Uusi ruokajärjestelmä
I
Yleisesti levinnyt sairaus ja kurjuus osoittaa,
ettei nykyaikainen ravintojärjestelmä ole luonnon lakien mukainen. Mutta
henkinen kehitys vaatii terveen ja puhtaan ruumiin. Yhtä vähän kuin saamme
hengen syrjäyttää, yhtä vähän saamme halveksia ruumiimme lakeja. Ne, jotka
saarnaavat puhtaista ajatuksista, mutta täyttävät ruumiinsa kaikella lialla,
osoittavat siinä ulkokultaisuutta.
Vanha zoroasterilainen Mazdaznan
ravintojärjestelmä on täydellinen ja varma tiede, joka perustuu tuhansien
vuosien käytännölliseen kokemukseen. Sitä vastoin nykyiset oppikirjat näistä
asioista sisältävät enimmäkseen kokeiluja ja teorioita. Kun meidän
päivinämme on niin paljon erilaisia terveysjärjestelmiä ja parannustapoja,
pitää meidän käsittää, ettei totuus koskaan löydy äärimmäisyyksissä vaan
aina "kultaisella keskitiellä". Kokeilijat siirtyvätkin yhdestä metodista
toiseen ja noudattavat siten vaistomaisesti luonnonlakia, joka sanoo, että
vaihtelu, monipuolisuus ja sopusointu on elämän oikea olomuoto. Jokainen
erityinen yksipuolinen menetelmä vie orjamaisuuteen ja riistää elämältä sen
ilon ja vapauden.
Siksi on myös vahingollista syödä määrä-ajoin.
Pitää syödä vain silloin, kun on nälkä. Nälkä on luonnon ääni, mutta se ei
ole samaa kuin ruokahalu. Ruokahalu on aistimien kiihotusta.
Säännönmukainen syöminen tekee meidät ruuan orjiksi eikä sen herroiksi. Me
tulemme syöneiksi liian paljon ja liian usein. Kaikki, mikä ei ole syöty
nautinnolla ja sydämen puhtaalla kiitollisuudella, muuttuu myrkyksi.
Säännöllinen syönti on myös tappanut terveen makuaistin. Ei enää ensinkään
tunneta maun vaistoa vaan syödään mitä tahansa. Ja jollei määrätyllä ajalla
ole ruoka valmis tai kahvi kaadettu, niin koko hermosto joutuu epäkuntoon.
Tavanmukaisuus tuudittaa ihmisen orjuuteen. Konemaisuus on tullut nykyisen
yhteiskunnan pääpiirteiksi. Nuoruus ja vapaus ja ihanteellisuus on poissa.
Myös ruokalajeissa on oleva vaihtelua. Mutta
tämä vaihtelu ei saa olla mielivaltainen vaan sen tulee riippua kunkin
ihmisen luonteenlaadusta, yksilöllisistä taipumuksista ja erittäinkin
vuodenajoista yleensä niin että tottelemme, mitä luonto puhuu sekä
sisällämme että ulkopuolellamme. Terveys ja onni merkitsee sopusointuista
suhdetta äärettömään. Se, jonka vatsa on alituisessa käymistilassa, kärsii
epäsoinnusta. Se, joka ei ole oppinut tuntemaan ja käyttämään omaa oikeata
hengitystään, ei vielä aavista, mitä on sopusointu Äärettömän kanssa. Kuinka
se, joka syö luontokappaleita – veljiään – uskaltaa puhua luonnon
sopusoinnun noudattamisesta? Ja se, joka ei tee mitään todellista, luovaa
työtä, ei ole yhteydessä äärettömän Luojan kanssa.
Luonnossa on erityisiä rakentamisen ja
erityisiä puhdistuksen aikoja. Talvikaudet (marraskuu–helmikuu) ovat
luonnostaan kokoamista ja rakennusta varten, samoin kevätaika pääsiäisen
jälkeen kesäkuun loppuun asti. Puhdistuksen ja erottamisen aikoja ovat taas
keskikesä ja aika helmikuun loppupuolelta pääsiäiseen asti.
Myös kullakin päivällä on erityiset
rakennusaikansa, nimittäin illalla työn jälkeen ja toinen noin
keskipäivällä. Aamupäivä taas kello 10:een asti on oleva puhdistuksen aika
ja myös iltapäivä. Jos tätä noudatetaan, ei vieraita, haitallisia aineksia
kasaannu ruumiiseen. Siis kello kymmenen ja kahden välillä on syötävä, ja
taas illalla työn jälkeen. Ennen kello kymmentä aamulla ei mitään eikä taas
iltapäivällä ennen kello kuutta. Puhdistusajalla voi kuitenkin syödä
hedelmiä jossakin määrin, koska ne eivät estä – vaan päinvastoin edistävät –
ruumiin puhdistamista ja erittämistä. Ruumiillinen työ on paras puhdistuksen
toimittaja. Jos mahdollista, olisi tehtävä ruumiillista työtä aamupäivällä
ja henkistä työtä – jos sitä on – iltapäivällä. Aamupaasto kohottaa
työkykyä, iloa ja nuoruutta erinomaisesti.
Sama vaihtelu rakennuksen ja puhdistuksen
välillä vallitsee myös, niin kuin sanottu, eri vuodenajoissa. Marras-,
joulu- ja tammikuussa sekä suurimmassa osassa helmikuuta on kokoamisen ja
rakentamisen aika, joka on korkeimmillaan talvipäivänseisauksessa – jouluna.
Se on ikään kuin päätöstä, keskitystä ja voimien kokoamista tulevan vuoden
työtä varten. Sen tähden nämä ajat ovat ammoisista ajoista alkaen olleet
juhlimisen aikoja. Taas helmikuun lopusta huhtikuun alkupuoleen asti on
puhdistusaika, ja se on tuhansia vuosia sitten ollut paaston aika, jolloin
vältetään kaikkea voimakasta ravintoa.
Iltapäivää vastaa taas keskikesä, jolloin tosin
ei ole määrätty ehdotonta paastoamista, mutta jolloin yleensä on vältettävä
voimakkaita ravintoaineita ja tyydyttävä marjoihin, hedelmiin ja keveihin
vihanneksiin. Jollemme olisi niin lyhytnäköisiä käsittäisimme, että ääretön
viisaus ja ehdoton järjestys on koko luonnon perustuksena. Me koettaisimme
silloin lukea luonnon suurta kirjaa ja eläisimme terveinä ja onnellisina.
Se, joka noudattaa koko vuoden samaa ruokajärjestystä, vanhenee nopeasti.
Kesällä luonto tarjoaa marjoja, vihanneksia ja
myöhemmin hedelmiä, syksyllä ja talvella ovat vilja, pähkinät, maito ja
säilytetyt vihannekset pääruokana. Maalis- ja huhtikuussa taas ovat luonnon
tuotteet menettäneet makunsa ja luonto neuvoo meitä noudattamaan ankarinta
kohtuutta. Sen jälkeen tulee taas keväällä munien, maidon ja vihannesten
aika.
Itsensä tunteminen, henkinen ja
ruumiillinen, on kaiken kehityksen ja tiedon ensimmäinen ehto. Meidän täytyy
ensiksikin päästä siitä yleisestä harhaluulosta, että syömisen tarkoitus on
luoda uusia soluja ruumiiseen. Soluja ei synny uusia ainakaan jalommissa ja
tärkeämmissä elimissä. Jos olisi mahdollista syömisellä luoda uusia soluja,
niin meidän vähitellen pitäisi kasvaa niin suuriksi kuin elefantit, ja
silloin olisi myös totta, että mitä enemmän syömme, sitä parempi! Jokainen
vähänkin ajatteleva huomaa tämän vääräksi. Kasvaminen ei ole solujen
lisääntymistä vaan niiden laajentumista.
Mikä sitten on syömisen tarkoitus? Osaksi antaa
lämpöä ja toimintavoimaa, osaksi eristää käytettyjä aineita. Jos siis syömme
enemmän kuin on tarpeen ruumiin säännöllisen lämmön ylläpitämiseksi
synnytämme ruumiiseen sairaalloisen kuumetilan, joka kuluttaa elämänvoimia.
Mutta kylmät ja kosteat jalat ja kädet eivät osoita, että ruumiissa olisi
liian vähän lämpöä vaan että se epätasaisesti kiertelee ruumiissa. Jos
ruumiinlämpöä tarkkaamme, huomaamme, että miltei kolmasosa tavallisesta
ravintomäärästä riittää ja antaa vielä enemmän työkykyä kuin suurempi määrä.
Kuitenkin määrä riippuu kustakin yksilöstä.
Lapsi kasvaessaan tarvitsee voimakkaampaa
ravintoa, koska sen solut vielä laajentuvat ja vahvistuvat. Jos nuorukainen
päästyään ruumiilliseen kypsyyteen vielä jatkaa saman ravinnon nauttimista
kuin lapsena, laskee hän sillä perustuksen sanomattomalle kurjuudelle.
Ensinnäkin seuraa siitä sukupuolielimien kiihotus, levottomuus ja ärtyisyys.
Lapsen ihanteellisuus muuttuu materialismiksi. Tähän yleiseen asiain kulkuun
mukaudutaan orjallisesti, vaikka pitäisi tietää, ettei lapsen iloisuus tule
lapsuudenaikaan loppua vaan ainoastaan vaihtua henkisen elämän vielä
suurempaan onneen. Nuoruudenaika on inhimillisen elämän tärkein aika. Sen
oikeasta käyttämisestä riippuu edistys tai alennus. Joka tällä ajalla
kääntää elonnesteiden virran oikeaan uomaan, "sen ruumiista virtaavat elämän
veden virrat" ja henkiset kyvyt ja mahdollisuudet tulevat hänessä yhä
kasvamaan kuolinhetkeen asti. Vanhat zoroasterilaiset panivatkin tähän
elinkauteen mitä suurinta huomiota. Nuorille miehille ja naisille opetettiin
tarkasti tämän ajan vastuunalaisuus ja oikean elämäntavan siunaus.
Nykyaikaiset tieteilijät ovat arvelleet, että
maito sisältää ohjeen eri ravintoaineiden oikealle määrälle. Maidon mukaan
on laskettava, kuinka paljon hiiliaineksia, rasvaa, valkuaista, sokeria jne.
ihmisen on nautittava. Tämä johtopäätös on kuitenkin pettävä, koska siinä ei
ole ensinkään otettu huomioon ikäkaudet, toiminta-alat, luonteenlaadut,
sulatuskyky, vuodenajat ja seudun ilmasto.
Maito ilmaisee kyllä oikean ravintolaadun
lapselle, mutta ei aikuiselle. Lapsen täytyy esim. saada sokeria
(oikeassa muodossa), mutta aikuinen tarvitsee sitä tuskin ollenkaan,
varsinkin jos hän on ruumiillisen työn tekijä. Myös valkuaisaineita
tarvitsee täysikasvanut paljon vähemmän kuin lapsi. Nykyinen yleinen teoria
tarvittavan valkuaisaineen määrästä on tuottanut arvaamatonta vahinkoa
kaikissa yhteiskuntaluokissa, jotka eivät tee ruumiillista työtä. Kaikki
tuotteliaat ajattelijat ovat aina olleet erinomaisen kohtuullisia ja
tarkkoja ruuassaan. Liika ravinto tuottaa alituista hermojen ärsytystä ja
vähentää henkistä työkykyä äärettömästi. Ihmiselle ei ole tärkeintä lihasten
kehittäminen vaan hermojen.
Pureksimisen taito on oikeassa elintavassa
erinomaisen tärkeä. Siitä näet riippuu ei ainoastaan ruumiin vaan ennen
kaikkea hermoston tila. Kuullaan kyllä, että jokaista ruokapalaa pitää niin
kauan pureskella, kunnes siitä on maku haihtunut, mutta ei käsitetä syytä
tähän ja siksi tämä neuvo laiminlyödään. Aivotyön tekijöiden ei ainakaan
pitäisi laskea vatsaan mitään ruokaa, jota ei ole pureksittu tarpeeksi,
sillä siten he menettävät ruuan tärkeimmän aineksen – sen tuoksun.
Mihin on ruuasta kadonnut maku ja haju, kun
sitä on kylliksi pureksittu? Mazdaznan vastaa tähän: kasvin maku ja kukan
tuoksu on niiden sielu. Ruuassa on maku tärkein hermoston ravinnoksi.
Siitä saa ihmisen sielu, joka toimii hermoston kautta, uutta elonvoimaa.
Silloin ymmärretään, kuinka suuressa nälässä ainoankin suupalan
pureskeleminen suussa heti elähdyttää koko hermostoa, jo ennen kuin vatsaan
on mitään tullut. Joka tahtoo tätä tutkia, koettakoon purra perinpohjin
ruokaansa ja sitten sylkeä sen suustaan, ja hän tulee hämmästymään siitä,
kuinka koko hermosto tulee elähdytetyksi. Monessa sairaudessa, kun vatsa ei
voi sulattaa ruokaa, voi tällainen menetelmä saada aikaan todellisia
ihmeitä.
Aivotyön tekijät siis erottakoot ruuastaan
kaiken sellaisen, joka on menettänyt terveen tuoksunsa. Vanhat
zoroasterilaiset eivät syöneet vanhaa ruokaa vaan uhrasivat kunkin päivän
tähteet tulelle.
Syömiseenkin on käytettävä keskitystä.
Ajatuksenkeskitys on menestymisen ehto kaikilla elämän aloilla. Jos tahdomme
kehittää henkisiä kykyjämme, tulee meidän yksinkertaisimmassakin toimessa
pitää ajatukset koottuina. Se, joka syödessä antaa ajatuksensa Iiidellä
kaiken maailman asioihin, heikentää muistiaan. Parempi on olla kokonaan
syömättä kuin mättää huolimattomasti suuhunsa ruokaa.
Ravintoaineiten puhtaus
Luomakunnan vastakohtien tarkkaaminen on
jokapäiväisessä elämässämme hyödyksi. Ravinnonkin alalla on olemassa kaksi
päätekijää: eloa luovat ja turmelusta luovat ainekset. Meidän on otettava
ruumiiseen vain sellaisia aineita, jotka voivat edistää korkeamman
olemuksemme kehitystä. Zoroasterilaiset olivat tässä suhteessa tarkkoja. He
jakoivat kaikki ravintoaineet kahteen luokkaan: sellaisiin, joissa on
jäljellä sielu ja elämä ja terve haju, ja sellaisiin, jotka ovat
mädäntymisen ja käymisen tilassa. Sen tähden kaikki mädänneet hedelmät ja
turmeltuneet ruuanjätteet oli ankarasti poistettava. Ja kaikki kuollut,
josta henki on lähtenyt, siis poikkeuksetta kaikki eläinten liha oli
hylättävä, koska eläimen kuollessa alkaa heti mädäntymisen prosessi ja
myrkkyjen (esim. kreatiinin ja leukooman) syntyminen.
Elämä synnyttää terveyttä ja nuoruutta, mutta
kuolema tuo sairautta ja turmelusta.
Jos taas katsomme ravintoaineita kehityksen
kannalta, huomaamme sen luonnonlain, että se, mikä vielä on kehittymässä, ei
sovi syötäväksi, vaan ainoastaan sellainen, mikä on saavuttanut kypsyytensä.
Sellaisia ovat kypsät hedelmät, puutarhantuotteet, pähkinät, viljan
siemenet, munat jne. Ne ovat ikään kuin yhden kehitysjakson päässä ja
lepotilassa ennen uuden alkamista. Niiden kaikkien tarkoituksena on
lisääminen, synnyttäminen. Tätä lisäämistä on kahdenlaista: omaan sukuun ja
korkeampiin luonnon olentoihin liittyvää. Molemmissa tapauksissa ne
palvelevat kehityksen lakia.
Jos hedelmät, vihannekset tai munat eivät ole
tulleet tuoreina ajoissa nautituiksi, alkavat ne jatkaa omaa sukuaan ja
samalla ne muuttuvat ravintoon kelpaamattomiksi, myrkyllisiksi. Luonto ei
anna rangaistuksetta hävittää olentoa, joka on alkanut kehityksensä. Jos
perunat alkavat itää tai munassa alkaa syntyä sikiö, niillä on myrkyllinen
vaikutus ruumiiseen. Samoin jos vilja on alkanut itää tai jos siitä
valmistetaan maltaita ja olutta, muuttuu se vahingolliseksi. Esim. kaviaari
(sampikalan mäti) on erinomaisen voimakas ravintoaine, mutta jos kalanmunat
jo ovat alkaneet kehittyä, kaviaari on yhtä vahingollista kuin kalanliha ja
kaikki muukin liha. Ei paraskaan valmistus voi karkottaa myrkyllisiä
aineksia lihasta. Se, joka ei tottele luonnon järjestystä vaan
vahingollisesti vaikuttaa muiden olentojen kehitykseen ja syö raatoja, hän
ei mitenkään voi olla Äärettömän kanssa sopusoinnussa.
Vanhat zoroasterilaiset tottelivat suurta
luonnon lakia "älä tapa". Kuolleen koskettaminenkin oli heille synti. Väite,
että hedelmien ja vihanneksien nauttiminen myös on tappamista, ei pidä
paikkaansa. Hedelmät eivät menetä sieluaan, kun ne poimitaan, eikä edes kun
niitä lievästi keitetään. Vasta mädäntyminen on niiden kuoleman alku. Niiden
luontoon kuuluu juuri uhrautuminen: omenapuu kärsii, jos hedelmät riippuvat
siinä liian kauan. Mutta kuka voi väittää, että eläin pitäisi
tappamistaan hyvänä työnä?
Jos ajattelemme aineen kehitystä, tulemme
samoihin tuloksiin lihansyönnin suhteen. Neljän valtakunnan kautta kohoaa
maanpäällinen aine: elementaali-, kivi-, kasvi- ja eläinkunnan kautta. Eläin
on saavuttanut ruumiillisen kypsyyden, eikä sen ruumiin aine enää synnytä
korkeampaa elämää. Samalla tavalla sähkö, joka on kaikissa olioissa ilmenevä
voimalähde, piilee ilmassa, ja ihminen voi hengityksen kautta käyttää sitä
korkeimman kehityksen hyväksi. Mutta kun sähkö on tullut korkeimpaan
kohtaansa ja ilmenee valona tai sähkökoneen voimana, se ei voi antaa
ihmisruumiiseen voimaa vaan ainoastaan kiihotusta.
Lihansyöntikin on ihmiselle ainoastaan
kiihotusaine, jonka seuraukset ovat aina vahingollisia. Nopeasti liha
kiihottaa, mutta yhtä nopeasti seuraa väsymys ja nälkä – sitä vastoin
kasvinsyöjä on vähempään tyytyväinen ja kestävämpi.
Kehittynyt ihminen on myös kadottanut kykynsä
sulattaa lihaa. Hän voi erottaa lihasta ainoastaan valkuaista, mutta muut
kudokset jäävät vatsaan pahenemaan ja tuottavat lukemattomia tauteja. Jos
liha olisi oikea ravintoaine, voisi ihminen sillä elää ainakin jonkin aikaa.
Mutta valkoisen rodun ihmisistä ei voi kukaan yksinomaan lihalla elää
kauempaa kuin kolme neljä viikkoa, sitten seuraa kuolema.
Vanhassa Meksikossa oli tapana panna
kuolemantuomio täytäntöön siten, että tuomitulle annettiin jonkin aikaa
ainoastaan vasikanlihaa ja viiniä.
Mutta ihminen voi kauemmin elää ilman ruokaa
kuin syömällä lihaa. Tämän ovat todistaneet Mestari Jeesus, Mooses ym. ja
nykyaikana Amerikassa tri Tanner, joka kaksi kertaa mitä tarkimman
virallisen valvonnan alaisena paastosi 40 päivää.
Lihansyönnin vahingollisuus voidaan huomata
monista seikoista, joita tässä ei ole tilaisuus lähemmin kosketella. Se,
joka katsoo avoimin silmin, huomaa, että kyvykkäät henkisen työn tekijät ja
henkisesti edistyneet ihmiset tuntevat vaistomaisesti vastenmielisyyttä
lihaa kohtaan ja että lihansyöjät eivät osoita kestävyyttä ja työkykyä.
Valkoinen rotu on nyt tullut siihen vaiheeseen, ettei se enää siedä
samanlaista ravintoa kuin sen esi-isät raakalaisroduissa. Se, joka tahtoo
seurata kehityksen lakia, ei voi syödä kuolleita eläimiä.
II
Edellä osoitettiin, että jos tahdomme noudattaa
luonnonlakeja, on ruokajärjestelmästä poistettava liha. Monet kysyvät: millä
liha on paras korvata? Ei tarvita mitään "korvausta". Jos vain jätetään liha
pois ja muuten jatketaan totuttua syömätapaa, niin jo siten voidaan huomata,
että terveys tulee paremmaksi, koska liha ei ole mikään ravinto ihmistä
varten vaan kiihotusaine. Mutta me emme tahdo ainoastaan "pysyä elossa" vaan
tarjota ruumiille parhainta ja täydellisintä ravintoa, ja sen tähden meidän
on tunnettava ravinnon periaatteet.
Valkoisen rodun johtajat, muinaiset viisaat,
loivat tätä rotua varten tarkoituksella, itsetietoisella älyllään tuotteen,
joka vastasi rodun kehitysastetta ja sisälsi kaikki ravintoaineet, jotka
edistivät sen kehittymistä, ja tämä tuote oli vehnä. Se sisältää kaikki
ravinnon tarpeelliset ainekset oikeassa keskinäisessä suhteessaan:
hiilihydraatteja lihaksia varten, fosfaatteja hermostoa ja valkuaista aivoja
varten. Vehnä ei ole luonnontuote sanan tavallisessa merkityksessä, sillä se
ei esiinny missään viljelemättömänä, ja jollei sitä viljeltäisi, niin se
katoaisi pois. Mutta se on inhimillisen älyn tuote, ja sen tulee antaa
valkoiselle rodulle ravinnon täydellinen perusta. Vanhat viisaat tunsivat
hyvin ne lait, joiden pohjalta voidaan puutarhaviljelyä käyttämällä luoda
uusia lajeja ristisiitoksen ja hoidon avulla. Tällä tavoin he ovat monen
muun kasvin ohella luoneet vehnän, sen mestarituotteen, joka vuosituhansien
aikana on osoittautunut "elämän leiväksi" ja jota vanhat kansat kutsuivat
"taivaasta tulleeksi leiväksi, mannaksi". Sen tähden kaikki muinaisuuden
lainsäätäjät tekivät vehnänviljelyksen pyhäksi työksi, sekä idässä että
lännessä mutta varsinkin vanhojen kreikkalaisten keskuudessa.
Tarkalta tutkijalta ei voi jäädä huomaamatta,
kuinka kaikissa valkoisen rodun asuttamissa maissa, missä tämä ravinnon
perusta on hävinnyt tietoisuudesta ja vehnä kadonnut muiden viljalajien,
kuten rukiin, kauran jne. tieltä tai missä vehnän ravintoarvo on jauhamalla
tai väärällä valmistuksella alennettu – siellä on myös tapahtunut näiden
kansojen heikentyminen. Puolestaan siellä, missä puhdas vehnä on ollut
ravinnon perustana, on kansassa säilynyt aistimien tarkkuus ja luonnollinen
ihmisäly.
On kiinnostavaa seurata sivistystämme ja sen
edistystä, mutta valkoisen "hienostetun" vehnäjauhon valmistaminen ei ole
mikään edistys vaan surkuteltava taka-askel yleisessä terveydentilassa.
Valkoinen vehnäjauho sisältää enimmäkseen tärkkelystä, eikä siinä ole
enempään ravintoarvoa kuin oljessa, koska parhaat ainesosat, fosfaatit ja
valkuaisaine, on poistettu ja käytetty eläinten ravinnoksi. Eläimet kasvavat
siitä mainiosti. Karjaa kyllä osataan kasvattaa, mutta terveiden ihmisten
kasvattaminen on meidän valistuneella ajallamme tuntemattomampaa.
Vehnä on arvokkain vilja, jolle ei mikään muu
vedä vertoja. Ruis on arvoltaan toinen, mutta siinä ei ole tarpeeksi
fosfaatteja. Sitten tulee ohra, joka taas sisältää liian vähän tärkkelystä.
Kaura ei ole luotu ihmistä vaan hevosta varten. Me emme kiellä sitä, että
kauralla voidaan saada hyvät lihakset ja täyteläiset ruumiinmuodot, mutta
tämä tapahtuu hermoston kustannuksella. Kaura synnyttää kuumuutta ja
vaikuttaa täten Iamaannuttavasti hermoihin. Sen haju vaikuttaa
virkistävästi, kun sitä käytetään silloin tällöin talvella ja kylmissä
maissa. Mutta monet kauravalmisteet ovat varsinkin lasten kohdalla saaneet
aikaan epätasapainoa.
Maissi on niin ikään kuumentavaa, eikä sovi
säännölliseksi ravinnoksi valkoiselle rodulle; se kuuluu tummaihoisille,
intiaaneille ja muutamille eläinlajeille. Pienemmissä määrin sitä voidaan
hyvällä menestyksellä käyttää muiden viljalajien yhteydessä.
Vaikka useissa sairauksissa, varsinkin
suolikivuissa, riisi on hyväksi ja sopii kesällä myös terveille, niin se ei
voi olla ravintomme perustuksena. Se kuuluu keltaiselle ja mustalle rodulle.
Intiassa elävien arjalaisten turmeltuminen riippuu etupäässä siitä seikasta,
että riisi on heidän keskuudessaan tullut paljolti vehnän sijalle.
Vehnä on niin erinomaisen ravitsevaa, että
ihminen tarvitsee ainoastaan pienen määrän sitä pysyäkseen terveenä,
voimakkaana ja työkykyisenä. Me emme voi kannattaa yleisesti tunnettuja
ravintoluetteloja, koska käytäntö puhuu niiden teorioita vastaan. Meidän
käsityksemme perustuvat ikivanhaan käytännön kokemukseen, ja kaikkina
aikoina on tarjoutunut todistuksia niiden paikkansa pitävyydestä. Kovaa
työtä tekevä henkilö tulee toimeen 200 grammalla vehnää ynnä 250 grammalla
hedelmiä ja 60 grammalla rasvaa (öljyä tai voita) päivittäin ja nauttii
silloin elämästä enemmän kuin se, joka syö suurempia määriä. Tehdessään
kevyttä työtä, tarvitsee ihminen ainoastaan 125 g vehnää, 30 g rasvaa ja 300
g hedelmiä. Ne, jotka eivät tee ollenkaan ruumiillista työtä, voivat tyytyä
60 grammaan vehnää, sitä vastoin hedelmien määrä on korotettava 350
grammaan, mutta he eivät tarvitse lainkaan öljyä, jos he tahtovat pitää
ajatukset selkeinä ja älyllisen toimintansa mahdollisimman tehokkaana.
Työkyvyn salaisuus on siinä, että tunnetaan elämän säästäväisyyden lait. Jos
kansan johtajat tunnustaisivat tämän taloustieteen ja opettaisivat sitä
käytännössä, niin ei olisi ratkaisuja vaativia yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Mitä hyötyä on kaikista teorioista ja tiedoista, jollei tunneta ja noudateta
jokapäiväisen elämän yksinkertaisimpia lakeja? Ravinto tulee tällä tavoin
halvemmaksi kuin noudattamalla nykyistä syömätapaa. Jokainen voi itse laskea
hinnat paikallisten olojen mukaan.
Jotta jokaisella olisi mahdollisuus valmistaa
itselleen (sihtaamattomasta) täysivehnästä erittäin ravitseva ja
hyvänmakuinen leipä, annamme seuraavan ohjeen itämaisen vehnäleivän
leipomiselle. Hankkikaa parasta ja puhtainta vehnää. Hajuton tai pahalta
haiseva vehnä ei koskaan tuota tyydyttäviä tuloksia. Viljan maun
säilyttämiseksi pitää vilja jauhaa aina vähän ennen leipomista, sillä sen
haju on hyvin nopeasti haihtuva. Hankittakoon käsimylly ja jauhettakoon
vehnä ennen leipomista. Jauhojen pitää olla puoliksi karkeita, sillä jos ne
ovat liian hienoja, leivästä tulee liian kiinteätä. Ottakaa puoli litraa
haaleata vettä, ruokalusikallinen suolaa, kaksi ruokalusikallista sokeria ja
kaksi ruokalusikallista öljyä (tai voita) ja sekoittakaa. Sitten lisätkää
jauhoja, niin että syntyy paksu taikina, jota pitää vielä sekoittaa
lusikalla nopeasti ja perinpohjaisesti. Sitten peitetään astia liinalla ja
annetaan seisoa viileässä paikassa kolmesta kuuteen tuntiin vuodenajasta
riippuen. Jos leivotaan varhain aamulla, voidaan taikina valmistaa
edellisenä iltana, mutta silloin pitää se säilyttää yli yön kylmässä
paikassa, ettei se happane. Jauhojen karkeammat osaset paisuvat näin
menettelemällä, ja ne tekevät leivän keveäksi ja huokoiseksi. Ennen
leipomista taikinaa täytyy huolellisesti sekoittaa noin puolisen tuntia,
kunnes se tulee kumimaiseksi. Sekoittamisen aikana lisättäköön vähän väliä
vehnäjauhoja (tavallisia sihdattuja), kunnes taikina alkaa tulla lujaksi.
Pantakoon se sitten hyvin voideltuun ja kannella varustettuun pannuun, joka
saa olla korkeintaan kolmasosaltaan täynnä, koska taikina nousee vielä
paistuessa. Pannu pistetään uuniin, joka ei saa olla liian kuuma, ja
annetaan seisoa neljä tuntia. Kolmeen tuntiin sitä ei pidä liikuttaa.
Paistumisen auttamiseksi voidaan uunin nurkkaan panna pieni vesiastia. Kun
leipä on valmiiksi paistunut, se pannaan pariksi minuutiksi märkään liinaan,
niin että siihen syntyy hieno kuori, tai se voidellaan pensselillä, ensin
vedellä ja sitten munavalkuaisella. Kun se on jäähtynyt, se kääritään
vahapaperiin ja säilytetään saviruukussa, joka on paperilla peitetty. Näin
se säilyy 8–10 päivää. Tämä leipä on erittäin hyvänmakuista ja helposti
sulavaa.
Tyydyttävien tulosten saavuttamiseksi on sangen
tärkeätä, että kaikkia yksityiskohtia noudatetaan: että vehnä valitaan
huolellisesti, että suolan ja sokerin suhde on oikea (sokeria
kaksinkerroin), että jauhoja lisätään taikinaa sotkiessa ja että leipominen
kestää neljä tuntia. Viimeinen on erittäin tärkeä, jotta tärkkelys kokonaan
ehtii muuttua dekstriiniksi. Muuten se aina synnyttää käymistä. Hiivaa ei
pidä käyttää, jos tahdomme säilyä siltä sairaudelta, käymiseltä.
Seuraavaksi tarkastelemme tätä
ravintojärjestyksen tärkeintä asiaa:
Käyminen ja sen välttäminen
Jos oikein tahdomme ratkaista elämänkysymyksiä,
pitää meillä aina olla mielessä ihmisen tarkoitus. Tämä sääntö kuuluu myös
ravintotieteeseen. Ihmisen kehitys on tullut sellaiseen vaiheeseen, jolloin
kaikki voimat on suunnattava hermoston ja aivojen kehittämiseen. Tämä
tarkoitus on Mazdaznan järjestelmällä aina silmien edessä, ja sitä varten
täytyy välttää käymistä kokonaan. Tässä suhteessa pidämme yhtä vanhojen
viisaiden, Zarathustran, Jeesuksen ja Pythagoraan oppien kanssa, emmekä voi
myöntyä uudenaikaiseen käsitykseen, että ruuansulatus riippuu käymisestä.
Jokainen voi siitä itse tulla vakuuttuneeksi, jos hän seuraa uskollisesti
neuvojamme. Se, joka kärsii käymisestä, kaasuista, hapoista vatsassa,
menettelee väärin ruokansa kokoonpanossa eikä tunne vatsan ja suoliston
kemiallisia prosesseja. Me emme ainoastaan opeta, että käyminen kokonaan
voidaan välttää, vaan vieläpä ettei mitään sellaista ensinkään saa
syntyä, jos tahdomme nousta korkeimmalle asteelle. Jokainen aivotyön tekijä
tietää, että aivojen yksilöllinen, omintakeinen puoli on niin kauan
lamaannuksissa kuin vatsassa ja suolistossa vallitsee käyminen ja että siinä
tilassa henkinen toiminta alentuu pelkästään koneelliseksi ja käy usein
kokonaan mahdottomaksi, jolloin esiintyy myös päänsärkyä ja yleistä
pahoinvointia. Sen, joka tahtoo elää aikansa mukana ja säilyttää aina päänsä
kirkkaana, täytyy välttää käymisen syntymistä. Aivotoiminta on suoranaisessa
yhteydessä ruumiin elimien kanssa. Jokainen elin vaikuttaa määrättyyn
aivo-osaan. Kun se kärsii ja sen toiminta on estetty, ovat vastaavat
aivotoiminnat häirittyinä, eivätkä ajatukset voi niissä vapaasti ilmaantua.
Ajatuksen vapaus pysyy niin kauan häirittynä, kunnes asianomainen elin on
taas täysin voittanut takaisin toimintakykynsä. Aivojen älyllinen toiminta –
kuten keskitys, yksilöllinen ajattelu, arvostelu ja päättäväinen toiminta –
on suoranaisesti tekemisissä vatsan kanssa ja kadottaa luonnollisen
työkykynsä, mikäli vatsan toiminta on epäsäännöllistä.
Sen vuoksi me vältämme hiivaa leivässä ja
kaikissa ruuissa ja muutakin, joka voi synnyttää käymistä, sekä sellaisia
ravintoaineita, joista vatsamme ei kärsi ja jotka eivät siinä sula, kuten
esimerkiksi raa'at tärkkelysjauhot. Viljan tärkkelys ei raakana sula
vatsassamme vaan joutuu käymistilaan. Tieteemme kyllä tuntee tämän, mutta
käytännössä ei ota sitä huomioon.
Sen, joka tekee huomioita, näkee piankin, että
raaka tärkkelys synnyttää aina pöhötystä eikä enää vastaa ihmisvatsan
kehityskantaa. Löytyy tosin ihmisiä, jotka kestävät kaiken ja jotka
kerskailevat päässeensä terveyden korkeimmalle asteelle, koska heidän
vatsansa ottaa vastaan kaikkia aineita ilman poikkeusta, mutta jos sellaisia
henkilöitä tarkastellaan lähemmin, huomataankin pian, etteivät heidän
henkinen luomiskykynsä ja itsenäisyytensä ole kovinkaan suuria. Heillä
saattaa olla pulleat jäsenet ja paksut lihakset, mutta he eivät kulje
kehityksen tietä. Ei ole mikään kunnia kuulua tähän luokkaan. Mitä tarkemmin
aistimet toimivat, mitä herkkätuntoisemmat hermot ovat ja mitä enemmän
ihmisen vastuunalaisen asemansa vuoksi täytyy kiinnittää huomiota pään
selvyyteen, sitä huolellisempi täytyy hänen olla ravintoaineiden valinnassa
ja kokoonpanossa. Tämä tosiasia saa vahvistusta monissa ihmisissä. Raakaa
tärkkelystä, so. sellaista, joka ei ole tarpeeksi muuttunut dekstriiniksi,
he välttävät ruuassaan. Mazdaznan ravintojärjestelmä perustuu myös siihen,
että kartetaan seuraavia ravintoaineita:
1. Lihaa ja pilaantumistilassa olevia aineita;
2. Ruokia, jotka saavat aikaan kokoonpanonsa tai valmistuksensa takia käymistä;
3. Raakaa tärkkelystä.
Se, joka noudattaa tätä järjestelmää
huolellisesti, tulee piankin hämmästymään, miten hänen yleinen
terveydentilansa on kohonnut ja hänen ruumiillinen ja henkinen työkykynsä
kasvanut.
Käyminen on suurin este aivojen ja hermoston
kehitykselle. Se on syynä lukemattomiin tauteihin, hermosairauksiin,
sisäiseen kuumeeseen, kylmettymisiin, veren kerääntymiseen päähän, vaikeaan
ulostukseen, työkyvyttömyyteen, pääkipuun, ärtyisyyteen, hermostumiseen,
tyytymättömyyteen, riidanhaluun jne. Käyminen on vatsan ja koko hermoston
epäsointua. Vastakkaisten ainesten taistelu vatsassa on epäsointua,
käymistä, joka vaikuttaa vastaavalla tavalla aivoihin. Se, joka tahtoo
voittaa tämän epäsoinnun ja tyytymättömyyden itseensä, täytyy ennen kaikkea
välttää käymistilaa vatsassaan. Käymisellä tarkoitan tässä yhä
alkoholillista ja hapollista käymistä. Ravinnon kemiallinen muuttuminen on
tosin myös jonkinlaista käymistä, mutta sillä ei ole mitään yhteistä
edellisen kanssa, vaan se on aivan luonnollinen ja ei ole haitallista.
Kaikki, jotka eivät ota huomioon kolmea yllä
olevaa kohtaa, kärsivät ehdottomasti käymisestä, mutta useimmat eivät itse
mitään tiedä tästä tilasta, koska he eivät älyä sen tavallisia ilmauksia,
röyhtäilyä ja pöhöttymistä. Ne tapaukset ovat pahimmat, jolloin käymisestä
syntyneet kaasut eivät johdu pois ylöspäin eivätkä alaspäin vaan menevät
suorastaan vereen. Siten vereen syntyy jännitystä, itsepäisyyttä,
ennakkoluuloisuutta. Niin kuin kaikki kaasut pyrkivät ylöspäin, niin nämäkin
pyrkivät päähän ja vaikuttavat painostavasti aivoihin. Tässä tilassa ihminen
kadottaa yksilöllisyytensä ja tulee kaikenlaisten vaikutusten, ympäristön ja
muiden ajatusten orjaksi. Hän on sidottu, hypnotisoitu. Yksilöllinen ihminen
ei koskaan salli hetkeksikään tulla hypnotisoiduksi vaan pitää hengen
vapautta ja pään selvyyttä kaikkea muuta korkeampana. Ihmisen täytyy olla
vapaa.
Käymisen kautta sitä paitsi ruumiissa syntyy
kaikenlaisia myrkkyjä, kuten arsenikkia, alkoholia, etikkaa, virtsahappoa
ym., jotka kaikki ovat haitallisia ihmisen kehitykselle. Niiden vaikutus on
tässä muodossa paljon vahvempi ja vahingollisempi kuin jos niitä suorastaan
nautitaan. Alkoholin syntyminen ruuansulatuselimistössä käymisen kautta on
usein niin suurta, että monet nauttivat tällä tavoin yhtä paljon alkoholia
kuin kohtuulliset ryypiskelijät ja tekevät itsensä eläviksi viinapanimoiksi.
Tämä tulee yhtä hyvin himoksi kuin tavanmukainen juominen. Me näemme, että
alkoholin nauttiminen käymisen kautta on tullut useimmilla "raittiilla"
ihmisillä himoksi, jota vastaan on yhtä vaikea taistella kuin juomista
vastaan. Hiivan ja happaman leivän jne. välttäminen on heille yhtä vaikea
kuin juomarille raittius.
Väkijuomien vastustaminen tulee alkaa juuresta,
jotta se tuottaisi menestystä. Periaatteessa olemme samaa mieltä
raittiusliikkeen kanssa mutta emme keinojen valinnassa. Käyminen on
alkoholimyrkytyksen ensimmäinen alkusyy. Niin kauan kuin tätä ei poisteta,
ei juomistakaan voida poistaa. Se, joka opettaa raittiutta, olkoon itsekin
raitis. Kuljeksivalla panimolla ei ole oikeus saarnata raittiutta. Opettakaa
ihmisille, mitä käyminen on ja mitkä ovat sen seuraukset, niin niiltä myös
katoaa halu väkeviin. Niin kauan kuin tämä ei tapahdu, on raittiuden etu
vain näennäinen. Amerikan Yhdysvalloissa alkoi raittiusliike lähes sata
vuotta sitten ja on saanut kannattajia suhteellisesti enemmän kuin missään
muussa maassa, mutta toiselta puolen Amerikassa on enemmän panimoita ja
viinatehtaita ja suurempi alkoholinkulutus henkeä kohti kuin missään muussa
valtiossa. Tarttukaa pahaan kiinni sen juuresta! Oppikaa noudattamaan
kohtuutta ja raittiutta syömisessäkin ja pitäkää veri puhtaana käymisen
aineksista, silloin tulette hämmästymään siitä, kuinka alkoholin käyttö
vähenee valtakunnassa. Kohtuuttomuus ja tietämättömyys syömisessä saa aikaan
kohtuuttomuutta juomisessa. Käyminen on ruumiin tahraamista. Vanhat
zoroasterilaiset pitivät puhtautta korkeimpana hyvänä. Heidän mielilauseensa
oli: "Puhtaus on korkein hyvä, Ashem Vohu", sydämen puhtaus, veren puhtaus.
"Ei se, mikä suusta menee sisälle vaan miten se menee ulos, saastuttaa
ihmisen", sanoi Zoroaster.
Käymisen välttämiseksi on otettava huomioon seuraavat seikat:
1. Perinpohjainen pureskelu ja keskittyminen syödessä.
2. Kohtuullisuus.
3. Ruokien oikea kokoonpano ja valinta.
4. Sulamattomien aineiden välttäminen.
5. Lihan ja pilaantuneiden ainesten sekä hiivan välttäminen.
6. Antiseptisesti vaikuttavien ravintoaineiden käyttäminen.
7. Vatsan ja suoliston puhtaana pito.
Ensimmäisestä kohdasta olemme jo puhuneet.
Mutta vaikka perinpohjainen pureskelu on erityisen tärkeä, on kuitenkin
erehdys luulla, että siinä on oikean ruuansulatuksen salaisuus, niin kuin
nykyään moniaalla opetetaan. Käymisen syyt ovat monet, ja ne kaikki täytyy
ottaa huomioon, jos tahdomme päästä siitä voitolle. Yksipuolisuus tuottaa
aina vahinkoa.
Kohtuus on yhtä tärkeä. Ei pidä koskaan syödä
enemmän kuin on välttämätöntä todellisen nälän tyydyttämiseksi. Emme saa
koskaan antaa ruokahalun sairaalloisen tunteen pettää itseämme ja saattaa
unohtamaan vatsan mahdollisuudet. Nälän tunne sanoo aina selvästi, milloin
vatsa on kylläinen, mutta ei ruokahalu. Sitä, mikä on liikaa, eivät
vatsanesteet voi sulattaa, se pysyy sulamattomana ja happanee. Pitää ottaa
säännöksi, ettei koskaan syö enemmän kuin kolme erilaista ruokaa samalla
aterialla, yhtä pääruokaa ja kaksi sivuruokaa, kuten esimerkiksi leipää
kahdenlaisten hedelmien tai munia kahdenlaisten vihanneksien kanssa. Se,
mikä on siitä yli, on pahaa. Liian monet ruokalajit samalla kerralla
tuottavat ehdottomasti käymistä, vaikka muuten noudatettaisiinkin tarkasti
näitä sääntöjä.
III
Ruokalajien kokoonpano ja valinta
Tahdomme erityisesti tähän asiaan kiinnittää
huomiota, koska tässä suhteessa vallitsee yleisesti tietämättömyyttä.
Ravinto-oppi on tiede, joka on opittava perusteellisesti, jos tahdomme pysyä
terveinä ja näyttää sairaille tietä terveyteen. Ilman tätä tietoa ei kukaan
parantaja voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Pitää tietää, ettei
ruuansulatus ole ainoastaan kemiallinen vaan myös henkinen prosessi.
Molemmissa suhteissa on yleinen käsitteiden sekoitus, josta kukaan ei löydä
tietä. Mitä tulee eri ravintoaineiden kemialliseen vaikutukseen, ollaan
vielä yleensä kokeilun kannalla ja henkisistä prosesseista ei tiedetä
mitään.
Kaikilla asioilla poikkeuksetta on kaksi
puolta, aineellinen ja henkinen. Ilman jälkimmäistä ei olisi elämää, ei
olemassaoloa, ei luomista. Se, joka näkee kaikessa vain ainetta eikä
tunnusta henkisiä vaikutuksia, ei koskaan voi saada selkoa luonnon
salaisuuksista. Ainoastaan tuntemalla hengen ja elämän kaikissa kappaleissa
voimme tajuta ja käsittää luonnon toiminnan. Tämä totuus koskee myös
ruuansulatusta.
On otettava huomioon, että jokaisella
ravintoaineella on määrätty sille ominainen henki, tahto, äly, ja että tämä
tulee esille sen suhteessa muihin ravintoaineisiin ja ruuansulatuselimiin.
On sellaisia luonnon tuotteita, jotka vetävät toisiaan puoleensa,
täydentävät toisiaan ja vaikuttavat sopusuhtaisesti yhdessä ollessaan. On
toisia, jotka sysäävät toisiaan luotaan ja vaikuttavat ristiriitaisesti,
taas toisia, jotka liian suuren yhtäläisyytensä takia eivät vedä toisiaan
puoleensa eivätkä sysää Iuotaan eivätkä sen takia täydennä eivätkä suvaitse
toisiaan. Ravintoaineet säilyttävät henkensä niin kauan kuin ne ovat
tuoreita ja ilman mädäntymistä. Varovainen keittäminen ei myöskään hävitä
sitä. Vielä on otettava huomioon, että ihmisruumis on koostumus
järkiolentoja, sillä jokaisella solulla ja elimellä on oma älynsä ja oma
tahtonsa, joka ilmenee tietyllä tavalla. Vatsa osoittaa usein tahtonsa ihmiselle itselleen hyvin vastenmielisellä tavalla.
Kun nyt pidämme silmällä kaikkia näitä seikkoja
ruuansulatuksessa, niin näemme, että ateriassa on työssä kaikenlaisia
älyn keskuksia, jotka kaikki tahtovat saattaa tahtonsa ilmi. Mitä enemmän
niitä tulee yhteen ja mitä suurempi on niiden erilaisuus, sitä suurempi on
ristiriita, käyminen. Mutta ristiriita on hävitystä. Sopusointu on kaikkien
menestyvien luomusten peruslaki. Ihmisen täytyy ennen kaikkea ymmärtää, että
myös ruuansulatus on luomistyö ja tapahtuu sopusuhtaisesti ja että hän
hallitsee ja pitää järjestyksessä kaikkia näitä erilaisia taipumuksia
noudattaen niiden ominaisuuksia, jos hän tahtoo saavuttaa suurimmassa määrin
terveyttä ja työkykyä. Vatsasta alkaa valta itsensä yli. Se, joka ei tätä
ymmärrä, ei koskaan pääse kaikkien ristiriitaisten himojen herraksi, sillä
himot juuri ovat "liha, joka sotii henkeä vastaan".
Ainoastaan silloin kun vatsan reagointi otetaan
lukuun, se voidaan saattaa järjestykseen ja pitää ohjissa. Jos sitä vastaan
taistellaan vailla järkeä, syntyy epäjärjestystä, joka ilmenee käymisenä.
Ruokia ja vatsaa pitää kohdella niiden luonteen mukaisesti. Eri ruokien
pitää toimia vatsassa sopusointuisesti, niiden tulee täydentää toisiaan,
eivätkä ne saa olla toisiaan poissysääviä eivätkä liiaksi samanlaisia.
Edellisessä tapauksessa ruokien henget taistelevat keskenään ja synnyttävät
käymistä, jälkimäisessä tapauksessa vatsa omien taipumustensa mukaan antaa
muutamille ruuille etusijan ja lyö muut laimin. Laiminlyödyt, so.
sulamattomat ruuat aikaansaavat käymistä: niinpä kahdenlainen tärkkelys tai
kahdenlainen valkuainen eivät siedä toisiaan. Kun samalla aterialla syödään
riisiä ja perunoita, joissa molemmissa on runsaasti tärkkelystä, niin vatsa
kääntää huomionsa joko riisiin tai perunoihin (riippuen eri yksilöistä), ja
toinen niistä sulaa helposti, mutta toinen jää sulamatta ja alkaa käydä.
Samasta syystä munat ja juusto eivät siedä toisiaan eivätkä maito ja munat,
koska molemmat sisältävät runsaasti valkuaista. Sitä vastoin sellaiset
ruuat, jotka täydentävät toisiaan, vaikuttavat sopusuhtaisesti, kuten esim.
perunat maidon kanssa tai riisi juuston kanssa tai vilja-aineet ja hedelmät
yhdessä. Sellaiset yhdistelmät ovat aina helposti sulavia ja yhteensopivia.
Ruokien sulamisen salaisuus riippuu oikean kokoonpanon tuntemisesta ja
siitä, että ruuat saatetaan täydentämään toisiaan. Täydellisen kokoonpanon
ohjeena on vehnä, jossa on tärkkelyksen, valkuaisen ja fosfaattien oikea
keskinäinen suhde. Tämä ohje on parempi kuin ne luettelot, jotka sepitetään
älyniekkojen mielikuvituksen mukaan. Jos tahdotaan tehdä ateria helposti
sulavaksi ja saada suurinta hyötyä vähistä määristä, on pidettävä silmällä
oikeata kokoonpanoa, niin kuin se esiintyy vehnässä. Siihen on vain vielä
lisättävä muutamia aineita, hedelmiä, vihanneksia ja rasvaa.
Yksityiskohdista lähemmin edempänä.
Ristiriitaiset aineet siis yhdessä ollessaan
aikaansaavat käymistä, kuten esim. sokeri suolan kanssa tai hapot
kivennäisten kanssa tai hedelmät vihanneksien kanssa. Jokainen on
voinut "kuohupulverista"* huomata, että hapot ja kivennäisaineet eivät siedä
toisiaan. Sama kemiallinen prosessi tapahtuu vatsassa, kun siinä tulee
yhteen vastakkaisia prinsiippejä. Tämä on epäsointua, käymistä.
Kivennäisaineiden ja suolojen prinsiippi esiintyy vihanneksissa ja taas
happojen ja sokerin prinsiippi hedelmissä. Jos vihanneksia ja hedelmiä
nautitaan samalla aterialla, aikaansaavat ne ehdottomasti käymistä. Salaatin
tai muiden vihanneksien valmistaminen sokerin keralla merkitsee, ettei
ensinkään tunneta vatsan toimintaa ja että puuttuu luonnollinen,
turmeltumaton maku.
* "Kuohupulveri" on karbonaatista, viinihaposta ym.
tehty pulveri, joka tullessaan veden yhteyteen kuohahtaa ja synnyttää
hiilihappoa. – Suom. huom.
Nykyään on vallalla omituinen käsitys
luonnollisuudesta. Luullaan, että on luonnollista pistää kaikenlaisia
aineita sekaisin ja sulloa ajattelemattomasti vatsaan, ja kuvitellaan,
että voidaan elää sopusoinnussa luonnon kanssa, vaikka vatsassa on
täydellinen sekasorto. Onko se muka luonnollista, että loukataan luonnon
yksinkertaisimpia sääntöjä, joiden totuudesta lapsikin voi päästä selville
kuohupulveria tarkkailemalla? Luonnollisuus on samaa kuin luonnonlakien
tunteminen ja niiden huomioonottaminen pienimpiä yksityiskohtia myöten.
Luonto valvoo tarkasti, että sen lakeja noudatetaan, se vaatii
huomaavaisuutta, huomioonottamista ja avoimia silmiä. Sokeus ja
piittaamattomuus saavat aina rangaistuksensa.
Niin kuin sanottu, sokeri ja suola yhdessä tai
kivennäisaineet ja hapot, eli hedelmät ja vihannekset yhdessä aikaansaavat
aina käymistä. Kun vehnäleivän valmistamisessa olemme suositelleet suolan ja
sokerin sekoittamista määrätyssä suhteessa (1:2), se on poikkeus, joka ei
loukkaa luonnon perusperiaatteita. Me saamme tällä sekoituksella aikaan
ohimenevän käymisen leipoessa, jotta leipä nousisi ja tulisi kevyeksi. Neljä
tuntia kestävän paistumisen ja sokerin ja suolan oikean keskinäisen suhteen
avulla tulevat ristiriitaiset ainekset täydelleen tasoitetuiksi eivätkä voi
enää vatsassa tuottaa vahingollisia seurauksia. Jos kuitenkin sokerin määrä
on suurempi, ei synny täydellistä tasoitusta vaan käyminen, koska sokeri ei
siedä tärkkelystä ja vilja-aineita.
Hyvä aterian kokoonpano on:
1) Leipä tai muut viljavalmisteet, hedelmät tai pähkinät.
2) Leipä, vihannekset, salaatti öljyn tai muun rasvan kanssa.
3) Maito, perunat ja muut vihannekset, kuten sipulit tai kaalit.
4) Riisi, juusto joko vihannesten tai hedelmien kanssa.
5) Munaruuat (ilman sokeria) salaatin ja leivän kanssa.
Kaikki viljatuotteet sopivat yhteen munien,
maitotuotteiden, pähkinöiden, hedelmien tai vihannesten vaan ei sokerin
kanssa.
Pähkinät sopivat kaikkien ruokien kanssa, mutta
niitä pitää syödä säästäväisesti eikä säännöllisesti.
Kaikki vihannekset sopivat viljojen, munien,
maitotuotteiden ja pähkinöiden kanssa. Hedelmiä täydentävät vilja-aineet,
pähkinöitä ja muutamia maitotuotteita ei pitäisi koskaan syödä yksin vaan
aina yhdessä vilja-aineiden kanssa.
Sokeri maitotuotteiden, munien tai vihannesten
kanssa saa poikkeuksetta aikaan käymistä. Se on käymisen suurimpia
synnyttäjiä. Jos tahdotaan olla aivan huoleti, sopii ruuassa kokonaan
välttää sokeria. Jonkin aikaa aterian jälkeen on sokerilla vastakkainen,
käymistä estävä vaikutus.
Vesi ei myöskään sovi yhteen tuoreiden
hedelmien ja vihannesten kanssa.
Makeat hedelmät ja hunaja vaativat
täydennyksekseen happamia hedelmiä. Hunajalla on paras vaikutus, jos sen
nauttimisen jälkeen juodaan sitruunamehua.
Maito- ja munatuotteet eivät siedä toisiaan.
Niinpä maidon ja juuston yhdistyminen tai munien ja maidon yhdistyminen
aikaansaa käymistä. Tästä säännöstä tekee poikkeuksen kerma ja
munankeltuainen.
Puhuessamme edempänä eri ravintoaineista
mainitsemme yksityiskohtia niiden kokoonpanosta. Mutta jos vain seurataan
näitä yleisiä sääntöjä, huomataan pian suuri ero käsityksissä. Siitä
seurauksena on suurempi työkyky, iloisuus, parempi ruuansulatus ja
levollisuus.
Ruokien oikea kokoonpano on tiede, jota nykyään
lyödään täydellisesti laimin, mutta jokaisen ajattelevan ihmisen tulisi
perehtyä siihen, jos hän tahtoo elää ajan tasalla.
Kun ravinnon uudistajat ja kasvissyöjät alkavat
panna täyden huomion tähän tieteeseen, niin kasvissyönti on tuleva yleiseksi
niissä piireissä, missä vähänkin harrastetaan hengen ja ruumiin kehitystä.
Se, joka panee tämän tieteen käytäntöön, katsoo pian taakseen entiseen
elämäänsä, jolloin hänen ruuansulatuskanavansa ja koko ruumiinsa oli
alituisessa käymistilassa, ja pitää sitä voitettuna kantana, johon
palaamista on kaikin keinoin vältettävä.
Tällainen ravintojärjestelmä ei ole lihankidutusta
vaan todellista iloa ja nautintoa. Hengitys kulkee keveämmin, kun on
poistunut tämä raskas taakka, käyminen, joka teki koko elämän tukalaksi ja
happameksi. Taas tunnemme olevamme nuoria, elämä näkyy ruusunvärisenä ja
rohkeasti astumme elämänkamppailuun.
IV
Vegetarismi eli kasvissyönti on nykyaikana
hyvin hajanaisessa tilassa. Se on kaikenmoisten liioittelujen
temmellyskenttänä ja menettää siten paljon arvostaan. Nämä liioittelut
johtuvat kasvisyöjien kiihotetusta hermotilasta, eivätkä siis puhu
kasvissyönnin puolesta. Kaikki äärimmäisyydet johtavat yksipuolisuuteen,
ahdasmielisyyteen ja kohtuuttomuuteen. Osoitettakoon ennen kaikkea, kuinka
oikealla kasvissyönnillä saavutetaan tasapaino, kohtuullisuus ja lisääntynyt
työkyky, niin se on nopeasti leviävä tervejärkisten ihmisten keskuuteen.
Useimpia kasvissyöjiä syytetään
kohtuuttomuudesta. Todella he usein luulevat, että lihansyönnin jättäminen
vaatii runsaamman kasviravinnon nauttimista. Tämä johtaa ylensyömiseen.
Muutenkin kasvissyönnistä syntyy suurempi ruokahalu, koska ruuansulatus
tapahtuu helpommin, ja tätä ruokahalua tyydytetään sitten niin innokkaasti,
että joudutaan "ojasta allikkoon", sillä ruokahalu on tauti ja kaikkein
pahimpia laatuaan. Unohdetaan näet, että kohtuullisuus on kasvisyöntiäkin
tärkeämpi ja että kohtuullinen lihansyöjä on korkeammalla asteella kuin
kohtuuton kasvissyöjä. Tämä kohtuuttomuus ynnä hedelmien ja vihannesten
liiallinen käyttö sekä tietämättömyys ruokalajien oikeasta kokoonpanosta ja
kemiallisesta vaikutuksesta tekee monen vegetariaanin ruumiin vaeltavaksi
panimoksi ja synnyttää vatsassa enemmän kaasua kuin mitä syntyy
kohtuullisesta sekaravinnon nauttimisesta. Seurauksena on
ruuansulatuskanavan ja koko hermoston kiihtyminen.
Ne monet moitteet, joita tehdään kasvissyöjiä
vastaan, lakkaisivat heti, jos asiaa ajettaisiin käytännöllisen kokemuksen
kannalta. Niin kauan kuin opetetaan vain muuttuvia mielipiteitä ja
arveluita, ei voi ihmetellä, että kasvissyönti ei saavuta kannatusta.
Ihmiset tahtovat saada tarkkoja todistuksia.
Mitä tulee neljänteen kohtaan, sulamattomien
ruokien välttämiseen, niin opetetaan monella taholla, että sulamattomat
aineosat, kuten siemenet, kuoret, palot, kudokset jne. edistävät
ruuansulatusta ja että on luonnon vaatimus syödä kaikki siinä muodossa kuin
se luonnossa esiintyy. Mutta luonto opettaa toisin. Mitä korkeammalla
tasolla eläimet ovat, sitä huolellisempia ovat ne arvottomien ainesten
välttämisessä. Tarvitsee vain katsella apinoita huomataksemme, että ne
heittävät pois kaiken, mitä ne eivät täydellisesti voi hampaillaan
hienontaa. Ja herkästi maistavat lapsetkin ovat tässä erityisen tarkkoja.
On selvä, että kuoret vatsassa estävät
ruuansulatusta, koska ne kokoavat itseensä ruokanesteitä ja estävät niiden
täydellistä sulamista, joten niistä syntyy ehdottomasti käymistä. Tästä
syystä oli pythagoralaisilla kuivattujen pavunpalkojen nauttiminen kokonaan
kielletty. Palkokasvien palot saavat varmuudella jokaisessa vatsassa –
kaikkein terveimmässäkin – aikaan käymistä, vaikka olisikin noudatettu
kaikkia muita sääntöjä. Meidän ei tarvitse mennä niin pitkälle kuin
Pythagoras palkokasvien hylkäämisessä. Niistä voi syödä siemenet ilman
palkoja, jolloin ne ovat helposti sulavia.
Appelsiinien kudokset, kaikkien pähkinöitten ja
useimpien hedelmien kuoret ovat sulamattomia ja vaikuttavat samoin kuin
pavun palot. Hedelmien siemenkodat täytyy sylkeä ulos, pähkinöiden kuoret
poistetaan parhaiten siten, että ensin kaadetaan kiehuvaa vettä
pähkinänsydämelle. Sääntönä on, että kaikki, mikä ei sula suussa, on
poistettava.
Toinen vaarallinen seuraus sulamattomien
aineitten nauttimisesta on limakalvon ja siis myös hermoston liiallinen
kiihotus ja rasitus. Koko ruuansulatus riippuu hermojen toiminnasta, ja
kaikki liiallinen ruuansulatuskanavassa synnyttää tarpeetonta hermojen
toimintaa.
Hiivan ja muiden mädännystä ja käymistä
synnyttävien aineiden käyttämisestä on jo ennen puhuttu. Meidän on vain
lisättävä, että kaikki, mikä hiivan avulla valmistetaan, synnyttää käymistä.
Leivän paistaminen ei voi hävittää hiivasieniä, edes korpuissa ne eivät
täydellisesti häviä. Mitä tulee antiseptisiin eli käymistä estäviin
aineisiin, mainitsemme ne ainoastaan täydellisyyden vuoksi. Väärinkäytösten
välttämiseksi niiden käyttämistä täytyy lykätä siihen asti, että saadaan
lähempiä tietoja niiden vaikutuksesta ja oikeasta käytöstä, ja tämä kuuluu
oikeastaan jo lääketieteen alaan. Olkoon sivumennen tässä sanottu niistä
pari sanaa. Niin kauan kuin emme ole täydellisesti käymisen herroja, meidän
täytyy käyttää kaikenmoisia keinoja estääksemme sen vaikutusta.
Käymissienien täyttämä ruumis ei voi toivoa pääsevänsä niistä vapaaksi
yhtäkkiä. Sienet ovat tunkeutuneet ja syöpyneet kaikkialle vatsaan ja
suolien seinämiin, varsinkin suolipoimuihin niin lujasti, että vaaditaan
aikaa ja kärsivällisyyttä, kunnes ruumis on niistä täydellisesti vapautunut.
Huolimatta ravintomääräysten tarkasta noudattamisesta voi alussa vielä
syntyä käymistä. Sen tähden me käytämme apukeinoja, jotka edistävät
tarkoitustamme, vaikkemme niitä käytä yleisesti vaan ainoastaan ajoittain.
Käymistä vastustavia ovat useimmat mausteet
kuten kumina, anis, tilli, vanilja, pippuri, sinappi, inkivääri, kaneli,
salvia, piparminttu, sahrami ym. Palanen inkivääriä pureskeltuna aterian
jälkeen vaikuttaa hyvin. Samaa vaikuttaa valkosipuli eli kynsilaukka. Jos
vatsa on hapan, auttaa usein palanen sokeria tai kaksi ruokalusikallista
väkevää kahvia. Koska harvoin on saatavana oikein valmistettua kahvia, sen
sijaan voi pureskella paahdettuja kahvipapuja ja muutaman minuutin kuluttua
sylkeä ne ulos suusta.
Väitetään usein, että käyneet juomat
aikaansaavat käymistä. Tämä on suuri erehdys. Täydellisesti käyneet juomat
vaikuttavat päinvastoin antiseptisesti, koska niissä ei ole enää
hiivasieniä. Ainoastaan sellaiset juomat, joiden käyminen on kesken, niin
kuin vastavalmistettu olut tai viini, voivat synnyttää käymistä. Vähän
alkoholia lääkkeeksi ruuan päälle vaikuttaa usein terveellisesti, mutta
sellainen alkoholi, joka syntyy vatsassa ja suolistossa, on aina
vahingollista ja myrkyllistä. Myöhemmin käsitellään lähemmin alkoholijuomia,
kahvia ja teetä. Erinomainen aine ruuan jälkeen on puhdas sitruunamehu,
johon on lisätty vahvasti suolaa ja joka nautitaan hitaasti.
Aikaa myöten kuitenkin kaikki nämä aineet
tulevat tarpeettomiksi, kun ruumis on perin pohjin puhdistunut ja on
noudatettu oikeata ravintotapaa. Poikkeustapauksissa niitä voi vielä
silloinkin käyttää, kun asianhaarat pakottavat meitä rikkomaan sääntöjämme,
kuten pidoissa tai matkoilla, sillä sellaisissa tapauksissa meidän ei pidä
pyytää, että muut mukautuisivat meidän sääntöihimme. "Syökää, mitä eteenne
asetetaan", sanoi mestari opetuslapsilleen, kun hän lähetti heidät matkaan.
Kotonaan ollessaan olivat he tottuneet toimimaan salaisopin mukaan, mutta
matkoilla piti heidän syödä mitä sattui saamaan. Mukautuvaisuus on mestarin
tunnusmerkki. Ainoastaan lihan nauttiminen oli kielletty.
Seitsemäs kohta, vatsan ja suoliston
puhtaanapito bakteereista on sangen tärkeä. Se kuuluu kuitenkin jo
lääketieteeseen. Sen tähden me tässä voimme kosketella sitä ainoastaan,
mikäli se koskettaa ravinto-oppia. Useimmilla ihmisillä on niin paljon
vanhaa kasaantunutta törkyä suolissaan huolimatta tyhjennyksistä, etteivät
he voisi kylliksi kummastella, jos he joskus panisivat toimeen
perinpohjaisen puhdistuksen. Tämä törkykasautuma on juuri matojen ja
bakteereiden tyyssija. Matojen poistamiseksi sopivat useimmat äsken mainitut
mausteet ja sipulit, mutta usein tarvitaan vielä tehokkaampia keinoja, jotka
kuuluvat lääketieteen alaan.
Zoroasterilaiset panivat bakteeritieteeseen
erityistä huomiota. Se oli kehittynyt niin täydelliseksi, että he saattoivat
tyydyttävästi ratkaista monta nykyaikaista polttavaa kysymystä sillä alalla.
Kuinka bakteerit synnyttävät erilaisia tauteja, kuinka ne sikiävät ruumiissa
ja sen ulkopuolella ja kuinka ne tunkeutuvat ruumiiseen, siitä antaa
zoroasterilainen lääketiede arvokkaita tietoja, mutta tässä me koskettelemme
ainoastaan ravinto-oppia. Tälläkin alalla poistaa meidän oppimme monta
ennakkoluuloa ja taikauskoa.
Ravintoaineiden sterilisoiminen ja pastörointi
so. bakteerien hävittäminen keittämisellä ym. oli viimeisenä neljänä
vuosikymmenenä kaikkialla käytössä. Koko sivistynyttä maailmaa valtasi
kiihko. Kuolema bakteereille! Maito, munat, liha, hedelmät, vihannekset,
viini, olut, kaali jne. piti sterilisoida. Vaan miksi ei myös leipäkin?
Missä oli johdonmukaisuus? Ei ollut minkäänlaista tietoa eri bakteereiden
vaikutuksesta. Itse sana bakteeri riitti herättämään kauhua. Että bakteerit
ovat tärkeänä tekijänä ihmisruumiissa ja että ne voivat tuottaa tauteja ja
edistää terveyttä – se on vanha tieto, joka tavataan jo Mooseksella.
Bakteereiden vaikutuksen voi ainoastaan tietämätön kieltää, mutta niin kauan
kuin ei osata erottaa ihmiselle hyödylliset bakteerit vahingollisista, niin
kauan tuottaa uudenaikainen bakteeritiede vain vahinkoa.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syventyä
selittämään, kuinka bakteerit saavat aikaan erilaisia tauteja. Mainittakoon
vaan, että zarathustralainen lääketiede perustuu mitä tarkimpaan puhtauteen
sekä ihossa että ruumiin sisäelimissä, sillä vahingolliset bakteerit
kehittyvät kaikkialla, missä on likaa. Ruumiissa syntyy siten tartunnan
pesäpaikkoja. Useimmat taudit johtuvat tartunnasta. Jos ei puhdistettaisi
ravintoaineita vaan ruumista bakteereista, niin tultaisiin totuutta
lähemmäksi! Useissa ravintoaineissa löytyy hyödyllisiä bakteereita, jotka
ovat ihmiselle mitä parhaimpia liittolaisia tauteja synnyttävien
bakteereiden tuhoamiseksi. Maidossa, herassa ja varsinkin piimässä,
hapankaalissa jne. löytyy tällaisia hyviä bakteereita, jos näitä aineita ei
ole sterilisoitu eli keitetty.
Nämä maidon bakteerit aloittavat sodan pahoja
bakteereita vastaan ja hävittävät ne, ja samalla ne avaavat hiussuonet
vatsassa. Ruumiin hienoinen lämpiäminen sellaisten ruokien nauttimisen
jälkeen on parhain todistus verenkierron lisääntymisestä. Se, joka tämän
kerran on kokenut, ei enää nauti keitettyä maitoa, tai pastöroitua
hapankaalia.
Sellaisten ruokien nauttimisessa on tietysti
katsottava, että niiden käyminen on päättynyt, jotteivät ne enää tuota
käymistä vatsassa, sillä näin tapahtuisi, jos käyminen olisi kesken. Maitoa
esimerkiksi pitää juoda joko aivan tuoreena tai valmiiksi piimiytyneenä.
Väliasteilla se vaikuttaa epäsuotuisasti, mikä voidaan huomata varsinkin
rintalapsissa.
V
Kun nyt ryhdymme puhumaan yksityisten
ravintoaineitten valmistuksesta ja käytännöstä, niin pidämme yhä silmällä
niitä periaatteita, että käymistä on vältettävä ja ruuat valmistettavat niin,
että niiden sulattamiseen käytetään niin vähän hermovoimaa kuin mahdollista.
Viljaravinnon valmistamisesta on jo huomautettu, että nykyisellä
kehityskannallamme ei käy laatuun syödä keittämätöntä tärkkelysjauhoa. Tärkkelysjauhojen
täytyy muuttua dekstriiniksi. Sen tiesivät muinaiset voimakkaat germaanit
hyvin: paahdettu vilja oli heidän pääravintonsa.
Eri viljalajien perinpohjainen dekstriiniksi
muuttaminen on sen vuoksi tehtävä mitä suurimmalla huolellisuudella, ja siinä
täytyy käyttää tulta apuna. On haaveilijoita, jotka pitävät tulenkäyttöä
"luonnottomana" ja kieltävät sen. Tämä on totta eläimiin nähden, mutta
ihmisten suhteen tulevat aivan toiset luonnonlait kysymykseen, jotka ovat
yhtä luonnolliset kuin edelliset. Tulen käyttö on ihmiselle välttämättömyys,
jotta hän loisi suurempia kehitysmahdollisuuksia itselleen. Tulta tarvitaan
sekä ruokien valmistusta että huoneiden lämmitystä varten. Siksi pitivätkin
muinaiskansat tulta jumalien lahjana. Tuli on myös osa luontoa, ja kun sitä
käytämme, niin jäljittelemme luonnon toimintaa ja kohoudumme itse luojiksi.
Tuli, kaasu, sähkö ovat kaikki eri muodossa samaa elementtiä, jota löytyy
kaikkialla luonnossa ja jota ilman ei ole elämää. Tulen syntyminen tapahtuu
samalla tavoin kuin valon syntyminen. Emme näe aurinkoa kappaleena vaan
valona, ja valon syntyminen perustuu samoihin periaatteisiin kuin sähkön ja
tulen syntyminen. Makrokosmoksen (maailmankaikkeuden) lait ovat tarkalleen
samanlaiset kuin mikrokosmoksen (ihmisen). Ymmärtääksemme edellisiä täytyy
meidän tarkasti tuntea jälkimmäisiä. Mutta astronomia ei nyt kuulu
aiheeseemme. Niin kuin aurinko vaikuttaa maallisten olentojen kehittymiseen
alemmasta asteesta korkeampaan, niin myös tekee tuli. Tulen kautta muutamme
luonnon raakoina tarjoamat ravintoaineet siihen tilaan, että ne sopivat
parhaiten hermostomme rakenteeseen ja ovat suotuisimmat meidän
kehityksellemme. Ruokien keittäminen ei ole ainoastaan oikeutemme vaan
velvollisuutemme. Aivojen kehitys ei voi saavuttaa korkeinta astettaan,
ellei käytetä hyväksi kaikkia luonnonvoimia, joihin myös tuli on luettava.
Keittämättömällä ravinnolla on oikeutuksensa,
kun otetaan huomioon vuodenajat, olosuhteet ja ilman lämpö. Kesällä se on
hyvin suositeltava, mutta talvella se ei tuota hyviä tuloksia. Vieläpä
muutamissa taudeissa kuten munuaisten ja virtsatiehyeen taudeissa sillä voi
olla hyvä vaikutus. Mutta tämä ei ole riittävä syy asettamaan sitä säännöksi
kaikille ihmisille. Ei pidä mitata kaikkia samalla mitalla vaan seurata
yksilöllisiä taipumuksia, jottei jouduta yksipuolisuuksiin. Mikä on toiselle
hyvää, voi olla toiselle myrkkyä. Väite, että keittämällä katoaa
ravintoaineiden elonaines, ei pidä paikkaansa. Oikealla keittämisellä
tehdään se päinvastoin helpommin sulavaksi.
Vahva ja keskeytymätön tuli tarvitaan
vilja-aineitten keittämistä varten. Sen tähden täytyy keittoastioissa olla
yksinkertainen pohja. Kun käytetään kaksipohjaisia astioita, kestää
keittäminen kaksi kertaa kauemmin kuin jos ruoka suorastaan pidetään vahvan
tulen päällä. Sitä vastoin maidon ja munien valmistamiseen sopivat
kaksipohjaiset astiat hyvin. Keittämiseen tarvittava aika on hyvin erilainen
eri viljalajeilla. Vehnä muuttuu dekstriiniksi yhdessä tunnissa mutta riisi
jo 20 minuutissa, sitä vastoin ohra ja ruis tarvitsevat 2-3 tuntia.
Perunoiden, saagoryynien ja vehnäpreparaattien, kuten makaronin jne.
tarvitsee kiehua 20-30 minuuttia.
Riisin valmistus tapahtuu parhaiten
seuraavalla tavalla:
Kahvikupillinen riisiä (perin pohjin pestynä)
pudistetaan litrassa kiehuvaa vettä, jossa on maun mukaan suolaa, ja
annetaan kiehua voimakkaan tulen päällä 20 minuuttia. Sitten kaadetaan vesi
pois, ja riisi tarjotaan lautasella, kun siihen on pantu vähän voita tai
tuoretta kermaa. Siihen voi myös sekoittaa hienonnettua juustoa. Täten
valmistettuna on riisi helpoimmin sulavaa. Tämä on ollut kiinalaisten,
hindulaisten ja italialaisten tapa valmistaa sitä muinaisajoista asti. Riisi
on mainio ruoka, kun se pidetään lisukkeena ja täydennyksenä eikä koko
ravinnon perustuksena. Se vaikuttaa vilvoittavasti ja on sen vuoksi sopiva
varsinkin kesällä vehnän ja vehnäleivän sijasta ja myös kuumetaudeissa ja
kun ruumiissa on happoja.
Hyvin maukas ja sopiva vehnän valmistus,
joka sopii huonolle ruuansulatukselle karkean vehnäleivän sijasta, on
seuraava. Vehnäjyvät pehmitetään 6-24 tuntia niin paljossa vedessä kuin ne
voivat imeä sitä itseensä. Sitten ne keitetään voimakkaalla tulella tunnin ajan.
Kerman tai hienonnettujen mantelien kanssa tarjottuna ne ovat maukkaita.
Sipulitkin lisäävät makua. Lapset syövät tätä mielellään ja voivat siitä
erinomaisesti. Lautasellinen tällaista vehnää tuottaa parempia tuloksia kuin
kaikenlaiset monimutkaisesti valmistetut ruuat, ja sitä paitsi silloin
tietää, että ruoka on puhdasta ja oikeata.
Kauraa ja kauravalmisteita ei pidä nauttia
säännöllisesti eikä lämpimänä vuodenaikana. Säännöllisesti nautittuna ne
aikaansaavat kuumetta ja kiihottuneisuutta. Muiden viljalajien keralla
kauralla on miellyttävä vaikutus, mutta myös ilman sitä voidaan olla.
Vahingollinen yhdistelmä on kaura ja kaakao. Lapset, jotka tällä tavoin
elätetään, tulevat ärtyisiksi.
Se, että maito ja kaikki
maitotuotteet ovat mitä parhaita ravintoaineita, tunnustetaan
jokseenkin yleisesti, mutta löytyy myös paljon sellaisia, jotka kokonaan
tuomitsevat maidon käytön, koska ovat saaneet siitä ikäviä kokemuksia.
Sanovatpa muutamat maitoa luonnottomaksi kulttuurin tuotteeksi. Viimeksi
mainittu väite onkin tosi, sillä lehmä on inhimillisen älyn luoma. Niin kuin
vehnä on lehmäkin ruumiillisen kehityksemme parhaimpia auttajia.
Edistääkseen näiden hoitoa julistivat vanhat lainsäätäjät kummatkin pyhiksi,
niin kuin meidän päivinämme samaa tarkoitusta varten annetaan palkintoja.
Tuo paljon kehuttu "luonnollisuus", joka hylkää
kaikki ihmisjärjen keksimät parannukset ja tahtoo pysytellä vain raaoissa
luonnontuotteissa, ei vie kehitystä eteenpäin, vaan johtaa ennemmin
raakalaisuuteen. Mutta emmehän tahdo mennä taaksepäin vaan eteenpäin, ja
sitä varten käytämme kaikkia tarjolla olevia keinoja. Tavallisesti
ymmärretään luonnosta niitä lakeja, jotka ilmenevät alemmilla tasoilla.
Astumista tämän rajoitetun piirin ulkopuolelle, pitävät luonnonhaaveilijat
luonnottomana, jopa kerettiläisyytenä. He eivät saata käsittää, että löytyy
myös korkeampia luonnonlakeja ihmiskunnan kehitystä varten. Se, joka osaa
lukea "luonnon avointa kirjaa", hän näkee selvästi, että nk. luonto ei
tarjoa sellaisia ravintotuotteita, joissa sisäiset voimat ja ominaisuudet
olisivat saavuttaneet korkeimman kehityksensä, vaan että ihmisen,
luomakunnan kruunun, tehtäväksi on jäänyt viedä kehitys huippuunsa. Tämän
lain viisaus on ilmeinen. Ihmisellä pitää olla jokin ala, missä hän
koettelee ja kehittelee kykyjään. Luonto auttaa ihmistä vain puolitiehen,
lopun se jättää hänelle itselleen, jotta hän kehityksen tiellä kulkisi
eteenpäin ja täyttäisi kutsumuksensa, so. tulisi itse luojaksi. Se, joka
tyytyy siihen, minkä luonto itsestään tarjoaa, eikä rakenna sen päälle
mitään enempää, ei tunne tehtäväänsä tässä elämässä. Ihmisen täytyy itse
luoda itselleen tarpeelliset ehdot ja olosuhteet. Tätä tarkoitusta varten
ovat muinaisuuden suuret johtajat ja viisaat, kuten Zarathustra ym. luoneet
kaikenlaisia erikoisesti ihmiselle sopivia ravintoaineita. Sellaisia eivät
ole ainoastaan vehnä ja lehmän maito, vaan myös omenat, päärynät, luumut,
viinirypäleet, appelsiinit, sitruunat, viikunat, pähkinät, kaikenlaiset
vihannekset, kuten kaali, papukasvit, juurekset ja lehtevät vihannekset.
Mitään näistä ei löydy viljelemättömässä tilassa sellaisenaan eikä myöskään
pysyisi elossa ilman ihmisen hoitoa. Mitä jäisi ihmiselle syötäväksi, jos
hän "luonnollisuutta" tavoitellen hylkäisi kaikki nämä keinotekoisesti
luodut ravintoaineet? Me emme tahdo palata "luontoon" tullaksemme taas
barbaareiksi tai apinoiksi, vaan tahdomme kulkea käsi kädessä luonnon kanssa
eteenpäin, ottamalla käyttöön luonnon korkeampia lakeja. Luontoon ei kuulu
ainoastaan alemmat asteet vaan kaikki kehitys ja kulttuuri (oik.
"viljelys"). Se, joka viipyy alemmilla asteilla uneksien paratiisillisesta
elämästä eikä pane kättään auran kurkeen ja rohkeasti astu eteenpäin, on sen
palvelijan veroinen, joka kaivoi leiviskänsä maahan.
Jos on monta, jotka eivät siedä maitoa, ei ole
silti syytä kokonaan hylätä maidon käyttöä, vaan se todistaa vain
tietämättömyyttä maidon käyttämistavassa. Maito on erinomainen ravinto.
Kaikki poikkeuksetta, terveet ja sairaat, lapset ja täysikasvuiset,
työmiehet ja oppineet, voivat saada siitä suurta hyötyä, jos he ymmärtävät
käyttää sitä oikein.
Rintalapsille on tietysti äidinmaito kaikkein
paras. On aivan väärä luulo, että imettämisestä äidin terveys kärsisi.
Päinvastoin jos pidättymisen kautta voimanesteet eivät saa vapaasti vuotaa,
tulee luonnon tarkoitus tyhjäksi ja sekä äiti että lapsi kärsivät siitä.
Jos rintalapsi ei voi saada kyllikseen
äidinmaitoa, on lehmänmaito paras korvike. Mutta koska lehmänmaidossa on
vähemmän kivennäisaineita, tulee niitä korvata suolaa ja booraksia
lisäämällä. Vaihteeksi on edullista sekoittaa maitoon viljalimaa, varsinkin
niinä kuukausina, jolloin lehmänmaito ei ole hyvää, nimittäin helmi- ja
maaliskuussa sekä keskikesällä. Mutta rintalasten pääravinto pitää kuitenkin
olla maito. Vielä myöhemminkin sen pitää olla ravinnon perustuksena, kunhan
pidetään huolta siitä, että hampaat vahvistuvat kiinteitten ruokien
pureksimisella.
Myöhemmällä iällä sitä vastoin maitoa pitää
nauttia harkiten, jos tahtoo estää ikäviä seurauksia suolistossa ja
hermoston kuumenemista. Iän myötä tapahtuu täydellinen muutos ihmisen
henkisessä ja ruumiillisessa toiminnassa, ja hänen tehtävänsä tulee olemaan
aivan toinen kuin sitä ennen.
Lapsen tehtävä on etupäässä lihasten
kehittäminen. Lapsen henkinen toiminta ei ole, vielä yksilöllistä laatua sen
sanan todellisessa merkityksessä vaan muilta omaksuttua, negatiivista
jäljittelemistä ja jossain määrin koneellista. Ruumiin kypsyessä tämä
toiminta tulee yksilölliseksi ja luovaksi ja riippuu silloin enemmän
hermojen ja aivojen kuin lihasten toiminnasta. Tätä varten luonto muuttaa
täydellisesti elonnesteiden virran. Siinä on ihmiselämän tärkein kohta, ja
jollei tähän aikaan panna suurta huomiota, luodaan siten tautien ja
turmeluksen alku. Maito oli lapselle ravinnon perustana, mutta ei ole enää
täysikasvuiselle. Maidossa on liian paljon valkuaista. Valkuaista tarvitaan
lihasten luomiseksi, ja se kuuluu siis lapsille ja raskasta ruumiillista
työtä tekeville. Muiden täytyy puolestaan supistaa maidon nauttimista,
jotteivät tuottaisi häiriötä aivojen ja hermoston vapaaseen toimintaan –
muuten naisissa syntyy heikkoverisyyttä ja miehissä karkeutta. Kun
ensimmäiset oireet näyttäytyvät miehuusiän alkamisesta, täytyy ravinnon
muuttua siinä suhteessa, että voimakkaiden ravintoaineiden, kuten maidon,
juuston, munien ja myös liiallisen vehnäravinnon tulee vähetä. Jos tällä
iällä yhä vielä nautitaan maitoa litra tai pari päivässä, se vie
ehdottomasti yksilöllisyyden menetykseen ja tyhmentymiseen. Aivotyön
tekijöiden ei pidä enää nauttia maitoa paljon ja mieluummin kermaa ja
piimää, sillä piimässä valkuainen on bakteereiden takia osaksi hävinnyt.
Ruumiillisen työn tekijät ja urheilijat sitä vastoin nauttikoot levollisesti
yhä edelleenkin maitoa runsaasti.
VI
Piimällä on, paitsi mitä ennen on sanottu,
vielä ominaisuus poistaa happoja ruumiista, parantaa reumatismia ja erittää
kaikenlaisia myrkkyjä ruumiista. Se antaa täyteläisyyttä niille, jotka ovat
liian laihoja, tekee taas liian lihavat laihemmiksi. Se tekee ihon
kauniimmaksi, siksi sitä käytetään itämailla yleisesti, myös kefiirin ja
kumissin muodossa.* Viimemainittu ei kuitenkaan ole ensinkään tarpeellista, koska tavallinen
piimä tekee saman tehtävän ja on helpompi valmistaa. Puolilitraa päivittäin
on jo tarpeeksi. Se vaikuttaa rauhoittavasti suoliin ja koko hermostoon.
Iltaisin nautittuna se on monelle osoittautui hyväksi unentuojaksi. Sokeria
ei pidä koskaan panna piimään. Jos on tulehdusta, jolloin ei tule nauttia
leipää, voi piimää käyttää joko hedelmien tai vihannesten kanssa.
Kerma on verraton ravintoaine aivotyön
tekijöille, vaikka sitä arvostetaan nykyisin liian vähän. Se on varsinkin
edullinen munuais- ja maksataudeissa ja yleensä ummetuksessa. Se sopii
kahviin ja teehen, vihanneksiin, hedelmiin leipään ja viljavalmisteihin.
Lasi kermaa, johon on sekoitettu sitruunanmehua, on erinomainen virkistys-
ja ravintoaine. Lautasellinen tällaista kermaa jonkun vehnäviipaleen kanssa
muodostaa riittävän päivällisen ja antaa voimia, jotka pitävät iltaan asti
hermot ja pään virkeinä.
* Kefiiri on
tataarien alkuun panema kuohuva juoma, jota valmistetaan käyneestä maidosta.
Sitä käytetään nykyään parannuskeinona keuhkotautisille ja yleensä
voimanantajana. Kumissi on Aasiassa ja Etelä-Venäjällä käytetty juoma, jota
tehdään tammanmaidosta. Suomestakin monet matkustavat Venäjälle,
parantaakseen itseään tällä terveysjuomalla. – Suom. huom.
Kirnupiimä vaikuttaa samaten kuin
tavallinen piimä.
Kun verenkierto on huono, on maidon hera hyvin
voimakas parannuskeino. Piimän on täytynyt seistä 8-14 päivää, ja sitten se
on siivilöitävä kankaan läpi. Täten syntynyt vesi eli hera on elävä
parannusaine, sillä kun maito on saanut käydä kaksi kertaa, on kehittynyt
toinen laji bakteereita, jotka ovat erinomaisen toimeliaita ja jotka heti
ruumiiseen tultuaan menevät niihin elimiin, missä löytävät itselleen työtä.
Ne tunkeutuvat hiussuoniin ja avaavat nämä, toimittaen siten ruumiissa
tarpeellisen puhdistuksen. Tämä elävä lääke vaikuttaa voimakkaammin kuin
kaikki rohtotuotteet. Siksi on oltava varovainen heran käyttämisessä eikä
juotava sitä enempää kuin puoli lasia kolmasti viikossa. Jäljelle jäänyt
juusto ei kelpaa nautittavaksi.
Maitotuotteiden nauttimisessa, kuten
kaikessa hyvässä, täytyy noudattaa vaihtelua. Se, joka koko vuoden ajan
säännöllisesti joka päivä nauttii saman määrän maitoa, saattaa epäilemättä
viimein vatsansa epäkuntoon, mistä seuraa liman muodostumista ja hermojen
kiihtymistä. Ainoastaan se, joka pitää väliaikoja, voi käyttää maitoa
hyödyllisesti. Parhaimmat väliajat tarjoutuvat itse olosuhteiden mukaan.
Lehmällä on kahdesti vuodessa puhdistusaika. Toinen näistä on helmi- ja
maaliskuusta siihen asti, kunnes se saa vihreätä ruohoa. Keskikesällä on
toinen puhdistusaika. Näinä aikoina ei ole lehmänmaito aivan puhdasta, vaan
sisältää lehmästä eronneita aineita. Sitä paitsi maito on keväällä huonompaa
siitä syystä, että heinä silloin on miltei kokonaan menettänyt tuoksunsa.
Kermassa ei tämä vaihtelu tunnu niin paljon, ja sitä voi siis aina nauttia
vapaasti. Ne, joilla on ummetusta tai tulehdus, välttäkööt maitoa, kunnes
ovat parantuneet.
Juusto on kaikkina aikoina tunnustettu
mainioksi ravintoaineeksi. Varsinkin kovaa työtä tekeville on se suureksi
avuksi. Kuitenkin on sen nauttimisessa oltava varovainen, koska se helposti
synnyttää happoja ja katarreja vatsassa.
Seuraavalla tavalla valmistetaan helpoimmin
sulavaa juustoa. Annetaan piimän seistä, kunnes vesi erkanee siitä. Sitten
se siivilöidään kankaan läpi, jotta vesi valuisi pois. Loppu kaadetaan
kulhoon ja siihen sekoitetaan hiljalleen vähän kermaa tai maitoa. Maun
parantamiseksi voi siihen lisätä kuminaa, hienoksi silpottua sipulia tai
persiljaa.
Juuston kuten kaikkien maitotuotteiden ohessa
sopivat parhaiten kaikki viljavalmisteet kuten leipä. Sitä voidaan myös
syödä vihannesten tai hedelmien kanssa. Kesällä on paras kokonaan välttää
juustoa.
Kananmunien käyttämisestä vallitsee nykyään
mitä erilaisimpia mielipiteitä. Jokseenkin yleisesti tunnustetaan niiden
korkea ravintoarvo, mutta niiden hyötyä kuitenkin epäillään. Munat saavat
aikaan erittäin helposti käymistä ja muodostavat virtsahappoa sekä
kaikenlaisia myrkkyjä, jollei niitä valmisteta oikealla taidolla ja
yhdistetä muihin ravintoaineisiin. Tietämättömyys niiden valmistamisessa on
yksin syynä siihen, että monet auktoriteetit ja ravinnonuudistajat hylkäävät
munien käytön. Kuitenkin se on verraton ravintoaine. Käymistä munat saavat
aikaan ainoastaan, jos niitä käytetään maitotuotteiden (paitsi kerman) tai
sokerin kanssa, ja myös, jos ne ovat kovaksi keitettyjä tai aivan raakoja.
Siemen, joka riippuu keltuaisessa, on sulamaton ja on myös syynä käymiseen.
Se on aina poistettava. Raa'an munan valkuainen on vatsassa sulamaton, jonka
vuoksi muna on keitettävä seuraavalla tavalla.
Valkuainen ja keltuainen erotetaan, tuma
poistetaan, ja kumpikin kaadetaan erikseen haarukkaa käyttämällä. Sitten
tiputetaan hitaasti sitruunamehua valkuaiseen jatkuvasti vispilöimällä,
kunnes tämä juoksettuu aivan pieniksi kokkareiksi. Voidaan mitata noin puoli
sitruunaa lautasellista kohti. Sitten taas yhdistetään valkuainen ja
keltuainen. Tämä muodostaa leivän, vilja-aineiden tai hedelmien kanssa hyvin
helposti sulavan ja ravitsevan aterian. Varsinkin yksinäisille henkilöille,
jotka itse valmistavat ruokansa, on tämä suositeltava helpon
valmistustapansa vuoksi.
Munan valkuaista ja keltuaista voidaan myös
käyttää erikseen muiden ruokien keralla. Keltuainen sopii vihannesliemiin,
hedelmämehuihin ja kastikkeisiin. Valkuainen on hyvänä yhdysaineena riisin,
kaakaon, liemien ja hedelmien kanssa. Munat sopivat hyvin yhteen leivän ja
viljavalmisteiden, vihannesten tai hedelmien kanssa, mutta niitä ei pidä
koskaan syödä maidon tai juuston keralla. Maksa- ja munuaistaudeissa täytyy
olla hyvin varovainen munien nauttimisessa ja syödä niitä ainoastaan
vihannesten kanssa.
Koviksi keitettyinä munat ovat täysin
sulamattomia ja syynä moniin vatsavaivoihin. Jos muna on lämmitetty yli 75
asteen, muuttuu valkuainen niin kovaksi, etteivät mahanesteet voi sulattaa
sitä. Muna on pantava kylmään veteen ja vain hiljalleen lämmitettävä n. 70
asteeseen saakka. Sitten pannaan ne johonkin lämpimään kohtaan liedellä
seisomaan katettuina 45 minuutiksi. Tällä tavalla sekä valkuainen että
keltuainen ovat maukkaita ja sulavia. Munan keltuainen on erinomainen
virkistys- ja parannusaine, joka heikkoudentilassa tekee ihmeitä. Pari
keltuaista pannaan yhteen suolan kanssa, ja valutetaan lasillinen lämmintä
vettä siihen hämmentäen ja juodaan se hitaasti. Tätä juomaa ei tule nauttia
aterian aikana vaan erikseen. Sen elähdyttävä vaikutus riippuu fosforista ja
rikistä, joka siinä on helposti sulavassa muodossa. Kaula- ja
vatsatulehduksissa nautittakoon aamulla tällainen keltuainen.
Keväällä vaikuttavat munat parhaimmalla
tavalla. Siihen vuodenaikaan ne elvyttävät koko ruumiista ja verenkiertoa.
Tämän vuoksi oli lainsäätäjä Zarathustra määrännyt, että pääsiäisen vietto
alkaisi runsaalla munien nauttimisella. Tämä kausi kestää kesäkuun loppuun
asti ja jatkuu vasta syksyllä. Koko vuoden ajan ei ole hyvä syödä
kananmunia, sillä ne ärsyttävät liiaksi sukupuolielimiä.
Hedelmät ja vihannekset eivät ole
ravintoaineita sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Niiden tehtävä ei ole
lämmittää ja rakentaa ruumista, vaan erottaa pois liialliset aineet, jotka
aina kasautuvat ruumiiseen; puhdistus- ja lääke-aineina ne ovat
välttämättömiä. Ne pitävät ruumiin terveenä, auttavat verenkiertoa ja ovat
ehdottomasti tarpeen meidän kehitysasteellamme. Niiden varsinainen
ravintoarvo on kovin pieni. Sen tähden toiset kokonaan hylkäävät nämä,
toiset taas luokittelevat ne ravintoaineiksi. Mutta jos niitä voisi pitää
ravintoaineina, täytyisi meidän voida pitkän aikaa elää yksinomaan niitä
syömällä. Niin ei kuitenkaan ole laita. Kokemus on riittävästi todistanut,
että hedelmistä ja vihanneksista yksinään ei voi elää paljonkaan kauemmin
kuin paastoamalla. Hyötyä me voimme niistä saada, jos käytämme niitä
oikealla tavalla tasoitus- ja eristysaineina. Niissä on parhain puhdistettu
vesi, joka on niin vaikuttava, että ihminen näitä syömällä tarvitsee vain
kolmannen osan siitä nestemäärästä, mikä hänen olisi käytettävä juomien
muodossa.
Hedelmät on aina purtava hitaasti ja
sekoitettava sylkeen, jotta ne voisivat olla puhdistukseksi ruumiille. Liian
kiireellisesti nautittuina ne eivät tehoa.
Makeiden hedelmien sulavuuden lisäämiseksi
niitä tulisi aina syödä yhdessä happamien hedelmien kanssa. Siten
aikaansaadaan tasapaino, jolla on suuri tehtävä kaikessa
ruuansulatuksessa. Jos pidämme kaikilla aterioillamme tasapainoa silmällä,
so. yhdistämme ruokia niin, että ne täydentävät toisiaan, silloin ei meidän
tarvitse kärsiä ruuansulatushäiriöitä. Sulavuuden salaisuus perustuu ruokien
yhdistämiseen.
Mikäli mahdollista hedelmät on syötävä
raakoina. Oltuaan kauan varastossa ne kadottavat tuoksunsa ja vaikuttavat
raskauttavasti. Syksyllä on paras aika syödä hedelmiä. Hedelmät sopivat
yhteen vilja-aineiden, maidon ja munien kanssa. Runsaan hedelmien
nauttimisen jälkeen on kupillinen kahvia eduksi niiden terveelliselle
vaikutukselle.
Kerma hedelmien keralla on mitä parhain
yhdistelmä. Leivän kanssa nautittuna on siinä oiva ateria. Sokeria ei pidä
koskaan käyttää hedelmien kanssa, ei tuoreiden eikä kuivattujen kanssa. Jos
ne ovat liian happamia, sekoitettakoon niihin makeita hedelmiä.
Kuivattuja hedelmiä on ensin pehmitettävä
muutamia minuutteja kiehuvassa vedessä. Niitä on keitettävä niin kauan, että
ne sokeria lisäämättä ovat saaneet takaisin luonnollisen makeutensa.
Jokaisella hedelmällä on erityiset
ominaisuutensa, ja niitä käytetään eri tavalla. Tässä voidaan puhua
ainoastaan tärkeimmistä hedelmälajeista.
Omena on kaikkien hedelmien kuningas. Siinä
on n. 14 % ravintoaineita, etupäässä hiilihydraatteja, hedelmähappoja ja
vähän fosforia, joka on erittäin arvokasta aivotyön tekijöille,
hermostuneille ihmisille, lapsille ja vanhoille. Myös siinä on rautaa, joka
tekee sen edulliseksi verenvähyyttä poteville. Omenilla on se suuri etu,
että niitä voi saada tuoreina suurimman osan vuotta.
Omenat ja sitruunat hedelmien joukossa tekevät
poikkeuksen: niitä voi näet syödä vihannesten keralla saamatta aikaan
käymistä.
Banaanit ovat hyvin ravitsevia, mutta
nykyisin kaupassa olevia käytettäköön varovaisesti, sillä ne pidetään usein
kosteissa kellareissa kypsymässä. Niitä pitäisi siinä tapauksessa kuorineen
keittää noin 10 minuuttia.
Viinirypäleet ovat omenien veroisia.
Rypälemehu on erinomaisesti verta puhdistava ja hermostoa vahvistava.
Muinaisista ajoista saakka on rypäle lisäksi tarjonnut köyhille ja rikkaille
viiniä. Viini ja leipä olivat pääravinto Jeesuksella, Zarathustralla ym.
mestareilla ja sitä käyttävät vieläkin itämaalaiset. Viinistä puhutaan vielä
edempänä. Rypäleet nautittuina suurissa määrissä parantavat munuais- ja
rakkokivitauteja ja vaikuttavat syöpään ja muihin kasvannaisiin
parantavasti.
Sitruunat ovat lääketieteellisten
ominaisuuksiensa vuoksi yleisesti arvossapidettyjä. Ne ovat yleispätevänä
parannuskeinona useimmissa sairauksissa ja terveetkin voivat niiden avulla
pitää ruumiinsa sisäisesti puhtaana. Päivässä voidaan nauttia 2–3 sitruunan
mehu. Suolan keralla on sitruuna mitä parhain vatsan puhdistaja. Jos tämä
yksinkertainen kotikeino yleisemmin tulisi käytäntöön, supistuisivat pian
lääkärien laskut tuntuvasti. Yhden sitruunan mehu puserretaan, siihen
lisätään puoli teelusikallinen suolaa ja tätä hämmennetään 3 minuuttia.
Sitten se juodaan hitaasti ja sekoittamattomana.
Appelsiinit tarjoavat virkistävää mehua.
Niitä on paras syödä aamulla. Kuoret, kudokset ja siemenet on jätettävä
syömättä.
Päärynöissä on elimellisiä suoloja, kuten
rautaa ja natriumia ja myös fosforia. Ainoastaan pehmeät lajit ovat hyviä
syötäviksi sellaisenaan. Niistä, joiden sisus on puuntapaista, käytetään
ainoastaan mehu.
Luumut sisältävät ruuansulatuselimille
vahingollista happoa, ja niitä on kokonaan vältettävä, jos huomataan
epämieluista vaikutusta.
Väskynä [kuivattu luumu] on sitä vastoin
erinomaisen hyvä hedelmä, ja sitä voi syödä niin usein kuin mieli tekee.
Hermoille ja aivoille väskynät ovat todellisia hyväntekijöitä. Kuivatut
väskynät ovat vatsan pehmittäjiä. Jos esimerkiksi vatsan tulehtuessa aamulla
nautitaan 6--12 väskynää, voi päästä vilustumisesta. Pitkillä taipaleilla
ovat kuivatut väskynät erinomainen virkistysaine ja suovat kestävyyttä,
jollei muuta ravintoa nautita.
Viikunat sisältävät 70 % hiilihydraatteja
ja ovat siis hyvin ravitsevia, mutta niitä ei tule nauttia liian runsaasti.
Kirsikat ovat "jumalten ruokaa", ja niitä
on syötävä niin paljon kuin mahdollista. Ne ovat myös verta puhdistavia.
Niitä pitäisi säilyttää kaikkien vuodenaikojen varalle.
Taatelit ovat hyvin ravitsevia. Ne
sisältävät 10–12 % valkuaisaineita ja 60 % hiilihydraatteja, mutta niitä on
syötävä vain harvoin. Vaikka ne ovat arabialaisilla pääravintona, meidän ei
tulisi tehdä samoin. Kylmässä ilmanalassa on taateleilla aivan toinen
vaikutus. Sitä paitsi on kypsä taateli aivan erilainen kuin keinotekoisesti
kuivattu. Kaksi taatelia päivittäin kylmässä ilmanalassa on riittävä.
Mustikat ovat erinomaisia parantamaan
huonoa vatsaa ja puhdistavat verta.
Puolukoista saa hyvää mehua, ja ne sopivat
erittäinkin hyvin makeitten hedelmien ja pähkinöitten täydennykseksi. Ne on
puserrettava, koska kuori on sulamaton. Puolukka on erinomaista munuais-,
virtsarakko-, kasvoruusu- ym. taudeille.
Mansikat kerman kanssa on nuorentava ruoka,
jäähdyttää vatsaa ja suolistoa. Niitä tulee syödä hitaasti ja hyvin
pureskellen.
Vadelmia ja karviaismarjoja on
nautittava varovaisesti ja enemmän mehujen muodossa, jolloin siemenet ja
kuoret on poistettu.
VII
Vihannekset
Vihannesten tulee olla aina tuoreita.
Kuihtuneet vihannekset eivät ole edullisia. Voimakkaimpia ovat ne, jotka on
poimittu aamulla, niin kauan kuin ne ovat kasteen peittämiä. Vihannekset
ovat parempia, jos niitä pidetään kaksi tuntia raikkaassa vedessä ennen
keittämistä. Ne on sitten keitettävä niin vähässä vedessä kuin mahdollista
ja vahvalla tulella. Vihannesten hyvän maun säilyttämiseksi niitä on
käsiteltävä hyvin huolellisesti. Jos niitä säilytetään vedessä, joka on
ollut jo kauan kiehumassa, ne menettävät makuaan, koska pitkä kiehuminen
tekee veden laimeaksi. Vihanneksia tulisi keittää kahdessa vedessä.
Ensimmäinen kaadetaan 10–15 minuutin keittämisen jälkeen pois, ja sijaan
pannaan raikasta kiehuvaa vettä. Siten poistuu myrkyllisiä happoja, ja
ruoasta tulee maukkaampaa ja sulavampaa. Jollei tätä ikivanhaa sääntöä olisi
viime aikoina jätetty huomioon ottamatta, vihanneksia ei olisi niin
hyljeksitty. Hyppysellinen punaista pippuria poistaa keitettäessä
epämiellyttävän hajun, varsinkin keitettäessä sipulia ja kukkakaalia.
Koska keitettäessä menee suoloja hukkaan,
täytyy korvaukseksi lisätä vähän suolaa – ruokalusikallinen kahteen litraan
vettä. Keittämättömiä vihanneksia ja salaattia ei tule suolata. Jos lisätään
vähän öljyä toiseen veteen, tulee kiehumispiste alemmaksi ja maku
paremmaksi. Jauhokastikkeet tekevät useimmat vihannekset vaikeasti
sulaviksi, aiheuttavat käymistä ja ovat sairaille vahingollisia.
Ne vihannekset, jotka kasvavat maan päällä,
sisältävät enemmän elinvoimaa kuin ne, jotka kasvavat maan alla. Kuitenkaan
ei tule hylätä jälkimmäisiä, sillä niissä olevat vahingolliset maa-ainekset
voidaan poistaa oikealla valmistuksella.
Sipuli on kaikista vihanneksista
hyödyllisin. Se on erinomainen puhdistusaine sekä raakana että keitettynä ja
hyvä parannusaine kylmettymisissä, tulehduksissa, kaula-, vatsa- ja
suolistotaudeissa. Sipuli ja ruoholaukka ovat ainoat vihannekset, joita
voidaan syödä hedelmien kanssa ilman että syntyy käymistä. Kaikkina aikoina
ja kaikissa maissa on niille annettu arvoa. Varsinkin egyptiläiset käyttivät
niitä paljon, ja muutamat historioitsijat arvelevat, että egyptiläiset
saivat kiittää runsasta sipulien nauttimista kestävyydestään ja tarmostaan.
Paistetut sipulit ovat huonosti sulavia: niitä on nautittava ainoastaan
keitettynä tai raakana.
Kun on yskä, ääni käheä ja vatsa limainen,
käytettäköön seuraavaa keinoa. Suuri raaka sipuli leikataan pieneksi,
pannaan lautaselle, ja sen päällä sirotetaan kaksi ruokalusikallista hienoa
sokeria ja annetaan seistä yön yli. Sokeri vetää ulos sipulista mehun ja
muodostaa siirappia, joka nautitaan seuraavana aamuna hitaasti. Raakojen
sipulien nauttimisesta johtuvan väkevän hajun poistamiseksi suusta täytyy
syödä persiljaa päälle.
Ruoholaukka kuuluu samaan sukuun kuin
sipuli ja sillä on samanlaiset ominaisuudet. Se on hyvin voimakas
puhdistusaine. Se myös vahvistaa hermoja, mutta sitä ei saa nauttia
säännöllisesti.
Pinaatti on erinomainen verenpuhdistaja.
Sitä valmistetaan seuraavalla tavalla. Kun se on pesty, sitä keitetään 10
minuuttia kiehuvassa vedessä, vesi kaadetaan pois ja sijaan kaadetaan uutta
kiehuvaa vettä ja hiukan öljyä ja suolaa ja keitetään taas tunnin ajan. Kun
sitruunaöljyä lisätään vähän, tulee keitos hyvänmakuiseksi. Voita ja
eläinrasvaa ei tule koskaan käyttää pinaatin kanssa, se synnyttää myrkkyjä.
Jos jauhoja lisätään tähän ruokaan, se tulee vaikeasti sulavaksi. Pinaatti
sopii erinomaisesti yhteen riisin ja kananmunien kanssa. Syöpää sairastavat
syökööt joka päivä paljon pinaattia riisin kanssa.
Punajuuret sisältävät erinomaista
parannusainetta, jos vatsassa tai hermostossa on häiriötä tai jos on
verenvähyydestä vaivaa. Parannusaineina ne on syötävä keittämättöminä. Ne
rouhitaan hienoiksi ja sekaan lisätään vähän sitruunamehua. Monet
munuaistautiset ovat parantuneet syömällä näitä.
Porkkanat raakoina puhdistavat vatsaa ja
ovat yhdessä aniksen tai kuminan kanssa hyvänä apuna matoja vastaan. Lapsia
ei pidä koskaan kieltää syömästä raakoja porkkanoita, milloin heidän tekee
mieli, sillä se on merkki siitä, että he tarvitsevat niitä. Keitettyinä ne
ovat parhaimpia liemiruuissa. Ne ovat myös hyvänä täydennyksenä herneille.
Kaalia ei pidä koskaan keittää. Keitetty
kaali on vaikeasti sulavaa ja saa aikaan häiriöitä vatsassa. Jokainen on
kokenut tämän, mutta ei ole tiennyt syytä. Kaali on leikattava pieneksi
keittämättömänä ja valmistettava kuten salaatti sitruunamehun, öljyn tai
kerman ja sinapin keralla. Se on erinomaista, jäähdyttävää ja puhdistavaa
ruokaa.
Hapankaali on kohtuullisesti ja aika ajoin
nautittuna erinomainen vahvistusaine vatsalle ja parantaa sen, jos se on
kova. Hapankaalin bakteerit hävittävät suoliston vahingolliset bakteerit.
Keittämisellä poistuu sen parantava voima. Lapset tämän tietävät ja tahtovat
syödä hapankaalia raakana.
Tomaatit ovat arvokkaita suolistokivuissa.
Niitä voidaan nauttia raakana tai keitettynä. Tomaattiliemi on hyvänä
täydennyksenä riisille, makaronille ja kaikille vihanneksille ja
salaateille.
Perunat sisältävät myrkkyä, ja niitä on sen
vuoksi nautittava varovaisesti. Myrkky poistetaan seuraavalla tavalla.
Perunat pestään perinpohjin ja kypsennetään tuhkassa tiilien päällä. Sitten
ne voidaan syödä kuorineen, koska ravitsevimmat aineet sisältyvät kuoriin.
Tämä on ainoa keino, jolla myrkky poistetaan kokonaan.
Toinen tapa valmistaa perunoita on seuraava.
Perunat keitetään kuorineen astiassa vahvalla tulella 20–30 minuuttia.
Lisätään vähän kuminaa tai tilliä sekä suolaa. Nämä ryydit vetävät itseensä
myrkyn. Kun perunat ovat kypsiä, vesi kaadetaan pois ja peruna-astia
asetetaan vielä vähäksi aikaa liedelle, kunnes perunat ovat kuivia.
Perunoilla on hyvin vähän lääketieteellistä arvoa.
Kuitenkin niitä voidaan valmistaa seuraavalla tavalla vatsantulehduksia
varten. Keitetyt perunat murennetaan puuroksi, lisätään vähän maitoa, ja
hämmennetään muutamia minuutteja tulen päällä. Niihin voidaan sekoittaa
kermaa tai piimää, mutta silloin seosta ei saa enää keittää tulen päällä.
Tämä puuro on hyvää toipilaille.
Jos perunoita valmistetaan salaattiin, ei tule
käyttää etikkaa vaan sitruunamehua. Sipulit, persilja ja muut ryydit ovat
hyvänä täydennyksenä.
Erinomainen keino kovaa vatsaa varten on raa'at
perunat. Ne rouhitaan riivinraudalla hienoiksi, tai leikataan ohuiksi
viipaleiksi ja syödään sipulin kanssa. Tämä vaikuttaa hitaasti, mutta
varmasti. Jos lapset haluavat raakoja perunoita, annettakoon niitä vapaasti.
Liemiruokiin ei tule käyttää perunoita.
Raparperi on hyvä reumatismille ja
vatsankivuille. Varret keitetään ilman vettä, sitten lisätään vähän sokeria
ja keitetään taas yhdessä. (Tässä tapauksessa on sokeri sallittua
voimakkaiden happojen tasoittamiseksi.) Tätä on syötävä joka aamu muutamia
lusikallisia monen viikon ajan. Jos haluaa saada itselleen punaiset posket,
pitää syödä keväällä yksi raa’an raparperin varsi joka aamu.
Kurkut ovat jäähdytysainetta vatsalle ja
verelle. Munuaistautiset nauttikoot niitä varovaisesti. Kun kurkut on
kuorittu ja leikattu hienoiksi, lisätään teelusikallinen suolaa jokaista
kurkkua kohden ja annetaan seistä tunnin ajan. Sitten huuhdotaan suola pois
kahdessa vedessä ja valmistetaan niin kuin muitakin salaatteja. Suola ottaa
vahingolliset hapot pois. Säilytetyt happamat kurkut ovat yhtä hyvää
parannusainetta kuin hapankaali, mutta ei ole suositeltavaa panna niitä
etikkaan.
Sieniä syövät nykyään tuskin muut kuin
herkkusuut. Niiden erinomaisia lääketieteellisiä ominaisuuksia ei juuri
tunneta. Sienet ovat korkeammanlaatuista lannoitusta. Niin kuin lanta
valmistaa maan sellaiseksi, että kasvit voivat paremmin ottaa itseensä
kivennäisaineita – niin vaikuttavat sienet ihmisruumiissa. Ne poistavat
kaiken, mikä estää ruuansulatuksen ja tuottavat siten ihmeellisiä tuloksia
laihuuden aikana. Sienet eivät menetä keitettäessä tehoaan vaan imevät
epäpuhtaat ainekset pois, niin luonnossa kuin ihmisruumiissa. Ne puhdistavat
vatsan kaikista mahdollisista vahingollisista aineista ja edistävät siten
hyvää ruuansulatusta.
Sipulit sopivat hyvin yhteen sienen kanssa.
Sipulit pienennetään ja keitetään rasvassa, sitten lisätään puhdistettuja ja
hienoksi paloiteltuja sieniä ja annetaan paistua n. 10 minuuttia. Sitten
kaadetaan kermaa sekaan ja täytteeksi jauhoja. Vähän suolaa ja pippuria
tekee ruuan vielä maukkaammaksi.
Palkokasvit, herneet, pavut ja linssit ovat
viljakasvien ja vihannesten keskivälillä. Palkokasvien ja sienien
ravintoarvoa ei voi mitata niissä olevan valkuaisen nojalla, eikä niitä voi
panna samalle tasolle kuin muita valkuaisaineita. Ne kummatkin vaikuttavat
näet kuten lanta, so. hajottavasti, erottavasti ja tappavasti haitallisiin
bakteereihin ja edistävät siten muiden ruokien sulatusta. Siksi on suotavaa
nauttia niitä sellaisina vuodenaikoina, jolloin ruumiin aineenvaihdunnassa
on seisaus, nimittäin talven ja kevään välillä ja lokakuussa.
Lihansyönnistä kasviravintoon siirryttäessä ovat
palkokasvit suositeltavia. Niitä on silloin syötävä kolme viikkoa joka päivä
muiden vihannesten keralla. Kuivattujen palkokasvien palot on poistettava.
Ensimmäinen vesi on kaadettava pois
neljännestunnin kiehumisen jälkeen. Ksantiini, jota viime aikana on kovin
pelätty, ei ole kohtuullisesti nautittuna vaarallista. Ainoastaan
säännöllinen ja pitkäaikainen palkokasvien nauttiminen saa aikaan liikaa
virtsahappoa.
VIII
Sähköisyys ja magnetismi
Jotta voisimme täydellä tiedolla käyttää
hedelmiä ja vihanneksia ja sovittaa niitä eri luonteenlaatujen mukaan,
meidän tulee olla selvillä niiden tarkoituksesta ja olemuksesta. Tätä varten
on meidän tunkeuduttava hieman syvemmälle luonnon salaisuuksiin ja
poikettava filosofiankin alalle.
Dualismi, kaksinaisuus, on kaiken ilmennyksen
ja kaiken luomiston perusta sekä makrokosmoksessa että mikrokosmoksessa, ja
se koskee siis myös ihmisen ruumista, sen terveyssuhteita ja ravinnonlaatua.
Kaikkeen luomiseen ja kaikkien tulosten saavuttamiseen tarvitaan kaksi
vastakkaista voimaa, joita kutsutaan eri nimillä, milloin keskihakuiseksi
voimaksi, valoksi ja pimeydeksi, hengeksi ja aineeksi, magnetismiksi ja
sähköisyydeksi, positiiviseksi ja negatiiviseksi, miehiseksi ja
naiselliseksi jne. Kaikki nämä ovat vain erilaisia nimiä samalle
kaksinaisuuden prinsiipille. Näiden voimien tarkoituksena on pitää toisiaan
tasapainossa. Jos toinen pääsee ylivaltaan, on tasapaino häiritty ja seuraa
yksipuolisuus ja häviö. Mitä paremmin tasapaino voidaan säilyttää, sitä
parempi on tulos, sitä loistavampi on valo ja sitä vaikuttavampi on voima.
Polariteetti, lepo, onni ja täydellisyys on seurauksena tasapainon
palauttamisesta eli täydellisestä yhdenmukaisuudesta. Tämän peruslain huomaa
jokainen tarkastelija luonnossa vallitsevana, eikä sitä tarvitse tässä
pitemmältä selostaa.
Terveys on kahden vastakkaisen voiman
tasapainoisuus ihmisruumiissa, nimittäin sähköisyyden ja magnetismin. Niin
kauan kuin jommallakummalla on ylivalta, terveys ei voi olla täydellinen.
Sairaus on yksipuolisuutta, terveys tasautumista. Kaikki sairaudet voidaan
niin muodoin jakaa kahteen luokkaan. Joko sähköisyys tai magnetismi on
niissä liiaksi vallitsevana. Edellisessä tapauksessa ilmenee sairaus
ruuansulatuksen pysähtymisenä, maksavaivoissa, liiallisena lihavuutena. Jos
taas magnetismi on ylivallassa, se näyttäytyy munuaisten, selkäytimen,
keuhkojen ja veren turmeltumisena, syöpänä jne., mutta itse vatsa ja
suolisto on silloin terve, luusto on voimakas ja ruuansulatus toimii.
Sähköisyys on puoleensavetävä eli keskihakuinen
voima, magnetismi taas poistyöntävä eli keskipakoinen voima. Sähkö vetää
ainetta puoleensa ja on luonteeltaan rakentava ja lämpöä synnyttävä.
Magnetismi on seurausta eetterisistä eli henkisistä värähtelyistä ja on
luonteeltaan haihtuvaa ja kylmää. Nämä kaksi prinsiippiä löytyvät kaikkialla
luonnossa, niinpä myös ihmisruumiissa. Ne henkilöt, joissa sähköisyys on
etualalla, tuntevat vetovoimaa niitä aineita kohtaan, joissa kivennäiset
(suolat) ovat edustettuina. Sitä
vastoin magneettiset luonteet kaipaavat näiden vastakohtaa (sokeria).
Ravintotieteen tehtävä on tasoittaa
kivennäisten ja happojen määrää. Viisaat ovat kaukaisista ajoista saakka
opettaneet käyttämään hedelmiä ja vihanneksia tasoitusaineina. He ovat myös
luoneet ja kehittäneet ihmiskunnalle erinomaisia parannusaineita. Hedelmissä
on edustettuna hapot (sokerit) ja vihanneksissa kivennäiset (suolat). Jos
nyt tiedämme, mikä on luonteenlaatumme, on meidän helppo palauttaa
terveytemme tasapaino. Sähköisten henkilöiden tulee etupäässä syödä
hedelmiä, mutta magneettisten henkilöiden tulee syödä enemmän vihanneksia.
Muussa tapauksessa kummatkin pahentavat tilaansa.
Täten on myös ratkaistu kysymys, onko pidettävä
parempina hedelmiä vai vihanneksia. Olemme usein huomanneet, kuinka
magneettiset henkilöt liiaksi hedelmiä syömällä tulevat hermostuneiksi,
pahoinvoiviksi ja päinvastoin sähköiset henkilöt pahenevat liiaksi
vihanneksia syömällä. Henkinen ihminen, jolla on taipumusta elämään alati
korkeissa piireissä ja laiminlyömään aineellista puolta, huonontaa tilansa
siten, että hän tahtoo nauttia vain korkeammin värähteleviä tuotteita. Hän
kaipaa tasapainoa varten enemmän maa-aineksia, so. kivennäisiä ja
vihanneksia. Siten on myös suolan käyttö ratkaistu. Magneettiset luonteet
kaipaavat sitä, mutta sähköiset voivat olla miltei kokonaan sitä vailla. Ne,
jotka seuraavat intuitiotaan eivätkä teorioita, huomaavat itsekin, että he
panevat hedelmät etusijalle jos ovat sähköisiä, mutta vihannekset etusijalle
jos ovat magneettisia.
Jotta lukija voisi ratkaista, kuuluuko hän
sähköisiin vai magneettisiin luonteisiin, luettelemme tässä päätunnusmerkit.
Sähköiset luonteet toteuttavat enemmän
ihanteitaan kuin magneettiset luonteet. Tämä ominaisuus ilmenee myös
ruumiissa. Sähköisillä henkilöillä on hyvin kehittynyt lihaksisto, voimakas
tukankasvu ja taipumusta lihavuuteen. Heidän halunsa suunnata voimansa
ulospäin, kehittää ulkonaisia elimiä enemmän, sitä vastoin sisäiset elimet,
vatsa, suolisto, luut jne. ovat heikompia. Sen tähden heidän vatsansa joutuu
helposti epäkuntoon. Heidän ihanteensa on ulkonainen komeus, täyteläiset
muodot, kauniit vaatteet; he rakastavat seuraa ja huvituksia, ovat nopeita
päätöksissään ja tekevät siten helposti erehdyksiä, innostuvat helposti
jostakin asiasta, mutta hylkäävät sen taas pian. He pian lannistuvat, ja
heiltä puuttuu kestävyyttä, vaikka heillä on toiminnanhalua. Käytökseltään
he ovat ystävällisiä, puheliaita, eloisia. Uni ei ole syvä ja tulee helposti
kuumeiseksi.
Magneettisessa luonteessa on kaikki tämän
vastakohdat. Hänellä on taipumusta kääntämään voimansa enemmän sisäänpäin ja
laiminlyömään ulkonaista puolta. Lihakset eivät ole niin kehittyneet, kasvot
ovat kapeat. Magneettiset henkilöt eivät tule lihaviksi, heillä on lujat
luut, hyvä ruuansulatus. (Nämä hyvät taipumukset voivat tietysti väärän
elintavan kautta muuttua.) He laiminlyövät ulkonaisia muotoja ja elämän
käytännöllistä puolta, eksyvät mielellään teorioihin ja ovat varovaisia
päätöksissään, usein niinkin, etteivät sitten ensinkään osaa päättää. He
ovat kylmiä ja itseensä vetäytyviä. He pitävät perhe-elämää ja yksinäisyyttä
seuraelämää parempana. Heidän unensa on rauhallisempi, ja se kestää sähkön
puutteen takia kauemmin kuin sähköisten henkilöiden uni. On kuitenkin
luonnonlakien vastaista määritellä tietty aika unta varten.
Nämä kohdat riittävät lukijalle ilmaisemaan,
mihin luonteenlaatuun hän kuuluu, jotta hän sen mukaan voi määrätä
ravintotapansa. Se, joka keksii johtavan ajatuksen, voi saada tästä
erinomaisen paljon aihetta huomioihin ja ajatteluun jokapäiväisessä
elämässä. Molemmat luonteenlaadut ovat yhtä tärkeitä, kumpikaan ei ole
toista parempi, kumpaakaan ei voi laiminlyödä. Tuskin koskaan on
jokapäiväisessä elämässä löydettävissä luonteita, joissa kummatkin puolet
olisivat täydellisessä tasapainossa.
Ei ole kuitenkaan tarkoitettu, että
magneettisten luonteiden tulisi yhtä mittaa syödä vihanneksia ja sähköisten
luonteiden ainoastaan hedelmiä. Siten me taas loisimme yksipuolisuutta. Ei
ole yhtään lakia, joka ei sattuisi yhteen toisen kanssa. Kummankin
luonteiden tulee ottaa huomioon eri vuodenajat. Sähköisten henkilöiden tulee
keväällä myös syödä vihanneksia, magneettisten henkilöiden syksyllä
hedelmiä, elääkseen sopusointuisesti luonnon mukaan. Kummankin luonteen
tulee kuitenkin pitää silmällä omaa erikoista puhdistusainettaan, joko
hedelmiä tai vihanneksia, ja nauttia niitä niin paljon kuin intuitio käskee.
Juomat. Se, joka ei ole tottunut seuraamaan
sisäistä ääntään, huomaa vaikeaksi päästä selville juomien suhteen. Niistä
on näet niin paljon eriäviä mielipiteitä. Se oppi, että paljon vettä pitää
juoda ruumiin huuhtomiseksi, on saanut aikaan paljon munuaistautia. Se
perustuu huonoon ruumiin ymmärtämykseen. Veden juominen kysyy paljon
hermovoimaa, sillä ei vesi omalla voimallaan kulje hienoissa
kapillaariputkissa. Mitä enemmän vettä juodaan, sitä vaikeammaksi käy
vieraiden aineiden poistaminen ruumiista. Tässä tulee noudattaa samaa
ohjetta kuin syömisessä. Ei pidä koskaan juoda paitsi silloin kun todella on
jano. Mutta siitäkin petytään usein. Janohermojen kiihotus ei ole todistus,
että tarvitaan juoksevia aineita. Usein tuo kiihotus syntyy suolasta,
väkevistä ruuista, käymisestä vatsassa. Sellaisissa tapauksissa juominen
vain pahentaa tilaa. Se, joka elää luonnollisella tavalla ja on varovainen
mausteiden käyttämisessä, tuntee harvoin janoa.
Ei millään ehdolla pidä syödessä juoda.
Paras juoma on raitis lähdevesi. Sadevesi ei
ole ihmisten juoma. Se sopii kasvikunnalle. Vasta silloin kun sadevesi on
käynyt maakuoren läpi ja puhdistunut, kelpaa se ihmiselle juotavaksi.
Tislattu vesi on kuollutta niin kuin kaikki vesi, jota kauan on kiehutettu.
Paras tislattu vesi saadaan hedelmistä.
Kahvi. Kahvin, teen ja kaakaon käyttö on
saanut niin suuren alan, että siitä kansan terveys kärsii, ja täten
luonnollisesti syntyy vastavaikutus, joka kokonaan kieltää näitä
nauttimasta. Meidän ei kuitenkaan pidä mennä siihen äärimmäisyyteen, vaan me
voimme saada hyötyäkin näistä juomista, jos ne oikein valmistetaan, ja ennen
kaikkea jos tulemme niiden herroiksi emmekä anna niiden hallita itseämme.
Jos niitä nautitaan joka päivä ja joka vuodenaika, ne eivät voi olla hyviä
terveydelle. Parhaimmat vuodenajat niiden nauttimiseen ovat joulu-, tammi-,
huhti- ja toukokuu.
Kahvin valmistamiseen on pantava huomiota. Me
tahdomme juoda kahvia sen hienon maun vuoksi, ja valmistamme sitä sen tähden
niin, että maku kokonaan säilyy ja vaarallinen kofeiini niin tarkkaan kuin
mahdollista poistuu. Osta täysin kypsiä kahvinpapuja, polta ne kotona eikä
liian paljon yhdellä kertaa. Ennen käyttöä ne hienonnetaan ja pannaan
flanellipussissa kahvipannuun. Sitten kaadetaan kuppi kuumaa vettä sen yli
ja annetaan seistä peitettynä minuutin. Sitten kaadetaan kuumaa vettä päälle
niin paljon kuin halutaan. Teelusikallinen kahvia riittää yhtä kuppia
varten. Kahvi ei saisi kiehua, sillä siten se kadottaa makuaan. Ei pidä
käyttää kahvin keralla maitoa eikä sokeria vaan ainoastaan kermaa. Kerma
kaadetaan ensin lautaselle, sitten kahvia sen päälle. Kahvi on aina
nautittava kuumana ja hitaasti. Kuppi kahvia tekee hyvän palveluksen, jos
vatsassa on käymistä tai on muu pahoinvointi. Hedelmien kanssa yhdessä on
kahvi parantavaa. Lihansyöjien ei pitäisi ensinkään juoda kahvia.
Tee. Ainoa oikea valmistustapa on seuraava.
Kaadetaan vähän kuumaa vettä teelehtien päälle, ja annetaan seistä, kunnes
lehdet avautuvat, n. 3–10 minuuttia. Sitten kaadetaan päälle kiehuvaa vettä
niin paljon kuin halutaan. Kylminä talvi-iltoina se on mainio juoma, koska
se edistää verenkiertoa. Sokeria ei pitäisi teessä käyttää, ei myöskään
maitoa, mutta kyllä kermaa.
Kaakao ja suklaa ovat vaarallisimmat
narkoottiset ainekset. Vaikka kaakaopapu sisältää vähemmän ksantiinia kuin
kahvi ja tee, on se kuitenkin vaarallisempi, koska sitä ei voi erottaa
juomasta. Kaakaon otaksuttu suuri ravinto-arvo on houkutellut useita sitä
käyttämään, vaikka se saa aikaan raskautta.
Unettomuuden vaivatessa ei pidä käyttää mitään
narkoottisia juomia.
Suola ja mausteet on viime aikoina eräällä
taholla tuomittu luonnottomiksi kiihotusaineiksi ja niiden käyttäminen on
kokonaan kielletty. Mutta luontohan käyttää alati ihmisten kasvattamiseksi
kiihotusaineita. Koko elämämme tässä ruumiillisuudessa on vain pitkä
kiihotusten sarja. Ei myöskään ole yhtään luonnonkansaa, joka ei käyttäisi
kiihotusaineita. Mustaihoiset ja intiaanit eivät voi elää ilman niitä.
Myönnämme kyllä, että suolan ja mausteiden
väärinkäyttö on saanut aikaan paljon sairauksia. Mutta se ei ole riittävä
syy niitä kokonaan hylkäämään. Varsinkin magneettiset luonteet tarvitsevat
niitä jonkin verran, joskin sähköiset luonteet voivat olla aivan ilman
niitä. Magneettiset henkilöt käyvät hermostuneiksi, jos he eivät mitään
suolaa nauti, ja jos katsomme niitä, jotka tuomitsevat suolan käytön,
huomaamme, että ne ovat sähköisiä luonteenlaadultaan. He eivät ensinkään ota
huomioon, että voi olla ihmisiä, jotka ovat toisin rakennettuja kuin he
itse. Ylimalkaiset johtopäätökset tuottavat miltei aina vahinkoa.
Useimmat mausteet ovat vahvan tuoksunsa takia
hermoja vahvistavia, jos niitä kohtuullisesti käytetään. Ne myöskin
enentävät ruokien sulavuutta, vaikuttaen makuaistiimme.
Sokeri. Tavallisen sokerin täytyy vatsassa
läpikäydä kemiallinen prosessi ennen kuin se sulaa. Sen tähden se helposti
aikaansaa käymistä eikä sitä pitäisi käyttää ruokiin.
Lapset ja työläiset kaipaavat sokeria, eikä
sitä pidä heiltä kieltää. Mutta pitää vain katsoa, että sitä nautitaan
aterioitten väliajoilla. Ruskea sokeri on terveellisintä. Pitkällisessä
kovassa työssä ja pitkillä kävelymatkoilla tekevät muutamat sokeripalat,
suussa sulatettuina enempi hyötyä kuin kokonaiset ateriat. Alpeilla on sen
vuoksi kuljettajilla aina sokeria taskussaan. Varsinkin munuaistaudeissa on
sokeri vaarallista.
Hunaja menee suoraan vereen eikä siis
aikaansaa käymistä. Kohtuullisesti nautittuna on hunaja erinomainen
parannusaine munuais-, hermo- ja reumatismitaudeissa. Hunaja syödään leivän
keralla tai teessä.
Tri Otoman Zar-Adusht Ha'nish’in mukaan
Tietäjä — heinä-elokuu,
syys-, loka-, marraskuu 1909, maaliskuu 1910, heinä-elokuu,
lokakuu, joulukuu 1911
Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.
|