Pekka Ervast

Henkistä heraldiikkaa

Kuningas- ja aateliskruunut ja -vaakunat ovat, niin kuin tiedämme, vertauskuvia kantajiensa korkeammasta yhteiskunnallisesta arvoasteesta. On olemassa kokonainen tiede, heraldiikka, joka tutkii näiden vertauskuvien syntyä ja merkitystä. Kuten yleensä on laita inhimillisten vertauskuvien, on näidenkin symbolein syntyperä oikeastaan okkultista laatua, ja niiden tarkoituksena on alkuaan ollut kuvata ominaisuuksia kantajien fyysisille silmille näkymättömissä käyttövälineissä. Kruunun tarkoituksena oli kuvata sielullista valokehää ihmisen pään ympärillä ja vaakunan jalointa ominaisuutta hänen tunneruumiissaan. Jokainen selvänäkijä nimittäin tietää, että ihmisen pään ympärillä alkaa loistaa sitä myöten kun hän kehittyy älyllisesti ja henkisesti, ja myös että tunneruumiin ominaisuuksia kuten jaloutta, urhoollisuutta, puhtautta jne. kuvaavat astraalisesti erilaiset luonnosta, varsinkin eläinkunnasta, otetut muodot. Jos tahtoisimme teosofisina salatieteilijöinä tarkemmin määritellä loistokehää pään ympärillä, voisimme sanoa, että se gloria, joka inspiraation hetkellä loistaa puhdistuksen tiellä kulkijan pään ympäri, saavuttaa pysyväisen aurinkomaisen muodon ja hohteen, kun adepti-ihminen kulkee neljännen ja viidennen vihkimyksen välisellä tiellä, ja toiselta puolen, että se suurenmoinen ja valtavan loistoinen kuningaskruunu, joka Mestarin päätä koristaa, myös yksinkertaisempana, mutta yhä kauniimmaksi kehittyvänä aateliskruununa loistaa vihityn opetuslapsen ohimoilla. Todellinen jalosukuisuus on täten sielullista laatua, ja jokainen ihminen on syntyperältään kuninkaanpoika, joka kerran itse tulee kuninkaaksi, kun hän nousee niitä portaita, jotka valtaistuimelle vievät.

Ruusu-Risti — lokakuu 1933