Tunnon rauha

Ah, kellä puhdas tunto on
Ja kalvamaton mieli,
Jonk' ain' on retki polveton
Ja laittamaton kieli,
Jot' oikeast' ei luovuttaa,
Ja väärän puoleen horjuttaa
Voi vilpin viehätykset;

Sen silmä aina kirkas on
Ja otsa puhdas hohtaa,
Povess' on sydän pelvoton,
Jos kunka kumman kohtaa.
Hän on kuin nuori neitonen,
Jokaisen mielitehtoinen,
Vaikk' olkoon vanhus harmaa.

Kuin yöksi maata painaksen
Ja Luojanansa luottaa,
Hän kummitusten, peikkojen
Näköj' ei säiky suotta,
Vaan lepää unittoman yön
Ja riemullisna hyvän työn
Hän toimintahan herää.

Jos korven syäntä yksinään
Hän kolkkoakin kulkee,
Tai meren aallot myrskyillään
Hätään jos häntä sulkee,
Hän hämmästy ei silloinkaan,
Hänell' on rauha rinnassaan
Ja turva tunnossansa.

Hän kaunis on kuin kukkainen,
Raitis kuin kevätaamu,
Vaan omantunnon-vaivainen
Se hoippuu niinkuin haamu,
Ja päivät sekä pitkät yöt
Sen entiset pahuuden työt
Hänt' aina ahdistavat.

A. Oksanen

Sydämeni asukkaat

Yks perkele,
Yks enkeli
Asuvat sydämessäni;
Ne taistelee
Ja kamppailee,
Yks toistaan voittaa koettelee.

Kuin voitolle
Pääs perkele,
Niin sydän synnin ahjona
Se suitsuaa
Ja kuumoittaa,
Kuin Etna tulta tupruaa.

Kuin voittaapi
Taas enkeli,
Se muuttuu lemmen laaksoksi;
Ja rakkautta
Ja rauhaa vaan
Nyt Etnan kohta kukoistaa.

O, milloinkaan
Tään sodan saan
Sydämessäni sammumaan?
Oi enkeli,
Jos joutuisi
Sun avukses viel' enkeli!

A. Oksanen