H. P. Blavatsky

Ajatelmia

Se, että pyhäpäivän pito ei kuulunut Jeesuksen suunnitelmaan, selviää sekä hänen sanoistaan että hänen teoistaan, eivätkä alkuaikaiset kristityt pitäneet sapattia pyhänä.
    Kun juutalainen Trypho moitti kristittyjä siitä, ettei heillä ollut sapattia, mitä marttyyri hänelle vastasi?
   "Uusi laki käskee meitä pitämään alituista sapattia. Te luulette olevanne uskonnollisia, kun olette viettäneet päivän laiskuudessa. Herraa ei miellytä sen laatuiset seikat. Ken on syypää vääryyteen tai petokseen, parantakoon itsensä; jos hän on aviorikkoja, katukoon; ja silloin hän on pitänyt sapattia, joka todella miellyttää Jumalaa... Luonnon elementit eivät koskaan laiskottele eivätkä vietä mitään pyhäpäivää. Ei ollut sapatin viettämisen tarvetta ennen Moosesta, eikä sapattia nyt tarvita Jeesuksen Kristuksen jälkeen."

Teosofisena Seurana me vältämme tarkoin politiikkaa. Teosofinen Seura ei ole valtiollinen järjestö. Se on kansainvälinen sanan korkeimmassa merkityksessä siten, että sen jäseninä on kaikkiin kansallisuuksiin, uskoihin ja ajatussuuntiin kuuluvia miehiä ja naisia, jotka yhdessä työskentelevät saman päämäärän, ihmiskunnan parantamisen puolesta; mutta seurana se on ehdottomasti osaa ottamatta kaikkeen kansalliseen tai puoluepolitiikkaan.

Totta on kerta kaikkiaan, että viimeinen todellinen kristitty kuoli viimeisen välittömän apostolin kanssa.

Mikä on Teosofisen Seuran jäsenen tärkein teosofinen hyve? Se, että hän aina on valmis huomaamaan ja tunnustamaan omat virheensä. Se, että hän ennemmin tekee väärin liiaksi ylistämällä kuin arvioimalla liian vähiksi arvaamalla lähimmäisensä ponnistuksia. Se, ettei hän koskaan panettele tai parjaa toista. Se, että hän aina avoimesti ja vasten kasvoja sanoo, mitä hänellä on toista vastaan. Se, ettei hän koskaan muille kantele, mitä pahaa hän on jostakin voinut kuulla eikä haudo kostoa niitä vastaan, jotka ovat sattuneet häntä loukkaamaan.

Teosofisen Seuran tulevaisuus riippuu miltei kokonaan siitä, kuinka paljon on epäitsekkyyttä, vakavuutta, harrasta intoa, ja lopuksi mutta yhtä painavasti siitä, kuinka paljon on tietoa ja viisautta niillä jäsenillä, joille kuuluu työn jatkaminen ja seuran johtaminen perustajien jälkeen. Enkä minä tarkoita esoteerisen opin teknillistä tietoa, vaikka sekin on perin tärkeä; puhun oikeammin siitä, kuinka suuresti meidän seuraajamme seuran johdossa tulevat tarvitsemaan järkähtämätöntä, puolueetonta ja selvää arvostelukykyä. Kaikki sellaiset yritykset kuin Teosofinen Seura ovat tähän asti päättyneet raukeamalla tyhjiin, sen tähden että ennemmin tai myöhemmin ne ovat alentuneet lahkoiksi, pystyttäneet omia ehdottomia dogmeja ja siten vähitellen huomaamattaan kadottaneet sen elinvoiman, jonka elävä totuus yksin voi suoda.

Velvollisuutemme koko ihmiskuntaa kohtaan ovat siinä, että kaikille täysin tunnustetaan yhtäläiset oikeudet ja edut katsomatta kansallisuuteen, väriin, yhteiskunnalliseen asemaan ja syntyperään. Ja näitä velvollisuuksia ei täytetä silloin, kun vähimmässäkin määrässä loukataan toisen oikeutta — joko toisen ihmisen tai kansakunnan; kun hän jossakin määrin jää saamatta samaa oikeutta, hyväntahtoisuutta, arvonantoa ja lempeyttä kuin me itsellemme haluamme.

Kaikki lähimmäisenrakkaus ja epäitsekkyys Jeesuksen opissa on tullut pelkästään tietopuolisen saarnastuolisaivartelun aiheeksi; samalla ovat Mooseksen raamatussa opetetut käytännöllisen itsekkyyden määräykset, joita vastaan Kristus turhaan saarnasi, juurtuneet länsimaisten kansojen sisimpään elämään. "Silmä silmästä, hammas hampaasta" on tullut teidän lakinne ensimmäiseksi periaatteeksi. Nyt väitän suoraan pelkäämättä, että ainoastaan teosofia voi juurineen hävittää tämän ja monet muut kierot opit.

Musta magia on psyykkisten voimien tai jonkun luonnon salaisuuden väärin käyttämistä; salatieteen käyttämistä itsekkäisiin ja synnillisiin tarkoituksiin.

Ei kenenkään teosofin pidä tyytyä toimettomaan ja turhamaiseen elämään, josta ei ole todellista hyvää hänelle itselleen ja vielä vähemmin muille. Hänen pitää työskennellä niiden muutamien hyväksi, jotka tarvitsevat hänen apuaan, jollei hän kykene ahertamaan koko ihmiskunnan puolesta ja siten edistämään teosofian menestymistä.

Ennen kuin ihminen koettaa opettaa muita, ei hän huomaa omaa tietämättömyyttään eikä koeta sitä poistaa.

Ensi kädessä Mestarit ovat eläviä ihmisiä, syntyneitä samoin kuin mekin ja tuomitut kuolemaan kuten kaikki muutkin kuolevaiset... Muutamat adeptit elävät ison joukon yli sen mitä sanotte tavalliseksi iäksi; mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä ja hyvin harvat heistä huolivat elää erityisen kauan.

Meidän on tunnustaminen, että nyt olemme samalle pilkalle alttiita kuin varhaisimmat kristityt olivat. 'Katsokaa, kuinka nämä teosofit rakastavat toinen toistansa!" voidaan nyt sanoa meistä ilman vähintäkään vääryyttä.

Kun kaksi sielua on myötätuntoisissa suhteissa toisiinsa ja niiden käyttövälineet ovat viritetyt sähköisesti ja magneettisesti vastaamaan toisiaan, ei mikään estä toista mielensä mukaan siirtämästä ajatuksiaan toiselle, sillä kun sielu ei ole mitään käsin pidettävää, jota välimatka voisi erottaa sen mietiskelemisen esineestä, seuraa siitä, että ainoa, mikä voi erottaa kaksi sielua, on erilainen olotila. Jos siis tätä viimemainittua estettä ei ole olemassa, mikä "ihme" silloin on ajatuksen siirtäminen minkä tahansa matkan päähän?

Omaksi huviksemme emme tee teosofista työtämme, uskokaa se; ainoastaan koska me toivomme saavamme kasvattaa muutamia yksilöitä toteuttamaan työtämme ihmiskunnan puolesta alkuperäisen ohjelman mukaan, kun Seuran perustajat ovat menneet manan majoille.

Jokaisen täytyy hankkia viisautta omilla kokemuksillaan ja ansioillaan.

Monet teosofisista kirjailijoista väittävät olevansa Mestarien inspiroimia tai nähneensä heidät ja puhuneensa heidän kanssaan. Tämä voi olla totta ja voi olla väärää. Mistä minä tiedän? Heille kuuluu sen todistaminen. Muutamat heistä, harvat — todella hyvin harvat— ovat joko suoraan valehdelleet tai tehneet harhahavaintoja kehuessaan sellaista inspiraatiota; toisiin, totta kyllä, ovat suuret adeptit vaikuttaneet.

Mestarit eivät johda Teosofista Seuraa, eikä edes sen perustajia, eikä kukaan ole sitä koskaan väittänytkään. He ainoastaan valvovat ja suojelevat sitä.

Meidän päivinämme "kansan ääni" — ainakin mitä tulee sivistyneitten ääneen — ei ole enää "Jumalan ääni", vaan aina ennakkoluulojen tai itsekkäiden vaikuttimien ja usein ainoastaan kansan epäsuosion ääni.

Ei kukaan voi tulla teosofiksi, joka ei jo ole sitä sisässään.

Me sanomme, että ihminen kärsii elämänsä aikana niin paljon ansaitsematonta kurjuutta, niiden vian vuoksi, joiden kanssa hän on tekemisissä, tai ympäristönsä tähden, että hänelle todellakin kuuluu saada nauttia täydellistä lepoa ja rauhaa, jollei autuuttakin, ennen kuin hän uudelleen ottaa päällensä elämän taakan.

Kuka tahansa voi olla hyvin hyväkin teosofi, seurassa tai sen ulkopuolella, olematta silti mitenkään salatieteilijä.

Henkinen mietiskely (meditaatio) on hiljainen ja sanaton rukous eli niin kuin Platon lausuu, se tila, jossa "sielu palavassa hartaudessa kääntyy Jumalan puoleen; ei suinkaan pyytääkseen erityistä hyvää" (niin kuin rukouksen tavallinen merkitys on), "vaan itse hyvän tähden — yleisen Korkeimman Hyvän", josta olemme osa maan päällä ja jonka olemuksesta kaikki olemme lähteneet.

Teosofia on yhtä vanha kuin maailma oppiensa ja siveysoppinsa puolesta, jos kohta ei nimeltä; niin kuin se myös on laajin ja yleisin (katolisin) kaikista järjestelmistä.

Emme tunnusta mitään eri uskontoa tai filosofiaa: kokoomme hyvän, mistä sen löydämme.

Yksimielisyys antaa voimaa ja sopusointua, ja hyvin johdetut samanaikaiset ponnistukset aikaansaavat ihmeellisiä vaikutuksia. Tämä on ollut kaikkien yhdistysten ja seurojen salaisuus, niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa.

Vähäinenkin määrä totista tietoa on parempi kuin suuri paljous, jota ei ole voitu sulattaa, vaan käsitetty väärin. Murukin kultaa on parempi kuin leiviskä multaa.

Salatieteilijäksi ei voi tulla tutkimalla ainoastaan yhtä esoteerisen filosofian haaraa vaan tutkimalla niitä kaikkia, jos kohta ei täysin hallitsemalla.

Puu tunnetaan hedelmistään, ja kuten kaikkia teosofeja on arvosteltava heidän tekojensa eikä heidän sanojensa tai kirjoitustensa nojalla, niin kaikkia teosofisia kirjojakin pitää katsoa niiden ansioiden mukaan eikä sen mukaan, mihin auktoriteettiin ne sanovat vetoavansa.

Kun me aina petymme koettaessamme löytää elämässä pysyvää tyydytystä korkeamman luontomme kaipaukselle, osoittaa se selvästi, että tuo kaipaus voi löytää tyydytyksen ainoastaan omalla tasoltaan so. henkisellä.

Totuuden tunnustaminen ei vielä ole sen toteuttamista; ja mitä kauniimmalta ja ylevämmältä se kuuluu, mitä äänekkäämmin hyveestä tai velvollisuudesta puhutaan, ilman että sen mukaan toimitaan, sitä elävämmin se muistuttaa Kuolleen meren hedelmää.

Moni hyvä ja puhdas teosofi ehkä uskoo yliluonnollisiin, jopa jumalallisiin "ihmetöihin", mutta kukaan salatieteilijä ei sitä tee. Sillä salatieteilijä harjoittaa tieteellistä teosofiaa, joka perustuu tarkkaan luonnon salaisten voimien tuntemiseen; mutta sellainen teosofi, joka kehittää ns. "outoja" voimia ilman salatieteen valoa, kulkee suorastaan kohti vaarallista mediumisuutta, sillä vaikka hän pitää kiinni teosofiasta ja sen korkeimmista siveellisyyden vaatimuksista, hän toimii pimeässä, vilpittömän mutta sokean uskon nojalla.

Poimittu Ruusu-Risti -lehdistä vuosilta 1921, 1934