Kaksi Mestari K. H:n kirjettä

Laajassa teosofisessa kirjallisuudessa on muutamia helmiä, jotka kaikille sukupolville tulevat olemaan verrattoman arvokkaita. Sellaisia ovat ne Mestarien kirjeet, jotka on julkaistu The Occult World -kirjassa ja Theosophist-lehdessä. Kaksi Mestari K. H:n kirjettä julkaistiin Theosophistissa tammikuussa 1908, ja toistamme ne tässä.

Näiden kirjeiden saaja oli C. W. Leadbeater, ja ne kirjoitettiin v. 1884. Vaikka ne saatiin niin kauan sitten, ei kukaan ennen v. 1907 ollut nähnyt niitä paitsi hän itse ja madame Blavatsky. Vuosina 1889–1900, kun minä käsittelin Mr. Leadbeaterin yksityisiä papereita, sain nähdä ne kuorissaan, ja toista, pitkulaisessa riisipaperi-kirjekuoressa suurine punaisine tiibetiläisine kirjaimineen minä katselin pelonsekaisella uteliaisuudella ikään kuin muistoa ilmiöiden ajoilta. Tietäen kenen kirjoittamia ne olivat, pitelin niitä aina kunnioittavasti ja panin ne taas paikoilleen muiden papereiden joukkoon.

Marraskuussa v. 1907 sain Englannin Harrogatessa taas tilaisuuden tarkastella Leadbeaterin papereita, ja silloin vasta ensimmäisen kerran kolmas henkilö luki nämä kirjeet. Annie Besant huomasi niiden suuren arvon kokelaita varten, ja Leadbeaterin luvalla ja Mestarin suostumuksella ne julkaistiin Theosophistissa.

Mestarin huomautusten täysi arvo ymmärretään ainoastaan muutamien selitysten avulla. Onneksi The Inner Life -kirjan toisessa osassa, joka juuri on saapunut Adyarista, Leadbeater kertoo, mitkä tapaukset johtivat kirjeiden saamiseen. Toistan hänen sanansa:

"Sain ensin tietää teosofiasta A. P. Sinnettin The Occult World -nimisen kirjan kautta, mutta ensimmäinen yhteyteni Mestarien kanssa tapahtui kummallisella tavalla. Olin muutamien vuosien ajalla harrastanut spiritismin tutkimista ja siinä tullut tekemisiin useimpien tärkeimpien meedioiden kanssa ja nähnyt ne kaikki tavalliset spiritismin ilmiöt, joista kerrotaan heidän kirjoissaan.

"William Eglintonilla (meediolla) oli useita johtohenkiä ("controls") – ja niiden joukossa oli muuan intiaanityttö, joka kutsui itseään Daisyksi (tuhatkaunoksi) ja joka jutteli vuolaasti kaikissa tilanteissa. Toinen oli kookas arabialainen, yli kuusi jalkaa pitkä, nimeltään Abdullah, joka ei koskaan puhunut mitään mutta sai aikaan hyvin merkillisiä ilmiöitä ja näytti usein voimallisia ilmiöitä. Olen nähnyt hänen yhtaikaa nostavan maasta kaksi raskasta miestä, yhden kummallakin kädellään. Kolmas henki, joka usein saapui, oli Ernest; hän aineellistui verrattain harvoin, mutta puhui usein välittömästi ja kirjoitti hyvin huolellista ja luontevaa käsialaa. Eräänä päivänä puhuessani hänen kanssaan mainittiin jotakin Viisauden Mestareista; Ernest puhui heistä mitä syvimmällä kunnioituksella ja sanoi saaneensa nähdä heidät useamman kerran. Kysyin heti, suostuisiko hän viemään heille kirjeen, ja hän sanoi tekevänsä sen mielellään, ja kyllä vievänsä sen perille, kun saisi tilaisuuden, vaikkei hän voinut tarkalleen sanoa, milloin se tapahtuisi.

"Heti otin Ernestin tarjouksesta kiinni. Sanoin kirjoittavani kirjeen eräälle näistä suurista Mestareista ja antavani sen hänelle, jos ystäväni ja opettajani, A. P. Sinnett, hyväksyisi. Mainitessani tuon nimen 'henget' näyttivät hämmästyvän; varsinkin 'tuhatkauno' oli hyvin pahoillaan ja vakuutti, ettei hän ainakaan tahtoisi olla missään tekemisessä Sinnettin kanssa. 'Hänhän kutsuu meitä kummituksiksi!' sanoi hän inhoavasti. Kuitenkin minä pysyin heitä tyynnytellen lujana mielessäni ja sanoin, että kaikki, mitä teosofiasta tiesin, olin saanut Sinnettin kautta ja että sen tähden en arvellut itselläni olevan oikeutta toimia hänen selkänsä takana tai koettaa käyttää muita yhteydenpitokeinoja kysymättä ensin hänen mielipidettään.

"Lopuksi, vaikka hyvin vastahakoisesti, henget suostuivat tähän ja istunto päättyi siihen. Kun Eglinton heräsi horroksestaan, kysyin häneltä, kuinka voisin lähettää kirjeen Ernestille, ja hän sanoi heti, että jos antaisin kirjeen hänelle, hän panisi sen erääseen seinällä olevaan laatikkoon, josta Ernest sen ottaisi, jos tahtoisi. Silloin lähdin oikopäätä Sinnettin luo ja kysyin hänen mielipidettään tästä. Hän oli hyvin innoissaan, ja neuvoi minua heti käyttämään tarjousta hyväkseni ja katsomaan, mitä tapahtuisi.

"Silloin lähdin kotiin ja kirjoitin kolme kirjettä. Ensimmäinen oli Mestari K. H:lle ja siinä kerroin hänelle kaikella kunnioituksella, että aina siitä asti kun olin saanut kuulla teosofiasta, harras haluni oli ollut päästä hänen oppilaakseen. Kerroin hänelle silloisista oloistani ja kysyin, oliko välttämätöntä viettää Intiassa seitsemän koetusvuotta, niin kuin olin kuullut. Panin tämän kirjeen kuoreen ja sinetöin sen huolellisesti omalla sinetilläni.

"Sitten liitin sen Ernestille osoitettuun kirjeeseen, jossa muistutin tätä hänen lupauksestaan ja pyysin häntä viemään tämän kirjeeni perille ja tuomaan vastauksen, jos sellainen tulisi. Tämän toisen kirjeen lukitsin sinetillä samalla tavalla kuin ensimmäisen ja sen taas suljin kolmanteen kuoreen liittäen pienen lapun Eglintonille pyytäen häntä panemaan sen laatikkoon ja ilmoittamaan minulle, kävikö sille mitenkään. Olin pyytänyt erästä luonani olevaa ystävää tutkimaan molempien kirjeiden sinettiä mikroskoopilla, jotta me voisimme nähdä, oliko kukaan niitä pidellyt, jos taas saisimme kirjeet käsiimme. Vastaukseksi sain kirjeen Eglintonilta, jossa hän sanoo panneensa Ernestille osoitetun kirjeen laatikkoon ja että se olikin jo kadonnut, ja hän lupasi heti lähettää minulle vastauksen, jos sellainen tulisi. Muutamia päiviä myöhemmin sain tuntemattomalla käsialalla osoitetun kirjeen, jonka avatessani huomasin sisältävän kirjeeni Ernestille, nähtävästi avaamattomana. Nimi 'Ernest' sen kuoressa oli pyyhitty ylitse, ja oma nimeni oli lyijykynällä kirjoitettu sen alle. Ystäväni ja minä tutkimme molemmat mikroskoopilla sinettiä emmekä voineet löytää mitään merkkiä siitä, että kirjettä olisi pidelty, ja olimme kumpikin varmoja siitä, että olisi ollut aivan mahdotonta avata sitä. Kuitenkin leikatessani sen auki huomasin Mestarille osoitetun kirjeeni kadonneeksi. Sisällä ei ollut muuta kuin oma kirjeeni Ernestille ja muutamia sanoja tämän Mestarin tunnetulla käsialalla kirjeen tyhjällä sivulla sillä ilmoituksella, että kirjeeni oli annettu Mestarille ja että jos tulevaisuudessa minua pidettäisiin kelvollisena saamaan vastauksen, Ernest toisi sen mielellään minulle.

"Odotin muutamia kuukausia, mutta mitään vastausta ei tullut, ja aina kun kävin Eglintonin istunnoissa ja satuin kohtaamaan Ernestin, kysyin häneltä, milloin voisin odottaa vastausta. Hän vastasi aina, että kirjeeni oli viety perille, mutta ettei vastauksesta oltu mitään vielä kuultu ja ettei hän voisi mitään asiaan vaikuttaa. Kuusi kuukautta myöhemmin sain vastauksen, mutta ei Ernestin kautta, ja siinä Mestari sanoi, että vaikkei hän ollut saanut kirjettä (eikä olisi helposti voinutkaan lähetyksen laatuun nähden), oli hän saanut tietää sisällyksen ja tahtoi nyt vastata siihen.

"Hän sanoi minulle, että seitsemän koevuotta voitaisiin viettää missä hyvänsä, mutta ehdotti, että tulisin Intiaan muutamiksi kuukausiksi, katsomaan, mitä voisin tehdä päämajassa."

Näin kirjoittaa C. W. Leadbeater.

Vastaus – Mestarin kirje – saapui lokakuun 31. päivän aamulla 1884 tavallisen postin kautta kirjeessä, joka oli varustettu tavallisella osoitteella ja postimerkillä, eikä sen ulkopuolella ollut mitään merkillistä, mutta sen sisällä oli kaksi paperilehteä, joissa vastaus oli nähtävästi "presipitoituna" [materialisoituna] sinisellä kirjoituksella. Se oli seuraava:

Ensimmäinen kirje

Viime keväänä, maaliskuun 3. pnä kirjoititte minulle kirjeen ja jätitte sen "Ernestille". Vaikkei itse paperi saapunut minulle – eikä se olisi varsin voinutkaan lähettäjän laatuun katsoen – niin sen sisällys tuli. En vastannut teille silloin, mutta lähetin ennakolta ilmoituksen Upasikan kautta.

Tuossa kirjeessänne sanottiin, että luettuanne Esoteric Buddhism -kirjan ja Isiksen, on "ainoa suuri halunne ollut antautua minun alaiseksi tsheelaksi (oppilaaksi), jotta oppisitte enemmän totuutta". Te jatkatte: "Mr. S:n puheista olen käsittänyt, että on miltei mahdotonta tulla tsheelaksi menemättä Intiaan." Toivotte voivanne niin tehdä muutaman vuoden kuluttua, vaikka tätä nykyä kiitollisuuden siteet pidättävät teitä tässä maassa. Vastaan nyt yllä oleviin ja muihin kysymyksiinne.

1. Ei ole välttämätöntä olla Intiassa seitsemän koetusvuoden aikana. Tsheela voi viettää ne vuodet missä hyvänsä.

2. Jonkun ihmisen tsheelaksi ottaminen ei riipu minun persoonallisesta tahdostani. Se voi olla ainoastaan seuraus kunkin omasta persoonallisesta ansiosta ja ponnistuksesta siihen suuntaan. Pakottakaa ketä tahansa Mestaria, jonka valitsette; tehkää hyviä töitä hänen nimessään ja rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan; olkaa puhdas ja luja oikeamielisyyden tiellä (kuten meidän sääntömme sen viitoittavat); olkaa rehellinen ja epäitsekäs; unohtakaa itsenne muistellen ainoastaan muiden hyvää – siten olette pakottanut Mestarin ottamaan teidät vastaan.

Tämä kaikki koskee kokelaita Seuranne häiriintymättömän kehityksen aikana. Mutta on kuitenkin tehtävä jotakin muutakin, koska teosofia, totuuden asia on, niin kuin tällä hetkellä, vastaamassa elämästä tai kuolemasta yleisen mielipiteen tuomioistuimen edessä – tuon kaikista tuomioistuimista kevytmielisesti ennakkoluuloisimman ja epäoikeudellisimman. On myös otettava huomioon sen kastin (luokan) kokonaiskarma, johon kuulutte. On selvää, että asia, joka on sydämellänne, nyt kärsii kristillisen papiston ja lähetyssaarnaajien mustien vehkeilyitten ja alhaisen salaliiton johdosta Seuraa vastaan. He eivät pysähdy ennen kuin ovat hävittäneet perustajien maineen. Oletteko halukas sovittamaan heidän syntinsä? Silloin menkää Adyariin muutamiksi kuukausiksi. Kiitollisuuden siteet eivät katkea eivätkä edes heikkene, vaikka muutamia kuukausia olette poissa, jos se teko saa oikean selityksen. Se, joka tahtoo lyhentää koetusvuotensa, tehköön uhrauksia teosofian hyväksi.

Pahantahtoisten kätten sysäämänä aivan äkkijyrkän partaalle Seura tarvitsee jokaista miestä tai naista, joka on vahva totuuden puolesta. Niin kuin Carlyle sanoo "todellisesta ihmisestä", jota ei mukavuus voi viekoitella, "vaikeus, kieltäymys, marttyyrius, kuolema ovat ne kiusaukset, jotka vaikuttavat" koetuksen hetkinä todellisen tsheelan sydämeen.

Kysytte "mitä sääntöjä tulee minun seurata tänä koeaikana, ja kuinka pian uskallan toivoa sen voivan alkaa". Minä vastaan: teillä on oman tulevaisuutenne luominen omissa käsissänne, kuten ylempänä olen osoittanut, ja joka päivä saatatte kutoa sen kangasta. Jos minä pyytäisin teitä tekemään yhtä tai toista, enkä ainoastaan ehdottaisi, olisin vastuunalainen jokaisesta vaikutuksesta, joka siltä askeleelta voisi syntyä ja te saisitte vain toisarvoisen ansion. Miettikää, niin näette tämän olevan totta. Siis heittäkää itse kohtalonne Oikeuden vaakalaudalle älkääkä pelätkö, että sen vastaus tulee olemaan muuta kuin ehdottomasti oikea. Tsheelana olo on kasvatusaikaa yhtä hyvin kuin koeaikaa, ja tsheela yksin voi ratkaista, tuleeko se päättymään adeptiuteen vai tappioon. Käsittäen väärin meidän järjestelmämme tsheelat liiankin usein ajattelevat ja odottavat käskyjä, tuhlaten kallista aikaa, joka olisi käytettävä persoonalliseen ponnistukseen. Meidän asiamme tarvitsee lähetyssaarnaajia, koko sielullaan antautuvia, asiamiehiä, vieläpä ehkä marttyyreita, mutta se ei voi pyytää ketään ihmistä tekemään itseään tällaiseksi. Siis valitkaa nyt ja tarttukaa käsiksi omaan kohtaloonne – ja auttakoon Herramme Tathagatan muisto teitä päättämään paraiten. (allekirjoitus) K. H.

Mestarin kirjeessä on useita lauseita, jotka kaipaavat selitystä ja ehkä vain sellainen, joka tuntee kirjeensaajan elämäntapaukset, voi selityksiä antaa. Kuten Leadbeater kertoo, hän lähetti kirjeensä Mestarille "Ernestin" kautta. Hän ei silloin tiennyt, että "kummitus", olkoon se kuinka hyvää tarkoittava, tuskin voi helposti päästä Suuren Veljeskunnan korkeitten jäsenten läheisyyteen. Sen tähden "lähettilään laatuun katsoen", kuten Mestari lievitellen lausuu, kirje ei koskaan saapunut perille; mutta Mestari antoi jälkeenpäin tietää, että hän oli lukenut kirjeen jo Leadbeaterin kirjoittaessa.

Näemme Leadbeaterin kertomuksesta, että hän tähän aikaan paljon kokeili spiritismin alalla, hyvin innostuneena sen ilmiölliseen puoleen, mutta tuskin tietämättä mitään niistä vaaroista, jotka kuuluvat tähän tutkimushaaraan. Vaikkei Mestari heti lähettänyt mitään vastausta kirjeeseen, antoi hän "Upasikan" (H. P. B:n) kautta sanoman, jossa hän neuvoi olemaan varovainen spiritistisissä tutkimuksissa. On uskaliasta muodostaa arveluita siitä, miksei heti lähetetty vastausta tehtyihin kysymyksiin, mutta tavallinen salatieteellinen tutkimus oikeuttaa otaksumaan, että Mestari antoi kysyjän odottaa siksi, että Leadbeater muutamia kuukausia tutkittuaan teosofiaa ja tehtyään kokemuksia, olisi paremmin valmistunut ymmärtämään hänelle lähetetyn vastauksen merkitystä.

Vuonna 1884 olivat ainoat teosofiset kirjat Isis Unveiled, The Occult World ja Esoteric Buddhism. Nämä Leadbeater oli lukenut ja oli niistä oivaltanut tsheelaksi pääsemisen mahdollisuuden, ja Mestarille tehdyt kysymykset koskivat tätä. Vastaus on tarkka: ensiksi, että koetuksella olemisen aika voitaisiin viettää missä hyvänsä, eikä välttämättömästi Intiassa, niin kuin aikaisemmat tutkijat, "Mr. S." – A. P. Sinnett – ja muut näyttivät käsittäneen; toiseksi, että ottaessaan kokelaita oppilaikseen Mestarit eivät toimi mielivaltaisesti vaan seuraavat määrättyjä salatieteellisiä lakeja. Kirjeen saaja oli monissa elämistä ollut kiinnitetty Mestariin rakkauden ja palveluksen karmillisilla siteillä, mutta näyttää siltä, että milloin määrätty salatieteellinen suhde on rakennettava, ei Mestari voi osoittaa mitään erikoissuosiota. Mestari ja oppilas toimivat kumpikin karmallisten lakien alaisina. Kun oppilaaksi aikova on valmis, kun hän on tehnyt itsensä valmiiksi täyttämällä ehdot, Mestari ei saata häntä hylätä.

Selitettyään, että tsheelan täytyy "pakottaa" Mestaria ottamaan itseään vastaan tekemällä hyviä, töitä "hänen nimessään ja rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan", viittaa Mestari siihen, että erityisissä oloissa on enempi tehtävä. Niin kuin on hyvin tunnettua, on T. S. perustamisestaan asti ollut erityisesti kahden Mestarin, M:n ja K. H:n holhouksen alainen. Vuonna 1884 tehtiin sitä vastaan raivokas hyökkäys, sen täydelliseksi tuhoamiseksi. Madame Blavatskya syytti muuan erotettu palvelija petoksesta ilmiöiden esittämisessä, ja näitä syytöksiä eräät Madrasin lähetyssaarnaajat perustelivat ja julkaisivat sanomalehdissä. Moni tuulihattuinen Seuran ja perustajien ystävä silloin petti heidät, tuli koetus eivätkä he kestäneet.

Leadbeater, pappi Englannin kirkossa, oli karmallisesti tekemisessä sen hyökkäyksen kanssa, jonka lähetyssaarnaajat, kristinuskon viralliset edustajat, tekivät Teosofista Seuraa vastaan.

Jos hän siis halusi tulla tsheelaksi, oli hänen tehtävä sovitus sen iskun puolesta, joka oli suunnattu Mestareihin, vaikka hän ei ollut sitä tehnyt vaan hänen "kastinsa", hänen ammattiveljensä. Karma todella työskentelee omituisella tavalla, koska yksilö saa maksaa sovituksen kastinsa synnistä, joka sysäsi Seuran "äkkijyrkän partaalle".

On mielenkiintoista huomata, että Mestari toistaa Carlylen sanoja. Ihmiset, jotka kuulevat "Mahatmoista", usein kuvittelevat heitä erakoiksi, jotka viettävät päivänsä Himalajan tuulten pieksemillä rinteillä mietiskellen Parabrahmania. He eivät paljon tiedä siitä, että nuo suuret vanhemmat veljemme ovat kosketuksessa jokaisen maailmanliikkeen kanssa. Ne, jotka ovat lukeneet The Occult Worldissa olevat kirjeet, huomaavat, kuinka hän on tutustunut länsimaiseenkin kirjallisuuteen.

Nyt tiedetään "Alcyonen elämistä", että Leadbeater on yksi niistä, jotka entisissä elämissään oli tullut Buddhan vaikutuspiiriin muutamissa tämän ruumiillistumissa ennen Buddhaksi syntymistään, ja me voimme hyvin kuvitella, että sielu, joka kerran on tullut tuon ihmeellisen vaikutuksen piiriin, ei koskaan sitä unohda. Vaikka persoonallisuudessaan Leadbeater saattoi olla kristitty pappi, joka vielä hyvin vähän tiesi teosofiasta, oli hänellä sieluna, yksilöllisyytenä täydellisempi tieto, ja hän tiesi, missä oli Tie. Hän oli elämänsä taipaleella tullut käännekohtaan – tehdäkseen kieltäymyksen tai ollakseen tekemättä. – Mestari tarvitsi häntä työhönsä, mutta ei voinut pyytää häntä tulemaan. Kuitenkin auttaakseen häntä valitsemaan oikein, vetosi Mestari suoraan hänen sieluunsa.

Mitä Leadbeater teki saatuaan Mestarin kirjeen, luemme taas hänen omissa sanoissaan. Näin hän kuvaa sitä kirjassaan The Inner Life:

"Olisin tahtonut vastata tähän Mestarin kirjeeseen, että olosuhteeni olivat sellaiset, että minun oli mahdotonta lähteä Adyariin kolmeksi kuukaudeksi ja sen jälkeen palata siihen työhön, mikä minulla oli. Olinkin aivan valmis jättämään koko tuon työn ja uhraamaan koko elämäni Hänen palvelukseensa. Kun Ernest silminnähtävästi ei kyennyt minua auttamaan, en tiennyt muuta neuvoa saadakseni kirjeeni Mestarille kuin viedä se madame Blavatskylle, ja kun hän juuri seuraavana päivänä oli lähtemäisillään Englannista matkalle Intiaan, riensin kiireimmiten Lontooseen, häntä tapaamaan.

"Minun oli hyvin vaikea saada häntä lukemaan kirjettä, koska hän hyvin päättävästi sanoi, että tuollaiset kirjeet olivat aiotut ainoastaan vastaanottajalle. Minun täytyi kuitenkin vaatia häntä, ja viimein hän luki sen ja kysyi, mitä tahtoisin sanoa vastaukseksi. Vastasin yllä olevaan suuntaan ja kysyin häneltä, kuinka tämä oli saatettava Mestarin tietoon. Hän vastasi, että Mestari sen jo tiesi, ajatellen tietysti sitä erinomaisen läheistä suhdetta, joka oli hänen ja Mestarin välillä, niin että se, mikä oli hänen tajunnassaan, oli myös Mestarin tajunnassa, milloin tämä vain halusi.

"Mme Blavatsky käski minun odottaa hänen vieressään eikä millään ehdolla erota hänestä. Odotin kärsivällisesti koko sen iltapäivän ja illan, vieläpä hyvin myöhään yöllä menin hänen kanssaan Oakleyn taloon, missä joukko ystäviä oli kokoontuneena jättääkseen hänelle hyvästi. Madame Blavatsky istui nojatuolissa valkean ääressä, keskustellen vilkkaasti läsnä olevien kanssa ja kääriskellen noita ainaisia paperossejaan, kun äkkiä hänen oikea kätensä omituisella tavalla vedettiin tulta kohti, kämmenpuoli ylöspäin. Hän itse katseli sitä kummissaan ja niin tein minäkin, joka seisoin aivan hänen vieressään nojaten muurinreunustaa vastaan. Silloin useat meistä näkivät aivan selvästi jonkinlaisen vaalean sumun muodostuvan hänen kämmeneensä ja sitten tiivistyvän paperikääröksi, jonka hän heti jätti minulle, sanoen: ’Siinä on teille vastaus.’ Kaikki huoneessa olijat tietysti kokoontuivat meidän ympärillemme, mutta hän lähetti minut ulos kirjettä lukemaan, sanoen, etten saisi antaa kenenkään nähdä sen sisältöä. Kirje osoitti, että aavistustapainen päätökseni jättää kaikki tyyni ja lähteä suoraan Intiaan, oli ollut oikea. Se osoitti, että sitä Hän oli halunnutkin minun tekevän, vaikkei hän voinut sitä pyytää, jollen minä itse tarjoutunut. Sain vielä kuulla, että minun pitäisi ostaa matkalippu muutamia päiviä myöhemmin ja liittyä madame Blavatskyn seuraan Egyptissä, niin kuin tietysti teinkin."

Toinen kirje

"Koska aavistuksenne johti teidät käsittämään, että halusin teitä lähtemään heti Adyariin, niin saatan sanoa enemmän. Mitä pikemmin lähdette, sitä parempi. Astukaa laivaan 5. pnä, jos mahdollista. Liittykää Upasikan seuraan Aleksandriassa. Älkää antako kenenkään tietää, että lähdette, ja Herramme siunaus ja minun halpa siunaukseni suojelkoon teitä kaikelta pahalta uudessa elämässänne. Tervehdys teille, uusi tsheelani." (Nimi) K. H.

Päätös oli tehty ja nopeasti. Näinä päivinä, jolloin vähällä rahalla jokainen voi hankkia itselleen suuren teosofisen kirjakokoelman ja jolloin me aivan tutunomaisesti puhumme okkultismista, harvat meistä käsittävät, että "joka tahtoo lyhentää koetusvuotensa, hän tehköön uhrauksia teosofian hyväksi". Sillä Mestarin kirjeen saajalle tämä merkitsi mukavan ja loistavan tulevaisuuden jättämistä ja heittäytymistä tuntemattomaan kohtaloon. Kuvaavasti on H. P. B. sanonut, että tsheela on "onneton ihminen, joka on astunut hämärälle tielle".

Kun kerta päätös oli tehty, tuli kohta käskyt Mestarilta. H. P. B. oli lähtemäisillään matkaan Liverpoolista seuraavana päivänä; Leadbeater tarvitsi ainakin muutamia päiviä asioittensa järjestämiseksi eikä siis voinut lähteä samalla laivalla, ja taas seuraavan laivan odottaminen merkitsi suurta viivytystä. Mutta oli mahdollista lähteä maata myöten Lontoosta Marseilleen ja sieltä laivalla kulkea yli Egyptiin, missä vielä ennätti astua samaan laivaan kuin H. P. B. Tämän Mestari nähtävästi tiesi ja siitä johtui käsky: "Liittykää Upasikan seuraan Aleksandriassa."

Kun kerta Mestari otti kokelaan vastaan, saattoi hän sanoa: "Tervehdys teille, uusi tsheelani", ja antaa "halvan siunauksensa", halvan verrattuna siihen ihmeellisen armon ja voiman täyttämään siunaukseen, jonka hän saattoi antaa "Herraltamme".

Ensimmäinen kirje saapui lokakuun 31. päivän aamulla. Saatuaan saman päivän iltana toisen kirjeen, Leadbeater palasi Lontoosta kotiinsa Hampshireen. Hän otti eron papinvirastaan ja määräsi kaikki tavaransa jaettavaksi muille, paitsi kirjansa ja teleskooppinsa, jotka oli lähetettävä hänen jälkeensä Adyariin, ja marraskuun 4. pnä lähti hän Intiaan. Me ymmärrämme, kuinka Egyptissä muutamia viikkoja myöhemmin Mestari pyysi H. P. B:tä antamaan seuraavan sanoman: "Sano Leadbeaterille, että olen tyytyväinen hänen intoonsa ja alttiuteensa."

C. Jinarajadasa

(Theosophic Messenger)

Tietäjä — lokakuu 1911

Artikkelia on (Jinarajadasan osuudesta) hieman lyhennetty.

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.

Lähteitä (joiden avulla suomennosta on tarkennettu):

https://1lib.sk/book/3282919/b08528

https://en.m.wikisource.org/wiki/The_Inner_Life,_v._II/Ninth_Section/III

https://www.theosophy.world/sites/default/files/ebooks/Leadbeater%20The%20Inner%20Life.pdf


Toimittajalta — Pekka Ervast

Artikkelissa "Kaksi Mestari K. H:n kirjettä" Tietäjän viime numerossa toistettiin muutamia C. W. Leadbeaterin muistiinpanoja hänen ensimmäisiltä teosofisilta ajoiltaan. Nämä muistiinpanot oli otettu hänen äsken ilmestyneestä kirjastaan The Inner Life, toinen osa, ja koska hän siinä kirjassaan vielä parilla sanalla jatkaa muistojaan Mme Blavatskysta, otan nyt jatkon tähän, koska luulen senkin voivan huvittaa lukijoitamme:

"Kairossa me asetuimme asumaan Hotel d'Orientiin. Täällä minä ensimmäisen kerran näin yhden Veljeskunnan jäsenistä. Istuessani lattialla madame Blavatskyn jaloissa, lajitellen joitakin papereita hänelle, hämmästyin nähdessäni meidän välissämme miehen, joka ei ollut tullut ovesta sisään. Se oli sama, joka nyt on Mestari D. K., vaikka hän siihen aikaan ei ollut vielä tullut täydellisen adeptin asteelle.

"Egyptissä olo madame Blavatskyn seurassa oli monessa suhteessa sangen merkillinen kokemus, koska hän alinomaa puhui meille niin paljon kaiken sen sisäisestä puolesta, mitä näimme. Hän oli ennen käynyt Egyptissä ja tunsi hyvin monet virkamiehistä, kuten pääministeri Nubar Pashan, venäläisen konsulin Monsieur Hitrovon, ja varsinkin museon esimiehen, Monsieur Masperon. Muistan erityisesti, kuinka me viimemainitun seurassa kävimme läpi museon ja kuinka madame Blavatsky osasi antaa hänelle mitä mielenkiintoisimpia tietoja niistä erilaisista merkkiesineistä, jotka olivat hänen huostassaan.

"Madame Blavatsky ymmärsi arabiaa ja hänen tapansa oli huvittaa meitä kääntämällä meille niitä huomautuksia, joita vakavat ja arvokkaat arabialaiset kauppiaat saattoivat lausua, istuessaan basaarissa toistensa kanssa keskustellen. Kun he olivat meitä jonkin aikaa kutsuneet kristityiksi koiriksi ja puhuneet halveksivasti naispuolisista sukulaisistamme monissa sukupolvissa, hän kysyi heidän omalla kielellään, tälläkö tavalla oikean profeetan pojan tulee puhua niistä, joilta hän toivoo saavansa liikkeelleen ansiota. Miehet tulivat aina hyvin hämilleen, kun eivät olleet odottaneet, että kukaan eurooppalainen ymmärtäisi heidän kieltään.

"Arabian kieli näyttää kuitenkin olleen ainoa itämainen kieli, mitä H. P. B. osasi. Hän ei osannut sanskritia ja monet teosofisen sanaston vaikeuksista johtuvat siitä, että hän noina aikoina saattoi kuvailla, mitä hän näki ja tiesi, ja sitten kysyä joltakin intialaiselta, joka sattui olemaan hänen läheisyydessään, mikä oli sen sanskritinkielinen nimitys. Hyvin usein tuo henkilö, joka hänelle kertoi sanan, ei ollut selvästi ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti; ja vaikka hän olisikin ymmärtänyt, täytyy meidän muistaa, että H. P. B. teki kysymyksensä eri filosofikoulujen jäsenille ja että jokainen näistä vastasi sen erityisen vivahduksen mukaan, mikä tuolla sanalla oli hänen koulussaan.

"Monta merkillistä ilmiötä tapahtui tuon tuostakin hänen ympärillään tuohon aikaan. Ensinnäkin hän itse oli kaikista ilmiöistä ihmeellisin, sillä hänessä oli kaikenlaisia muutoksia, kuten Proteuksessa. Joskus itse mestarit käyttivät hänen ruumistaan ja kirjoittivat tai puhuivat suorastaan hänen kauttansa. Toisinaan kun hänen minänsä oli muualla toimessa, saattoi jompikumpi kahdesta häntä itseään alemmista oppilaista ottaa hänen ruumiinsa haltuunsa, ja sattui sellaisiakin tilanteita, jolloin eräs nainen hallitsi tätä ruumista. Olen itse usein nähnyt kaikkien näiden muutosten tapahtuvan, ja olen nähnyt sen uuden ihmisen, joka tuli ruumiiseen, katselevan ympärilleen nähdäkseen, minkälaiseen asemaan hän oli tullut – ja koettavan esimerkiksi saada kiinni keskustelun juonesta. Mutta sittenkään hän ei suinkaan ollut mikään tavallinen meedio, sillä ruumiin todellisena omistajina hän oli kaiken aikaa täysin tietoisena taustalla ja ymmärsi kauttaaltaan, mitä tapahtui.

"Toisinaan tapahtui kuitenkin aivan erinomaisia asioita. Kun me kuljimme erämaan yli junalla Ismailiasta Kairoon, putosi junan vaunussa eteemme kirje, joka koski parhaillaan käytävän keskustelun aihetta ja antoi jokaiselle läsnä olevalle nimeltä mainiten lempeän rohkaisun. Minä ja eräs toinen seurueen jäsen satuimme juuri katsahtamaan ylös kirjeen tullessa, ja molemmat näimme sen ilmestyvän ilmassa, aivan siinä pyöreässä sokkelossa vaunun katossa, missä yöllä pidetään lamppua palamassa. Kirje tuli niin kuin edellinenkin kirje valkoisena sumuna, joka kiteytyi paperipalaksi ja liiteli alas keskellemme.

Muistan toisen tilaisuuden, jolloin hän osti Kairossa hajuvesikaupasta pienen pullon ruusuöljyä, käytettäväksi Adyarin pyhäkköhuonetta varten, maksaen siitä kaksi puntaa. Kun me puolta tuntia myöhemmin istuimme hotellissa syömässä, pienen pöydän ääressä, joka oli katettu seurueellemme erääseen alkoviin, putosi ilmasta pöydälle kaksi englantilaista kultarahaa ja madame Blavatsky selitti itselleen sanottavan, ettei hänen pitäisi enää tällä tavalla tuhlata rahoja Mestarien takia, koska me tulisimme tarvitsemaan joka kolikkoa, mikä meillä oli, ennen kuin saapuisimme Adyariin – mikä todella toteutuikin.

"Milloin toisella, milloin toisella kerralla olen nähnyt hyvin monet niistä ilmiöistä, jotka läheisimmin liittyivät madame Blavatskyyn. Olen nähnyt hänen ’äkkituotannolla’ hankkivan piirroksia ja kirjoitusta, ja olen myös nähnyt hänen löytävän kadonneen esineen salaisilla kyvyillään. Useina kertoina olen nähnyt hänen läsnä ollessaan kirjeitä putoavan ilmasta ja minun täytyy myös tunnustaa, että olen nähnyt sellaisen kirjeen putoavan tässä huoneessa Adyarissa, silloin kun hän oli 6 000 peninkulman päässä Englannissa ja että olen itsekin useita kertoja ollut Mestarin käytettävänä tällaisten kirjeiden lähettämisessä sen jälkeen kuin H. P. B. lähti fyysiseltä tasolta.

"Noina aikaisempina Seuran aikoina tuli Mestareilta usein sanomia ja neuvoja ja me elimme sellaisen valtavan innokkuuden tasolla, jota tuskin voivat kuvitellakaan madame Blavatskyn kuoleman jälkeen Seuraan liittyneet jäsenet. Ne meistä, joilla on ollut arvaamattomana etuoikeutena päästä suoranaiseen kosketukseen Mestarien kanssa, ovat tietysti itse säilyttäneet tuon innokkuuden, mutta me emme ole epäsuotuisissa oloissa kyenneet ylläpitämään samaa intoa jäsentemme laajassa piirissä. Ehkä me saamme taas pian kokea sen tunteen uudelleen elpymistä. Jospa kaikki ansaitsisimme ottaa osaa niihin ihmeellisiin aikoihin, jotka ovat tulossa."

Tietäjä − marraskuu 1911

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu

Teosofia