Uuno Pore

Jacob Böhmen mystiikasta

Esitelmä Helsingin Ruusu-Ristissä 2.5.1971 (ja kesäkursseilla).

Kun H. P. Blavatsky pani alulle teosofisen liikkeen viime vuosisadan lopulla, hän ei väittänyt sen olevan mitään täysin uutta maailmassa, vaan että hän toi vain uudelleen julki sitä tietoa, sitä jumalviisautta, sitä teosofiaa, joka aina oli ollut maailmassa kaikkien uskontojen oppien ja kaikkien suurten filosofien, tietäjien ja näkijöiden oppien pohjana. Ja H. P. B. puhui myös siitä, kuinka ihmiskunnan viisaiden yhteisön taholta yhä uudelleen – eritoten jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä – muistutetaan näistä ikuisista totuuksista. – Viime vuosisatoina täällä Euroopassa on sitten aina kristillinen sysäys seuraavan vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä. Jakob Böhme oli epäilemättä eräs tällaisista muistuttajista ja lähettiläistä – vaikkei ehkä varsinainen valtuutettu päälähettiläs, vaan ilmeisesti tuo kristinuskon lähettiläs.

Hän syntyi v. 1575 Alt Seidenburgissa Schleesiassa, n. 3 km:n päässä Görlitzin kaupungista, jossa sittemmin kuoli v. 1624 lähes 50-vuotiaana.

Böhme oli hämmästyttävä esimerkki siitä, mitä ulkonaisesti katsoen aivan tavallisessa ihmisessä saattaa piillä, sillä hän ei ollut saanut mitään varsinaista koulusivistystä. Hän oli aluksi aivan tavallinen paimen, oppi lukemaan ja kirjoittamaan kyläkoulussa ja pääsi köyhän suutarin oppipojaksi Görlitziin. Ja hänestä sanoo H. P. B., että "hän oli suuri mystinen filosofi ja eräs aikansa huomattavimpia teosofeja".

Otavan Tietosanakirja toteaa lisäksi, että hän oli ensimmäinen saksan kielellä kirjoittanut filosofi, mikä käy ilmi hänen kansainvälisestä lisänimestäänkin "Philosophus Teutonicus" –"Saksalainen filosofi". Ja Tietosanakirja jatkaa Böhmen esittelyä seuraavaan asialliseen tapaan: "Uskonnollinen mystiikka ja luonnonfilosofiset aateskelut sekoittuvat Böhmen panteistisessa filosofiassa. Jumala on kaikkea, kaikkien asioiden alkuperusta, ykseys, hiljaisuus ja olemattomuus. Pahakin sisältyy Jumalaan, joka synnyttää itsensä, so. tulee tietoiseksi itsestään, ykseyteensä sisältyvän hyvän ja pahan vastakkaisuudesta. Samoin hyvä voi tulla esille vain pahan taustalla ihmisessä, joka voi tehdä vapaan valinnan näiden välillä. Böhme selittää koko maailman synnyn ja kehityksen Jumalassa tapahtuvan kehityksen avulla. Vaikka kirkolliset viranomaiset kielsivätkin Böhmeä kirjoittamasta, hän tästä huolimatta sisäisen pakon vaatimuksesta kirjoitti useita teoksia. Böhmellä oli paljon kannattajia eri maissa uskonnollisten haaveilijoiden joukossa." William Jamesin suomeksi ilmestyneessä hyvin merkittävässä teoksessa "Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan" on myös kuvaus Böhmen mystiikasta. Sen mukaan Böhme 25-vuotiaana huomasi olevansa "jumalaisen valon ympäröimä ja täyttyi taivaallisella tiedolla, niin että kun hän Görlitzin luona läksi vainiolle ja siellä istui vihreälle nurmikolle ja katseli kedon yrttejä ja ruohoja, niin hän sisäisen valonsa avulla näki niiden olemuksen, tarkoituksen ja ominaisuudet, jotka hänelle selvisivät niiden ääriviivojen, muotojen ja tunnusmerkkien avulla". Myöhemmän ajan kokemuksista hän kirjoittaa: "Yhdessä neljännestunnissa näin ja tiesin enemmän, kuin jos olisin monta vuotta peräkkäin ollut yliopistossa. Sillä näin ja tiesin kaikkien asioiden olemuksen; taivaan ja manalan, ja Pyhän Kolminaisuuden iankaikkisen suvun, maailman ja kaikkien tuotujen olentojen alkuperän ja syntymisen jumalaisesta viisaudesta. Tunsin ja näin itsestäni kaikki kolme maailmaa, ulkonaisen ja näkyvän maailman, joka siittämisen eli ulkonaisen syntymisen kautta syntyy sekä sisäisistä että henkisistä maailmoista; ja näin ja tunsin koko olemassaolon olemuksen, pahan ja hyvän, ja niiden yhteisen alkuperän ja olemassaolon; samoin kuinka iankaikkisuuden hedelmällinen kohta synnytti edelleen. Enkä ainoastaan suuresti ihmetellyt sitä, vaan myöskin äärettömästi iloitsin siitä, vaikka tuskin voin sitä ulkonaisin aistein ymmärtää ja kynällä muistiin kirjoittaa. Sillä näin läpi maailmankaikkeuden, miten se oli kaaoksena, jossa kaikki asiat ovat peitettyinä ja verhottuina, mutta minun oli mahdoton selittää". (Jakob Böhmen's theosophic Philosophy. Edward Taylor, London v. 1691)

Olemukseltaan Böhme oli lähinnä kristillinen teosofi, siis rosenkreutzilaiseen inspiraatiovirtaan kuuluva, sillä hänen terminsä, sanansa ja sanontansa ovat peräisin kristinuskosta. Niinpä kun hän käsittelee maailman syntyä, hänen näkemyksensä pohjana on Johanneksen evankeliumin I luku. Hän kirjoittaa itse: "Kun tarkastelemme jumalaista ilmennystä koko luomisessa, löydämme sille oikean selityksen Johanneksen evankeliumin I luvusta: ’Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Jumalan oli se Sana; se oli alussa Jumalan luona: kaikki on luotu sen kautta, ja ilman sitä ei ole luotu mitään, mikä luotu on.’" Ja Böhme toteaa tuon päätteeksi: "Tässä lyhyessä kuvauksessa on sekä jumalaisen maailman että näkyvän luonnon ilmestymisen koko perustietous." Tämä siis W. Jamesin mukaan.

Jumala on kuin arkkitehti, joka ennen luomistyötä laati rakennuksen piirustukset. Böhmen sanoin: "Tahto on kaiken alku; se on Isä Jumala; Hän tuo ilmi itsensä voimassa, jolloin sen nimenä on Poika." – Me ehkä selventäisimme asiaa sanomalla, että Isän luomissuunnitelma on Kosminen Kristus.

Böhme itse jatkaa: "Osoitamme teille siis luomisen salaisuuden; sillä luominen merkitsee: tarttumista tahdossa siihen, mikä on kuvana olemassa tahdossa. Sillä kun kirvesmies haluaa rakentaa talon, on hänen etukäteen istutettava malli tahtoonsa, millä tavoin hän sen on rakentava; sitten hän rakentaa tahtonsa mallin mukaan.

Samoin on Jumalan henki tahtoonsa istuttanut mallin, joka on hänen olemuksensa mukainen; ja jos tämän hyväksymme, on hengessä luomisen alkuvaihe se, että se omasta itsestään pyrkii ulkonaiseen ilmentämiseen."

Luomistyön alkuna on siis Jumaluudessa oleva pyrkimys ja tahto ilmentää itseään, tulla tietoiseksi itsestään. Böhme sanoo sen näin: "Pohjattomuuden tahto tulla tietoiseksi itsestään on Isä, joka tajuaa itsensä halussaan ilmentää itseään. Tuo halu on tahdon eli Isän määrätietoinen tahto ja on hänen Poikansa, sydän, istuin ja ensimmäinen ikuinen alku tahdossa.

Valossa asuu Isän ja Pojan tahto; ja Pyhä henki on siinä oleva elämä, joka avaa valon lempeän olemuksen voiman; ja tämä neitseellinen viisaus on hänen vaatetuksensa ja koreutensa, ja sillä on jumalaisen maailman ihmeet, värit ja hyveet."

Ennen maailman syntyä, ennen näkyvää maailmaa, on näkymätön maailma voimineen, joka ikään kuin tiivistyy näkyväksi, eli kuten Böhme julistaa: "Näkymättömästä, käsittämättömästä on tullut näkyvä, käsitettävä: näkymättömän voiman lausumasta sanasta eli uloshengityksestä on tullut kaikki näkyvä; näkymätön jumalaisen voiman henkinen sana vaikuttaa näkyvän olennon kanssa ja sen kautta, kuten sielu vaikuttaa kehon kanssa ja kautta."

Tuohan käy yhteen H. P. B:n opetusten kanssa siitä, kuinka esimerkiksi maapallomme aikaisemmat ilmennykset tapahtuivat luonnon näkymättömillä tasoilla, laskeutuivat taso tasolta yhä alemmas, kunnes lopulta kaikki tiivistyi fyysis-konkreettiseksi, ja kuinka kaikki aikanaan katoaa taas näkymättömyyteen, kuten sanotaan esim. 2. Pietarin kirjeen 3. luvussa, jakeessa 10 ja 12: "Mutta kerran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat ryskeellä, ja alkuaineet hajoavat kuumuudesta, ja maa ja kaikki, mikä siinä on tehty, palavat – – taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat."

Sama ajatuskuva oli muuten Böhmen aikalaisella, suurella kirjailijalla ja näkijällä Shakespearella:

    Ylevät temppelit, pilviin vievät tornit
    Ja itse tämä maankin pallo
    Eloineen kaikkinensa kerran raukee
    Ja jäljettömiin katoo niin kuin unelma.
    On sama kude meissä, kuin mik' unelmissa on
    Ja unta vain on lyhyt elämämme.

Böhme opettaa edelleen: "Magneettinen vetovoima on luonnon alku. Jumalan majesteettius ei tulisi ilmi ilman halujen ja intohimojen vetovoimaa; jumalaisella voimalla ei olisi mitään valovoimaa, elleivät halut vetäisi puoleensa, jolloin niiden avulla pimeyden perusta tulee ymmärretyksi."

Jumala tahtoo vain hyvää, on Böhmen oppi. Vain "harhassa elävä ihminen sanoo, että Jumala tahtoo pahaa. Mutta kaikki paha tahto on peräisin paholaisesta, kuten kaikki tahto, joka etsii omaansa", Böhme opettaa.

Pahan olemassaolo, sen salliminen, osoittaa Jumalan suurta viisautta – vaikka Hän itse ei sitä pahaa tahdokaan. Hän vain sen sallii. Ja Böhme on ratkaissut pahan olemassaolon ongelman filosofisestikin perustellessaan sitä tähän tapaan: "Jos elämässä ei olisi mitään vaikeuksia ja kärsimyksiä, ei olisi mitään tunnetta, tahtoa, eikä tiedettä. Koska jos jollakin olennolla olisi vain yksi tahdonsuunta, sillä ei olisi erottamiskykyä. Jos kaikilla olisi vain yksi ja sama tahto, tekisivät kaikki vain samaa – ei olisi edistystä eikä kehitystä."

Tuo varmaan selittää jotakin olennaisen tärkeää meillekin, jotka omalta kohdaltamme olemme kysyneet, miksi elämässä on pahaa ja kärsimystä.

Onko Jumala ihmisen kaltainen? Sitähän on yhä uudelleen kysytty kaikkina aikoina. Jotkut näkijät ovat nähneet Jumalan suunnattoman suurena koko avaruuden täyttävänä ihmisenmuotoisena olentona, toiset ovat korostaneet, että Jumala on henki, ilman mitään rajoittavia muotoja ja ominaisuuksia. Böhme korostaa Jumalan ihmisen kaltaisuutta:

"Osoitamme teille myös sen, että ikuinen olento on ihmisen kaltainen, ja myös tämä maailma on kuin ihminen. Eihän muuten ikuisuus voi synnyttää muuta kuin itsensä kaltaisen.

Millaisen nyt näette ja tunnette ihmiskunnan olevan, samanlainen on myös ikuisuus. Katselkaa ihmistä kehon ja sielun puolesta, hyvässä ja pahassa, ilossa ja kärsimyksessä, valossa ja pimeydessä, voimassa ja heikkoudessa, elämässä ja kuolemassa! Ihmisessä on kaikki, taivas, maa, tähdet ja luonnon alkuaineet, sen lisäksi jumaluuden kolminaisuus, eikä voida mainita mitään, mikä ei olisi ihmisessä. Kaikki eläimet ovat ihmisessä, sekä tämän maailman että enkelimaailman; me olemme siis samaa kehoa kaikkien olentojen yhteisolemuksen kanssa, kuin eri jäseniä siinä, mutta jokainen jäsen on kokonaisuus ja jokaisella jäsenellä on oma erikoistehtävänsä.

Jos siis haluat katsella Jumalaa ja ikuisuutta, käännä tahtosi sisäänpäin, sillä sinutkin luotiin alussa ja Jumalan sisäisen tahdon mukaisesti ja Jumalassa."

Joka tapauksessa on syytä viivähtää Böhmen perustelussa, "ettei Jumalakaan pysty synnyttämään muuta kuin itsensä kaltaista". Ja kaikkihan muistamme Raamatun sanonnan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Joten tätä kuvaa, ihmistä, tarkastellessamme saamme käsityksen siitä, millainen Jumala on, ainakin sisäisesti, ominaisuuksiltaan. Mutta toteamme heti, että meidän tulisi tarkastella asioita jonkinlaisen täydellisen ja kokonaisen ihmisen kannalta – ei siis esim. puolinaisen ihmisen – miestä tai naista ajatellen.

Böhme selittää tätä Jumalan näkemyksen mukaista ihmisihannetta seuraavaan tapaan: "Aadamin oli määrä olla tähtien ja luonnonvoimien herra eikä minkään pitänyt häntä hallita. Hän pystyi kaikkeen, hän olisi voinut siirtää vuoria yhdellä sanalla. Hän oli tulen, ilman, veden ja maan herra, sillä hänessä ei ollut kuolemaa. Valo loisti hänessä. Hän oli paratiisissa, paratiisin hedelmät hänelle kasvoivat. Hän oli mies ja myös vaimo, ja hänen oli määrä synnyttää enkelien valtakunta."

Ihminen lankesi tästä paratiisistaan ja tuli mieheksi ja naiseksi, oltuaan alussa miesnainen, hermafrodiitti.

En voi olla tässä huomauttamatta, että koko ihmissikiö varhaisvaiheessaan toistaa ihmisen synnyn historian pääkohdat, se tosiaan on samalla kertaa tyttö ja poika. Sittemmin toinen sukupuoli pääsee voitolle ja toinen sukupuoli peittyy – kasvaa umpeen, mutta jatkuvasti vaikuttaa – enemmän tai vähemmän, mikä selittää ns. sukupuoliset poikkeavuudet.

Muuten olen kuullut väitettävän, että Raamatun ihmisen luomisen yhteydessä käytetyt sanat, että "mieheksi ja naiseksi loi Hän heidät" pitäisi olla oikein käännettyinä "mies-naiseksi loi Hän hänet".

Meilläkin vielä saattaa olla sellainen hämärä kuva, että helvetti on jossakin alhaalla, maan alla ja sisällä, taivas ylhäällä taivaalla ja pilvissä, vaikka olisimme perehtyneet laajaltikin helvetin ja taivaan asioihin teoreettisesti. On virkistävää kuunnella, niitä Böhme asiasta ajattelee, sillä se on omiaan tuulettamaan ja tarkistamaan eräitä tähänastisia näkemyksiämme.

Böhme siis korostaa: "Oikea taivas, jossa Jumala asuu, on kaikkialla, kaikissa paikoissa, myös maan keskipisteessä. Hän käsittää myös helvetin, missä paholaiset asuvat, eikä ole mitään Jumalan ulkopuolella. Sillä missä hän on ollut ennen maailman luomista, siellä Hän on yhä edelleenkin, kuten itsessäänkin, ja on itse kaikkien olentojen olemus: hän on kaiken synnyttänyt ja kaikki on hänestä alkunsa saanut; siksi onkin hänen nimensä Jumala. Vain hän on kaikkihyvä, sydän eli paras, se valo ja voima, josta maailma saa alkunsa."

Tätä taivaan ja helvetin kaikkiallisuutta Böhme vielä selventää eräässä pienessä "opetuslapsen ja mestarin" välisessä vuoropuhelussa seuraavasti:

"Opetuslapsi puhui: Eikö sitten taivaaseen tai helvettiin mennä niin kuin ovesta sisälle taloon, tai niin kuin jonkin halkeaman kautta mennään toiseen maailmaan?

Mestari vastasi: Ei ole olemassa tuollaista sisäänkäymistä, sillä taivas ja helvetti ovat läsnä kaikkialla. Se on vain siinä, kääntyykö tahto Jumalan rakkauteen vaiko vihaan päin.

Opetuslapsi puhui: Kuinka kaukana on sitten taivas ja helvetti toisistaan?

Mestari puhui: Kuin yö ja päivä. Ne ovat liittyneet toinen toiseensa, mutta ovat toisilleen olemattomat... Taivas on kaikkialla maailmassa ja sen ulkopuolellakin. – – Ja helvettikin on kaikkialla, missä on itsekkyyttä ja väärää tahtoa. Näkyvä maailma sisältää itsessään nämä molemmat."

Kaikki riippuu tahdosta, halusta, mihin ihminen pyrkii, mikä on hänen sisäinen asenteensa. Böhmen omin sanoin: "Kaikki on maagista (magisch), mihin jonkin olennon tahto pyrkii, sillä sitä se saa. Myrkyllinen elukka imee itseensä vain myrkkyä, vaikka se oleskelisi maan parhaassa apteekissa, samoin myrkkykäärme. Jokainen olio imee itseensä vain itsensä kaltaista. Mutta jos hyvä olento joutuisi niitä syömään, muuttaisi se kuitenkin kaiken itsensä kaltaiseksi. Siksi meidän on arvosteltava suureksi elämässämme sitä,mitä todella haluamme tehdä ja toimia. Meissä on pahaa ja hyvää. Kumpaanko tahtomme kohdistamme, sen olemus alkaa meissä vallita. Ja samanlaisia ominaisuuksia vedämme itseemme myös ulkoa päin." Näin opettaa Böhme taitavan psykologin tavoin.

Kaikista tahdon suuntauksista tärkein on se, että ihminen haluaa päästä tietoon Jumalasta, elämän tarkoituksesta – että hänestä tulee totuudenetsijä, kuten nykyään sanoisimme. Böhme sanoo sen näin: "Meidän koko opetuksemme keskeisin ajatus on, miten ihmisen on avauduttava Jumalan valomaailmalle. Sillä kun se on avautunut, niin että Jumalan valo loistaa henkeä sielussa, silloin on koko keholla valo."

Mutta ihmisen on ymmärrettävä heti alussa, ettei hän pelkästään persoonallisin ja omin voimin voi siihen päästä. Hän ei voi pakottaa Jumalaa. Böhmen omin sanoin: "Ei kukaan ihminen voi tehdä itse itseään Jumalan lapseksi. Hänen täytyy kokonaan heittäytyä Jumalan kuuliaisuuteen, silloin Jumala tekee hänet lapsekseen. Hänen itsensä on oltava kuollut (maallisen järkensä suhteen), silloin elää hänessä Jumala Kristuksessa." Ja Böhme jatkaa: "Kun Kristus syntyy ihmisessä, kuolee Aadam käärmeolemuksessaan. Kun aurinko nousee, niin yö sulautuu päivään eikä yötä enää ole: tällainen on syntien anteeksianto."

Böhme tässä niin kuin yleensä kaikkialla puhuu Kristuksesta meissä, siis mystis-kosmisesta kristushengestä, ei niinkään Jeesus Kristuksesta, ja että lunastus ja syntien anteeksianto kuuluvat siis tuolle "Christus in nobis" – Kristukselle meissä. Hän vielä painottaa: "Ei kukaan muu voi antaa syntejä anteeksi kuin ihmisessä itsessään oleva Kristus; jos Kristus asuu ihmisessä, niin siinä on anteeksianto."

Kun ihminen kokee mystis-kosmista Kristusta, on se hänelle niin mullistava, voimakas, kaikki entiset arvot ja arvostelut kaatava kokemus, että hän helposti eksyy sanomaan "minä olen Kristus", mihin saattaa sisältyä ajatusvivahde, että Kristus on tullut nyt uudelleen maan päälle. Sittemmin, ellei hän pysähdy paikoilleen, hän saattaa sanoa: "Minä olen Kristuksessa", so. että minä kokonaan asun ja elän Kristuksessa. Ja lopulta hän tyytyy vaatimattomammin toteamaan, että "Kristus on minussa" (Christus in nobis) so. kristushenkeä on minussa jossakin määrin.

Tuota ongelmaa joutui Böhmekin itsekseen selvittelemään, mitä todistavat hänen sanansa: "Minä en ole noussut jumaluuteen, koska se ei minulle halpana ihmisenä olisi ollut mahdollistakaan, vaan jumaluus on astunut minuun."

Samanlainen oli järjestömme perustajan kirjailija Pekka Ervastin uudestisyntymiskokemus v. 1896 hänen ollessaan 20-vuotias. Hän usein viittasi siihen mainiten mm., että se oli hänelle se elämän lähde, jonka äärelle hän yhä uudelleen aina elämänsä loppuun asti joutui palaamaan ja yhä uutta elämänviisautta ammentamaan. Jumalan kokemisesta eli uudestisyntymisestä alkaa henkinen elämä. Pekka Ervastin nuoruuden tutkimuskirjoihin kuuluivat muuten juuri Jacob Böhmen teokset, kuten hän itse mainitsee.

Rakkaus on olemassaolon pohjimmainen salaisuus. Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, vaikka me ihmisetkään emme ole siitä täysin vakuuttuneet, ennen kuin olemme uudestisyntyneet kaikkiyhteyden Jumalan hengestä. Böhme kertoo:

"Rakkaus on olemattomuutta, sillä kun olet kokonaan erottautunut luoduista ja siitä, mikä on näkyvää, ja olet kaikkien luontoon ja luotuun nähden tullut olemattomuudeksi, silloin olet sinä yhteydessä iankaikkisen Yhden kanssa, joka on itse Jumala, ja silloin saat kokea olennossasi rakkauden korkeinta voimaa...

Aarteiden aarre avautuu sielulle siinä, missä se siirtyy jostakin tuohon olemattomuuteen, josta kaikki asiat ovat tehdyt. Tällöin sielu sanoo: ’Minulla ei ole mitään, sillä minä olen aivan riisuttu ja alaston. En voi tehdä mitään, sillä minulla ei ole minkäänlaista voimaa, vaan olen kuin maahan kaadettu vesi. Minä en ole mitään, sillä kaikki se, mitä olen, ei ole muuta kuin Olevaisen kuva, ja ainoastaan Jumala on minulle Minä Olen. Ja istuessani omassa olemattomuudessani annan kunnian Ikuiselle Olennolle, enkä tahdo mitään itseltäni, niin että Jumala saa tahtoa kaiken minussa, koska Hän on minun Jumalani ja kaikki muukin.’" (Böhmen dialogit yliaist. elämästä. B. Hollandin käännökset englanniksi – Lontoo 1901, s. 48)
[https://issuu.com/netglobal/docs/dialogues-on-the-supersensual-life, s. 58]

Böhmehän ei ilmeisesti lainkaan ollut perehtynyt itämaisiin uskontoihin – niin kuin H. P. Blavatskykin mainitsee – mutta silti hänen sanoissaan kaikuvat kuin nuo itämaisen viisauden helmen, Hiljaisuuden Äänen sanat: "Kun hänelle itselleen oma muotonsa näyttää epätodelliselta, niin kuin herätessä näyttävät kaikki muodot, joita hän näkee unissaan; kun hän on lakannut kuulemasta monia, hän voi erottaa Yhden – sisäisen äänen, joka kuolettaa ulkonaisen... Sillä silloin sielu on kuuleva ja myös muistava. Ja silloin sisäiselle korvalle puhuu Hiljaisuuden Ääni... Ja nyt oma itsesi on hävinnyt Itseesi, minuutesi Minuuteesi, uponneena siihen Minuuteen, josta ensiksi säteenä lähdit... Katso! Sinä olet tullut Valoksi, sinä olet tullut Ääneksi, sinä olet Herrasi ja Jumalasi. Sinä Itse olet etsintäsi päämäärä: katkeamaton Ääni, joka kaikuu iankaikkisuuden kautta, jossa ei ole muutosta, ei syntiä, seitsemän ääntä yhdessä, Hiljaisuuden Ääni." (H. P. Blavatsky: Hiljaisuuden Ääni)

Ainakin minulle on Jacob Böhme todistus siitä, että kun ihminen löytää totuuden, se on yleispätevä sekä idässä että lännessä.

Järjestömme perustajajohtaja Pekka Ervast yhä uudelleen eri yhteyksissä korosti Jeesuksen opetusta "Tehkää työtä niin kauan kuin on päivä, sillä tulee yö, jolloin ette enää voi työtä tehdä", selventäen sitä vielä sillä, että vain tässä näkyvässä fyysisessä kehossaan eläessään ihminen voi oppia uutta ja mm. herätä hengen tietoon ja ettei se ole enää mahdollista kuoleman jälkeen. "Nyt on otollinen aika." Sama pätevä viisaus kaikuu Böhmenkin sanoissa: "Sen vuoksi vain tässä elämässä, jossa sielusi voi nojautua tahtoon, voi olla mahdollista sinulle räjäyttää syvyyden portit ja tunkeutua Jumalan luokse uudestisyntymisen kautta."

Böhmen vaikutus ulottui laajalle Euroopassa. H. P. Blavatsky lainaa Salaisessa opissaan (S. D. I, 536) erästä tieteellistä julkaisua (Athenaeum 26. I. v. 1867), jossa sanotaan: "Voidaan selvästi osoittaa, että Newton sai alkuaan kaiken tietonsa painovoimasta ja sen laeista Böhmeltä, jonka mukaan painovoima eli vetovoima on luonnon peruslaki... Sillä Böhmen järjestelmä osoittaa asioiden sisäisen puolen, kun sen sijaan nykyajan fyysinen tiede tyytyy katselemaan asioita ulkoa päin." Ja H. P. B. itse jatkaa: "Siten Newton, jonka henkistynyt järki osasi vaivatta lukea rivien välistä ja tajusi suuren näkijän henkisen ajatuksen, vaikka se olikin mystisesti ilmaistu, saa kiittää suuresta keksinnöstään Böhmeä nirmanakaajojen eli suojelushenkien lempilasta, sillä he suojelivat ja ohjasivat häntä."

Toinen huomattava henkilö, joka jossakin määrin on tunnettu meille, ainakin kaikille salaisten järjestöjen ja veljeskuntien historiaan perehtyneille, on Claude de St. Martin, joka kuljettuaan monien veljeskuntien kaikkien asteiden kautta ja jota pidettiin Ranskan vallankumouksen aikoina niissä asioissa pätevimpänä auktoriteettina, lopulta päätyi Böhmen yksinkertaiseen ja välittömään oppiin, itsekohtaisen henkisen kokemuksen välttämättömyydestä. St. Martin tunnustaa Böhmen suurimmaksi opettajakseen, johon hän jatkuvasti viittasi henkisenä isänään ja joka oli selvittänyt hänelle sisäisen valon mysteeriä parhaiten. St. Martin sanoo mm.: "Lyhyesti Böhme kertoo meille, että maailmankaikkeus on olemassa vain sitä varten, että se ilmentäisi Jumalan ihmeitä, joita ilman sitä eivät enkelit olisi tunteneet. Hän sanoo lisäksi, että ihmisen on oltava näiden ihmeiden avaaja... koska enkelien on odotettava kunnes ihminen ne heille paljastaa."

Siis lisäksi tässä Uuteen testamenttiin viitaten: "Koko luomakunta huokaillen odottaa jumalanpoikien ilmestymistä." Ja muistanemme lisäksi apostoli Paavalin ajatuksen, että ihminen on kutsuttu opettamaan enkeleitäkin.

St. Martinissa itsessään oli lopulta syntynyt sama ikuisen viisauden valo kuin Böhmessäkin, sillä hän todistaa omalta kohdaltaan: "Meidän ajallinen elämämme on todella lyhyt ja epävarma, mutta henkinen elämämme on ikuinen, ja me voimme päästä sen alkuun tässä maailmassa puhdistamalla itsemme jumalaisessa valossa ja sisäisen olemuksemme voimalla joka päivä ammentamalla siitä tyhjentymättömästä lähteestä, joka äkkiä puhkesi esiin ja joka ei koskaan sen jälkeen ole lakannut virtaamasta runsasvetisenä sielussamme ja hengessämme."

H. P. Blavatskyn Glossaryssa (eräänlaisessa teosofisessa tietosanakirjassa) antaa tekijä Böhmestä erittäin ylistävän kuvauksen: "Böhmellä oli mitä ihmeellisimmät syntyperäisen selvännäkijän lahjat. Vaikka hän ei ollut saanut mitään koulutusta eikä ollut tutustunut tieteelliseen ajatteluun, hän kirjoitti kirjoja, joiden on nykyään osoitettu olevan täynnä tieteellisiä totuuksia. Hän kertoo itse, että sen, mitä hän kirjoitti, hän "näki kuin ikuisuuden suuressa syvyydessä". Hänellä oli omien sanojensa mukaan: "kokonaiskuva maailmankaikkeudesta, kuin rajattomassa alkukuilussa", joka kuitenkin "avautui hänessä aika ajoin, kuin nuoressa kasvissa". Böhme oli täysin synnynnäinen mystikko ja ilmeisesti rakenteeltaan erittäin harvinaislaatuinen, eräs noista hienoista luonteista, joiden aineellinen kuori ei estä millään tavoin välitöntä, vaikkakin satunnaista, vuorovaikutusta älyllisen minän ja henkisen minän välillä. Mutta Jacob Böhme, kuten niin monet muut harjaantumattomat mystikot, piti tätä minää (Egoa) Jumalana. – "Ihmisen on tunnustettava", hän kirjoittaa, "että hänen tietonsa ei ole hänen omaa tietoaan, vaan Jumalan, joka ilmentää Viisauden Ideat ihmisen sielulle, siinä määrin kuin Hän pitää sopivana". Jos tämä suuri teosofi olisi perehtynyt itämaiseen okkultismiin, hän olisi ilmaissut asian toisin. Hän olisi silloin tiennyt, että se "jumala", joka puhui hänen heikosti valistuneiden ja vähän koulutettujen aivojensa kautta, olikin hänen oma jumalainen itsensä, hänessä oleva kaikkitietävä jumaluus, ja että se, mitä tuo jumaluus toi julki, ei aiheutunut siitä, "mitä hän näki parhaaksi", vaan riippui kokonaan Böhmen kuolevaisen ja tilapäisen kehollisen asumuksen kyvyistä vastaanottaa inspiraatioita."

Salaisen opin toisessa osassa (S. D. 667 c 629) H. P. B. vielä korostaa Böhmen seitsenluvun oppia: "Böhmen kirjojen tutkija löytää niistä paljon sellaista, mikä liittyy näihin seitsemään ’Alkuhenkeen’ eli alkuvoimiin, joita keskiajan mysteereiden alkemistisen ja astrologisen vaiheen aikana pidettiin luonnon seitsemänä ominaisuutena..."

"Tämä numero seitsemän liittyy läheisesti kuuhun, jonka okkulttinen vaikutus aina ilmenee seitsenkausissa. Kuu on maallisen luonnon salaisen puolen ohjaaja, kun aurinko sen sijaan on ilmenneen elämän säännöstelijä ja tekijä. Tämä totuus on aina ollut näkijöille ja vihityille päivänselvä. Jacob Böhme korostaessaan ikuisen äiti Luonnon seitsenäisten ominaisuuksien perusoppia osoitti näin olevansa suuri okkultisti." Tähän tapaan H. P. B. Böhmestä.

Nuo Böhmen näyt maailman luomisesta tuovat meidän suomalaisten mieleen Väinämöisen Vipusessa käynnin, jossa Suomen suurelle tietäjälle selvisivät maailman synnyn arvoitukset.

    Kuinka luojansa luvalla
    Itsestänsä ilma syntyi,
    Ilmasta vesi erosi
    Maasta manner maatelehe,
    Manterelle kasvut kaikki.

Böhme oli teosofi ennen nykyajan teosofiaa, filosofi ja mystikko jo syntyjään, elävä esimerkki ihmisen sisällä piilevistä mahdollisuuksista, ja sanoisin lisäksi, jälleensyntymisen todistus, sillä hänen oli jo entisissä elämissään täytynyt etsiä ja löytää se, mikä sitten itsestään tuli esille uudessa persoonallisuudessa. Samalla hänen elämänkaarensa on kuin lohdutuksena ja kiihokkeena meille, että etsisimme omasta itsestämme – emme vain ulkoa päin ja vain toisilta – Jumalan ja maailmankaikkeuden arvoitusta, sillä jokainen meistä, kuten olen monesti summittaisesti koettanut asian ilmentää, olemme olleet maan päällä eri persoonallisuuksina jo n. 10 000 kertaa, joten meidän itse kunkin sisäinen aarteisto on kaikilla suunnilleen yhtä suuri: meissä kussakin piilevät jo miltei kaikkien ihmisolentojen kaikki mahdollisuudet ja tiedot. Kalevalammekin opettaa sitä:

    Mene aittahan mäelle.
    Avaja parahin arkku.
    Siin' on viisi kuusi kulta yötä,
    Seitsemän sinihamoista.
    Ne on Kuuttaren kutomat,
    Päivättären päättelemät.

Meillä jokaisella on tuo "parhain arkku", elämästä toiseen vaeltavan korkeamman minämme aarreaitassa, ja itse kullakin ikiomansa. Se oma arkkumme avatkaamme, sillä "alkuperäiseksi syntyneinä, kuinka voisimme kuolla kopioina".

Tällaisia ajatuksia herättää Jacob Böhme, joka joillekin on voinut tulla jopa henkiseksi isäksi.

Ruusu-Risti 3/2020


Etusivu

Sekalaiset