H. P. Blavatsky

"Kristillisen dogmin esoteerisuus"

Erään Abbe Rocan kirjoittaman, vilpittömyydessään ja rohkeudessaan huomattavan esseen alkusivuilla esitetään kysymys: Eikö nykyinen aika ole se vaihe historiassa, jolloin toteutuu Jeesuksen tärkeä ilmoitus: "Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen." (Joh. ev. 10:16) Monet historian menneet ja nykyiset tapahtumat sotivat kuitenkin tätä optimismia vastaan.

Ensiksikin itämaisessa esoterismissa on opetuksia ja oppeja, jotka odottavat Kalki Avataraa Kali Yugan lopulla, mutta me olemme nyt vasta Kali Yugan alussa.*


* Kali Yuga kestää 432 000 vuotta ja siitä täyttyivät ensimmäiset 5 000 vuotta v. 1897.


Myös kristillisiä tekstejä on esoteerisesti tulkittu siten, että ne luettuina ja käännettyinä "mysteerien kielelle" näyttävät meille olennaisten ja varmojen yleisten totuuksien identtisyyden. Siten sekä neljä evankeliumia että Mooseksen Raamattu näyttävät selvästi olevan samojen alkuperäisten mysteerivihkimysten vertauskuvallista aineistoa.

Latinalainen kirkko ruumiillistaessaan Uuden testamentin keskushenkilön ja säätäessään dogmin lihaksi tulleesta Sanasta perustaa buddhistiselle ja hindulaiselle esoterismille sekä kreikkalaiselle gnosikselle jyrkästi vastakkaisen opin. Sen tähden tulee aina olemaan kuilu idän ja lännen välillä niin kauan kuin ei kumpikaan puoli alistu. Kirkon lähes 2000 vuotta kestänyt harhaoppisten ja vääräuskoisten verinen vaino vain estää itäisiä kansoja hylkäämästä omia filosofisia oppejaan ja omaksumasta kristinuskoa, joka alentaa Kristos-prinsiipin*.


* Tämän sanan selitys seuraa myöhemmin.


Tilastot puolestaan osoittavat, että maapallon väestöstä kaksi kolmasosaa ei edelleenkään suostu omaksumaan "yhtä ainoaa paimenta". Valtavasti lähetyssaarnaajia on lähetetty maapallon kaikkiin kolkkiin; Vatikaani on uhrannut valtavia rahasummia vuosittain ja 350-360 protestanttista lahkoa vielä enemmän – ja mikä on niin suuren ponnistuksen tulos? Sen ilmaisee meille kuuluisa piispa Temple statistiikan perusteella! 1800-luvun loppuun mennessä kristilliset lähetyssaarnaajat ovat kääntäneet kristinuskoon kolme miljoonaa ihmistä, mutta islamilaiset ovat kääntäneet uskoonsa kaksi sataa miljoonaa, ilman että se on maksanut heille penniäkään! Yksin Afrikka on melkein kokonaan islamilainen.

Sanoin, että Uusi testamentti on ainoastaan länsimaista allegoriaa, joka perustuu yleismaailmallisiin mysteereihin, joiden ensimmäiset historialliset jäljet Egyptissä ulottuvat ainakin vuoteen 6000 eKr.

Allegoria on vihkimysten uutta tulkintaa, samalla sekä sielullista että astronomista. Tähtien ja auringon palvonta on siinä läheisesti yhdistetty toiseen mysteeriin, Sanan lihaksitulemiseen (inkarnaatioon) eli jumalallisen Tiatin laskeutumiseen inhimilliseen rotuun, jota symboloi kertomus Elohim-Jehovahista ja Aatamista. Siten psykologia ja astrolatria eivät voi olla siinä erillisiä.

Nämä samat perusmysteerit tavataan jokaisen kansakunnan ja kansan pyhissä kirjoissa ihmiskunnan tietoisen elämän alusta alkaen, kun jokin tietty näihin mysteereihin perustuva legenda yrittää röyhkeästi vaatia itselleen yksinomaisia oikeuksia ennen kaikkia muita – kun se julistaa itsensä erehtymättömäksi dogmiksi ja pakottaa yleisen uskonnon muuttamaan kuolleen kirjaimen uskoksi – sellainen legenda on tuomittava, sen verho repäistävä pois ja se itse paljastettava kaikessa alastomuudessaan maailmalle!

On siis hyödytöntä puhua yleismaailmallisten uskontojen esoteerisesta yhtäläisyydestä, ennen kuin on perusteellisesti tutkittu ja ymmärretty seuraavan kahden termin oikea esoteerinen merkitys: Chrestos ja Christos, merkitykseltään toistensa vastakohdat niin kuin yö ja päivä, kärsimys ja nöyryys, ilo ja kirkastaminen (ylistäminen) jne. Tosi kristityt kuolivat viimeisten gnostilaisten mukana, ja meidän päiviemme kristityt ovat vain sen nimen anastajia, jotka eivät enää ymmärrä. Niin kauan kuin näin on, eivät itämaalaiset voi olla samaa mieltä länsimaalaisten kanssa eikä mikään uskonnollisten aatteiden yhtyminen heidän välillään voi olla mahdollista.

On sanottu, että Kalki-Avataran jälkeen ("Hänen, jota odotetaan" Ilmestyskirjan mukaan saapuvaksi valkoisella hevosella ratsastaen) on alkava kulta-aika, jolloin jokainen ihminen on oleva itselleen guru (henkinen opettaja eli "paimen"), sillä jumalallinen Logos – miten häntä nimitettäneenkin* – on hallitseva jokaisessa uudestisyntyneessä kuolevaisessa. Ei voi siis olla kysymys jostakin yhteisestä "Paimenesta", ellei se Paimen ole täysin vertauskuvallinen. Sitä paitsi kristityt paikallistaessaan ja eristäessään tämän suuren periaatteen ja kieltäessään sen kuuluneen kenellekään muulle kuin Nasaretin (tai Nazarin) Jeesukselle lihallistavat gnostikkojen Christoksen; jo se estää heillä olemasta mitään yhtymäkohtia muinaisen Viisauden oppilaiden kanssa.


* Logos voi olla Krishna, Buddha, Sosiosh, Horus tai Christos, se on universaalinen prinsiippi; "Jumal-ihmiset" kuuluvat kaikkiin aikakausiin, ja heitä on lukemattomia.


Länsimaiset teosofit hyväksyvät Christoksen samoin kuin gnostikot kristinuskoa edeltäneinä vuosisatoina (ja samoin kuin vedantistit Krishnansa). He erottavat ruumiillisen ihmisen jumalallisesta prinsiipistä, joka elävöittää hänet Avatarana. Heidän Krishnansa – historiallinen sankari – on kuolevainen, mutta hänet elävöittävä jumalallinen prinsiippi (Vishnu) on kuolematon ja ikuinen. Krishna – ihminen ja hänen nimensä – jää kuollessaan maiseksi. Hänestä ei tule Vishnua; Vishnu ottaa hänestä vain sen osan, joka elävöitti Avataraa niin kuin se elävöittää monta muuta.

Sana Christos on oikeastaan käännös sanasta Kris*, joka on ollut tunnettu jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Todistus siitä on eritrealaisten Sibyllan katkelmassa, jossa tapaamme sanat "Jeesus Kristos Jumalan Poika pelastaja maailman". Tämä lause, joka on tullut kristittyjen keskuudessa niin kuuluisaksi, on oikeastaan vain joukko nominatiiveja, joita voi käyttää miten haluaa. Kirkko on väittänyt niissä olleen ennustuksen Jeesuksen tulemisesta. Tällä lauseella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä meidän aikakautemme kanssa, kuten historia vuoden 1 tammikuun alusta vuoden 1888 tammikuun alkuun – sekä Sibyllan ennustuksen varsinainen teksti – ovat todistaneet.


* Esoteerinen termi sanalle voideltu. Curtius pitää näiden kaikkien sanojen alkuperänä sanskritin sanaa ghar (kreik.). Principles of Greek Etymology, I, s. 236.


Itse asiassa tämä yleinen ja täysin pakanallinen ennustus rotumme alkuajalta lupaa meille kulta-ajan palaamisen heti kuin ennustettu "Lapsi" on syntynyt – tämä syntyminen on yhtä vertauskuvallinen kuin metafyysinenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä kenenkään erityisen ihmisen eikä tahrattoman naisen kanssa; se on muodoltaan täysin mytologinen, salaiselta merkitykseltään astronominen ja teogoninen. Kaikkina aikoina ja kaikissa kansoissa myyttinen messias on syntynyt Neitsyt-Äidistä. Todistuksena siitä ovat Krishna ja Devaki; samoin buddhalainen legenda liitettynä historialliseen Gautama Buddhaan ja hänen äitiinsä Mayaan. Huomatkaa, mitä on liitetty faarao Amenhotep III:n elämäkertaan – faaraon, joka syntyi Neitsyt-Äidistä, Mut-em-ua-kuningattaresta XVII:n dynastian aikana. Tutkikaa myös Luxorin temppelissä olevan sanctum sanetoriumin sisämuureja mainitun faraon rakennuttamassa temppelissä – ja näette neljä erittäin merkittävää kohtausta: ensiksikin siellä on Thoth-jumala (kuu-Merkurius, egyptiläisten jumalien lähettiläs). Kuolleitten kirjan Gabriel, joka tervehtii Neitsyt-kuningatarta ja ilmoittaa hänelle pojan syntymisen. Siellä on myös Kneph-jumala apunaan Hathor (Pyhä Henki kahdessa aspektissaan miehisenä ja naisellisena niin kuin gnostilaisten Sophia, joka muutettiin Pyhäksi Hengeksi) valmistamassa tulevan lapsen syntymää. Lisäksi siellä on kätilön tuolilla istuva äiti, joka saa lapsen luolassa, ja vielä palvontaa esittävä kohtaus. Englantilainen egyptologi Gerald Massey kuvailee tätä kohtausta seuraavasti:

...Siinä lapsi on valtaistuimella ottaen vastaan jumalten kunnioitusta ja ihmisten lahjoja. Kneph-jumaluuden takana oikealla on kolme henkiolentoa – kolme maagia eli legendan kuningasta – uhraten polvistuneina lahjoja oikealla kädellään sekä elämää vasemmalla. Näin ilmoitettu, ruumiillistunut ja syntynyt sekä palvottu oli Egyptissä faaraollinen esikuva Aten Sun, Syyriassa Adon-jumala ja heprealainen Adonai, Aten-kultin Kristus-lapsi, ihmeellinen käsitys ikineitseellisestä äidistä, personoitu Mut-em-ua, "ainoan yhden" äiti sekä nuoren Aurinko-jumalan jumalallisen äidin edustaja.

On tarpeetonta toistaa legendaa Krishnasta ja Devakista, Krishnan ihmeellisestä syntymästä, paimenista, jotka pitivät huolta hänestä, Risheistä, jotka tervehtivät häntä, tai intialaisesta Herodeksesta, kuningas Kan'sasta, joka antoi käskyn surmata 40 000 vastasyntynyttä poikalasta toivoen voivansa niiden joukossa surmata Krishnan, jonka oli ennustettu syöksevän hänet valtaistuimelta.

Onko siis Vergiliuksen ja Sibyllan ennustama kulta-aika vihdoin koittanut? Mistä meidän on sitä etsittävä? Oliko se kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina, jolloin pakanat puolustaakseen omia jumaliaan surmasivat nasaretilaisia? Oliko se silloin, kun nasaretilaiset julistaen avoimesti itsensä kristityiksi alkoivat hukuttaa pakanoiden jumalia ihmisvereen Hänen nimessään, joka oli saarnannut heille, kuten sanottiin, veljellistä ja yleistä rakkautta myös vihollista kohtaan, armeliaisuutta ja anteeksiantoa sekä vääryyksien unohtamista? Vai nauttiko ihmiskunta kultaisesta aikakaudestaan, yleisestä rauhastaan – aineellisesta tai henkisestä – inkvisition vuosisatoina? Vai silloin, kun Euroopan armeijat ovat valmiina hyökkäämään ja tekemään lopun toisistaan, jolloin legioonittain onnettomia menehtyy nälkään ja kylmyyteen paavin siunaamina (hänen saatuaan lahjaksi suuria rahamääriä riemujuhlaansa varten) ja jolloin moraali kristillisissä ja sivistyneissä maissa vaipuu villieläinten tasoa alemmaksi?

Tosiasia on, että Sibyllan sanojen merkitys ei ole tunnettu, eikä niitä voida tulkita Pääkallon ja Ristin avulla.

Minulla ei ole vähäisintäkään aikomusta loukata niiden tunteita, jotka uskovat Jeesukseen, lihaksi tulleeseen Kristukseen, mutta tunnen olevani pakotettu korostamaan omaa uskoamme selvittäessäni sitä, koska Abbe Roca haluaa samaistaa sen roomalaisen kirkon kanssa. Nämä kaksi uskoa eivät voi koskaan yhtyä, ellei roomalaisen kirkon katolisuus palaa varhaisimpiin gnostilaisiin oppeihinsa. Sillä Rooman kirkko oli gnostilainen – kuten olivat markioniitit – toisen vuosisadan alkuun ja vieläpä sen keskivaiheille asti. Markion, kuuluisa gnostikko, ei eronnut siitä ennen vuotta 136, ja Tatianus jätti sen vieläkin myöhemmin. Miksi he erosivat kirkosta? Koska heistä oli tullut harhaoppisia, kuten kirkko väittää, mutta näiden kulttien historia esoteeristen käsikirjoitusten vahvistamana antaa meille kokonaan erilaisen selityksen. Ne kertovat, että nuo kuuluisat gnostikot irrottivat itsensä kirkosta, koska eivät voineet hyväksyä lihaksi tehtyä Kristusta, ja näin alkoi prosessi Kristus-prinsiipin lihallistamisesta. Silloin myös metafyysinen allegoria koki ensimmäisen muuntamisensa – se allegoria, joka oli kaikkien gnostilaisten veljeskuntien perusteellinen oppi.*


* Gnostikot olivat itse asiassa jaettuja eri veljeskuntiin, kuten essealaiset, terapeutit, nazarealaiset eli nazarit (josta Jeesus Nazarealainen). "Jacob", Herran veli, Jerusalemin kirkon pää, oli gnostikko sormenpäihin asti, askeetti vanhaa raamatullista tyyppiä, syntymästään asti asketismiin antautunut nazari. Hänen tukkaansa ja partaansa ei koskaan ollut leikattu. Hän oli samanlainen, jollaiseksi Jeesus on kuvattu legendoissa ja kuvissa ja samanlainen kuin ovat kaikkien maiden "Adepti-veljet" Intian joogi-fakiireista aina suurimpiin Mahatmoihin asti Himalajan vihittyjen joukossa.


Roomalainen kirkko on hylännyt myös kreikkalaisen kirkon säilyttämän perinteen omaksumalla aurinko-tonsuurin (paljaaksi ajellun pään)*, joka oli ominainen egyptiläisille julkisten temppeleiden papeille sekä yleisen buddhalaisen kultin laamoille ja bonzeille. Tämä riittää osoittamaan, että Rooman kirkko on etääntynyt kauimmaksi mystisen Kristuksen todellisesta uskonnosta.


* Magneettinen ja sielullinen voima on tukassa; siitä myytti Simsonista ja muista hänen laisistaan muinaisaikana.


Suom. Jussi Snellman

Teosofi – 1956

Artikkeli on alkuosa kirjoituksesta "Notes on Abbé Roca - Esotericism Of Christian Dogmat".


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia