Suuret metsät
Silloin minä elin suurissa metsissä.
Siellä oli syvää ja hiljaista, ja myös minun sielussani oli syvää ja hiljaista, sillä suurissa metsissä asui silloin Rauha. Se lepäsi öisin pehmeällä sammalmättäällä, päivisin se keinutteli itseään hiljalleen humisevien puitten oksilla.
Se oli silloin kun minä vielä elin suurissa metsissä.
Nyt lienee sielläkin väräjävää levottomuutta — en tiedä, sillä siitä on jo kauan kun minä vaelsin sieltä pois ja etsin itselleni uudet uskonnot ja tavat ja kielet. Kenties siitä on kulunut jo iäisyys — en tiedä, sillä minulla on nyt uudet uskonnot ja tavat, uudet kielet ja uusi ajanlaskukin.
Sitä paitsi on minun sieluni monta kertaa vanhempi kuin minun ruumiini. Olen elänyt sen jälkeen tuhansia vuosia, vaikka ruumiini on täyttänyt vasta neljännesvuosisadan.
Sieluni lienee liian vanha nuoreen ruumiiseeni — en tiedä, sillä minä en kykene enää erottamaan sielua ruumiista, enkä hyvää pahasta.
Silloin kun vaelsin pois suurista hiljaisista metsistä olivat sieluni ja ruumiini saman ikäiset.
Minä vaelsin suurista hiljaisista metsistä pois aavikoille, jotka olivat monta kertaa suuremmat ja levottomammat kuin suuret ja hiljaiset metsät ja niiden maailma ja elämä.
Niin tulin minä aavikoille, joiden uskontoja, tapoja ja kieliä en vielä ymmärtänyt.
Nyt minä ymmärrän niitä liiankin hyvin.
T. K.
Ruusu-Risti — marras-joulukuu 1930