H. P. Blavatsky

Abstrakti ajattelu

H. P. Blavatskyn teksteissä

Jälleensyntyvä "säde" voidaan sopivuussyistä erottaa kahdeksi aspektiksi: alempi kâmallinen ego hajoaa kâmalokassa; manasinen osa suorittaa kierroksensa ja palaa korkeamman egon luo. Todellisuudessa korkeampaa egoa rangaistaan, niin sanoaksemme, se kärsii. Tämä on Kristoksen todellinen ristiinnaulitseminen, vaikeatajuisin, mutta kuitenkin tärkein mysteeri okkultismissa; elämiemme koko kierros riippuu siitä. Korkeampi ego on todella kärsijä. Sillä muistakaa, että korkeamman persoonallisen tajunnan abstrakti tietoisuus säilyy egoon painuneena, koska se muodostaa olennaisen osan sen ikuisuudesta.

Kaikki suurimmat innoituksemme painautuvat korkeampaan egoon, koska ne ovat saman luonteiset kuin se.

H. P. Blavatskyn opetukset sisäiselle ryhmälle, s. 96

…kaikista abstraktisista ja sen tähden kuolemattomista ominaisuuksista, jotka koskaan ovat asuneet elävän "persoonallisuuden" sydämessä — niin kuin hyvyydestä ja laupeudesta, totuuden rakkaudesta ja kauneuden kaipuusta, — niistä ihanin kukoistus tarttuu kuoleman jälkeen minään ja seuraa häntä sen vuoksi devachaniin.

– H. P. Blavatsky, Teosofian avain

Onko meillä enemmän tietoa devachanissa kuin maallisessa elämässä?

Teos. – Eräässä merkityksessä voimme saada enemmän tietoa, ts. me voimme edelleen kehittää jotakin kykyä, jota rakastimme ja tavoittelimme eläessämme edellyttäen, että se koski abstraktisia ja aatteellisia asioita, kuten musiikkia, maalaustaidetta, runoutta jne., koska devachan on pelkkää ihanteellista ja omakohtaista maallisen elämän jatkumista.

On olemassa henkinen tietoisuus – manas-mieli buddhin valaisemana, joka subjektiivisesti, omakohtaisesti käsittää abstraktioita, ajatusperäisiä asioita; ja on aistitietoisuus (alempi manas-valo), joka on fyysisistä aivoistamme ja aisteistamme erottamaton.

– H. P. Blavatsky, Teosofian avain

Konkreettinen tietoisuus ei voi perustua abstraktille tietoisuudelle enempää kuin kosteuden ominaisuus voi perustua vedelle – koska kosteus kuuluu siihen itseensä ja on kosteuden syy muissa kappaleissa. Tietoisuus edellyttää rajoituksia ja määrittelyjä, se edellyttää jotakin, mikä tajutaan, ja jotakuta, joka sen tajuaa. Mutta absoluuttinen tietoisuus sisältää havaitsijan, havaitun asian ja havaitsemiskyvyn, kaikki kolme itsessään ja kaikki kolme yhtenä. Ei kukaan ihminen tiedosta muuta kuin sen osan tiedostaan, joka sattuu olemaan hänen mielessään määrättynä hetkenä. Mutta kielemme köyhyys tekee sen, että meillä ei ole sanaa erottaaksemme sen tiedon, jota emme sillä hetkellä ajattele, siitä tiedosta, jota emme kykene palauttamaan muistiimme. Unohtaminen merkitsee meidän kielessämme samaa kuin olla muistamatta. Kuinka paljon vaikeampaa onkaan sitten löytää sanoja kuvaamaan ja erottamaan abstrakteja metafyysisiä tosiasioita ja niiden eroavuuksia! Ei saa unohtaa, että me nimitämme asioita sen mukaan, miltä ne meistä näyttävät.

Me kutsumme absoluuttista tietoisuutta tiedostamattomuudeksi [unconsciousness], koska meistä tuntuu, että sen välttämättä täytyy olla sellaista. Aivan samoin me kutsumme absoluuttia pimeydeksi, koska se meidän rajalliselle ymmärryksellemme näyttää aivan läpitunkemattomalta, mutta me tunnemme ja tunnustamme kyllä, että käsityksemme näistä asioista ei tee niille oikeutta. Me erotamme tahtomattamme mielessämme esim. tiedostamattoman absoluuttisen tietoisuuden ja tiedostamattomuuden siten, että annamme salaisesti edelliselle jonkin epämääräisen ominaisuuden, joka korkeammilla tasoilla, kuin me voimme kohota, vastaa sitä, mitä me itsessämme tunnemme tietoisuudeksi. Mutta tämä ei ole sellaista tietoisuutta, jonka kykenisimme erottamaan siitä, mikä meistä näyttää tiedostamattomuudelta.

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e56

FOHAT on abstrakti filosofinen aate. Se ei luo vielä mitään itsestään. Se on vain se potentiaalinen luova voima, jonka toiminnasta kaikkien tulevien ilmiöiden NOUMENON niin sanoaksemme jakautuu yhdistyäkseen jälleen mystisessä yliaistillisessa toiminnassa ja lähettääkseen ulos luovan säteen. Kun "jumalallinen poika" murtautuu esiin, fohatista tulee liikkeelle paneva voima, aktiivinen voima, joka saa YHDEN tulemaan KAHDEKSI ja KOLMEKSI – ilmennyksen kosmisella tasolla. Kolminkertainen ykseys erilaistuu moneksi, ja sitten fohat muuttuu voimaksi, joka tuo yhteen elementtien atomit ja saa ne kerääntymään ja yhdistymään.

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e109

On yleinen traditio, että ennen fysiologista "lankeemusta" kaltaistensa synnyttäminen, sekä ihmisillä että eläimillä, tapahtui "luojien" tai heidän jälkeläistensä TAHDONVOIMALLA. Tämä oli hengen laskeutuminen synnyttämiseen eikä kuolevaisen ihmisen lankeemus. On jo mainittu, että tullakseen itsetietoiseksi hengen on kuljettava olemassaolon jokaisen syklin läpi, kunnes se maan päällä saavuttaa korkeimman kohtansa ihmisessä. Henki itsessään on ei-tietoinen, negatiivinen ABSTRAKTIO. Sen puhtaus on luontainen eikä ansaittu. Sen tähden, niin kuin jo nähtiin, tullakseen korkeimmaksi dhyâni-chohaniksi on kunkin egon ehdottomasti saavutettava täysi itsetietoisuus inhimillisenä, ts. tietoisena olentona, joka syntetisoituu meihin "Ihmisessä"… "Dhyânin on tultava âtma-buddhiksi. Kun buddhi-manas murtautuu erilleen kuolemattomasta âtmanista, jonka käyttöväline se (buddhi) on, âtman siirtyy OLEMATTOMUUTEEN, joka on absoluuttinen oleminen."

Tämä merkitsee, että puhtaasti nirvâninen tila on hengen kulku takaisin siihen Olemiseen, joka on ideaalinen abstraktio ja jolla ei ole mitään suhteita siihen tasoon, jolla universumimme päättää syklinsä.

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e192–e193

Kolmatta Rotua [lemurialaista] kutsutaan joskus kollektiivisesti "passiivisen joogan pojiksi", ts. sen synnytti tietämättään toinen Rotu, jonka äly oli vielä toimimaton ja jonka siksi arvellaan olleen yhtä mittaa vaipuneena jonkinlaiseen puhtaaseen eli abstraktiseen kontemplaatioon, mikä on myös joogatilan ehtona. Tämän kolmannen Rodun olemassaolon ensimmäisellä eli varhemmalla osalla, jolloin se oli vielä puhtaudentilassaan, ruumiillistuivat "viisaudenpojat" tähän kantarotuun, kuten edempänä tulemme näkemään. He synnyttivät kriyâshaktin [ajatuksen voiman] avulla jälkeläisiä joita kutsutaan Ad’in pojiksi eli "tulisumun" tai "tahdon ja joogan pojiksi" jne. He olivat tietoinen aikaansaannos, sillä rodun yhtä osaa elähdytti jo henkisen, korkeamman älyn jumalallinen kipinä. Tämä tulos ei ollut rotu. Se oli aluksi ihmeellinen olento, jota kutsutaan vihkijäksi, ja hänen jälkeensä joukko puoleksi jumalallisia, puoleksi inhimillisiä olentoja. "Pantuina syrjään" muinaisaikaisessa geneesissä, synnyssä, määrättyjä tarkoituksia varten he ovat niitä, joihin sanotaan ruumiillistuneen korkeimpia dhyâneja, "edellisten manvantarojen muneja ja rishejä" – muodostamaan tulevien ihmisadeptien taimitarhan tämän maan päälle nykyisen syklin aikana. Nämä tahdon ja joogan pojat, jotka syntyivät niin sanoaksemme neitseellisesti, jäivät kokonaan erilleen muusta ihmiskunnasta, kuten meille on selitetty.

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e207

Kosmisen ideoinnin sanotaan olevan olematonta pralayan [planeetallisen kosmisen tai universaalisen pimennyksen eli levon aika – manvantaran vastakohta] aikoina siitä yksinkertaisesta syystä, ettei silloin ole ketään eikä mitään tajuamassa sen vaikutuksia. Ei voi olla mitään tajunnan ilmausta, ei puolitietoisuutta eikä edes "tiedostamatonta tarkoituksen – mukaisuutta" muuten kuin jonkin aineellisen välineen kautta. Toisin sanoen, tällä meidän tasollamme, missä ihmistajunta ei voi normaalissa tilassaan liidellä tuolle puolelle sen, mikä tunnetaan transsendentaalisen metafysiikan nimellä, henki pulppuaa ainoastaan jonkin molekyylien kasauman tai rakennelman avulla yksilöllisen tai alitajuisen subjektiivisuuden virtana. Ja koska aine tajunnasta erillään on paljas abstraktio, nämä molemmat ABSOLUUTIN puolet – kosminen substanssi ja kosminen ideointi – ovat toisistaan riippuvaiset.

Tarkkuutta noudattaaksemme ja sekaannusta ja väärinkäsitystä välttääksemme olisi sanaa "aine" [matter] käytettävä mahdollisten havaittavien kohteiden kasaumasta ja sanaa "substanssi" noumenoneista. Sillä koska meidän tasomme ilmiöt ovat tajuavan egon luomuksia – sen oman subjektiivisuuden muunnoksia – niin kaikilla "ainetiloilla, jotka edustavat havaittavien objektien kasaumaa", voi olla ainoastaan suhteellinen ja puhtaasti ilmiöllinen olemassaolo meidän tasomme lapsille. Niin kuin uudenaikaiset idealistit sanoisivat, subjektin ja objektin yhteistyö saa aikaan aistimuskohteen tai ilmiön.

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e328–e329

Muinaisen opin selvin ja vallitseva käsitys kosmisesta kehityksestä ja maapallomme ensimmäisestä "luomisesta" kaikkine sen orgaanisine ja epäorgaanisine (perin outo sana okkultistin käytettäväksi!) tuloksineen on se, että koko kosmos on lähtenyt JUMALALLISESTA AJATUKSESTA. Tämä ajatus hedelmöittää aineen, joka on yhtä ikuinen kuin AINOA TODELLISUUS, ja kaikki, mikä elää ja hengittää, kehittyy AINOAN muuttumattoman – Parabrahmanin = mûlaprakritin, ikuisen ainoan juuren – emanaatioista. Edellinen näistä [Parabrahman] on niin sanoaksemme sisäänpäin, ihmisälylle aivan luoksepääsemättömiin piireihin kääntyneen keskipisteen aspekti ja on absoluuttinen abstraktio. Mûlaprakritin – kaiken ikuisen juuren – näkökulmasta se sitä vastoin antaa ajattelijalle edes jonkin hämärän käsityksen olemassaolon mysteeristä.

[Sen vuoksi opetettiin sisemmissä temppeleissä, että] tämä näkyvä, hengen ja aineen synnyttämä maailma on vain konkreettinen kuva ideaalisesta abstraktiosta. Se rakentui ensimmäisen jumalallisen IDEAN mallin mukaan. Näin ollen maailmamme on ollut olemassa latentissa tilassa ikuisuudesta asti. Tätä puhtaasti henkistä universumia elävöittävä sielu on keskusaurinko, itse korkein jumaluus. Tämä jumaluus ei rakentanut konkreettista muotoa tästä ideasta vaan sen esikoinen…

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e339–e340

AVARUUS, jonka nykyaikaiset neropatit tietämättömyydessään ja ikonoklastisessa innossaan hävittää jokainen muinaisaikainen filosofinen aate ovat julistaneet "abstraktiksi aatteeksi" ja tyhjyydeksi, onkin todellisuudessa universumin sisältäjä ja sen ruumis kaikkine sen seitsemine prinsiippeineen. Se on rajattoman laaja ruumis, ja sen PRINSIIPIT, joiksi niitä okkulttisessa sanastossa kutsutaan – jokainen niistä vuorostaan seitsemäinen – saattavat ilmi meidän ilmiömaailmassamme ainoastaan alaosastojensa karkeimmat rakenteet. "Ei kukaan ole koskaan nähnyt elementtejä täydellisinä", sanoo oppimme. Meidän on etsittävä viisauttamme muinaisten kansojen alkuperäisistä ilmauksista ja niiden synonyymeistä. Juutalaisillakin, kaikkein viimeisimmällä näistä kansoista, näkyy kabbalistisissa opeissaan olleen sama aate, kun he puhuvat seitsenpäisestä avaruuden käärmeestä, jota kutsutaan "suureksi mereksi".

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e342

Opetusten mukaan mâyâ, eli harhanäky tapausten ja tekojen järjestyksestä täällä maan päällä, muuttuu ja vaihtelee kansojen ja paikkojen mukaan. Mutta ihmisen elämän pääpiirteet ovat aina niiden "konstellaatioiden" mukaisia, tähtikuvioiden, joiden vaikutusten alaisena hän on syntynyt. Tai voisimme sanoa: hänen elämänsä on sopusoinnussa elähdyttävän prinsiipin eli sitä hallitsevan jumaluuden ominaisuuksien kanssa, kutsummepa tuota jumaluutta dhyâni-chohaniksi, niin kuin Aasiassa, tai pääenkeliksi, niin kuin kreikkalaisessa ja latinalaisessa kirkossa. Muinaisessa symboliikassa AURINGON arveltiin aina lähettävän maailmaan korkeimmat vapahtajat ja avatârat (vaikka tällä tarkoitettiin henkistä eikä näkyvää aurinkoa). Tästä johtuu buddhien, avatârojen ja monien muiden SEITSEMÄN korkeimman ruumiillistumien välinen yhdysside ja vastaavuus.

Mitä lähemmäksi joku ihminen tuli "taivaallista" esikuvaansa, sitä parempi sille kuolevaiselle, jonka persoonallisuuden hänen oma persoonallinen jumaluutensa (seitsemäs prinsiippi) valitsi maalliseksi asuinsijakseen. Sillä jokaisessa tahdonponnistuksessa puhdistusta ja tuota "itsejumalaan" yhtymistä kohti katkeaa yksi alemmista säteistä. Ihmisen henkinen olemus vetäytyy korkeammalle ja yhä korkeammalle säteeseen, joka korvaa ensimmäisen, kunnes säteestä säteeseen siirtyen sisäinen ihminen vetäytyy AURINKOvanhemman ainoaan ja korkeimpaan säteeseen. Sen tähden "ihmiskunnan tapaukset kulkevat rinnakkain lukumuotojen mukaan", sillä tuon ihmiskunnan erinäiset yksilöt lähtevät kaikki yhdestä ja samasta lähteestä – keskuksesta ja sen varjosta, näkyvästä AURINGOSTA. Sillä auringon kierroksen tasaukset ja seisaukset, periodit ja erilaiset vaiheet astronomisesti ja numerologisesti ilmaistuina ovat vain konkreettisia symboleja ikielävästä todellisuudesta, vaikka ne vihkimättömille kuolevaisille näyttävät abstrakteilta aatteilta. Ja tämä selittää useiden kirjailijoiden toteen näyttämät erikoiset numerologiset yhteensattumat geometristen suhteiden kanssa.

– H. P. Blavatsky, Salainen oppi, I osa, e638–e639

Mentaaliset tai älylliset kyvyt ja abstrakti tieto seuraavat vihittyä hänen uuteen syntymäänsä, mutta hänen on hankittava fenomenaaliset kyvyt uudelleen läpikäymällä kaikki peräkkäiset vaiheet. Hänen on hankittava Rinchen-na-dun ("seitsemän kallisarvoista kykyä") toinen toisensa jälkeen. Meditaatiovaiheen aikana mitkään maailmalliset ilmiöt fyysisellä tasolla eivät saa tulla hänen mieleensä tai haitata hänen ajatuksiaan. Zhine-lhag thong (sanskritiksi Śamatha-vipashyanā, uskonnollinen abstraktinen meditaatio) kehittää hänessä mitä ihmeellisimpiä kykyjä hänestä itsestään riippumatta.

Salainen oppi, III osa, s. 414

Meille, jotka taistelemme vielä harha-aistimusten suossa, sen saneleminen, mitä tietoa MAHÂTMAT saavat meille antaa ja miten heidän tulee toimia, on sama kuin jos katupoika olisi niin röyhkeä että opettaisi tiedettä prof. Huxleylle tai politiikkaa Gladstonelle. Sillä on ilmeistä, että niin pian kuin itsekkyyden vähäisinkin tunne yrittää pitää puoliaan, henkinen näkökyky, joka on MAHÂTMAN ainoa havaintokyky, sumentuu, ja hän menettää "vallan", jonka abstrakti "tieto" vain voi suoda. Tästä syystä meidän on jatkuvasti harjaannutettava "tahdon" valpasta vartijaa estääksemme alempaa luontoamme nousemasta esiin, mitä se tekee nykyisessä kehittymättömässä tilassamme.

Siksi äärimmäinen aktiivisuus eikä passiivisuus on se oleellinen tila, josta opiskelijan on aloitettava. Ensin hänen aktiivisuutensa kohdistuu "alemman itsen" vastustavan vaikutuksen pysäyttämiseen, ja kun se on onnistunut, hänen pidäkkeetön tahtonsa, keskittyneenä hänen korkeampaan (todelliseen) "itseensä", jatkaa mitä tehokkainta ja aktiivisinta työtä sopusoinnussa "jumalallisen järjen" kosmisen ideoinnin kanssa.

– H. P. Blavatsky, Todellinen ja epätodellinen, s. 105; Theosophist, "Can the Mahâtmas be selfish?", elokuu 1884.

…Vielä yksi sana. Voitko hävittää jumalallisen myötätunnon? Myötätunto ei ole ominaisuus. Se on lakien LAKI – ikuinen harmonia, Ālayan ITSE; rannaton universaali olemus, ikuisen oikeuden valo ja kaikkien asioiden kohdalleen asettuminen, ikuisen rakkauden laki.

Mitä enemmän tulet sen kanssa yhdeksi sulautuen sen OLEMUKSEEN, mitä enemmän sielusi yhdistyy sen kanssa mikä ON, sitä enemmän sinusta tulee ehdoton myötätunto. [Tätä myötätuntoa ei saa tarkastella samassa valossa kuin teistien "jumalaa, jumalallista rakkautta". Myötätunto tarkoittaa tässä abstraktia, persoonatonta lakia, jonka luonne on absoluuttinen harmonia. Se häiriintyy epäsoinnusta, kärsimyksestä ja synnistä.]

– H. P. B., Hiljaisuuden ääni, s. 66

Kaikki tekstit ovat myös teosofia.netin sivuilla pdf-tiedostoina.

Koonnut P. C.


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia