A. P. Sinnett

Kuolemantakaisesta maailmasta

Henkilökohtaiset kokemukseni eivät lähimainkaan riitä, vaikka ne ovatkin olleet vaihtelevia, jotta seikkaperäisesti voisi tutkia oloja tuonpuoleisessa maailmassa. Muutamat näistä olosuhteista voidaan sitä paitsi selittää yleisillä lauselmilla. Aina tulisi muistaa se perusajatus, että toiselle puolelle menneet vainajat eivät ole minkään olennaisen muutoksen alaisia muuten kuin ulkonaisen ympäristönsä puolesta. Muutamista saamistani tiedoista käykin selville, että salaista tietoa jo maallisen elämän aikana hankkineilla on suunnaton etu tavallisiin ihmisiin nähden. Se saattaa heidät pian yhteyteen viisauden edustajien kanssa toisella puolella, ja heille avautuu uusia näköaloja. Mutta luonnollisesti suuri osa ihmisistä siirtyy ilman vähintäkään sellaista tietoa astraalitasolle, missä he joutuvat samalla kehitysasteella olevien seuraan. Jonkin aikaa kestävän hämmingin jälkeen he tulevat olosuhteisiin, jotka hämmästyttävällä tavalla muistuttavat niitä, joissa he elivät täällä maan päällä. Astraalimaailman neljännellä tasolla kokoontuvat ne ihmiset, jotka maan päällä ovat osoittautuneet ajatuksiltaan erittäin hyviksi ja uskonnollisiksi, ja he antautuvat siellä samanlaisiin hartaudenharjoituksiin kuin fyysisellä tasolla eläessään.

Ajatus on astraalimaailmassa tavattoman luova voima. Sen vuoksi neljännellä alatasolla on seutuja, missä kaikkien siellä olevien asukkaiden kiinteä ja pysyvä ajatusvoima on rakentanut kirkkoja ja kappeleita, joissa kirkollisia jumalanpalveluksia pidetään samojen menojen mukaan kuin täällä maan päällä. Koska roomalaiskatolinen kirkkokunta astraalitasolla on hyvin merkitsevä, roomalaiskatolinen katedraali on siellä paljon suurempi kuin yksikään maan päällä. Toisaalta siellä on myös muuan Plymouth-veljesten yhdyskunta, jonka käsityksen mukaan autuus on ainoastaan sen jäsenille varattu. Tämäkin yhdyskunta on saanut toiveensa toteutetuksi omien käsitteidensä mukaan. He elävät kokoontuneina pieneen kaupungintapaiseen yhteiskuntaan, jonka ulkopuolella he eivät näe kuin ääretöntä erämaata. He kulkevat kuten ennenkin rukouskokouksiinsa ja pitävät tulikivisaarnojaan, kunnes he toinen toisensa perästä vähitellen kyllästyvät kaikkeen ja haihtuvat tiehensä saavuttaakseen uusissa olotiloissa laajempaa kokemusta. Monet heistä olivat epäilemättä maan päällä eläessään hyviä ja hartaasti uskonnollisia ihmisiä. He kuuluvat siihen ryhmään, joka soveltuu erityisesti devachanista olotilaa varten, ja he menevätkin suoraan tälle tajuntatasolle niin pian kuin he ovat ennättäneet väsyä Plymouth-veljesten ahtaaseen maailmankatsomukseen. Heidän viivästynyt etenemisensä ylevämpää autuutta kohti kuvastaa sitä perustotuutta, että täällä saavutettu esitieto astraalimaailmasta ja sen mahdollisuuksista on arvaamattomaksi hyödyksi, koska se antaa ihmisille tilaisuuden heti saavuttaa tilan, johon astraalimaailmasta tietämättömät voivat päästä vasta paljon myöhemmin.

Olen usein ollut huomaavinani teosofiaa tutkineissa jonkinlaisen taipumuksen liioitella pienten hairahdustensa merkitystä. He usein kuvittelevat sen kautta hankkivansa itselleen vaikeampaa karmaa kuin luonto todellisuudessa on heille varannut. Liian ankarasti itsensä tuomitseminen on erehtymistä, joskaan ei kielteistä, mutta siitä huolimatta erehdystä. Astraalitason tarkoituksena ei ole karman suorittaminen tavallisessa merkityksessä, sillä se tehtävä on varattu tulevalle fyysiselle elämälle. Kun ihminen kohtaa vaikeita ja tuskallisia kokemuksia astraalitasolla, on oikeinta käsittää ne puhdistukseksi, jolla hänelle suodaan tilaisuus saavuttaa ylevämpiä ja onnellisempia olotiloja. Jos vainajalla on ollut himoja, jotka ovat soveltumattomia elämään korkeammalla astraalitasoilla, hänen täytyy ne sananmukaisesti "kuluttaa" pois, puhdistautua niistä ja oppia tuntemaan niiden tyhjyys ennen kuin hän voi kohota korkeammille tasoille.

Onnellisemman tilan saavutus saattaa toisinaan viivästyä melkoisesti, mutta silloinkaan ei kärsimisen pidentymistä ole pidettävä karmallisena rangaistuksena tavallisessa merkityksessä. Muutos tapahtuu lopulta itsestään, kun ihminen kärsimyksen kautta vapautuu häntä pidättäneistä ominaisuuksista. Tämän asian käsittäminen johtaa ymmärtämään erään toisen asian, joka tavallisesti vaikuttaa hämmentävästi. Mehän kuulemme joskus kerrottavan, että korkealle kehittyneet olennot tuovat apua alemmilla tasoilla oleskeleville. Tähän ei sisälly mitään karmaan vaikuttamista, se on vain eräänlaista suggestiota. Sen tarkoitus on koettaa saada kärsivät huomaamaan, että he itse voivat vapauttaa itsensä, jos he vain tahtovat tehdä välttämättömän sisäisen ponnistuksen.

Ennen kuin lopetan, tahdon selittää eräitä käsitteitä. Puhutaan usein "huoneista", joissa maallisesta elämästä vapautuneet ovat olleet herätessään eloon toisella puolella. Sellaiset asunnot ovat niiden omia ajatusluomuksia, jotka siirtyvät astraalitasolle, tai niiden, jotka siellä ovat jo ennestään valmiina vastaanottamaan saapuvia. Tämä asia kaipaa vielä lisäselitystä.

Astraalitasolla ei vallitse mitään "painovoimalakia". Jokainen voi siellä vapaasti liikkua, ylöspäin tai alaspäin, ainoastaan tahdonponnistuksen avulla. Mitäpä virkaa silloin on esimerkiksi portailla astraalisissa huoneissa? Tietenkin ne ovat aivan tarpeettomia. Mutta maaelämässä tuodut käsitykset ovat niin juurtuneet astraalitasolle saapuneen ajatteluun, että hän tiedottomasti ympäröi itsensä tutuilla olosuhteilla. Jos siis porraskäytävä on hänestä ollut välttämätön osa mukavassa kodissa, hänen uuteen asuntoonsakin tulee tietysti porraskäytävä. Myöhemmin, kun hänen on onnistunut kohota neljännen alatason yläpuolelle, hän pääsee luonnollisesti irti fyysisen elämän käsityksistä. Kuudennella alatasolla esimerkiksi ei ole mitään huoneita, vaan siellä ajatus luo ainoastaan kukkien tapaisia ympäristöjä. Sen tason asukkaat ovat jo aikoja sitten vapautuneet aikaisemmista käsityksistään ja eläytyneet kaikista aineellisista tarpeista vapaaseen elämään. He eivät tarvitse ravintoa, asuinhuoneita eivätkä unta. He saavat nautintonsa kauniista luonnonnäyistä ja ympäristöistä.

Otaksuttavasti henkilöt, jotka ovat kehittäneet itsessään sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät heidät kykeneviksi kohoamaan kuudennelle alatasolle, ovat myös saavuttaneet sellaisen kehityksen asteen, että he mieluummin työskentelevät toisten onneksi. Sen vuoksi he käyttävät melkoisen osan ajastaan alemmilla tasoilla, missä he voivat antaa apua ja valistusta sitä tarvitseville onnettomille. Astraalitason luomusten pysyvyys on mielenkiintoinen asia. Siellä missä kestävä kollektiivinen ajatus on kauan kohdistettu samaan asiaan, nämä luomukset tulevat pysyviksi, kuten on laita roomalaiskatolisella seudulla neljännellä alatasolla. Siellä kirkot, talot ja niitä ympäröivät muurit ovat hyvin vankasti rakennettuja. Astraalimaailmassa on myös seutuja, jotka Valkoisen Veljeskunnan suuret mestarit ovat varanneet erityisiä tarkoituksiaan varten, missä vihkimysmenot suoritetaan ja missä ihmiset, jotka siirtyessään maisesta elämästä jo kuuluvat salaiseen maailmaan, saavat turvapaikan tarvitessaan lepoa ja virkistystä fyysisen elämän koettelemusten jälkeen. Siellä adeptien maagisesta energiasta luomat rakennukset tulevat pysyviksi, ja niissä käy silloin tällöin jo maallisen elämänsä aikana unessa salatieteen tutkijoita.

Toisaalta niillä unitaloilla eli oikeammin unihuoneilla, joita tavalliset ihmiset luovat siirtyessään kuoleman jälkeen astraalitasolle, on jokseenkin lyhyt kestävyys. Niillä on näet vain satunnainen tarkoitus, ja ne haihtuvat, kun niiden luoja ennemmin tai myöhemmin joutuu siihen tajuttomuuteen, joka edeltää devachaniin siirtymistä.

Tässä esittämäni astraaliset kokemukset ja niihin liittyvät epätäydelliset selitykset eivät lähimainkaan riitä kuvaamaan astraalimaailman monenlaisia tiloja. Varsinkin korkeampia tasojen tilat ovat käytännöllisesti katsoen fyysisen käsityskyvyn ulkopuolella. Viidennellä alatasolla, puhtaan älyllisyyden alueella, tieteelliselle tutkijalle on mahdollista hankkia jäljennöksiä mistä tahansa fyysisen tason kirjoista, sekä kaikkein vanhimmista että nykyisistä. Uskon myös, että tiedemiehet viidennellä alatasolla voivat käyttää hyväkseen työskentelyhuoneita, vaikka he epäilemättä ovat saavuttaneet sellaisia kykyjä, jotka tekevät heidät täysin riippumattomiksi maan päällä tarvitsemistaan laitteista. Heillä on näet sellainen tieto aineen koostumuksesta sekä voiman, painovoiman ja sähkön salaisuuksista, johon he eivät tarvitse mitään maanpäällisiä koneita. Aurinkokunnan äänettömät avaruudet ja niiden takaiset avaruudet tulevat käsittämättömällä tavalla salatieteellisen astronomin tutkimuksen ulottuville.

Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että korkein viisaus virtaisi yhdellä kertaa heidän tajuntaansa. Päinvastoin sekin tieto täytyy saavuttaa askel askeleelta, siellä niin kuin täälläkin, ahkeruudella ja kestävällä työllä. Se saavutetaan kuitenkin uusilla tavoilla, joita emme pysty täysin ymmärtämään.

Lopuksi lienee syytä hiukan kosketella myös erästä kysymystä, joka tulee monen teosofin mieleen. Teosofisen tutkimuksen varhempina aikoina uskottiin olevan väärin koettaa pyrkiä astraalitasolle siirtyneiden yhteyteen. Pidettiin näet yleispätevänä tosiasiana, että ne menevät viivyttelemättä siihen korkeampaan olotilaan, jota nimitämme devachaniksi. Heidän yhteyteensä pyrkiminen piti heitä siis sopimattomalla tavalla maahan kahlittuina.

Nykyinen tietomme kumoaa kokonaan sellaisen käsityksen. On kyllä totta, että joskus saatetaan epäsuotuisasti vaikuttaa vainajiin, jotka eivät kykene käyttämään hyväkseen elämää astraalimaailman korkeammissa piireissä, jos heidät herätetään juuri kun he ovat valmiit vaipumaan devachaniin siirtymistä edeltävään horrostilaan. Mutta tavallisen spiritistisen mediumistisuuden tarjoamat tilaisuudet eivät kykene herättämään heitä. Pelko, että kohdistamalla rakastavia ajatuksia rakkaille vainajille "vetäisimme heitä alas" maatasolle, on myös aivan perusteeton. Vain jos he ovat täysin valveilla, he voivat tuntea sellaista vetäymystä, ja silloin heitä ei voi lainkaan vahingoittaa saattamalla yhteyteen tämän tason kanssa. Pyrittäessä tavallista mediumista tietä yhteyteen kuolleiden ystävien kanssa on tosin vaara joutua astraalitasolla niin tavallisille petoksille alttiiksi. Astraalimaailman alemmilla tasoilla parveilee olentoja, jotka tuntevat erityistä huvia näytellä sitä henkilöä, jonka yhteyteen istunnon osanottajat pyrkivät, ja he osaavat erittäin taitavasti käyttää hyväkseen istunnon osanottajien ajatuksia ja siten tehdä hahmonsa uskottavaksi.

Ne tiedot, jotka olen saanut tähän kootuksi, olen saanut sellaisissa erittäin suotuisissa olosuhteissa, että ne eivät ole olleet tämän vaaran alaisia. Tietyistä syistä minun on mahdotonta lausua ajatustani selvemmin. Voin ainoastaan esittää lukijoilleni kootun aineistoni, jota he voivat arvostella tahtonsa mukaan. Tyydyn vain viittaamaan, että se monivuotinen uskollinen antaumus, jolla olen koettanut tulkita suurten mestariadeptien oppeja, on antava lukijoilleni jonkin perusteen sille varmuudelle, että olen saanut käytettäväkseni erinomaisia apukeinoja kootessani aineistoa.

Elonpyörä – 1986/1

(Useita vuosia Intiassa toimineen englantilaisen sanomalehtimiehen selvänäköisiä huomioita.)

Sitä tunnemaailman olotilaa, josta nyt käyn kertomaan, tahdoin tutkia, koska se koski erästä miestä, joka täällä eläessään vietti erittäin pintapuolista elämää. Hänen harrastuksinaan olivat tyhjäntoimittajan huvitukset, urheilu, pelit ja klubielämän tavalliset ajanvietteet. Hänen elämässään ei ollut mitään erityistä pahaa, mutta hän oli niitä ihmisiä, joilla ei ollut ajatustakaan korkeammille harrastuksille, kuin mitä maallisen elämän piiriin kuului. Ystäväni G. R. toi hänet noin vuoden kuluttua hänen kuolemastaan keskustelemaan kanssani.

Hän oli hyvin iloinen saadessaan tilaisuuden puhella jonkun kanssa, joka oli vielä fyysisellä tasolla. Hän paljasti itsensä melkein hämmästyttävällä auliudella ja puhutteli minua nimeltä elävästi muistaen kaikki edellisestä elämästään. "En ole onnellinen", hän tunnusti minulle. Mikäli mahdollista koetan tässä kertoa hänen omilla sanoillaan, joita kiireesti kirjoitin muistiin keskustelumme aikana ja joita höystivät hänen eläessään käyttämänsä voimasanat.

"Minä kummittelen edelleen tuossa kirotussa klubissa, ja minulla on erittäin ikävä." Kysyin häneltä hänen ensimmäisiä muistojaan uudessa olotilassa. "Muistan, että aluksi tunsin itseni hyvin sekavaksi, en käsittänyt, että olin kuollut. Tiedätte, että kuolin kuin poikki leikaten – halvaukseen, sanoivat lääkärit. Vaivuin johonkin kummalliseen horrokseen, joka kesti jonkin aikaa, ja kun heräsin, olin klubilla istumassa suuressa lepotuolissa, eräässä niistä, jotka ovat uunin luona, tiedättehän, tupakkahuoneessa. Siinä istuessani tuli muuan otus ja istuutui päälleni eli oikeammin lävitseni! Se oli paksu eversti, jolla oli tapana pelata biljardia. Vanha narri sanoi: "Täällähän vetää, sulkekaa ovi!" Eihän siellä luonnollisesti vetänyt. Menin biljardihuoneeseen pelatakseni, mutta kun minun piti ottaa biljardisauva käteeni, niin se solahti läpi sormieni. Toisinaan olin siellä, kun te söitte päivällistä tai illallista. Koetin pitää seuraa, mutta se ei onnistunut. Jos koetin ottaa jotain käteeni, niin se muuttui tyhjäksi käsissäni, aivan kuin nuo pulleat sokerileivokset, joissa ei ole mitään sisällä. Minun täytyi lopulta luopua siitä huvista."

Eläessään ei hän ollut tahtonut ottaa vakavalta kannalta niitä kysymyksiä, joita tiesi minun harrastavan, mutta nyt hän arveli, että hänelle olisi ollut parempi, jos olisi niitä harrastanut.

Hän kertoi, että häntä oli puhutellut joku, mutta hän ei tiennyt, kuka se oli. "Mikä juudas te olette?" oli hän kysynyt. Puhuttelija oli pyytänyt häntä seuraamaan itseänsä puhelemaan kanssani. "Te olette ensimmäinen, jonka olen tavannut ja joka on järkevästi vastannut minulle." Hänet tuotiin sen jälkeen luokseni, ja hän ihmetteli, kuinka oli mahdollista keskustella kanssani. Koetin selittää hänelle asian niin hyvin kuin saatoin. Neuvoin häntä jättämään klubin ja pyrkimään kohti korkeampia piirejä siinä uudessa maailmassa, jonka kynnyksen yli hän oli äskettäin kulkenut. Kehotin häntä etsimään erästä henkilöä, jonka me kumpikin olimme tunteneet, erästä toista klubimme jäsentä, joka oli kuollut pari vuotta aikaisemmin.

Tämä oli paremmin ymmärtänyt vakaviakin harrastuksia, kuin J. P., mutta siitä huolimatta oli hänkin viettänyt pitkän ajan tyhjäntoimittajan elämää klubilla. J. P. ei tietänyt, miten hänen olisi meneteltävä löytääkseen aikaisemmin kuolleen ystäväni R. N:n. Neuvoin häntä intensiivisesti kohdistamaan ajatuksensa R. N:ään, jolloin kutsu kiinnittäisi tämän huomiota. Hän jatkoi keskustelua kanssani ja kertoi, että joku salaperäinen koehenkilö oli erään kerran näyttänyt hänelle kauhean näyn — ikään kuin suuren ammottavan kuilun. Kun hän oli katsahtanut sinne, hän oli nähnyt siellä inhottavia matelijoita, skorpioneja, ja hän oli saanut tietää, että hän oli vain juuri ja juuri onnistunut välttymään suistumasta sinne. Häntä kauhistutti vieläkin sitä ajatellessaan. "Kymmenen minuutin olo siellä alhaalla olisi tehnyt minut täysin hulluksi."

Elämästään maatasolla hän sanoi: "Minähän olin vain tyhjänpäiväinen narri, mutta minä pelasin kuitenkin osani loppuun. Enkä minä sentään ollut täysin kunniaa vailla. Mutta milloin tämä iankaikkinen saman toistuminen loppuu? Olen saanut aivan kyllikseni siitä, enkä millään ehdoilla halua takaisin tuohon kirottuun klubiin."

Minä neuvoin uudestaan häntä etsimään R. N., ja äkkiä hän huudahti: "Kas, tuossahan onkin R. N.!" käyttäen pilanimeä, jota hänen läheisimmät ystävänsä hänestä käyttivät.

Sen jälkeen puhutteli R. N. minua ja kertoi, että hän asusti nyt ihanalla seudulla neljännellä alatasolla ja että hän etsi J. P:tä. R. N. pyysi minun selittämään hänelle erään asian, joka saattoi hänet hämmennyksiin. Hän pelkäsi, että hänen muistinsa oli jollakin tavoin mennyt sekaisin, sillä häntä vaivasivat hämärät kuvitelmat Roomasta, aivan kuin hän olisi joku toinen kuin hän itse.

Minä koetin selittää hänelle, että hänellä todennäköisesti oli joitakin selvänäköisiä muistoja aikaisemmasta elämästään, ja hän tuntui pitävän tätä selitystä tyydyttävänä. Kyselin häneltä hänen nykyisiä olosuhteitaan. Ne olivat hyvin miellyttävät, hän kertoi. Hän asui sellaisessa talossa, jollaisen hän eläessään oli mielikuvituksessaan luonut haluamanaan ihannetalona.

Tämä oli luonnollisesti hänen oma ajatusluomuksensa. Hän selitti lisäksi, että hänestä oli alkanut tuntua ikään kuin hän kevenisi. Se oli sanomattoman miellyttävä tunne, ja hän luuli saaneensa viittauksen siitä, että se tietäisi tapahtuvaa muutosta, mikä välittäisi hänen siirtymistään vielä korkeampaan tilaan. Hänen asuntonaan oli maatalo puutarhoineen, ruohokenttineen ja kukkineen, jotka kuitenkaan eivät näyttäneet vaativan mitään hoitoa. Hän vietti suuren osan ajastaan puutarhassa, ajatellen hyvällä mielellä menneitä aikoja ja ottaen vastaan tervehdyskäynneille henkilöitä, joita hän oli eläessään tuntenut ja joiden joukossa olivat myös hänen isänsä ja äitinsä. Sillä tavoin kului hänen aikansa huolettomasti. Ei ollut milloinkaan yötä, eikä hän koskaan tuntenut väsymystä. Eikä hänellä myöskään ollut tunnetta mistään tarpeista.

Hän lupasi etsiä J. P:n, joka "pelattuaan osansa loppuun" ja joka "ei ole aivan kunniaa vailla", lienee nyt päässyt vapaaksi siitä kuolettavasta ikävystymisestä, jota hän oli tuomittu kestämään, saadakseen sitten jollakin neljännellä alatason (osastolla) miellyttävämmän oleskelupaikan.

Elonpyörä – 1967 n:o 2