C. W. Leadbeater Teosofisten looshikokousten salainen puoliOttakaamme toinen esimerkki elämän salatusta puolesta – ottakaamme esimerkki, joka erityisesti koskee omaa työtämme. Tarkastelkaamme teosofisten looshikokousten salaista puolta. Me puhumme nyt tavallisesta viikkokokouksesta, jolloin yhdistys tekee erikoista tutkimustyötä omassa piirissään. Olisi aivan mahdotonta puhua tästä salaisesta puolesta niiden tilaisuuksien yhteydessä, joissa on läsnä suurempi, ulkopuolinen yleisö. On esitelmätilaisuuksia ja kysymyskokouksia: ne ovat hyviä ja tarpeellisia. Mutta jokainen nimensä arvoinen teosofinen yhdistys tekee myös jotakin muuta kuin mitä fyysisellä tasolla näkyy, ja tämä korkeampi työ tapahtuu sen yksityisissä kokouksissa. Sitä paitsi sitä voidaan tehdä ainoastaan siinä tapauksessa, että näitä kokouksia johdetaan oikein ja että ne ovat aivan sopusointuisia. Jos jäsenet mitenkään ajattelevat toisiaan – jos heillä on persoonallista turhamaisuutta, joka ilmenee siinä, että he haluavat ottaa osaa ohjelmaan tai jos heillä on muita persoonallisia tunteita, niin että esimerkiksi saattavat loukkaantua tai tulla kateellisiksi, looshityö ei mitenkään voi tuottaa salatieteellisiä tuloksia. Mutta jos jäsenet kokonaan ovat unohtaneet itsensä pyrkiessään hartaasti käsittämään tutkittavaksi otettua aihetta, voi helposti syntyä suuria ja siunauksellisia tuloksia, joista he itse tavallisesti eivät tiedä mitään. Otaksukaamme, että kokouksissa tutkitaan tiettyä kirjaa. Jokainen jäsen tietää edeltäpäin, mikä sivu ja mikä kohta tulee esille ensi kokouksessa, ja odotetaan, ettei kukaan tule kokoukseen aiheeseen perehtymättä. Jäsenet eivät ole siinä asemassa kuin linnunpojat, jotka suu ammollaan odottavat, että joku ruokkisi heitä – päinvastoin jokaisella jäsenellä pitää olla järkevä käsitys siitä aineesta, jota pohditaan ja hänen pitää olla valmis tuomaan julki, mitä hän siitä tietää. Hyvä suunnitelma on se, että kukin jäsen yhdistyksessä on tutkinut joitakin tiettyjä teosofisia kirjoja ja tietää, mitä niissä puhutaan – yksi tuntee sanokaamme ”Salaisen Opin” ensimmäisen osan, toinen tuntee toisen osan, joku kolmannen, joku ”Ikivanhan Viisauden”, ”Esoteric Buddhism” -kirjan jne. Muutamat jäsenistä voivat ottaa pari kolme pienemmistä kirjoista. Se aihe, josta tullaan puhumaan seuraavan kerran kokouksessa, ilmoitetaan edellisessä kokouksessa, ja jokainen jäsen vastaa siitä, että hän on huolellisesti ottanut omasta kirjastaan selvää, mitä siinä sanotaan tuosta aiheesta, ja on valmis siitä kertomaan, jos tarvitaan. Tällä tavoin jokaisella on jotain tehtävää, ja kaikkien on helppo saada selvä ja täydellinen käsitys aiheesta, kun kaikki läsnäolijat näin hartaasti suuntaavat ajatuksensa siihen. Voidaksemme käsittää täysin tämän tarkastelkaamme vähän, mikä on ajatuksen vaikutus. Jokainen tarpeeksi selväpiirteinen ajatus saa aikaan kahdenlaisia tuloksia. Ensiksi se on itsessään värähdys mentaaliruumiissa ja esiintyy sen ruumiin jollakin tasolla. Niin kuin jokainen muukin värähdys se pyrkii ilmaisemaan itsensä ympäröivässä aineessa. Aivan niin kuin kanteleen kieli värähtelemään pantuna lähettää tämän värähtelyn ulos ilmaan ja aikaansaa siten kuultavan äänen, samoin ajatusvärähtely ihmisen mentaaliruumiissa vaikuttaa samanlaatuiseen mentaaliseen aineeseen, joka on hänen ympärillään. Toiseksi: jokainen ajatus vetää ympärilleen mentaalitason elävää ainetta ja rakentaa itselleen käyttövälineen, jota kutsumme ajatusmuodoksi. Jos ajatus on ainoastaan älyn toimintaa, kuten jonkun matemaattisen probleeman ratkaisu, niin pysyy ajatusmuoto mentaalitasolla, mutta jos ajatus on vähäisenkin halun tai tunteen värittämänä tai jos se jollakin tavoin on yhteydessä persoonallisen minän kanssa, vetää tämä ajatusmuoto heti ympärilleen puvun astraaliaineesta ja ilmestyy astraalitasolle. Kiihkeä pyrkimys jonkin abstraktisen aatteen käsittämiseen – esim. mitä merkitsee neljäs ulottuvaisuus – on toimintaa korkeammilla ajatustasoilla. Jos taas ajatukseen on sekoittuneena epäitsekästä tunnetta tai korkeaa hartautta ja mielenylennystä, on mahdollista, että siihen voi tulla värähtelyä buddhiselta tasolta, ja tämä lisää sen voimaa satakertaisesti. Meidän täytyy erikseen tarkastella näitä kahta tulosta ja katsoa, mitä kummastakin seuraa. Voimme ajatella, että värähtely leviää ajatustasolla samanluontoisessa aineessa – so. sellaisessa aineessa, jolla on sama tiiveys kuin liikkeellepanijassa. Säteillen tällä tavoin ulospäin se luonnollisesti tulee yhteyteen monen ihmisen ajatusruumiin kanssa, ja se pyrkii uudistumaan näissä ruumiissa. Kuinka pitkälle se voi tehokkaasti säteillä, riippuu osaksi värähtelyn luonteesta ja osaksi siitä vastustuksesta, mikä sitä kohtaa. Värähtelyt, joihin on sekoittuneena alemman laatuista astraalista ainetta, voivat poiketa syrjään tai haihtua muiden samalla tasolla olevien lukuisten värähtelyjen vaikutuksesta kuten suuren kaupungin hälinässä heikko ääni kokonaan jää kuulumatta. Tavallisen ihmisen jokapäiväinen minuudessa riippuva ajatus saa alkunsa alimmilta ajatustasoilta ja vaipuu heti alas astraalisille alatasoille. Sen voima kummallakin tasolla on hyvin rajoitettu, koska sen ympärillä on kiehumassa ääretön, myrskyisä meri täynnä samanlaisia ajatuksia, joiden sekamelskaan nämä värähtelyt hyvin pian hukkuvat ja häipyvät, olkoot ne kuinka voimakkaita tahansa. Mutta jos värähtely pannaan liikkeelle korkeammilla tasoilla, on sillä paljon puhtaampi toiminta-ala, sillä nykyään on vielä sellaisten ajatusten luku hyvin pieni – jopa tältä kannalta katsoen teosofiset ajatukset muodostavat aivan oman luokkansa. On kyllä hyvin uskonnollisia ihmisiä, joiden ajatus on yhtä ylevä kuin meidän, mutta se ei koskaan ole niin tarkka ja selväpiirteinen. On myöskin suuri joukko ihmisiä, joiden ajatukset liikeasioista ja rahanansioista ovat tarpeeksi tarkkoja, mutta ne eivät ole jaloja tai epäitsekkäitä. Ei tiedemiehen ajattelukaan ole aivan samanlaatuinen kuin todellisen teosofin, ja siis meikäläisillä tutkijoilla on ikään kuin oma piirinsä ajatusmaailmassa. Tästä johtuu, että kun ihminen ajattelee teosofisia asioita, lähettää hän ympärilleen värähtelyn, joka on hyvin voimakas, koska sillä ei oikeastaan ole mitään vastusta. Se on kuin ääni keskellä syvää hiljaisuutta tai valo synkässä yössä loistaen. Se panee liikkeeseen senlaatuista ajatusainetta, jota käytetään vielä hyvin harvoin, ja sen tuottama säteily sattuu tavallisen ihmisen ajatusruumiiseen sellaiselle kohdalle, mikä on ollut toimettomana. Senpä tähden tällaisilla ajatuksilla on erityinen arvonsa, ei ainoastaan itse ajattelijalle, vaan hänen ympärillään oleville, sillä ne pyrkivät herättämään toimintaan ajatuskoneiston toimettomia puolia. Ymmärrettäköön, että tällainen värähtely ei ehdottomasti synnytä teosofisia ajatuksia niissä, jotka eivät teosofiaa tunne, mutta herättäessään eloon ajatusruumiin korkeamman puolen, se epäilemättä pyrkii ylentämään ja vapauttamaan ihmisen koko ajatusmaailmaa, olkoon siinä minkälaisia ajatuksia tahansa ennestään, ja täten se tuottaa arvaamatonta hyötyä. Jos yksinäisen ihmisen ajatus tuottaa tällaisia tuloksia, on helposti ymmärrettävä, että kahden- tai kolmenkymmenen ihmisen ajatus kohdistettuna samaan aiheeseen saa aikaan suunnattoman paljon suuremman vaikutuksen. Jonkin ihmisryhmän yhteisajatus on paljon vaikuttavampi kuin heidän eristettyjen ajatustensa kokonaissumma, se on miltei kuin korotettu vastaavaan arvokertaan (22). Tästä nähdään, että jo tältä kannalta katsottuna on erinomaisen hyvä, että jossakin kaupungissa tai paikkakunnalla on teosofinen yhdistys, joka säännöllisesti kokoontuu sen keskelle. Yhdistyksen toiminta – jos se tapahtuu oikeassa hengessä – ei voi olla vaikuttamatta elähdyttävästi ympäröivien ihmisten ajatusmaailmaan. Luonnollisesti on paljon ihmisiä, joiden järki ei vielä ole herännyt näillä korkeammilla tasoilla, mutta niillekin näiden kehittyneempien ajatusten alituinen kolkutus ainakin tuo lähemmäksi heräämisen hetken. Älkäämme myöskään unohtako, mikä seurausta on tiettyjen ajatusmuotojen aikaansaamisesta. Nekin säteilevät toimintakeskuksesta ulospäin, mutta ne vaikuttavat ainoastaan sellaiseen järkeen, joka jo jossakin määrin on niille vastaanottavainen. Näinä aikoina on kuitenkin tällaisia sieluja paljon ja jäsenemme voivat panna merkille, että heidän keskusteltuaan esim. jälleensyntymisestä sattuu usein, että heille tekevät kysymyksiä samasta asiasta henkilöt, joiden ei ole ennen luultu ollenkaan harrastavan niitä asioita. Huomattakoon, että ajatusmuoto voi ilmaista tarkalleen saman ajatuksen sille, joka kykenee ottamaan sen vastaan, sitä vastoin ajatusvärähdys ei ole ollenkaan niin tarkka vaikutukseltaan, vaikka se ulottuukin paljon laajempaan piiriin. Tästä näette, että ajatustasolla syntyy hyvin tärkeitä tuloksia, kun teosofit kokoontuvat keskenään tutkimaan, vaikka se tapahtuukin ilman tätä tarkoitusta. Tämä salattu vaikutus on todella paljon tuntuvampi kuin mitä heidän itsetietoiset ponnistuksensa aatteen levittämiseksi konsanaan ovat. Eikä siinä kaikki, sillä vielä on jäljellä tärkein asia. Jokainen seuramme looshi on suurten viisauden Mestareiden huolen kohteena, ja kun se työskentelee uskollisesti, kääntyvät usein heidän ja heidän oppilaittensa ajatukset looshiin. Täten usein kokouksistamme säteilee suurempi valo kuin meillä itsellämme on, ja arvaamattoman hyödyllinen vaikutuskeskus voi syntyä siinä, missä ei muuten sellainen voisi saada sijaa. Voisi todellakin luulla, että tämä on meidän työmme kaikkein äärimmäisin raja, mutta on siinä vieläkin jotain suurempaa. Kaikki salatieteen tutkijat tietävät, että Logoksen elämä ja valo vuotaa koko maailmaan ja että joka tasolla Logoksesta vuotaa se erityinen voiman ilmennys, joka on siellä tarpeen. Luonnollisesti: mitä korkeampi taso on, sitä kirkkaampi Logoksen glooria, koska noustessamme ylöspäin tulemme lähemmäksi Lähdettä. Tavallisesti kullekin tasolle vuodatettu voima on siihen tasoon rajoitettu, mutta se voi laskeutua alas ja valaista alempaa tasoa, jos löytyy sille sopiva väylä. Sellainen väylä tarjoutuu aina, kun jokin ajatus tai tunne on kokonaan epäitsekäs. Itsekäs ajatus liikkuu suljetussa kehässä ja tuottaa siten seurauksen omalta tasoltaan, mutta ehdottomasti epäitsekäs ajatus on voimansysäys, joka ei palaa lähtökohtaansa, vaan liikkuu ylöspäin ja muodostaa väylän, jota myöten jumalallinen voima voi vuotaa alas lähinnä ylemmältä tasolta. Tämä todellisuus vastaa vanhaa aatetta, että rukous tulee kuulluksi. Se ihminen, joka on hartaasti syventynyt tutkimaan korkeampia ajatuksia, on silloin kokonaan kohoutunut ylös itsestään ja synnyttää ajatustasolla hyvin voimakkaan ajatusmuodon, joka käytetään heti väylänä lähinnä ylemmällä tasolla odottavaa voimaa varten. Kun ihmisjoukko yhtyy tämänlaatuista ajatusta elähdyttämään, niin heidän muodostamansa väylä on suhteellisesti paljon suurempi kuin heidän eri väyliensä summa. Sellainen ihmisryhmä on siis arvaamattomaksi siunaukseksi sille yhteiskunnalle, jonka keskellä se työskentelee, sillä heidän kauttaan (heidän tavallisissa tutkimuskokouksissaankin, kun he ajattelevat sellaisia asioita kuin rotuja ja kierroksia tai pitrejä ja planeettaketjuja), voi alemmalle ajatustasolle vuotaa sitä voimaa, joka tavallisesti kuuluu korkeammalle ajatustasolle. Jos he taas kääntävät huomionsa teosofisten oppien korkeampaan puoleen ja tutkivat kysymyksiä siveellisyydestä ja sielunkehityksestä, niin kuin niistä puhutaan ”Valoa Tielle"- ja ”Hiljaisuuden ääni” -kirjoisssa sekä muissa hartauskirjoissamme, niin he muodostavat ylevämmille ajatuksille väylän, jota myöten itse buddhitason voima voi laskeutua ajatustasolle ja sitten säteillä ulospäin ja tehdä hyvän vaikutuksen monille sieluille, jotka muuten eivät lainkaan olisi sille avoimia, jos se olisi pysynyt alkuperäisillä alueillaan. Tämä on Teosofisen seuran paikallisyhdistysten suurin ja tärkein tehtävä: muodostaa väylä Jumalallisen Elämän vuodatukselle, ja siinä meillä on uusi selvitys osoittamassa, kuinka paljon mahtavampi on näkymätön työ kuin näkyväinen. Hämärille fyysisille silmille ei näy muuta kuin pieni joukko vaatimattomia opiskelijoita, jotka kerran viikossa kokoontuvat toivoen hartaasti saada oppia ja tulla kykeneviksi hyödyttämään kanssaihmisiään. Mutta niiden silmissä, jotka voivat nähdä enemmän, tästä heikosta vesasta kehittyy ihana kukka, sillä tuosta vähäisestä keskuksesta säteilee kokonaista neljä eri vaikutussädettä – ajatusvärähdykset, ajatusmuodot, Viisauden Mestarien magnetismi ja jumalallisen voiman mahtava virta. Tämäkin on esimerkki siitä, kuinka erinomainen käytännöllinen arvo on elämän näkymättömän puolen tuntemisella. Sellaisen tiedon puutteessa moni jäsen on ollut laiska velvollisuutensa täyttämisessä, huolimaton käymään yhdistyksen kokouksissa ja on siten menettänyt arvaamatonta etua saada olla jumalallisen elämän välikappaleena. Minä olen tosiaankin kuullut jäsenistä, jotka ovat käyneet epäsäännöllisesti kokouksissa sen vuoksi, että ovat pitäneet niitä kuivina ja arvelleet, etteivät ole hyötyneet niistä paljoa. Sellaiset ihmiset eivät ole vielä oivaltaneet sitä seikkaa, että he eivät kokoonnu saamaan vaan antamaan, ei pitämään hauskaa vaan ottamaan osaa mahtavaan työhön ihmiskunnan hyväksi. Nämä kaksi asiaa, joista olen kirjoittanut, ovat vain esimerkkejä siitä, että kaikessa on näkymätön puoli. Salatieteellinen elämä on luonnon salatun elämän tutkimista ja sitten mukautumista siihen älyllisesti. Salatieteilijä katselee kunkin hänen eteensä tulevan aineen kokonaisuutta, eikä vain sen alinta ja vähäpätöisintä puolta ja ohjaa sitten toimintansa sen mukaan, mitä hän näkee, totellen terveen järjen käskyjä ja rakkauden lakia, joka maailmaa hallitsee. Siksipä niiden, jotka tahtovat tutkia ja noudattaa käytännössä salatiedettä, täytyy kehittää itsessään kolme suunnattoman kallista ominaisuutta – tietoa, järkeä ja rakkautta. Toinen kahdesta artikkelista, jotka ilmestyivät ”The Lotus Journal”-in 2. vuosikerrassa. Tietäjä – marraskuu 1909
|