Pekka Ervast

Salatiede ja salatieteilijät

I

Todistuksia etsittäessä

Nykyaikainen teosofi on ihminen, jolla on varma elämänkatsomus ja jonka elämänkatsomus perustuu oman järjen syvään vakaumukseen. Hän uskoo tavallisesti jälleensyntymiseen, karmaan, joihinkin yliaistillisiin asioihin ja erityisesti ihmisten yleiseen veljeyteen, mutta olematta muuta kuin teosofi sanan jokapäiväisessä merkityksessä hänellä ei ole mitään yliaistillis-salatieteellisiin kokemuksiin perustuvia tietoja. Spiritistisiä tietoja hänellä voi olla ja joitakin mystisiä kokemuksia, aavistuksia, profeetallisia unia ym., joita sattuu muillekin ihmisille kuin teosofeille. Mutta olematta salatieteilijä tai luonnollinen selvänäkijä, hänellä ei ole objektiivisia kokemuksia luonnon ylempien tasojen salaisuuksista.

Silti meidän ei pidä luulla vähäiseksi hänen elämänvakaumuksensa arvoa. Tunnettu amerikkalainen kirjailija sanoo: "Jokaisen on hyvä hankkia jo varhain vähän filosofiaa elämäänsä. Se on oleva hänelle suureksi avuksi myöhemmin; se on oleva monta kertaa koetuksen hetkinä ja myöhemmässä elämässä hänelle suurena lohdutuksen ja voiman lähteenä. Teemme ehkä – kohteliaasti – pientä pilaa sellaisesta henkilöstä, jolla on pieni filosofiansa, mutta jos meillä itsellämme ei ole mitään senkaltaista, tulee aika, jolloin juuri tuo varman maailmankatsomuksen puute tekee pilkkaa meistä. Sattuuhan joskus – vaikkei se ole mikään sääntö – että se, jolla on elämänfilosofiansa, ei pärjää hyvin rahallisissa ja liikeasioissa, mutta monesti filosofia tarjoaa jotakin todellista, jota ilman raha-asioissa onnistuneempi on nääntymäisillään, vaikkei hän tiedä, missä vika on, ja jota hän ei kaikella rahallaan voisi ostaa, jos tietäisikin." [Alaviite: R. W. Trine, Luonteen kasvatus, suom. P. E., 1903, s. 19, 20.]

Juuri järjen vakaumukseen nojaava elämänfilosofia eli maailmankatsomus on välttämätön, sillä muuten hyväkin ihminen, sellainen, jolla on ihanteita ja suuria tarkoitusperiä, voi antaa tunteilleen liian suurta valtaa ja eksyä pois oikeuden ja totuuden tieltä. Jos meillä vain on ihanteemme selvänä, mutta ei keinoja, jolla se on saavutettavissa, voimme huomaamattamme joutua siihen umpikujaan, jossa luulemme tarkoituksen pyhittävän keinoja. Jos uskonnollinen ihminen vain pitää mielessään jumalansa kostavaa pyhyyttä ajattelematta sitä pitkää tietä, jota ihmisten on kuljettava, ennen kuin he saavuttavat jumalallisen täydellisyyden, tulee hänestä pian kiivas uskonkiihkoilija ja lopulta sydämetön, pahojen ja syntisten ihmisten tuomari. Jos sosialisti on liian malttamaton toivoessaan uuden yhteiskunnan tuloa, jossa vallitsee oikeus, tasa-arvoisuus ja vapaus, tulee hänestä ennen pitkää anarkisti katsellessaan nykyisiä oloja punnitsematta, miten saisi niitä itsestään muuttumaan.

Kun teosofit siis työskentelevät aatteidensa puolesta ja levittävät kaikin voimin teosofista maailmankatsomusta, he vetoavat ihmisten järkeen ja koettavat ennen kaikkea herättää näitä ajattelemaan. Teosofinen puhuja ei menettele viisaasti, jos hän sanoo ensimmäistä kertaa kuuntelemaan tulleille: "Näin on asianlaita, sillä niin sanovat ne ja ne, ja he tietävät asian oikean laidan!" Vaan hänen on tuotava asiat esille seuraavasti: "Tämä on minun vakaumukseni, sillä järki sanoo minulle niin – ja eikö se sano samaa teillekin?" Selkeintä auktoriteettiuskoa olisi, jos joku uskoisi esimerkiksi jälleensyntymiseen sen nojalla, että Buddha, Jeesus, H. P. Blavatsky, Annie Besant tai C. W. Leadbeater ovat sanoneet tietävänsä, että ihmissielun kohtalo on ruumiillistua useampia kertoja maan päälle! Minkä tähden meidän tulee uskoa reinkarnaatioon? Tietysti sen tähden, että se oppi selvittää meille monta elämän ongelmaa, jotka vaativat muuten turhaan ratkaisua.

Toinen asia on sitten, jos meillä persoonallisesti on järkevä syy luottaa toisen sanoihin esimerkiksi sen nojalla, että me tunnemme hänet rehelliseksi ja selväjärkiseksi ihmiseksi, mistä on silloin uskollemme suurta tukea. Niinpä useimpien teosofien mielestä painaa paljon vaa’assa jälleensyntymisopin puolesta se tosiseikka, että tunnetusti totuutta rakastava ja vilpitön Annie Besant sanoo tietävänsä, että se oppi on tosi. Mutta heidän uskonsa ja vakaumuksensa ei saa perustua siihen.

Kuitenkin on ihmisiä, jotka alituiseen toistavat tuon vanhan väitteen: "Todistakaa, niin me uskomme. Antakaa meidän nähdä, että ihminen elää kuoleman jälkeen, niin me uskomme. Antakaa meidän kuulla vainajien omilta huulilta, että he elävät ja syntyvät jälleen, niin me uskomme."

Mitä teosofin tulee heille vastata? Aivan yksinkertaisesti näin: "Minulla ei teosofina ole suoranaista tekemistä noiden nk. todistusten kanssa. Menkää spiritistien ja fakiirien luo. Lukekaa spiritististä kirjallisuutta ja – jos ette siitä saa tyydytystä – käykää niiden puheille, jotka tutkivat spiritistisiä ja muita yliaistillisia ilmiöitä. Ehkä silloin saatte nähdä jotakin." Ja jos teosofi itse sattuu olemaan sellainen tutkija, niin kysyjän ehkei tarvitse kaukaa etsiä apua.

Mutta on sellaisia ihmisiä – ja kukaties kaikkien tulee kerran joutua siihen vaiheeseen – etteivät he tyydy kirjoihin eivätkä kokeiluihin eivätkä oikein omaan itseensäkään. "Me tarvitsemme jotain muuta", he sanovat, "olemme lukeneet kirjoja, tutkineet henkiä ja nähneet ihmeitä, mutta meidän yhä rauhaton sielumme janoaa totuutta ja tietoa. Emme tiedä mitään, emme luota mihinkään ulkonaiseen. Oma järkemmekin tuntuu liian heikolta voidaksensa ratkaista näin perin vakavia asioita. Nyt on kysymys elämästä ja kuolemasta. Mitä meidän tulee tehdä?" Ja silloin ainoa vastaus on: "Menkää salatieteilijäin luo, lukekaa suurten salatieteilijäin sanoja, tutkikaa heidän neuvojaan."

Mitä nyt ovat salatieteilijät, ja mistä heitä on etsittävä?

Salatieteilijät ovat ihmisiä, jotka tietävät ja taitavat jotakin salassa, so. näkymättömässä maailmassa. Heitä onkin etsittävä näkymättömästä maailmasta.

Eivätkö he siis eläkään fyysisessä maailmassa? Elävät tietenkin, mutta fyysiseltä ulkomuodoltaan he ovat muiden ihmisten kaltaisia. Emme voi ulkonaisesti tietää, kuka on salatieteilijä.

Kuinka heitä siis voi löytää? Ainoastaan sillä tavalla, että he itse tulevat meidän luoksemme ja ilmoittavat itsensä. Ja he tulevat meidän luoksemme silloin, kun me tarvitsemme heitä. Ja tämä tapahtuu silloin, kun olemme omin voimin edenneet tiellä niin pitkälle kuin kykenemme.

"Tiellä?" Millä tiellä?

Sillä tiellä, joka vie totuuden tietoon ja jonka ensi askeleista salatieteilijät ovat puhuneet julkisesti. Esimerkiksi Jeesus oli salatieteilijä juuri siinä merkityksessä kuin me nyt käytämme tätä sanaa. Hän oli kulkenut tien totuuden tietoon, toisin sanoen jumalan luo, hänessä asui totuus eli jumala elävänä ja hän saattoi neuvoa tietä muille. Hän sanoikin: "Tehkää niin kuin minä teille olen käskenyt, ja jumala on ottava asuntonsa teihin, niin kuin hän on minussa."

Pitääkö meidän siis uskoa salatieteilijän sanoihin? Emmekö täten joudu takaisin hylkäämäämme auktoriteettiuskoon?

Tavallaan, emmekä kuitenkaan.

Kuinka on meidän omien tiedemiestemme laita? Jos menemme tähtitieteilijän luo ja pyydämme: "Anna meille sama tieto kuin on teillä itsellänne", niin mitä hän vastaa? "Hyvät ystävät", hän sanoo, "minä voin ainoastaan kertoa teille tutkimusteni tuloksista. Jos pyritte samaan tietoon kuin minä olen pyrkinyt, teidän täytyy kulkea sama tie, minkä minä olen kulkenut, suorittaa samat laskut, valvoa yöt, tutkia ja miettiä."

No niin, ero siis ei ole suuri menettelytapaan nähden, tutkimusala vain on toinen. Ja miksi järki, joka näkee selvästi ihanteen, so. saavutettavan tiedon, vastustaisi tiellä kulkemista viisaampien neuvojen mukaan?

Mikä sitten on se tieto, jonka salatiede lupaa adepteilleen?

Sanoimme äsken, että salatieteilijä tietää ja taitaa jotakin näkymättömässä maailmassa. Tämä merkitsee ensiksikin, että hän jo eläessään astuu itsetietoisena siihen valtakuntaan, johon muut joutuvat kuoltuaan. Hänen ei tarvitse meedioiden välityksellä tiedustella vainajien kohtaloa, sillä hän voi itse seurustella heidän kanssaan heidän omassa maassaan ja nähdä omin silmin, millaista ’kuolleitten saaressa’ on. Toiseksi hän oppii tuntemaan ja käyttämään näkymättömän luonnon voimia, samoin kuin fyysinen ihminen pääsee fyysisten luonnonvoimien herraksi ja niiden näkymättömien voimien avulla hän voi yksin aikaansaada samanlaisia ilmiöitä fyysisellä tasolla kuin näkymättömät olennot spiritistisessä istunnossa meedioiden välityksellä. Kolmanneksi hän pääsee ihmissielun tarkaksi ja monipuoliseksi tuntijaksi ja voi katsahtaa taaksepäin omaan kehitykseensä aikojen vieriessä ja monen elämän kuluessa. Neljänneksi hän pääsee luonnon jumalallisen muiston yhteyteen ja saattaa sen ikuisista aikakirjoista lukea sekä maapallon että elävien olentojen kehityshistorian. Viidenneksi hän joutuu suurenmoisten näkymättömien olentojen pariin, jotka antavat hänelle sekä henkistä voimaa että kaikenlaista opetusta salatuista asioista. Kuudenneksi hänet vihitään maailman jalojen ja viisaiden vapahtajien ja opettajien ’valkoiseen veljeskuntaan’ ja saa itse vähitellen kehittyä vapahtajaksi. Seitsemänneksi hän koko olemukselleen saa tuntea ja nähdä jumalan joka paikassa läsnäolevaa ääretöntä rakkautta ja voimaa ja lopulta tulla jumalaa niin lähelle, että voi sanoa olevansa yhtä hänen kanssaan. Niin, emme lainkaan kykene kuvittelemaan, mitä kaikkea uskalias salatieteilijä saa kokea. Sanoihan Paavalikin: "Mitä ei silmä ole nähnyt eikä korva ole kuullut eikä ihmisen sydämeen ole astunut, on jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." (I Kor. 2:9)

Kun salatieteilijän tulevaisuus on näin ylevän korkea, ymmärrämme ilman muuta, että se valmistus, joka vaaditaan varsinaiselle tielle astujalta, on vaikea ennen kuin oikea opettaja ilmestyy. Sillä, joka mielii nousta taivaisia tikapuita, on oleva puhtaat jalat ja kädet ja hänen sielullaan siivet.

Sillä kaikella on nurja puolensa. On myös olemassa pahojen ihmisten salainen tieto ja taito, nk. musta magia. Nämä ’paholaiset’ tosin eivät nouse astraalimaailmaa ylemmäksi, mutta heillä on paljon hypnoottisia ja muita voimia käytettävänään ihmiskunnan turmioksi. Niitä he kehittävät itsessään ollenkaan välittämättä moraalisista ominaisuuksista, jopa suorastaan kuolettamalla kaiken epäitsekkyytensä, inhimillisyytensä ja myötätuntonsa. Onneton on se ihminen, joka eteenpäin pyrkiessään joutuu heidän uhrikseen. Tämä vaara on kuitenkin aina tarjolla, jos tavoittelee salatieteellistä kehitystä, ennen kuin on pessyt sydämensä puhtaaksi. Siten on tärkeää, että saamme niin selvän käsityksen kuin mahdollista siitä tiestä, joka vie puhtaiden ihmisten salaiseen viisauteen.

Omatunto — tammikuu 1907

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu Artikkelit