Eklektistä teosofista järjestelmää ei kehitetty vasta kolmannella vuosisadalla meidän ajanlaskuamme, niin kuin jotkut Rooman rohkaisemat kirjoittajat haluaisivat maailman uskovan, vaan se kuuluu paljon varhaisempaan aikaan, kuten Diogenes Laertios on osoittanut. Hän seuraa sen jälkiä Ptolemaioksen dynastian alkuun, suureen näkijään ja profeettaan, egyptiläiseen pappi Pot-Amuniin samannimisen jumalan temppelistä – sillä Amun on viisauden jumala. Tuohon päivään asti ei ylä-Intian ja Baktrian adeptien sekä lännen filosofien välinen yhteydenpito ollut koskaan lakannut.

Filadelfoksen [Ptolemaios II:n] aikana…helleenisistä opettajista tuli Babylonian rabbien kollegion kilpailijoita. Buddhalaisia, vedantalaisia ja maagien järjestelmiä selitettiin Kreikan filosofioiden mukaan. Juutalainen Aristobulos selitti, että Aristoteleen etiikka saatiin Mooseksen laista [!]. Filon yritti hänen jälkeensä tulkita Pentateukkia Pythagoraan ja Akatemian oppien mukaisesti. Josefuksessa sanotaan, että 1. Mooseksen kirjassa Mooses kirjoitti filosofisesti – ts. vertauskuvallisesti. Karmelin essealaiset toistuivat Egyptin terapeuteissa, jotka vuorostaan olivat Eusebioksen mukaan samoja kuin kristityt, vaikka he todellisuudessa olivat olemassa paljon ennen kristillistä ajanjaksoa. Kristinuskoa puolestaan opetettiin todellakin Aleksandriassa ja se koki samantapaisen muodonmuutoksen. Pantainos, Athenagoras ja Clemens olivat hyvin perehtyneitä Platonin filosofiaan ja he käsittivät sen oleellisen yhteyden itämaisiin järjestelmiin. [Main. teos, s. 3, 4.]

Vaikka Ammonios oli kristittyjen vanhempien poika, hän oli ennen kaikkea totuuden rakastaja, todellinen filaletilainen. Hän ryhtyi hartaasti työhön sovittaakseen erilaiset järjestelmät harmoniseksi kokonaisuudeksi, sillä hän oli jo tajunnut kristinuskon pyrkimyksen pystyttää itselleen hekatombi, jonka se oli koonnut kaikista uskoista ja uskonkappaleista. Mitä sanoo historia?

Kirkkohistorioitsija Mosheim selittää, että

Ammonios käsittäessään, ettei vain Kreikan, vaan myös kaikkien erilaisten barbaarikansojen filosofit olivat täysin yksimielisiä keskenään kaikissa oleellisissa asioissa, otti asiakseen sovitella ja tulkita kaikkien noiden erilaisten lahkojen opinkappaleita niin, että kävisi ilmi, että ne kaikki olivat lähtöisin yhdestä ja samasta lähteestä ja että kaikki pyrkivät samaan päämäärään. Mosheim sanoo edelleen Ammonioksen opettaneen, että rahvaan uskonto kulki käsi kädessä filosofian kanssa, ja se jakoi rahvaan kanssa kohtalon turmeltua ja himmentyä vähitellen pelkkien inhimillisten käsitysten, noituuden ja valheiden myötä. Sen vuoksi se oli tuotava takaisin alkuperäiseen puhtauteensa vapauttamalla se tuosta kuonasta kehittämällä sitä filosofisten periaatteiden avulla. Lisäksi kaikki se, mitä Kristus oli tarkoittanut, oli saava kuntoon ja uudistava muinaisten kansojen viisauden alkuperäiseksi kokonaisuudeksi. [Eccles. Hist., Cent. II, Pt. II, I, § 8, 9.]

Mikä sitten oli tuo "muinaisten kansojen viisaus", jota kristinuskon perustaja "tarkoitti"? Se järjestelmä, jota Ammonios opetti eklektisessä teosofisessa koulussaan, luotiin niistä hitusista, jotka sallittiin koottavan vedenpaisumusta edeltävistä tiedoista. Noita uusplatonisia oppeja kuvataan Edinburg Encyclopaediassa seuraavasti:

Hän [Ammonios] omaksui opit, jotka saatiin Egyptistä ja koskivat universumia ja jumaluutta. Niiden katsottiin muodostavan yhden suuren kokonaisuuden. Ne koskivat maailman ikuisuutta, sielujen luonnetta, sallimuksen [karman] mahtia ja maailman johtamista demonien [daimonien eli henkien, arkkienkelien] avulla. Hän perusti myös moraalisen oppijärjestelmän, joka salli ihmisten ylimalkaan elää maansa lakien ja luonnon määräysten mukaisesti. Mutta hän vaati viisaita jalostamaan ymmärrystään mietiskelyn avulla ja kuolettamaan lihan, [Kuolettamisella on tässä siveellinen eikä fyysinen merkitys: hallita kaikki himot ja halut ja elää mahdollisimman yksinkertaisella ruualla.] niin että he pystyisivät nauttimaan demonien [mukaan luettuna heidän oma daimoninsa eli seitsemäs prinsiippinsä] läsnäolosta ja avusta…ja kohoamaan kuoleman jälkeen korkeimman [sielu-] vanhempansa läheisyyteen. Sovittaakseen yleiset uskonnot ja erityisesti kristinuskon tähän uuteen järjestelmään hän muodosti koko pakanallisten jumalien historiasta allegorian väittäen, että nämä jumalat olivat vain taivaallisia välikappaleita, [Tämä on uusplatoninen oppi, jonka roomalaiskatolinen kirkko on omaksunut seitsemän hengen palvomisineen.] joilla oli oikeus alemmanlaiseen palvontaan. Hän myös myönsi, että Jeesus Kristus oli erinomainen ihminen ja Jumalan ystävä, mutta väitti, ettei hänen aikomuksenaan ollut poistaa kokonaan demonien palvontaa [Kirkko on tehnyt siitä paholaisen palvonnan. "Daimon" on henki ja se liittyy meidän jumalalliseen henkeemme, seitsemänteen prinsiippiin ja dhyâni-chohaneihin. Jeesus kielsi menemästä temppeliin tai kirkkoon, "kuten fariseukset tekevät", ja määräsi, että ihmisen on vetäydyttävä rukoilemaan (yhteyteen jumalansa kanssa) yksityiseen kammioon. Olisiko Jeesus rohkaissut rakentamaan mitä loistavimpia kirkkoja miljoonista nälkää näkevistä huolimatta?] ja että hänen ainoa tarkoituksensa oli puhdistaa muinaista uskontoa. [New Platonism, s. 5.]

Enempää ei voitu ilmoittaa, paitsi filaleeteille, jotka olivat vihittyjä, "asianmukaisesti opetettuja ja ohjattuja henkilöitä", joille Ammonios ilmaisi tärkeimmät oppinsa,

…määräten heille vaitiolon velvoituksen, kuten Zoroaster ja Pythagoras olivat tehneet ennen häntä ja kuten tehtiin mysteereissä [joissa kokelailta eli katekumeeneilta vaadittiin lupaus, etteivät he ilmaise sitä mitä ovat oppineet]… Suuri Pythagoras jakoi opetuksensa eksoteerisiin ja esoteerisiin opetuksiin. [Main. teos, s. 7.]

Eikö Jeesus tehnyt samoin, koska hän selitti opetuslapsilleen, että heille ilmaistiin taivasten valtakunnan salaisuudet, jota vastoin kansalle niitä ei annettu, ja sen vuoksi hän puhui vertauksin, joilla oli kaksinkertainen merkitys?

Tri A. Wilder jatkaa:

Siten Ammonios oli omiaan suorittamaan tehtävän. Hänen syvä henkinen intuitionsa, hänen laaja oppineisuutensa ja hänen läheinen tuttavuutensa kristittyjen isien Pantainoksen, Clemensin ja Athenagoraan sekä tuon ajan oppineimpien filosofien kanssa, kaikki tämä teki hänet kykeneväksi tehtävään, jonka hän suoritti niin perusteellisesti… Hänen avunantonsa seuraukset ovat huomattavissa tänä päivänä kristillisen maailman jokaisessa maassa. Kaikissa merkittävissä oppijärjestelmissä on nykyisin merkkejä hänen joustavasta kädestään. Jokaisella vanhalla filosofialla on ollut ihailijansa nykyajan ihmisten keskuudessa. Jopa juutalaisuus, niistä kaikista vanhin, on omaksunut muutoksia, joita "jumalan opettama" aleksandrialainen ehdotti. [Sama.]

Ammonioksen perustama Aleksandrian uusplatoninen koulu – jota esitettiin malliksi Teosofiselle Seuralle – opetti teurgiaa ja magiaa niin paljon kuin niitä opetettiin Pythagoraan ja muiden aikoina paljon ennen häntä. Sillä Proklos sanoo, että Orfeuksen – joka oli intialainen ja tuli Intiasta – opit olivat myöhemmin julkaistujen järjestelmien alkulähde.

Sen, mitä Orfeus esitti kätketyissä allegorioissa, Pythagoras oppi, kun hänet vihittiin orfilaisiin mysteereihin, ja Platon seuraavana sai täydellisen tiedon niistä orfisten ja pythagoralaisten kirjoitusten avulla. [Main. teos, s. 18.]

Filaletilaisilla oli jakonsa kokelaisiin (chelat) ja vihittyihin eli mestareihin. Eklektistä järjestelmää kuvasi kolme selvästi erotettavaa piirrettä, jotka ovat puhtaasti vedantalaisia; korkein olemus, ainoa universaali; inhimillisen hengen ikuisuus ja jaottomuus; teurgia, joka on mantrisismia. Kuten olemme nähneet, heillä oli myös salaiset eli esoteeriset opetuksensa, kuten millä tahansa mystisellä koululla. He eivät saaneet paljastaa mitään salaisista opeistaan, kuten eivät myöskään saaneet mysteereihin vihityt. Viimeksi mainittujen salaisuuksien paljastajien saamat rangaistukset olivat paljon kauheampia, ja tämä kielto on säilynyt tähän päivään asti, ei vain Intiassa, vaan myös juutalaisten kabbalistien keskuudessa Aasiassa. [Talmudissa [Mishnah ’Hagiga, 14b] kerrotaan tarina neljästä tannaiitista, joiden sanotaan, allegorisia nimityksiä käyttäen, menevän ilon puutarhaan, ts. tulevan vihityiksi okkulttiseen ja lopulliseen tieteeseen. "Pyhien mestariemme opetuksen mukaan niiden neljän nimet, jotka ilon puutarhaan menivät, ovat: Ben Asai, Ben Zoma, Ahher sekä rabbi A’qibah… / "Ben Asai katsoi ja – menetti näkönsä. / "Ben Zoma katsoi – ja menetti järkensä. / "Ahher ryösteli viljelyksiä [sotki kokonaisuuden ja epäonnistui]. Mutta A’qibah, joka oli mennyt sisään rauhassa, tuli ulos rauhassa, sillä pyhimys, jonka nimi olkoon siunattu, oli sanonut: ’Tämä vanhus on arvollinen meitä kunniakkaasti palvelemaan.’" "Talmudin oppineet kommentaattorit, synagogan rabbit, selittävät, että ilon puutarha, johon noiden neljän henkilön sanotaan menneen, ei ole muuta kuin tuo salaperäinen tiede, tieteistä kauhistavin heikoille ymmärryksille, jotka se johtaa suoraan mielenvikaisuuteen", sanoo A. Franck teoksessaan La Kabbala. Sellaisen ei tarvitse mitään pelätä, joka on puhdassydäminen ja joka tutkii ainoana päämääränään itsensä täydellistäminen ja siten luvatun kuolemattomuuden saavuttaminen helpommin. Mutta sellaisen tulee vapista, joka tekee tieteiden tieteestä maailmallisten motiivien synnillisen verukkeen. Jälkimmäinen ei tule koskaan kestämään korkeimman vihkimyksen kabbalistisia esiinmanauksia. – Hunnuton Isis, Teologia osa 1, s. 129-131.]

Eräs syy tuollaiseen vaitioloon voi olla chelana olemiseen epäilemättä liittyvät suuret vaikeudet ja vihkimykseen liittyvät vaarat. Vanhan ajan edeltäjänsä tavoin nykyajan kokelaan on joko voitettava tai kuoltava, jolloin, mikä on vielä pahempaa, hän ei ole menettänyt järkeään. Todellinen ja vakava ja varsinkaan epäitsekäs ihminen ei ole vaarassa. Sillä hän on siten etukäteen valmistautunut kohtaamaan kaikki kiusaukset.

Sillä, joka täysin tunsi kuolemattoman henkensä voiman, eikä koskaan hetkeksikään epäillyt sen kaikkivoipaa suojelusta, ei ollut mitään pelättävää. Mutta voi sitä kokelasta, jonka vähäinenkin fyysinen pelko – aineen sairaalloinen lapsi – sai kadottamaan oman haavoittumattomuutensa ja uskonsa siihen. Tuomittu oli se, joka ei luottanut täydellisesti moraaliseen sopivuuteensa ottaa vastaan näiden pelottavien salaisuuksien taakan. [Hunnuton Isis, teologia osa 1, s. 129.]

Uusplatonisissa vihkimyksissä ei ollut tällaisia vaaroja. Itsekkäät ja kelvottomat epäonnistuivat tarkoitusperissään, ja epäonnistuminen oli rangaistus. Päämääränä oli "osan yhdistäminen jälleen kaikkeuteen". Tämä kaikkeus oli Yksi lukemattomine nimineen. Antoivatpa arjalaiset sille nimen Diu, "taivaan loistava Herra", kaldealaiset ja kabbalistit nimen IAO, samarialaiset nimen Iabe, skandinaavit nimen Tiu tai Tuisto, kelttiläiset britit nimen Duw, traakilaiset nimen Zeus tai roomalaiset nimen Jupiter – se oli olento, Facit, ainut korkein, [Ks. New Platonism, s. 9.] kaikkien emanaatioiden syntymätön ja tyhjentymätön lähde, ikuisen valon ja elämän lähde, säde, joka on jokaisessa meissä täällä maan päällä. Tieto tästä mysteeristä oli tullut uusplatonikoille Intiasta Pythagoraan ja myöhemmin Apollonios Tyanalaisen kautta, ja säännöt ja menetelmät ekstaasin aikaansaamiseksi olivat tulleet jumalallisen vidyân, gnosiksen samasta opista. Sillä Âryâvarta [Intia], loistava polttopiste, johon oli kaadettu aikojen alussa jumalallisen viisauden liekit, oli tullut keskukseksi, josta säteili "tulisia kieliä" maapallon joka osaan. Mitä oli samâdhi, ellei

Suurenmoinen ekstaasi, jossa tilassa meille paljastetaan jumalallisia asioita ja luonnon mysteerejä,

joista Porfyrios puhui?

Inhimillisen sielun osaksi tulee estottoman runsas ulosvirtaus jumalallisesta olennosta, joka saa sielun yhteyteen jumalallisen kanssa tehden sen ruumiissa ollessaan osalliseksi elämästä, joka ei ole ruumiissa,

hän selittää muualla. [New Platonism, s. 13.]

Siten magian nimen alla opetettiin kaikkia tieteitä, fyysisiä tai metafyysisiä, luonnollisia tai niiden mielestä yliluonnollisia, jotka ovat tietämättömiä luonnon ainaisesta läsnäolosta ja universaalisuudesta.

Jumalallinen magia tekee ihmisestä jumalan. Inhimillinen magia luo uuden paholaisen.

Kirjoitimme Hunnuttomassa Isiksessä [tiede osa 1, 133]

Voimme löytää hallussamme olevista vanhimmista säilyneistä dokumenteista – Vedoista ja Manun laeista – maagisia seremonioita, joita bramiinit harjoittivat ja suosivat. [Ks. Sir William Jonesin julkaisemaa kokoelmaa, VI osa, 11.] Tiibetissä, Japanissa ja Kiinassa opetetaan nykyään samaa kuin muinaisajan Kaldeassa. Näiden vastaavien maiden papit näyttävät sitä paitsi toteen omalla esimerkillään opetuksensa, nimittäin että siveellisen ja fyysisen puhtauden harjoittaminen ja tietyistä asioista pidättäytyminen kehittävät ja herättävät sielumme voimat ja kyvyt kohti itsevalaistumista. Tässä tilassa ihminen hallitsee kuolematonta henkeään, joka suo hänelle todellisia maagisia voimia hallita häntä alempana olevia elementaarihenkiä. Voimme havaita, että magia on yhtä vanhaa länsimailla kuin idässäkin. Ison Britannian druidit harjoittivat sitä syvien luoliensa hiljaisissa kryptoissa, ja Plinius käsittelee monessa luvussa kelttien päälliköiden "viisautta". [Plinius, Naturalis historia, xxx, 1; xxix, 12 jne.] Semothealaiset, Gallian druidit, tutkivat sekä fyysisiä että henkisiä tieteitä. He opettivat maailmankaikkeuden salaisuuksia, taivaankappaleiden harmonista kulkua ja kehitystä, maan syntyä ja ennen kaikkea sielun kuolemattomuutta. [Pomponius Mela [De situ orbis] väittää heillä olleen tietoa korkeimmista tieteistä.] Vihityt kokoontuivat pyhiin lehtoihinsa – näkymättömän Arkkitehdin rakentamiin luonnon akatemioihin – keskiyön hiljaisina hetkinä kuulemaan ihmisen menneisyydestä ja tulevaisuudesta. [Gaius Julius Caesar, Gallian sota, vi, 14.] He eivät tarvinneet mitään keinotekoista valaistusta tai ilmaa pilaavaa kaasua temppeleidensä valaisemiseksi, sillä ylevä yönjumalatar valaisi hopeanhohtoisilla valonsäteillään heidän tammilehvin seppelöityjä päitään, ja heidän valkoisiin vaatteisiin puetut pyhät bardinsa, runolaulajansa, osasivat taidon seurustella tähtitaivaan yksinäisen kuningattaren kanssa. [Plinius, Naturalis historia, xvi, 95; xxx, 4.]

Uusplatonismin loiston päivinä näitä bardeja ei enää ollut, sillä heidän kautensa oli mennyt menoaan ja viimeisetkin druidit olivat kuolleet Bibractessa ja Alesiassa. Uusplatoninen koulu oli kuitenkin kauan menestyksekäs, voimakas ja kukoistava. Mutta kun koulu omaksui oppeihinsa arjalaisen viisauden, se ei kuitenkaan seurannut bramiinien viisautta käytännössä. Se osoitti moraalisen ja älyllisen paremmuutensa liian avoimesti ja välitti liian paljon tämän maailman suurista ja mahtavista. Samalla kun bramiinit ja heidän suuret jooginsa – asiantuntijoita filosofiassa, metafysiikassa, astronomiassa, etiikassa ja uskonnossa – säilyttivät arvokkuutensa mitä voimakkaimpien ruhtinaiden alaisuudessa, pysyivät syrjässä maailmasta eivätkä olisi alentuneet vierailemaan heidän luonaan tai pyytämään heiltä pienintäkään suosionosoitusta, ["Se huolenpito, jolla he kasvattivat nuorisoa perehdyttäen sen jaloihin ja yleviin tunteisiin, toi heille erityisesti kunniaa, ja heidän elämänohjeensa ja puheensa, kuten historioitsijat ovat raportoineet, osoittavat, että he olivat eteviä filosofissa, metafyysisissä, astronomisissa, moraalisissa ja uskonnollisissa asioissa", sanoo eräs nykyinen kirjoittaja. "Jos kuninkaat tai ruhtinaat tahtoivat neuvoja tai siunauksia pyhiltä miehiltä, heidän oli joko mentävä itse tai lähetettävä sanansaattaja näiden luo. Nämä tunsivat sekä kasvien että mineraalien salaiset voimat. He olivat päässeet selville luonnon syvyyksistä, samalla kun psykologia ja fysiologia olivat avoimia kirjoja heille, ja seurauksena oli tuo tiede, jota kutsutaan nykyisin niin ylimielisesti magiaksi."] keisarit Aleksanteri Severus ja Julianus ja maan korkeimmat aristokraatit omaksuivat vapaasti maailman kanssa seurustelevien uusplatonikkojen opit. Järjestelmä kukoisti useita vuosisatoja ja sulki seuraajiensa joukkoon ajan ihmisistä kyvykkäimmät ja oppineimmat. Hypatia, piispa Synesiuksen opettaja, oli eräs koulun koristus siihen kohtalokkaaseen ja häpeälliseen päivään asti, jolloin kristillinen roskaväki murhasi hänet Aleksandrian piispa Kyrilloksen yllytyksestä. Koulu siirrettiin lopulta Ateenaan ja lopetettiin keisari Justinianuksen määräyksestä.

Kuinka oikea onkaan tri Wilderin huomautus että

Nykyajan kirjoittajat ovat esittäneet erikoisia näkemyksiä näistä uusplatonikkojen [metafyysisistä] aiheista esittäen ne harvoin oikein, vaikka olisivat sitä halunneetkin tai aikoneetkin. [Main. teos, s. 9.]

Ne harvat maallisia, aineellisia ja henkisiä maailmoja koskevat pohdiskelut, jotka he esittivät kirjallisesti – Ammonios itse ei ollut kirjoittanut koskaan riviäkään uskonnon uudistajien tavan mukaan – eivät voisi saada jälkimaailmaa arvostelemaan niitä oikein, vaikkeivät varhaiskristilliset vandaalit, myöhemmät ristiretkeläiset tai keskiajan fanaatikot olisikaan hävittäneet kolmea neljäsosaa siitä, mitä jäi jäljelle Aleksandrian kirjastosta ja sen myöhemmistä kouluista.

Professori Draper osoittaa, että kardinaali Jimenez yksin

Poltti Granadan aukioilla 80 000 arabialaista käsikirjoitusta, monet niistä klassisten kirjoittajien teosten käännöksiä. [The History of the Conflit jne., s. 104.]

Vatikaanin kirjastossa löydettiin kokonaisia kohtia muinaisten kansojen erittäin harvinaisista ja arvokkaista kirjoitelmista raaputettuina ja peitettyinä "sen vuoksi, että rivien väliin haluttiin kirjoittaa järjettömiä psalmeja"! Lisäksi tiedetään, että "isät" polttivat tai muuten hävittivät yli 36 Porfyrioksen kirjoittamaa teosta. Lähes kaikki se vähä, mikä tiedetään eklektikkojen opeista, on löydettävissä Plotinoksen ja noiden samojen kirkkoisien kirjoituksista.

New Platonism and Alchemyn tekijä sanoo:

Mitä Platon oli Sokrateelle ja apostoli Johannes kristillisen uskon päälle, se Plotinoksesta tuli jumalan opettamalle Ammoniokselle. Siitä, mitä tiedämme filaletilaisten järjestelmästä, olemme velkaa Plotinokselle, Origeneelle ja Longinokselle. He olivat asianmukaisesti ohjattuja ja vihittyjä ja heille oli uskottu sisäisiä oppeja. [A. Wilder, New Platonism and Alchemy, s. 11.]

Tämä selittää erinomaisesti, miksi Origenes kutsui niitä ihmisiä "idiooteiksi", jotka uskovat Edenin puutarhaan ja satuihin Aadamista ja Eevasta, kuten myös sen seikan, että tältä kirkkoisältä on siirtynyt jälkimaailmalle kovin vähän kirjoituksia. Kun ottaa huomioon määrätyn vaiteliaisuuden, vaitiololupauksen ja sen, mikä tahallisesti hävitettiin epärehellisin keinoin, on todella ihmeellistä, että edes niin paljon filaletilaisten opeista on jäänyt maailmalle.

Lähde: H. P. Blavatsky, The Collected Writings, "SO III", luku 34, s. 300-314.

Suomentanut Pirkko Carpelan