MUUAN OKKULTINEN ROMAANISARJA
Uudemmassa venäjänkielisessä kirjallisuudessa on viisi kirjaa käsittävä sarja salatieteellisiä romaaneja, joiden tekijä on kirjailija nimeltä Kryshanofskaja eli Rochester, luultavasti syntyperältään englantilainen, mutta naimisissa venäläisen kanssa.
Tältä alalta saa tuskin mistään lukea niin erikoista ja suurisuuntaista kuin nämä kirjat. Koska ne ovat ilmestyneet vasta maailmansodan aikana ja tietääkseni julkaistut vain ranskan- ja venäjänkielellä, ovat ne tähän asti hyvin vähän tunnettuja ja kuitenkin ovat ne lukemisen arvoisia, ja kannattaisi kääntää ne kaikille kielille. Tarkoitukseni on nyt herättää mielenkiintoa näihin kirjoihin, sillä niiden henki ja maailmankatsomus on hyvin lähellä teosofista eritoten rosenkreutsiläistä mystiikkaa. Tällöin tahdon aluksi esittää romaanisarjan sisällön ja sen jälkeen käännöksenä erään osan siitä.
Siirtykäämme itse kertomukseen.
Nuori lääkäri Rolf Morgan työskentelee yksinkertaisessa huoneessaan. Hänellä on lähimmäistensä kärsimyksiä kohtaan sääliväinen sydän ja hän, elää kokonaan tieteessään. Mutta hänen on taisteltava suuria vaikeuksia vastaan. Taistelu ja uurastaminen jokapäiväisestä leivästä repii hänen sieluaan ja parantumaton tauti on levittänyt varjonsa hänen piirteilleen. Silloin astuu omituinen vieras huoneeseen. Hän nimittää itseään Narayanaksi ja sanoo olevansa intialainen prinssi, joka omistaa suunnattomia rikkauksia sekä tämän lisäksi elämäneliksiirin, mikä pidentää hänen elämäänsä miltei rajattomasti. Mutta hän on hirvittävän ikävän vallassa, hän on koettanut kaikkea ja nauttinut kaikesta, mitä elämä voi ihmiselle tarjota, eikä kauemmin jaksa elää. Sen vuoksi tekee hän Morganille tarjouksen. Muutaman pisaran vastineeksi tämän sairaaloista verta, joka hävittäisi elonnesteen vaikutuksen, ja soisi hänelle ikävöidyn kuoleman, luovuttaisi hän Morganille elämäneliksiirin, tittelinsä ja rikkautensa.
Morgan ei kauan mieti, vaan tarttuu ojennettuun käteen, ja uusi käänne alkaa nuoren lääkärin elämässä, joka tarjoaa mitä ihmeellisimpiä yllätyksiä. Narayanan seurassa matkustaa hän Sveitsiin, ja siellä Alppien keskellä olevassa luolassa vaihtavat he osaa. Narayana kuolee ja Morgan aloittaa uuden elämänsä Supramati-nimisenä intialaisena prinssinä.
Jo seuraava päivä tuo mukanaan ensimmäisen yllätyksen. Hän tapaa Naran, erittäin kauniin naisen, joka omistaa mitä ihmeellisimpiä, ominaisuuksia. Hän on ollut Narayanan vaimo, ja kaiken muun ohella saa Morgan myös oikeuden häneen. Tämä ei kuitenkaan ole Morganille ollenkaan epämieluista, sillä Nara lumoaa heti omituisella tavalla hänet. Nara ei ole hänelle epäystävällinen, mutta kohtelee häntä rauhallisesti ja kylmästi. Häneltä Supramati saa kuulla, millaisen askeleen hän on ottanut. Se merkitsee ainaista terveyttä ja nuoruutta suunnattoman pitkän elämän aikana. Mutta millä täyttäisikään hän tämän elämän? Tämän kykeni Nara hänelle ilmoittamaan. Elonneste oli tarkoitettu niille, jotka astuivat vihkimyksen tietä. Tämä tie johti suurimpaan viisauteen ja kykyihin, jotka tavallisille kuolevaisille olivat käsittämättömiä, ja tämä viisaus oli käytettävä ihmiskunnan hyödyksi. Hän, Morgan, tulisi yhdeksi niistä, jotka voivat auttaa ihmiskuntaa sen hädässä ja pimeydessä, näyttää sille tietä ja kulkea kehityksen etunenässä. Tosin tarvittiin suunnattoman suuria ajanjaksoja saapumiseen näihin korkeuksiin, mutta hänellähän oli kylliksi aikaa, hänellä oli elämäneliksiiri.
Mutta tarvittiin vielä jotain mutta, tarvittiin eräitä siveellisiä edellytyksiä, joita ei jokainen omista. Morganilla oli ne, sillä hän oli epäitsekäs, vaatimaton ja hyvä. Narayana ei sen sijaan omistanut niitä. Hän oli käyttänyt asemaansa väärin ja elänyt vuosisatoja ainoastaan tyydyttääkseen intohimojaan. Sen tähden ei hän enää voinut elää. Mutta myöskin Nara oli yksi harvoista, jotka eivät kuolleet, myöskin hänellä oli elämäneliksiiri. Ja hän kertoi pitkästä ihmeellisestä elämästään. Kerran kauan sitten oli hän ollut Vestan neitsyt vanhassa Roomassa. Kielletty rakkaus oli sitonut hänet nuoreen taiteilijaan. Tämä mies oli juuri Rolf Morgan aikaisemmassa ruumistuksessa. Hän koetti paeta Naran kanssa ja intialainen prinssi Narayana, joka jo silloin eli ja omisti elämäneliksiirin, suostui häntä auttamaan. Pako tosin onnistui, mutta taiteilija huomasi tulleensa petetyksi. Narayana hävisi vestaali mukanaan teille tietymättömille, annettuaan hänelle elämäneliksiiriä ja tehtyään hänet täten kuolemattomaksi. Elämä Narayanan rinnalla ei tuntunut Narasta onnelliselta. Hän oppi halveksimaan tätä hekumoitsijaa, mutta ollen itse vakava ja kärsivällinen lähti hän kulkemaan sitä tietä, jota ei Narayana kyennyt kulkemaan ja oli saavuttanut vihkimyksen korkeudet. Narayana sovitti nyt kuitenkin tavallaan entiset rikoksensa valitsemalla juuri entisen kilpailijansa seuraajakseen.
Supramati, vastaluotu intialainen ruhtinas, huomasi olevansa satumaisen omaisuuden herra. Hän omisti mitä komeimpia palatseja ja linnoja Pariisissa, Venetsiassa, Skotlannissa ja Benaresissa, Intiassa, sekä monilla muilla paikoilla. Venetsia muodostui hänen ensimmäiseksi olinpaikakseen. Nara jätti hänet täällä kahdeksi vuodeksi. Tämän ajan jälkeen antautuisivat he avioliittoon. Siihen saakka kehotti Nara hänet ottamaan elämästä minkä voi ja tuntemaan itsensä täydellisesti vapaaksi.
Nyt seurasi aika täynnä mitä ihmeellisimpiä kokemuksia. Eräänä iltana, kun Supramati istui uhkeasti sisustetussa työhuoneessa venetsialaisessa palatsissaan, sai hän kehotuksen astua gondoliin käväistäkseen eräässä laivassa satamassa. Hän uskoi, että kutsumus oikeastaan oli tarkoitettu hänen edeltäjälleen Narayanalle, ja suostui siihen uteliaisuudesta.
Tämä oli johdatus erääseen sangen omituiseen matkaan. Ihmeekseen tapasi Supramati laivalla itse Lentävän Hollantilaisen. Näyttäytyi, että tämäkin oli eräs niistä, joka oli keksinyt elonnesteen, ja hän sai kuulla, että kaikki nämä muodostivat salaisen veljeskunnan ja olivat toistensa yhteydessä. Huolimatta kauheasta menneisyydestään (hän oli muinoin ollut julma merirosvo) oli Lentävä Hollantilainen eli Dakir, kuten häntä nyt kutsuttiin, astunut vihkimyksen tietä. Supramati sai hänessä hyvän ystävän, joka tulisi auttamaan häntä ja näyttämään hänelle tien täydellisyyteen. Purjeet nostettiin ja pian laski alus maihin ihmeelliseen saareen. Siellä sijaitsi Graalin pyhä linna ja graalilaiset lausuivat ystävät tervetulleiksi ja opastivat heitä tulevaan työhönsä.
Jonkun aikaa eli Supramati monimiljonäärin iloista elämää Pariisissa. Niin voimakkaasti vaikutti vastakohta hänen entiseen syrjäiseen elämäänsä nähden, joka oli ollut täynnä kieltäytymystä ja taloudellisia vaikeuksia, että hän jossain määrin tuli vedetyksi pyörteeseen, joten hänen jäljestäpäin täytyi erityisellä häpeän tunteella muistella tätä ajanjaksoa. Hän sai oppaakseen erään Narayanan ns. ystävistä, muutaman elostelevan ranskalaisen markiisin, joka esitti hänet taiteilijapiireissä sekä hienoimmassa ylhäisöpiireissä. Eräänä päivänä huomasi hän olevansa inhoa täynnä tämän tyhjänpäiväisen sisällyksettömän elämän johdosta ja jätti kenenkään tietämättä Pariisin.
Hän lähti nyt Intiaan. Benareksessa huomasi hän omistavansa satumaisen, Tuhannen ja yhden yön tarinoissa tavattavan palatsin ja täällä joutui hän vielä romanttiseen seikkailuun erään ihmeen kauniin intialaisnaisen kanssa, joka oli hänen palveluksessaan. Mutta joku salaperäinen vetovoima pakotti hänet eteenpäin Himalayan rinteille. Täällä eräässä korkealla sijaitsevassa yksinäisessä hänen omistamassaan huvilassa tapasi hän Ebramarin, adeptin, josta oli tuleva hänen opettajansa ja mestarinsa. Hänkin oli yksi kuolemattomista. Hän oli ihana olento, jonka olemuksesta säteili hyvyyttä, viisautta ja rauhaa. Hänen luonansa sai Supramati suuntaviivat tulevaan kehitykseensä ja toimintaansa, ja todellisella kaipauksella jätti hän tämän pyhän paikan palatakseen Eurooppaan. Venetsiassa tapasi hän Naran, ja syvästi ihastuneena tämän rauhalliseen, kirkkaaseen luonteeseen, vaikkakin nöyryytettynä ajatellessaan, miten hän itse oli käyttänyt väliaikaa, solmi hän tämän kanssa avioliiton, aloittaen siten yhteiselämän, joka kestäisi vuosisatoja. Kuvauksella juhlallisista menoista heidän vihkiäisissään, joka tapahtui Graalin linnassa loppuu sarjan ensimmäinen kirja Elämän eliksiiri.
Näyttää siltä kuin kirjailijalla olisi syviä tietoja salatieteestä. Kuvaus tuntuu kyllä usein fantastiselta, mutta huomaa silloin joskus, että kirjailija käyttää vertauskuvia. Jo elonneste-aate on, kuten edellisessä olen osoittanut, vertauskuva. Joskus, kun Supramati on jossain vaarassa ja joutuu pelon valtaan, muistelee hän: "Minähän olen kuolematon, enkä voi tuhoutua." Niin on jokaisen ihmisen laita, joka on tullut tuntemaan jumalallisen, kuolemattoman olemuksessaan. Hän tietää, että hän elää kuolematonta elämää riippumatta siitä kuolevaisesta aineellisesta ruumiistaan, jota hän kulloinkin käyttää. Niin muodostuu tämä varmuus käänteeksi hänen elämässään, hän on löytänyt elämän eliksiirin.
Vielä enemmän vertauskuvia havaitaan kuvauksissa sarjan toisessa kirjassa, jonka nimi on Magiaa. Tämä käsittelee Supramatin kehitystä selvänäköiseksi ja tietoiseksi astraalitasolla, sekä tietoisuuteen niistä vihollisista ja vaaroista, jotka siellä uhkaavat. Kirjailijan kuvaukset ovat eläviä ja havainnollisia. Hänen kertoo tulevista ajoista ja kaukaisista taivaankappaleista, kuvaukset ovat niin selviä yksityiskohtia myöten, että lukija saa ikään kuin näkemyksen kaikesta. Henkilöt, joilla itsellään on ollut astraalisia kokemuksia, vakuuttavat, että kuvaukset vastaavat todellisuutta. Mutta itse työskentelykeinot ovat vertauskuvallisesti esitettyjä. Sisäinen sielullinen kehitys esitetään puhdistavien kylpyjen, suloisten tuoksujen, maagisten merkkien ja maagisten pukujen ja laitteiden muodossa. Tämä on ymmärrettävä ennen kuin voi saada hänen kuvauksistaan oppia.
Supramati ja Nara sekä Dakir vetäytyivät vanhaan linnaan Skotlannissa hankittuaan kaikki näihin tutkimuksiin tarvittavat maagiset laitteet ja laboratoriot. Dakir oli nyt Supramatin opettaja. Kävisi liian pitkäksi mainita kaikki tässä kuvatut astraaliset tutkimusmatkat ja kokemukset.
Kaunokirjallisuuden mestarinäyte on kohta retkestä kaukaiseen kiertotähteen. Siellä tapasi Supramati kuolleen maailman. Kauhea katastrofi oli muinaisina aikoina tuhonnut kaiken jäljen elämästä ja muuttanut ihmiset koviksi kuvapatsaiksi, jotka olivat kivettyneet juuri sellaisissa asemissa kuin he nopean kuoleman sattuessa olivat, kuten muinoin Pompeijin asukkaat, kun ne kaivettiin tuhkasta. He kuljeskelivat suurissa kaupungeissa ihanien palatsien välitse, mutta kaikki oli kuollutta. Ainoastaan merkilliset kuvapatsaat antoivat todistuksen siitä ihmisrodusta, joka ammoisina aikoina oli elänyt. Mutta kuitenkaan kaikki ei ollut kuollutta. Keskellä jätteitä liikkui aavemaisia varjoja, kauheita kummituksia. Ne olivat, mitä teosofisessa kirjallisuudessa nimitetään vampyyreiksi, sellaisten ihmisten astraaliruumiita, jotka ovat niin fyysiseen elämään sidottuja, etteivät voi kohota maan piiristä, vaan koettavat löytää tilaisuutta imeäkseen elonvoimaa heikoista ihmisistä, jotka ovat himojensa orjia. Korkeimmat, johtavat olennot olivat keränneet heidät sinne, tähän kaukaiseen kiertotähteen niin kuin vankilaan, suojellakseen maapallon asukkaita heidän tuhoatuottavasta vaikutuksestaan. Hyvät henkiolennot auttoivat heitä täällä vapautumaan, ja joskus tapahtui, että joku näistä onnettomista löysi pelastuksen ja kohosi onnellisempiin sfääreihin. Vielä sai Supramati kokea siellä yllätyksen. Eristetty osa tätä planeettaa huomattiin olevan kukoistava paratiisi. Tämä oli eräs "kuolemattomien" siirtola, johon nämä tuhon sattuessa olivat maagisilla keinoilla pelastuneet ja aikaansaaneet ihanan keitaan. Nämä olennot vastaanottivat Supramatin ja Dakirin kuin vanhoina ystävinä, sillä he kuuluivat kaikki samaan suureen veljeskuntaan.
Eräs tärkeä kohta Supramatin kehityksessä oli ajatusten keskitys. Arvioidakseen kykyjä tietoisuudessaan selvästi ja voimakkaasti säilyttää sama mielikuva oli ystävillä eräänlaatuinen maaginen laite, jossa he kuvissa kykenivät näkemään omat ajatuksensa. Alussa vaihtuivat kuvat niin nopeassa tahdissa, että tuskin voitiin niitä nähdä, mutta vähitellen saavutti Supramati suunnattoman suuren ajatusvoiman.
Näissä ja monenmuunlaisissa tutkimuksissa kului aika niin kuin uni. Kun he eräänä päivänä olivat valmiit ja palasivat ulkonaiseen elämään, huomasivat he monien vuosikymmenien kuluneen. Savuavat höyryveturit olivat hävinneet ja sen sijaan oli sähkö yksin vallitsevana voimanlähteenä, myöskin Englannin rautateillä.
Pariisissa Supramati tapasi muinaiset seurustelutoverinsa, mutta he olivat nyt vanhoja ja elivät äärimmäisessä kurjuudessa. Hänen elämäntavoillaan oli nyt toisenlainen leima ja hän antautui hyväntekeväisyyteen ja opettamiseen.
Venetsiassa tapahtui ihmeellinen tapahtuma. Kuten mainittiin, oli Narayana etsinyt kuolemaa väsyneenä loppumattomaan nautintoelämäänsä. Hän huomasi kuitenkin, että hän oli erehtynyt ja kaipasi takaisin elämään voidakseen käyttää sitä paremmalla tavalla. Hänen onnistui nyt tulla yhteyteen Supramatin kanssa ja houkutteli tätä salatieteellisillä tiedoillaan aineellistuttamaan hänet, jotta hän edes muutamaksi tunniksi voisi tuntea olevansa elävä ihminen. Tällöin sai hän käsiinsä elämäneliksiirin ja onnistui täten uudestaan säilyttämään elämänsä. Tästä hetkestä saakka seurasi hän Supramatin ja Dakirin jälkiä ja alkoi tositeolla kulkea täydellistymisen tietä.
Supramati palasi nyt Intiaan ja sai opettajaltaan Ebramarilta kuulla, että oli saavuttanut ensimmäisen vihkimyksen. Nyt oli hänen antauduttava syviin opintoihin uusien suuntaviivojen mukaan ja tätä varten oli hänen ja Dakirin lupa pitemmäksi ajaksi oleskella Himalayassa Ebramarin seurassa.
Kolmas kirja Jumalan viha alkaa ystävien elämällä Himalayassa. Elämä oli ihanteellista, kaukana kaikesta maailman mylläkästä puhtaudessa ja kauneudessa. Ebramar opetti heille nyt, miten heidän oikein oli käytettävä elämäneliksiiriä ja vihki heidät syvälle tiedossa salatusta, joka piilee ulkonaisen olemassaolon takana. Lopuksi saivat ystävät kokeen suoritettavakseen. Heidän oli okkultisten voimien avulla muutettava erämaa paratiisiksi näin osoittaakseen, että he hengellään olivat oppineet hallitsemaan ainetta. Tämä koe suoritettiin hyvin, ja kaiken valmistuttua saapui Ebramar siunaamaan heidän työtään. He olivat nyt suorittaneet toisen vihkimyksensä.
Ei voida kieltää, että lukiessa kuvauksia maagikkojen kehityksestä aina tähän kohtaan, tuntuu niiden tie aikalailla mieluisalta ja kadehdittavalta. Voidakseen vetäytyä pääsemättömiin linnoihin, ja siellä mahdollisimman edullisissa taloudellisissa olosuhteissa harrastaa mielenkiintoisia opintoja, voidakseen olla paratiisissa Himalayan korkeuksilla Ebramarin, ihmisistä jaloimman oppilaana — sitä varten kai mielellään uhraa toiset halvemmat riemut. Mutta kehitys tuntui liiankin yksipuolisesti olevan viisauden ja tiedon kehitystä, jota sydämen kehitys ei tuntunut seuraavan. Sen vuoksi täytyy innokkaasti hyväksyä Ebramaria, kun hän nyt kehottaa opetuslapsiaan käyttämään tietonsa käytännöllisessä elämässä ja lähtemään auttamaan hätään joutunutta ihmiskuntaa. Saamme nyt seurata heidän matkaansa Konstantinopoliin, sen ajan suureen sivistyskeskukseen. Aika Himalayassa oli kulunut näet kuin uni.
Kun ystävät palasivat sivistyneeseen maailmaan huomasivat he ihmeekseen, että kirjoitettiin vuosi 2300. Niin olihan maailma suuresti muuttunut, mutta ei ikävä kyllä edukseen. Koko romaanisarjan läpi käy pessimistinen käsitys ihmiskunnan kehityksestä. Kirjailija katselee tätä hirvittävän synkältä näkökannalta. Asian voi ymmärtää, kun ottaa huomioon, että teos on kirjoitettu maailmansodan ja vallankumouksen aikana Venäjällä. Yhä korkeammalle kehittyneen tieteen ja tekniikan rinnalla, joka aukaisee ihmiskunnalle kaikki luonnon apulähteet, näkee kirjailija, ei ainoastaan puhtaan materialismin, vaan vieläpä mustan magian ja — kuten hän sitä kutsuu — satanismin hirvittävän leviämisen. Sillä ihmiset olivat tulleet tietoisiksi näkymättömästä maailmasta ja oppineet hallitsemaan okkultisia voimia, mutta sen sijaan, että he tämän johdosta olisivat löytäneet tien Jumalan luo, olivat he yhä enemmän antautuneet mustien valtojen käsiin, sillä välin kuin harvalukuinen joukko jaloja miehiä ja naisia oli asettunut hyvän palvelukseen ja täytti Jumalan tahdon.
Siten oli hyvän ja pahan vastakohta suuresti lisääntynyt ja koska pahan voitto on vastoin luonnon järjestystä ja johtaa tuhoon ja kuolemaan, uhkasi ihmiskuntaa suuret luonnonmullistukset, vieläpä koko kiertotähden tuhoutuminen. Oli siis todella tarpeellista, että nämä korkeat adeptit tulivat avuksi tukemaan hyvän toivotonta taistelua ja pelastamaan mahdollisimman monta tosin ei ikuisesta helvetistä, mutta jäämästä auttamattomasti jäljelle kehityksessään.
Kun ystävykset saapuivat Konstantinopoliin, tapasivat he Narayanan komeassa palatsissa. Hänestä tuli heidän oppaansa vieraassa ympäristössä, ja hän oli hyvänä apuna, sillä hänen silmänsä olivat auenneet käsittämään korkeampaa elämää. He joutuivat nyt näkemään hirveitä asioita, ja kirjailija kuvailee tärisyttävän realistisesti synkkiä kohtauksia sotilaiden parissa ja näytöksiä, joiden mielellään toivoisi olevan sairaalloisen mielikuvituksen tuotteita. Valitettavasti saa meidän valistuneella ajallammekin lukea kertomuksia suurkaupungeista, jotka hyvin paljon muistuttavat näitä synkkiä tulevaisuuden kuvia.
Niinpä käväisee Supramati eräänä päivänä eräässä suurkaupungin suunnattoman suuressa teatterissa, jossa juuri näytellään uudenaikaista näytelmää. Siinä kuvataan irtipäässeitä viettejä ja sairaaloista rikollisuutta, jossa ei mitään peitetä ja pilkataan kaikkea pyhää. Hirvittävän intohimoisen tunnelman valtaamana ryntää vihdoin eräs näyttelijättäristä sisään tikari kädessään ja upottaa tämän syvälle vastanäyttelijänsä rintaan. Teatterimurha on muuttunut todellisuudeksi. Kuolinkamppailussa syöksee uhri vielä kerran ylös ja kuristaa murhaajan kuoliaaksi. Yleisö rientää villiintyneenä ja hulluna näyttämölle rypeäkseen virtaavassa veressä. Silloin nousee Supramati korkeana ja mahtavana kutsuen Jumalan vihan kohtaamaan pahoja turmeltuneita ihmisiä. Maa huokuu ja teatteri luhistuu haudaten allensa ihmisjoukon.
Tähän osaan on liitetty romanttinen rakkauskohtaus. Nuori nainen, puhtaampi ja hienostuneempi kuin useimmat aikalaisistaan oli syvästi rakastunut Supramatiin. Ebramar, kun häneltä eräässä asiassa kysyttiin neuvoa, oli sitä mieltä, että Supramatille oli välttämätöntä lähestyä ihmisiä ja ottaa osaa heidän riemuihinsa ja suruihinsa, sillä ainoastaan siten voisi hän tulla todelliseksi auttajaksi. Hän sai sen tähden käskyn solmia avioliiton Olgan kanssa, kuten edellämainittu nuori nainen oli nimeltään. Samantapainen kokemus oli tuleva ystävämme Dakirin osaksi. Hänen avioliittonsa oli yhdistynyt vielä romanttisempiin asianhaaroihin. Hänet vietiin astraaliruumiissaan tulevan vaimonsa, ihastuttavan nuoren tytön luo, joka oli erään amerikkalaisen miljonäärin tytär. Tyttö oli kuitenkin parantumattomasti sairas, nimittäin senaikaisen lääketieteen mukaan, ja sen vuoksi alkoi Dakir okkultisella kyvyllään parantaa häntä. Selvissä, tietoisissa unissa näki nyt Edit Dakirin komean muodon ja tiesi tulevansa terveeksi. Mutta oliko hän nähnyt ihmisen vaiko enkelin, sitä hän ei tiennyt. Hänen isänsä oli kuitenkin iloisesti yllätetty tyttärensä odottamattomasta parantumisesta ja hän palasi pian tyttärineen Amerikkaan. Isä olisi mielellään suonut, että hänen tyttärensä olisi solminut sopivan avioliiton jonkun tehtailijan kanssa, mutta tytär hylkäsi kaikki tarjoukset ja vetäytyi pois suuresta maailmasta ollakseen köyhien ja onnettomien auttaja. Äkkiä ilmestyi Dakir ihmisenä lihasta ja verestä tuoden mukanaan suosituskirjeitä eräältä isän liikeystävältä. Edith tunsi uninäkyjensä auttajan ja hänen kohtalonsa oli määrätty. Näin osoittaa kirjailija, kuinka ne, jotka ovat ehtineet pitkälle kehityksessään eivät kuitenkaan tarvitse olla mitään pilaripyhimyksiä, jotka muka ovat kohottautuneet ihmisten tunne-elämän yläpuolelle, vaan voivat elää onnellista perhe-elämää kuten muut kuolevaiset. Nara oli kuitenkin sillä välin saanut toisia tehtäviä. Hän oleskeli nyt Himalayassa Ebramarin johdon alaisena.
Ystävillemme ei suotu pitkää aikaa avio-onnen nauttimiseksi. Alkoi hirvittävien luonnonmullistusten aika. Eräs tällainen hävitti kokonaisuudessaan Konstantinopolin. Onnettoman kaupungin raunioilta toi Supramati kuolettavaa tautia potevan vaimonsa palatsiinsa Himalayassa, jossa tämä heitti henkensä. Edithin taas täytyi pitemmäksi aikaa erota Dakiristaan, sillä ystävyksien oli nyt lähdettävä Egyptiin tutkiakseen suuren pyramidin sisällä vanhoja egyptiläisiä mysteerioita.
Täten alkaa seuraava osa Planeetan kuolema. Pyramidissa eli pieni vihitty hierofanttijoukko mystistä elämäänsä. Niiden joukossa oleskellen oppivat ystävykset paljon uutta ja mielenkiintoista. Täältä lähti sitten Supramati vieraalle kaukaiselle planeetalle, jossa häntä odotti suurenmoinen tehtävä. Seuraavassa [tämän artikkelin lopussa linkki] tulen esittämään tämän kauniin jakson käännöksenä. Suoritettuaan tehtävänsä kaikin puolin hyvin kuuli Supramati, että hän samoin kuin Dakir, jolla myöskin oli ollut samantapainen tehtävä, oli läpikäynyt kolmannen vihkimyksensä. Nyt seurasi pitkä lepoaika Himalayassa, omistettu uusille opinnoille. Kului vuosisatoja ehkäpä vuosituhansia. Vihdoin tapaamme jälleen ystävämme uudessa loistokkaassa Konstantinopolissa, joka oli syntynyt edellisen raunioille. Mutta nyt lähestyi maailma pitkin askelin tuhoutumistaan. Pahan valta oli pelottava. Konstantinopolissa hallitsi eräs sen ajan Antikristus, suvultaan juutalainen. Hänen nimensä oli Jesodot ja hän hallitsi rajattomalla vallalla siitä syystä, että hänellä oli syvät tiedot mustasta magiasta. Supramatin tehtäväksi tuli nyt taistella tätä pelottavaa ihmistä vastaan. Jesodot kutsui hänet palatsiinsa voidakseen siellä hänet tuhota. Supramati sai nähdä mitä hirvittävimpiä kohtauksia mustasta magiasta, jolloin materialisoitiin kaikenlaatuisia pahoja olentoja astraalimaailmasta itsevaltiaan ja hänen ystävänsä huvitukseksi. Tietenkin mukana oli ihmisuhrit. Kun Supramati käytti valtaansa vastustaakseen Jesodotia ja pelastaakseen hänen uhrinsa, otettiin hänet kiinni ja heitettiin maanalaiseen vankilaan. Siellä kävi hänen luonaan kuningatar, kaunis mutta paheellinen Isket, jossa oli syttynyt palava intohimo adeptiin. Mutta vaikka kuningatar käytti kaiken mustan taitonsa saavuttaakseen tarkoituksensa, ei hän saanut aikaan mitään. Supramatin oli kuitenkin käytettävä voimakkaita keinoja. Hän teki Isketin rammaksi ja sokeaksi. Sellaisena hänet löydettiin yksin makaamassa Supramatin vankilan permannolla, mutta maagikko oli kadonnut. Nyt käytti Jesodot kaiken magiansa parantaakseen Isketin, mutta kokonaan turhaan. Vihdoin väsyi julma hallitsija sairaaseen onnettomaan Isketiin, jonka kauneus oli hävinnyt, ja jätti hänet oman onnensa nojaan. Silloin tapahtui jotain odottamatonta. Isket tajusi alennustilansa ja kääntyi Jumalan puoleen saadakseen apua. Apu tuli Supramatin välityksellä, ja parannettuna ja puhdistettuna intohimoistaan tuli nyt Isketistä nöyrä opetuslapsi. Jesodot valmisti kuitenkin vastavedon. Olga, joka oli uudelleen ruumistunut, oli Supramatin uskollinen opetuslapsi auttaen häntä totuuden julistamisessa. Hän joutui Jesodotin käsiin, kesti rauhallisesti ja uljaasti kaikki tämän yritykset saada hänet hylkäämään uskonsa ja antautumaan Jesodotille, sekä kärsi vihdoin. marttyyrikuoleman, joka tuotti hänelle mahdollisuuden seurata Supramatia edelleen hänen ylevällä urallaan. Vielä tapahtui hirvittävä mustien ja valkoisten voimien yhteenotto. Jesodotin onnistui vielä säilyttää valtansa valtaamalla elämäneliksiirin ja tällä tavoin aikaansaamalla keinotekoisen kukoistuksen, vaikka luonto muuten kokonaisuudessaan näytti kuihtuvan ja maan tuotantokyky loppuvan, jonkun tuntemattoman syyn johdosta. Kaikki oli kuitenkin turhaa. Planeetan häviö oli ovella. Niille, jotka turvautuivat Supramatiin ja hänen ystäviinsä, oli pelastus tarjolla, muut olivat auttamattomasti tuhon omia. Sarja kauheita luonnonmullistuksia muuttivat koko maapallon erämaaksi, jossa jäljelle jääneiden Jesodotin ja hänen ystävänsä täytyi elää villi-ihmisen elämää kaiken sen puutteessa, mikä kulttuuri-ihmiselle on arvokasta. Ebramar oli sillä välin suorittanut kaikki valmistukset muuttoa varten toiselle kiertotähdelle. Uhkea laivasto, jonka muodostivat avaruudessa kulkevat alukset, oli valmis vastaanottamaan kaikki ne, jotka olivat kyllin arvokkaita jatkamaan kehitystään uusissa, edullisemmissa olosuhteissa. Kun aika oli käsissä, alkoi pitkä matka, ja ne ihmiset, jotka omistivat elämäneliksiirin, aloittivat uuden pitkän elämän, sillä kaukaisella kiertotähdellä, johon jo jonkun aikaa oli valmistettu heille asuinsijoja.
Viimeinen osa kantaa nimeä Lainsäätäjät ja kertoo elämästä uudella planeetalla. Siellä neitseellisen luonnon keskellä perustettiin adeptien kaupunki. Pitemmälle päässeet heistä rakensivat magian avulla itselleen ihania palatseja. Eräässä sellaisessa asuivat Supramati ja Olga, toisessa Dagir ja Edith. Ebramar oli se, joka johti uutta kehitystä ja hänen rinnallaan oli nyt Nara, joka oli ehtinyt hyvin pitkälle kehityksessään. Myöskin originelli, humoristinen maagikko Narayana sai tässä rikkaat mahdollisuudet taiteellisille lahjoilleen, hänen palatsinsa täytyi välttämättä olla kaikkia muita uhkeampi. Kaksi uutta ystävää oli nyt liittynyt tähän läheiseen piiriin. Toinen heistä oli nuori tiedemies Kalikin. Hän oli viimeisenä kauheana pahuuden ja itsekkyyden aikana säilyttänyt puhtaan mielen ja objektiivisen arvostelukyvyn ja Dakir oli vihkinyt hänet korkeimpiin totuuksiin. Toinen oli nimeltään Udea, ja hänen elämäntarinansa oli omituinen. Hän oli jo ehtinyt pitkälle kehityksen tietä ja suorittanut ensimmäisen vihkimyksensä. Asetettuna vaikeille koettelemuksille oli hän kuitenkin mustasukkaisuuden ja vihan vaikutuksen alaisena suistunut alas. Tämän johdosta valmistetun Karman sai hän maksaa siten, että hänet jo paljoa ennen muita vietiin uudelle kiertotähdelle, jossa raakojen villien keskellä sai valmistaa adeptien tuloa. Hänen luonteeseensa oli tämän johdosta kehittynyt jotain synkkää ja kaihomielistä.
Nyt oli adeptien tehtävä kylvää ensimmäiset siemenet sivistykseen villeissä alkuasukkaissa. Tällöin oli tarkoitus perustaa eri osiin planeetasta useita adeptien hallitsemia valtakuntia. Mutta ennen kuin tämä kävi mahdolliseksi oli nämä viattoman lapsen kannalla olevat ihmiset herätettävä horrostilastaan. Tämä ei voinut tapahtua muulla tavoin, kuin siten, että heidän intohimonsa sytytettiin. Keino tähän oli omituinen. Eräs adeptien kaupungin asukkaista, Abrasak nimeltään, jolle Narayana varomattomasti kyllä oli opettanut magian salaisuuksia, joutui voittamattoman kunnianhimon valtaan. Hän näki paheksuen kuinka adeptit yksinvaltaisesti hallitsivat yhteiskuntaa ja paloi halusta itse saada hallita. Sokeassa innossaan pakeni hän adeptien kaupungista, keräsi ympärilleen joukon samoin ajattelevia ja alkoi kasvattaa ympäröiviä villiheimoja sotilaiksi, johtaakseen heidät taisteluun adepteja vastaan. Hän esiintyi silloin eräänlaisena Prometeuksena tai Luciferina tässä uudessa maailmassa. Kun adeptit keräsivät toisia villiheimoja puolustukseksi, syntyi ensimmäisen kerran sota, ja sen mukana kehittyi villeissä uusia tunteita, luonteenlahjoja ja tietoja. Tietysti Abrasak voitettiin, kuinka olisikaan hän voinut vetää vertoja näille mahtaville olennoille, mutta tällöin huomasi hän myös erehdyksensä, katui syvästi ja palasi adeptien piiriin uskolla ja etevänä opetuslapsena. Kerran tulevaisuudessa sai hän suuren valtakunnan hallittavakseen, joka monessa suhteessa muistutti vanhaa Egyptiä maapallolla.
Vielä esitetään viimeisessä osassa omituinen tapaus. Eräät ystävistä, niiden joukossa Supramati, tekivät retken vanhalle maapallolle. Oli jaettava oikeutta jäljelle jääneille mustan magian turmelemille asukkaille. He elivät surkeata elämää maankoloissa hävinneen kulttuurin raunioilla. Täällä näytetään heille selvä ja mielenkiintoinen esitys siitä, kuinka salatieteen opetusten mukaan planeetta-ajanjakson loputtua henget sijoitetaan erilaisen kehityksensä mukaan, jolloin osa heistä muuttavat onnellisempiin maailmoihin, jossa korkeampi kehitys käy mahdolliseksi, toiset jäävät planeetalle jatkaakseen kehitystään seuraavana ajanjaksona, kun taas eniten kehityksessään takapajulle jääneet vaipuvat pitkään horrostilaan jatkaakseen kehitystään vasta seuraavassa manvantarassa. Monet julman Jesodotin leiriin kuuluneet olivat syvästi katuneet ja kaipasivat jotain korkeampaa. Nämä saivat lopettaa onnettoman elämänsä syntyäkseen uusissa ruumiissa uudelle kiertotähdelle, toisien täytyi jäädä maan päälle, joka nyt alkaisi uuden ajanjakson elämää, ja heidän oli jätettävä tulevalle alempiasteiselle ihmisrodulle menneisyyden traditiot. Mutta yksi ainoa heistä oli liian syvälle vaipunut pahuudentilaan voidakseen jatkaa kehitystään. Tämä oli Jesodot itse, viimeisten aikojen Antikristus. Häntä kohtasi ankara tuomio. Kaamea on kuvaus siitä, miten adeptit riistävät hänen hengeltään inhimillisen olomuodon ja upottavat sen syvälle materiaan kunnes se on kahlehdittu kivikuntaan. Viimeinen mitä hänestä nähtiin oli hänen hehkuvat silmänsä, kunnes myöskin nämä sammuivat ja jäljelle jäi basalttinen uhrikivi. Hänen henkensä oli alusta alkaen uudelleen käyvä äärettömän kehitysjakson halki kivennäisestä ihmiseksi.
Kirja loppuu kertomuksella siitä, miten Ebramar käy ystäviensä ja opetuslastensa luona arvostellen heidän toimintansa tuloksia suurten valtakuntien hallitsijoina vuosisatojen kehityksen kuluttua. Kaikki olivat he valaneet toimintaansa jotain omasta omituisuudestaan, Narayana taiteellisen loistavan olemuksensa, Abrasak terävän, rohkean älyn ja Udea jossain määrin poroporvarillisen käytännöllisen elämänkatsomuksensa.
Vihdoin löi hetki, jolloin Ebramar sai lopettaa pitkän päivätyönsä ja mestarien planeetalla aloittaa pitkän lepoajan. Hän otti juhlallisesti jäähyväiset kaikilta ystäviltään ja antoi Supramatille tehtäväksi hänen seuraajanaan tulla uuden maailman henkiseksi johtajaksi.Näin loppuu tämä suurenmoinen romaanisarja. Yhä uudelleen läpi koko teoksen painottaa kirjailija eräitä salatieteellisiä totuuksia. Sen vuoksi haluan lyhyesti toistaa hänen selityksensä seuraavista käsitteistä: Rakkaus, Rukous ja Risti.
Rakkaus on suurin voima maailmankaikkeudessa. Kaikki muut voimat ovat ainoastaan muunnoksia rakkauden voimasta, joka yhdistää ihmisiä ja maailmoja ja joka on Kaitselmuksen ohjaustanko.
Rukous on suurin maaginen kaava mikä ihmiskunnalle on annettu sen taistelussa ainetta vastaan. Se muodostaa sen yhdistävän siteen, jolla fyysisellä tasolla oleva ihminen voi tulla Jumalan ja hänen pyhien välittäjiensä yhteyteen.
Risti on ennen kaikkia muita merkkejä maaginen merkki. Sitä voitaisiin kutsua Jumalan sinetiksi ja sen merkitystä tuntevan ja sitä todellisella viisaudella ja uskolla käyttävän kädessä se on voittamaton ase.LEO KROHN
SUPRAMATIN VIERAILU KAUKAISESSA TÄHDESSÄ
{Ruusu-Risti 1921}Episodi Kryshanovskajan kirjasta Planeetan kuolema
(jatkoa artikkeliin Muuan okkultinen romaanisarja)