H. P. Blavatsky

Mitä esoteristilta odotetaan?

Kun H. P. Blavatsky v. 1888 perusti Teosofisen Seuran esoteerisen osaston, hän lähetti osaston jäsenille yleisiä ohjeita sisältävän valmistavan kirjelmän. Tähän tärkeään asiakirjaan on teosofisessa kirjallisuudessa vuosien kuluessa usein viitattu, ja siitä on esitetty otteitakin, mutta kokonaisuudessaan se on julkaistu vasta "Theosophistin" viime vuoden [1931] elokuun numerossa.

Tämän muistion yhtenä tarkoituksena on antaa jokaiselle lupauksensa allekirjoittaneelle tilaisuus sen peruuttamiseen, jos hän tuntisi itsensä kykenemättömäksi tai haluttomaksi hyväksymään täydellisesti ja varauksetta opetukset, joita mahdollisesti annetaan, taikka seuraukset, jotka niistä saattavat johtua, ja täyttämään velvollisuudet, joiden toteuttamista tullaan vaatimaan. On oikein ja kohtuullista heti ilmoittaa, että näinä velvollisuudet eivät ole ristiriidassa niiden velvollisuuksien kanssa, jotka pyrkijällä on lähintä ympäristöään kohtaan, eivätkä ne häntä myöskään niistä vapauta. Toisaalta on varmaa, että jokaisen esoteerisen osaston jäsenen on luovuttava useammasta kuin yhdestä henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseen elämään liittyvästä tottumuksestaan ja omaksuttava joitakin askeettisen elämän sääntöjä.

Siksipä jokainen, joka haluaa perääntyä seuraavat rivit luettuaan, voi saada nimensä poistetuksi luettelosta ja lupauksensa palautetuksi lähettämällä ilmoituksensa kirjeellisesti ja palatuspostimaksun seuraamana. Ilmoitus on tehtävä kolmen viikon kuluessa tämän saapumisesta; Euroopassa asuvat lähettäkööt sen suoraan H. P. Blavatskylle, os. 17, Lansdowne Road, Holland Park, London, ja Amerikassa asuvat William Q. Judgelle, Amerikan T. S.:n ylisihteerille, os. Box 2659, New York.

Tämän esoteerisen osaston aste on valmistava aste, ja sen yleisenä tarkoituksena on valmistaa pyrkijää ja tehdä hänet soveliaaksi tutkimaan käytännöllistä okkultismia eli radsha-joogaa. Siksi hänelle tässä asteessa — eräitä poikkeustapauksia lukuun ottamatta — ei opeteta synnyttämään fysikaalisia ilmiöitä, eikä minkäänlaisten maagisten kykyjen sallita hänessä kehittyä; hänen ei myöskään anneta käyttää niitä, jos hänellä luonnostaan on sellaisia kykyjä, ennen kuin hän on saavuttanut perusteelliset tiedot itsestä, psyko-fysiologisista prosesseista (jotka tapahtuvat okkultisella tasolla) ihmisruumiissa yleensä, ennen kuin hän hallitsee kaikkia alempia intohimojaan ja persoonallista itseään.

Esoteerisen seuran todellisena johtajana on muuan mestari, jonka edustajana tässä osastossa on H. P. Blavatsky. Hän on yksi niitä adepteja, joihin teosofisessa kirjallisuudessa on viitattu ja jotka ovat osallistuneet Teosofisen Seuran perustamiseen. H. P. Blavatskyn välityksellä jokainen tämän osaston jäsen pääsee entistä läheisemmin Hänen vaikutuksensa ja huolenpitonsa alaisuuteen, jos hänet huomataan sen arvoiseksi. Kuitenkaan kenenkään ei tarvitse udella, kumpi mestareista on kyseessä, sillä se ei millään tavalla vaikuta asiaan, eikä ole mitään pakkoa antaa vielä kerran tilaisuutta tahdittomuuteen. Riittää, kun sanomme, että sellainen on laki Idässä.

Jokainen tulee saamaan tiellään valaistusta ja apua juuri niin paljon kuin hän ansaitsee eikä yhtään enempää, ja on ymmärrettävä selvästi, että tässä osastossa ja näissä suhteissa ei tunneta minkäänlaista suosiota, kaikki riippuu henkilön ansioista — eikä yhdelläkään jäsenellä ole valtaa eikä tietoa ratkaista, mitä hän tai joku toinen on ansainnut. Tämä on jätettävä niiden asiaksi, jotka tietävät, — vain heille. Joillekin osoitettu näennäinen suosio ja siitä seurannut näennäinen edistyminen johtuu heidän tekemästään työstä, heidän vilpittömimmistä yrityksistään edistää yleisen veljeyden ja rodun kohottamisen asiaa.

Ei kenenkään edellytetä tekevän muuta kuin parhaimpansa, eikä muuta pyydetäkään, mutta jokaisen odotetaan työskentelevän mahdollisuuksiensa ja voimiensa mukaisesti.

Arvo, joka tämän osaston työllä kullekin yksilölle on, riippuu kokonaan seuraavista seikoista:

1) Henkilön kyvystä omaksua opetuksia ja tehdä ne osaksi olemustaan.

2) Motiivien epäitsekkyydestä, joilla hän etsii tätä tietoa, eli toisin sanoen onko hän liittynyt osastoon päättäen tehdä työtä ihmiskunnan hyväksi vaiko toivoen hyötyvänsä tai saavuttavansa jotakin pelkästään itseään varten.

Kaikki jäsenet ottakoot siis ajoissa varteen tämän varoituksen ja tutkikoot vakavasti vaikuttimiaan, sillä kaikille, jotka tähän osastoon liittyvät, on siitä eräitä seurauksia.

Tällä asteella on ehkä parasta, että pyrkijät saavat tietää syyn, miksi tämä osasto on perustettu ja mitä sen odotetaan saavan aikaan:

Teosofinen Seura on juuri aloittanut olemassaolonsa neljännentoista vuoden. Jos se onkin saanut aikaan suuria, jonkun mielestä melkein hämmästyttäviä tuloksia eksoteerisella, utilitaristisella tasolla, se on täydellisesti epäonnistunut niissä kohdissa, jotka ovat sen perustamisen tärkeimpiä tarkoituksia. Niinpä se, ollakseen "yleinen veljeskunta" taikkapa vain tavallinen veljesseura, yksi monista, on laskeutunut kaikkien noiden seurojen tasolle, joiden vaatimukset ovat suuret, mutta joiden nimet ovat vain naamioita, — vieläpä harhaan johtavia. Puolustukseksi ei voida väittää, että sen oli pakko kulkea niin sopimattomaan suuntaan siksi, että sen luonnollinen kehitys estyi ja melkein lakkasi juonittelujen takia, joihin sen viholliset avoimesti ryhtyivät v. 1884. Ei edes ennen tuota vuotta meidän seuramme riveissä ollut sitä yhteishenkeä, joka ei ainoastaan auttaisi vastustamaan ulkonaisia hyökkäyksiä, vaan myöskin antaisi mahdollisuuksia suurempaan, laajempaan ja tuntuvampaan apuun niiden taholta, jotka aina ovat valmiit antamaan apua, kun vain me olemme soveliaita sitä vastaanottamaan. Kun häiriöitä syntyi, liian monet joutuivat epäilykseen ja epätoivoon, ja todella vähän oli niitä, jotka olisivat tehneet työtä asian puolesta eikä oman itsensä hyväksi. Vihollisten hyökkäykset ovat jonkun verran vaimentaneet seuran ulkonaisen kehityksen kulkua, mutta sen todellinen sisäinen tila ei ole parantunut, ja jäsenet yhä vaativat, että heidän pyrkimyksiään kohti henkistä kulttuuria on tuettava avulla, jota ainoastaan riveissä vallitseva solidaarisuus oikeuttaa anomaan. Mestarit voivat antaa vain vähäistä apua joukolle, jota tarkoitus ja tunne ei ole tehnyt täysin yhtenäiseksi ja joka rikkoo perussääntöään vastaan — sitä yleistä ja veljellistä rakkautta vastaan; joka ei tee eroa rodun, uskontunnustuksen eikä värin välillä; he eivät myöskään voi auttaa seuraa, jonka monien jäsenten elämä kuluu muiden jäsenten epäteosofisessa, ellemme sanoisi häpeällisessä arvostelussa, tuomitsemisessa, usein halveksumisessakin.

Tämän takia on aiottu koota yhteen Teosofisen Seuran "valitut" ja kutsua heidät työntekoon. Vain valittu urhoollisten sielujen ryhmä, kourallinen päättäväisiä miehiä ja naisia, jotka kaipaavat todellista henkistä kehittymistä ja sisäisen viisauden saavuttamista, voi saattaa Teosofisen Seuran takaisin alkuperäisille raiteilleen. Vain esoteerinen osasto, so. ryhmä, jonka kaikki jäsenet, silloinkin kun he eivät toisiaan tunne, tekevät työtä toistensa hyväksi, ja jotka kaikkien puolesta työskennellessään työskentelevät itsensäkin hyväksi, — voi lunastaa suuren eksoteerisen seuran ja saattaa sen ymmärtämään, että sen voima ja mahti piilee yksinomaan sen yksimielisyydessä ja sopusoinnussa. Tämän osaston tarkoituksena on siis auttaa koko Teosofista Seuraa tulevaisuudessa kehittymään oikeaan suuntaan edistämällä veljellistä yhteyttä edes joidenkin harvojen keskuudessa.

Kaikki tietävät, että tätä päämäärää pidettiin silmällä seuraa perustettaessa, ja niissäkin sen riveissä, joita lupaukset eivät sitoneet, oli mahdollisuuksia kehittymiseen ja tiedon saavuttamiseen siihen saakka, kun siinä alkoi ilmetä todellisen yhteenkuuluvaisuuden puutetta. Nyt se on pelastettava tulevista vaaroista liittämällä yhteen tämän esoteerisen osaston jäsenten päämäärä, veljestunne ja herkeämättömät ponnistukset. Sen tähden jokaista, joka on tätä käsittämättä allekirjoittanut lupauksen, kehotetaan vakavasti arvioimaan uudelleen asemansa ja vetäytymään pois, ellei hän ole valmis uhrautumaan tämän tarkoituksen toteuttamisen hyväksi. Kun käytännöllisen altruismin suuri esimerkki kerran on annettu, niiden jalon elämän esimerkki, jotka oppivat hallitsemaan suurta tietoa vain muita auttaakseen ja jotka pyrkivät saavuttamaan kykyjä vain luovuttaakseen ne kanssaihmistensä palvelukseen, koko teosofinen yhteisö voidaan ehkä vielä ohjata työhön ja seuraamaan sille annettua esimerkkiä.

Esoteerinen osasto on siis tällä tavalla "erikoisesti määrätty" pelastamaan koko seura, ja sen kurssi merkitsee ensi askeleista alkaen vaikeata ja vaivalloista työtä sen jäsenille, vaikkakin suuri palkinto on odottamassa monien esteiden takana, kun ne kerran on voitettu. Sen, joka haluaa noudattaa sisäisen itsensä ja luontonsa antamaa esimerkkiä tarkoituksella oppia hallitsemaan itseään, on opittava ymmärtämään ne vertailuja suorittamalla; hänen on pyrittävä luotailemaan ihmissydämen syvyyksiä yleensä ennen kuin hän voi toivoa oppivansa koko totuuden oman sielunsa mysteerioista. Okkultisen itsetutkistelun voima liikkuu liian ahtaalla alalla, ellei se ulotu itsen ulkopuolelle, ja eristettyjen sielullisten tapahtumien tutkiminen jää ikuisesti hedelmättömäksi, ellemme tee sitä pysyvien ja vankkojen periaatteiden nojalla. Me emme voi tehdä hyvää itsellemme — korkeammalla tasolla — tekemättä hyvää toisille, sillä jokainen luonne luo heijastuksensa toisiin luonteisiin, emmekä myöskään voi auttaa muita hyötymättä itsekin antamastamme avusta.

Pettymys on varma niiden osalle, jotka ovat liittyneet tähän osastoon oppiakseen "maagillisia taitoja tai saadakseen itselleen okkultista treenausta" ottamatta laisinkaan huomioon toisten, vähemmän päättäväisten ihmisten hyvää. Epänormaalit, keinotekoisesti kehitetyt kyvyt — paitsi ne, jotka kruunaavat mustan maagikon ponnistukset — ovat vain huippusaavutuksia ja palkintona vaivannäöstä, jolla on epäitsekkäästi autettu ihmiskuntaa, kaikkia ihmisiä, hyviä ja pahoja. Persoonallisen itsen unohtaminen ja vilpitön ihmisrakkaus ovat ensimmäiset ja tärkeimmät ehdot niiden itsekasvatuksessa, jotka tulevat "valkoisiksi adepteiksi" tässä taikka jossakin tulevassa ruumistuksessa.

Jos joku tämän osaston jäsen hyväksyy tämän kaiken ja kuitenkin sanoo itsekseen, että hän kaikesta siitä huolimatta, mitä on sanottu, tahtoo etsiä tietoa itsensä hyväksi, välittämättä sanottavasti — edellyttäen, että hän saa kykyjä — päätyykö hän valkoiseksi vaiko mustaksi adeptiksi, tietäköön hän, että turmio odottaa häntä pikemmin kuin hän luuleekaan ja että, vaikka hän koettaakin salata vaikuttimensa, se tulee tunnetuksi ja aiheuttaa vastavaikutuksen, jota ei kukaan kykene hänestä torjumaan.

Ketään ei moitita hänen luonnostaan johtuvasta kyvyttömyydestä omaksua annettuja opetuksia, jos hän tekee työtä vakavasti ja jatkuvasti, jos hänen pyrkimyksensä eivät veltostu eivätkä heikkene; hänen yrityksensä tunnetaan oikealla suunnalla, ja kun hänelle annetaan apua, se tapahtuu ehdottomasti hänen ansioittensa mukaisesti ja silloin, kun hän vähimmin voi sitä odottaa.

Jokainen jäsen tietäköön lisäksi, että tällaisen verrattoman saavutuksen aika on rajoitettu. Tämän kirjoittaja on "vanha; hänen elämänsä on melkein jo päättynyt; ja minä päivänä ja melkein minä hetkenä hyvänsä hänet voidaan kutsua "kotiin". Ja vaikkakin toinen häntä arvokkaampi ja oppineempi täyttäisi hänen paikkansa, niin sittenkin on määräajan viimeiseen tuntiin vain kaksitoista vuotta enää jäljellä —, nimittäin joulukuun 31. päivään 1899. Ne, jotka eivät ole käyttäneet hyväkseen tilaisuutta, (joka annetaan maailmalle jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä), ne, jotka eivät siihen mennessä ole saavuttaneet määrättyä psyykkisen ja henkisen kehityksen astetta taikka sitä kohtaa, mistä adeptiuden vaihe alkaa, — ne eivät tule edistymään pitemmälle kuin siihen tietoon saakka, joka jo on saavutettu. Ei yksikään itämainen viisauden mestari ilmesty itse eikä lähetä ketään Eurooppaan taikka Amerikkaan tämän kauden jälkeen, ja laiskurien on luovuttava kaikista edistymismandollisuuksista nykyisessä ruumistuksessaan — vuoteen 1975 saakka. Sellainen on laki, sillä me olemme kali jugassa — mustassa ajassa — ja tämän kehityskauden rajoitukset, jonka ensimmäiset 5000 vuotta päättyvät 1897, ovat suuret ja miltei voittamattomat.

Mitä taas tulee mestarien suhteeseen tähän osastoon nähden, niin voidaan paradoksaalisesti sanoa, että heille on kaikki mahdollista ja kaikki mahdotonta. He saattavat olla henkilökohtaisesti ulommaisella tasolla yhteydessä jonkun jäsenen kanssa ja saattavat myöskin olla olematta, ja ne, jotka alituisesti toivovat saavansa heiltä suoraan "määräyksiä" taikka tiedonantoja tällä tasolla, tulevat kaiken todennäköisyyden mukaan pettymään. Mestarit eivät halua osoittaa voimaansa eikä antaa "todistuksia" kenelle tahansa. Ja se seikka, että jäsen on päätellyt jonkinlaisen kriisin olevan uhkaamassa ja että hänen viisaan käsityksensä mukaan mestarin tai mestarien pitäisi puhua ja puuttua henkilökohtaisesti asiaan, ei ole suinkaan järkevä peruste moiselle asiaan puuttumiselle.

On kuitenkin oikein, että jokainen jäsen, kun hän kerran uskoo sellaisten mestarien olemassaoloon, koettaa ymmärtää heidän luonnettaan ja voimiaan kunnioittaakseen heitä sydämessään, päästäkseen lähemmäksi heitä, sikäli kuin se on hänen vallassaan, ja päästäkseen tietoiseen yhteyteen gurun kanssa, jonka käskyjen täyttämiseen hän on pyhittänyt elämänsä. Tämä voidaan saavuttaa vain nousemalla henkiselle tasolle, missä mestarit ovat, eikä yrittämällä vetää heitä alas meidän tasollemme.

Sikäli kuin kasvu henkisessä elämässä tapahtuu sisältä käsin, jäsenten ei ole odotettava muita tiedonantoja kuin mitä tulee H. P. B:n kautta. Lisäapu, opetus ja valaistus tulee olemassaolon sisäisiltä tasoilta, ja sitä annetaan, niin kuin jo sanoimme, silloin, kun se on ansaittu.

Tämän saavuttamiseksi sielullisen asenteen, jossa annetut opetukset on otettava vastaan, on oltava sellainen, että se pyrkii kehittämään intuitiokykyjä. Jäsenten velvollisuutena tässä suhteessa on pidättäytyä todistelemasta, että opetukset eivät pidä yhtä sen kanssa mitä muut ihmiset ovat sanoneet taikka kirjoittaneet, taikka mitä he itse asiasta ajattelevat, taikka että ne suorastaan ovat jonkun hyväksytyn ajatussysteemin tai filosofian vastaisia. Käytännöllinen esoteerinen tiede on kauttaaltaan sui generis. Se vaatii tutkijan kaikki henkiset ja sielulliset voimat käytettäviksi sen tutkisteluun, mitä on annettu, jotta opettajan todellinen tarkoitus kävisi selväksi, sikäli kuin oppilas sitä voi käsittää. Hänen täytyy koettaa vapauttaa mielensä niin paljon kuin mahdollista kaikista käsityksistä, jotka hän on saattanut saada perinnöllistä tietä kasvatuksestaan, ympäristöstään taikka muilta opettajilta, silloin, kun hän tutkii tai yrittää toteuttaa sitä, mitä hänelle on annettu. Hänen mielensä tulisi olla täysin puhdas kaikista muista ajatuksista, niin että opetusten sisäinen tarkoitus voi vaikuttaa häneen riippumatta sanoista, joihin ne on puettu. Muussa tapauksessa on alituisena uhkana, että hänen aatteensa tulevat yhtä voimakkaasti ennakkokäsityksien värittämiksi kuin eräiden esoteerisia aiheita käsitelleiden kirjoittajien muuten oivalliset tutkimukset, joissa okkultiset oppilauseet palvelevat enemmän nykyaikaista tiedettä kuin okkultista totuutta.

Jotta siis oppilas hyötyisi niin paljon kuin mahdollista, on aivan välttämätöntä, että hän luopuu pintapuolisesta ja tarkkaamattomasta ajattelutavasta, jonka länsimainen sivistys on synnyttänyt, ja keskittyy opetuksiin kokonaisuudessaan ja jokaiseen sanaan erityisesti. Tämän takia oppilailta vaaditaan, että he ottavat alituiseksi tavakseen keskittyä huolellisesti jokaiseen elämän velvollisuuteen ja tekoon eivätkä sillä suunnalla säästä ponnistuksiaan pitäessään silmällä vain näitä opetuksia. Oppilaan on saatettava kaikki toivomuksensa mukautumaan ja keskittymään henkisen tiedon saavuttamiseen, niin että hänen ajatuksensa luonnollinen pyrkimys on omaksunut tämän suunnan. Sen tähden hänen on jokaisena vapaahetkenään palattava näiden asioiden pariin, sen ohella kun hänen on varattava erikoinen aika niiden tutkimukselle.

Oppilaiden ei ole odotettava erikoisia kokeita taikka koetuksia; ne tulevat elämän tapauksissa ja suhteissa kanssaihmisiin. Erityisiä kokeita ei yleensä anneta, mutta tapa, jolla oppilas lähestyy näitä opetuksia, on jo sinänsä koe eli koettelemus. Mestarit eivät arvostele oppilaita heidän kykynsä nojalla tehdä sitä tai tätä erikoista, vaan tosiasiallisen itsekehityksen ja edistyksen nojalla.

Tähän osastoon tullessaan oppilas alkaa olla silmätysten oman luonteensa kanssa, ja hänen vaikeutensa riippuvat hänen pyrkimystensä voimakkuudesta. Nämä vaikeudet voivat esiintyä hänen olemuksensa fysiologisella, sielullisella, moraalisella taikka psyykkisellä tasolla taikka sitten hänen elämänsä ulkonaisissa olosuhteissa. Kun hän kerran on allekirjoittanut lupauksensa, hänen ensimmäinen epäonnistumisensa sen pykälien pitämisessä on epäonnistumista ensimmäisessä kokeessa. Sellainen epäonnistuminen ei kuitenkaan ole tappio, niin kauan kuin hän jatkuvasti tekee vilpittömiä ponnistuksia.

Suom. J. E. P.

Ruusu-Risti — maaliskuu 1932