Adelia H. Taffinder Damodar K. MavalankarNiitä ihmisiä, joiden nimet kaunistavat Teosofisen Seuran varhaishistoriaa, oli Damodar K. Mavalankar. Niille, jotka tuntevat hänen ihmeellisen tarinansa, hän jää ainaiseksi mieleen ihanne-ihmisenä, sillä hän osasi ”uhmaten viisasten kieltoja, uhmaten maailman mieltä kulkea tietään tähtiin, kuunnella näkyjen kieltä”, joka opasti hänet Mestarinsa jalkojen juureen. Damodar syntyi v. 1857 bramiinin poikana. Hän on kertonut olleensa lapsena hyvin herkkä, ja elämänsä ensimmäisen merkillisen tapahtuman hän oli kokenut lapsuudessaan, kun kerran kuumeessa maatessaan hänen sisäisen katseensa eteen oli ilmestynyt mahtava Olento, joka oli hymyillyt hänelle ystävällisesti ja luvannut suojella häntä. Tätä näkyä hän ei milloinkaan unohtanut, ja kuultuaan Teosofisesta Seurasta hän etsi heti käsiinsä perustajat, jotka oleskelevat silloin Bombayssa, ja tuli Seuran jäseneksi 3. elokuuta 1879. Damodar kutsuttiin ”perinnöttömäksi”, koska hän luopui omaisuudestaan, kastistaan ja perheestään antautuen kokonaan teosofiseen työhön. Niiden viiden ja puolen vuoden aikana, jotka hän oli Teosofisen Seuran jäsenenä, hän kehittyi ihmeellisesti. Jo lapsuudessaan hänet oli kihlattu nuorelle tytölle intialaisen tavan mukaan, mutta ryhtyessään elämään kieltäymyksessä ja epäitsekkäässä teosofisten ihanteiden palveluksessa hänen elämänsuunnitelmansa muuttui. Hän oli perinyt noin 50 000 rupiita, mutta hän jätti ne isänsä huostaan määräten, että ne piti käyttää taas käyttää hänen kihlatun puolisonsa ylläpidoksi ja että tämän tuli saada elää hänen isänsä kotona. Damodarin vaikutuksesta hänen isänsä ja enonsa liittyivät Seuraan, ja he olivat jonkin aikaa innokkaita jäseniä, mutta se ei kestänyt kauan, ja heidän luopumuksensa aiheutti Damodarissa suurta sielullista kärsimystä. He koettivat saada häntä palaamaan kastinsa yhteyteen ja täyttämään naimislupauksensa. Mutta hän oli kokonansa vihkiytynyt Mestarinsa palvelukseen ja antautui tinkimättä vaikeaan työhönsä täynnä intoa, jolle on vaikea löytää vertaista. Hän hoiti Seuran kirjeenvaihtoa, ja monet hänen kirjeistään on painettu The Theosophistin varhaisiin numeroihin. Eversti Olcott on kertonut, että Damodar saattoi kirjoittaa myöhäiseen yöhön, paneutua sitten pitkäkseen toimistohuoneen permannolle nukkuakseen muutaman tunnin ajan, minkä jälkeen hän nousi taas jatkamaan sihteerintyötään. Kun päämaja oli muuttanut Bombaysta Adyariin, Damodar tuli Seuran hallintosihteeriksi. C. W. Leadbeater on ilmoittanut, että hänen jäsenkirjassaan on Damodarin nimikirjoitus, ja Kaliforniassa on ainakin kaksi jäsentä, jotka puhuvat ihaillen kirjeistä, jotka tämä ”ritari peloton ja nuhteeton” kirjoitti heille vuoden 1880 paikkeilla. Osa niistä kirjotuksista, jotka hän kirjoitti The Theosophistiin, on julkaistu kirjassa Five Years of Theosophy. Eräässä, nimeltä Himavatin Viisaat hän kertoo useista kokemuksistaan Mestarinsa kohtaamisesta. Hän kirjoittaa: ”Minua suosi niin hyvä onni, että minut tultiin noutamaan ja vietiin pyhään ashramiin, jossa viivyin muutamia päiviä useiden Himavatin Mahatmojen ja heidän oppilaittensa siunausrikkaassa seurassa. Siellä kohtasin oman Gurudeevani ja eversti Olcottin Mestarin ja sitä paitsi useita muita Veljeskunnan jäseniä, niiden joukossa erään Korkeimmista.” Se, että marraskuussa 1883 Damodar katosi eräänä aamuna Adyarista ja pysyi poissa kuusikymmentä tuntia, pitää yhtä eversti Olcottin kertomuksen kanssa. Mme Blavatsky tyynnytti levottomaksi tullutta kotiväkeä kertomalla, että hän oli mennyt Mestarinsa luokse, mutta palaa pian. Eversti Olcottiin teki suuren vaikutuksen se suuri muutos, joka oli tapahtunut Damodarissa hänen ollessaan poissa. Hänen suuri arkuutensa ja ujoutensa oli nimittäin muuttunut lujaksi itseluottamukseksi. Kirjeenvaihdossaan hän koetti kumota monia väärinkäsityksiä mietiskelystä. Tästä hän sanoo, että aivan kuin fyysinen ruumis vaatii herkeämätöntä hoitoa pysyäkseen vapaana sairauksista, niin sisäinenkin ihminen vaatii väsymätöntä huolenpitoa, jottei ainoakaan tietoinen tai tiedoton ajatus voi vetää sen yhteyteen hiukkaisia, jotka ovat sen kehitykselle haitallisia. Hän teroitti, kuinka tärkeätä on varjella Itseä itseltä, ja sanoi, että ensimmäinen vaatimus täydellisyyteen pyrkijälle on sydämen puhtaus. Hän antaa Adyarissa 8. tammikuuta 1883 päivätyssä kirjeessään seuraavan neuvon: ”Ken tahtoo kohota tämän maailman läpäisevän mayan yläpuolelle, hänen täytyy katkaista ne timantinlujat kahleet, jotka kytkevät hänet tähän katoavaan maailmaan. Kun nämä kahleet kerran särkyvät, silloin haihtuu vähitellen katseenne edestä pilvi ja näkönne selvenee käsittämään totuuden. Tämä on päämäärän saavuttamisen suuri salaisuus. Ja vaikka se on lausuttu näin muutamin sanoin, kätkee se sisäänsä suurenmoisen filosofian, joka paljastuu vähitellen sille, joka kulkee oikealla tavalla tiellä. Ei mikään Guru tule koskaan teidän luoksenne. Voitte kyllä tavata useitakin, jotka väittävät itseään sellaisiksi, mutta todellista Mestaria meidän täytyy lähestyä raivaten tiemme hänen luokseen. Jos meissä on vastustamaton ja luja tahdonvoima ja murtumaton rohkeus ja siveellinen puhtaus ja olemme päättäneet ja alkaneet tehdä työtä oikeaan suuntaan, me varmasti raivaamme tiemme Gurun luo, eikä hän voi kieltäytyä ottamasta meitä oppilaakseen. Muistakaa, että mitä puhtaampi ja henkisempi ihminen on, sen herkempi on hänen sydämensä kaikelle puhtaalle vetovoimalle. Jos me siis oman tahtomme voimalla raivaamme tiemme eteenpäin, koskemme kieleen, joka varmasti johtaa meidät oikealle tielle.” Damodar tunsi Mme Blavatskya kohtaan epäitsekästä rakkautta, sillä hänen mielestään tämä edusti sitä Mestaria, jota hän niin syvästi kunnioitti. Madame Blavatskyn poistuttua Intiasta hän lähti pitkälle ja vaaralliselle taipalelle etsimään Mestariansa Himalajan vuoristomailta. Hän lähti Adyarista 23. helmikuuta 1885, valmiina kestämään kaikkea saavuttaakseen tietoa ja kykyä, jolla hän voisi auttaa ihmiskuntaa. Sopimuksen mukaan lähellä Tiibetin rajaa hän kohtasi ystävän, joka toi hänelle tiibetiläisen puvun, ja lähetettyään hinduseuralaistensa mukana kirjeen ystävilleen hän lähti päättäväisesti pyhiinvaellusmatkalleen, joka vei hänet läpi viidakoiden ja yli vuoristonharjojen, kunnes hän saapui Mestarinsa ashramiin. On kulunut 29 vuotta siitä tapahtumasta, ja Damodar on siitä asti ollut Mestarinsa luona. Asiantuntevalta taholta on kerrottu hänen odottavan sitä aikaa, jolloin hänet taas lähetetään maailmaan täyttämään Mestarinsa tahtoa. Tietäjä – tammikuu 1914 Alkukielinen artikkeli:
|