Niilo Rissanen

Hermes Trismegistos

Renessanssin aika merkitsi Euroopan kansoille ennen kokematonta kulttuurin nousu- ja kukoistuskautta, joka sai alkunsa Italiassa 1300-luvun alussa. Sitä edeltäneiden noin tuhannen vuoden aikana oli kristillinen kirkko vähitellen noussut kaikkialle ulottuvaan ulkonaiseen mahtiin. Se oli määrännyt muodot ja puitteet, joiden rajoissa koko inhimillisen elämän tuli esiintyä sen valtapiirissä. Renessanssin taide ja tiede murtautuivat tästä kahleesta kaikkialla sivistyneissä maissa kuin yhtenäisen sisäisen voiman pakottamina uuteen vapauteen, etsimään uusia muotoja sille uudelle vapaammalle hengelle, joka pyrki esiin.

Tämä uusien muotojen ja uusien hedelmällisten innoituksen lähteiden kaipuu sai ensin aikaan katseen kääntymisen taaksepäin, menneisyyteen. Eurooppalaisen kulttuurin alkukoti ja sen saavutukset "löydettiin uudelleen" tuhannen vuoden takaa. Antiikin taide sekä tiede – siinä lähinnä filosofia – tulivat innostuneen esiin hakemisen ja tutkimisen kohteiksi. Ja loistavan pakanallisen menneisyytensä pohjalta eurooppalainen ihminen kehitti sitten kulttuurin uuden mahtavan vuoksiaallon.

Tältä ajalta, 1300- ja 1400-luvuilta, ovat peräisin myös nykyään tunnetut ns. hermeettiset kirjoitukset. Se ei merkitse, että ne olisi laadittu noihin aikoihin, vaan ne ovat talletettuja jäljennöksiä vanhemmista teksteistä, jotka nyt ovat kadonneet. Niiden esiin vetäminen ja jäljentäminen tuohon aikaan liittyi osaltaan juuri renessanssin aloittamaan muinaistutkimukseen. Suurin osa teksteistä on kreikankielisiä; osa niihin luetuista on kirjoitettu latinaksi, arabiaksi ja koptinkielellä. Kaikki viimeksi mainitut ovat ehkä käännöksiä kreikankielisistä kirjoituksista.

Kirjoitusten kokoelmaa nimitetään hermeettiseksi (Corpus Hermeticum) sen vuoksi, että useimmat tekstit on laadittu luennoiksi, joissa opettajana esiintyy Hermes Trismegistos. Tästä johtuu myös niiden sisällön yleisnimitys hermeettinen filosofia. Kokoelma ei ole yhtenäinen teos, sellaista ei ainakaan meidän päivinämme tunneta. Tekstilöydöt on tehty eri paikoista, ne ovat osaksi erikielisiä, ja tutkijat olettavat, että useammat henkilöt ovat aikoinaan laatineet niitä kirjoituksia, jotka nykyään katsotaan sisältönsä perusteella hermeettisiin teksteihin kuuluviksi. Kaikkia kirjoituksia ei ole löydetty kokonaisina, vaan kokoelmaan sisältyy myös otteita. Laajemmista kokonaisista teksteistä käytetään nimitystä kirja. Määrällisesti sellainen kirja (libellus) vastaa nykykielessä lähinnä lukua. Sen sijaan, että vastaavasti puhuisimme esim. Matteuksen I, II, III jne. kirjasta, sanomme nykyään Matteuksen evankeliumin 1., 2., 3. jne. luku.

Monet kirjoitukset ovat keskustelun muodossa, jolloin Hermes opettaa poikaansa Tatia, joka puolestaan esittää kysymyksiä isälleen. Myös Asklepios esiintyy oppilaana. Yksi useamman kirjoituksen sarja sisältää Isiksen opetuksia pojalleen Horukselle. Korkeinta personoitua opettajaa, jolta Hermes Trismegistos kertoo saaneensa syvimmän viisautensa, hän nimittää Poimandreksi. Isis taas kertoo Horukselle, että salaisen opin ensimmäinen opettaja oli Kamephis, "koko rotumme vanhin". Kamephis antoi opetukset Hermekselle, joka merkitsi ne muistiin ja antoi ne myöhemmin edelleen Isikselle.

Tämäkin osa tekstien nimistöstä osoittaa jo, että hermeettiset kirjoitukset esittivät oppia, joka niiden mukaan on peräisin Egyptistä. Hermes Trismegistos ei ole kreikkalainen Hermes, vaan egyptiläinen Thot, ibispäinen kirjoitustaidon jumala, jolla on ankh-risti vasemmassa kädessään. Alkuperäiset kreikankieliset kirjoittajat ovat käyttäneet – ehkä tuodakseen käsitteen lähemmäksi omaa kulttuuripiiriään – Thotin "käännöksenä" kreikkalaista vastinetta Hermes sekä kääntäneet suoraan egyptiläisen määrityksen Trismegistokseksi, joka merkitsee kolminkertaisesti suurin.

Lisäksi eräät tekstit puhuvat Hermes Trismegistoksen nimissä nimenomaan muinaisen egyptiläisen hierofantin suulla. Kolmen kirjan sarjassa, joka sisältää Hermeksen opetuksia Asklepiokselle, puhuu Trismegistos mm: "Etkö tiedä, Asklepios, että Egypti on taivaan jumalainen kuva, tai – puhuaksemme täsmällisemmin – Egyptissä kaikkien taivaassa hallitsevien ja vaikuttavien voimien toiminta on siirtynyt alas maan päälle? Ei, mieluummin pitäisi sanoa, että koko Kosmos asuu tässä meidän maassamme kuin pyhätössään." Hermes ennustaa kuitenkin kaiken tämän muuttuvan, ja myöhemmin tulevat tekstissä vastaan nuo usein lainatut sanat: "Oi Egypti, Egypti, uskonnostasi ei jää jäljelle muuta kuin onttoja taruja, joita sinun omat lapsesi eivät tule uskomaan; jäljelle ei jää muuta kuin kaiverrettuja sanoja ja vain kivet tulevat kertomaan hurskaudestasi."

Mme H. P. Blavatski siteeraa usein "Salaisessa opissa" hermeettisiä kirjoituksia. Mutta hän huomauttaa, että nykyään tunnetut tekstit ovat monien kopiointien vuoksi, osittain tahallisestikin, jo muuntuneet, eivätkä enää esitä puhtaana alkuperäistä egyptiläistä oppia. Näin H. P. B. vahvistaa käsityksen, että vaikka me tunnemme vain lähinnä kreikankielisiä tekstejä, niiden alkuperä on muinaisessa Egyptissä. Tämä voi merkitä myös sitä, että joskus on ollut alkuperäinen tietty yhtenäinen kokonaisuus, Hermeksen kirja, jonka sirpaleet muodostavat nyt Corpus Hermeticumin.

Vaikka nykyään käytettävissä olevat vanhimmat hermeettisten kirjoitusten kopiot ovatkin verraten myöhäiseltä ajalta, ovat tieteelliset tutkijat muihin lähteisiin sisältyvien viittausten ja lainausten perusteella tulleet siihen tulokseen, että osa kirjoituksista tunnettiin ainakin v. 200 ja että pääosa, mahdollisesti kaikki tekstit, olivat olemassa vuosien 310–320 vaiheilla. Mutta tiede ei ainakaan toistaiseksi ole pystynyt vertaamaan käyttämiään tekstejä runsaat tuhat vuotta vanhempiin, joiden silloinen olemassaolo kyllä on todennettu.

Tässä yhteydessä johtuu etsimättä mieleen, että juuri noina samoina vuosisatoina eli Kreikassa kukoistuskauttaan nk. uusplatonilainen filosofia. Se taas polveutui historiallisesti Egyptistä, Aleksandrian eklektisestä koulukunnasta, jonka pyrkimyksenä oli valikoiden – eklektisesti – kerätä yhteen kaikkien tunnettujen uskontojen ja filosofisten järjestelmien samapohjainen aines ja luoda täten ikivanhalle viisaususkonnolle perustuva yhdistävä eettinen järjestelmä. Uusplatonikoiltahan on peräisin sana teosofia, jonka Mme Blavatski toi uudelleen yleiseen käyttöön.

Hermeettisestä filosofiasta on esitetty mielenkiintoinen ja ainakin teosofeille hyvin painava mielipide Viisaudenmestarien kirjeissä. Eräs kirje – kirjoittaja K. H. – käsittelee henkilökysymyksiä T. S:n Lontoon looshin johdossa ja siinä esitetään mm. seuraavaa: "Niin kuin tuo rouva on oikein huomauttanut, länsimaalaisen yleisön pitäisi käsittää Teosofinen Seura ’filosofiseksi kouluksi, joka pohjautuu vanhoille hermeettisille opeille’ – koska yleisö ei ole milloinkaan kuullut tiibetiläisestä koulusta ja sillä on hyvin vääristyneet käsitykset esoteerisesta buddhalaisesta järjestelmästä. Siitä syystä ja tähän asti olemme yhtä mieltä huomautuksista, joita Mrs. K. oli tehnyt kirjeessään Madame B:lle, joka kirje pyydettiin ’jättämään K. H:lle’; ja haluaisimme tässä yhteydessä muistuttaa ’L. L:n’ jäseniämme, että hermeettinen filosofia on yleismaailmallinen ja lahkojen ulkopuolella, jota vastoin ne, jotka tietävät tiibetiläisestä koulusta vähän tai ei mitään, tulevat aina pitämään sitä enemmän tai vähemmän lahkolaisuuden värittämänä. Koska ensin mainittu ei puhu yhteiskuntaluokista, ei väristä eikä uskosta, niin kenelläkään, joka rakastaa esoteerista viisautta, ei voi olla mitään nimeä vastaan, kuten asia voisi olla, jos Seura, johon hän kuuluu, merkittäisiin määrättyyn uskontoon viittaavalla erikoisnimellä. Hermeettinen filosofia sopii jokaiseen uskontoon ja filosofiaan eikä loukkaa ketään. Se on Totuuden pohjaton valtameri, keskuskohta, johon virtaavat ja jossa yhtyvät kaikki joet ja virrat – olkoot niiden lähteet idässä, lännessä, pohjoisessa tai etelässä. Niin kuin joen juoksu riippuu sen lähteestä, samoin on tiedon kanavien muodostuttava ympäröivien olosuhteiden mukaisiksi. Egyptiläinen hierofantti, kaldealainen maagikko, arhat ja rishi ovat ikuisista ajoista asti olleet pakotetut samalle löytöretkelle saapuakseen vihdoin samaan päämäärään eri jälkiä pitkin. Tälläkin hetkellä on olemassa kolme Okkulttisen Veljeskunnan keskusta, jotka sijaitsevat maantieteellisesti kaukana toisistaan ja yhtä kaukana eksoteerisesti – vaikka todellinen esoteerinen oppi on pääasioissa sama ja vain sanamuodoiltaan erilainen; kaikki pyrkivät samaan suureen päämäärään, mutta näennäisesti ei kaksikaan yhdy menetelmän yksityisseikoissa. On hyvin yleistä, että eri okkulttisten koulujen oppilaiden todetaan istuvan vierekkäin saman gurun jalkojen juuressa. Vaikka Upasika (Mme B.) ja Subba Row ovat saman Mestarin oppilaita, he eivät ole seuranneet samaa filosofista järjestelmää – toinen on buddhalainen, toinen adwaitee. Monet nimittävät itseään mieluummin buddhalaisiksi, ei siitä syystä, että nimi liittyisi siihen papilliseen järjestelmään, joka perustuu Herramme Gautama Buddhan filosofiaan, vaan siksi, että sanskritinkielinen sana "buddhi" merkitsee viisautta, valaistusta; ja hiljaisena vastalauseena turhien rituaalien ja tyhjien seremonioiden johdosta, jotka ovat liian usein aiheuttaneet mitä suurimpia onnettomuuksia. Kaldealaisella sanalla maagikko on sama alkuperä.

On siis selvää, että okkulttiset menetelmät, vaikka ovat pääasiassa muuttumattomia, on kuitenkin sopeutettava aikojen ja olosuhteiden vaatimuksiin. Englantilaisen yhteiskunnan yleinen tila – täysin erilainen kuin se, mikä on vallalla Intiassa, missä meidän olemassaolomme on itsestään selvyys ja niin sanoakseni luontainen käsitys väestön keskuudessa sekä perustuu monessa tapauksessa ehdottomaan tietoon – edellyttää okkulttisten tieteiden esittämisessä aivan toista menettelyä. Ainoa päämäärä, johon voidaan pyrkiä, on IHMISEN tilan parantaminen levittämällä totuutta tavalla, joka soveltuu hänen eri kehitysasteisiinsa ja sen maan kehitysasteeseen, jossa hän asuu ja jonka kansalainen hän on. TOTUUDELLA ei ole tunnusmerkkiä eikä se kärsi siitä, millä nimellä sitä levitetään – kun vain päämäärä saavutetaan." (Mestarien kirjeet A. P. Sinnettille Mahatma M:ltä ja K. H:lta, s. 437–38; e-kirja, s. 457–59)

Edellä lainatussa mestarikirjeessä hermeettinen filosofia asetetaan niiden uskontojen ja filosofisten järjestelmien joukkoon, jotka ovat ikuisen viisaususkonnon päteviä edustajia. Samoin siitä ilmenee käsitys, ettei hermeettinen filosofia ole vain mielenkiintoinen jäänne muinaisilta ajoilta, vaan se voisi olla vieläkin länsimaiselle ajattelevalle ihmiselle eräänä oikeaan suuntaan – teosofiaan – viittaavana oppaana.

Ellei lukija itse ole hieman perehtynyt maailman eri uskontoihin sekä vanhoihin filosofisiin järjestelmiin, saattaa puhe jonkin filosofian merkityksestä oppaana olemassaolon syvimpiinkin salaisuuksiin tuntua hieman pinnalliselta, tai sitten se antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, mitä totuuden etsimisellä teosofiassa tarkoitetaan. Yleensä kai ymmärretään filosofialla ja "filosofoimisella" meidän kaikkien tuntemallamme inhimillisellä älyllä työskentelemistä, ts. johdonmukaista ja tarkkaa ajattelua, ehkä aikaisemmin suoritettujen laajojen teoreettisten tutkimusten perusteella. Epäilemättä sellaista filosofiaa on kyllä maailmassa ollut, ja sillä on myös ollut oma tehtävänsä. Mutta jos sen perusteella uskoisi tietävänsä filosofia-käsitteen merkityksen kokonaan ja kaikkina aikoina, olisi se samanlainen erehdys, jos ihminen esimerkiksi rippikoulussa luetun perusteella luulisi tietävänsä täysin, mitä uskonto on. Turha olisi silloin Ruusu-Ristinkin ohjelmassa mainita totuuden ytimestä, salaisesta jumalviisaudesta, joka piilee mm. filosofisissa ja tieteellisissä järjestelmissä. Pelkkää sanahelinää olisi silloin mestarinkin sanonta hermeettisestä filosofiasta, että se on pohjaton totuuden valtameri. Totuuden tietäminen ei teosofian sanastossa tarkoita älyllistä ymmärtämistä tai valmiin maailmankatsomuksen hyväksymistä järjessään. Teosofinen totuuden etsiminenkään ei varsinaisesti ole älyllistä pohtimista, mielikuvien erittelyjä ja analysointia. Puhuuhan Hermes Trismegistos totuuden etsimisestä, todellisesta filosofiasta. Hermeksen ensimmäisen kirjan alku kuuluu seuraavasti: "Kerran, kun olin alkanut ajatella asioita jotka ovat olemassa, ja ajatukseni olivat kohonneet hyvin korkealle unen sulkiessa ruumiilliset aistini – ei kuitenkaan sellaisen unen, johon ihmiset vaipuvat ruoasta kylläisinä tai ruumiillisesta väsymyksestä – minusta näytti siltä, että luokseni tuli suunnattoman suuri Olento, joka kutsui minua nimeltä ja sanoi minulle: ‘Mitä toivot kuulevasi ja näkeväni, mitä oppivasi ja mistä pääseväsi tietoon ajattelun avulla?’ ‘Kuka olet?’ minä sanoin. ‘Olen Poimandres’, hän sanoi, ‘Korkeimman Hallitsijan Järki.’ ‘Haluaisin mielelläni oppia tuntemaan asiat, jotka ovat olemassa’, minä sanoin, ‘ja ymmärtämään niiden luonnon ja saada tietoa Jumalasta. Näistä asioista toivoisin saavani kuulla.’ Hän vastasi: ‘Tiedän, mitä toivot, sillä todellakin minä olen kanssasi kaikkialla. Pidä aina mielessäsi kaikki, mistä haluat tietoa, ja minä opetan sinua.’ Kun hän oli näin puhunut, heti paikalla kaikki muutti muotoaan minun edessäni ja aukeni hetkessä. Ja minä katselin ääretöntä näkymää; kaikki muuttui valoksi, lempeäksi ja riemukkaaksi valoksi; ja minä olin ihmeissäni sen nähdessäni. Ja hetken kuluttua erääseen osaan ilmestyi alas suuntautuva pimeys, kauhea ja julma... Ja sitten näin pimeyden muuttuvan veden kaltaiseksi aineeksi... Mutta Valosta tuli esiin pyhä Sana, joka asettui veden kaltaisen aineen ylle; ja minusta tuntui, että tämä Sana oli Valon ääni. Ja Poimandres käski minun kuunnella ja sanoi minulle: ‘Ymmärrätkö näkemäni merkityksen?’ ‘Kerro minulle sen merkitys’, minä sanoin, ‘ja tulen tietämään.’ ‘Tuo Valo’, hän sanoi, ‘olen minä, myös Järki, ensimmäinen Jumala, joka oli ennen kuin veden kaltainen aine ilmestyi pimeydestä; ja Sana, joka tuli esiin Valosta, on Jumalan poika.’ ‘Kuinka niin?’ minä sanoin. ‘Opi ymmärtämään, mitä tarkoitan’, hän sanoi, ‘katselemalla sitä, mikä sinulla on itsessäsi; sillä sinussakin sana on poika, ja järki on sanan isä. Ne eivät ole erossa toisistaan; sillä elämä on sanan ja järjen yhteys.’ Minä sanoin: ‘Tästä minä kiitän sinua.’"

Näin siis Hermes Trismegistos aloittaa keskustelut poikansa Tatin kanssa. Tämäkin salaisen opin esitys alkaa maailman synnystä. Edellä lainatun alun jälkeen Hermes kertoo edelleen yksityiskohtaisesti, kuinka Poimandres näytti hänelle luomisen jatkumisen monien vaiheiden kautta, kunnes lopuksi kaiken Isän Järki luo ihmisen omaksi kuvakseen ja antaa hänen hallintaansa kaiken, mikä on luotu ennen hänen syntyään. "Kun opit tietämään", puhuu Poimandres, "että olet Valosta ja Elämästä luotu, silloin tulet palaamaan takaisin Valoon ja Elämään."

Tarkoitukseni ei luonnollisestikaan ole pyrkiä esittämään yhdellä kerralla läpileikkausta laajan tekstikokoelman koko monitahoisesta sisällöstä. Hermeettisten tekstien historiallisen taustan yleispiirteistä oli puhe tämän esityksen alussa. Pääasiasta, tekstien opetuksista, olen ajatellut tällä kerralla koettaa tuoda esille vain joitakin perusajatuksia I kirjan sisällöstä. Teksteissä myöhemmin esitetyt filosofian yksityiskohdat saattavat jäädä miltei vain filosofiaksi sanan jokapäiväisessä merkityksessä, ellei ensin ole saanut kuin henkilökohtaista sisäistä kontaktia niiden henkeen.

Hermes Trismegistos aloittaa opetuksensa kertomalla oman kokemuksensa totuuden lähteellä. Hän osoittaa tällä koko oppirakennelmansa kulmakiven ja haluaa ilmaista heti selvästi, että hänen oppinsa ei ole hänen keksimäänsä, hänen filosofoimaansa. Hän on vain katsellut ja kuunnellut opettajaansa ja opettaa nyt vuorostaan muita parhaansa mukaan. Tämä katseleminen ja kuunteleminen ei ollut ulkopuolelleen katselemista ja hänen ulkopuolellaan olevan opettajan sanojen kuuntelemista. Se oli sisäisessä tajunnassa tapahtunutta, hänessä itsessään olevan Opettajan tajunnan ikuisen sisällön osittaista tulemista hänen tietoisuuteensa. Tämä tapahtui kun hän "oli alkanut ajatella asioita, jotka ovat olemassa". Se on lyhyesti sanottu, mutta ehkä sen ei tarvitse merkitä, että se tapahtui heti hänen alettuaan näin ajatella. Mitä hän tarkoittaa "asioilla, jotka ovat olemassa"? Jos otamme sen arkipäiväisen kirjaimellisesti, se tarkoittaa mitä asioita tahansa, joiden luulemme todella olevan olemassa. Tässä tapauksessa kuitenkin se on ajattelua, joka on ollut johdatuksena kuvattuun tapahtumaan. Kuten sanottu, ehkä se on ollut pitkäkin johdatteleva ja valmistava vaihe. Muinaisessa Intiassa puhuttiin viveekasta ja vairaagjasta tiedon tien kahtena valmistavana askeleena. Kuten muistamme, viveeka on todellisen erottaminen epätodellisesta ja vairaagja välinpitämättömyys epätodellisesta.

Kaikkina aikoina on Viisaiden opetusten lähtökohtana ollut se, että nk. henkisen eli ikuisen elämän kannalta ovat todellisia aivan toiset seikat kuin meidän luonnollisten ihmisten kannalta. Hermes puhuu tässä tietenkin hengen maailman kannalta, ja siltä kannalta vain siihen maailmaan kuuluvat asiat ovat todellisia eli "ovat olemassa". Se, mikä on pysyvää ja rajoituksetonta, kaikkiallista, on todellista. Meidän persoonallisen tajuntamme käsittämät "todellisuudet" – elämän realiteetit, niin kuin usein sanomme – ovat rajallisia ja muuttuvia, siis joskus häviäviä; yksinään ne ovat harhaa, maajaa, ts. niitä "ei ole olemassa". Etsikää ensin Taivasten valtakuntaa ja sen oikeamielisyyttä, niin kaikki muukin teille annetaan, kehotetaan Uudessa testamentissa. Tämän erottamiskyvyn ja ajatusten kiinnittämisen todelliseen sanoo Hermeskin lähtökohdaksi totuuden etsimisessä.

"Ajatukseni olivat kohonneet hyvin korkealle ruumiillisten aistien ollessa suljettuina, ei kuitenkaan unitilan tavoin." Se oli meidän kielellämme haltiotila, ekstaasi, tietoisuuden laajeneminen fyysisestä ruumiillis-sielullisesta maailmasta johonkin uuteen ulottuvuuteen. Hermes Trismegistos käyttää filosofin kieltä, koettaa välttää tunteeseen vetoavia ilmaisuja ja kuvata kokemaansa ilman havainnollistavia vertauskuvia, joihin konkreettinen ajattelu helposti takertuu. Hän sanoo vain "minusta näytti siltä, että luokseni tuli suunnaton Olento", "vedenkaltainen aine", "minusta tuntui, että..." Hermes kertoo ruumiillisten aistiensa olleen suuren tapahtuman aikana erikoisella tavalla suljettuina, mutta ei sano, oliko hän ruumiinsa yhteydessä vai ei. Ajattelija hänessä kuitenkin oli "kohonnut hyvin korkealle", niin kuin Hermes filosofin tavoin senkin ilmaisee. Jotkut muut sanovat joutuneensa taivaaseen tai paratiisiin. Paavali mm. kirjoittaa tuntevansa miehen, "joka temmattiin kolmanteen taivaaseen, oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiistaan, en tiedä... tiedän, että se sama mies temmattiin paratiisiin..." Ja hän lisää: "Tuosta miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani". Mikä on "tuo mies", ei se Paavali, joka kirjoittaa? Yhdistäisin sen esimerkiksi Johanneksen evankeliumin jakeeseen: Ei kukaan muu ole noussut ylös taivaaseen kuin se, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka oli taivaassa. "Tuo mies", Ihmisen Poika, todellinen ajattelija, ei kuolevainen harhaminä, vaan korkeampi minä, joka "on olemassa" (joka on taivaassa). Vielä Johanneksen evankeliumista: Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin ymmärrätte, että minä olen se, joka olen, ja etten itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin Isäni on minulle opettanut.

Hermes Trismegistos sanoo saaneensa kaiken suunnattoman suurelta Olennolta, joka näytti tulevan hänen luokseen. Millainen on suunnattoman suuri, kuvaamattoman suuri? Ehkä hän olisi voinut sanoa myös: kaikkiallinen Olento. Tähän viittaavat myös tuon Olennon sanat: "Todellakin minä olen kanssasi kaikkialla." – Tämän suunnattoman suuren Olennon yhteydessä meidän ei tietenkään tule kuvitella minkäänlaista erillistä muotoa.

Suuri Olento sanoo olevansa Poimandres, Korkeimman Hallitsijan Järki. H. P. Blavatski mainitsee "Salaisessa opissa", että Poimandres, personoitu "Jumalajatus", on vanhin ja henkisin läntisen mantereen Logoksista. Samassa yhteydessä hän lainaa Poimanderin sanoja: "Valo olen minä, minä olen Nous (järki eli Manu), minä olen sinun Jumalasi... Minä olen ajatuksen siemen, loistava Sana, Jumalan Poika. Kaikki, mitä näet ja kuulet itsessäsi, on Mestarin Sana, se on Ajatus (Mahat), joka on Jumala, "Isä". Ja H. P. B. kommentoi tätä seuraavasti: "Jumalalla, Isällä tarkoitetaan tässä epäilemättä prinsiippiä ihmisessä ja Kosmoksessa, sillä tämä prinsiippi on olemiseltaan ja luonnoltaan erottamaton seitsemännestä yleisestä prinsiipistä. Yhdessä merkityksessä se on kreikkalaisten Logos ja esoteeristen ’buddhalaisten’ Avalokiteeshvara." (SO I s. 101)

Mme Blavatski viittaa tässä lisäyksessään mielestäni seitsemännen prinsiipin kolminkertaiseen ilmenemiseen maailmankaikkeudessa. Hän mainitsee tämän seitsemännen prinsiipin olevan 1) ihmisessä 2) Kosmoksessa sekä 3) yleisenä prinsiippinä. Kaikissa kolmessa tapauksessa se on hänen mukaansa olemiseltaan ja luonnoltaan erottamaton kahdesta muusta, so. yksi ja sama. Tämä sivuhuomautus sen vuoksi, että ehkä H.P.B. tässä toistaa vanhaa hermeettistä oppia, sillä Hermeksen kirja teroittaa kautta linjan ihmisen, Kosmoksen ja Jumalan samansukuisuutta. X kirjassa, joka erityisesti käsittelee näitä kolmea, on mm. seuraavanlainen hieman erikoislaatuinen sanonta: "Nämä kolme ovat olemassa siis – Jumala, Kosmos, Ihminen. Kosmos sisältyy jumalaan, ja ihminen sisältyy Kosmokseen. Kosmos on Jumalan poika; ihminen on Kosmoksen poika, ja niin sanoaksemme Jumalan pojanpoika."

Näin siis hermeettinen filosofia teroittaa suurten uskontojen tavoin ihmisen jumalsyntyisyyttä ja kehottaa häntä aina pitämään se mielessään ja lakkaamatta pyrkimään oman sisimmän salaisuutensa yhteyteen. Tällöin herää kysymys, millä keinoin, eli onko Hermes antanut erityisiä ohjeita ja neuvoja? Sillä varsinaisten suurten uskontojen perustajien suhteen on poikkeuksetta havaittavissa, että he panevat pääpainon menetelmänsä noudattamiseen. Ja se menetelmä, jonka avulla he lupaavat uskollisille seuraajilleen lopulta eri vaiheiden jälkeen saman tiedon ja autuuden, minkä he itse ovat saavuttaneet, on aina ilmaistu käytännöllistä elämää koskevina eettisinä ohjeina. Menetelmä sisältää kyllä yleensä oleellisena osana järjen puhdistamisen ja valaisemisen mietiskelyn eli rukouksen avulla, mutta valmiin maailmanselityksen osuus vaikuttaa melko vähämerkitykselliseltä. Dogmaattiset maailmanselitykset on laadittu myöhemmin, ei uskontojen perustajien toimesta.

Mutta ei ole olemassa, ainakaan ei tunneta "Hermeksen käskyjä" siinä merkityksessä kuin esim. Zarathustran, Buddhan, Mooseksen tai Jeesuksen käskyt. Kuitenkaan Hermeksen opetusten suhteen ei jää minkäänlaista epäselvyyttä siitä, mikä on tämän filosofian henki – ja käytäntö – eettisessä suhteessa, vaikka suoranaiset käytännöllisen elämän käskyt ja neuvot puuttuvatkin. Niiden sijasta painotetaan jokaisessa kirjassa mietiskelyn ja eläytymisen tärkeyttä kulloinkin kyseessä olevan opetuksen suhteen. Tekstit edellyttävät kyllä jo lähtökohtana eettistä pyrkimystä; se käy selvästi ilmi jatkuvista sanonnoista "hurskaasta" elämästä tienä Totuuteen tai Jumalan tuntemiseen.

Tuskin hermeettistä filosofiaa on tässä muodossa tarkoitettukaan ainoaksi yleiseksi kansanuskonnoksi. Sellaiseksi se vaikuttaa muodoltaan liian metafyysiseltä ja edellyttää jo johonkin määrään tottumusta abstraktiin ajatteluun. Ehkä siihen viittaa myös edellytys, että ihminen on vakavassa mielessä itse "alkanut ajatella asioita, jotka ovat olemassa". Edellytyksenä on siis sisäinen havahtuminen ja sitä seuraava pyrkimys. Silloin pätee Hermeksen mukaan lupaus, että itse Suuri Olento opettaa häntä kaikesta, minkä ihminen jaksaa pitää aina mielessään.

Poimandres kysyi Hermekseltä, mitä tämä toivoo oppivansa ja mistä pääsevänsä tietoon ajattelun avulla. Hermekselle asiat, jotka ovat olemassa, olivat tulleet polttavaksi kysymykseksi. Tietenkään hän ei halunnut muuta kuin oppia tuntemaan juuri ne ja ymmärtämään niiden luonto eli saada tietoa Jumalasta. Hermes kertoo sitten Tatille edelleen I kirjan loppuosassa ja seuraavissa yhdeksässä kirjassa saamistaan yksityiskohtaisista opetuksista, jotka koskevat ihmistä ja Kosmosta. XI kirja on edellisistä poikkeavasti laadittu sellaiseen muotoon, että siinä Nous, jumalainen Järki (eli siis Poimandres) itse puhuu Hermes Trismegistokselle. Näistä sanoista kaikuu muuttumaton Totuus, Valon ääni, joka ei ole vanha eikä uusi vaan ikuinen.

Seuraavassa katkelma XI kirjan lopusta:

"Ellet siis voi tehdä itseäsi Jumalan kaltaiseksi, et voi oppia tuntemaan Jumalaa, sillä vain toistensa kaltaiset tuntevat toisensa. Vapaudu kaikesta, mikä on ruumiillista ja saata itsesi kasvamaan yhtä laajaksi kuin on tuo suuruus, joka on mittaamaton; nouse kaiken ajan yläpuolelle ja tule ikuiseksi, silloin opit tuntemaan Jumalan. Ajattele, ettei sinullekaan mikään ole mahdotonta; pidä sinäkin itsesi kuolemattomana ja että kykenet ajatuksellasi käsittämään kaikki asiat, kaikki voimat ja kaiken tiedon. Löydä itsesi kaikista elävistä olennoista; tee itsesi kaikkia huippuja korkeammaksi ja kaikkia syvyyksiä alhaisemmaksi; liitä itsessäsi yhteen kaikki vastakkaiset laadut, kuuma ja kylmä, kuivuus ja nestemäisyys; ajattele, että olet samalla kertaa kaikkialla, maalla, merellä, taivaassa; ajattele, ettet vielä ole syntynyt, että olet kohdussa, että olet nuori, että olet vanha, että olet kuollut, että olet haudantakaisessa maailmassa. Käsitä ajatuksellasi kaikki tämä samanaikaisesti, kaikki ajat ja kaikki paikat, kaikki substanssit ja laadut ja suuruudet yhdessä; silloin voit tuntea Jumalan. Mutta jos suljet sielusi ruumiiseesi ja halvennat itsesi sanomalla: ’En tiedä mitään, en osaa tehdä mitään; pelkään maata ja merta, en pysty nousemaan taivaaseen; en tiedä, mitä olin, enkä sitä, mikä minusta tulee’; mitä tekemistä sinulla silloin on Jumalan kanssa? Ajatuksesi ei voi saavuttaa mitään kaunista ja hyvää, jos takerrut ruumiiseesi ja olet paha.

Sillä pahuuden huippu on olla tuntematta Jumalaa; kyetä tuntemaan Jumalaa ja toivoa hänen tuntemustaan on polku, joka vie suoraan Hyvyyden luo, ja tämä polku on helppo kulkea. Kaikkialla Jumala tulee vastaasi, kaikkialla hän näyttäytyy sinulle, paikoissa ja aikoina, jolloin et sitä odota, valvoessasi ja nukkuessasi, puhuessasi ja vaietessasi, sillä ei ole mitään, joka ei olisi Jumalaa. – –

Näin pitkälle, kolmasti suurin, olen osoittanut sinulle totuuden. Ajattele kaikkea muuta samalla tavalla itseksesi, niin et joudu harhaan."

Kirjojen numerointi:

Hermetica

The ancient Greek and Latin writings which contain religious or philosophic teachings ascribed to Hermes Trismegistos.

Edited with English translation and notes by Walter Scott Dawsons of Pall Mall, London 1968.

(Vanhat kreikkalaiset ja latinalaiset kirjoitukset, joissa on Hermes Trismegistoksen opettamiksi väitettyjä uskonnollisia ja filosofisia opetuksia.)

Esit. kesäkursseilla 1976 ym.

Ruusu-Risti-lehti 1/2021

Ruusu-Risti-lehti 1/1978


Etusivu

Sekalaiset