eikä muille.«
Sinä et saa koskaan rauhaa, ellet tottele rakkautesi korkeinta lakia. Ja tämän korkeimman kuva sinun tulee nähdä naisessa, jota rakastat.
«
Kaikki vahvat tunteet, kuten viha ja rakkaus ovat alkuperäisiä. Vasta jälkeenpäin haemme syitä, minkä vuoksi vihaamme tai rakastamme.
«
Kokenut nainen sanoi: on suloista taistella kiusausta vastaan, etenkin silloin kun tietää tulevansa voitetuksi.
«
»Toivo» on laskuvarjostin, joka pelastaa meidät jotakuinkin ehytnahkaisina, kun ilma, laiva »Rakkaus» räjähtää ja tuhoutuu.
«
H
ygieeninen professori huuhtoi tarkkaan vesilasissaan jokaisen rypäleen, ennen kuin hän sen söi. Sitten hän joi huuhteluveden.
Samoin teemme vähän väliä siveellisen elämän alalla.«
Jos vain hiukan liioittelemme hyvettä, niin olemme jo paheen rajoilla.
«
Eräs aikamme vaarallisimpia ilmiöitä on sukupuolisuuden vainuaminen kaikkialla ja sen väärinarvioiminen. Sukupuolisuus on kyllä tärkeänä tekijänä enimmässä, mutta ainoastaan heikkoja se hallitsee. Sen todellinen paikka on alitajunnassamme, jossa se on elävöittävä voima. On vaarallista vetää se etualalle ja siten samentaa lähde sekoittamalla sen pohjasakkaa. Me emme saa halveksia tätä voimaa, sillä meillä on olemuksemme juuret siinä, mutta meidän tulee kasvattaa itsemme vahvoiksi ja vastustuskykyisiksi, meidän tulee kasvaa sen yli.
«
Sukupuolisuus on vaarallinen villipeto. Varo itseäsi, sillä lihan puutteessa se syö myös sielua ja henkeä.
«
Pidättyvyys, askeesi, on mainio koulutus, mutta emme saa erehtyä pitämään sitä elämän tarkoituksena. Elämän todelliset arvot ovat kokonaan muilla mailla.
«
Jos voit muuntaa alitajuntasi sukupuolivoimat luovaksi henkiseksi työksi, silloin olet oman elämäsi herra.
«
Jos ihmiset tietäisivät, mikä voimakas sielullinen sekä ruumiillinen harjoitus (treenaus) todellinen siveys on, niin he harjoittaisivat enemmän tätä hyvettä ja panisivat enemmän arvoa jokaiselle voitolle, jonka he saavuttavat tällä alalla.
« «
«
IV
U
seimmat ihmiset näyttelevät osaansa elämässä niin, että kuiskaajan ääni selvästi kuuluu.
Ei mitään pahaa siinä. Tärkeätä on vain kuka on kuiskaaja.«
K
ateus on se kunnioituksen muoto, jonka me useimmin ja helpoimmin annamme niille, jotka ovat meitä etevämmät.«
L
askuesimerkki: Kuinka monta kertaa on valhe kerrattava, ennen kuin se muuttuu totuudeksi?«
I
hmisillä on palava innostus siveelliseen parantamiseen. Etenkin lähimmäistensä.«
J
alo ihminen tulee hämilleen, jos me sattumalta huomaamme jonkin hänen hyvän tekonsa. — Pieni sielu loukkaantuu, jos me emme heti kehu hänen pienimpiäkin avun antojaan, — ja vihdoin (noin sivumennen aivan) hän huomauttaa itse niistä.«
J
alo ihminen ei tee hyvää tekoa pääasiallisesti velvollisuudentunteesta kanssaihmisiään kohtaan, vaan etupäässä velvollisuutena itseään kohtaan.«
E
ttä ihminen vaatii tunnustusta, on merkki siitä, että hän ei ansaitse tunnustusta.«
E
i kukaan ole niin arka kunniastaan kuin se, jolla sitä on hyvin vähän.«
O
n kauheata kuulla tietämättömien ihmisten puhuvan suurella varmuudella asioista, jotka me itse olemme syvästi kokeneet, jotka todella tiedämme.«
T
odellinen kohteliaisuus on tahdikkuutta, ja tahdikkuus on mielikuvituskykyä. Meidän täytyy osata vaistota, kuinka sanamme ja tekomme vaikuttavat toiseen henkilöön, ollaksemme todella kohteliaita. – Määrättyjä kaavoja tähän ei onneksi ole olemassa.«
J
os ansaitsematon hyvyys meitä kohtaan muutaman kerran uusiintuu, niin totumme siihen ja olemme syvästi loukkaantuneita, ellei se vastaisuudessakin tule osaksemme.«
K
un ihmiset tulevat vissiin ikään – noin 25–30-vuotiaiksi – niin useimmat niin sanoakseni istuutuvat itsensä päälle ja sanovat: "Seis, nyt olen täysikasvuinen!" Ja sen vuoksi he jäävät aina keskenkasvuisiksi.«
O
n olemassa ihmisiä, joiden ainoa väli, merkki on — kysymysmerkki. Seurustelu heidän kanssaan on kidutusta.«
K
uinka usein teemmekään jonkin asian vapaaehtoisesti vasta kun meidät siihen pakotetaan!«
M
oni ei tunne itseään onnelliseksi, ennen kuin vakuutamme hänelle ymmärtävämme, kuinka syvästi onneton hän on.«
S
e, että jokin teoria (esim. maailmanselitys) on yksinkertaisempi kuin toinen, ei saa narrata meitä uskomaan, että se sen vuoksi on oikeampi.
Yksinkertaisuus ei ole luonnonlaki.
« «
«
V
K
oko historian läpi käy taistelu rikkaan ja köyhän, ylhäisen ja alhaisen, hengen ja materian välillä. Ja rinnakkain sen kanssa ikuinen unelma sovituksesta.«
V
oiko todellinen psykologi koskaan tuomita? – Eikö jokainen tuomio ole rikos?«
E
ikö syy, minkä vuoksi kammoksumme rikoksentekijöitä, ole se, että me heissä näemme omat vikamme ja syntimme ilmenneinä ja suurennettuina? Me pelästymme, kun katsomme liian syvälle omaan itseemme.«
E
ivät mitkään parannukset ja uudistukset voi tunkeutua yhteiskunnallisen pahan juuriin saakka. Kaikki nämä parannukset ovat ainoastaan huumausaineita meidän aina sairaalle omalletunnollemme, joka sisimmässään aavistaa pahan parantumattomuuden, mutta ei voi tyytyä siihen. Ainoastaan oppimalla ymmärtämään pahan tarkoituksen voimme jossakin määrin rauhoittua. Jäljelle jää kumminkin kaikkiin jaloihin sieluihin tunne: minä olen syyllinen!«
Y
ksi aikamme suuria erehdyksiä on usko, että voidaan poimia erilleen yksityinen ongelma ja ratkaista se erillään kulttuuriyhteydestään.«
O
ikea ja oikeus ovat useimmiten aivan eri asioita yhteiskunnassa.«
Me leikittelemme vapaudella kuten lapset ladatulla revolverilla.
«
P
alveleminen itsessään ei koskaan orjuuta. Palvella oikein on korkeinta vapautta.«
J
uoru on lohikäärme. Jos sinä hakkaat siltä yhden pään poikki, kasvaa seitsemän uutta sijaan. On rauhallisempaa sinulle antaa sen elää yksipäisenä ja vähitellen kuolla vanhuuttaan. Silloin se lopulta muuttuu – legendaksi.«
Todellisesti puolueetonta henkilöä vihaavat tavallisesti kaikki puolueet.
«
— Hän hymyili ja vastasi: minulla itse asiassa ei ole mitään ajatusta vastaan; ainoastaan sen puolustajat tekevät sen mahdottomaksi.
«
O
n tuntuva eettinen ero henkilöiden välillä, jotka elävät ihanteilleen, ja henkilöiden, jotka elävät ihanteistaan.«
Jos ihmiset todella olisivat sellaisia kuin miksi me heidät haluamme, — niin me emme voisi sietää heitä.
«
On surullista mutta totta: tyhmimmät ihmiset määräävät mikä on viisasta.
A: Elämä on parantumaton tauti, joka aina päättyy kuolemalla.
B: Kuolema on yhtä vähän loppu kuin syntymä on alku. Ne ovat molemmat helmiä samassa nauhassa.
« «
«
VI
Mikä meille todella on rakasta – runollinen piirre, sävelmä, maisema, tuoksu – sen me omistamme. Runon sanat "sen omaks hälle hehkuvan sydämen lämpö antoi" ovat sananmukaisesti tosia.
«
Seuraa henkesi rytmiä! Älä pakota itseäsi aina olemaan "vireessä", "kunnossa"! Heikotkin hetket seuraavat luonnon lakeja. Ymmärrä, että ne ovat ponnahduslautoja, joiden avulla sinä pääset korkeammalle.
«
T
uletko mukaan Capella Sistinaan?
En, minä olen ollut siellä jo viisitoista vuotta sitten.
– Silloin sinä et koskaan ole ollut siellä. Sillä sinä et ole sama kuin silloin.
Emme saa jättää käyttämättä tilaisuutta katsoa suurta luontoa ja suurta taidetta silmästä silmään, jollei muun vuoksi, niin oppiaksemme jotain – itsestämme.«
Suurta taideteosta ymmärrämme väärin pääasiallisesti siksi, että se antaa meille aivan toista kuin mitä me siltä odotamme. Vasta kun me vähitellen olemme asettuneet tämän "aivan toisen" kannalle, avautuu taideteos meille. – Ja ensi kerralla olemme taas yhtä hitaita avautumaan suurelle uudelle!
«
Useille taitelijoille ei heidän taiteensa ole koko heidän elämäänsä täyttävä kutsumus, vaan ainoastaan jonkinlainen onnenpeli, jossa joskus kannattaa pelata mukana.
«
Kuta vähempiarvoisia taiteilijat ovat, sitä suuremmat ja ylpeämmät käsitykset heillä on »tehtävästään», »kutsumuksestaan».
Se joka todella on kutsuttu, hän tottelee eikä lörpöttele!«
Tunnette kai erään vissin tyypin surumielisen herkkiä taiteilevia henkilöitä, jotka henkisesti ovat täysin kykenemättömiä sen vuoksi, että heissä ei ole sijaa millekään muulle kuin heille itselleen.
«
Menestys muuttaa taideteoksen, joskus suorastaan väärentää sen.
Hyvin harvoin taideteoksessa keskeisin ja merkitsevin saavuttaa menestystä; jos menestys tulee hyvällekin taideteokselle, ovat syynä usein ajalliset, satunnaiset, ulkonaiset seikat eikä sen sisäisin arvo.«
Todellisella taiteilijalla on tyhjentymätön kyky kärsiä ja yhtä rajaton kyky nauttia. Molemmissa tapauksissa myöskin pienimmästä ja näennäisesti merkityksettömästä.
«
Valmis taideteos elää omaa itsenäistä elämäänsä riippumattomana taiteilijasta, joka on sen luonut. – Usein se astuu hänen eteensä kuin kummitus.
«
Pieni taiteilija aavistaa vaikeudet ja välttää ne.
Suuri taiteilija näkee vaikeudet, hakee ne ja voittaa ne.«
Todellisesti suuret ovat vaatimattomia. Mutta he eivät kanna vaatimattomuuttaan yleisön nähtävänä.
«
Vaatimattomuus on Suuruuden veli.
«
M
eillä ei ole aavistusta siitä, kuinka välttämättömiä ja tarpeellisia suurien taiteilijoiden näennäisesti moitittavat puolet ovat, kuinka nämä "heikot puolet" juuri ovat perustana ja edellytyksenä heidän luomiselleen, se "pistin lihassa", joka saa heidät taiteessaan kaikesta huolimatta kasvamaan oman itsensä yli.
Tällä ei ole sanottu, ettei taiteilijan tulisi työskennellä elämänsä puhdistamiseksi. Mutta varovaisuus on tarpeen: Älä koske pohjamutaan, jossa olemuksen juuret ovat! Älä kuivata lähdettä!«
Se taideteos on jo alusta pitäen heikko ja risainen, joka ei luodessa siedä, että taiteilija uudestaan ja yhä uudestaan keskeyttää työnsä sitten palatakseen siihen uusin voimin ja kirkkain silmin.
«
Surullinen ilmiö monilla taiteilijoilla on inspiraation odottaminen. He eivät aavista, että ainoastaan se, joka on valmistautunut, kaikissa suhteissa, voi ottaa vastaan Pyhän Hengen inspiraation.
«
Jokainen todellinen lukija runoilee runomme uudestaan omassa itsessään.
«
Taiteilijalle on vielä vaarallisempaa mukautua yleisön maun mukaan kuin uskoa omaan erehtymättömyyteensä.
«
Taiteilijalle, enemmän kuin kenellekään muulle maailmassa, on suojeleva yhdennäköisyys ("mimicry") katkera välttämättömyys. Ilman sitä hän tulisi ristiinnaulituksi ja – mikä parempaa – hänen teoksensa myöskin. Nyt ne aivan kuin erehdyksestä joskus pelastuvat "mimicryn" kautta.
«
K
olme perustapaa suhtautua elämän todellisuuteen:
Kolmea veljeä kohtasi sama järkyttävä suru. Ensimmäinen ampui itsensä. Toinen rupesi juomaan. Kolmannesta tuli suuri taiteilija.«
Todelliselle säveltaiteilijalle: Koeta hymyillä ystävällisesti ja ymmärtävästi myöskin silloin, kun ihmiset puhuvat kanssasi – musiikista!
«
Elämän raakuus ei koskaan tunnu valtavammalta kuin silloin, kun asetamme sen jalon musiikin rinnalle.
«
S
ikäli kuin musiikki koettaa kuvailla ulkonaisia asioita ja ulkonaisia tapahtumasarjoja, poistuu se alkuperästään ja materialisoituu.
Se voi sen tehdä. Se voi myös vajota syvälle. Mutta alennuksessakin siinä elää taivainen valo. Se ei voi kieltää jumalaista alkuperäänsä.
«
Tapahtuu joskus maailman kehityskulussa, että se, mitä pidämme korkeimpana ja pyhimpänä, tulee muotiasiaksi. Silloin on vaikeata särkevin sydämin olla taistelematta sitä vastaan. (Esim. Beethoven ym.)
«
Mikä meitä nyt eniten ihmetyttää entisissä taiteellisissa "vallankumoilijoissa", on heidän – varovaisuutensa ja johdonmukaisuutensa. (Esim. Wagner, Debussy ym.)
«
Moni luulee olevansa itsenäinen sen vuoksi, että hän pilkkaa esikuvaansa.
«
Arvostella on vaikeata, tuomita on helppoa. – Onko siis ihme, että useimmat valitsevat jälkimmäisen.
«
Minkä vuoksi useimmat arvostelijat käsittelevät taiteilijaa ikään kuin tämä olisi syytetty, jolla etukäteen on kaikki mahdollisuudet vastaansa? Voihan olla, että taiteilija todella on "syyllinen". Mutta silti ei ole tahdikasta antaa hänen huomata, että hänen tuomionsa jo alusta pitäen on langetettu.
«
V
erraten normaalilta henkilöltä kysyttiin hänen mielipidettään eräästä uudesta veturimallista. Hän sanoi ihmeissään: "Kuinka minä voisin arvostella sitä? Enhän koskaan ole perusteellisesti opiskellut veturien rakennetta."
Sama henkilö kuuli ensikertaa samana iltana hyvin maksettuna arvostelijana uutta käänteentekevää sinfoniaa. Ja vaikka hänellä oli vielä vähemmän edellytyksiä siihen, hän meni rauhallisesti konsertin päätyttyä ja kirjoitti "suurella asiantuntemuksella" perusteellisen arvostelun siitä.«
Moni arvostelija luulee langettavansa tuomion jostakin taideteoksesta. Itse asiassa hän langettaa vain musertavan tuomion itsestään – niiden edessä, jotka jotakin ymmärtävät.
«
Ei mistään voi olla varma nykyisin. Arvostelijat kehuvat yksimielisesti säveltäjä XY:n uutta sinfoniaa. – Ja se oli hyvä!
«
H
yvin harvat ihmiset käsittävät taiteen sellaisena kuin se syvimmiltään on, nimittäin omana maailmana semmoisenaan, toisena maailmana. Tätä ei ole ymmärrettävä kuvaannollisesti, vaan sananmukaisesti: toisena maailmana. Tämä toinen maailma on tosin monella tavalla yhteydessä sen ulkonaisen maailman kanssa, jota tavallisesti nimitämme todelliseksi, mutta syvimpiä vaikutteitaan ei taiteen maailma ota tästä, vaan maailmoiden yhteisestä sisimmästä keskuksesta.
Taidetaoksen tarkoitus ei suinkaan ole ulkonaisen maailman esittäminen, mutta olemalla lähempänä yhteistä alkulähdettä se voi jossakin määrin selittää ja tulkita sitä. Taiteen päätehtävä on kumminkin elää omaa elämäänsä omassa maailmassaan, seurata sen lakeja ja tehdä siitä ihana ja arvokas olinpaikka ihmishengelle.
Meidän on tultava taiteen maailmaan kuten toiseen todellisuuteen ja sieltä haettava voimaa, lohdutusta, iloa ja korkeita aloitteita, tietäen että paras meissä itsessämme on kotonaan siellä. Mutta nämä käynnit, olkootpa pitkiäkin, eivät saa vieroittaa meitä arkielämämme velvollisuuksista, niiden tulee vain laajentaa koko olemustamme.
Siten olemme paremmin varustetut elääksemme vahvaa, omaa ja toimivaa elämää kaikissa maailmoissa.
« «
«
VII
Sielumme on puutarha. Useimmat ovat viisaasti kyllä rakentaneet korkean muurin sen ympärille.
On tuttavia, joille me näytämme hedelmäpuutarhan, toiset saavat vain käydä keittiökasvitarhassa. Muutamia me kuljetamme kauniita käytäviä pitkin ihailemaan koristekasvejamme, joista ylpeilemme.
Joskus löydämme itse jonkin sopen, joka on meille yllättävän uusi. Mutta usein saamme surra toisia paikkoja, jotka olemme jättäneet hoitoa vaille ruohottumaan ja kuivumaan.
Koko elämämme aikana löydämme vain pari ystävää, joille voimme sanoa: Sinulla on avaimet; puutarha on avoinna sinulle; käy kaikkialla, katso ja arvostele, sillä se on sinun!«
Elämällä on juuri se arvo, jonka me sille annamme. Me väritämme sen verellämme, me nostamme sen korkeimpiin mahdollisuuksiin saakka, tai annamme sen himmetä mitättömiin. Me itse! – Ja edesvastuu siitä on meidän ja ainoastaan meidän.
«
Elämä on kuin kultapala. Se joka ei tunne sen mahdollisuuksia, leikittelee sillä ja heittää sen sitten pois. Toinen tekee sen kauppatavaraksi. Mutta viisas tekee siitä kuolemattoman taideteoksen.
«
Ei kukaan arvokas ihminen ole säästynyt siltä hetkeltä, jolloin hänen rakentamansa elämä on hänen edessään kokoon romahtaneena ja särjettynä pirstaleiksi. Heikoin käsin hän koettaa liittää sirpaleet yhteen. Mutta se ei onnistu. – Silloin hän huomaa lopuksi, että hänen on rakennettava se uudelleen perustuksia myöten. Ja usein hän kaikesta entisestä voi käyttää vain jokusen pienen sirpaleen.
«
Tuhannesti parempaa on yhä uudestaan ja uudestaan pettyä kuin aina kulkea epäilevin mielin.
«
Toivo, olkoon se näennäisesti kuinka järjetön tahansa, on jollakin salaperäisellä tavalla yhteydessä maailmankaikkeuden korkeimpien lakien kanssa.
«
Katumus on usein ainoastaan tarpeeton voiman tuhlaus. – Useimmat ihmiset eivät kadu pahoja tekojaan, vaan niiden seurauksia. – Ainoa tehoisa katuminen on se, että koetamme hyvittää mitä olemme rikkoneen ja että ensi kerralla samanlaisessa tilanteessa teemme oikein.
«
Sairauden ja heikkouden hetket eivät ole hukkaan heitettyä aikaa. – Ole hiljaa ja odota! – Ne ovat sieluviljan itämisaikoja.
Katsele aikaisen kevään paljaita peltoja. Kohta näet uuden vihreän elämän itävän tummasta mullasta ja kuulet kiurun laulun taivaalta.
«
Ei voi lisätä tuumaa pituuteensa! – ulkonaisesti. Sisäisesti on kasvamisemme kokonaan oman taukoamattoman työmme tulos.
«
Sopusointuinen ihminen on se, jonka järki ei syövytä pois tunteen välittömyyttä ja jonka tunne ei himmennä arvostelun terävyyttä.
«
Se uusi viattomuus ja yksinkertaisuus, joka kasvaa meissä syvän viisauden kautta, on oleellisesti toista alkuperää ja paljon arvokkaampi kuin tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta johtuva viattomuus.
«
Harjoittele järjestelmällisesti vaitiolon taitoa! Tulet ihmeeksesi huomaamaan ei ainoastaan kuinka vaikeaa se on, vaan myös kuinka se vahvistaa ja kehittää koko olemustasi ja avaa uusia mahdollisuuksia sinussa.
«
Vain syvimmän hiljaisuuden kautta ihmissielu tuntee olevansa osa iankaikkisuutta.
«
U
seat ihmiset pitävät niin suurta hälinää ympärillään, jottei heidän hiljaisuutensa paljastaisi heitä toisille ja – heille itselleen.«
Muista, että sanasi ovat tekoja ja että sinun kerran iäisyyden tuomioistuimen edessä on vastattava niistä.
«
Piintynyt itsekkyys on tauti, jota vastaan ei auta muu lääke kuin järkyttävä onnettomuus tai suuri rakkaus. Joskus kohtalo parantaakseen potilaan yhdistää molemmat lääkkeet (oikein hevoskuuriksi).
«
Uneksin ajasta, jolloin äidinrakkaus, tämä kaikki ymmärtävä, kaikki anteeksiantava, pyhästi järjetön tunne, tulee kaikkien osaksi. Kaikkien rakkaus kaikkia kohtaan on kerran saava sen hiljaisen ilon ja sen lämpöisen voiman. – Mutta silloin onkin jo – paratiisi.
«
Näe jokaisessa naisessa tuleva äiti – ja kunnioita häntä!
«
Ikävystyminen on tyhjäntoimittajan ainainen pelko ja – ainainen seuralainen.
«
Sanotaan usein ihmisistä, että he eivät ole oikealla paikallaan elämässä. Tämä on erehdys. Ihminen syntyy ja joutuu siihen ympäristöön, johon hän henkisen painolain nojalla kuuluu ja jossa hänellä juuri tässä elämässä on määrätty työnsä ja tehtävänsä. Ja hänen eteensä tulevat juuri ne ratkaisut, vaikeudet ja kärsimykset, jotka hän tarvitsee ollakseen arvokas astumaan eteenpäin.
«
Rakkaus himmentää järkevyyden näön, mutta avaa syvän viisauden silmät.
«
Avuttomin olio koko avarassa maailmassa on itse asiassa – ihminen. Mutta sen vuoksi hän saakin apua.
«
Erittele tarkkaan alakuloisuutesi, ja sinä tulet huomaamaan, että miltei aina se johtuu loukatusta itserakkaudesta.
«
Sanomme liiankin usein luonteenlujuudeksi sitä, mikä on vain tyhmää härkäpäisyyttä.
«
Onnemme ja onnettomuutemme johtuvat usein samasta lähteestä, ja tämä lähde on halu hakea parannusta yksinäisyydellemme.
«
Me olemme kaikki valmiit tunnustamaan, että ihminen on heikko astia – ja että ihminen yhtämittaa erehtyy. Miksi meidän siis on niin vaikeata myöntää itse erehtyneemme edes pikkuseikassa?
«
Jos pidät huolta siitä, että voit kunnioittaa itseäsi, niin toistenkin kunnioitus vähitellen tulee osaksesi.
«
Kunnioita iloa Jumalan lahjana ja koeta tuottaa iloa aina, milloin vain voit. Pieninkin ilo on auringonsäde, ja viisas on sanonut: pieni auringonsäde voi poistaa paljon pimeyttä.
«
Vain lapset ja suuret sielut voivat iloita vähästä.
«
Professorin tapa hakea silmälaseja, jotka hänellä on otsallaan, muistuttaa elävästi useimpien ihmisten tapaa hakea onnea.
«
Ihmisten pitäisi harjoitella epäitsekkyyttä, jos ei muun vuoksi niin – itsekkäistä syistä, sillä ainoastaan epäitsekkyys voi antaa jonkin verran pysyvää tyydytystä.
«
On keskeisiä sekä vähäpätöisiä totuuksia. Harvoilla ihmisillä on (jäljellä?) suhteiden ja välimatkojen oikea vaisto. Sen vuoksi he voivat innokkaasti taistella jonkin pienen totuuden puolesta aavistamattakaan sitä, mikä on keskeistä. Voi olla, että heidän asiansa on oikea, mutta se ei ole tärkeä.
«
Joka epäilee ystäviään, sillä ei ole ystävää.
«
Ystävyyden syvin tarkoitus on siveellinen täydellistyminen.
«
Joka voi selittää kuinka, miksi ja kuinka paljon hän rakastaa, se voi ainoastaan selittää, kuinka rajoitettu hänen rakkautensa on.
«
Vasta silloin me todella rakastamme lähimmäistämme, kun me hänessä rakastamme ikuista.
«
Rakkaus on kuin jalo musiikki, se antaa meidän välittömästi tajuta taivaan.
«
Älä halveksi mitään mikä tehdään rakkaudesta. Alhaisimmassakin rakkaudessa on jumalallinen kipinä.
«
Rakastamiskykyä emme saa valmiina, vaan meidän tulee kasvattaa ja kehittää sitä kuten muitakin luonnonlahjoja.
«
Rakkauden vaarallisin vihollinen on himo. Ainoastaan jumalainen rakkaus on niin suuri, että se voi itseensä sulattaa tämän vihollisensakin ja tehdä siitä palvelevan enkelin.
«
Jos sinä aivan kuin taikasauvalla tahdot hakea jonkun ihmissielun syvintä lähdesuonta, niin huomioi mitä hän syvimmin ihailee. Siinä on lähde.
«
V
alittujen otsalla, niiden, jotka ovat läpikäyneet syvimmät kärsimykset, loistaa näkymättömänä sädekehänä:
Usko elämän hyvään tarkoitukseen!
Kaikesta huolimatta.« «
«(Säveltäjä Erkki Melartin, 1875-1937)
Mietelmät on lainattu Erkki Melartinin teoksesta "MINÄ USKON - Mietelmiä" (Otava 1928)
Teoksesta on saatavilla uusi painos:
Erkki Melartin, Minä uskon : Mietelmiä, opus 150 (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2000, ISBN 951-8903-88-3)
Professori Erkki Melartin, Ruusu-Ristin perustajia ja Neuvoston jäsen, täytti helmikuun 7. p:nä 50 vuotta ja häntä muistettiin sekä juhlapäivänä että myöhemmin monenmoisilla sydämellisillä kunnian- ja rakkauden osoituksilla. [Ruusu-Risti — 1925]
Helsingin Ruusu-Ristissä vietimme helmikuun 16. päivän looshikokouksessa suuren säveltäjämme Erkki Melartinin viisikymmenvuotisjuhlaa.
Ilta kului huomaamatta puoliyöhön elämäniloisen tunnelman yhä vain kohoutuessa. Ohjelma oli rikas: soittoa, laulua, melodraama, puheita, kahvia ja keskustelua. Annikki Uimonen lauloi Melartinin sävellyksiä ja Thure Åberg Melartinin sovittamia karjalaisia kansanlauluja, ja laulujen taikavoima vapautti sielut lentoon. Hilda Pihlajamäki esitti Melartinin säveltämän melodraaman »Neitsyt Maarian rukous» Piippa Heliön säestämänä. Puheita pitivät kunniavieraalle Jussi Snellman, Thure Åberg, allekirjoittanut ym., ja Erkki Melartin vastasi. Koska edellisenä päivänä olin kuullut Melartinin kuudennen sinfonian, en voinut olla kertomatta vaikutelmiani siitä. En aio tässä niitä toistaa, se vain olkoon mainittu, että sävellys oli mielestäni todistus Melartinin korkeasta inspiraatiosta, joka ei ollut lähtöisin kolminaismaailmasta, vaan hengen puhtailta ylängöiltä. Se oli niin sanoakseni kosmista inspiraatiota, ja sen tähden sitä saattoi tulkita eri muodoissa, eri avaimilla — kosmogeneettisesti, psykologisesti, musikaalis-esteettisesti jne. kaikupohjan ja äänten langan jäädessä samaksi kaikissa eri tulkinnoissa. Semmoinen inspiraatio on mahdollista vain säveltäjälle, joka samalla on mystikko, ja säveltäjä itse painostikin puheessaan omaa ruusuristiläisyyttään.
Viideskymmenes vuosi lienee muuten merkillinen vuosi sekä kansan että yksilön historiassa, jos saamme uskoa juutalaisten vanhaa salatiedettä. Joka seitsemäs vuosi on lepovuosi, mutta kun seitsemän lepovuotta oli eletty — siis 49 vuotta — seurasi suuri riemuvuosi viidentenäkymmenentenä. Tästä sanoo Mooseksen III kirja (XXV:9-13): »Niin sinun pitää antaman soittaa pasuunalla ylitse koko teidän maakuntanne, seitsemännen kuukauden kymmenentenä päivänä; juuri sovintopäivänä antakaat pasuunan käydä yli koko teidän maakuntanne. Ja teidän pitää se viideskymmenes vuosi pyhittämän ja julistaman vapautta maassa kaikille niille, jotka siinä asuvat, sillä se on teidän riemuvuotenne; silloin pitää kunkin saaman takaisin oma perintömaansa, jokainen sukunsa omaisuus. Sillä viideskymmenes vuosi on teidän riemuvuotenne: ei teidän pidä kylvämän eikä leikkaaman itsestänsä kasvanutta eikä noukkiman, mitä leikkaamattomissa viinipuissa on kasvanut. Sillä se on riemuvuosi, se olkoon teille pyhä. Mutta pellosta syökää, mitä se kasvaa. Tämä on riemuvuosi, jona kukin teistä saa palata omaan perintöosaansa.»
Muistuu mieleen, että tämä vuosi 1925 on teosofisen liikkeenkin viideskymmenes. [Ruusu-Risti — 1925]
Minä uskon on nimeltään Erkki Melartinin äsken julkaisema aforismi-kokoelma. Kirjan lukee ahneella jännityksellä ja riemukkaalla hyväksymisellä, välistä hymyillen, välistä heltyen. Tekijän kotijumalien joukosta kaipasimme kuitenkin H. P. B:n, sillä teosofiset kirjat tuskin kuuluvat niiden joukkoon, joita yleensä luetaan. [Ruusu-Risti — 1928]
Pekka Ervast
Etusivu Muut