Uusi ruokajärjestelmä

I

Yleisesti levinnyt sairaus ja kurjuus osoittaa, ettei nykyaikainen ravintojärjestelmä ole luonnon lakien mukainen. Mutta henkinen kehitys vaatii terveen ja puhtaan ruumiin. Yhtä vähän kuin saamme hengen syrjäyttää, yhtä vähän saamme halveksia ruumiimme lakeja. Ne, jotka saarnaavat puhtaista ajatuksista, mutta täyttävät ruumiinsa kaikella lialla, osoittavat siinä ulkokultaisuutta.

Vanha zoroasterilainen Mazdaznan ravintojärjestelmä on täydellinen ja varma tiede, joka perustuu tuhansien vuosien käytännölliseen kokemukseen. Sitä vastoin nykyiset oppikirjat näistä asioista sisältävät enimmäkseen kokeiluja ja teorioita. Kun meidän päivinämme on niin paljon erilaisia terveysjärjestelmiä ja parannustapoja, pitää meidän käsittää, ettei totuus koskaan löydy äärimmäisyyksissä vaan aina "kultaisella keskitiellä". Kokeilijat siirtyvätkin yhdestä metodista toiseen ja noudattavat siten vaistomaisesti luonnonlakia, joka sanoo, että vaihtelu, monipuolisuus ja sopusointu on elämän oikea olomuoto. Jokainen erityinen yksipuolinen menetelmä vie orjamaisuuteen ja riistää elämältä sen ilon ja vapauden.

Siksi on myös vahingollista syödä määrä-ajoin. Pitää syödä vain silloin, kun on nälkä. Nälkä on luonnon ääni, mutta se ei ole samaa kuin ruokahalu. Ruokahalu on aistimien kiihotusta. Säännönmukainen syöminen tekee meidät ruuan orjiksi eikä sen herroiksi. Me tulemme syöneiksi liian paljon ja liian usein. Kaikki, mikä ei ole syöty nautinnolla ja sydämen puhtaalla kiitollisuudella, muuttuu myrkyksi. Säännöllinen syönti on myös tappanut terveen makuaistin. Ei enää ensinkään tunneta maun vaistoa vaan syödään mitä tahansa. Ja jollei määrätyllä ajalla ole ruoka valmis tai kahvi kaadettu, niin koko hermosto joutuu epäkuntoon. Tavanmukaisuus tuudittaa ihmisen orjuuteen. Konemaisuus on tullut nykyisen yhteiskunnan pääpiirteiksi. Nuoruus ja vapaus ja ihanteellisuus on poissa.

Myös ruokalajeissa on oleva vaihtelua. Mutta tämä vaihtelu ei saa olla mielivaltainen vaan sen tulee riippua kunkin ihmisen luonteenlaadusta, yksilöllisistä taipumuksista ja erittäinkin vuodenajoista yleensä niin että tottelemme, mitä luonto puhuu sekä sisällämme että ulkopuolellamme. Terveys ja onni merkitsee sopusointuista suhdetta äärettömään. Se, jonka vatsa on alituisessa käymistilassa, kärsii epäsoinnusta. Se, joka ei ole oppinut tuntemaan ja käyttämään omaa oikeata hengitystään, ei vielä aavista, mitä on sopusointu Äärettömän kanssa. Kuinka se, joka syö luontokappaleita – veljiään – uskaltaa puhua luonnon sopusoinnun noudattamisesta? Ja se, joka ei tee mitään todellista, luovaa työtä, ei ole yhteydessä äärettömän Luojan kanssa.

Luonnossa on erityisiä rakentamisen ja erityisiä puhdistuksen aikoja. Talvikaudet (marraskuu–helmikuu) ovat luonnostaan kokoamista ja rakennusta varten, samoin kevätaika pääsiäisen jälkeen kesäkuun loppuun asti. Puhdistuksen ja erottamisen aikoja ovat taas keskikesä ja aika helmikuun loppupuolelta pääsiäiseen asti.

Myös kullakin päivällä on erityiset rakennusaikansa, nimittäin illalla työn jälkeen ja toinen noin keskipäivällä. Aamupäivä taas kello 10:een asti on oleva puhdistuksen aika ja myös iltapäivä. Jos tätä noudatetaan, ei vieraita, haitallisia aineksia kasaannu ruumiiseen. Siis kello kymmenen ja kahden välillä on syötävä, ja taas illalla työn jälkeen. Ennen kello kymmentä aamulla ei mitään eikä taas iltapäivällä ennen kello kuutta. Puhdistus-ajalla voi kuitenkin syödä hedelmiä jossakin määrin, koska ne eivät estä – vaan päinvastoin edistävät – ruumiin puhdistamista ja erittämistä. Ruumiillinen työ on paras puhdistuksen toimittaja. Jos mahdollista, olisi tehtävä ruumiillista työtä aamupäivällä ja henkistä työtä – jos sitä on – iltapäivällä. Aamupaasto kohottaa työkykyä, iloa ja nuoruutta erinomaisesti.

Sama vaihtelu rakennuksen ja puhdistuksen välillä vallitsee myös, niin kuin sanottu, eri vuodenajoissa. Marras-, joulu- ja tammikuussa sekä suurimmassa osassa helmikuuta on kokoamisen ja rakentamisen aika, joka on korkeimmillaan talvipäivänseisauksessa – jouluna. Se on ikään kuin päätöstä, keskitystä ja voimien kokoamista tulevan vuoden työtä varten. Sen tähden nämä ajat ovat ammoisista ajoista alkaen olleet juhlimisen aikoja. Taas helmikuun lopusta huhtikuun alkupuoleen asti on puhdistusaika, ja se on tuhansia vuosia sitten ollut paaston aika, jolloin vältetään kaikkea voimakasta ravintoa.

Iltapäivää vastaa taas keskikesä, jolloin tosin ei ole määrätty ehdotonta paastoamista, mutta jolloin yleensä on vältettävä voimakkaita ravintoaineita ja tyydyttävä marjoihin, hedelmiin ja keveihin vihanneksiin. Jollemme olisi niin lyhytnäköisiä käsittäisimme, että ääretön viisaus ja ehdoton järjestys on koko luonnon perustuksena. Me koettaisimme silloin lukea luonnon suurta kirjaa ja eläisimme terveinä ja onnellisina. Se, joka noudattaa koko vuoden samaa ruokajärjestystä, vanhenee nopeasti.

Kesällä luonto tarjoaa marjoja, vihanneksia ja myöhemmin hedelmiä, syksyllä ja talvella ovat vilja, pähkinät, maito ja säilytetyt vihannekset pääruokana. Maalis- ja huhtikuussa taas ovat luonnon tuotteet menettäneet makunsa ja luonto neuvoo meitä noudattamaan ankarinta kohtuutta. Sen jälkeen tulee taas keväällä munien, maidon ja vihannesten aika.

Itsensä tunteminen, henkinen ja ruumiillinen, on kaiken kehityksen ja tiedon ensimmäinen ehto. Meidän täytyy ensiksikin päästä siitä yleisestä harhaluulosta, että syömisen tarkoitus on luoda uusia soluja ruumiiseen. Soluja ei synny uusia ainakaan jalommissa ja tärkeämmissä elimissä. Jos olisi mahdollista syömisellä luoda uusia soluja, niin meidän vähitellen pitäisi kasvaa niin suuriksi kuin elefantit, ja silloin olisi myös totta, että mitä enemmän syömme, sitä parempi! Jokainen vähänkin ajatteleva huomaa tämän vääräksi. Kasvaminen ei ole solujen lisääntymistä vaan niiden laajentumista.

Mikä sitten on syömisen tarkoitus? Osaksi antaa lämpöä ja toimintavoimaa, osaksi eristää käytettyjä aineita. Jos siis syömme enemmän kuin on tarpeen ruumiin säännöllisen lämmön ylläpitämiseksi synnytämme ruumiiseen sairaalloisen kuumetilan, joka kuluttaa elämänvoimia. Mutta kylmät ja kosteat jalat ja kädet eivät osoita, että ruumiissa olisi liian vähän lämpöä vaan että se epätasaisesti kiertelee ruumiissa. Jos ruumiinlämpöä tarkkaamme, huomaamme, että miltei kolmasosa tavallisesta ravintomäärästä riittää ja antaa vielä enemmän työkykyä kuin suurempi määrä. Kuitenkin määrä riippuu kustakin yksilöstä.

Lapsi kasvaessaan tarvitsee voimakkaampaa ravintoa, koska sen solut vielä laajentuvat ja vahvistuvat. Jos nuorukainen päästyään ruumiilliseen kypsyyteen vielä jatkaa saman ravinnon nauttimista kuin lapsena, laskee hän sillä perustuksen sanomattomalle kurjuudelle. Ensinnäkin seuraa siitä sukupuolielimien kiihotus, levottomuus ja ärtyisyys. Lapsen ihanteellisuus muuttuu materialismiksi. Tähän yleiseen asiain kulkuun mukaudutaan orjallisesti, vaikka pitäisi tietää, ettei lapsen iloisuus tule lapsuudenaikaan loppua vaan ainoastaan vaihtua henkisen elämän vielä suurempaan onneen. Nuoruudenaika on inhimillisen elämän tärkein aika. Sen oikeasta käyttämisestä riippuu edistys tai alennus. Joka tällä ajalla kääntää elonnesteiden virran oikeaan uomaan, "sen ruumiista virtaavat elämän veden virrat" ja henkiset kyvyt ja mahdollisuudet tulevat hänessä yhä kasvamaan kuolinhetkeen asti. Vanhat zoroasterilaiset panivatkin tähän elinkauteen mitä suurinta huomiota. Nuorille miehille ja naisille opetettiin tarkasti tämän ajan vastuunalaisuus ja oikean elämäntavan siunaus.

Nykyaikaiset tieteilijät ovat arvelleet, että maito sisältää ohjeen eri ravintoaineiden oikealle määrälle. Maidon mukaan on laskettava, kuinka paljon hiiliaineksia, rasvaa, valkuaista, sokeria jne. ihmisen on nautittava. Tämä johtopäätös on kuitenkin pettävä, koska siinä ei ole ensinkään otettu huomioon ikäkaudet, toiminta-alat, luonteenlaadut, sulatuskyky, vuodenajat ja seudun ilmasto.

Maito ilmaisee kyllä oikean ravintolaadun lapselle, mutta ei aikuiselle. Lapsen täytyy esim. saada sokeria (oikeassa muodossa), mutta aikuinen tarvitsee sitä tuskin ollenkaan, varsinkin jos hän on ruumiillisen työn tekijä. Myös valkuaisaineita tarvitsee täysikasvanut paljon vähemmän kuin lapsi. Nykyinen yleinen teoria tarvittavan valkuaisaineen määrästä on tuottanut arvaamatonta vahinkoa kaikissa yhteiskuntaluokissa, jotka eivät tee ruumiillista työtä. Kaikki tuotteliaat ajattelijat ovat aina olleet erinomaisen kohtuullisia ja tarkkoja ruuassaan. Liika ravinto tuottaa alituista hermojen ärsytystä ja vähentää henkistä työkykyä äärettömästi. Ihmiselle ei ole tärkeintä lihasten kehittäminen vaan hermojen.

Pureksimisen taito on oikeassa elintavassa erinomaisen tärkeä. Siitä näet riippuu ei ainoastaan ruumiin vaan ennen kaikkea hermoston tila. Kuullaan kyllä, että jokaista ruokapalaa pitää niin kauan pureskella, kunnes siitä on maku haihtunut, mutta ei käsitetä syytä tähän ja siksi tämä neuvo laiminlyödään. Aivotyön tekijöiden ei ainakaan pitäisi laskea vatsaan mitään ruokaa, jota ei ole pureksittu tarpeeksi, sillä siten he menettävät ruuan tärkeimmän aineksen – sen tuoksun.

Mihin on ruuasta kadonnut maku ja haju, kun sitä on kylliksi pureksittu? Mazdaznan vastaa tähän: kasvin maku ja kukan tuoksu on niiden sielu. Ruuassa on maku tärkein hermoston ravinnoksi. Siitä saa ihmisen sielu, joka toimii hermoston kautta, uutta elonvoimaa. Silloin ymmärretään, kuinka suuressa nälässä ainoankin suupalan pureskeleminen suussa heti elähdyttää koko hermostoa, jo ennen kuin vatsaan on mitään tullut. Joka tahtoo tätä tutkia, koettakoon purra perinpohjin ruokaansa ja sitten sylkeä sen suustaan, ja hän tulee hämmästymään siitä, kuinka koko hermosto tulee elähdytetyksi. Monessa sairaudessa, kun vatsa ei voi sulattaa ruokaa, voi tällainen menetelmä saada aikaan todellisia ihmeitä.

Aivotyön tekijät siis erottakoot ruuastaan kaiken sellaisen, joka on menettänyt terveen tuoksunsa. Vanhat zoroasterilaiset eivät syöneet vanhaa ruokaa vaan uhrasivat kunkin päivän tähteet tulelle.

Syömiseenkin on käytettävä keskitystä. Ajatuksenkeskitys on menestymisen ehto kaikilla elämän aloilla. Jos tahdomme kehittää henkisiä kykyjämme, tulee meidän yksinkertaisimmassakin toimessa pitää ajatukset koottuina. Se, joka syödessä antaa ajatuksensa Iiidellä kaiken maailman asioihin, heikentää muistiaan. Parempi on olla kokonaan syömättä kuin mättää huolimattomasti suuhunsa ruokaa.

Ravintoainesten puhtaus

Luomakunnan vastakohtien tarkkaaminen on jokapäiväisessä elämässämme hyödyksi. Ravinnonkin alalla on olemassa kaksi päätekijää: eloa luovat ja turmelusta luovat ainekset. Meidän on otettava ruumiiseen vain sellaisia aineita, jotka voivat edistää korkeamman olemuksemme kehitystä. Zoroasterilaiset olivat tässä suhteessa tarkkoja. He jakoivat kaikki ravintoaineet kahteen luokkaan: sellaisiin, joissa on jäljellä sielu ja elämä ja terve haju, ja sellaisiin, jotka ovat mädäntymisen ja käymisen tilassa. Sen tähden kaikki mädänneet hedelmät ja turmeltuneet ruuanjätteet olivat ankarasti poistettavat. Ja kaikki kuollut, josta henki on lähtenyt, siis poikkeuksetta kaikki eläinten liha oli hylättävä, koska eläimen kuollessa alkaa heti mädäntymisen prosessi ja myrkkyjen (esim. kreatiinin ja leukooman) syntyminen.

Elämä synnyttää terveyttä ja nuoruutta, mutta kuolema tuo sairautta ja turmelusta.

Jos taas katsomme ravintoaineita kehityksen kannalta, huomaamme sen luonnonlain, että se, mikä vielä on kehittymässä, ei sovi syötäväksi, vaan ainoastaan sellainen, mikä on saavuttanut kypsyytensä. Sellaisia ovat kypsät hedelmät, puutarhantuotteet, pähkinät, viljan siemenet, munat jne. Ne ovat ikään kuin yhden kehitysjakson päässä ja lepotilassa ennen uuden alkamista. Niiden kaikkien tarkoituksena on lisääminen, synnyttäminen. Tätä lisäämistä on kahdenlaista: omaan sukuun ja korkeampiin luonnon olentoihin liittyvää. Molemmissa tapauksissa ne palvelevat kehityksen lakia.

Jos hedelmät, vihannekset tai munat eivät ole tulleet tuoreina ajoissa nautituiksi, alkavat ne jatkaa omaa sukuaan ja samalla ne muuttuvat ravintoon kelpaamattomiksi, myrkyllisiksi. Luonto ei anna rangaistuksetta hävittää olentoa, joka on alkanut kehityksensä. Jos perunat alkavat itää tai munassa alkaa syntyä sikiö, niillä on myrkyllinen vaikutus ruumiiseen. Samoin jos vilja on alkanut itää tai jos siitä valmistetaan maltaita ja olutta, muuttuu se vahingolliseksi. Esim. kaviaari (sampikalan mäti) on erinomaisen voimakas ravintoaine, mutta jos kalanmunat jo ovat alkaneet kehittyä, kaviaari on yhtä vahingollista kuin kalanliha ja kaikki muukin liha. Ei paraskaan valmistus voi karkottaa myrkyllisiä aineksia lihasta. Se, joka ei tottele luonnon järjestystä vaan vahingollisesti vaikuttaa muiden olentojen kehitykseen ja syö raatoja, hän ei mitenkään voi olla Äärettömän kanssa sopusoinnussa.

Vanhat zoroasterilaiset tottelivat suurta luonnon lakia "älä tapa". Kuolleen koskettaminenkin oli heille synti. Väite, että hedelmien ja vihanneksien nauttiminen myös on tappamista, ei pidä paikkaansa. Hedelmät eivät menetä sieluaan, kun ne poimitaan, eikä edes kun niitä lievästi keitetään. Vasta mädäntyminen on niiden kuoleman alku. Niiden luontoon kuuluu juuri uhrautuminen: omenapuu kärsii, jos hedelmät riippuvat siinä liian kauan. Mutta kuka voi väittää, että eläin pitäisi tappamistaan hyvänä työnä?

Jos ajattelemme aineen kehitystä, tulemme samoihin tuloksiin lihansyönnin suhteen. Neljän valtakunnan kautta kohoaa maanpäällinen aine: elementaali-, kivi-, kasvi- ja eläinkunnan kautta. Eläin on saavuttanut ruumiillisen kypsyyden, eikä sen ruumiin aine enää synnytä korkeampaa elämää. Samalla tavalla sähkö, joka on kaikissa olioissa ilmenevä voimalähde, piilee ilmassa, ja ihminen voi hengityksen kautta käyttää sitä korkeimman kehityksen hyväksi. Mutta kun sähkö on tullut korkeimpaan kohtaansa ja ilmenee valona tai sähkökoneen voimana, se ei voi antaa ihmisruumiiseen voimaa vaan ainoastaan kiihotusta.

Lihansyöntikin on ihmiselle ainoastaan kiihotusaine, jonka seuraukset ovat aina vahingollisia. Nopeasti liha kiihottaa, mutta yhtä nopeasti seuraa väsymys ja nälkä – sitä vastoin kasvinsyöjä on vähempään tyytyväinen ja kestävämpi.

Kehittynyt ihminen on myös kadottanut kykynsä sulattaa lihaa. Hän voi erottaa lihasta ainoastaan valkuaista, mutta muut kudokset jäävät vatsaan pahenemaan ja tuottavat lukemattomia tauteja. Jos liha olisi oikea ravintoaine, voisi ihminen sillä elää ainakin jonkin aikaa. Mutta valkoisen rodun ihmisistä ei voi kukaan yksinomaan lihalla elää kauempaa kuin kolme neljä viikkoa, sitten seuraa kuolema.

Vanhassa Meksikossa oli tapana panna kuolemantuomio täytäntöön siten, että tuomitulle annettiin jonkin aikaa ainoastaan vasikanlihaa ja viiniä.

Mutta ihminen voi kauemmin elää ilman ruokaa kuin syömällä lihaa. Tämän ovat todistaneet Mestari Jeesus, Mooses ym. ja nykyaikana Amerikassa tri Tanner, joka kaksi kertaa mitä tarkimman virallisen valvonnan alaisena paastosi 40 päivää.

Lihansyönnin vahingollisuus voidaan huomata monista seikoista, joita tässä ei ole tilaisuus lähemmin kosketella. Se, joka katsoo avoimin silmin, huomaa, että kyvykkäät henkisen työn tekijät ja henkisesti edistyneet ihmiset tuntevat vaistomaisesti vastenmielisyyttä lihaa kohtaan ja että lihansyöjät eivät osoita kestävyyttä ja työkykyä. Valkoinen rotu on nyt tullut siihen vaiheeseen, ettei se enää siedä samanlaista ravintoa kuin sen esi-isät raakalaisroduissa. Se, joka tahtoo seurata kehityksen lakia, ei voi syödä kuolleita eläimiä.

II

Edellä osoitettiin, että jos tahdomme noudattaa luonnonlakeja, on ruokajärjestelmästä poistettava liha. Monet kysyvät: millä liha on paras korvata? Ei tarvita mitään "korvausta". Jos vain jätetään liha pois ja muuten jatketaan totuttua syömätapaa, niin jo siten voidaan huomata, että terveys tulee paremmaksi, koska liha ei ole mikään ravinto ihmistä varten vaan kiihotusaine. Mutta me emme tahdo ainoastaan "pysyä elossa" vaan tarjota ruumiille parhainta ja täydellisintä ravintoa, ja sen tähden meidän on tunnettava ravinnon periaatteet.

Valkoisen rodun johtajat, muinaiset viisaat, loivat tätä rotua varten tarkoituksella, itsetietoisella älyllään tuotteen, joka vastasi rodun kehitysastetta ja sisälsi kaikki ravintoaineet, jotka edistivät sen kehittymistä, ja tämä tuote oli vehnä. Se sisältää kaikki ravinnon tarpeelliset ainekset oikeassa keskinäisessä suhteessaan: hiilihydraatteja lihaksia varten, fosfaatteja hermostoa ja valkuaista aivoja varten. Vehnä ei ole luonnontuote sanan tavallisessa merkityksessä, sillä se ei esiinny missään viljelemättömänä, ja jollei sitä viljeltäisi, niin se katoaisi pois. Mutta se on inhimillisen älyn tuote, ja sen tulee antaa valkoiselle rodulle ravinnon täydellinen perusta. Vanhat viisaat tunsivat hyvin ne lait, joiden pohjalta voidaan puutarhaviljelyä käyttämällä luoda uusia lajeja ristisiitoksen ja hoidon avulla. Tällä tavoin he ovat monen muun kasvin ohella luoneet vehnän, sen mestarituotteen, joka vuosituhansien aikana on osoittautunut "elämän leiväksi" ja jota vanhat kansat kutsuivat "taivaasta tulleeksi leiväksi, mannaksi". Sen tähden kaikki muinaisuuden lainsäätäjät tekivät vehnänviljelyksen pyhäksi työksi, sekä idässä että lännessä mutta varsinkin vanhojen kreikkalaisten keskuudessa.

Tarkalta tutkijalta ei voi jäädä huomaamatta, kuinka kaikissa valkoisen rodun asuttamissa maissa, missä tämä ravinnon perusta on hävinnyt tietoisuudesta ja vehnä kadonnut muiden viljalajien, kuten rukiin, kauran jne. tieltä tai missä vehnän ravintoarvo on jauhamalla tai väärällä valmistuksella alennettu – siellä on myös tapahtunut näiden kansojen heikentyminen. Puolestaan siellä, missä puhdas vehnä on ollut ravinnon perustana, on kansassa säilynyt aistimien tarkkuus ja luonnollinen ihmisäly.

On kiinnostavaa seurata sivistystämme ja sen edistystä, mutta valkoisen "hienostetun" vehnäjauhon valmistaminen ei ole mikään edistys vaan surkuteltava taka-askel yleisessä terveydentilassa. Valkoinen vehnäjauho sisältää enimmäkseen tärkkelystä, eikä siinä ole enempään ravintoarvoa kuin oljessa, koska parhaat ainesosat, fosfaatit ja valkuaisaine, on poistettu ja käytetty eläinten ravinnoksi. Eläimet kasvavat siitä mainiosti. Karjaa kyllä osataan kasvattaa, mutta terveiden ihmisten kasvattaminen on meidän valistuneella ajallamme tuntemattomampaa.

Vehnä on arvokkain vilja, jolle ei mikään muu vedä vertoja. Ruis on arvoltaan toinen, mutta siinä ei ole tarpeeksi fosfaatteja. Sitten tulee ohra, joka taas sisältää liian vähän tärkkelystä. Kaura ei ole luotu ihmistä vaan hevosta varten. Me emme kiellä sitä, että kauralla voidaan saada hyvät lihakset ja täyteläiset ruumiinmuodot, mutta tämä tapahtuu hermoston kustannuksella. Kaura synnyttää kuumuutta ja vaikuttaa täten Iamaannuttavasti hermoihin. Sen haju vaikuttaa virkistävästi, kun sitä käytetään silloin tällöin talvella ja kylmissä maissa. Mutta monet kauravalmisteet ovat varsinkin lasten kohdalla saaneet aikaan epätasapainoa.

Maissi on niin ikään kuumentavaa, eikä sovi säännölliseksi ravinnoksi valkoiselle rodulle; se kuuluu tummaihoisille, intiaaneille ja muutamille eläinlajeille. Pienemmissä määrin sitä voidaan hyvällä menestyksellä käyttää muiden viljalajien yhteydessä.

Vaikka useissa sairauksissa, varsinkin suolikivuissa, riisi on hyväksi ja sopii kesällä myös terveille, niin se ei voi olla ravintomme perustuksena. Se kuuluu keltaiselle ja mustalle rodulle. Intiassa elävien arjalaisten turmeltuminen riippuu etupäässä siitä seikasta, että riisi on heidän keskuudessaan tullut paljolti vehnän sijalle.

Vehnä on niin erinomaisen ravitsevaa, että ihminen tarvitsee ainoastaan pienen määrän sitä pysyäkseen terveenä, voimakkaana ja työkykyisenä. Me emme voi kannattaa yleisesti tunnettuja ravintoluetteloja, koska käytäntö puhuu niiden teorioita vastaan. Meidän käsityksemme perustuvat ikivanhaan käytännön kokemukseen, ja kaikkina aikoina on tarjoutunut todistuksia niiden paikkansa pitävyydestä. Kovaa työtä tekevä henkilö tulee toimeen 200 grammalla vehnää ynnä 250 grammalla hedelmiä ja 60 grammalla rasvaa (öljyä tai voita) päivittäin ja nauttii silloin elämästä enemmän kuin se, joka syö suurempia määriä. Tehdessään kevyttä työtä, tarvitsee ihminen ainoastaan 125 g vehnää, 30 g rasvaa ja 300 g hedelmiä. Ne, jotka eivät tee ollenkaan ruumiillista työtä, voivat tyytyä 60 grammaan vehnää, sitä vastoin hedelmien määrä on korotettava 350 grammaan, mutta he eivät tarvitse lainkaan öljyä, jos he tahtovat pitää ajatukset selkeinä ja älyllisen toimintansa mahdollisimman tehokkaana. Työkyvyn salaisuus on siinä, että tunnetaan elämän säästäväisyyden lait. Jos kansan johtajat tunnustaisivat tämän taloustieteen ja opettaisivat sitä käytännössä, niin ei olisi ratkaisuja vaativia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mitä hyötyä on kaikista teorioista ja tiedoista, jollei tunneta ja noudateta jokapäiväisen elämän yksinkertaisimpia lakeja? Ravinto tulee tällä tavoin halvemmaksi kuin noudattamalla nykyistä syömätapaa. Jokainen voi itse laskea hinnat paikallisten olojen mukaan.

Jotta jokaisella olisi mahdollisuus valmistaa itselleen (sihtaamattomasta) täysivehnästä erittäin ravitseva ja hyvänmakuinen leipä, annamme seuraavan ohjeen itämaisen vehnäleivän leipomiselle. Hankkikaa parasta ja puhtainta vehnää. Hajuton tai pahalta haiseva vehnä ei koskaan tuota tyydyttäviä tuloksia. Viljan maun säilyttämiseksi pitää vilja jauhaa aina vähän ennen leipomista, sillä sen haju on hyvin nopeasti haihtuva. Hankittakoon käsimylly ja jauhettakoon vehnä ennen leipomista. Jauhojen pitää olla puoliksi karkeita, sillä jos ne ovat liian hienoja, leivästä tulee liian kiinteätä. Ottakaa puoli litraa haaleata vettä, ruokalusikallinen suolaa, kaksi ruokalusikallista sokeria ja kaksi ruokalusikallista öljyä (tai voita) ja sekoittakaa. Sitten lisätkää jauhoja, niin että syntyy paksu taikina, jota pitää vielä sekoittaa lusikalla nopeasti ja perinpohjaisesti. Sitten peitetään astia liinalla ja annetaan seisoa viileässä paikassa kolmesta kuuteen tuntiin vuodenajasta riippuen. Jos leivotaan varhain aamulla, voidaan taikina valmistaa edellisenä iltana, mutta silloin pitää se säilyttää yli yön kylmässä paikassa, ettei se happane. Jauhojen karkeammat osaset paisuvat näin menettelemällä, ja ne tekevät leivän keveäksi ja huokoiseksi. Ennen leipomista taikinaa täytyy huolellisesti sekoittaa noin puolisen tuntia, kunnes se tulee kumimaiseksi. Sekoittamisen aikana lisättäköön vähän väliä vehnäjauhoja (tavallisia sihdattuja), kunnes taikina alkaa tulla lujaksi. Pantakoon se sitten hyvin voideltuun ja kannella varustettuun pannuun, joka saa olla korkeintaan kolmasosaltaan täynnä, koska taikina nousee vielä paistuessa. Pannu pistetään uuniin, joka ei saa olla liian kuuma, ja annetaan seisoa neljä tuntia. Kolmeen tuntiin sitä ei pidä liikuttaa. Paistumisen auttamiseksi voidaan uunin nurkkaan panna pieni vesiastia. Kun leipä on valmiiksi paistunut, se pannaan pariksi minuutiksi märkään liinaan, niin että siihen syntyy hieno kuori, tai se voidellaan pensselillä, ensin vedellä ja sitten munavalkuaisella. Kun se on jäähtynyt, se kääritään vahapaperiin ja säilytetään saviruukussa, joka on paperilla peitetty. Näin se säilyy 8–10 päivää. Tämä leipä on erittäin hyvänmakuista ja helposti sulavaa.

Tyydyttävien tulosten saavuttamiseksi on sangen tärkeätä, että kaikkia yksityiskohtia noudatetaan: että vehnä valitaan huolellisesti, että suolan ja sokerin suhde on oikea (sokeria kaksinkerroin), että jauhoja lisätään taikinaa sotkiessa ja että leipominen kestää neljä tuntia. Viimeinen on erittäin tärkeä, jotta tärkkelys kokonaan ehtii muuttua dekstriiniksi. Muuten se aina synnyttää käymistä. Hiivaa ei pidä käyttää, jos tahdomme säilyä siltä sairaudelta, käymiseltä.

Seuraavaksi tarkastelemme tätä ravintojärjestyksen tärkeintä asiaa:

Käyminen ja sen välttäminen

Jos oikein tahdomme ratkaista elämänkysymyksiä, pitää meillä aina olla mielessä ihmisen tarkoitus. Tämä sääntö kuuluu myös ravintotieteeseen. Ihmisen kehitys on tullut sellaiseen vaiheeseen, jolloin kaikki voimat on suunnattava hermoston ja aivojen kehittämiseen. Tämä tarkoitus on Mazdaznan järjestelmällä aina silmiensä edessä, ja sitä varten täytyy välttää käymistä kokonaan. Tässä suhteessa pidämme yhtä vanhojen viisaiden, Zarathustran, Jeesuksen ja Pythagoraan oppien kanssa, emmekä voi myöntyä uudenaikaiseen käsitykseen, että ruuansulatus riippuu käymisestä. Jokainen voi siitä itse tulla vakuuttuneeksi, jos hän seuraa uskollisesti neuvojamme. Se, joka kärsii käymisestä, kaasuista, hapoista vatsassa, menettelee väärin ruokansa kokoonpanossa eikä tunne vatsan ja suoliston kemiallisia prosesseja. Me emme ainoastaan opeta, että käyminen kokonaan voidaan välttää, vaan vieläpä ettei mitään sellaista ensinkään saa syntyä, jos tahdomme nousta korkeimmalle asteelle. Jokainen aivotyön tekijä tietää, että aivojen yksilöllinen, omintakeinen puoli on niin kauan lamaannuksissa kuin vatsassa ja suolistossa vallitsee käyminen ja että siinä tilassa henkinen toiminta alentuu pelkästään koneelliseksi ja käy usein kokonaan mahdottomaksi, jolloin esiintyy myös päänsärkyä ja yleistä pahoinvointia. Sen, joka tahtoo elää aikansa mukana ja säilyttää aina päänsä kirkkaana, täytyy välttää käymisen syntymistä. Aivotoiminta on suoranaisessa yhteydessä ruumiin elimien kanssa. Jokainen elin vaikuttaa määrättyyn aivo-osaan. Kun se kärsii ja sen toiminta on estetty, ovat vastaavat aivotoiminnat häirittyinä, eivätkä ajatukset voi niissä vapaasti ilmaantua. Ajatuksen vapaus pysyy niin kauan häirittynä, kunnes asianomainen elin on taas täysin voittanut takaisin toimintakykynsä. Aivojen älyllinen toiminta – kuten keskitys, yksilöllinen ajattelu, arvostelu ja päättäväinen toiminta – on suoranaisesti tekemisissä vatsan kanssa ja kadottaa luonnollisen työkykynsä, mikäli vatsan toiminta on epäsäännöllistä.

Sen vuoksi me vältämme hiivaa leivässä ja kaikissa ruuissa ja muutakin, joka voi synnyttää käymistä, sekä sellaisia ravintoaineita, joita vatsamme ei kärsi ja jotka eivät siinä sula, kuten esimerkiksi raa'at tärkkelysjauhot. Viljan tärkkelys ei raakana sula vatsassamme vaan joutuu käymistilaan. Tieteemme kyllä tuntee tämän, mutta käytännössä ei ota sitä huomioon.

Sen, joka tekee huomioita, näkee piankin, että raaka tärkkelys synnyttää aina pöhötystä eikä enää vastaa ihmisvatsan kehityskantaa. Löytyy tosin ihmisiä, jotka kestävät kaiken ja jotka kerskailevat päässeensä terveyden korkeimmalle asteelle, koska heidän vatsansa ottaa vastaan kaikkia aineita ilman poikkeusta, mutta jos sellaisia henkilöitä tarkastellaan lähemmin, huomataankin pian, etteivät heidän henkinen luomiskykynsä ja itsenäisyytensä ole kovinkaan suuria. Heillä saattaa olla pulleat jäsenet ja paksut lihakset, mutta he eivät kulje kehityksen tietä. Ei ole mikään kunnia kuulua tähän luokkaan. Mitä tarkemmin aistimet toimivat, mitä herkkätuntoisemmat hermot ovat ja mitä enemmän ihmisen vastuunalaisen asemansa vuoksi täytyy panna huomiota pään selvyyteen, sitä huolellisempi täytyy hänen olla ravintoaineiden valinnassa ja kokoonpanossa. Tämä tosiasia saa vahvistusta monissa ihmisissä. Raakaa tärkkelystä, so. sellaista, joka ei ole tarpeeksi muuttunut dekstriiniksi, he välttävät ruuassaan. Mazdaznan ravintojärjestelmä perustuu myös siihen, että kartetaan seuraavia ravintoaineita:

1. Lihaa ja pilaantumistilassa olevia aineita;
2. Ruokia, jotka saavat aikaan kokoonpanonsa tai valmistuksensa takia käymistä;
3. Raakaa tärkkelystä.

Se, joka noudattaa tätä järjestelmää huolellisesti, tulee piankin hämmästymään, miten hänen yleinen terveydentilansa on kohonnut ja hänen ruumiillinen ja henkinen työkykynsä kasvanut.

Käyminen on suurin este aivojen ja hermoston kehitykselle. Se on syynä lukemattomiin tauteihin, hermosairauksiin, sisäiseen kuumeeseen, kylmettymisiin, veren kerääntymiseen päähän, vaikeaan ulostukseen, työkyvyttömyyteen, pääkipuun, ärtyisyyteen, hermostukseen, tyytymättömyyteen, riidanhaluun jne. Käyminen on vatsan ja koko hermoston epäsointua. Vastakkaisten ainesten taistelu vatsassa on epäsointua, käymistä, joka vaikuttaa vastaavalla tavalla aivoihin. Se, joka tahtoo voittaa tämän epäsoinnun ja tyytymättömyyden itseensä, täytyy ennen kaikkea välttää käymistilaa vatsassaan. Käymisellä tarkoitan tässä yhä alkoholillista ja hapollista käymistä. Ravinnon kemiallinen muuttuminen on tosin myös jonkinlaista käymistä, mutta sillä ei ole mitään yhteistä edellisen kanssa, vaan se on aivan luonnollinen ja ei ole haitallista.

Kaikki, jotka eivät ota huomioon kolmea yllä olevaa kohtaa, kärsivät ehdottomasti käymisestä, mutta useimmat eivät itse mitään tiedä tästä tilasta, koska he eivät älyä sen tavallisia ilmauksia, röyhtäilyä ja pöhöttymistä. Ne tapaukset ovat pahimmat, jolloin käymisestä syntyneet kaasut eivät johdu pois ylöspäin eivätkä alaspäin vaan menevät suorastaan vereen. Siten vereen syntyy jännitystä, itsepäisyyttä, ennakkoluuloisuutta. Niin kuin kaikki kaasut pyrkivät ylöspäin, niin nämäkin pyrkivät päähän ja vaikuttavat painostavasti aivoihin. Tässä tilassa ihminen kadottaa yksilöllisyytensä ja tulee kaikenlaisten vaikutusten, ympäristön ja muiden ajatusten orjaksi. Hän on sidottu, hypnotisoitu. Yksilöllinen ihminen ei koskaan salli hetkeksikään tulla hypnotisoiduksi vaan pitää hengen vapautta ja pään selvyyttä kaikkea muuta korkeampana. Ihmisen täytyy olla vapaa.

Käymisen kautta sitä paitsi ruumiissa syntyy kaikenlaisia myrkkyjä, kuten arsenikkia, alkoholia, etikkaa, virtsahappoa ym., jotka kaikki ovat haitallisia ihmisen kehitykselle. Niiden vaikutus on tässä muodossa paljon vahvempi ja vahingollisempi kuin jos niitä suorastaan nautitaan. Alkoholin syntyminen ruuansulatuselimistössä käymisen kautta on usein niin suurta, että monet nauttivat tällä tavoin yhtä paljon alkoholia kuin kohtuulliset ryypiskelijät ja tekevät itsensä eläviksi viinapanimoiksi. Tämä tulee yhtä hyvin himoksi kuin tavanmukainen juominen. Me näemme, että alkoholin nauttiminen käymisen kautta on tullut useimmilla "raittiilla" ihmisillä himoksi, jota vastaan on yhtä vaikea taistella kuin juomista vastaan. Hiivan ja happaman leivän jne. välttäminen on heille yhtä vaikea kuin juomarille raittius.

Väkijuomien vastustaminen tulee alkaa juuresta, jotta se tuottaisi menestystä. Periaatteessa olemme samaa mieltä raittiusliikkeen kanssa mutta emme keinojen valinnassa. Käyminen on alkoholimyrkytyksen ensimmäinen alkusyy. Niin kauan kuin tätä ei poisteta, ei juomistakaan voida poistaa. Se, joka opettaa raittiutta, olkoon itsekin raitis. Kuljeksivalla panimolla ei ole oikeus saarnata raittiutta. Opettakaa ihmisille, mitä käyminen on ja mitkä ovat sen seuraukset, niin niiltä myös katoaa halu väkeviin. Niin kauan kuin tämä ei tapahdu, on raittiuden etu vain näennäinen. Amerikan Yhdysvalloissa alkoi raittiusliike lähes sata vuotta sitten ja on saanut kannattajia suhteellisesti enemmän kuin missään muussa maassa, mutta toiselta puolen Amerikassa on enemmän panimoita ja viinatehtaita ja suurempi alkoholinkulutus henkeä kohti kuin missään muussa valtiossa. Tarttukaa pahaan kiinni sen juuresta! Oppikaa noudattamaan kohtuutta ja raittiutta syömisessäkin ja pitäkää veri puhtaana käymisen aineksista, silloin tulette hämmästymään siitä, kuinka alkoholin käyttö vähenee valtakunnassa. Kohtuuttomuus ja tietämättömyys syömisessä saa aikaan kohtuuttomuutta juomisessa. Käyminen on ruumiin tahraamista. Vanhat zoroasterilaiset pitivät puhtautta korkeimpana hyvänä. Heidän mielilauseensa oli: "Puhtaus on korkein hyvä, Ashem Vohu", sydämen puhtaus, veren puhtaus. "Ei se, mikä suusta menee sisälle vaan miten se menee ulos, saastuttaa ihmisen", sanoi Zoroaster.

Käymisen välttämiseksi on otettava huomioon seuraavat seikat:

1. Perinpohjainen pureskelu ja keskittyminen syödessä.
2. Kohtuullisuus.
3. Ruokien oikea kokoonpano ja valinta.
4. Sulamattomien aineiden välttäminen.
5. Lihan ja pilaantuneiden ainesten sekä hiivan välttäminen.
6. Antiseptisesti vaikuttavien ravintoaineiden käyttäminen.
7. Vatsan ja suoliston puhtaana pito.

Ensimmäisestä kohdasta olemme jo puhuneet. Mutta vaikka perinpohjainen pureskelu on erityisen tärkeä, on kuitenkin erehdys luulla, että siinä on oikean ruuansulatuksen salaisuus, niin kuin nykyään moniaalla opetetaan. Käymisen syyt ovat monet, ja ne kaikki täytyy ottaa huomioon, jos tahdomme päästä siitä voitolle. Yksipuolisuus tuottaa aina vahinkoa.

Kohtuus on yhtä tärkeä. Ei pidä koskaan syödä enemmän kuin on välttämätöntä todellisen nälän tyydyttämiseksi. Emme saa koskaan antaa ruokahalun sairaalloisen tunteen pettää itseämme ja saattaa unohtamaan vatsan mahdollisuudet. Nälän tunne sanoo aina selvästi, milloin vatsa on kylläinen, mutta ei ruokahalu. Sitä, mikä on liikaa, eivät vatsanesteet voi sulattaa, se pysyy sulamattomana ja happanee. Pitää ottaa säännöksi, ettei koskaan syö enemmän kuin kolme erilaista ruokaa samalla aterialla, yhtä pääruokaa ja kaksi sivuruokaa, kuten esimerkiksi leipää kahdenlaisten hedelmien tai munia kahdenlaisten vihanneksien kanssa. Se, mikä on siitä yli, on pahaa. Liian monet ruokalajit samalla kerralla tuottavat ehdottomasti käymistä, vaikka muuten noudatettaisiinkin tarkasti näitä sääntöjä.

III

RUOKALAJIEN KOKOONPANO JA VALINTA

Tahdomme erityisesti tähän asiaan kiinnittää huomiota, koska tässä suhteessa vallitsee yleisesti tietämättömyyttä. Ravinto-oppi on tiede, joka on opittava perusteellisesti, jos tahdomme pysyä terveinä ja näyttää sairaille tietä terveyteen. Ilman tätä tietoa ei kukaan parantaja voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Pitää tietää, ettei ruuansulatus ole ainoastaan kemiallinen vaan myös henkinen prosessi. Molemmissa suhteissa on yleinen käsitteiden sekoitus, josta kukaan ei löydä tietä. Mitä tulee eri ravintoaineiden kemialliseen vaikutukseen, ollaan vielä yleensä kokeilun kannalla ja henkisistä prosesseista ei tiedetä mitään.

Kaikilla asioilla poikkeuksetta on kaksi puolta, aineellinen ja henkinen. Ilman jälkimmäistä ei olisi elämää, ei olemassaoloa, ei luomista. Se, joka näkee kaikessa vain ainetta eikä tunnusta henkisiä vaikutuksia, ei koskaan voi saada selkoa luonnon salaisuuksista. Ainoastaan tuntemalla hengen ja elämän kaikissa kappaleissa voimme tajuta ja käsittää luonnon toiminnan. Tämä totuus koskee myös ruuansulatusta.

On otettava huomioon, että jokaisella ravintoaineella on määrätty sille ominainen henki, tahto, äly, ja että tämä tulee esille sen suhteessa muihin ravintoaineisiin ja ruuansulatuselimiin. On sellaisia luonnon tuotteita, jotka vetävät toisiaan puoleensa, täydentävät toisiaan ja vaikuttavat sopusuhtaisesti yhdessä ollessaan. On toisia, jotka sysäävät toisiaan luotaan ja vaikuttavat ristiriitaisesti, taas toisia, jotka liian suuren yhtäläisyytensä takia eivät vedä toisiaan puoleensa eivätkä sysää Iuotaan eivätkä sen takia täydennä eivätkä suvaitse toisiaan. Ravintoaineet säilyttävät henkensä niin kauan kuin ne ovat tuoreita ja ilman mädäntymistä. Varovainen keittäminen ei myöskään hävitä sitä. Vielä on otettava huomioon, että ihmisruumis on koostumus järkiolentoja, sillä jokaisella solulla ja elimellä on oma älynsä ja oma tahtonsa, joka ilmenee tietyllä tavalla. Vatsa antaa usein tahtonsa näyttäytyä ihmiselle itselleen hyvin vastenmielisellä tavalla.

Kun nyt pidämme silmällä kaikkia näitä seikkoja ruuansulatuksessa, niin näemme, että ateriassa on työssä kaikenlaisia älynkeskuksia, jotka kaikki tahtovat saattaa tahtonsa ilmi. Mitä enemmän niitä tulee yhteen ja mitä suurempi on niiden erilaisuus, sitä suurempi on ristiriita, käyminen. Mutta ristiriita on hävitystä. Sopusointu on kaikkien menestyvien luomusten peruslaki. Ihmisen täytyy ennen kaikkea ymmärtää, että myös ruuansulatus on luomistyö ja tapahtuu sopusuhtaisesti ja että hän hallitsee ja pitää järjestyksessä kaikkia näitä erilaisia taipumuksia noudattaen niiden ominaisuuksia, jos hän tahtoo saavuttaa suurimmassa määrin terveyttä ja työkykyä. Vatsasta alkaa valta itsensä yli. Se, joka ei tätä ymmärrä, ei koskaan pääse kaikkien ristiriitaisten himojen herraksi, sillä himot juuri ovat "liha, joka sotii henkeä vastaan".

Ainoastaan silloin kun vatsan järki otetaan lukuun, se voidaan saattaa järjestykseen ja pitää ohjissa. Jos sitä vastaan taistellaan vailla järkeä, syntyy epäjärjestystä, joka ilmenee käymisenä. Ruokia ja vatsaa pitää kohdella niiden luonteen mukaisesti. Eri ruokien pitää toimia vatsassa sopusointuisesti, niiden tulee täydentää toisiaan, eivätkä ne saa olla toisiaan poissysääviä eivätkä liiaksi samanlaisia. Edellisessä tapauksessa ruokien henget taistelevat keskenään ja synnyttävät käymistä, jälkimäisessä tapauksessa vatsa omien taipumustensa mukaan antaa muutamille ruuille etusijan ja lyö muut laimin. Laiminlyödyt, so. sulamattomat ruuat aikaansaavat käymistä: niinpä kahdenlainen tärkkelys tai kahdenlainen valkuainen eivät siedä toisiaan. Kun samalla aterialla syödään riisiä ja perunoita, joissa molemmissa on runsaasti tärkkelystä, niin vatsa kääntää huomionsa joko riisiin tai perunoihin (riippuen eri yksilöistä), ja toinen niistä sulaa helposti, mutta toinen jää sulamatta ja alkaa käydä. Samasta syystä munat ja juusto eivät siedä toisiaan eikä maito ja munat, koska molemmat sisältävät runsaasti valkuaista. Sitä vastoin sellaiset ruuat, jotka täydentävät toisiaan, vaikuttavat sopusuhtaisesti, kuten esim. perunat maidon kanssa tai riisi juuston kanssa tai vilja-aineet ja hedelmät yhdessä. Sellaiset yhdistelmät ovat aina helposti sulavia ja yhteensopivia. Ruokien sulamisen salaisuus riippuu oikean kokoonpanon tuntemisesta ja siitä, että ruuat saatetaan täydentämään toisiaan. Täydellisen kokoonpanon ohjeena on vehnä, jossa on tärkkelyksen, valkuaisen ja fosfaattien oikea keskinäinen suhde. Tämä ohje on parempi kuin ne luettelot, jotka sepitetään älyniekkojen mielikuvituksen mukaan. Jos tahdotaan tehdä ateria helposti sulavaksi ja saada suurinta hyötyä vähistä määristä, on pidettävä silmällä oikeata kokoonpanoa, niin kuin se esiintyy vehnässä. Siihen on vain vielä lisättävä muutamia aineita, hedelmiä, vihanneksia ja rasvaa. Yksityiskohdista lähemmin edempänä.

Ristiriitaiset aineet siis yhdessä ollessaan aikaansaavat käymistä, kuten esim. sokeri suolan kanssa tai hapot kivennäisten kanssa tai hedelmät vihanneksien kanssa. Jokainen on voinut "kuohupulverista"* huomata, että hapot ja kivennäisaineet eivät siedä toisiaan. Sama kemiallinen prosessi tapahtuu vatsassa, kun siinä tulee yhteen vastakkaisia prinsiippejä. Tämä on epäsointua, käymistä. Kivennäisaineiden ja suolojen prinsiippi esiintyy vihanneksissa ja taas happojen ja sokerin prinsiippi hedelmissä. Jos vihanneksia ja hedelmiä nautitaan samalla aterialla, aikaansaavat ne ehdottomasti käymistä. Salaatin tai muiden vihanneksien valmistaminen sokerin keralla merkitsee, ettei ensinkään tunneta vatsan toimintaa ja että puuttuu luonnollinen, turmeltumaton maku.


* "Kuohupulveri" on karbonaatista, viinihaposta ym. tehty pulveri, joka tullessaan veden yhteyteen kuohahtaa ja synnyttää hiilihappoa. – Suom. huom.


Nykyään on vallalla omituinen käsitys luonnollisuudesta. Luullaan, että on luonnollista pistää kaikenlaisia aineita sekaisin ja sullotaan ajattelemattomasti vatsaan, ja kuvitellaan, että voidaan elää sopusoinnussa luonnon kanssa, vaikka vatsassa on täydellinen sekasorto. Onko se muka luonnollista, että loukataan luonnon yksinkertaisimpia sääntöjä, joiden totuudesta lapsikin voi päästä selville kuohupulveria tarkkailemalla? Luonnollisuus on samaa kuin luonnonlakien tunteminen ja niiden huomioonottaminen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Luonto valvoo tarkasti, että sen lakeja noudatetaan, se vaatii huomaavaisuutta, huomioonottamista ja avoimia silmiä. Sokeus ja piittaamattomuus saavat aina rangaistuksensa.

Niin kuin sanottu, sokeri ja suola yhdessä tai kivennäisaineet ja hapot, eli hedelmät ja vihannekset yhdessä aikaansaavat aina käymistä. Kun vehnäleivän valmistamisessa olemme suositelleet suolan ja sokerin sekoittamista määrätyssä suhteessa (1:2), se on poikkeus, joka ei loukkaa luonnon perusperiaatteita. Me saamme tällä sekoituksella aikaan ohimenevän käymisen leipoessa, jotta leipä nousisi ja tulisi kevyeksi. Neljä tuntia kestävän paistumisen ja sokerin ja suolan oikean keskinäisen suhteen avulla tulevat ristiriitaiset ainekset täydelleen tasoitetuiksi eivätkä voi enää vatsassa tuottaa vahingollisia seurauksia. Jos kuitenkin sokerin määrä on suurempi, ei synny täydellistä tasoitusta vaan käyminen, koska sokeri ei siedä tärkkelystä ja vilja-aineita.

Hyvä aterian kokoonpano on:

1) Leipä tai muut viljavalmisteet, hedelmät tai pähkinät.
2) Leipä, vihannekset, salaatti öljyn tai muun rasvan kanssa.
3) Maito, perunat ja muut vihannekset, kuten sipulit tai kaalit.
4) Riisi, juusto joko vihannesten tai hedelmien kanssa.
5) Munaruuat (ilman sokeria) salaatin ja leivän kanssa.

Kaikki viljatuotteet sopivat yhteen munien, maitotuotteiden, pähkinöiden, hedelmien tai vihannesten vaan ei sokerin kanssa.

Pähkinät sopivat kaikkien ruokien kanssa, mutta niitä pitää syödä säästäväisesti eikä säännöllisesti.

Kaikki vihannekset sopivat viljojen, munien, maitotuotteiden ja pähkinöiden kanssa. Hedelmiä täydentävät vilja-aineet, pähkinöitä ja muutamia maidontuotteita ei pitäisi koskaan syödä yksin vaan aina yhdessä vilja-aineiden kanssa.

Sokeri maidontuotteiden, munien tai vihannesten kanssa saa poikkeuksetta aikaan käymistä. Se on käymisen suurimpia synnyttäjiä. Jos tahdotaan olla aivan huoleti, sopii ruuassa kokonaan välttää sokeria. Jonkin aikaa aterian jälkeen on sokerilla vastakkainen, käymistä estävä vaikutus.

Vesi ei myöskään sovi yhteen tuoreiden hedelmien ja vihannesten kanssa.

Makeat hedelmät ja hunaja vaativat täydennyksekseen happamia hedelmiä. Hunajalla on paras vaikutus, jos sen nauttimisen jälkeen juodaan sitruunamehua.

Maito- ja munatuotteet eivät siedä toisiaan. Niinpä maidon ja juuston yhdistyminen tai munien ja maidon yhdistyminen aikaansaa käymistä. Tästä säännöstä tekee poikkeuksen kerma ja munankeltuainen.

Puhuessamme edempänä eri ravintoaineista mainitsemme yksityiskohtia niiden kokoonpanosta. Mutta jos vain seurataan näitä yleisiä sääntöjä, huomataan pian suuri ero käsityksissä. Siitä seurauksena on suurempi työkyky, iloisuus, parempi ruuansulatus ja levollisuus.

Ruokien oikea kokoonpano on tiede, jota nykyään lyödään täydellisesti laimin, mutta jokaisen ajattelevan ihmisen tulisi perehtyä siihen, jos hän tahtoo elää ajan tasalla.

Kun ravinnon uudistajat ja kasvissyöjät alkavat panna täyden huomion tähän tieteeseen, niin kasvissyönti on tuleva yleiseksi niissä piireissä, missä vähänkin harrastetaan hengen ja ruumiin kehitystä. Se, joka panee tämän tieteen käytäntöön, katsoo pian taakseen entiseen elämäänsä, jolloin hänen ruuansulatuskanavansa ja koko ruumiinsa oli alituisessa käymistilassa, ja pitää sitä voitettuna kantana, johon palaamista on kaikin keinoin vältettävä.

Tällainen ravintojärjestelmä ei ole lihankidutusta vaan todellista iloa ja nautintoa. hengitys kulkee keveämmin, kun on poistunut tämä raskas taakka, käyminen, joka teki koko elämän tukalaksi ja happameksi. Taas tunnemme olevamme nuoria, elämä näkyy ruusunvärisenä ja rohkeasti astumme elämänkamppailuun.

IV

Vegetarianismi eli kasvissyönti on nykyaikana hyvin hajanaisessa tilassa. Se on kaikenmoisten liioittelujen temmellyskenttänä ja menettää siten paljon arvostaan. Nämä liioittelut johtuvat kasvisyöjien kiihotetusta hermotilasta, eivätkä siis puhu kasvissyönnin puolesta. Kaikki äärimmäisyydet johtavat yksipuolisuuteen, ahdasmielisyyteen ja kohtuuttomuuteen. Osoitettakoon ennen kaikkea, kuinka oikealla kasvissyönnillä saavutetaan tasapaino, kohtuullisuus ja lisääntynyt työkyky, niin se on nopeasti leviävä tervejärkisten ihmisten keskuuteen.

Useimpia kasvissyöjiä syytetään kohtuuttomuudesta. Todella he usein luulevat, että lihansyönnin jättäminen vaatii runsaamman kasviravinnon nauttimista. Tämä johtaa ylensyömiseen. Muutenkin kasvissyönnistä syntyy suurempi ruokahalu, koska ruuansulatus tapahtuu helpommin, ja tätä ruokahalua tyydytetään sitten niin innokkaasti, että joudutaan "ojasta allikkoon", sillä ruokahalu on tauti ja kaikkein pahimpia laatuaan. Unohdetaan näet, että kohtuullisuus on kasvisyöntiäkin tärkeämpi ja että kohtuullinen lihansyöjä on korkeammalla asteella kuin kohtuuton kasvissyöjä. Tämä kohtuuttomuus ynnä hedelmien ja vihannesten liiallinen käyttö sekä tietämättömyys ruokalajien oikeasta kokoonpanosta ja kemiallisesta vaikutuksesta tekee monen vegetariaanin ruumiin vaeltavaksi panimoksi ja synnyttää vatsassa enemmän kaasua kuin mitä syntyy kohtuullisesta sekaravinnon nauttimisesta. Seurauksena on ruuansulatuskanavan ja koko hermoston kiihtyminen.

Ne monet moitteet, joita tehdään kasvissyöjiä vastaan, lakkaisivat heti, jos asiaa ajettaisiin käytännöllisen kokemuksen kannalta. Niin kauan kuin opetetaan vain muuttuvia mielipiteitä ja arveluita, ei voi ihmetellä, että kasvissyönti ei saavuta kannatusta. Ihmiset tahtovat saada tarkkoja todistuksia.

Mitä tulee neljänteen kohtaan, sulamattomien ruokien välttämiseen, niin opetetaan monella taholla, että sulamattomat aineosat, kuten siemenet, kuoret, palot, kudokset jne. edistävät ruuansulatusta ja että on luonnon vaatimus syödä kaikki siinä muodossa kuin se luonnossa esiintyy. Mutta luonto opettaa toisin. Mitä korkeammalla tasolla eläimet ovat, sitä huolellisempia ovat ne arvottomien ainesten välttämisessä. Tarvitsee vain katsella apinoita huomataksemme, että ne heittävät pois kaiken, jota ne eivät täydellisesti voi hampaillaan hienontaa. Ja herkästi maistavat lapsetkin ovat tässä erityisen tarkkoja.

On selvä, että kuoret vatsassa estävät ruuansulatusta, koska ne kokoavat itseensä ruokanesteitä ja estävät niiden täydellistä sulamista, joten niistä syntyy ehdottomasti käymistä. Tästä syystä oli pythagoralaisilla kuivattujen pavunpalkojen nauttiminen kokonaan kielletty. Palkokasvien palot saavat varmuudella jokaisessa vatsassa – kaikkein terveimmässäkin – aikaan käymistä, vaikka olisikin noudatettu kaikkia muita sääntöjä. Meidän ei tarvitse mennä niin pitkälle kuin Pythagoras palkokasvien hylkäämisessä. Niistä voi syödä siemenet ilman palkoja, jolloin ne ovat helposti sulavia.

Appelsiinien kudokset, kaikkien pähkinöitten ja useimpien hedelmien kuoret ovat sulamattomia ja vaikuttavat samoin kuin pavun palot. Hedelmien siemenkodat täytyy sylkeä ulos, pähkinöiden kuoret poistetaan parhaiten siten, että ensin kaadetaan kiehuvaa vettä pähkinänsydämelle. Sääntönä on, että kaikki, mikä ei sula suussa, on poistettava.

Toinen vaarallinen seuraus sulamattomien aineitten nauttimisesta on limakalvon ja siis myös hermoston liiallinen kiihotus ja rasitus. Koko ruuansulatus riippuu hermojen toiminnasta, ja kaikki liiallinen ruuansulatuskanavassa synnyttää tarpeetonta hermojen toimintaa.

Hiivan ja muiden mädännystä ja käymistä synnyttävien aineiden käyttämisestä on jo ennen puhuttu. Meidän on vain lisättävä, että kaikki, mikä hiivan avulla valmistetaan, synnyttää käymistä. Leivän paistaminen ei voi hävittää hiivasieniä, edes korpuissa ne eivät täydellisesti häviä. Mitä tulee antiseptisiin eli käymistä estäviin aineisiin, mainitsemme ne ainoastaan täydellisyyden vuoksi. Väärinkäytösten välttämiseksi niiden käyttämistä täytyy lykätä siihen asti, että saadaan lähempiä tietoja niiden vaikutuksesta ja oikeasta käytöstä, ja tämä kuuluu oikeastaan jo lääketieteen alaan. Olkoon sivumennen tässä sanottu niistä pari sanaa. Niin kauan kuin emme ole täydellisesti käymisen herroja, meidän täytyy käyttää kaikenmoisia keinoja estääksemme sen vaikutusta. Käymissienien täyttämä ruumis ei voi toivoa pääsevänsä niistä vapaaksi yhtäkkiä. Sienet ovat tunkeutuneet ja syöpyneet kaikkialle vatsaan ja suolien seinämiin, varsinkin suolipoimuihin niin lujasti, että vaaditaan aikaa ja kärsivällisyyttä, kunnes ruumis on niistä täydellisesti vapautunut. Huolimatta ravintomääräysten tarkasta noudattamisesta voi alussa vielä syntyä käymistä. Sen tähden me käytämme apukeinoja, jotka edistävät tarkoitustamme, vaikkemme niitä käytä yleisesti vaan ainoastaan ajoittain.

Käymistä vastustavia ovat useimmat mausteet kuten kumina, anis, tilli, vanilja, pippuri, sinappi, inkivääri, kaneli, salvia, piparminttu, sahrami ym. Palanen inkivääriä pureskeltuna aterian jälkeen vaikuttaa hyvin. Samaa vaikuttaa valkosipuli eli kynsilaukka. Jos vatsa on hapan, auttaa usein palanen sokeria tai kaksi ruokalusikallista väkevää kahvia. Koska harvoin on saatavana oikein valmistettua kahvia, sen sijaan voi pureskella paahdettuja kahvipapuja ja muutaman minuutin kuluttua sylkeä ne ulos suusta.

Väitetään usein, että käyneet juomat aikaansaavat käymistä. Tämä on suuri erehdys. Täydellisesti käyneet juomat vaikuttavat päinvastoin antiseptisesti, koska niissä ei ole enää hiivasieniä. Ainoastaan sellaiset juomat, joiden käyminen on kesken, niin kuin vastavalmistettu olut tai viini, voivat synnyttää käymistä. Vähän alkoholia lääkkeeksi ruuan päälle vaikuttaa usein terveellisesti, mutta sellainen alkoholi, joka syntyy vatsassa ja suolistossa, on aina vahingollista ja myrkyllistä. Myöhemmin käsitellään lähemmin alkoholijuomia, kahvia ja teetä. Erinomainen aine ruuan jälkeen on puhdas sitruunamehu, johon on lisätty vahvasti suolaa ja joka nautitaan hitaasti.

Aikaa myöten kuitenkin kaikki nämä aineet tulevat tarpeettomiksi, kun ruumis on perin pohjin puhdistunut ja on noudatettu oikeata ravintotapaa. Poikkeustapauksissa niitä voi vielä silloinkin käyttää, kun asianhaarat pakottavat meitä rikkomaan sääntöjämme, kuten pidoissa tai matkoilla, sillä sellaisissa tapauksissa meidän ei pidä pyytää, että muut mukautuisivat meidän sääntöihimme. "Syökää, mitä eteenne asetetaan", sanoi mestari opetuslapsilleen, kun hän lähetti heidät matkaan. Kotonaan ollessaan olivat he tottuneet toimimaan salaisopin mukaan, mutta matkoilla piti heidän syödä mitä sattui saamaan. Mukautuvaisuus on mestarin tunnusmerkki. Ainoastaan lihan nauttiminen oli kielletty.

Seitsemäs kohta, vatsan ja suoliston puhtaanapito bakteereista on sangen tärkeä. Se kuuluu kuitenkin jo lääketieteeseen. Sen tähden me tässä voimme kosketella sitä ainoastaan, mikäli se koskettaa ravinto-oppia. Useimmilla ihmisillä on niin paljon vanhaa kasaantunutta törkyä suolissaan huolimatta tyhjennyksistä, etteivät he voisi kylliksi kummastella, jos he joskus panisivat toimeen perinpohjaisen puhdistuksen. Tämä törkykasautuma on juuri matojen ja bakteereiden tyyssija. Matojen poistamiseksi sopivat useimmat äsken mainitut mausteet ja sipulit, mutta usein tarvitaan vielä tehokkaampia keinoja, jotka kuuluvat lääketieteen alaan.

Zoroasterilaiset panivat bakteeritieteeseen erityistä huomiota. Se oli kehittynyt niin täydelliseksi, että he saattoivat tyydyttävästi ratkaista monta nykyaikaista polttavaa kysymystä sillä alalla. Kuinka bakteerit synnyttävät erilaisia tauteja, kuinka ne sikiävät ruumiissa ja sen ulkopuolella ja kuinka ne tunkeutuvat ruumiiseen, siitä antaa zoroasterilainen lääketiede arvokkaita tietoja, mutta tässä me koskettelemme ainoastaan ravinto-oppia. Tälläkin alalla poistaa meidän oppimme monta ennakkoluuloa ja taikauskoa.

Ravintoaineiden sterilisoiminen ja pastörointi so. bakteerien hävittäminen keittämisellä ym. oli viimeisenä neljänä vuosikymmenenä kaikkialla käytössä. Koko sivistynyttä maailmaa valtasi kiihko. Kuolema bakteereille! Maito, munat, liha, hedelmät, vihannekset, viini, olut, kaali jne. piti sterilisoida. Vaan miksi ei myös leipäkin? Missä oli johdonmukaisuus? Ei ollut minkäänlaista tietoa eri bakteereiden vaikutuksesta. Itse sana bakteeri riitti herättämään kauhua. Että bakteerit ovat tärkeänä tekijänä ihmisruumiissa ja että ne voivat tuottaa tauteja ja edistää terveyttä – se on vanha tieto, joka tavataan jo Mooseksella. Bakteereiden vaikutuksen voi ainoastaan tietämätön kieltää, mutta niin kauan kuin ei osata erottaa ihmiselle hyödylliset bakteerit vahingollisista, niin kauan tuottaa uudenaikainen bakteeritiede vain vahinkoa.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syventyä selittämään, kuinka bakteerit saavat aikaan erilaisia tauteja. Mainittakoon vaan, että zarathustralainen lääketiede perustuu mitä tarkimpaan puhtauteen sekä ihossa että ruumiin sisäelimissä, sillä vahingolliset bakteerit kehittyvät kaikkialla, missä on likaa. Ruumiissa syntyy siten tartunnan pesäpaikkoja. Useimmat taudit johtuvat tartunnasta. Jos ei puhdistettaisi ravintoaineita vaan ruumista bakteereista, niin tultaisiin totuutta lähemmäksi! Useissa ravintoaineissa löytyy hyödyllisiä bakteereita, jotka ovat ihmiselle mitä parhaimpia liittolaisia tauteja synnyttävien bakteereiden tuhoamiseksi. Maidossa, herassa ja varsinkin piimässä, hapankaalissa jne. löytyy tällaisia hyviä bakteereita, jos näitä aineita ei ole sterilisoitu eli keitetty.

Nämä maidon bakteerit aloittavat sodan pahoja bakteereita vastaan ja hävittävät ne, ja samalla ne avaavat hiussuonet vatsassa. Ruumiin hienoinen lämpiäminen sellaisten ruokien nauttimisen jälkeen on parhain todistus verenkierron lisääntymisestä. Se, joka tämän kerran on kokenut, ei enää nauti keitettyä maitoa, tai pastöroitua hapankaalia.

Sellaisten ruokien nauttimisessa on tietysti katsottava, että niiden käyminen on päättynyt, jotteivät ne enää tuota käymistä vatsassa, sillä näin tapahtuisi, jos käyminen olisi kesken. Maitoa esimerkiksi pitää juoda joko aivan tuoreena tai valmiiksi piimiytyneenä. Väliasteilla se vaikuttaa epäsuotuisasti, mikä voidaan huomata varsinkin rintalapsissa.

V

Kun nyt ryhdymme puhumaan yksityisten ravintoaineitten valmistuksesta ja käytännöstä, niin pidämme yhä silmällä niitä periaatteita, että käymistä on vältettävä ja ruuat valmistettavat niin, että niiden sulattamiseen käytetään niin vähän hermovoimaa kuin mahdollista. Viljaravinnon valmistamisesta on jo huomautettu, että nykyisellä kehityskannallamme ei käy laatuun syödä keittämätöntä tärkkelysjauhoa. Tärkkelysjauhojen täytyy muuttua dekstriiniksi. Sen tiesivät muinaiset voimakkaat germaanit hyvin: paahdettu vilja oli heidän pääravintonsa.

Eri viljalajien perinpohjainen dekstriiniksi muuttaminen on sen vuoksi tehtävä mitä suurimmalla huolellisuudella, ja siinä täytyy käyttää tulta apuna. On haaveilijoita, jotka pitävät tulenkäyttöä "luonnottomana" ja kieltävät sen. Tämä on totta eläimiin nähden, mutta ihmisten suhteen tulevat aivan toiset luonnonlait kysymykseen, jotka ovat yhtä luonnolliset kuin edelliset. Tulen käyttö on ihmiselle välttämättömyys, jotta hän loisi suurempia kehitysmahdollisuuksia itselleen. Tulta tarvitaan sekä ruokien valmistusta että huoneiden lämmitystä varten. Siksi pitivätkin muinaiskansat tulta jumalien lahjana. Tuli on myös osa luontoa, ja kun sitä käytämme, niin jäljittelemme luonnon toimintaa ja kohoudumme itse luojiksi. Tuli, kaasu, sähkö ovat kaikki eri muodossa samaa elementtiä, jota löytyy kaikkialla luonnossa ja jota ilman ei ole elämää. Tulen syntyminen tapahtuu samalla tavoin kuin valon syntyminen. Emme näe aurinkoa kappaleena vaan valona, ja valon syntyminen perustuu samoihin periaatteisiin kuin sähkön ja tulen syntyminen. Makrokosmoksen (maailmankaikkeuden) lait ovat tarkalleen samanlaiset kuin mikrokosmoksen (ihmisen). Ymmärtääksemme edellisiä täytyy meidän tarkasti tuntea jälkimmäisiä. Mutta astronomia ei nyt kuulu aiheeseemme. Niin kuin aurinko vaikuttaa maallisten olentojen kehittymiseen alemmasta asteesta korkeampaan, niin myös tekee tuli. Tulen kautta muutamme luonnon raakoina tarjoamat ravintoaineet siihen tilaan, että ne sopivat parhaiten hermostomme rakenteeseen ja ovat suotuisimmat meidän kehityksellemme. Ruokien keittäminen ei ole ainoastaan oikeutemme vaan velvollisuutemme. Aivojen kehitys ei voi saavuttaa korkeinta astettaan, ellei käytetä hyväksi kaikkia luonnonvoimia, joihin myös tuli on luettava.

Keittämättömällä ravinnolla on oikeutuksensa, kun otetaan huomioon vuodenajat, olosuhteet ja ilman lämpö. Kesällä se on hyvin suositeltava, mutta talvella se ei tuota hyviä tuloksia. Vieläpä muutamissa taudeissa kuten munuaisten ja virtsatiehyeen taudeissa sillä voi olla hyvä vaikutus. Mutta tämä ei ole riittävä syy asettamaan sitä säännöksi kaikille ihmisille. Ei pidä mitata kaikkia samalla mitalla vaan seurata yksilöllisiä taipumuksia, jottei jouduta yksipuolisuuksiin. Mikä on toiselle hyvää, voi olla toiselle myrkkyä. Väite, että keittämällä katoaa ravintoaineiden elonaines, ei pidä paikkaansa. Oikealla keittämisellä tehdään se päinvastoin helpommin sulavaksi.

Vahva ja keskeytymätön tuli tarvitaan vilja-aineitten keittämistä varten. Sen tähden täytyy keittoastioissa olla yksinkertainen pohja. Kun käytetään kaksipohjaisia astioita, kestää keittäminen kaksi kertaa kauemmin kuin jos ruoka suorastaan pidetään vahvan tulen päällä. Sitä vastoin maidon ja munien valmistamiseen sopivat kaksipohjaiset astiat hyvin. Keittämiseen tarvittava aika on hyvin erilainen eri viljalajeilla. Vehnä muuttuu dekstriiniksi yhdessä tunnissa mutta riisi jo 20 minuutissa, sitä vastoin ohra ja ruis tarvitsevat 2-3 tuntia. Perunoiden, saagoryynien ja vehnäpreparaattien, kuten makaronin jne. tarvitsee kiehua 20-30 minuuttia.

Riisin valmistus tapahtuu parhaiten seuraavalla tavalla:

Kahvikupillinen riisiä (perinpohjin pestynä) pudistetaan litrassa kiehuvaa vettä, jossa on maun mukaan suolaa, ja annetaan kiehua voimakkaan tulen päällä 20 minuuttia. Sitten kaadetaan vesi pois, ja riisi tarjotaan lautasella, kun siihen on pantu vähän voita tai tuoretta kermaa. Siihen voi myös sekoittaa hienonnettua juustoa. Täten valmistettuna on riisi helpoimmin sulavaa. Tämä on ollut kiinalaisten, hindulaisten ja italialaisten tapa valmistaa sitä muinaisajoista asti. Riisi on mainio ruoka, kun se pidetään lisukkeena ja täydennyksenä eikä koko ravinnon perustuksena. Se vaikuttaa vilvoittavasti ja on sen vuoksi sopiva varsinkin kesällä vehnän ja vehnäleivän sijasta ja myös kuumetaudeissa ja kun ruumiissa on happoja.

Hyvin maukas ja sopiva vehnän valmistus, joka sopii huonolle ruuansulatukselle karkean vehnäleivän sijasta, on seuraava. Vehnäjyvät pehmitetään 6-24 tuntia niin paljossa vedessä kuin ne voivat imeä sitä itseensä. Sitten ne keitetään voimakkaalla tulella tunnin ajan. Kerman tai hienonnettujen mantelien kanssa tarjottuna ne ovat maukkaita. Sipulitkin lisäävät makua. Lapset syövät tätä mielellään ja voivat siitä erinomaisesti. Lautasellinen tällaista vehnää tuottaa parempia tuloksia kuin kaikenlaiset monimutkaisesti valmistetut ruuat, ja sitä paitsi silloin tietää, että ruoka on puhdasta ja oikeata.

Kauraa ja kauravalmisteita ei pidä nauttia säännöllisesti eikä lämpimänä vuodenaikana. Säännöllisesti nautittuna ne aikaansaavat kuumetta ja kiihottuneisuutta. Muiden viljalajien keralla kauralla on miellyttävä vaikutus, mutta myös ilman sitä voidaan olla. Vahingollinen yhdistelmä on kaura ja kaakao. Lapset, jotka tällä tavoin elätetään, tulevat ärtyisiksi.

Se, että maito ja kaikki maidontuotteet ovat mitä parhaita ravintoaineita, tunnustetaan jokseenkin yleisesti, mutta löytyy myös paljon sellaisia, jotka kokonaan tuomitsevat maidon käytön, koska ovat saaneet siitä ikäviä kokemuksia. Sanovatpa muutamat maitoa luonnottomaksi kulttuurin tuotteeksi. Viimeksi mainittu väite onkin tosi, sillä lehmä on inhimillisen älyn luoma. Niin kuin vehnä on lehmäkin ruumiillisen kehityksemme parhaimpia auttajia. Edistääkseen näiden hoitoa julistivat vanhat lainsäätäjät kummatkin pyhiksi, niin kuin meidän päivinämme samaa tarkoitusta varten annetaan palkintoja.

Tuo paljon kehuttu "luonnollisuus", joka hylkää kaikki ihmisjärjen keksimät parannukset ja tahtoo pysytellä vain raaoissa luonnontuotteissa, ei vie kehitystä eteenpäin, vaan johtaa ennemmin raakalaisuuteen. Mutta emmehän tahdo mennä taaksepäin vaan eteenpäin, ja sitä varten käytämme kaikkia tarjolla olevia keinoja. Tavallisesti ymmärretään luonnosta niitä lakeja, jotka ilmenevät alemmilla tasoilla. Astumista tämän rajoitetun piirin ulkopuolelle, pitävät luonnonhaaveilijat luonnottomana, jopa kerettiläisyytenä. He eivät saata käsittää, että löytyy myös korkeampia luonnonlakeja ihmiskunnan kehitystä varten. Se, joka osaa lukea "luonnon avointa kirjaa", hän näkee selvästi, että nk. luonto ei tarjoa sellaisia ravintotuotteita, joissa sisäiset voimat ja ominaisuudet olisivat saavuttaneet korkeimman kehityksensä, vaan että ihmisen, luomakunnan kruunun, tehtäväksi on jäänyt viedä kehitys huippuunsa. Tämän lain viisaus on ilmeinen. Ihmisellä pitää olla jokin ala, missä hän koettelee ja kehittelee kykyjään. Luonto auttaa ihmistä vain puolitiehen, lopun se jättää hänelle itselleen, jotta hän kehityksen tiellä kulkisi eteenpäin ja täyttäisi kutsumuksensa, so. tulisi itse luojaksi. Se, joka tyytyy siihen, minkä luonto itsestään tarjoaa, eikä rakenna sen päälle mitään enempää, ei tunne tehtäväänsä tässä elämässä. Ihmisen täytyy itse luoda itselleen tarpeelliset ehdot ja olosuhteet. Tätä tarkoitusta varten ovat muinaisuuden suuret johtajat ja viisaat, kuten Zarathustra ym. luoneet kaikenlaisia erikoisesti ihmiselle sopivia ravintoaineita. Sellaisia eivät ole ainoastaan vehnä ja lehmän maito, vaan myös omenat, päärynät, luumut, viinirypäleet, appelsiinit, sitruunat, viikunat, pähkinät, kaikenlaiset vihannekset, kuten kaali, papukasvit, juurekset ja lehtevät vihannekset. Mitään näistä ei löydy viljelemättömässä tilassa sellaisenaan eikä myöskään pysyisi elossa ilman ihmisen hoitoa. Mitä jäisi ihmiselle syötäväksi, jos hän "luonnollisuutta" tavoitellen hylkäisi kaikki nämä keinotekoisesti luodut ravintoaineet? Me emme tahdo palata "luontoon" tullaksemme taas barbaareiksi tai apinoiksi, vaan tahdomme kulkea käsi kädessä luonnon kanssa eteenpäin, ottamalla käyttöön luonnon korkeampia lakeja. Luontoon ei kuulu ainoastaan alemmat asteet vaan kaikki kehitys ja kulttuuri (oik. "viljelys"). Se, joka viipyy alemmilla asteilla uneksien paratiisillisesta elämästä eikä pane kättään auran kurkeen ja rohkeasti astu eteenpäin, on sen palvelijan veroinen, joka kaivoi leiviskänsä maahan.

Jos on monta, jotka eivät siedä maitoa, ei ole silti syytä kokonaan hylätä maidon käyttöä, vaan se todistaa vain tietämättömyyttä maidon käyttämistavassa. Maito on erinomainen ravinto. Kaikki poikkeuksetta, terveet ja sairaat, lapset ja täysikasvuiset, työmiehet ja oppineet, voivat saada siitä suurta hyötyä, jos he ymmärtävät käyttää sitä oikein.

Rintalapsille on tietysti äidinmaito kaikkein paras. On aivan väärä luulo, että imettämisestä äidin terveys kärsisi. Päinvastoin jos pidättymisen kautta voimanesteet eivät saa vapaasti vuotaa, tulee luonnon tarkoitus tyhjäksi ja sekä äiti että lapsi kärsivät siitä.

Jos rintalapsi ei voi saada kyllikseen äidinmaitoa, on lehmänmaito paras korvike. Mutta koska lehmänmaidossa on vähemmän kivennäisaineita, tulee niitä korvata suolaa ja booraksia lisäämällä. Vaihteeksi on edullista sekoittaa maitoon viljalimaa, varsinkin niinä kuukausina, jolloin lehmänmaito ei ole hyvää, nimittäin helmi- ja maaliskuussa sekä keskikesällä. Mutta rintalasten pääravinto pitää kuitenkin olla maito. Vielä myöhemminkin sen pitää olla ravinnon perustuksena, kunhan pidetään huolta siitä, että hampaat vahvistuvat kiinteitten ruokien pureksimisella.

Myöhemmällä iällä sitä vastoin maitoa pitää nauttia harkiten, jos tahtoo estää ikäviä seurauksia suolistossa ja hermoston kuumenemista. Iän myötä tapahtuu täydellinen muutos ihmisen henkisessä ja ruumiillisessa toiminnassa, ja hänen tehtävänsä tulee olemaan aivan toinen kuin sitä ennen.

Lapsen tehtävä on etupäässä lihasten kehittäminen. Lapsen henkinen toiminta ei ole, vielä yksilöllistä laatua sen sanan todellisessa merkityksessä vaan muilta omaksuttua, negatiivista, jäljittelemistä ja jossain määrin koneellista. Ruumiin kypsyessä tämä toiminta tulee yksilölliseksi ja luovaksi ja riippuu silloin enemmän hermojen ja aivojen kuin lihasten toiminnasta. Tätä varten luonto muuttaa täydellisesti elonnesteiden virran. Siinä on ihmiselämän tärkein kohta, ja jollei tähän aikaan panna suurta huomiota, luodaan siten tautien ja turmeluksen alku. Maito oli lapselle ravinnon perustana, mutta ei ole enää täysikasvuiselle. Maidossa on liian paljon valkuaista. Valkuaista tarvitaan lihasten luomiseksi, ja se kuuluu siis lapsille ja raskasta ruumiillista työtä tekeville. Muiden täytyy puolestaan supistaa maidon nauttimista, jotteivät tuottaisi häiriötä aivojen ja hermoston vapaaseen toimintaan – muuten naisissa syntyy heikkoverisyyttä ja miehissä karkeutta. Kun ensimmäiset oireet näyttäytyvät miehuusiän alkamisesta, täytyy ravinnon muuttua siinä suhteessa, että voimakkaiden ravintoaineiden, kuten maidon, juuston, munien ja myös liiallisen vehnäravinnon tulee vähetä. Jos tällä iällä yhä vielä nautitaan maitoa litra tai pari päivässä, se vie ehdottomasti yksilöllisyyden menetykseen ja tyhmentymiseen. Aivotyön tekijöiden ei pidä enää nauttia maitoa paljon ja mieluummin kermaa ja piimää, sillä piimässä valkuainen on bakteereiden takia osaksi hävinnyt. Ruumiillisen työn tekijät ja urheilijat sitä vastoin nauttikoot levollisesti yhä edelleenkin maitoa runsaasti.

VI

Piimällä on, paitsi mitä ennen on sanottu, vielä ominaisuus poistaa happoja ruumiista, parantaa reumatismia ja erittää kaikenlaisia myrkkyjä ruumiista. Se antaa täyteläisyyttä niille, jotka ovat liian laihoja, tekee taas liian lihavat laihemmiksi. Se tekee ihon kauniimmaksi, siksi sitä käytetään itämailla yleisesti, myös kefiirin ja kumissin muodossa.* Viimemainittu ei kuitenkaan ole ensinkään tarpeellista, koska tavallinen piimä tekee saman tehtävän ja on helpompi valmistaa. Puolilitraa päivittäin on jo tarpeeksi. Se vaikuttaa rauhoittavasti suoliin ja koko hermostoon. Iltaisin nautittuna se on monelle osoittautui hyväksi unentuojaksi. Sokeria ei pidä koskaan panna piimään. Jos on tulehdusta, jolloin ei tule nauttia leipää, voi piimää käyttää joko hedelmien tai vihannesten kanssa.

Kerma on verraton ravintoaine aivotyön tekijöille, vaikka sitä arvostetaan nykyisin liian vähän. Se on varsinkin edullinen munuais- ja maksataudeissa ja yleensä ummetuksessa. Se sopii kahviin ja teehen, vihanneksiin, hedelmiin leipään ja viljavalmisteihin. Lasi kermaa, johon on sekoitettu sitruunanmehua, on erinomainen virkistys- ja ravintoaine. Lautasellinen tällaista kermaa jonkun vehnäviipaleen kanssa muodostaa riittävän päivällisen ja antaa voimia, jotka pitävät iltaan asti hermot ja pään virkeinä.


* Kefiiri on tataarien alkuun panema kuohuva juoma, jota valmistetaan käyneestä maidosta. Sitä käytetään nykyään parannuskeinona keuhkotautisille ja yleensä voimanantajana. Kumissi on Aasiassa ja Etelä-Venäjällä käytetty juoma, jota tehdään tammanmaidosta. Suomestakin monet matkustavat Venäjälle, parantaakseen itseään tällä terveysjuomalla. – Suom. huom.


Kirnupiimä vaikuttaa samaten kuin tavallinen piimä.

Kun verenkierto on huono, on maidon hera hyvin voimakas parannuskeino. Piimän on täytynyt seistä 8-14 päivää, ja sitten se on siivilöitävä kankaan läpi. Täten syntynyt vesi eli hera on elävä parannusaine, sillä kun maito on saanut käydä kaksi kertaa, on kehittynyt toinen laji bakteereita, jotka ovat erinomaisen toimeliaita ja jotka heti ruumiiseen tultuaan menevät niihin elimiin, missä löytävät itselleen työtä. Ne tunkeutuvat hiussuoniin ja avaavat nämä, toimittaen siten ruumiissa tarpeellisen puhdistuksen. Tämä elävä lääke vaikuttaa voimakkaammin kuin kaikki rohtotuotteet. Siksi on oltava varovainen heran käyttämisessä eikä juotava sitä enempää kuin puoli lasia kolmasti viikossa. Jäljelle jäänyt juusto ei kelpaa nautittavaksi.

Maitotuotteiden nauttimisessa, kuten kaikessa hyvässä, täytyy noudattaa vaihtelua. Se, joka koko vuoden ajan säännöllisesti joka päivä nauttii saman määrän maitoa, saattaa epäilemättä viimein vatsansa epäkuntoon, mistä seuraa liman muodostumista ja hermojen kiihtymistä. Ainoastaan se, joka pitää väliaikoja, voi käyttää maitoa hyödyllisesti. Parhaimmat väliajat tarjoutuvat itse olosuhteiden mukaan. Lehmällä on kahdesti vuodessa puhdistusaika. Toinen näistä on helmi- ja maaliskuusta siihen asti, kunnes se saa vihreätä ruohoa. Keskikesällä on toinen puhdistusaika. Näinä aikoina ei ole lehmänmaito aivan puhdasta, vaan sisältää lehmästä eronneita aineita. Sitä paitsi maito on keväällä huonompaa siitä syystä, että heinä silloin on miltei kokonaan menettänyt tuoksunsa. Kermassa ei tämä vaihtelu tunnu niin paljon, ja sitä voi siis aina nauttia vapaasti. Ne, joilla on ummetusta tai tulehdus, välttäkööt maitoa, kunnes ovat parantuneet.

Juusto on kaikkina aikoina tunnustettu mainioksi ravintoaineeksi. Varsinkin kovaa työtä tekeville on se suureksi avuksi. Kuitenkin on sen nauttimisessa oltava varovainen, koska se helposti synnyttää happoja ja katarreja vatsassa.

Seuraavalla tavalla valmistetaan helpoimmin sulavaa juustoa. Annetaan piimän seistä, kunnes vesi erkanee siitä. Sitten se siivilöidään kankaan läpi, jotta vesi valuisi pois. Loppu kaadetaan kulhoon ja siihen sekoitetaan hiljalleen vähän kermaa tai maitoa. Maun parantamiseksi voi siihen lisätä kuminaa, hienoksi silpottua sipulia tai persiljaa.

Juuston kuten kaikkien maidontuotteiden ohessa sopivat parhaiten kaikki viljavalmisteet kuten leipä. Sitä voidaan myös syödä vihannesten tai hedelmien kanssa. Kesällä on paras kokonaan välttää juustoa.

Kananmunien käyttämisestä vallitsee nykyään mitä erilaisimpia mielipiteitä. Jokseenkin yleisesti tunnustetaan niiden korkea ravintoarvo, mutta niiden hyötyä kuitenkin epäillään. Munat saavat aikaan erittäin helposti käymistä ja muodostavat virtsahappoa sekä kaikenlaisia myrkkyjä, jollei niitä valmisteta oikealla taidolla ja yhdistetä muihin ravintoaineisiin. Tietämättömyys niiden valmistamisessa on yksin syynä siihen, että monet auktoriteetit ja ravinnonuudistajat hylkäävät munien käytön. Kuitenkin se on verraton ravintoaine. Käymistä munat saavat aikaan ainoastaan, jos niitä käytetään maidontuotteiden (paitsi kerman) tai sokerin kanssa, ja myös, jos ne ovat kovaksi keitettyjä tai aivan raakoja. Siemen, joka riippuu keltuaisessa, on sulamaton ja on myös syynä käymiseen. Se on aina poistettava. Raa'an munan valkuainen on vatsassa sulamaton, jonka vuoksi muna on keitettävä seuraavalla tavalla.

Valkuainen ja keltuainen erotetaan, tuma poistetaan, ja kumpikin kaadetaan erikseen haarukkaa käyttämällä. Sitten tiputetaan hitaasti sitruunamehua valkuaiseen jatkuvasti vispilöimällä, kunnes tämä juoksettuu aivan pieniksi kokkareiksi. Voidaan mitata noin puoli sitruunaa lautasellista kohti. Sitten taas yhdistetään valkuainen ja keltuainen. Tämä muodostaa leivän, vilja-aineiden tai hedelmien kanssa hyvin helposti sulavan ja ravitsevan aterian. Varsinkin yksinäisille henkilöille, jotka itse valmistavat ruokansa, on tämä suositeltava helpon valmistustapansa vuoksi.

Munan valkuaista ja keltuaista voidaan myös käyttää erikseen muiden ruokien keralla. Keltuainen sopii vihannesliemiin, hedelmämehuihin ja kastikkeisiin. Valkuainen on hyvänä yhdysaineena riisin, kaakaon, liemien ja hedelmien kanssa. Munat sopivat hyvin yhteen leivän ja viljavalmisteiden, vihannesten tai hedelmien kanssa, mutta niitä ei pidä koskaan syödä maidon tai juuston keralla. Maksa- ja munuaistaudeissa täytyy olla hyvin varovainen munien nauttimisessa ja syödä niitä ainoastaan vihannesten kanssa.

Koviksi keitettyinä munat ovat täysin sulamattomia ja syynä moniin vatsavaivoihin. Jos muna on lämmitetty yli 75 asteen, muuttuu valkuainen niin kovaksi, etteivät mahanesteet voi sulattaa sitä. Muna on pantava kylmään veteen ja vain hiljalleen lämmitettävä n. 70 asteeseen saakka. Sitten pannaan ne johonkin lämpimään kohtaan liedellä seisomaan katettuina 45 minuutiksi. Tällä tavalla sekä valkuainen että keltuainen ovat maukkaita ja sulavia. Munan keltuainen on erinomainen virkistys- ja parannusaine, joka heikkoudentilassa tekee ihmeitä. Pari keltuaista pannaan yhteen suolan kanssa, ja valutetaan lasillinen lämmintä vettä siihen hämmentäen ja juodaan se hitaasti. Tätä juomaa ei tule nauttia aterian aikana vaan erikseen. Sen elähdyttävä vaikutus riippuu fosforista ja rikistä, joka siinä on helposti sulavassa muodossa. Kaula- ja vatsatulehduksissa nautittakoon aamulla tällainen keltuainen.

Keväällä vaikuttavat munat parhaimmalla tavalla. Siihen vuodenaikaan ne elvyttävät koko ruumiista ja verenkiertoa. Tämän vuoksi oli lainsäätäjä Zarathustra määrännyt, että pääsiäisen vietto alkaisi runsaalla munien nauttimisella. Tämä kausi kestää kesäkuun loppuun asti ja jatkuu vasta syksyllä. Koko vuoden ajan ei ole hyvä syödä kananmunia, sillä ne ärsyttävät liiaksi sukupuolielimiä.

Hedelmät ja vihannekset eivät ole ravintoaineita sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Niiden tehtävä ei ole lämmittää ja rakentaa ruumista, vaan erottaa pois liialliset aineet, jotka aina kasautuvat ruumiiseen; puhdistus- ja lääke-aineina ne ovat välttämättömiä. Ne pitävät ruumiin terveenä, auttavat verenkiertoa ja ovat ehdottomasti tarpeen meidän kehitysasteellamme. Niiden varsinainen ravintoarvo on kovin pieni. Sen tähden toiset kokonaan hylkäävät nämä, toiset taas luokittelevat ne ravintoaineiksi. Mutta jos niitä voisi pitää ravintoaineina, täytyisi meidän voida pitkän aikaa elää yksinomaan niitä syömällä. Niin ei kuitenkaan ole laita. Kokemus on riittävästi todistanut, että hedelmistä ja vihanneksista yksinään ei voi elää paljonkaan kauemmin kuin paastoamalla. Hyötyä me voimme niistä saada, jos käytämme niitä oikealla tavalla tasoitus- ja eristysaineina. Niissä on parhain puhdistettu vesi, joka on niin vaikuttava, että ihminen näitä syömällä tarvitsee vain kolmannen osan siitä nestemäärästä, mikä hänen olisi käytettävä juomien muodossa.

Hedelmät on aina purtava hitaasti ja sekoitettava sylkeen, jotta ne voisivat olla puhdistukseksi ruumiille. Liian kiireellisesti nautittuina ne eivät tehoa.

Makeiden hedelmien sulavuuden lisäämiseksi niitä tulisi aina syödä yhdessä happamien hedelmien kanssa. Siten aikaansaadaan tasapaino, jolla on niin suuri tehtävä kaikessa ruuansulatuksessa. Jos pidämme kaikilla aterioillamme tasapainoa silmällä, so. yhdistämme ruokia niin, että ne täydentävät toisiaan, silloin ei meidän tarvitse kärsiä ruuansulatushäiriöitä. Sulavuuden salaisuus perustuu ruokien yhdistämiseen.

Mikäli mahdollista hedelmät on syötävä raakoina. Oltuaan kauan varastossa ne kadottavat tuoksunsa ja vaikuttavat raskauttavasti. Syksyllä on paras aika syödä hedelmiä. Hedelmät sopivat yhteen vilja-aineiden, maidon ja munien kanssa. Runsaan hedelmien nauttimisen jälkeen on kupillinen kahvia eduksi niiden terveelliselle vaikutukselle.

Kerma hedelmien keralla on mitä parhain yhdistelmä. Leivän kanssa nautittuna on siinä oiva ateria. Sokeria ei pidä koskaan käyttää hedelmien kanssa, ei tuoreiden eikä kuivattujen kanssa. Jos ne ovat liian happamia, sekoitettakoon niihin makeita hedelmiä.

Kuivattuja hedelmiä on ensin pehmitettävä muutamia minuutteja kiehuvassa vedessä. Niitä on keitettävä niin kauan, että ne sokeria lisäämättä ovat saaneet takaisin luonnollisen makeutensa.

Jokaisella hedelmällä on erityiset ominaisuutensa, ja niitä käytetään eri tavalla. Tässä voidaan puhua ainoastaan tärkeimmistä hedelmälajeista.

Omena on kaikkien hedelmien kuningas. Siinä on n. 14 % ravintoaineita, etupäässä hiilihydraatteja, hedelmähappoja ja vähän fosforia, joka on erittäin arvokasta aivotyön tekijöille, hermostuneille ihmisille, lapsille ja vanhoille. Myös siinä on rautaa, joka tekee sen edulliseksi verenvähyyttä poteville. Omenilla on se suuri etu, että niitä voi saada tuoreina suurimman osan vuotta.

Omenat ja sitruunat hedelmien joukossa tekevät poikkeuksen: niitä voi näet syödä vihannesten keralla saamatta aikaan käymistä.

Banaanit ovat hyvin ravitsevia, mutta nykyisin kaupassa olevia käytettäköön varovaisesti, sillä ne pidetään usein kosteissa kellareissa kypsymässä. Niitä pitäisi siinä tapauksessa kuorineen keittää noin 10 minuuttia.

Viinirypäleet ovat omenien veroisia. Rypälemehu on erinomaisesti verta puhdistava ja hermostoa vahvistava. Muinaisista ajoista saakka on rypäle lisäksi tarjonnut köyhille ja rikkaille viiniä. Viini ja leipä olivat pääravinto Jeesuksella, Zarathustralla ym. mestareilla ja sitä käyttävät vieläkin itämaalaiset. Viinistä puhutaan vielä edempänä. Rypäleet nautittuina suurissa määrissä parantavat munuais- ja rakkokivitauteja ja vaikuttavat syöpään ja muihin kasvannaisiin parantavasti.

Sitruunat ovat lääketieteellisten ominaisuuksiensa vuoksi yleisesti arvossapidettyjä. Ne ovat yleispätevänä parannuskeinona useimmissa sairauksissa ja terveetkin voivat niiden avulla pitää ruumiinsa sisäisesti puhtaana. Päivässä voidaan nauttia 2–3 sitruunan mehu. Suolan keralla on sitruuna mitä parhain vatsan puhdistaja. Jos tämä yksinkertainen kotikeino yleisemmin tulisi käytäntöön, supistuisivat pian lääkärien laskut tuntuvasti. Yhden sitruunan mehu puserretaan, siihen lisätään puoli teelusikallinen suolaa ja tätä hämmennetään 3 minuuttia. Sitten se juodaan hitaasti ja sekoittamattomana.

Appelsiinit tarjoavat virkistävää mehua. Niitä on paras syödä aamulla. Kuoret, kudokset ja siemenet on jätettävä syömättä.

Päärynöissä on elimellisiä suoloja, kuten rautaa ja natriumia ja myös fosforia. Ainoastaan pehmeät lajit ovat hyviä syötäviksi sellaisenaan. Niistä, joiden sisus on puuntapaista, käytetään ainoastaan mehu.

Luumut sisältävät ruuansulatuselimille vahingollista happoa, ja niitä on kokonaan vältettävä, jos huomataan epämieluista vaikutusta.

Väskynä [kuivattu luumu] on sitä vastoin erinomaisen hyvä hedelmä, ja sitä voi syödä niin usein kuin mieli tekee. Hermoille ja aivoille väskynät ovat todellisia hyväntekijöitä. Kuivatut väskynät ovat vatsan pehmittäjiä. Jos esimerkiksi vatsan tulehtuessa aamulla nautitaan 6--12 väskynää, voi päästä vilustumisesta. Pitkillä taipaleilla ovat kuivatut väskynät erinomainen virkistysaine ja suovat kestävyyttä, jollei muuta ravintoa nautita.

Viikunat sisältävät 70 % hiilihydraatteja ja ovat siis hyvin ravitsevia, mutta niitä ei tule nauttia liian runsaasti.

Kirsikat ovat "jumalten ruokaa", ja niitä on syötävä niin paljon kuin mahdollista. Ne ovat myös verta puhdistavia. Niitä pitäisi säilyttää kaikkien vuodenaikojen varalle.

Taatelit ovat hyvin ravitsevia. Ne sisältävät 10–12 % valkuaisaineita ja 60 % hiilihydraatteja, mutta niitä on syötävä vain harvoin. Vaikka ne ovat arabialaisilla pääravintona, meidän ei tulisi tehdä samoin. Kylmässä ilmanalassa on taateleilla aivan toinen vaikutus. Sitä paitsi on kypsä taateli aivan erilainen kuin keinotekoisesti kuivattu. Kaksi taatelia päivittäin kylmässä ilmanalassa on riittävä.

Mustikat ovat erinomaisia parantamaan huonoa vatsaa ja puhdistavat verta.

Puolukoista saa hyvää mehua, ja ne sopivat erittäinkin hyvin makeitten hedelmien ja pähkinöitten täydennykseksi. Ne on puserrettava, koska kuori on sulamaton. Puolukka on erinomaista munuais-, virtsarakko-, kasvoruusu- ym. taudeille.

Mansikat kerman kanssa on nuorentava ruoka, jäähdyttää vatsaa ja suolistoa. Niitä tulee syödä hitaasti ja hyvin pureskellen.

Vadelmia ja karviaismarjoja on nautittava varovaisesti ja enemmän mehujen muodossa, jolloin siemenet ja kuoret on poistettu.

VII

Vihannekset

Vihannesten tulee olla aina tuoreita. Kuihtuneet vihannekset eivät ole edullisia. Voimakkaimpia ovat ne, jotka on poimittu aamulla, niin kauan kuin ne ovat kasteen peittämiä. Vihannekset ovat parempia, jos niitä pidetään kaksi tuntia raikkaassa vedessä ennen keittämistä. Ne on sitten keitettävä niin vähässä vedessä kuin mahdollista ja vahvalla tulella. Vihannesten hyvän maun säilyttämiseksi niitä on käsiteltävä hyvin huolellisesti. Jos niitä säilytetään vedessä, joka on ollut jo kauan kiehumassa, ne menettävät makuaan, koska pitkä kiehuminen tekee veden laimeaksi. Vihanneksia tulisi keittää kahdessa vedessä. Ensimmäinen kaadetaan 10–15 minuutin keittämisen jälkeen pois, ja sijaan pannaan raikasta kiehuvaa vettä. Siten poistuu myrkyllisiä happoja, ja ruoasta tulee maukkaampaa ja sulavampaa. Jollei tätä ikivanhaa sääntöä olisi viime aikoina jätetty huomioon ottamatta, vihanneksia ei olisi niin hyljeksitty. Hyppysellinen punaista pippuria poistaa keitettäessä epämiellyttävän hajun, varsinkin keitettäessä sipulia ja kukkakaalia.

Koska keitettäessä menee suoloja hukkaan, täytyy korvaukseksi lisätä vähän suolaa – ruokalusikallinen kahteen litraan vettä. Keittämättömiä vihanneksia ja salaattia ei tule suolata. Jos lisätään vähän öljyä toiseen veteen, tulee kiehumispiste alemmaksi ja maku paremmaksi. Jauhokastikkeet tekevät useimmat vihannekset vaikeasti sulaviksi, aiheuttavat käymistä ja ovat sairaille vahingollisia.

Ne vihannekset, jotka kasvavat maan päällä, sisältävät enemmän elinvoimaa kuin ne, jotka kasvavat maan alla. Kuitenkaan ei tule hylätä jälkimmäisiä, sillä niissä olevat vahingolliset maa-ainekset voidaan poistaa oikealla valmistuksella.

Sipuli on kaikista vihanneksista hyödyllisin. Se on erinomainen puhdistusaine sekä raakana että keitettynä ja hyvä parannusaine kylmetyksissä, tulehduksissa, kaula-, vatsa- ja suolistotaudeissa. Sipuli ja ruoholaukka ovat ainoat vihannekset, joita voidaan syödä hedelmien kanssa ilman että syntyy käymistä. Kaikkina aikoina ja kaikissa maissa on niille annettu arvoa. Varsinkin egyptiläiset käyttivät niitä paljon, ja muutamat historioitsijat arvelevat, että egyptiläiset saivat kiittää runsasta sipulien nauttimista kestävyydestään ja tarmostaan. Paistetut sipulit ovat huonosti sulavia: niitä on nautittava ainoastaan keitettynä tai raakana.

Kun on yskä, ääni käheä ja vatsa limainen, käytettäköön seuraavaa keinoa. Suuri raaka sipuli leikataan pieneksi, pannaan lautaselle, ja sen päällä sirotetaan kaksi ruokalusikallista hienoa sokeria ja annetaan seistä yön yli. Sokeri vetää ulos sipulista mehun ja muodostaa siirappia, joka nautitaan seuraavana aamuna hitaasti. Raakojen sipulien nauttimisesta johtuvan väkevän hajun poistamiseksi suusta täytyy syödä persiljaa päälle.

Ruoholaukka kuuluu samaan sukuun kuin sipuli ja sillä on samanlaiset ominaisuudet. Se on hyvin voimakas puhdistusaine. Se myös vahvistaa hermoja, mutta sitä ei saa nauttia säännöllisesti.

Pinaatti on erinomainen verenpuhdistaja. Sitä valmistetaan seuraavalla tavalla. Kun se on pesty, sitä keitetään 10 minuuttia kiehuvassa vedessä, vesi kaadetaan pois ja sijaan kaadetaan uutta kiehuvaa vettä ja hiukan öljyä ja suolaa ja keitetään taas tunnin ajan. Kun sitruunaöljyä lisätään vähän, tulee keitos hyvänmakuiseksi. Voita ja eläinrasvaa ei tule koskaan käyttää pinaatin kanssa, se synnyttää myrkkyjä. Jos jauhoja lisätään tähän ruokaan, se tulee vaikeasti sulavaksi. Pinaatti sopii erinomaisesti yhteen riisin ja kananmunien kanssa. Syöpää sairastavat syökööt joka päivä paljon pinaattia riisin kanssa.

Punajuuret sisältävät erinomaista parannusainetta, jos vatsassa tai hermostossa on häiriötä tai jos on verenvähyydestä vaivaa. Parannusaineina ne on syötävä keittämättöminä. Ne rouhitaan hienoiksi ja sekaan lisätään vähän sitruunamehua. Monet munuaistautiset ovat parantuneet syömällä näitä.

Porkkanat raakoina puhdistavat vatsaa ja ovat yhdessä aniksen tai kuminan kanssa hyvänä apuna matoja vastaan. Lapsia ei pidä koskaan kieltää syömästä raakoja porkkanoita, milloin heidän tekee mieli, sillä se on merkki siitä, että he tarvitsevat niitä. Keitettyinä ne ovat parhaimpia liemiruuissa. Ne ovat myös hyvänä täydennyksenä herneille.

Kaalia ei pidä koskaan keittää. Keitetty kaali on vaikeasti sulavaa ja saa aikaan häiriöitä vatsassa. Jokainen on kokenut tämän, mutta ei ole tiennyt syytä. Kaali on leikattava pieneksi keittämättömänä ja valmistettava kuten salaatti sitruunamehun, öljyn tai kerman ja sinapin keralla. Se on erinomaista, jäähdyttävää ja puhdistavaa ruokaa.

Hapankaali on kohtuullisesti ja aika ajoin nautittuna erinomainen vahvistusaine vatsalle ja parantaa sen, jos se on kova. Hapankaalin bakteerit hävittävät suoliston vahingolliset bakteerit. Keittämisellä poistuu sen parantava voima. Lapset tämän tietävät ja tahtovat syödä hapankaalia raakana.

Tomaatit ovat arvokkaita suolistokivuissa. Niitä voidaan nauttia raakana tai keitettynä. Tomaattiliemi on hyvänä täydennyksenä riisille, makaronille ja kaikille vihanneksille ja salaateille.

Perunat sisältävät myrkkyä, ja niitä on sen vuoksi nautittava varovaisesti. Myrkky poistetaan seuraavalla tavalla. Perunat pestään perinpohjin ja kypsennetään tuhkassa tiilien päällä. Sitten ne voidaan syödä kuorineen, koska ravitsevimmat aineet sisältyvät kuoriin. Tämä on ainoa keino, jolla myrkky poistetaan kokonaan.

Toinen tapa valmistaa perunoita on seuraava. Perunat keitetään kuorineen astiassa vahvalla tulella 20–30 minuuttia. Lisätään vähän kuminaa tai tilliä sekä suolaa. Nämä ryydit vetävät itseensä myrkyn. Kun perunat ovat kypsiä, vesi kaadetaan pois ja peruna-astia asetetaan vielä vähäksi aikaa liedelle, kunnes perunat ovat kuivia.

Perunoilla on hyvin vähän lääketieteellistä arvoa. Kuitenkin niitä voidaan valmistaa seuraavalla tavalla vatsantulehduksia varten. Keitetyt perunat murennetaan puuroksi, lisätään vähän maitoa, ja hämmennetään muutamia minuutteja tulen päällä. Niihin voidaan sekoittaa kermaa tai piimää, mutta silloin seosta ei saa enää keittää tulen päällä. Tämä puuro on hyvää toipilaille.

Jos perunoita valmistetaan salaattiin, ei tule käyttää etikkaa vaan sitruunamehua. Sipulit, persilja ja muut ryydit ovat hyvänä täydennyksenä.

Erinomainen keino kovaa vatsaa varten on raa'at perunat. Ne rouhitaan riivinraudalla hienoiksi, tai leikataan ohuiksi viipaleiksi ja syödään sipulin kanssa. Tämä vaikuttaa hitaasti, mutta varmasti. Jos lapset haluavat raakoja perunoita, annettakoon niitä vapaasti. Liemiruokiin ei tule käyttää perunoita.

Raparperi on hyvä reumatismille ja vatsankivuille. Varret keitetään ilman vettä, sitten lisätään vähän sokeria ja keitetään taas yhdessä. (Tässä tapauksessa on sokeri sallittua voimakkaiden happojen tasoittamiseksi.) Tätä on syötävä joka aamu muutamia lusikallisia monen viikon ajan. Jos haluaa saada itselleen punaiset posket, pitää syödä keväällä yksi raa’an raparperin varsi joka aamu.

Kurkut ovat jäähdytysainetta vatsalle ja verelle. Munuaistautiset nauttikoot niitä varovaisesti. Kun kurkut on kuorittu ja leikattu hienoiksi, lisätään teelusikallinen suolaa jokaista kurkkua kohden ja annetaan seistä tunnin ajan. Sitten huuhdotaan suola pois kahdessa vedessä ja valmistetaan niin kuin muitakin salaatteja. Suola ottaa vahingolliset hapot pois. Säilytetyt happamat kurkut ovat yhtä hyvää parannusainetta kuin hapankaali, mutta ei ole suositeltavaa panna niitä etikkaan.

Sieniä syövät nykyään tuskin muut kuin herkkusuut. Niiden erinomaisia lääketieteellisiä ominaisuuksia ei juuri tunneta. Sienet ovat korkeammanlaatuista lannoitusta. Niin kuin lanta valmistaa maan sellaiseksi, että kasvit voivat paremmin ottaa itseensä kivennäisaineita – niin vaikuttavat sienet ihmisruumiissa. Ne poistavat kaiken, mikä estää ruuansulatuksen ja tuottavat siten ihmeellisiä tuloksia laihuuden aikana. Sienet eivät menetä keitettäessä tehoaan vaan imevät epäpuhtaat ainekset pois, niin luonnossa kuin ihmisruumiissa. Ne puhdistavat vatsan kaikista mahdollisista vahingollisista aineista ja edistävät siten hyvää ruuansulatusta.

Sipulit sopivat hyvin yhteen sienen kanssa. Sipulit pienennetään ja keitetään rasvassa, sitten lisätään puhdistettuja ja hienoksi paloiteltuja sieniä ja annetaan paistua n. 10 minuuttia. Sitten kaadetaan kermaa sekaan ja täytteeksi jauhoja. Vähän suolaa ja pippuria tekee ruuan vielä maukkaammaksi.

Palkokasvit, herneet, pavut ja linssit ovat viljakasvien ja vihannesten keskivälillä. Palkokasvien ja sienien ravintoarvoa ei voi mitata niissä olevan valkuaisen nojalla, eikä niitä voi panna samalle tasolle kuin muita valkuaisaineita. Ne kummatkin vaikuttavat näet kuten lanta, so. hajottavasti, erottavasti ja tappavasti haitallisiin bakteereihin ja edistävät siten muiden ruokien sulatusta. Siksi on suotavaa nauttia niitä sellaisina vuodenaikoina, jolloin ruumiin aineenvaihdunnassa on seisaus, nimittäin talven ja kevään välillä ja lokakuussa.

Lihansyönnistä kasviravintoon siirryttäessä ovat palkokasvit suositeltavia. Niitä on silloin syötävä kolme viikkoa joka päivä muiden vihannesten keralla. Kuivattujen palkokasvien palot on poistettava.

Ensimmäinen vesi on kaadettava pois neljännestunnin kiehumisen jälkeen. Ksantiini, jota viime aikana on kovin pelätty, ei ole kohtuullisesti nautittuna vaarallista. Ainoastaan säännöllinen ja pitkäaikainen palkokasvien nauttiminen saa aikaan liikaa virtsa-happoa.

Tri Otoman Zar-Adusht Ha'nish’in mukaan

Tietäjä — heinä-elokuu, syys-, loka-, marraskuu 1909, maaliskuu 1910, heinä-elokuu,
lokakuu 1911

Kieliasua uudistettu.


Etusivu

Sekalaiset