V. H. V.

Christian Rosenkreutz

Christian Rosenkreutzin nimi kuulostaa meistä salaperäiseltä ja tenhoavalta keskiajan viimeisten vuosisatojen hämäryydestä, ja yhä useampi pysähtyy kuuntelemaan, kun sanotaan, että tämä mies oli se, joka toi ensimmäisenä salaisen viisauden länsimaihin. Ja lisätään vielä, että hänen jälkeensä tieto näkymättömistä maailmoista ei ole enää milloinkaan ollut kokonaan täältä kadoksissa.

Mitä ja kuinka paljon voidaan historiallisten lähteiden välityksellä tietää tästä miehestä, jonka perillisiksi nykyään pyrkivät niin monet seurat ja salatieteilijät? Eikö hänenkin, kuten muiden vihittyjen, elämästä ole tuotu julkisuuteen piirteitä, jotka ansaitsevat yleisempää huomiota?

Zanoni-romaanissa, joka puhuu salaperäisistä adepteista, kysyy Glyndon Mestari Mejnourilta:

”En taitane erehtyä, jos otaksun, että te ja Zanoni tunnustatte olevanne 'ruusuristin' veljeksiä?”

”Luuletko”, vastasi Mejnour, ”ettei ollut mitään mystistä, juhlallista veljeskuntaa, joka pyrki samaan päämäärään samoilla keinoilla, ennen kuin Damuksen [Damcarin] arabialaiset opettivat vuonna 1378 vaeltavalle saksalaiselle ne salaisuudet, joihin perustuu rosenkreutsilainen liitto? Minä tiedän kuitenkin, rosenkreutsilaiset perustivat lahkon, joka polveutui aikaisemmasta ja suuremmasta koulukunnasta. He olivat viisaampia kuin alkemistit – mutta heidän mestarinsa olivat vielä viisaampia kuin he ovat.”

Tämä ”vaeltava saksalainen” oli Christian Rosenkreutz, ja tarina, johon tässä viitataan, on seuraava. Se löytyy kuuluisassa kirjassa Fama Fraternitatis, joka ilmestyi Saksassa v. 1614 ja sisältää ensimmäiset julkiset tiedot rosenkreutsilaisten seurasta ja sen perustajasta. Se ensiksi ylistää Jumalaa siitä, että hän viimeisinä aikoina on paljastanut niin monia ihmeellisiä luonnon tosiasioita, jotka voivat uudistaa kaikki tieteet ja taiteet ”niin että lopuksi ihminen ymmärtäisi oman jaloutensa ja arvokkuutensa ja miksi häntä kutsutaan mikrokosmokseksi ja kuinka kauas hänen tietonsa ulottuu luontoon”. Sitten mainitaan, että jos vain oppineet ja viisaat voisivat jättää kateutensa ja ennakkoluuloisuutensa ja riitansa ja tutkia yhdessä asioita, he voisivat löytää librum naturae eli ”kaikkien taitojen täydellisen menetelmän”.

Tässä siis viitataan samoihin totuuksiin, joihin teosofinen liike perustuu – nimittäin että ihmisen on mahdollista löytää keino kaiken totuuden saavuttamiseksi ja että koko ihmiskunta voisi löytää sen, jos se yhdistyisi veljeyteen ja yhteistyöhön. Sitten jatketaan [teoksessa Fama Fraternitatis]:

”Tätä tarkotusta, yleistä uudistusta varten jumalallinen ja korkeasti valaistu Isämme, Veljemme C. R., saksalainen veljeskuntamme johtaja ja alkuunpanija, on paljon ja pitkään tehnyt työtä. Köyhyytensä vuoksi – vaikka hän oli jalosukuinen – hänet pantiin 4-vuotiaana luostariin, missä hän oppi kreikan ja latinan kielen, ja keskenkasvuisena poikana hän sai hartaasta pyynnöstään lähteä erään veljen P. A. L:n seuraan, joka oli lähdössä pyhään maahan.

”Vaikka tämä veli kuoli Kyproksessa eikä koskaan tullut Jerusalemiin, niin veljemme C. R. ei palannut vaan matkusti edelleen Damaskokseen aikoen sieltä mennä Jerusalemiin. Mutta ruumiinsa heikkouden vuoksi hän jäi sinne, ja hän herätti huomiota lääketieteen tiedoillaan turkkilaisten keskuudessa. Hän tutustui Arabian Damcarin viisaisiin miehiin ja näki, mitä ihmeitä he saivat aikaan ja kuinka he olivat paljastaneet luonnon salaisuuksia. Täten veljemme C. R:n korkea ja jalo henki intoutui niin, että Jerusalem ei hänelle merkinnyt niin paljon kuin Damaskos, eikä hän voinut hillitä intoaan vaan teki arabialaisten kanssa sopimuksen, että he veisivät hänet rahallista korvausta vastaan Damcariin. Kun hän tuli sinne, hän oli ainoastaan kuusitoistavuotias omaten vahvan alankomaalaisen ruumiinrakenteen. Siellä viisaat ottivat hänet vastaan, ei vieraana vaan kauan odotettuna: he kutsuivat häntä nimeltä ja tiesivät hänen luostariaikojensa salaisuuksia, eikä hän ei voinut muuta kuin ihmetellä. [Samalla tavalla otettiin Apollonios Tyanalainen vastaan, kun hän saapui Intian viisaiden luo. Hekin tunsivat hänet tarkoin ennestään ja tiesivät hänen tulonsa. – Suom. (VHV) huom.]

”Siellä hän oppi enemmän arabian kieltä, niin että hän seuraavana vuonna käänsi kirjan M. latinan kielelle. Lisäksi hän opiskeli fysiikkaa ja matematiikkaa, seikka, josta maailma voisi enemmän iloita, jos olisi olemassa enemmän rakkautta ja vähemmän kateutta.

”Kolmen vuoden kuluttua hän lähti viisaiden suostumuksella paluumatkalle ja tuli Arabian lahden yli Egyptiin, missä hän ei viipynyt kauan vaan ainoastaan tutustui paremmin kasveihin ja luontokappaleisiin. Hän purjehti arabialaisten viisaiden neuvomana yli koko Välimeren Marokon Feziin.

”On hyvin häpeällistä, kuinka nuo kaukana toisistaan asuvat viisaat miehet ovat etääntymässä toisistaan. Heidän pitäisi olla yhtä mieltä ja välttää riitaisia kirjoituksia, mutta sen sijaan he ovat valmiita vaitiololupauksen velvoittamana olemaan ilmoittamatta muille salaisuuksiaan.

”Joka vuosi arabialaiset ja Afrikassa asuvat vihityt lähettävät sanan toisilleen, kysyen toistensa tiedoista, josko joku olisi löytänyt jotakin parempaa vai olisiko ikä heikentänyt järkeä. Joka vuosi tulee jotakin ilmi, mikä lisää tietoja matematiikasta, fysiikasta ja magiasta, jossa Fezissä ollaan hyvin taitavia. Meillä ei ole tänä päivänä puutetta oppineista miehistä täällä Saksassa: maagikoista, kabbalisteista, luonnontieteilijöistä ja filosofeista, jos vain olisi enemmän rakkautta näiden kesken, niin etteivät useimmat pitäisi salaisuuksiaan itseään varten.

”Fezissä hän tutustui niihin, joita tavallisesti kutsutaan elementaariasukkaiksi [Epäilemättä tarkoitetaan tällä nimellä, kuten keskiajan salatieteessä, astraalimaailmassa olevia monenlaisia olioita. – Suom. (VHV) huom.], jotka paljastivat hänelle paljon salaisuuksiaan, kuten me saksalaiset voisimme samalla tavoin koota paljon asioita, jos meilläkin olisi enemmän yhteyttä ja tutkimushalua.

”Feziläisistä hän usein sanoi, että heidän magiansa ei ollut täysin puhdasta ja että heidän salatieteensä oli heidän uskontonsa hämärtämää. Mutta yhtä kaikki hän osasi ottaa siitä paljon oppia ja löysi yhä enemmän tukea uskolleen, joka oli sopusoinnussa koko maailman harmonian kanssa ja sopi ihmeellisesti yhteen kaikkien aikojen tiedon kanssa. Siitä johtuu hieno yhteisyydentunto, sillä kuten kussakin siemenessä piilee koko puu hedelmineen, niin myös ihmisen ’pikku ruumiissa’ on kätkettynä koko maailma, jonka uskonto, valtio-oppi, terveydenhoito, jäsenet, luonto, kieli, sanat ja teot ovat yhteissoinnissa Jumalan, taivaan ja maan kanssa. Puolestaan se, mikä on riitasointuista, on erehdystä, harhaa ja pahasta hengestä, joka yksin on ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen syy riitaan, sokeuteen ja pimeyteen maailmassa. Jos joku voisi tutkia jokaista ihmistä maan päällä, löytäisi hän, että se, mikä on oikeata ja hyvää, on aina itsensä kanssa sopusoinnussa, mutta kaikki muu on tuhansilla erehdyksillä tahrattu.

”Kahden vuoden päästä veljemme C. R. lähti Fezin kaupungista ja purjehti monien kallisarvoisten asioiden kanssa Espanjaan toivoen, että – kuten hän itse niin hyvällä menestyksellä oli käyttänyt aikansa matkoihin – Euroopan oppineet olisivat suuresti iloissaan ja alkaisivat järjestää ja ohjata kaikki tutkimuksensa varmalle ja järkevälle perustalle. Sen vuoksi hän keskusteli Espanjan oppineiden kanssa ja näytti heille heidän taitojensa erehdykset ja kuinka ne voitaisiin oikaista ja mistä he voisivat luoda todellisen selityksen tuleville ajoille ja miten he voisivat olla sopusoinnussa entisten aikojen kanssa. Hän osoitti myös, kuinka kirkon ja koko moraalifilosofian erehdykset olisivat korjattavissa. Hän näytti heille uusia kasveja, uusia hedelmiä ja eläimiä, jotka olivat muinaisesta viisaustieteestä tunnettuja, ja kuvasi heille uusia aksiomeja, joilla kaikki asiat voitaisiin asettaa täydellisesti hyvälle kannalle. Mutta se oli heistä naurettavaa, sillä koska se oli niin uutta, ja he pelkäsivät, että heidän maineensa hiipuisi, jos he alkaisivat uudestaan opiskella ja tunnustaisivat monivuotiset erehdyksensä, joihin he olivat tottuneet ja joilla olivat saaneet kunniaa. He sanoivat: se maailman parantajaksi ruvetkoon, joka rakastaa rauhattomuutta. Samaa laulua lauloivat hänelle (C. R:lle) muutkin kansat, ja se koski häneen sitä syvemmin, koska se oli vastoin hänen odotuksiaan. Siihen aikaan hän näet olisi ollut valmis runsaasti jakamaan kaikkia tietojaan ja salaisuuksiaan oppineille, jos he vain olisivat viitsineet kirjoittaa muistiin todelliset ja erehtymättömät perusteet (aksiomit) kaikista tieteistä, taiteista ja järjestelmistä ja koko luonnosta, koska hän tiesi tämän voivan heidät johdattaa ikään kuin pallon eli ympyrän (ulkopiiristä sen) ainoaan keskipisteeseen. Ja niin kuin arabialaisten kesken on tavallista, tulisi viisailla ja oppineilla olla sääntönä, että Euroopassakin olisi seura, jolla olisi tarpeeksi kultaa, hopeata ja jaloja kiviä antaakseen kuninkaille välttämättömiin kuluihinsa ja laillisiin tarkoituksiin, jotta sillä kasvatettaisiin hallitusmiehiä oppimaan kaikkea, mitä Jumala on sallinut ihmisen tietää ja siten kykenemään kaikkina hädän hetkinä antamaan neuvoansa sitä etsiville niin kuin pakanalliset oraakkelit.”

Tilan puutteen vuoksi edellä oleva riittänee tästä tärkeästä teoksesta. Se kertoo myös Theophrastus Paracelsuksesta, tuosta kuuluisasta salatieteilijästä (1493–1541), jota tiede kunnioittaa ”kemian perustajan” nimellä, ja sanoo hänestä: ”Vaikka hän ei kuulunut meidän veljeskuntaamme, oli hän huolellisesti lukenut M-kirjan, josta hänen terävä älynsä sai herätteitä.” Sitten kerrotaan, miten ”rakastava isämme, veljemme C. R.” monien vaivalloisten matkojensa jälkeen palasi Saksaan aavistaen suuria muutoksia ja mullistuksia. Silloinhan oli suuri uskonpuhdistus lähestymässä. ”Vaikka hän olisi voinut siellä kerskailla tiedoistaan ja varsinkin metallien muuttamistaidosta, niin hän kunnioitti enemmän taivasta ja ihmisiä, sen kansalaisia, kuin kaikkea turhaa kunniaa ja ylistystä.”

Hän rakensi itselleen erikoisen talon, jossa hän ”sulatteli matkojensa tuloksia ja viisausoppiaan” sekä laati niistä kertomuksen jälkeläisilleen. Näistä hänen jättämistään kirjoista, nimeltä Itinerarium ja Vita on Fama Fraternitatiksen kirjottaja saanut tietonsa veljeskunnan perustajasta.

Ikävät kokemukset olivat lopettaneet Christian Rosenkreutzin uskon ihmisten totuudenrakkauteen, mutta hän itse oli yhä ”uuttera, innostunut ja väsymätön”. Hän meni lapsuutensa luostariin ja löysi kolme veljeä, joilla oli enemmän tietoa kuin muilla aikalaisillaan. Nämä, veli G. V., veli I. A. ja veli I. O. hän sitoi itseensä lujilla siteillä ja vaitiolon lupauksilla ja jätti heille tiedon kaikista salaisuuksistaan. ”Näin alkoi Ruusuristin Veljeskunta – alussa vain neljästä miehestä, ja nämä laativat taikakielen ja kirjoituksen suurine sanakirjoineen, joita me joka päivä käytämme Jumalan kiitokseksi ja ylistykseksi ja löydämme niistä suurta viisautta.”

He tekivät paljon työtä noiden salaisten teosten tutkimisessa ja jäljentämisessä. He itsekin saavuttivat salaisia voimia, sillä ohimennen mainitaan, että ”sanomaton sairasten kokoontuminen esti heitä”, ja niin he päättivät valita uusia jäseniä veljeskuntaan. Näiksi tulivat C. R:n veljenpoika, myös nimeltään R. C., etevä maalari veli B., G. G. ja P. D. ja I. A. – ensimmäinen, joka ei ollut saksalainen. Nyt veljeskunnassa oli siis kahdeksan jäsentä.

Kun nämä kahdeksan olivat oppineet täydellisesti käsittelemään sekä julkista viisausoppia että salaista tiedettä, päättivät he erota toisistaan ja lähteä eri maihin, jakamaan oppineimmille miehille salaisuuksiaan ja itsekin tarkastelemaan kaikkea ja ilmoittamaan sitten toisilleen, mitä havaitsivat.

He päättivät:

1. Kukaan heistä ei saisi tunnustaa mitään muuta kuin osaavansa parantaa sairaita, ilman korvausta.

2. Jokaisen heistä tuli pukeutua yksinkertaiseen asuun, noudattaen kyseisen maan tapaa.

3. Joka vuosi C. päivänä he kaikkien tuli kokoontua Sancti Spirituksen taloon tai ilmoittaa syyn poissaoloonsa.

4. Jokaisen veljen tuli etsiä arvollisen henkilön, joka tulisi hänen kuoltuaan hänen seuralaisekseen.

5. R. C. tuli olla heidän sinettinsä ja tunnusmerkkinsä.

6. Veljeskunta pysyisi salattuna sata vuotta.

Näistä vuotuisista kokouksista sanoo kirjottaja: ”Jokainen voi olla varma siitä, että tällaiset henkilöt, joita Jumala ja taivas yhdistivät ja jotka oli valittu monien aikakausien viisaimmista miehistä, elivät yhdessä mitä korkeimmassa ykseydessä, suurimmassa salaisuudessa ja parhaassa ystävyydessä toisiaan kohtaan.”

Ensimmäinen, joka heistä kuoli, oli I. O., joka oli Englannissa tullut hyvin kuuluisaksi, parannettuaan Norfolkin kreivin spitaalista. Tämän jälkeen C. R. kutsui veljet koolle ja suunnitteli hautakammionsa. Mutta sitä milloin ja missä hän kuoli, eivät hänen lähimmät seuraajansa ilmoittaneet. Kauan aikaa veljeskunnassa ei tiedetty perustajasta muuta kuin mitä hänen kirjansa sisälsivät. Niistä olivat tärkeimmät Axiomata, Bibliotheca, Rota Mundi ja Protheus. Mutta eräs veli, joka seurasi veli A:ta tämän kuoltua, ilmoitti muille vaitiolon turvissa, että A. oli sanonut veljeskunnan ennen pitkää tulevan paljastetuksi ja laajemmalle ihmisjoukolle tunnetuksi. Seuraavana vuonna sama veli aikoessaan lähteä matkaan, teki muutoksia talossaan. Hän otti alas pronssisen muistotaulun, joka sisälsi veljien nimet sekä muita asioita. Mutta taulu oli suurella naulalla kiinni seinässä ja kun se vedettiin ulos, putosi kiviä irti ja paljastui salaovi, mihin oli kirjotettuna:

Post Annos CXX Patebo (120 vuoden jälkeen minä avaudun).

Tähän aikaan kukaan veljeskunnan jäsenistäkään ei tiennyt, missä oli C. R:n kuuluisa hautakammio, ei edes missä maassa se oli. Mitä suurimmalla ilolla ja odotuksella he seuraavana aamuna avasivat oven ja löysivät sieltä seitsennurkkaisen holvihuoneen, jota valaisi katosta loistava valo, kuten aurinko. Keskellä oli pyöreä alttari, minkä päällä oli pronssilevylle kirjoitettu latinaksi:

Hoc Universi compendium unius mihi sepulchrum feci (Tein tästä maailmankaikkeuden yhteenvedon kokonaisuudesta haudan itselleni.)

Samalla laatalla kuvioiden ympärillä oli muita kirjoituksia: ”Jeesus minulle kaikki”, ”Ei missään tyhjyyttä”, ”Lain ies”, ”Evankeliumin vapaus”, ”Jumalan kunnia koskematon”.

Kaikki veljet polvistuivat ”kiittäen ainoaa mahtavaa ja ikuista Jumalaa, joka oli paljastanut meille enemmän kuin kaikkein ihmisten järki voisi keksiä. Ylistetty olkoon hänen korkea nimensä.” Hautakammion ihmeelliseen vertauskuvastoon oli kätketty Christian Rosenkreutzin tuntemat tiedot maailmankaikkeuden rakenteesta. Maailma oli jaettu seitsemään osastoon (kuten teosofiakin puhuu seitsemästä tasosta), ja jokaisessa osastossa oli seinäkaappi, missä oli ne kirjat ja esineet, jotka koskivat sitä tasoa. Yleensä kaikki oli laadittu sillä tarkoituksella, että jos veljeskunta sattuisi häviämään, niin satojen vuosien jälkeenkin tämän ainoan holvihuoneen kautta kaikki tiedot voitaisiin palauttaa.

Kun alttari poistettiin, löydettiin sen alta pronssilevy, ja tämän alla oli aivan muuttumattomassa tilassa viisaan isän C. R:n ruumis kaikkine merkkeineen ja symboleineen. Kädessään hänellä oli pergamentti T., ”jota me raamattumme jälkeen pidämme suurimpana aarteenamme ja jota tule jättää maailman kritisoitavaksi”. Sen lopussa oli juhlallinen kirjotus, jonka Fama on tallettanut ja jonka viisi veljeä ensimmäisestä ja kolme toisesta piiristä oli allekirjoittanut. Se kertoo, kuinka ”rakastetuin, suloisin isä, uskollisin opettaja, läheisin ystävä” oli yli 100 vuoden vanhana jättänyt valaistuneen sielunsa Jumalalle. Hän ei ollut milloinkaan kokenut tautia ruumiissaan eikä sallinut muidenkaan potea tautia, ja kenenkään pakottamatta, ainoastaan Jumalan Hengen kutsumana hän lähti ruumiistaan ja käski säilöä sitä 120 vuotta.

Kirjoituksen lopussa on tuo ihmeellinen lause:

Ex Deo nascimur, in Jesu morimur, per Spiritum Sanctum reviviscimus. (Synnymme Jumalasta, kuolemme Jeesuksessa, heräämme henkiin Pyhän Hengen kautta.) Hautakiven päällekirjotuksena oli sanat: Granum pectori Jesu insitum – (Jeesuksen sydämeen kylvetty siemen).

kirjan kirjottaja oli tämän rosenkreutsilaisen veljeskunnan jäsen ja antoi nyt 1600-luvun alussa elossa olevien jäsenten tiedolla ja suostumuksella julkisuuteen kertomuksen veljeskunnan olemassaolosta ja synnystä. Hän kertoo heidän tuntevan ja tunnustavan Jeesus Kristuksen ja käyttävän ensimmäisen kirkon kahta sakramenttia. ”Meidän opinperusteemme tulevat pysymään muuttumattomina maailman loppuun asti eikä maailma viimeisellä aikakaudellaankaan ole mitään muuta näkevä, sillä meidän Rota'mme alkaa siitä päivästä, jolloin Jumala sanoi: Fiat (Tapahtukoon!), ja loppuu silloin kun hän lausuu Pereat (Hävitköön!). Mutta Jumalan kello lyö joka tunti, vaikka meidän kellomme tuskin lyö täysiä tuntimääriäkään.” Kirja loppuu seuraavalla julistuksella:

”Siis veli C. R. C:n tahdolla ja tarkoituksella me hänen veljensä pyydämme taas kaikkia Euroopan oppineita, jotka lukevat tämän meidän Faman ja Confession, että he hyvällä tarkoituksella ajattelisivat tätä meidän tarjoustamme ja mitä terävimmin tutkisivat tieteitään ja katselisivat huolellisesti nykyistä aikaa sekä ilmoittaisivat mielipiteensä joko julkisissa kokouksissa tai yksityisesti painetulla kirjotuksella. Ja vaikka me tälläkään ajalla emme mainitse nimiämme tai kokouksiamme, niin siitä huolimatta jokaisen mielipide varmasti tulee meidän käsiimme, olkoon se millä kielellä tahansa ilmaistu, ja jokainen, joka sanoo nimensä, tulee löytämään jonkun meistä, joka puhuu hänelle joko suusanallisesti tai kirjoituksella. Ja sanomme totuuden vuoksi, että se joka vakavasti ja sydämestään rakastaa meitä, tulee hyötymään siitä ruumiissa ja sielussa, mutta se joka on petollinen tai haluaa rikkauksia, ei ensinkään kykene vahingoittamaan meitä, sen sijaan hän saattaa itsensä täydelliseen turmioon. Ja mitä rakennukseemme tulee, niin vaikka satatuhatta henkeä olisivat nähneet sen läheltä, se pysyy aina koskemattomana, häviämättömänä ja salattuna pahalta maailmalta. Sub umbra alarum tuarum, Jehova - (sinun siipiesi suojassa, Jehova.)”

Tätä Fama-kirjaa seurasi painosta samaan aikaan Confessio Fraternitatis, joka sisälsi tarkemman selvityksen veljeskunnan tarkoituksesta ja sisällöstä. Kummatkin painettiin viidellä kielellä ja käännettiin pian myös monille muille kielille. Ne herättivät suurta huomiota ympäri koko sivistyneen maailman. Monia maailman oppineita ja viisaita haastettiin julkisesti keskustelemaan tällaisen salaisen veljeskunnan olemassaolosta tai ainakin sen mahdollisuudesta. Sillä jo sen mahdollisuuden tunnustaminen merkitsi ihmisen korkeimpien mahdollisuuksien tunnustamisen. Sen jäsenet väittivät omistavansa salaista tietoa ja salaisia kykyjä ja olevansa ”taivaan kansalaisia” jo maan päällä eläessään. He sanoivat hallitsevansa koko sivistynyttä maailmaa ja ottavansa vaarin kaikista ihmisten pyrkimyksistä sekä tarkoin seuraavansa itse jokaista, joka tahtoi ottaa osaa heidän työhönsä maailman uudistamiseksi ja parantamiseksi. He ilmoittivat, että suuria muutoksia oli tulossa ihmisten ajatustavoissa ja ulkonaisissa oloissa ja kehottivat veljelliseen yhteistyöhön ihmisten kesken.

Tämän veljeskunnan takana on mahdotonta löytää itsekkäitä tarkoituksia. Koska kirjat olivat nimettömiä ja tuntemattomien kirjoittamia, ja koko veljeskunta oli salainen, se ei voinut odottaa itselleen mitään ulkonaista kunniaa eikä voittoa. Lukiessa kertomusta sen synnystä ja perustajista ja verratessa näitä tietoja siihen, minkä teosofinen liike on tuonut päivänvaloon, täytyy tunnustaa, ettei ole mitään, joka näyttäisi veljeskunnan olevan valheellisesti keksitty. Kaikki yksityiskohdat esimerkiksi Rosenkreutzin matkoista ja myöhemmistä vaiheista vaikuttavat pitävän paikkansa. Tietysti veljeskunnan jäsenet eivät itse kyenneet ratkaisemaan, kuinka pitkälle hänen tietonsa ulottuivat, mutta ainakin he olivat aivan vakuuttuneita ja kokemuksesta varmistuneita siitä, että hän tunsi olioitten mitä syvimpiä salaisuuksia, luonnonjärjestyksen salaisia lakeja, sanalla sanoen kaikkea sitä, mitä nyt teosofia on täydellisemmin tuonut päivänvaloon.

Yhtä kaikki on selvää, että Rosenkreutzikaan ei jättänyt käyttämättä symboleita ja vertauskuvia. Kuten Fezin arabialaiset tietäjät olivat osaksi uskontonsa hämmentämiä, siten kristitytkin olivat oman uskontonsa rajoittamia. Sen tähden Rosenkreutz puki tietonsa kristillisiin lauseparsiin, niin kuin monista kohdista näkyy.

Tietäjä − maaliskuu 1913

Hieman lyhennetty.

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.

Poimintojen käännöksiä on tarkistettu ja korjattu englanninkielisten lähteiden ja Visa Kalivan Rosenkreutz ja Suuri Työ -teoksen avulla.


Etusivu Ruusuristiläisyys