Tshuangtse

VANHA KALASTAJA

Kiinalainen kertomus

Konfutsius vaelsi Mustanmetsän maassa ja lepäsi jonkin aikaa Luumulaaksossa. Hänen oppilaansa istuutuivat kirjojensa ääreen, ja hän itse soitti huiluaan ja lauloi.

Kun laulu oli puolessa, astui muuan vanha kalastaja veneestään rannalle ja lähti tulemaan heitä kohti. Hänen partansa ja kulmakarvansa olivat lumivalkeat. Hänen tukkansa riippui valtoimena ja hänen pitkät hihansa liehuivat, kun hän käveli yli rantahiedan. Päästyään lujalle maalle hän pysähtyi, piti vasenta kättä polvellaan ja oikeata kättä korvallaan ja kuunteli.

Kun laulu oli loppunut, viittasi hän Tsu Kungille ja Tsu Lulle, jotka molemmat menivät hänen luokseen. Sitten hän osoittaen sormellaan kysyi ja sanoi: "Mitä tuo mies tekee täällä?"

"Hän on Lun, viisas", vastasi Tsu Lu.

"Mitä heimoa?" kysyi vanhus.

"Kungin perheestä", vastasi Tsu Lu.

"Ja mikä on hänen virkansa?" kysyi vanhus.

"Hän harjoittaa kuuliaisuutta ja totuutta", vastasi Tsu Lu. "Hän noudattaa laupeutta ja velvollisuutta lähimäistään kohtaan. Hän ohjaa pyhiä menoja ja soittoa. Hän määrää ihmisten suhteita. Hän on uskollinen kuninkaalle ylöspäin ja on kansan uudistaja alaspäin. Siten hän tekee suurta palvelusta koko valtakunnalle. Se on hänen virkansa."

"Onko hän jonkun valtion hallitsija?" kysyi vanhus.

"Ei ole", vastasi Tsu Kung.

"Kuninkaan neuvonantaja?" sanoi vanhus.

"Ei", vastasi Tsu Kung.

Silloin vanhus naurahti ja kääntyi poispäin sanoen: "Laupeus on laupeutta, mutta minä pelkään, ettei hän vältä väsymystä ja ruumiinsa kulutusta, jotka saattavat vaaraan ihmisen alkuperäisen puhtauden. Ah, kuin kauas hän on kulkenut pois oikealta tieltä!"

Tsu Kung lähti takaisin ja kertoi Konfutsiukselle, joka pani pois huilunsa, nousi ja sanoi: "Tämä mies on yksi viisaista."

Sen jälkeen hän seurasi vanhusta alas rannalle ja sai hänet kiinni juuri, kun hän oli vetämäisillään veneensä ylös maalle koukkusauvallaan. Huomatessaan Konfutsiuksen vanhus kääntyi hänen puoleensa, ja Konfutsius astui taaksepäin ja kumarsi kahdesti maahan asti, ennen kuin lähestyi.

"Mitä tahdot, herra?" kysyi kalastaja.

"Vastikään, kunnioitettava herra", vastasi Konfutsius, "sinä jätit lopettamatta huomautuksesi. Tyhmyydessäni en voi käsittää, mitä tarkoitat. Sen tähden olen tullut tänne siinä nöyrässä toivossa, että kuulisin niitä sanoja, joilla sinä ehkä suvaitset minua auttaa."

"Hyvä," sanoi vanhus, "sinä olet varmaan halukas oppimaan."

Silloin Konfutsius kumarsi maahan kahdesti, ja kun hän nousi, hän sanoi: "Olen, lapsuudestani asti tähän saakka olen tutkinut, 69 ikävuoteeni asti. Kuitenkaan en ole koskaan kuullut totista oppia, jota nyt olen valmis ottamaan vastaan ilman ennakkoluuloja."

"Kaltaistaan jokainen etsii," vastasi vanhus. "Äänetkin vastaavat samanlaisiin ääniin. Tämä on luonnon laki. Minä jätän nyt sinun tehtäväksesi sovittaa sen, mitä minä tiedän, siihen, mitä sinä harrastat – ihmisten asioihin. Niin kuule:

Taivaan Poika (kuningas), prinssit, virkamiehet ja kansa – jos nämä neljä täyttävät kukin tehtävänsä, on seurauksena hyvä hallinto. Jos he lähtevät pois oikeilta paikoiltaan, on seurauksena sanomaton sekaannus. Kun viranomaiset pitävät omastaan huolta ja kansa omastaan, eivät kummatkaan loukkaa toisiinsa.

Hedelmätön maa, vuotavat katot, ruuan ja vaatteiden puute, kykenemättömyys veronmaksuun, vaimojen ja jalkavaimojen riidat, nuorten ja vanhojen samanarvoisuus – sellaiset ovat kansan surut.

Taito, joka ei vastaa velvollisuuksia, kykenemättömyys täyttämään tavanomaista työtä, epäpuhtaat kädet ja huolimattomuus alempien virkamiesten kanssa, erotuksen ja ansiokkuuden puute – sellaiset ovat viranomaisten surut.

Hovi ilman uskollisia neuvonantajia ja valtio kapinatilassa, taitamaton käsityöläinen ja riittämättömät verot, laiminlyödyt säännölliset vastaanotot– sellaiset ovat prinssien surut.

Luonnon kaksi suurta perusvoimaa työskentelevät epäsuhtaisesti, kylmä ja kuuma tulevat sopimattomin ajoin, niin että ihmiset ja muut luodut kärsivät, prinssit kapinoivat ja taistelevat keskenään, niin että kansaa kuolee, huonosti toimitetut soitto ja pyhät menot, tuhlattu rikkaus, rikotut ihmisten väliset suhteet, kansan joukot vaipuneet epäsiveellisyyteen – sellaisia ovat ne surut, jotka tulevat Taivaan Pojan osalle.

Mutta nyt sinä et ole hallitsijan korkeassa asemassa, etkä täytä neuvonantajan alempia toimia, ja kuitenkin otat tehtäväksesi järjestää soittoa ja pyhiä menoja ja määrätä ihmisten suhteita, uudistaaksesi kansaa. Etkö silloin erkane omasta piiristäsi?

Ja tämän lisäksi on ihmisillä kahdeksan vikaa, ja heidän toimintaansa estää neljä asiaa. Myös näitä täytyy tutkia.

1. Sekaantuminen asioihin, jotka eivät sinulle kuulu, on tunkeilevuutta.

2. Tuomalla itseään esiin, huolimatta seurauksista, on röyhkeyttä.

3. Mukauttaa ajatuksiaan ja sovittaa sanojaan on mielistelemistä.

4. Ylistää jotakin ihmistä, oikeaa tai väärää, on imartelemista.

5. Puhua mielellään pahaa muista, on panettelua.

6. Purkaa ystävyksiä ja rikkoa siteitä, on vahingontekoa.

7. Kiitellä ihmisiä valheellisesti pahassa tarkoituksessa, on ilkeyttä.

8. Olla myöntyväinen urkkiakseen toisten haluja, hyviä ja pahoja, on ulkokullaisuutta.

Nämä kahdeksan vikaa ihmisessä saattavat toisen hämminkiin ja tuottavat itselle onnettomuutta. Ylevä ihminen ei huoli häntä ystäväkseen, valistunut prinssi ei käytä häntä palvelijanaan.

1. Rakastaa suurten asioiden ohjaamista ja toimittaa muutoksia vallalla olevaan järjestykseen maineen saavuttamiseksi – se on kunnianhimoa.

2. Koettaa saada kaikki omiin käsiinsä ja anastaa sellaista, minkä pitäisi olla muiden hallussa – se on ahneutta.

3. Tuntea omat vikansa niitä oikaisematta, ja saada neuvoa, mutta vaipuu vain syvemmälle – se on itsepäisyyttä.

4. Sietää niitä, jotka ovat itsensä kaltaisia, mutta taas niillä, jotka ovat erilaisia, ei uskoa olevan sellaisia hyveitä, joita heillä on – se on tekopyhyyttä.

Nämä ovat ne neljä asiaa, jotka haittaavat toimintaa. Ja ainoastaan se, joka voi jättää nuo mainitut kahdeksan asiaa ja pidättyä neljästä jälkimmäisestä, on kelvollinen saamaan opetusta."

Silloin Konfutsius päästi ahdistuksen huokauksen. Kahdesti hän heittäytyi maahan, nousi ja sanoi: "Kaksi kertaa minut ajettiin pois Lusta. Weissä minut julistettiin lainsuojattomaksi. Sungissa puuni kaadettiin maahan. Tsjeenit ja Tsait ympäröivät minut. En tiedä, mitä vikaa minussa oli, että minun piti kärsiä nämä vainot."

"Voi rakas mies", sanoi vanhus vaivaantuneella äänellä. "Kuinka hidas olet ymmärrykseltäsi!

"Oli kerran mies, joka pelkäsi varjoaan ja vihasi jalkojensa töminää niin paljon, että hän päätti juosta pakoon niitä. Mutta mitä useammin hän nosti jalkansa, sitä useammin täytyi hänen polkea maata, ja vaikka hän juoksi sangen lujaa, hänen varjonsa ei koskaan jättänyt häntä. Tästä hän päätteli, että juoksu oli liian hidasta, ja siksi hän juoksi lepäämättä niin nopeasti kuin hän suinkin kykeni, ja seuraus oli, että hänen terveytensä murtui ja hän kuoli. Hän ei älynnyt, että astumalla varjoon hän olisi päässyt omasta varjostaan ja että seisomalla hiljaa hän olisi saanut loppumaan askeleidensa äänen. Hullu hän oli!

"Nyt sinä harrastat laupeutta ja velvollisuuden täyttämistä lähimäistäsi kohtaan. Sinä tutkit samanlaisen ja toisenlaisen erotusta, liikunnon ja levon vaihteita, antamisen ja ottamisen sääntöjä, rakkauden tunteita ja ilon ja suuttumuksen pidättämistä. Kuitenkaan et voi välttää niitä onnettomuuksia, joista puhut.

"Pidä kunnioittavasti huolta ruumiista. Säilytä huolellisesti luonnollista puhtautta. Jätä ulkonaiset asiat muille. Silloin et tule sidotuksi. Mutta nykyisin sinä jätät parantamatta itseäsi, kun koetat parantaa muita. Totisesti tämä on ulkonaisessa työskentelemistä."

"Pyydän kysyä", sanoi Konfutsius huolestuneella äänellä, "mikä on alkuperäinen, luonnollinen?"

"Alkuperäinen puhtautemme", vastasi kalastaja, "on vilpittömän totuuden puhtaus. Ilman tätä me emme voi vaikuttaa muihin. Sen tähden ne, jotka käskystä itkevät, eivät sure, vaikka ovat murheellisen näköisiä. Ne, jotka teeskentelevät suuttumusta, eivät herätä pelkoa ja kunnioitusta, vaikka ovat väkivaltaisia. Ne, jotka teeskentelevät ystävyyttä, eivät pidä yhtä, vaikka hymyilevät.

"Todellinen suru murehtii hiljaisuudessa. Todellinen suuttumus herättää pelkoa, vaikkei mitään ilmaisekaan. Todellinen ystävyys pitää yhtä ilman hymyilyn apuakin. Tunteemme riippuvat alkuperäisestä sisäisestä puhtaudesta, ja sen tähden me pidämme sitä arvossa.

"Ihmisten oloihin sovitettuna me siis olemme oikeita lapsia palvellessamme vanhempiamme. Me olemme oikeita alamaisia palvellessamme ruhtinastamme, juhlahetkellä me olemme iloisia, murheen hetkellä surullisia.

"Alamaisuuden tarkoitus on hyödyllinen palvelus, juhlan tarkoitus iloisuus, murheen tarkoitus suru, vanhempien palvelemisen tarkoitus heidän toivomustensa täyttäminen. Jos palvelus on täytetty, ei ole väliä, jääkö mitään jälkeä siitä (nimittäin kunniaa täyttäjälle). Jos vanhemmat tulevat tyydytetyiksi, ei ole väliä, millä tavalla. Jos juhlassa vaan syntyy iloisuus, ei ole juhlamenoista väliä. Jos murehtimisessa on todellista surua, ei ole väliä, millä tavalla se tulee ilmi.

"Juhlamenot ovat ihmisten keksintöä. Alkuperäinen puhtautemme tulee Jumalalta. Sen tähden totinen Viisas muodostuu Jumalan mukaan ja pitää alkuperäistä puhtautta arvossa. Hän on riippumaton ihmisten vaatimuksista. Hullut sitä vastoin tekevät päinvastoin. He eivät voi muodostua Jumalan mukaan, ja heidän täytyy langeta takaisin ihmisiin. He eivät pidä alkuperäistä puhtautta arvossa. Sen tähden he saavat aina kärsiä kuolevaisuuden vaiheita eivätkä koskaan saavu päämaaliin. Voi, herrani, sinä olet kauan ollut harhaan vaipuneena, ja myöhään sinä kuulet tätä suurta oppia."

Konfutsius heittäytyi taas kahdesti maahan, nousi ja sanoi:

"On ollut siunattu onni saada tavata sinut tänään. Minä rukoilen, salli minua seurata sinua palvelijana, jotta hyötyisin sinun opistasi. Minä uskallan kysyä, missä asut, että voisin ruveta täyttämään velvollisuuksiani ja oppimaan sinulta suurta oppia."

"Minä olen kuullut," vastasi vanhus, "että jos on joku kelvollinen kumppani, voi ihminen vaeltaa hänen kanssaan Taon suurimpiin syvyyksiin. Mutta jollei se ole kelvollinen kumppani, eikä tunne Taoa, täytyy hänen seuraansa välttää, jottei mitään harmia tapahtuisi. Suo anteeksi, minun täytyy lähteä täältä." Näin sanoen hän työnsi ulos veneensä ja katosi ruokojen sekaan.

Silloin Jen Juan toi työntörattaat ja Tsu Lu tarjosi Konfutsiukselle paikan. Mutta tämä ei pannut siihen mitään huomiota. Hän odotti, kunnes vesi oli tyyntynyt ja veneen ääni lakannut kuulumasta, ennen kuin hän saattoi lähteä pois.

Tsu Lu, joka oli rattaiden sivulla, kysyi sanoen: "Mestari, minä olen ollut kauan palveluksessasi, mutta koskaan sinä et kohdellut ketään niin kuin tätä miestä. Tuhannen tai kymmenen tuhannen vaunun hallitsijan edessä en ole koskaan nähnyt sinua kohdeltavan muuten kuin suurella kunnioituksella ja sinulla itselläsi on aina ollut ylväs katsanto. Mutta tämän vanhan kalastajan edessä, joka seisoi purtensa vieressä, sinä kyyristyt ja kumarrat kaksi kertaa, ennen kuin mitään vastaat. Eikö tämä ole liian paljon? Oppilaasi eivät tiedä, mitä ajatella. Miksi käyttäydyt tällä tavalla vanhaa kalastajaa kohtaan?"

"Lu!" huusi Konfutsius, nojaten rattaita vastaan, "vaikeaa on sinusta tehdä mitään. Kauan sinä olet tutkinut pyhiä menoja ja velvollisuuttasi lähimmäistä kohtaan, mutta et ole vielä päässyt vapaaksi vanhasta pahasta luonnostasi. Tule tänne ja minä kerron sinulle.

"Kohdata vanhempi osoittamatta hänelle kunnioitusta osoittaa hyvän tavan puutetta. Nähdä Viisas antamatta hänelle arvoa on rakkauden puutetta. Jollet rakasta ihmistä, et voi nöyrtyä vertaisesi luodun edessä. Ja jollet voi rehellisesti tehdä tätä, et voi koskaan saavuttaa alkuperäisen puhtauden tilaa, vaan ruumiisi tulee alinomaa kärsimään. Voi, ei ole suurempaa pahaa kuin rakkauden puute ihmistä kohtaan. Kuitenkin siihen sinä olet syypää, oi Lu.

"Ja vielä: TAO on kaiken luomisen lähde. Se on ihmisillä, ja he elävät. He kadottavat sen ja kuolevat. Se, mikä on sitä vastaan, joutuu häviöön; se, mikä on sen mukaista, menestyy. Sen tähden missä TAO asuu, siellä asuu kunnioitus totista Viisasta kohtaan. Ja voidaan sanoa, että tällä vanhalla kalastajalla oli TAO – kuinka olisin voinut olla silloin kunnioittamatta häntä?"

Tietäjä – heinä-elokuu, 1909


Etusivu

Sekalaiset